Vaatimaton, hieno vappuaatto

Juhlapyhät, joulut ja vaput, juhannukset ja pyhäinpäivät ovat väistämättä myös paluuta menneeseen: halusi tai ei, niin mieleen tulee vappu, silloin kun valmistuttiin, juhannus, jolloin ei nähty ketään, lapsuuden joulu, jota ei haluaisi muistaa, pyhäinpäivä, jolloin oli ikävä pian menehtyvää ystävää. Näitä muistoja on kaikilla, paljon, ja iän myötä niitä tulee aina vain lisää, vaikka kaikki väittävät, että iän myötä unohtaa… Ei kaikkea unohda. Onneksi ei unohda, ja toisaalta: voisipa unohtaa.

Tämän vapun muistot [tähän asti] ovat sellaisia, joiden toivoisi säilyvän: ei mitään suuria tunteita, ei ikimuistoisia kohtaamisia, mutta näissä hetkissä toivoa ja tumman hiipumista.

Tänään tein sellaista sapuskaa, joka on minulle mieleen: Home made majoneesi, ite gaavattu lohi, kauan sitten opittu Alppi?- perunasalaatti, (Pehtoorin) savustettu lohi katkaraåuineen ja erityisellä pieteetillä (lue: seuraa somea) keitetyt cheddar-nakit. Ja lisäksi itse kasvatettu yrttipurkillinen vihreää krassia. Erityisesti tykkään kalasta, ja monista tilpehööreistä ohessa. Pottuvoilta näyttävä majoneesi oli hyvä yhdistävä tekijä.

Edelleen on kylläinen olo. Tuli mieleen, että tämän olisi voinut tarjota muillekin.

Tänään on ollut jotain suurempaakin kuin ruoka.

Eka kertaa pääsin viemään ja hakemaan Apsun päiväkotiin/päiväkodista. ”Vanhassa” päiväkodissa olin toki käynyt, mutta tässä toisen kodin, uudessa päiväkodissa olin tänään eka kertaa. Apsustakin se oli jännä juttu, mutta mummille vielä tärkeämpi. Ihan kuin olisin enempi läsnä, tämän jälkeen enempi osa pian kuusivuotiaan elämää. Selllainen tuntuu tärkeälle, hyvälle. Tänään tarhassa oli vappujuhla, jonka naamiaisiin pikku-Batmanin aamusella sain viedä. Oli ollut ”mukavaaaa”.

Samaan aikaan toisaalla: ilman vanhempiaan, ilman isoveljeään, Eevis on ihan huippu tyyppi, – toki aina on, mutta kun saa ”olla rauhassa”, niin vielä parempi, omempi.

Tämäkin vappu, kuten viime vuotinenkin, ja niin moni ennen niitä, jää mieleen.

Kohti kesää

Vihiluoto, Oulunsalo

Kohti kesää – tällä hetkellä sen on kyllä ihan vaan uskon asia. Ei tunnu, eikä juuri näytäkään siltä. Tuo sinitaivas ja sinisen syvyys ehkä antaa pientä toivoa, mutta kyllä on pohjatuuli ollut hyytävä. Parin tunnin pyörälenkin jälkeen olin ihan konttajäässä. Oli ollut lämpökerrasto, goretexia, kevytuntuvaa, ja kaikkea muuta ulkoiluvermettä sekä jatkuvaa liikettä, niin silti.

On monin tavoin uskomatonta, että huomenna on vappuaatto.

Uusia kokemuksia

Prologi

Eilisessäkin Master Chef´n semifinaalissa Anna Perho kovasti innostuneena kertoi vietnamilaisen ruoan maukkaudesta, mitä Tomi Björck hyvillä mielin hymisteli ja mielipiteellään mukaili. Eikä tämä ollut ensimmäisen jakso, jossa näin kävi. Vietnamissa ei ole tullut käytyä, eikä sen keittiöön muutenkaan tutustuttua, joten olenkin jäänyt pohtimaan, mitenhän se poikkeaa muista aasialaisista keittiöistä, joista on kokemusta sekä paikan päällä, suomalaisissa ravintoloissa että kotikeittiössä. Mutta vietnamilainen keittiö?

Prologi 2

Tiedän, että monilla oa tapana valtiollisten ja kunnallistenkin vaalien aikana, kansalaisvelvoitteen suorittamisen jälkeen käydä kahvilassa tai kotona serveerata ”vaalikahvit”. Ja kirkonmenojen jälkeen on Suomen maaseudulla kautta aikain tarjoiltu kirkkokahveja, joko kotona tai kirkolla. Katolisissa maissa – ainakin Italiassa – on varsinkin erityisten kirkkopyhien aikana tapana aamupäivämessun jälkeen mennä paikalliseen trattoriaan lounaalle koko suvun tai ainakin perheen kesken.

Rokotelounas

Tänään minulla ja Pehtoorilla oli ilo päästä Oulu-halliin rokotukselle:  Pfizerin Comirnaty (~Pfizerin kehittämä mRNA-rokote, jonka kauppanimi on Comirnaty) on nyt vasemmassa käsivarressa, mikä kyllä vähän tuntuukin. Oulu-hallissa homma hoitui, eikä siellä turhia tupuloitu tai hosuttu. Hyvin oli järjestetty. Siinä kun istuskeltiin varttitunti pistoksen jälkeen – kuuntelemassa live-hammond-musiikkia, jota rokotettujen viihdyttämiseksi tänään oli tarjolla (siellä on kuulemma jatkuvasti vapaaehtoisia musiikkiharrastajia musisoimassa), etsiskelin puhelimella, olisiko Oulussa yhtään vietnamilaista ruokaa tarjoavaa ravintolaa. Voitaisiin mennä ”rokotelounaalle” johonkin aasialaiseen. (Kökkö ajatukseni: Aasiasta tulleen koronan vastaiskuksi saadun rokotteen jälkeen voitaisiin mennä ja ”laittaa pistekin” aasialaisissa merkeissä. Tiedän: tosi kökkö juttu, 😀 mutta kuitenkin.)

Hämmästyksekseni Oulussa on kuin onkin ”vietnamilainen” ravintola Hoa Phuong. On ollut jo pian 20 vuotta, olen pyöräillyt usein ohikin, mutta enpä ole hoksannut, että se on nimenomaan vietnamilainen. No sinne siis!

Tosi siisti, tosi kiinalaisen näköinen, paljon muovikukkia, hieno akvaario, mielettömät verhot, oikea!! jukeboxi, jossa näytti olevan Jamppa Tuomista ja Paula Koivuniemejä päällimmäisinä ehdolla.

Buffetkin on. Lounasbuffan hinta on tasan 11 €. Siinä oli kevätkääryleitä (pienen pieniä), possua osterikastikkeessa, härkää chilissä, kanaa ja kasviksia hapanimelässä soosissa, riisiä (myös paistettuna), mutta ei nuudeleita – mietin, että mitenhän tässä nyt näkyy se vietnamilainen keittiö? – Ehkä se oli makkarapalaset ja lihapullat, joita myös oli tarjolla. 🙂 En tiedä, oltiinko huonoon aikaan (lounasaika jo vähän ohi? klo 14) mutta makkara ja tarjolla olleen kahvin/teen kanssa ollut Marianne-Domino olivat kaikkein maukkaimpia juttuja. Ruoka oli aika mautonta, ei huonoa, mutta ei siinä kyllä ollut juuri makuakaan. Mutta siisteys ja ”aito”, huikea kitsi-sisustus nostivat rokotelounaan arvosanaa, joka ei kyllä hääppöinen ole sittenkään. 😀 Nälkä kuitenkin lähti.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Ruoasta puheenollen, ja jos vaikka kaipaat vappuviikonloppuun suolaisen piirakan ohjetta! Taas kerran, viime- vai toissaviikolla, löysin Soppa 365 -reseptisivuilta ohjeen, joka sai kokeilemaan. Tällaisia suolaisia piirakoita harrastelin aika paljon meidän keittiössä ensimmäisten 10 – 20 vuoden aikana. Ne taisivat olla vähän ”maan tapa” tai ainakin yleisiä vegetaristien ja opiskelijoiden kokkailuissa ja sitten myös lasten juhlissa, tai paremminkin niillä lasten synttäreillä, joissa oli aikuiset, kummit, kaimat, mummut ja papat käymässä. En itse ole voileipäkakkujen ystävä, joten en ole niitä juuri koskaan edes opetellut tekemään.

Mutta tässä, kuten ohjeen nimikin jo kertoo!

ITKETTÄVÄN IHANA SIPULIPIIRAKKA

1 (380 g) pyöreä piirakkapohja suolaisille piirakoille (pakaste)
700 g sipuleita
50 g voita
2 rkl oliiviöljyä
1 tl suolaa
1 tl sokeria
1 ruukku tuoretta timjamia

Päälle

2 dl kuohukermaa
3 kananmunaa
2 tl hunajaa
½ tl mustapippuria
300 g juustoraastetta (esim. Västerbottenia tai muuta voimakasta juustoa)

(Minä laitoin puolet punaleima-emmentaalia ja puolet Aura-murua)

Sulata taikina pakkauksen ohjeen mukaan.
Kuori ja hienonna sipulit. Sulata voi isolla paistinpannulla ja lisää oliiviöljy. Pehmennä sipulia pannulla noin viisi minuuttia. Lisää suolaa ja sokeria ja jatka paistamista keskilämmöllä noin 30 minuuttia, kunnes sipulit ovat kauniin ruskeita ja karamellisoituneita. Hienonna timjami joukkoon.

Lämmitä uuni 200 asteeseen.

Sekoita kerma, munat, hunaja, mustapippuri ja puolet juustoraasteesta keskenään.
Painele taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Levitä sipulit päälle. Kaada päälle kermaseos ja ripottele loput juustoraasteet pinnalle. Laita uuniin noin 35 minuutiksi, kunnes pinnasta tulee kullanruskea.

Kyllä tämä oli ihanaa. Ainoa mikä itkettää, niin se että eihän tämä mikään keveä keväteväs ole. Mutta eihän sitä tarvitse lautasen kokoisia palasia nauttiakaan. Hyvä salaatti (jäävuorisalaattia, cantaloupemelonia, tomaattia, kurkkua, hillosipuleita) oheen niin onhan hyvä lounas tai vappupiknikille pakattava eväs. Kylmänäkin tosi, tosi hyvää.

Aistivoimaista!

Aistivoimainen tarina tai aistivoimainen omaääninen trilogia tai aistivoimainen esikoisromaani — olen kevään aikana törmännyt kirjojen esittelyssä useastikin ´aistivoimaisuuteen´. Wikisanakirja kertoo, että se on jotain niinkin yksinkertaista kuin ”aisteihin voimakkaasti vaikuttava”. Se ei ole aistikas (~ tyylikäs, mallikas, hieno, elegantti, hyvää makua osoittava), eikä myöskään aistillinen (~ruumiillisesti, sukupuolisesti vetoava) vaan kun tarina tai kerronta on aistivoimaista se vaikuttaa aisteihin voimaakkasti! Vai onko sittenkin niin, että aistivoimaisessa tarinassa kirjailija kertoo romaanihenkilöiden tunteista ja tekemisistä nimenomaan kertoen, miten ko. henkilö aistii kokemaansa, miten hän kuulee, mitä hän näkee. Tai entä jos fyysisesti kokee iloa tai surua – onko se aistivoimaista?

Aamulla ajattelin (melkein tuntien kivistystä otsassani), että yritänpä tarkastella (vahvasti kokien ja omia tuntemuksiani sanoittaen) päiväni kulkua aistivoimaisesti, jotta voin illalla kirjoittaa ´aisteihin voimakkaasti vaikuttavan´ postauksen. Kaikkea sitä!

Voimakkaasti aisteihin vaikutti Kellon Kiviniemen kalasatamaan pyöräiltyäni tummanpuhuva, yhtäkkiä näkökenttään melkein  huomaamatta hiipinyt sadepilvi, joka sai mielenkin mustumaan. Kun se alkoi paluumatkalla pudottaa isoja rakeita, kasvojen ihoon pisteli ja merkillisesti tuntui epäreilulta, kiukuttikin. Pian nipistelyyn turtui, ja tuli tunne puhdistumisesta. Ihan kuin pistelevä, piikikäs raekuuro napsisi kasvoista kuollutta solukkoa irti.

Puhelu kesken vimmatun polkemisen pysäytti. Pysäytti äkkiä liikkeen, reippaasta liikkumisesta nauttimisen – pakotti luopumaan liki ajatuksettomasta tilasta. Hartiat laskeutuivat, tuntui, että monta päivää vaivannut pieni epävireinen olo palasi rytinällä paitsi mieleen myös koko kehoon, tuli vain vähän vilunväreitä. Tuli mieleen että sekä hyvät että huonot tunteet voivat tuntua vilunväreinä ja iho nousee kananlihalle. Toisaalta molemmista voi tulla myös kuuma, tuskaisen kuuma tai pakahduttavan lämmin olo jostain hyvästä asiasta. Aistivoimaista?

Sitten.

