Tässä suunnilleen kaikki, mitä olen tänään saanut aikaiseksi. Hiihtolenkki Luttotuvalle.

Lunta riitttää, ja sitä tuli viime yönä ja aamulla ainakin viisi senttiä lisää. Niinpä kaikkialla on valkoiset, pehmeät hanget, jotka keskipäivällä hetken kimmelsivätkin. Vain hetken, muutoin pilvistä ja juuri ja juuri pakkasen puolella. Ladulla oli melkoinen vilske. En suinkaan ole ainoa, jota tänä vuonna on löytänyt hiihtämisen!

Laskettelurinteiden parkkipaikat ihan täynnä autoja, hissien ala-aseman kahvila ihan täynnä tauottajia, lounastajia, kaakaon ja vohvelin nauttijoita, nuoria näytti enimmäkseen olevan. Etälukiolaiset ja -opiskelijat?

Pehtoori on päivän ollut Puuha-Pete ja raksa-ukko: rantasaunan lahonnut lattia on pois, ja uusikin jo melkein paikallaan. En ole osallistunut talkoisiin, sen verran vain, että sapuskan duunarille tein. Pirkka pakaste-tonnikalapihvit osoittautuivat oikeinkin hyviksi. Niitä hankin toistekin pakkaseen ”varalle”.

Huomenna yritän olla toimeliaampi.

 

4 Comments

  1. Hienoa,kun pääsit ladulle,täällä ei tullut mieleenkään.Välillä pyrytti ihan sakeasti ja välillä pilkahti aurinko,märkää lunta jokapaikassa-torstaiksi luvattu hieman mukavampaa hiihtokeliä.
    Huhtikuu on kuukausista julmin,mutta paras hiihtokuukausi kuitenkin.
    Hyvää Mökkilomaa!

    1. Kiitos toivotuksista. Nyt pyryttää täälläkin – taas – ja ehkä koko päivän. Pitänee keksiä jotain muuta puuhaa kuin hiihtoa. Hyvä täällä kuitenkin. Kuten aina.

  2. Täytyy varmaan antaa periksi. Heiluttelin eilen lapiota ja sitten taas heiluttelin ja taas….Lapion levyisiä polkuja, tenniskyynärpää ei tykkää. Sen hankin syksyllä puita sahaamalla, yritin halkoakin sitkeitä koivun runkojani mutta nehän pomppi tukilta ympäriinsä, vaarallista puuhaa. Päädyin siihen, että nyt kesällä hankin pienen halkomiskoneen. Ensi talveksi hommaan pienen lumilingon. Se siitä minä itte jutusta. Huomenna alkaa tiilien kanto, tehdään piippua.

    1. Sitkeä olet. Halkomiskone tai valmiit heittokuutiot ovat varmasti hyväksi.

      Lumilinko on hyvä, nimenomaan silloin kun viikkojen, kuukausien jälkeen saapuu mökkipihalle. ….

Vastaa käyttäjälle ReijaPeruuta vastaus

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.