Pateniemen Lidlissä nopea piipahdus. Vaikka taas totesin, että ei enää voi pyörälenkillä helposti, ohimennen käydä jotain pientä hakemassa, – koska maski! Etsit pyörälle telineestä paikan, lukitset pyörän, riisut hanskat, laitat Garminin tauolle (en ole kyllä kertaakaan laittanut), otat ”mittariston” irti (sähköpyöristä niitä voidaan helposti vohkia), otat pyöräkypärän pois, otat korvaläpät pois, otat hanskat pois, laitat nappikuulokkeet äänettömälle, pakkaat kaiken edellämainitun reppuun (ennen saatoit helposti sujahtaa koko varustuksen kanssa kauppaan), etsit repusta käsidesin, huuhtelet kädet sillä, laitat maskin kasvoille ja hupsista vaan sujahdat suit sait sukkelaan kaupan ovesta sisään.

Haet valkoista, saksalaista napakkaa tankoparsaa, jota ei paljon muualta saa kuin Lidlistä. Löydät sitä ja ilahdut, samalla mieleen tulvahtaa yhdeksän vuoden takainen muisto Nürnbergistä, jossa söimme parhaan (valkoisen) parsa-annoksen koskaan, tunnet maun suussasi, vältät nolon kuolaamisen ja jatkat etsimään pieniä snack-kurkkuja, joista pienet tykkäävät kovasti, ja sitten onkin jo ilo ja ikävä heitä, kun muistat, että pian tavataan. Pienen sisäisen tupinan kanssa, itseäsi komentaen kävelet reippaasti sekä leipäkaapin että pähkinähyllyjen ohi. Ja sitten kaupan kassan kautta ulos, ja edellä oleva uudestaan toisin päin…

Kotiin palauduttua tuntuu, että on lämmittävän saunan tarve. Miksihän juuri tänään sille tuntuu olevan huutava vai sittenkin hyytävä tarve? – Vaikka kotona on jatkuvalämmitteinen, siis aina valmis sauna, niin sinnehän minulla on hyvin harvoin tarvetta mennä. Tänään se tuntuu hyvälle idealle, myös toteutus oli hyvä: se vie raekuurot ja sietinohuen mielipahan, jonka takatalvi aiheuttaa, pois.

Ja sen jälkeen en enää pyykätessä, pihan Huvilaa järjestellessä ja luututessa, ruokaa laittaessa ja Master Chef´n äärellä jaksa kovastikaan aistivoimailla! Loppuu tämä testi jo pian puolenpäivän jälkeen.

Ei ole minusta aktiivisesti aistituntemuksia rekisteröiväksi saatikka niistä kirjoittajaksi. Ei ole Tuulestatemmatut teksti aistivoimaisia! Huomenna uusi tyylilaji kokeiltavaksi?

Oulussa rannoilla

Pyörälenkillä oli ensimmäiseksi ajeltava Möljälle.

Jäät on lähteneet. Meri hohkaa vielä kylmää, mutta tuntuipa hyvälle, kun se oli kuitenkin ´vapaa´. Näytti siltä kuin olisi monta rantaviivaa, ihan kuin vesi olisi meressä vähissä. Lämsänjärvi oli vielä jäässä, mutta Kuivasjärvellä rannat jo niin sulat, että joutsenpariskunta on siellä jo useamman päivän uiskennellut. Kävin niitä sekä eilen että tänään tervehtimässä. Oulujoessa vesi on korkealla, ja niin oli ollut Kiiminjoellakin: Pehtoori kävi Koitelissa katsomassa tulvahuippua. Kevättä, vaikka kylmää.

Huhtikuu on kuukausista julmin*

Jos Lapin huhtikuu muutama viikko sitten näyttäytyikin huikean kauniina, talven päättymisen jaksona, aurinkona ja kimmeltävinä hankina, joilla oli riemullista huoletonna kulkea, niin huhtikuu voi näyttäytyä myös hyytävää pohjoistuulta vasten kulkemisena, piikkisinä raekuuron kaltaisina puuskina aamupäivän ulkoilussa. Maisema on ruskean-harmaa, ankea, vähäväkinen, hiljainen, apea. Ja vaikka kuinka olet kevytuntuvatakissa ja muissa liki talvivermeissä, niin kotiin pyörälenkiltä palaudut aika kylmissäsi.

Vaikea on ollut muustakaan elosta näinä päivinä repiä riemua, huolta enemmänkin. Mutta ruoasta voi nauttia!! Ruoka on hyväksi, varsinkin hyvä ruoka.

Pinaattiruokafanina ilahduin kun löysin (Soppa 365) uuden pinaatti-fetapannarin ohjeen. Vastaava, edellinen fetapannari ohje maisteltiin hyväksi ja sitä on tullut tehtyä uudelleenkin, mutta tämä on melkein vielä parempi. Enemmän mehevien pinaattilettujen kaltainen. Varsinkin kun silppusin taikinaan melkein paketillisen tuorepinaattia.

Kylmäsavuporosiivuja Pehtoori toi eilen Kauppahallista, ja nehän sopivat tähän ihan täydellisesti. Sellaisen jatkokehityksen tälle ajattelin, että jos levittäisi pannarin päälle porosiivuja ja sitten päälle tsatsikia ja rullaisi sen kuten kääretortun, sitten leikkaisi viipaleiksi, ehkä avittaisi tikulla viipaleet pysymään koossa ja viipaleiden päälle vähän tsatsikia ja mintun lehtiä! Tulisi sellaisia suolaisia kääretorttuleivoksia!  Jos järjestän jonkun brunssin jollekin porukalle joskus hamassa tulevaisuudessa – jos – niin sitten voisi tehdä sellaisia. 😀

FETA-PINAATTIPANNARI JA HELPPO TSATSIKI

 Pannari 

 1 ps (150 g) hienonnettua pakastepinaattia
 5 dl kevytmaitoa
 ¾ tl suolaa
 ½ tl mustapippuria
 3 dl vehnäjauhoja 
 3 munaa
1 pkt (200 g) fetajuustoa

Pellille

 nokare (15 g) voita

Tsatsiki

 pätkä (noin 15 cm) kurkkua
 300 g turkkilaista jogurttia
 1 valkosipulinkynsi
 2 tl hunajaa
 ¼ tl suolaa
 ¼ tl mustapippuria myllystä

Valmista pannaritaikina. Sulata pinaatti kulhossa. Lisää maito, suola, mustapippuri ja jauhot. Vatkaa tasaiseksi. Vatkaa sitten mukaan munat. Anna taikinan turvota puoli tuntia. (MINUN versiossa: lisää paketillinen tuoretta silputtua pinaattia taikinaan.) 
Levitä iso leivinpaperikaistale reunalliselle uunipellille. Laita päälle nokare voita ja nosta pelti uuniin. Kuumenna uuni 200 asteeseen.
Kun uuni on kuumentunut ja voi sulanut tirisevän kuumaksi, levittele voisula lastalla leivinpaperille ja kaada päälle taikina. Murenna päälle feta. Paista pannaria uunin keskitasolla noin 30 minuuttia.
Valmista sillä aikaa tsatsiki. Raasta kurkku karkeaksi raasteeksi ja valuta pois irronnut neste. Sekoita kurkkuraaste jogurtin joukkoon. Kuori valkosipulinkynsi ja purista tai hienonna se joukkoon. Mausta hunajalla, suolalla ja mustapippurilla.
Anna pannarin jäähtyä hetki ja leikkaa se sitten paloiksi. Tarjoa tsatsikin kanssa. Lisäksi (tarvittaessa) kylmäsavuporoa tai vaikka mausteista grillimakkaraa. 

~~~~~~~~~~~~~~~~

* Mistä tulee sanonta: ”Huhtikuu on kuukausista julmin”?

Autio maa (The Waste Land) on T. S. Eliotin tunnettu runo vuodelta 1922.
Runossa on 434 riviä, joista ensimmäiset ovat nämä:

»Huhtikuu on kuukausista julmin, se työntää
sireenejä kuolleesta maasta, sekoittaa
muiston ja pyyteen, kiihoittaa
uneliaita juuria kevätsateella.
Talvi piti meidät lämpiminä, kietomalla
maan lumeen ja unohdukseen, kätkemällä
elämän hivenen kuiviin juurikyhmyihin».

 

Ja toinenkin selitys sanonnalle  on.

Kotosalla ruokajuhlaa

Tämä hyinen takatalvi kohtuullisen märkien ja jalkarättimäisen suurien räntähiutaleiden kera ei ole ollut mieleiseni. Olen koettanut käyttäytyä aikuisen tavoin ja olla kuin en kärsisikään toisesta peräkkäisestä ulkoilemattomasta, liikkumattomasta päivästä, mutta kovin hyvin tämä aikuisteluni ei ole sujunut. Pientä tupinaa pitkin päivää. Ja ihan hillitön määrä somessa ja netissä roikkumista. Yhdessä sun toisessa Whatsapp-ryhmässä, FB-yhteissössä ja Instassa on tullut viesteiltyä.

Ruoanlaittoon ja kuvaamiseen olen saanut kulutettua aikaa. Tänään on rotissöörien kilpipäivä, johon liittyy paljon hyviä muistoja. Niitä muistellen tänään Pehtoorin savustamaa siikaa ja minun kokkailemani lisukkeet. Sekä Viinilehden valitseman ”Vuoden valkoviini” = uusseelantilainen riesling Mud House (15 €) Suositus on rasvaiselle kalalle, mutta kyllä se kelpasi siiallekin. Ei mitään huonoa sanottavaa, ei mitään, mutta silti: oikeastiko ”vuoden valkkari”?

Ruoasta, rotissööreistä ja valokuvauksesta puheenollen: käykääpä vilkaisemassa Oulun voutikuntaan kuuluvan studioravintola Tundran Insta-feediä! Jo silmänilo on paljon. Maistamaa päässeenä teidän että myös vatsa ja makuaisti kiittävät!

Helmet-lukuhaaste 2021 – olipa hyvä kokemus!

Kirjan ja ruusun päivä. 

Kirjan ja ruusun päivä on tänään. Miksi juuri nyt? – Koska Miguel de Cervantes ja William Shakespeare kuolivat juuri tänään vuonna 1616 ja koska monien vaiheiden jälkeen huhtikuun 23. päivää on espanjankielisessä maailmassa, 1920-luvulta lähtien, vietetty kirjallisuuden juhlapäivänä. Juhlan vietto levisi varsinkin yliopistokaupunkeihin – Barcelonasta koko Kataloniaan.

Juhlamenoon kuuluu ja ajatuksena on, että miehet antavat naisille ruusuja ja naiset miehille kirjoja. UNESCO on vienyt kirjojen ilosanomaa eteenpäin ja se julisti vuonna 1995 katalonialaisen Kirjan ja ruusun päivän kansainväliseksi kirjan ja tekijänoikeuden päiväksi:  ”Kirjat ansaitsevat erityisen päivänsä, jolloin niitä juhlitaan vapauden, yhteenkuuluvuuden ja rauhan symboleina”, järjestön julistus kuului.

HELMET-lukuhaaste 2021

Mikä onkaan parempi päivä julkistaa Helmet-lukuhaasteeni 2021 yhteenveto.

Olen lukenut aina paljon, koska niin on ollut tehtävä (työ) ja koska niin olen halunnut. Kaksi vuotta sitten hurahdin (lopullisesti) äänikirjoihin. Kuinka paljon se onkaan tuonut elämääni iloa ja oppimista, ajattelemista ja ajankulua. Niin monta (tylsääkin) asiaa sujuu entistä helpommin, kun samalla voi kuunnella kirjaa. Olkoonkin klisee, mutta ´lukeminen kannattaa aina´.

Viime vuonna huomasin somessa merkkejä jostain merkillisestä ”Helmet-lukuhaasteesta”, ja vuoden vaihteessa sitten päätin: olen mukana. Päätin, että vuonna 2021 luen/kuuntelen haasteeseen sopivat kirjat. Josko se vaikka laajentaisi harrastuneisuuttani, jopa mukavuusalueen ulkopuolelle?

Ja kyllä! Listallani on monta kirjaa, joihin en olisi tarttunut ilman haastetta. Kirjalistani kertoo, että pidän elämäkerroista, Italiaan liittyvästä kirjallisuudesta, historiasta, naisten kirjoittamista autofiktiivisistä ja fiktiivisistä kirjoista, myös kirjoista, jotka opettavat jotain (esim. kirjoittamista, ruokakulttuuria, jotain vanhenemisesta, tuntemaan saamelaiskulttuuria, itsetuntemusta, suomalaisen yhteiskunnan, arjen ja naisen aseman muutoksesta ja mentaliteetista). Haasteen FB-ryhmä on ollut innoittaja ja vinkkien antaja. Aika uusia, vastailmestyneitä kaikki kirjani ovat.

Olen laittanut kirjalistalleni myös arvosanat asteikolla 0 – 5 (minkäs opettaja luonnolleen voi). Ne osoittavat, että olen valinnut ja lukenut loppuun vain ”hyviä kirjoja”. Alle kolmosen kirjoja ei taida olla. Olen lopettanut alkuunsa, jos kirja ei ole herättänyt lupauksia kelvollisesta lukukokemuksesta. Alunperinkin arvelinkin, että saan 50 kirjaa ”valmiiksi” hyvinkin ennen vuodenvaihdetta, mutta kuinka mukava, että lista on koottuna juuri näin ”kirjan juhlapäivänä”.

Haasteen tuomasta avartavasta näkemyksestä 🙂 innostuneena harkitsen vakavasti, että jatkaisin tästä eteenpäin tekemällä viime vuoden haastetta. Katsellaan.

Näiden linkkien takana on ko. kuukauden kirjojeni lyhyet kommentit ja osittain myös perustelut, miksi kirjan valitsin ja miksi sen ko. haasteen kohtaan sijoitin.

Helmet-lukuhaaste tammikuu 

Lukuhaaste helmikuu

Lukuhaaste maaliskuu

Lukuhaaste huhtikuu

Alla tässä tämän vuoden haaste kollaasina ja listana. Kirjojen asemointi haasteeseen on vaatinut tiettyä joustavuutta, ja kirjojen paikat ovat kevään kuluessa vaihtuneet, mutta väliäkö sillä. Hyvä juttu tällainen edes vähän yhteisöllinen lukujuttu on ollut.

Kuvakollaasissa kirjat ovat haasteen mukaisessa (ei lukemisen mukaisessa) järjestyksessä. (Totta puhuen vaati aika lailla huolellisuutta ja puuhastelua, että näin on. 🙂 )

  1. Kirjassa kirjoitetaan päiväkirjaa
    Scott Kelly, Kiertoradalla, vuosi avaruudessa, 4
  2. Kirjan on kirjoittanut opettaja (=professori)
    Timo Airaksinen, Jäähyväiset uskonnolle, 4,
  3. Historiallinen romaani
    Jessica Fellowes, Mitfordin skandaali, 3½
  4. Joku kertoo kirjassa omista muistoistaan
    Anna-Leena Härkönen, Olis niin kiva, 3½
  5. Kirja liittyy tv-sarjaan tai elokuvaan
    Yann Martel, Piin elämä, 3½
  6. Kirja kertoo rakkaudesta
    Mika Waltari, Fine van Brooklyn, 5
  7. Kirjassa on kaveriporukka
    Natasha Lester, Ranskalainen valokuvaaja, 3½
  8. Kirja, jossa maailma on muutoksessa
    Markku Mantila, On toinenkin tie taivaaseen, 4½
  9. Kirjailijan etunimi ja sukunimi alkavat samalla kirjaimella
    Lasse Lehtinen, Salakapakoita ja tappaiskeittoa, 5
  10. Kirjan nimessä on numero
    Jenni Linturi, Mullojoki, 1950, 4½
  11. Kirja kertoo köyhyydestä
    Marie Benedict, Rouva Einstein, 4½
  12. Kirjassa ollaan metsässä
    Päivi Alasalmi, Pajulinnun huuto, 3½
  13. Kirja liittyy teatteriin, oopperaan tai balettiin
    Hanna Brotherus, Ainoa kotini, 5
  14. Kirja on osa kirjasarjaa
    Maja Lunde, Mehiläisen historia, 3½ (tai 5!)
  15. Kirjassa on jotain samaa kuin omassa elämässäsi
    Aino Huilaja, Jerry Ylkänen, Pakumatka, 5
  16. Kirjassa eletään ilman sähköä
    Päivi Alasalmi, Joenjoen laulu, 4½
  17. Kirjan nimessä on kirjan päähenkilön nimi
    Joël Dicker, Totuus Harry Quebertin tapauksesta, 5
  18. Kirja kertoo sateenkaariperheestä
    Jani Toivola, Musta tulee isona valkoinen, 3½
  19. Kirjassa leikitään
    Satu Rämö, Vuoden mutsi, 4
  20. Kirjassa on ammatti, jota ei enää ole tai joka on harvinainen
    Yaa Gyasi, Maa ja taivas, 4½
  21. Kirja liittyy johonkin vuodenaikaan
    Joel Haahtela, Hengittämisen taito, 3½
  22. Kirjassa ajetaan polkupyörällä
    Dean Nicholson, Nalan maailma, 4
  23. Kirja, jota luet ulkona
    Anni Kytömäki, Kultarinta, 5
  24. Kirjan nimessä on kysymysmerkki tai huutomerkki
    Maria Laakso, Taltuta klassikko!, 5
  25. Kirjan on kirjoittanut kaksi kirjailijaa
    Petri Tamminen ja Antti Rönkä, Silloin tällöin onnellinen, 4½
  26. Elämäkerta henkilöstä, joka on elossa
    Mari Koppinen ja Anna Puu, Minä olen Anna Puu, 3
  27. Kirjan päähenkilö on eläin
    Sun-Mi Hwang, Kana, joka tahtoi lentää, 2½
  28. Kirja, jonka lukemisesta on sinulle hyötyä
    Pauliina Vanhatalo, Tuntemani maailma, 5
  29. Kirjan henkilön elämä muuttuu
    Adam Kay, Kohta voi vähän kirpaista, 3½
  30. Kirja on julkaistu kirjoittajan kuoleman jälkeen
    Claes Andersson, Oton elämä 3, 4
  31. Jännityskirja tai dekkari
    Donna Leon, Kultamuna, 3½
  32. Kirjan kansikuvassa tai takakannen tekstissä on kissa
    Merete Mazzarella, Aurinkokissan vuosi, 3½
  33. Kirjassa opetetaan jokin taito
    Satu Rämö, Mirjami Haimelin, Kynä – kaikki tärkeä kirjoittamisesta, 4
  34. Kirjassa tarkkaillaan luontoa
    Niillas Holmberg, Halla Helle, 5
  35. Kirja, jonka ilmestymistä olet odottanut
    Sirkku Salovaara, La mia Italia – Ihana mahdoton Italiani, 4
  36. Kirjassa liikutaan ajassa
    Suvi Ratinen, Hyvä tarjous, 4
  37. Kirjan henkilön työ on tärkeä tarinassa
    Sayaka Murata, Lähikaupan nainen, 3½
  38. Kirja on käännetty hyvin
    Sarah, Crossan, Yksi, 5
  39. Kirjassa kuunnellaan musiikkia
    Ann-Christin Antell, Puuvillatehtaan varjossa, 4
  40. Kirjassa kerrotaan eläinten oikeuksista
    Anni Kytömäki, Margarita, 5
  41. Kirjassa matkustetaan junalla
    Liisa Louhela, Kaikkeus on meidän, 4
  42. Satukirja
    Marko Leino, Joulutarina, 4½
  43. Kirjassa ei kerrota sen päähenkilön nimeä
    Saara Turunen, Järjettömiä asioita, 4½
  44. Kirjassa on reseptejä
    Donna Leon, Perintöprinssi, 3½
  45. Kirjan on kirjoittanut pohjoismainen kirjailija
    Tuula Karjalainen, Tove Jansson, 4
  46. Jyrki Erra, Kaunasin sivut, 4
  47. ja 48 Kaksi kirjaa, jotka kertovat samasta aiheesta
    Petri Tamminen, Musta vyö, 4
  48. Eero Huovinen, Äitiä ikävä, 4
  49. Kirja on julkaistu vuonna 2021
    Maija Männistö, Viinitollon käsikirja, 4
  50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä
    Stephen King, Kirjoittamisesta, 4

Kirjat ovat elämää, hyvä pakopaikka, haaveita luovia, paljon käytäntöä ja elämää opettavia, kirjat ovat tärkeitä.

Koska ”kirjan ja ruusun päivä”, mies sai tänään tämän.

Huhtikuussa naiskirjailijoita ja King

Sain tänään Helmet – lukuhaasten valmiiksi: 50 kirjaa tänä vuonna. Itseasiassa muutama enemmän, mutta nyt on kirja haasteen jokaiseen kohtaan. Olen koko illan koonnut listaa, tehnyt kovakollaaseja, pisteyttänyt lukemiani kirjoja etc. Ja kirjottanut huhtikuun kirjoista pienet arviot ja kommentit. Koko haasteen yhteenvetokin alkaa olla valmis, julkaisen sen lähipäivinä.

Huhtikuun kirjat on tässä:

Maria Laakso, Taltuta klassikko!
Ihan hulvattoman hyvä ja hauska ”opas” suomalaisen kirjallisuuden klassikkojen ”taltuttamiseen”. Olisipa tämä ollut lukioaikana käytettävissä! Eikä nytkään ollut tämä oppi ollenkaan turhaa. Laakso osaa kirjoittaa: hauskasti, tietäen mitä ja miten sanoo. Tämäkin on yksi niistä monista nuorten (ainakin minun näkökulmastani nuorten) naisten kirjoittamista opaskirjoista, joita tänä vuonna olen kuunnellut. Tämä sopii kaikille!

Maja Lunde, Mehiläisten historia

Kirjaa esitellään näin: ”Lumoava romaani mehiläisten katoamisesta, sukupolvien välisestä jännitteestä ja maailman tulevaisuudesta.” ”Lunden teksti kulkee kauniisti ja hänen herkkävireinen kuvailunsa herättää romaanin maailmat henkiin. Elävästi maalattujen henkilöiden arkeen on helppo uppoutua, joten heidän seurassaan viihtyisi mielellään pidempäänkin.”

Norjalaisen esikoiskirjailijan kolmiosaisen eeppisen sarjan, melkein saagan, ajattelin olevan minulle noiden lauseiden perusteella iso ja mieluinen lukukokemus. Ja että oikein trilogia! Mutta en todellakaan aio kuunnella kakkosta enkä kolmosta.

EI kirja huono ollut. Päinvastoin siinä on huikean hieno rakenne ja siinä on juonellisestikin kiinnostavaa kolmen näkökulman rinnakkaista kuljettamista. Kuvailu on kyllä hienoa ja tarkkanäköistä, mutta minua tämä ahdisti. Ehkä apokalyptiset näkymät ja dystopia-kuvasto eivät minun (verraten heikolle) ilmastoahdistukselleni tehneet hyvää.

Tuula Karjalainen, Tove Jansson

Silloin kun (2014) Ateneumissa oli Tove 100 v. -näyttely, olin opiskelijoiden kanssa arkistoekskulla (oi, niitä aikoja!) Helsingissä ja kävimme myös ko. näyttelyn katsomassa. Ostin museokaupasta tämän Tuula Karjalaisen kirjan vakaana aikeena lukea se piankin tai antaa tyttärelle joululahjaksi. Viikko, pari reissun jälkeen myin avaamattoman kirjan kollegalle.

Nyt kun on tässä vuoden aikana tullut kuunneltua paljon naisten kirjoittamia kirjoja, elämäkertoja naisista, autofiktiivisiä ja fiktiivisiä romaaneja naisista, niin myös Muumi-Toven kirjan lisäsin joukkoon.

Tykkäsin siitä: erityisesti siitä, kuinka Janssonin taide ja elämä, tai työ ja rakkaudet (nimenomaan tässä järjestyksessä hän itsekin ne arvotti) nivoutuivat yhteen. Nyt näen Muumilaakson hahmot aivan eri tavoin kuin aiemmin.

Päivi Alasalmi, Pajulinnun huuto ja Siipirikon kuiskaus

Alasalmen saamelais-trilogian keskimmäiseen osaan tartuin ilolla ja innolla, koska pidin kovasti ensimmäisestä (Joenjoen laulu). Otin Pajulinnun huudon mökkiviikolla kuunteluun. Ladulla, Saamenmaan tuntureilla ja ”Joenjoen” maisemissa tuntui olevan oikea miljöö tälle. Ja vahvaa Alasalmen kerronta onkin. Ihmisen ja luonnon, alkuperäisväestön ja idän ja lännen verottajien ja vainolaisten välinen kohtaaminen on kuvattu uskottavasti, kirjailijan pohjatyöt huolella tehtynä.

Mutta tämä toinen osa oli minun makuuni liian väkivaltainen, liian realistinen. Kesken en kuitenkaan jättänyt, koska halusin nähdä ratkaisun, ja niin paljon tykkäsin, että kuuntelin myös kolmannen osan: Siipirikon kuiskaus. Uddasin suvun vaiheiden, saamelaisten uskon ja Lapinmaan kristillistämisen törmääminen, kulttuuriset monentasoiset erilaisuudet… kirjassa on paljon mielenkiintoista, tuttua ja uutta asiaa. Saamelaisten tapoja, uskomuksia, sanoja, enteitä. Hyvä meidän lantalaisten on tietää vähemmistön elämäntavasta. Kolmannessa osassa oli kauneutta ja elämää enemmän kuin toisessa – hyvä kirja.

Anna-Leena Härkönen, Olis niin kiva
Tämän otin ”välipalaksi” ja kevennykseksi tuo Alasalmen kirjan Pajulintu-kirjan jälkeen. Tarvitsin Härkösen reipasta sanailua, vahvoja mielipiteitä, nasevaa huumoria ja itseironiaa, vahvaa naisääntä ja kaupunkielämää 2000-luvulla. Lyhyet aiemmin Avussa (vai Seurassa) julkaistut kolumnit oli koottu yhteen. Sopivat oikein hyvin mökkikeittiöön ja nojatuoliin kutimen äärelle.

Anni Kytömäki, Kultarinta
Tämä oli minusta melkein parempi kuin Kytömäen Finlandia-palkittu Margarita. Tässä on luontokuvaus huikeaa, kaunista, täsmällistä ja asiantuntevaa, ”asiapitoistakin”. Tämä on myös historiallinen romaani. Suomen yhteiskunnallinen kehitys kuljettaa Erikiä ja hänen tytärtään Mallaa sekä nuorta työläisnaista Lidiaa läpi vuosien, vuosikymmenten. Erik kulkee läpi Suomen; elämä ei ole vain hyvää. Kaikesta, paljosta tapahtumisesta huolimatta kirjan tunnelma on merkillisesti levollinen, ehkä se johtuu myös lukijasta: Aarne Lindenin ääni oli tähän juuri oikeanlainen.

Yksi parhaista kirjoista tänä vuonna.

Saara Turunen, Järjettömiä asioita

Tämäkin taitaa olla niitä kirjoja, jotka luokitellaan ”nykyromaaniksi”. Sellainen tämä onkin. Se kertoo ”nykyihmisistä”, ”nykymaailmasta”, ”nykysuhteista”, 2000-luvun nuorista aikuisista, kansainvälistymisestä, tulevaisuuden toiveista, koulutuksen ja työn tärkeydestä, ja rakkaudesta.

En oikein osaa sanoa, miksi pidin tästä niin paljon. Pidin kuitenkin. Pieni, minua häirinnyt seikka tässä oli: yhdenkään kirjan henkilöllä ei ollut nimeä. Oli vain ”mieheni”, ”veli”, ”hienostunut vaimo” (= anoppi), ”Sateenvarjo”, jne. Mutta näin ollen tämä sopi erinomaisen hyvin haasteen kohtaan ”Kirjassa ei kerrota päähenkilön nimeä”. Ei kerrota kenenkään muunkaan. Siitä huolimatta hyvä nykyromaani. Ja Krista Kosunen lukijana on tähän ihan paras.

Satu Rämö, Mirjami Haimelin, Kynä – Kaikki tärkeä kirjoittamisesta

Tämä (ja seuraavakin) kirja tulivat listalleni, mm. siksi, että tämä blogini on kriisissä. Olen taas hieman laiskistunut tämän kanssa. En oikein mieti, mitä kirjoitan, saatikka miten kirjoitan. Useana iltana tämä on ”pakkopullaa”. Kun ei enää työkseen joudu/saa lukea ja kirjoittaa ja opettaa muille niin on tullut huolimattomaksi omankin tekstin tuottamisen kanssa. Ryhtiliikkeen aikaansaamiseksi Rämö ja Haimelin saivat kirjansa kautta opettaa … Olen lukenut/kuunnellut aika monta Satu Rämön kirjaa, seuraan blogiaan satunnaisen harvoin ja pidän hänen tyylistään ja asenteestaan. Myös tässä opuksessa se toimii.

Kirjan jälkeen on tullut (taas) kiinnitettyä huomiota muiden kirjojen rakenteisiin, kieleen, kappeleiden rakentamiseen, oikeakielisyyteen.

Stephen King, Kirjoittamisesta. Muistelmia leipätyöstä

Ja pahnan pohjimmaisena King. En ole koskaan lukenut yhtäkään Stephen Kingin kauhukirjaa. En nähnyt Hohto-elokuvaa (oululaisittain kysytään: ookko nää jo nähäny Hohon? – En siis ole.), enkä millään tavoin ole perehtynyt hänen tuotantoonsa. Mutta edellisen kirjan luettuani minulle suositeltiin Stephen Kingin elämäkerrallista kirjoitusopasta ”Kirjoittamisesta”.

Sekä elämäkerrallinen osuus (opiskelijasta ensin opettajaksi ja sitten kirjailijaksi, vaimon osuus hänen uransa kehittymiseen) että kirjoittamisen ”opas” olivat mielenkiintoisia, henkilökohtaisia, hyvällä huumorilla höystettyjä. Vain pientä machoilua välillä, mutta ei mitään kauhujuttuja, vain oman elämän isojakin karikoita ja ”työssä oppimista”, ja lopulta: hänen massiivinen tuotantonsa ”vain” kirjoittamisen ilosta ja pakosta kirjoittaa.

Siihen minäkin taas pyrin: kirjoittamisen iloon ja pakottavaan tarpeeseen kirjoittaa.

Puuhastellen

Nyt on basilikaa, oreganoa, ruohosipulia, minttua, auringonkukkia, persiljaa, sitruunamelissaa, rosmariinia, … Enhän minä niin kovin varhaisessa näiden esikylvöjen kanssa ole, mutta enpä itse kuitenkaan ikinä ennen ole ollut näin aikaisessa.

Osasyyllinen moiseen hätäilyyn on varmaan ollut tämä Oulun korkeudella tähän aikaan vuodesta oleva lämpöaalto sekä se, että Pehtoori laitteli tänään pihakalusteita piazzallemme: hän kun on tehnyt kolmeen pienehköön pihapöytäämme uudet hienot tammikannetkin.

Minäkin siis keväthommiin ryhdyin, vaikka yrttipenkkien yllä kuten myös etupihalla on vielä parikymmentä senttiä lunta, ja paikoin vielä korkeita kinoksiakin. Tänä keväänä aion laitella yrttiviljelykseni (taas) ihan uuteen kuosiin. Ainakin myllään täysin ympäri: vanhat raparperit, lipstikat, persiljat ja rucolat (niidenhän ei kuulu olla monivuotisia? No kyllä sitä on kaikissa kolmessa renkaassa.

Vaikka ruokaravintolat on Oulussa vapautettu sulusta lähes kokonaan, on meille ”jäänyt päälle” kevään kuluessa ollut tukitoimemme ravintoloille ”noutoruokaa kerran viikossa”. Tänään hain kyllä Ruskon Cittarista: Sushi Take Away tuli testattua. Hyväksi havaittiin. Ja samalla reissulla sorruin kevään ekaan jätskiin. Kolme Kaveria Mandariini & Jogurttisuklaa. Jo vain! Raikasta ja makeaa, siinä on hyvä mandariinin maku!

Postikorttimyynti kesäkahviloihin ja muillekin on tarkoitus hoidella ensi viikolla: sitä varten päivittelin nettisivuja ja tein  ”tukkupaketteja” valmiiksi.

Touhuilujen ja pyöräilyjen ohessa on taas kulunut äänikirjoja. Nyt puuttuisi lukuhaasteesta kirja, jonka nimessä on kysymys- tai huutomerkki. Olisiko kellään vinkata sellaista? Löysin hyllystäni kirjat  ´Kuvaa asenteella!´ ja ´Bon appétit! – Pieni mietelmäkirja´, jotka olkoot hätävarana, mutta josko joku osaisi vinkata jonkun kelpo romaanin?

Proteiinia pöytään

Uudet arkiruokakokeiluni ovat jatkuneet ja pari kertaa olen antanut myös ”lihankorvikkeille” mahdollisuuden, vaikka joskus olen vannonut, että esim. Mifulla on porttikielto meidän keittiöön.

Mökillä oli (toistamiseen) testattavana, tällä kertaa omalla idealla kokattavana Like Chicken bite. Se on soijapohjaista maustettua ”broilerin kaltaista” proteiinisapuskaa, jota ei periaatteessa tarvisi kuin vähän paistaa pannulla. Niin tein. Ja vähän lisämaustamista. Keksin ruoalle oikein houkuttelevan nimenkin

Sinihomeisia broiskujäljitelmiä 🙂

1 pkt Like Chicken bite
1 rkl oivariinia
1 rkl rypsiöljyä
1 silputtu valkosipulinkynsi
1 silputtu iso salottisipuli

½ pss Aura-murua (tai iso kimpale Castello sinihomejuustoa)
tilkka omenamehua, kanalientä tai ruokakermaa 

Tee ensin salaatti (hunameloni sopii sinihomejuustoruokien kanssa aina hyvin) ja cuscous-lisuke (tai keitä riisiä). 

Kuullota sipulit rasvaseoksessa, lisää chicken bite, paista pari minuuttia ja lisää vähän jotain nestettä sekä lopuksi sinihomejuusto. Kun juusto on sulanut ja ruoka kuumaa, on se myös valmista! 

Tänään sitten kokeilussa Katin kommentissaan vinkkaama arkiruoka, jonka perusaineksena on maitopohjainen proteiiniruoka Mifu Fajitas

Mukailtu Katin Mifu-safka 

1 pkt Mifu Fajitas 
öljyä, oivariinia
½ pussia wokkivihanneksia (mielellään mukana vesikastanjaa, tulee mukavaa purutuntumaa)
½ pussia Rummon perunagnoccheja tai vaikka edellisen päivälta ruoalta jäänyt pasta 
salottisipulia, valkosipulia
paprika-, chili- ja umamijauhetta
Sweet Chili -kastiketta
suolaa, pippuria 

Tarjoiluun limeä, raastettua pecorinoa ja kermaista (sushi)majoneesia

Ainelista ja myös tekotapani näyttävät kirjoitettuna monimutkaiselta, mutta ei lopultakaan ollut sitä. Nopsasti valmistui tämäkin.

Keitä kattilassa tarpeellinen määrä gnoccheja, pari minuuttia riittää, kaada vesi pois ja sen jälkeen gnocchit odottamaan kulhoon, jossa voi maustaa ne chili- ja paprika- sekä umamijauheella. Tai mikä tuntuu hyvälle. 🙂
Lisää kattilaan oivariini-öljyseos, kuullota sipulit ja sitten mifun paistaminen (pari minuuttia riittää). Siirrä seos kattilasta lautaselle. 
Paista lopuksi wokkivihannekset. Mausta suolalla, ja kun ne ovat kypsiä, lisää kattilaan gnocchit ja Mifu. 
Mausta lisää – sekä gnocchit että Mifu vaativat maustepurkkien esille ottamista. 

Ennen tarjolle asettamista puristin päälle vähän limeä, raastoin pecorinoa ja pöytään sushi-majo, josta on tullut meille ”uusi ketsuppi, sinappi, kermaviili tai joku”. Se sopii aika moneen. Siis Creamy sauce for sushi. Ettei menis ihan turhan terveelliseksi ja kevyeksi tämäkään ruoka. 😀 

Tuosta juustoraasteesta (Pecorino) tuli mieleen vielä yksi suositus. Kaltaiseni pecorino/parmesan/sitruuna/lime-raastaja on ollut hyvin tyytyväinen viime kesänä Tampereen Culinaria-kaupasta ostettuun Cuisipron raastimeen. Nettikaupoissakin sitä näyttää olevan myynnissä. Suosittelen.

Makoisia arkipäiviä muillekin!

Juhlimattomat synttärit

Tänään on synttäripäivä.

Isäni syntymästä on 90 vuotta. Kävin aamun pyöräreissulla viemässä haudalle kynttilän, yhden vain. Sekin tuntui aurinkoisessa, lämpimässä aamussa jotenkin hassulle. Ehkä kukka olisi ollut sopivampi.

 

 

 

Isäni oli perheen kuopus, todellinen iltatähti, jonka mummu sai 46-vuotiaana. Isällä oli yksi veli (kuvassa vasemmalla), neljä sisarta (+ 1 siskopuoli, mummun lehtolapsi, jonka kanssa isäni ei koskaan asunut). Kuvassa siskoista toiseksi nuorin. Vain yksi on koko sisaruskatraasta enää elossa.

Koska sota-aikana koulu keskeytyi monta kertaa ja koska maatiloilla tarvittiin työvoimaa miesten ollessa rintamalla, teki isäkin naapuritalo(i)ssa rengin hommia ja osallistui talkoisiiin. Mm. toukokuusta 1944 lähtien talkookirjaan merkityt työtunnit täyttivät päivät. Isä olikin yksi niistä nuorista, jotka sodan vuoksi vapautettiin oppivelvollisuuden suorittamisesta, joten hänellä ei ollut edes kansakoulun päättötodistusta. Liikenneneuvoksen arvo on kuitenkin hautakiveenkin kaiverrettu.

Synttäreitä ei tänään vietetty, mutta tässä kuva vuodelta 1962, jolloin iskä oli melkein saman ikäinen kuin meidän Juniori nyt: että ovat isäni ja poikani samannäköisiä kolmekymppisinä! Ja samaan muottiin sopii kyllä veljenikin, jonka yksivuotisynttäreitä kuvassa vietetään.

Ajateltavaa

Miksihän sininen tyyni vedenpinta luo liki euforisen tunteen? Tyynnyttää, rauhoittaa, selkiyttää, auttaa. Kun samaan aikaan on endorfiinia liikkumisesta, sekä valoa ja kevättä ilmassa niin johan on hyvä, hetken huoleton  olo. Ei muista jotain mille ei voi mitään.

Kuvahommia tänään, omaksi ja asiakkaan iloksi. Kovin vähän aikaansaannoksia, mutta jotain kuitenkin.

Sekä ulkona että koneen ääressä tänään ja pitkin kevättalvea olen – taas – kovasti pohtinut, millehän alkaisin? – Niin kovasti haluasin puuhata jotain – jotain, jossa olisi joku päämäärä. Jotain tavoiteltavaa, jotain joka panisi oppimaan ja/tai tekemään. Jotain josta jäisi joku ”jälki”. Ei välttämättä mitään aineellista, mutta josta voisi sitten sanoa, että onnistuinpas, teinpäs, opinpas, valmista tuli. Jotain!!

Lämpöä ja herkkuja

Istun kotipihalla silmät kiinni, on lämmin, joku (!) lintu laulaa, vielä kuuluu korvissa lasten nauru, kaikkinensa tuntuu hetki sitten nautittu hyvä päivällinen, sen jälkiruokana nautitut letut kaikilla mahdollisilla lisukkeilla… Hetken ajatukset harhailevat niihin pääsiäisiin ja toukokuisiin viikkoihin, jotka on tullut vietettyä Roomassa. Ja yhtäkkiä KAIKKI tuntuu epätodelliselta: onko sellaista koskaan ollutkaan ja voiko tällaista lämpöä Oulussa huhtikuun puolivälissä ollakaan?

Mutta onhan siitä nautittu!

Aamupäivällä – tietysti – pitkähkö pyörälenkki, jolle otin kamerankin mukaan, mutta kovin laiskasti kuvailin. Möljällä kuitenkin Canonin repusta esiin kaivoin. Aamu oli huikea, kuten koko päivä.

Iltapäivä ruoan ja juoman parissa. Pehtoorin kanssa avasimme vuoden kuohuviini -kisassa toiseksi tulleen Rheingaun rieslingistä tehdyn kuplivan, joka oli kyllä melko ristiriitainen. Pehtoori tykkäsi, minun oli vaikea päättää. Varmasti ruokaviininä erinomainen, siinä oli vähän sellaista ”suuren viinin” tuntua, mutta… Ei missään tapauksessa huono, mutta vaatii avarakatseisuutta. Kokeilehan!

Ja pienet isänsä kanssa tulivat grilliherkkujen äärelle.

Flank steakia paremmin pienille maistuivat nakkivartaat – ja letut kaikkine mahdollisine tykötarpeineen. Oli niin lämmin, että suostuimme Apsun toivomuksesta syömään jälkkäriä ulkona. On me monta kertaa vappuna, tai varsinkin äitienpäivänä, syöty kotipihalla, mutta että huhtikuun puolivälissä!

Humputtelupäivä pienten kanssa

– Mummi, mummiiiiii!

Rotuaari raikui, kun olimme tänään pitkästä, pitkästä aikaa pienten kanssa kaupungilla!

Mannerheimin puiston leikkipuistoon liittyy minulla hyvin paljon muistoja, monenlaisia muistoja viimeisten viidenkin vuoden ajalta. Tämänpäiväisistä hetkistä jäi hyviä muistoja. Puistossa myös Apsulla oli joku vanha etiäinen, muistuma, tuntuma siitä, miten ennen on tehty; yhtäkkiä kesken rimpuilutelineessä roikkumisen ilmoitti: ”Haluaisin, että mentäis Mäkkärille”. Niinhän olin suunnitellutkin. 🙂 Ja yhtäkkiä, pian aiotun jälkeen, Apsukin hoksasi kysyä, ”Voidaanko me mennä? Kun on korona?”

Voitiinhan me. Oulun Rotuaarin McDonaldsilla (joka on meidän ´kantapaikka´) oli tehty isohko remppa ja siellä ei enää ollut kassalta myyntiä, vaan kioskit, joista tilattiin kaikki, mille oli tarve ja sitten oli pöytiintarjoilu. Että hampurilaisravintolan ”palvelu” oli kohdennettu uudella lailla. Noh, en kommentoi. Mutta me osasimme toimia, Pehtoorikin kun oli mukana, joten muksuista huolehtiminen yhtä aikaa tilauksen tekemisen kanssa (ilman asiakaskontaktia!!) hoitui lopultakin melko helposti. Ja pienet olivat ikionnellisia, kun Happy Meal -paketissa oli juuri nyt Paavo Pesusieni -lelu ja vielä lisäksi mahdollisuus saada aplikaation kautta peli (mummin) kännykkään. Hieman mietin, että tällaiseksiko maailma on mennyt?

Mutta kun puisto ja Mäkkäri -reissulta palauduimme mummilaan Rantapeltoon, oltiin taas perusasioiden äärellä: leikittiin ja luettiin. Eeviksen kanssa luettiin toista tuntia samalla sylitellen… päikkärit ovat jäämässä jo pois, joten lepohetki vietettiin tällä tavoin, mikä mummista tuntui oikein mukavalle. Lapsi on täysin rento, kuuntelee, osallistuu kuvakirjojen tarinoihin omilla höpinöillään ja käpertyy kainaloon. Soisin muistavani aina.

Samaan aikaan toisaalla isoveljensä saa pelata tovin papan tabletilla. Ja sitten lähdetäänkin taas ulos, jossa on kevät! Aurinkoa ja lämpöä yllin kyllin. Pienistä on mahtava, kun voi kävellä lumen päällä, eikä uppoa. Niin vain Rantapellossakin on hankikanto pienen pieniä vaelluksia varten!

”Mummi, oota, laitan maskin!”

”Tää, mun.”

Kolmas sähköpyöräilykesä on nyt!

Eilen otin jo pienen maistiaisen pyöräilykauden alkamisesta, mutta tänään aloitin kunnolla ja kävin tälle vuodelle eka kertaa polkemassa vakkarilenkkini: Oulujokivartta Poikkimaantiesille ja takaisin. Siinä menee aika tarkkaan tunti, ja kilometrejä kertyy  parikymmentä.

Jokivarressa on vielä paikoin lunta, pyöräteitä ei ollut putsattu ja joessa vesi on korkealla, eikä niin tavattoman lämmintäkään, mutta olipa mukava.

Kuten ehkä tarkkasilmäisimmät hoksaavat, minulla on uusi pyörä!! Edellisellä ajoin kaksi kautta, yhteensä 8700 km. Pyörä toimi koko ajan erinomaisesti. Huollatin sen kahdesti ja vaihdatin kettingin.  Miksikö sitten halusin uuden? Miksi halusin uuden, vaikka vanhassa ei ollut mitään vikaa? Uudessa (saman pyörän uusi vuosimalli) on pitempi akun kesto kuin entisessä. Vanhalla pääsi yhdellä latauksella 60–100 km; uudella jopa 150–180 km. Haluan siis pitempiä pyöräreissuja! Vaikka aina poljen osan lenkeistä ja pidemmistäkin matkoista ihan ilman apuja, niin on hyvä tietää, että vaikka Raaheen – tai tulevana kesänä ehkä Kajaaniin! – pääsee avituksella. Tärkeää on sekin, että uudessa mallissa on jousitettu etuhaarukka, mikä on minun olkanivelongelmieni takia erinomainen juttu. Pidän myös siitä, että uusi malli on vähän vakaampi ja siinä on vähän entistä leveämmät renkaat. Se on kyllä vähän raskaampi kuin entinen, mutta kevyt poljettava silti.

Heti kun sain vanhan myydyksi reilu kuukausi sitten, puoleen hintaan ostohinnastani, niin tilasin itselleni tämän uuden. Uusi pyöräni on Helkama E7i ja vanha oli tämä. Olin pitkin talvea etsinyt ja katsellut uusien vuosimallien julkistamista ja tulemista kauppoihin, ja päätynyt juuri tähän merkkiin ja malliin. Olisin halunnut harmaan värin, mutta se oli kaupasta (Pyöräsuomi) jo loppunut. Myös pienempi runko oli jo kuukausi sitten loppunut, mutta sehän ei minua haitannut. Ilokseni metallinhohtopunainen on oikein kaunis ja sopii mummilookiini oivallisesti. 🙂

Ko. liikkeeseen päädyin, koska siellä hinta oli halvin, siellä pyörää oli varastossa ja toimitus kotiovelle oli ilmainen. Eikä toimitukseen mennyt kuin neljä päivää, mikä ei ollut ratkaiseva tekijä, koska ei ollut aiettakaan ryhtyä maaliskuussa vielä pyöräilemään. Nyt kun on mahdollista hankkia työsuhdepyöriä ja saada vähennyksiä, ja koska korona, ja muutenkin, on pyörien kysyntä kova. Siis ostohousut jalkaan nyt, jos meinaat ensi kesänä avituksella sykkelöidä.

Harkitsin kyllä Trek-pyörää pitkään, mutta kun vanhassa pyörässäni pidin kovasti juuri tästä Helkama E7:n matalarunkoisuudesta, takajarrullisuudesta sekä vähemmän herkästi rikkoontuvasta rumpuvaihteistosta, niin miksipä olisin vaihtanut merkkiä? Ja kun Helkama on paljolti suomalaista tekoa, niin sekin puolsi ko. merkissä pysymistä.

Tälle kesälle en aseta mitään tavoitteita. Tai en siis muuta ”suorittamista” kuin että liikuttava on. Talven yli hiihto piti jotenkin kunnossa ja liikkeessä, ja koska pyöräilyssä on (paljon) enemmän iloa ja kulkemisen riemua kuin laduilla hiihdellessä, niin tuskin minun tarvitsee itseäni juurikaan patistella pyörän selkään. Ainakin kahden edellisen kesän perusteella pyörä on minulle myös ”ihan vaan” kulkuneuvo: auto saa huilia tallissa. Äänikirjat ovat varmasti edelleen mukana, kamera ei ehkä niinkään paljoa kuin toissakesänä ja näillä näkymin huolia, surua ja pohtimista ei kulje mukana viime kesäistä määrää. Aina vaan kevyempää polkemista!

 

”Elämä on kuin polkupyörä: Se kulkee niin kauan kuin pumppu kestää.”

(Jukka Parkkinen, Mustasilmäinen blondi)

 

~~~~~~~~~~~~~~~~

Edellisten kesien koottuja juttujani ja kokemuksia sähköpyöräilystä

on ainakin näissä neljässä postauksessa:

Uusi menopeli

Sata päivää sähköpyöräilyä

Pyöräilykesän päätös

Liikkumisen siedettävä keveys

Hankien keskeltä kaupungin kaduille

Lähdön aika, kotiinpaluun aika. Ja kuten niin monta kertaa ennenkin niin myös tänään: juuri lähtöaamu on ehkä mökkiviikon kaikkein kaunein. Yön aikana oli satanut 10 – 15 senttiä. Hangasojan mutka lumen alla…

Mutta oli jätettävä puronranta, ladut, tunturit, mökkielon verkkainen elo. ”Buorre matki” toivotetaan Vuotson (Suomen eteläisimmän) saamelaiskylän rajalla.

 

Hyvin, helposti ja joutuisasti (kiitos vähäisen liikenteen ja kesärajoitusten) kotimatka sujuikin. Jo pian kahden jälkeen olimme kotosalla.

Pehtoori ryhtyi kesärenkaiden vaihtoon, minä otin pyörän esiin ja tämän vuoden pyöräilykausi on avattu. Olihan kyllä melkoisen kylmä tuuli, onneksi oli paljon enemmän vaatetta kuin pohjoisen hangilla hiihtäessä. Eikä pyöräteitä ollut vielä putsattu sorasta kuin muutamista kohdin, – eivät sentään olleet enää lumessa tai jäässä. Muutamalla aliskalla vähän jotain riitettä, mutta siinä kaikki. Siis melkein ”lennossa” suksilta pyörän selkään.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Suomalainen Antti Karppinen on valittu Euroopan parhaaksi valokuvaajaksi.

Palkittujen joukossa on monta muutakin suomalaista. Huikeita kuvia!!

FEP Awards 2021 Results

 

Hankikanto

 

Klikkaa ensimmäinen kuva auki, voit edetä oikean reunan nuolella eteenpäin.

Kuvat kertonevatkin, että tänään on ollut hieno ulkoilupäivä.

Ei suksia eikä lumikenkiä, vaan Savottakahvilan pihalta kävellen pitkin Laaniojan, nykyinen Piispanoja, vartta kohti tuntureita. Iltapäivän pitkä lenkki ihan eri tavoin ja eri maisemassa kuin tavallisesti. Vain jäniksen jäljet edessä. ”Vain umpihanki ..,” paitsi että kestohanki. Melkein arastelin jättää jäljet samettipintaiseen, upottamattomaan hankeen.

Vieläkin poskia kuumottaa kimmeltävillä hangilla kulkeminen, ruoka maistuu jatkuvasti, liikkumisesta terve tuntu, pieni kipu kehossa.

Lappi on.

Lapin auringossa

Tänään olisi ollut hieno päivä mennä mäkeen, ja vakavasti sitä harkitsinkin, mutta kuinka ollakkaan, enhän minä ollut pakannut toppakamppeita mukaan. Kotona vein toppahousut, untuvatakin sekä myös laskettelukypärän alle tulevan kypärämyssyn jo autotalliin kesäsäilöön; ”me hiihtäjät emme mitään toppaa enää huhtikuussa tarvitse”. Ei tullut pieneen mieleenkään, että rinteessähän niille olisi ollut käyttöä. Näin ollen: nyt tuli toinen peräkkäinen vuosi ilman lasketteluja!

Siispä hiihtämään. Luttojokivartta kohti Vellinsärpimäojan päivätupaa. Helposti jo kulkee hiihto, semminkin kun en tänäänkään ottanut Canonia kaveriksi. Patikalla kamera kulkee kyllä kätevästi mukana (varsinkin kun ainakin varaobjektiivi on Pehtoorilla reppukannossa) mutta hiihtäessä se roikkuessa olalla häiritsee menoa. Jos sen pakkaa reppuun, sinne se tahtoo jäädäkin: ei kesken sivakoinnin tule esille otetuksi. Otin videoklipinkin tähän liitettäväksi, mutta eihän se nyt onnistu. Ainakaan vielä.

Päivätuvan ovessa oli lappu, että vain neljä kerrallaan sisälle, mutta eipä ollut muita lisäkseni, vaikka en ihan kovin aikaisin ollutkaan liikkeellä. Ei ollut eväitäkään, joten minäkin saman tien paluumatkalle. Ja mökillä odottikin jo lämmin sauna. Pehtoori oli touhunnut pihapiirissä, perannut liiteristä kamoja kierrätykseen ja lämmittänyt minulle saunan.

Illansuussa lähdin vielä käymään Kaunispäällä, toiveissa saada ilta-auringon kuvia: minullahan niitä ei tuolta olekaan varmasti kuin muutama sata, mutta kuitenkin. Ulos vielä toviksi. Ja voila!

Siellä olikin aika hieno haloilmiö!

Visiitillä ja kestohangilla

Muistatteko ajan, jolloin ihmiset kävivät toistensa luona ilmoittamatta, tulla tupsahtivat vierailulle, sunnuntaikahville tai iltasella piipahtivat? Enkä tarkoita mitään koronaa edeltävää aikaa, vaan vuosikymmenien takaisia aikoja, jolloin oli maan tapa kyläillä. Ainakaan minun lapsuudessani 60-luvulla sellainen ei ollut mitenkään tavatonta, eikä vielä 70-luvun lopullakaan, kun jo asustelin yksikseni minikaksiossani: silloin saattoi poikaystävän (= nyk. tunnetaan Pehtoorina) lisäksi joku muukin piipahtaa ”kahavilla” tai enemmänkin teellä. Ei usein, mutta joskus kuitenkin.

Nyttemmin on kovin harvinaista ”tulla tupsahtaminen”. Mutta mepä teimme tänään jotain sellaista. Tuosta vaan illansuussa lähdimme Ylähankaan, ”Lähes naapurin” mökkiraksaa tarkastamaan, piipahtamaan vanhassa mökissään, – ihan ilman ennakkovaroitusta. Emmekä tulleet hätistellyksi pois. 😀 Päinvastoin.

Saimme kutsun sisällekin: ensinnäkin rakenteilla olevaan uuteen mökkiin tekemään ”tupatarkastus” ja sitten vanhaan mökkiin päivittämään kuulumiset ja kuohuville. Tätä meidän mökkitapaamista ei kyllä kuitenkaan voi pitää niinä paheksuttuina ”etelän turistien järjestäminä korona-ajan mökkibileinä”, kaukana niistä. Enemmän oli verrattavissa 60-luvun sunnuntaivisiitteihin. Toisaalta ilman nykyajan tietotekniikkaa ja digikulttuuria tätä ei ehkä olisi tapahtunut: minähän olen tutustunut ”Lähes naapuriin” juuri tämän blogini kautta. 😉 Me Hangasojan Ylä- ja Alahangan  mökkiläiset emme tavanneet ensimmäistä kertaa ladulla, tunturissa tai lähikaupassa vaan kohtasimme Tuulestatemmattua-höpinöiden ja kuvien kautta.

Päivän muuhun ohjelmaan kuului aika varhainen hiihtolenkille lähtö: säätiedotus uhkaili, että tuuli toisi tullessaan pilviä ja lumi/räntäkuuroja iltapäiväksi, joten oli ehdittävä sitä ennen. Ja ehdittiinhän me. Molemmat tahoillamme kävimme parituntiset hiihtelemässä hyvissä ajoin ennen puoltapäivää. Oli kokeiltava myös laduilta poikkeamista: Ahopään laitamilla lähdin  kestohangille. Onhan se huikea lykkiä pitkin kurun pohjaa tehden ihan omaa ”latua”, uppoamatta. Josko huomenna vuokraisin liukulumisukset? Voisi olla mukavaa menoa. Kun ei vielä tarvitse Ouluunkaan lähteä. 🙂

#Viinipäiväntasaus 2021

Viinipäiväntasaus? Mitä ihmettä? – Olen joskus (Viini-lehdestä? Viinitollon kirjasta? Jostain ruoka-viiniblogista? Any way,) jostain ohimennen siitä lukenut. Ja eilen illalla silmiin sattui Hellanjaviinilasinvälissä -blogista, johon aina satunnaisesti törmään, että tämänvuotinen *Viinipäiväntasaus* on juuri tänään 10.4.

Siitäpä (ja yhdestä valokuvaajien ruokakuvapostauksesta) nappasin idean: vietetään tänään teemapäivää! Koska tälle päivälle ennustettiin (ja ”lupaus” on todella pitänyt) surkeaa ulkoilukeliä, ei ollut mitään intoa lähteä ladulle, semminkin kun oli oikeasti asiaa Ivalon rautakauppaan ja apteekkiin, eikä Kuukkelia monipuolisempi, parempi ja huokeampi ruokakauppa ollut huono houkutin sekään, joten käytetään päivä ruoalle ja viinille. Siispä kauppalappuun myös pikkupullolliset viiniä ja ruokatarpeita tätä haastetta varten.

Ivalon Alkon valikoimat eivät ole – varsinkaan pienten viinipullojen osalta – kovinkaan kummoiset, mutta löysimme yhden samppanjan, yhden valko- ja yhden punaviinin. Haasteessa on ideana, että hyvästellään punaviinit, huuhdellaan ne alas samppanjalla ja siirrytään kesäisiin valkoviineihin.

Pikkuisen tuo järjestys ja viinien määrä kahden hengen mökkipäivälliselle oli haaste. Semminkin kun jo Oulussa olin hankkinut tänne,  juuri tälle päivälle ankkaa ja Juniorin suosituksella sille sopivan punaviinin, sekä bongannut uuden Philadelphia-tuorejuuston, joka houkutti kokeilemaan sitä luomuherkkusienten kanssa.

Nämä olivat siis valmiina.

Ja nämä pikkupullolliset tänään ostettiin.

Päivän ohjelmahan meni lopulta (karkeasti ottaen) niin, että käytin aamupäivän reseptien ja viinien etsimiseen, haastoin viinikerhomme jäseniä mukaan virtuaalimaisteluun, kävimme Ivalossa, iltapäivän kokkailin ja illansuussa oli aika tasailla… 🙂 Koko päivä ihan vaan ruoan ja viinin parissa. Ei mitään liikuntaa, ei ulkoilua, ei hyödyllistä puuhastelua, vaan keittiöhommissa tavalla taia toisella koko päivä. Harrastellen kuitenkin.

Lopulta poikkesimme ohjelmasta: ensinnäkin nautimme heti aluksi, alkuruoan kanssa samppanjaa. Martellin Prestige -samppanja on todella hyvä, hinta-laatusuhteeltaan oikeinkin kelvollinen. Alkuruoaksi paistoin croissanteja (jotka ovat minusta yleensäkin yksi parhaista samppanjan kumppaneista) ja täytin ne salaatilla, hipaisulla wasabia, teelusikallisella majoneesia ja savulammasviipaleilla.

Mehän sitten jätimme siirtymättä valkoviiniin, pikkupullo jäi jääkaappiin, ja avasimme kuin avasimmekin ison punaviinin, joka oli täsmäviini Confit de Canardille (ankankoivet purkissa). (Oulun Sokoksen Herkusta pääsiäisen alla ostettu tarjouksesta. 🙂 )

Tein oheen valkosipuli-kermaperunoita (milloinhan edellisen kerran? – 20 vuotta sitten?) sekä luomuherkkusieniä tryffelituorejuustolla! Niin ja vielä täytetyt pikkupaprikat: täytteenä sinihomejuustoa ja fetaa. Olihan hyvä kokonaisuus!!

Ankalle on usein suosituksena pinot noit tai voimakas, täyteläinen riesling, mutta tämä chianti oli uusi, tutustumisen arvoinen, ”pyöreähkö” sangiovese-viini, joka pärjäsi ankan rasvaisuudelle kerrassaan mallikkaasti. Kannattaa muistaa San Cirino! Voisin tarjoilla myös esim.  prosciuttopizzan kanssa.

Viinitasauspäivähän ”kuuluisi” päättää valkoisella, kohottaen malja tulevalle:

Kohota punaisella malja menneelle, puhdista aistit samppanjalla ja kohota valkoisella malja tulevalle. Nauti viinit ruoan kanssa. ..

Mehän olemme vielä kiinni menneessä, ja onhan täällä mökkimaisemissa vielä vahvasti ”punaviini”-vuodenaika, joten chiantin loppu nautittiin juusto-lakritsilautasen äärellä. On unohtunut koronat ja muut kurjat jutut! Mökkikuplassa kokkaillen, hyvin syöden ja viinistä nauttien, huomista hiihtokeliä jo odotellen …

 

Ooh, it´s a wine o´clock!

Kuvia Saariselältä

Sivakkaoja, tunturipuro, joka yhtyy Kakslauttaseen, kulkee Kiilopään rinteiltä kohti länttä. Olin sen varren ladulla taas tänään. Ja ensimmäistä kertaa tälle reissulle roudasin mukanani myös kameran. Ykkösjuttu ei siis ollutkaan saavutetut kilometrit tai liikunta, tosin niitäkin tuli, vaan vain maisemista nauttiminen, auringonotto, kuvailu yhteen sun toiseenkin tarkoitukseen.

Olen jo pari vuotta miettinyt ja pohtinut, että tekisin seinäkalentereita Lappi/Saariselkä -kuvistani, joita on kaikista vuodenajoista, ja paljon. Mutta kun en ole keksinyt, mitä kautta saisin niitä myydyksi ja mainostetuksi, mutta NYT! Maanantaina tälle ajellessa hoksasin (nyt vasta!!), että Facebookissa on Saariselkä-ryhmä, ja mikä merkillistä, siellä saa myös mainostaa. Siellä paitsi kerrotaan vinkkejä reiteistä, julkaistaan kuvia, kerrotaan kokemuksia paikallisista palveluista, myös kaupataan kalaa, retkiä, vuokramökkejä, käsitöitä ja ties mitä, mutta EI kalentereita. Tästähän riemastuin ikihyviksi.

Minähän teen ja myyn ”Saariselkä kuvissa” -kalentereita (vrt. Oulu kuvissa)  heti marraskuun alusta lähtien. Olen jo yhden kuvan siihen valinnutkin. Bisneshommia. 🙂

Muutoin ei juuri mainittavaa: perjantai on siivouspäivä, että tuoksuu hyvälle kun on päivä petivaatteita tuuleteltu, auringossa ja valkoisten hankien kimmellyksessä.

Juhlapäivä Koilliskairassa ja Kievarissa

Näissä merkeissä (huom. lämpöasteet!!): uusi reitti, uusia ja tuttuja latuja. Ja huom. kuinka lämmintä ja aurinkoista. Hyvälle tuntui hiihto. Olisi ehkä vähän outoa, jollei olisi maistunut.

Semminkin kun kuuntelussa hyvä kirja (Anni Kytömäen Kultarinta on toki aika alakuloinen, surullinen, vaikuttava, mutta ehkä juuri siksi nyt hyvä kuunneltava.)

Oli ihan tyven, oli ihan hiljaista, oli helppo hiihtää, oli kaunista, … en osaa sanoittaa enempää. Liki pakahduttavan kaunista oli. Epätodellistakin.

Mökille palattua – tietysti – rantasauna. Mutta ei ruoanlaittoa, – minä en todellakaan köksäillyt mitään, vaan lähdimme kylille. Korona-aikana kylille syömään – ja tapaamaan ystäviä! Ennenkuulumatonta!

Olimme saaneet ystäviltä kutsun tulla heidän vuokramökkiinsä/työsuhdelukaaliinsa Kaunispään etelärinteelle. Yllättävää ja ilahduttavaa. Siellä aperitiivit, melkein kahden vuoden jälkeisen tapaamattomuuden jälkeen elämänmenon päivitykset, ja sitten ravintolaan syömään!! Laanilan Kievariin taksilla. Häivähdys jostain elämästä vuosien takaa…

Ja hei, ravintola tuli täyteen asiakkaita, ei tunkua, turvavälit kunnossa, – ja jumalaista ruokaa. Tämä oli meille noin kymmenes kerta ko. paikassa, ja kyllä nyt(kin) oli ihan huippua. Söimme pitkän kaavan mukaan, alku-, pää- ja jälkiruoat, viinit. Ihan juhlameininki.

Matsutake-piirakka poroliemellä, meille madetta ja ystäville poronlapa (josta pääsimme osamme maistelemaan!! kuva alla) ja jälkkäriksi ”lumipallot”, jotain marengin, suklaan, granitan tms. tasapainoista yhteensovittamista oli se. KAIKKI oli hyvää, erinomaista, makoisaa. Ihanaa, gourmet-ravintolaruokaa, jolle suositellut ja tarjoillut viinit olivat vähintäänkin sopivat. Ja ehdimme jutella, olla, nauttia. Yhdessä höpöttäminen, myötäeläminen vähintäänkin yhtä tärkeää kuin ruoka.

Ravintolaillan antiin palannen vielä. Nyt on käytävä levolle, oltava tyytyväinen, kylläinen, iloinen saamastamme kutsusta. Näinä aikoina tällaiset highlightit todellakin ovat juhlaa!

Arkea pohjoisessa

Nyt on käsittämätön valo. Pohjoisen valkoinen kaunis valo. Nyt vasta. Ei ole viime päivinä näkynyt.

Kaksi päivää on oltu täällä. Ja suunnilleen koko ajan on satanut. Lunta, räntää, tuiskua, tuulta, tihkua. Silti.

Silti on oltu ulkona. Pehtoori enimmäkseen rantasaunassa. Kyllä. Mutta ei saunonut, vaan tehnyt remppaa. Lattia on vaihtunut uudeksi. Seuraavat 20 vuotta taas pärjäträän. Tai ainakin sauna pärjää. Meistä ei tiedä.

Mutta olipa mukava tänäänkin – hieman harhailevan – hiihtolenkkini jälkeen, iltapäivällä taas yltyneessä lumi/räntäsateessa valmiille löylyille hipsiä.

Tarkoitukseni oli tehdä vain pikkuinen lenkki, semminkin kun edelleenkin satoi lumi-räntää, joka vain hetkeksi tokeni… Kakslauttanen – Tievatupa – Kakslauttanen – tuollainen pikku sprintti oli tarkoituksena.

Noh, minun loistavalla kartanlukutaidoillani (ja vuosikymmenien paikallistuntemuksellani!!!!) kävi kuitenkin niin, että tulin lopulta hiihtäneeksi niin paljon, että tämän vuoden latukilometritavoitteeni tuli täyteen. Huolimatta siitä, että tuuli kääntyi vastaiseksi, että alkoi taas sataa, että en edelleenkään ole mikään hyvä hiihtäjä, että minulla ei ollut mukana mitään juotavaa. Siis tuhannen amatööri. Mutta hyvä mieli kun tuli hiihdetyksi, liikutuksi.

Lue lisää … Arkea pohjoisessa

Luppoilua melkein koko päivä

Tässä suunnilleen kaikki, mitä olen tänään saanut aikaiseksi. Hiihtolenkki Luttotuvalle.

Lunta riitttää, ja sitä tuli viime yönä ja aamulla ainakin viisi senttiä lisää. Niinpä kaikkialla on valkoiset, pehmeät hanget, jotka keskipäivällä hetken kimmelsivätkin. Vain hetken, muutoin pilvistä ja juuri ja juuri pakkasen puolella. Ladulla oli melkoinen vilske. En suinkaan ole ainoa, jota tänä vuonna on löytänyt hiihtämisen!

Laskettelurinteiden parkkipaikat ihan täynnä autoja, hissien ala-aseman kahvila ihan täynnä tauottajia, lounastajia, kaakaon ja vohvelin nauttijoita, nuoria näytti enimmäkseen olevan. Etälukiolaiset ja -opiskelijat?

Pehtoori on päivän ollut Puuha-Pete ja raksa-ukko: rantasaunan lahonnut lattia on pois, ja uusikin jo melkein paikallaan. En ole osallistunut talkoisiin, sen verran vain, että sapuskan duunarille tein. Pirkka pakaste-tonnikalapihvit osoittautuivat oikeinkin hyviksi. Niitä hankin toistekin pakkaseen ”varalle”.

Huomenna yritän olla toimeliaampi.

 

Nyt on hyvä aika mökkeilylle

Ennen pääsiäiset oltiin ”aina” Lapissa. Viime ja tänä vuonna on ollut valtakunnallisella tasolla toive ja neuvo: ”Nyt ei ole aika lähteä mökille”. Ja mehän olemme kuuliaisia kansalaisia, ja oikeasti sitä mieltä, että koronaohjeistuksia on noudatettava, eikä siis ole pääsiäisiä parina vuonna mökillä vietetty.

Tosin ihan ainoa syy, varsinkaan tänä vuonna, ei ollut korona vaan se, että kotona oli mahdollista ja ilo viettää mummin elämää, tehdä pari päivää oikein urakalla ruokaa ja olla läheisten kanssa, ja oli mahdollista (lue: työt ei haittaa mökkiaikatauluja) lähteä pohjoiseen vasta pääsiäisen jälkeen, jolloin eteläläiset turistit jo palautuvat altistuttamasta meitä muitakin. Noh, hieman kärjistäen juuri noin. 🙂

Lähdimme aamusella, jolloin Oulussa vähän tipsutteli räntää, mikä yltyi Keminmaan jälkeen ihan silmittömäksi räntämyrskyksi! Tervolaan asti näkyvyys oli karsean vähäinen, etten sanoisi  niukka, ihan olematon ja sohjo roiskui vaarallisen kuuloisesti (tähän pelkoon minulla on paha kokemus nuoruusvuosilta, jolloin hurautin isän auton + peräkärryn + moottorikelkan katolleen huhtikuisen räntäsateen lauantaisena iltapäivänä, mutta eipä siitä sen enempää). Vaarallinen sohjo sai tänään ajelemaan huomattavasti viisaammasti kuin joskus 40 vuotta sitten! Ja ihan hyvin ehdittiin. Rollon jälkeen ajovuoroon Pehtoori, paremmalla kelillä ja vakaalla kyydillä.

Toiveissa on, että seuraavan viikon postaukset tulen tekemään tästä näkökulmasta: Myötätuulen pirtin pöydän äärestä. Josko yksi kotoa roudatuista pääsiäiskukista intoutuisi Lapin valossa kasvamaan ja kukkimaankin! 🙂

Pääsiäispäivä

 

Pidän keväisin niistä varjoista, joita sälekaihtimet luovat kodin seinille. Niistä on jotain ”elokuvallista” tai jotain. Ainakin ne kertovat, että ulkona paistaa aurinko, koska sisälläkin näkyy varjot.

Tänä pääsiäisenä kukat ja suklaakätköt ovat olleet yhtä isoja juttuja kuin ruoka. Jaloleinikit tyttären minulle (New Yorkista, Modern Art Museum) ostamassa maljakossa sälekaihtimien edessä, tipujen takana, ovat olleet yksi ilon aihe – ja rastin paikka. Tässä kohtaa oli toissapäiväisen suklaamunametsästyksen yksi rasti.

Tälle päivälle tein toisen kierroksen ja koska eilen pienillä oli ollut myös isänsä luona pääsiäisen rastikierros, oli Eeviskin oppinut, mistä on kyse. Joten ei ihme, että aika nopsasti hoksasi mariskoolissa olleet pienet pääsiäismunat: ”Löyty!!”  – raikui olohuoneen pöydän ääressä. Onneksi tyttö ei ehtinyt lasisia Pentikin pikkuisia koristemunia suuhunsa siepata. 🙂

Ja oikeat kätkötkin sitten löytyivät oven takaa!

Tämän päivän menussa oli monia tuttuja komponentteja (salaattia, herkkusieniä, juuripersiljaa, lohkoperunoita) ja sitten karitsanpaisti! Huolella sen kypsensin ja annoin vetäytyä, tarjosin Stout-kastikkeen kanssa. Kyllä oli hyvää, vaikka itse sanonkin. Kaikki muutkin tykkäsivät. Pehtoori, jolla on aika pitkähkö kokemus pääsiäispaisteistani, totesi, että paras tähänastisista. On kyllä muistettava mainita onnistuneen tuloksen taustalla Torin lihamestari. Nyt grillikauden alussa ja jatkossakin kannattaa muistaa.

Keltainen kalla on ollut ilo silmälle. Minusta se on vähän veistoksellinen.

Helmet-lukuhaaste: maaliskuu

Helmet-lukuhaasteessa  ideana on lukea kirja viikossa tai siis ainakin 52 kirjaa vuodessa. Minulla taitaa tulla nyt huhtikuussa tuo 52 luetuksi/kuunnelluksi. Maaliskuussa uusia kirjoja on 14, joissa monta historiallista romaania ja muutamia kepeitä (nuorten, suomalaisten) naisten ”opaskirjoja”.

En vieläkään ole varma, mihin kohtaan haastetta minkäkin kirjan laitan, mutta eiköhän jokainen paikkansa löydä. Nyt listallani on vain vähintääkin hyviä kirjoja; asteikko on 0 – 5, ja ”heikoimmat” saivat arvosanakseen 3½.

Hanna Brotherus, Ainoa kotini, 5, 31.3.2021

13. Kirja liittyy teatteriin, oopperaan tai balettiin
15. Kirjassa on jotain samaa kuin omassa elämässäsi

Hanna Brotherus, jonka esikoisteos tämä kirja on, on ollut minulle jotensakin etäinen, liki tuntematon henkilö. Tiesin hänet tanssijaksi ja että hänen poikansa teki koskettavan, hienon roolisuorituksen Helsingin Peacock -teatterin Billy Elliot -musikaalissa, jonka kävimme syksyllä 2015 katsomassa – ja liikuttumassa. Tiesin, että hän on Mikko Kuustosen uusi puoliso.  En juuri muuta.

Kuunneltuani hänen autofiktiivisen kirjansa olen vaikuttunut. Pidin paljon siitäkin, että hän luki kirjansa omalla miellyttävällä, ”tuntevalla” (voiko niin sanoa?) äänellään. Ainoa, mikä tässä monin tavoin koskettavassa kirjassa ”häiritsi”, oli se, että mietin monta kertaa, mikä on fiktiota, mikä hänen omaa elämäänsä. Autofiktiivinen on ainakin lukijalle vaikea laji.

Hänen kielensä on kaunista, karheaa, koskettavaa. Kuten kirjan minän elämäkin. Neljän lapsen äiti kirjoittaa lapsistaan, omasta lapsuudestaan, vanhemmuudestaan, urastaan, niiden yhteensovittamisesta ja -sovittamattomuudesta. Omasta vai romaanihenkilön?Suorittamisesta, riittämättömyydestä, naiseudesta, matkasta itseensä. Ei hämmästyttäne, että tykkäsin tästä hyvin paljon.

Haruki Murakami, Tanssi, tanssi, tanssi, 29.3.2021

Tämä on mainittava, vaikka en laskekaan sitä ”suoritetuksi”. Olen vuosien varrella törmännyt tähän Murakamiin ja hänen pidettyyn tuotantoonsa, mutta vasta nyt haasteen FB-ryhmässä käydyn keskustelun jälkeen tartuin eka kertaa hänen tuotantoonsa. Kuuntelin sinnillä puolet tästä kirjajärkäleestä, lopetin monta välillä, ja aina yritin uudelleen. Puoliväliin jäi tämä. Minä en vaan ymmärtänyt. 

Dean Nicholson, Nalan maailma, 4, 27.3.2021

22. Kirjassa ajetaan polkupyörällä
32. Kirjan kansikuvassa tai takakannen tekstissä on kissa
27. Kirjan päähenkilö on eläin

Maailman ympäri pyöräillen!? Kolmekymppisen skotti Dean Nicholsonin kasvutarina, jossa keskeisimmän roolin saa löytökatti Nala. Minähän en paljon kissoista perusta, semminkin kun olen ihan mahdottoman allerginen niille, eikä tässä kirjassakaan se kissa ollut minulle ”se juttu”, joka sai aika nopsasti lukemaan tämän. Eniten tykkäsin siitä, kuinka tämän seikkailun kuvauksen kautta tutustuin jotenkin niin erilaiseen maailmaan kuin omani. Pyöräilymatkan tapahtumat ja kokemukset olivat hyvinkin uskottavia, mutta elämäntapa minulle kaikkea muuta kuin samaistuttava.

Timo Airaksinen, Jäähyväiset uskonnolle, 4½, 24.3.2021

2. Kirjan on kirjoittanut opettaja
48. Kirja on julkaistu vuonna 2021

Tämän kirjan korkeassa arvosanassa on osuutensa lukijalla. Sekä kirjan hienovaraisella sarkasmilla, älyllisellä nokkeluudella, kepeällä kettuilulla aika monillekin asioille ja veitikkamaisilla huomioilla ihmisten ahdasmielisyydestä. Minulle, jonka lapsuuden usko on hiljalleen hiipunut agnostikon ajattelun suuntaan, tämä kirja oli todella mielenkiintoinen, sivistynyt, perusteltu, – ja hauskakin. Se antoi vastauksia moniin kysymyksiin, toi ahaa-elämyksiä ja pisti miettimään. Hyvä kirja!

Scott Kelly, Kiertoradalla, vuosi avaruudessa, 4, 22.3.2021

20. Kirjassa on ammatti, jota ei enää ole tai joka on harvinainen
37. Kirjan henkilön työ on tärkeä tarinassa

Lukija saattoi olla syy siihen, että astronautista tuli minulle vähän rasittunut olo. Tai hänessä oli jotain ärsyttävää, ehkä häivähdys tekopyhyyttä tai jotain. Joka tapauksessa amerikkalaisen astronautti Scott Kellyn elämäkerrallinen kirja toi tietooni palasia maailmasta, josta minulla ei ollut juuri mitään tietoa aiemmin.

Oli mielenkiintoista lukea, miten astronautiksi pääsee, millaista on viettää vuosi avaruudessa. Päästä yhden astronautin kautta seuraamaan suurvaltojen avaruusohjelmien yhteennivoutumista, tutustua kansainväliseen avaruusasema ISS:n toimintaan ja elämänmenoon. Vähän kummastellakin sitä vahvaa uskoa, että ihminen matkaa pian Marsiin.

Kansakoulun ymp.opin tunneilla kaikkein mielenkiintoisinta olivat avaruusjutut, planeetat ja meteoriitit. Apollo-lentojen aikana tykkäsin keräillä kolikoita, joita silloin oli myynnissä. Kannattaa tämäkin kirja kuunnella.

Mika Waltari, Fine van Brooklyn, 5, 17.3.2021

Kirjassa ajetaan polkupyörällä
Kirjassa tarkkaillaan luontoa
Kirjan henkilön työ on tärkeä tarinassa

Ehkä pidin tästä vain Waltarin vuoksi, kaunis, vähän vanhahtava kieli, Ranskan maaseutu, nuoruus, ehkä paluu omaan kirjallisuuden harrastuneisuuden alkulähteille. Lukiovuosina luin liki koko Waltarin (romaani)tuotannon. Myös tämän pienoisromaanin. En oikein tiedä, miten tähän nyt  tartuin, mutta tulipa jotenkin nostalginen olo.

Tässä on tarinallisuutta, viehättäviä, melkein hengitettäviä tunnelman kuvauksia. Hieman kummallinen, mutta kiehtovalla tavalla.

Sirkku Salovaara, La mia Italia, – Ihana mahdoton Italiani, 4, 16.3.2021

Kirjan henkilön työ on tärkeä tarinassa

Firenzessä yli kolme vuosikymmentä asunut ja italialaisen miehen kanssa avioitunut toimittaja Sirkku Salovaara on hyvä kertoja. kirjassa on lukuja Napolista, Sisiliasta, Firenzestä, italialaisesta ruoasta, jalkapallosta, koirista ja kissoista, politiikasta ja kielestä, arjesta ja historiasta. Kaikesta siitä, mikä Italiassa kiehtoo ja raivostuttaa.

Hän kirjoittaa hyvin ja elävästi, ja myös uusista (ainakin minulle uusista) näkökulmista. Kirjaa on somessa moitittu sillisalaatiksi, juonettomaksi, vailla punaista lankaa olevaksi… ehkä se onkin sellainen, mutta mitä sitten? Tämä vei Italiaan, toi iloa ja valoa maaliskuisiin Oulun päiviin.

Maija Männistö, Viinitollon käsikirja, 4, 15.3.2021

4. Joku kertoo kirjassa omista muistoistaan
44. Kirjassa on reseptejä

En oikein tiedä, miksi tähän tartuin. Mihin kohtaan haasteessa tämä edes sopisi? – Kiva, pirteä, raikas kirja viineistä ja viiniharrastuksesta. Instassa Viinitollo nyt seurannassa.

Satu Rämö, Katja Lahti, Vuoden mutsi, 4, 14.3.2021

4. Joku kertoo kirjassa omista muistoistaan

Kirja esitellään Book Beatissä näin: ”Vuoden mutsi on kirja, joka paljastaa pastellinväriseen pehmoiluun verhotun salaliiton lapsettomia vastaan. Vuoden mutsin missio on ilahduttaa ja tsempata äitiä matkalla kahdesta viivasta yhteen kynttilään. Vauvavuodesta jää varmemmin henkiin, kun pidentää naurulla ikää.”  Ja tästä huolimatta minä otin tämän kuunteluun: ehkä Satu Rämön takia. Pidän hänen kirjoistaan ja jutuistaan. Kyllä tämä mummillekin oli mukava, hauska ja samaistuttava kirja.

Marie Benedict, Rouva Einstein, 4½, 13.3.2021 

3. Historiallinen romaani

Olkoonkin että tämä on romaani, fiktiivinen kirja Albert Einsteinin vaimosta, niin silti tai ehkä juuri siksi tämän jälkeen käsitykseni Albert Einsteinista on muuttunut, enkä sympatiseeraa häntä enää ollenkaan. Kirja perustuu osin kirjeenvaihtoon ja päiväkirjoihin ja laajaan tutkimuskirjallisuuteen, mutta kirjailija paikkaa paljon vaiheita, joista ei ole säilyneitä lähteitä. Nainen miesten ja tieteen maailmassa 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa, uskonnon, perinteiden, kansallisvaltioiden, kansallisuuksien sekamelskassa…  Suosittelen!

Natasha Lester, Ranskalainen valokuvaaja, 3½, 10.3.2021

3. Historiallinen romaani

Valitsin kirjan – tietysti – kirjan nimen perusteella ja aiheen perusteella: nainen valokuvaajana II maailmansodan rintamilla, Vogue-mallista kuvajournalistiksi ja sopivasti rakkaustarinaa mukana. Monta kertaa ensimmäisen 200 sivun aikana olin jo lopettamassa: liikaa ulkonäköjuttuja, muotimaailman koukeroita, jossain välissä elämänkohtalot, pienen orvoksi jäävän tytön vaiheet ja hyvä on, se rakkaustarinakin, saivat jatkamaan kuuntelua. Olin toivonut enemmän valokuvaajan maailman ja naisjournalistin aseman tarkastelua; semminkin kun kirja pohjautuu kuvajournalisti Lee Millerin elämään. Ja kyllä kirjan lopussa sodanvastaisuus ja inhimillisyys saavat unohtamaan alun pintaliitoon keskittyvän kerronnan.

Joel Haahtela, Hengittämisen taito, 3½, 8.3.2021

16. Kirjassa eletään ilman sähköä

Tämän pienoisromaanin kuuntelin Helmet-ryhmässä olleen hypetyksen innoittamana. Ehkä en ole tarpeeksi hengistynyt tai hengellinen, että tämä olisi minuun kovastikaan koskettanut. Kasvutarina tämäkin, kertomus eheytymisestä. Teksti etenee mukavan verkkaisesti, muistuttaa hengittämisen tärkeydestä. Ehkä hieman lattea suhtautumiseni johtuu siitäkin, että edellinen kirja oli niin vahva, että sen jälkeen oli vaikea innostua tästä.

Niillas Holmberg, Halla Helle, 5, 7.3.2021

16. Kirjassa eletään ilman sähköä
17. Kirjan nimessä on kirjan päähenkilön nimi
34. Kirjassa tarkkaillaan luontoa

Tämä on vahva ja hieno esikoiskirja. Niillas Holmberg on nuori (s. 1990)  monilahjakkuus, jonka kirjaa lukiessa on varma, että hänellä on pitkälliset opinnot psykologiasta, historiasta ja  ja kirjallisuudesta ja että hän on saamelaiskäräjien jäsen. Ei ole. Kirja vaatii (ainakin minulta) keskittymistä, paneutumista, ei ole kevyttä kartanoromantiikkaa tai letkeää sanansäilää, vaan hyvää jotenkin perusteeellista tekstiä, jossa on paljon asiaa ja mietittävää.

”Papin poika Samu jättää etelän taakseen ja muuttaa Saamenmaalle. Merkillisen vahva voima vetää häntä Utsjoelle: Suomen puhutuin saamelainen Elle Hallala, taiteilijanimeltään Halla Helle.
Elle hylkää taiteen teon ja erakoituu tunturiin viettämään esi-isiensä mukaista elämää. Hän lähettää Samulle runomuotoon kirjoitettuja unia. Freud ja Jung apunaan Samu alkaa tulkita unia auttaakseen Elleä. Välittyykö tulkinnoista vain hänen oma halunsa saada Elle lähelleen, ja mitä toisen kulttuurista on omaksuttava ymmärtääkseen sen symboleja?
Yhteiskunnallinen Halla Helle on sykähdyttävä esikoisromaani. Se kuvaa viisaasti niin yksilön kuin yhteisön ristiriitoja.”

Erinomaisen lisän kirjan annille antaa, että Niillas Holmberg itse lukee teoksensa. Sekä tietysti se, että kirjassa liikutaan monissa tutuissa maisemissa ja kohteissa Inarissa, Ivalossa ja Utsjoella.

Suvi Ratinen, Hyvä tarjous, 4, 4.3.2021

8. Kirja, jossa maailma on muutoksessa

Hyvä tarjous syväluotaa suomalaiskansallista säästäväisyyden hyvettä; tarkkanäköinen, hulppea, kepeä ja hymynkaretta ylläpitävä pikkuinen kirja. Varmasti moni tunnistaa perheestään tai ainakin lähipiiristään kirjan päähenkilön ja hänen perheensä kaltaisia.

Yann Martel, Piin elämä, 3½,  3.3.2021

11. Kirja kertoo köyhyydestä
16. Kirjassa eletään ilman sähköä
27. Kirjan (toinen) päähenkilö on eläin

Tämä on kummallinen kirja. Ehkä sen voisi laittaa (aikuisten) satukirjaksikin. Seikkailunkirja, jossa 16-vuotias intialaispoika ja bengalintiikeri ovat pääosassa. Kirjan alkupuoli oli minusta aika hyvä, kiehtovakin. Poika, joka halusi olla sekä kristitty, hindu ja muslimi – ja olikin. Kun hän sitten matkalla Intiasta Amerikkaan joutuu haaksirikkoon ja valtamerelle kaksistaan tiikerin kanssa… En tiedä. Ehkä Saariselän hiihtoladut eivät olleet oikea miljöö ja maaperä tähän kirjaan hurahtamiselle. Ehkä harasin vastaan, enkä antanut tarinan viedä. Tämä taitaa olla ns. korkea kirjallisuutta, on ainakin julkaistu ”Keltainen kirjasto” -sarjassa. Ehkä siksi minulta vain 3½. Mutta onhan sekin hyvä.

 

TOP 3 maaliskuussa olivat Halla Helle, Ainoa kotini ja Jäähyväiset uskonnolle. Niistä jäi minuun jotain. Aika paljonkin.

Helmikuun ja tammikuun kirjani ovat linkkien takana.

Pitkästä aikaa juhlapäivä

Lapsuudenkodissani pitkäperjantai ei ollut juhlapäivä, ei edes sitten kun teinivuosinani vietimme pääsiäiset Saariselällä asuntovaunussa. Mäkeen toki saimme mennä, mutta ei mitään herkkuja, ei myöhään kukkumisia, ei koristeita, ei suklaata. Pääsiäisen ilosanomaa ja suklaamunia oli odotettava ensimmäiseen pääsiäispäivään asti. Ikimuistoinen on pitkänperjantain, melkein kuin tuomiopäivän, jumalanpalvelus Ivalon kirkossa kevättalvella 1979.  Sitä on vaikea unohtaa. 🙂

Tänään, pitkästä perjantaista huolimatta, olemme viettäneet juhlapäivän, ei halailtu, ei laulettu, mutta Juniorin kolmekymppisiä juhlimme pienellä porukalla, – aika hulppealla ruoalla. Sekä määrältään että maultaan oli parasta pitkään aikaan. Pehtoori aloitti grillikaudenkin, ja minä tein alkuun, oheen ja loppuun aika monta tykötarvetta. Hiihtolenkkiä lukuunottamatta päivä kuluikin keittiössä, mutta se tuntui hyvältä. Juhlan tuntua siitäkin, että mukana olivat myös R. ja sisareni.  Että melkein kuin olisi ollut ihan ’vieraita’. Näinä aikoina, vallitsevassa tilanteessa, on niin mukava kun on muitakin kuin me kaksi.

Uusia ja tuttuja ruokia, vuoden 2008 samppanja ja hyvä Bordeaux (2006).

Ja ehkä parasta oli Aarrepolku. Apsu oli niiiiin töpinöissään – ja hoksaavainen. Kaikki kymmenen rastia löytyivät ilman apuja – ja pikkusisko juoksi perässä ja nautti suklaamunista!

Vuodet eivät ole samanlaisia. Hyvä niin.

Keväimessä hajamielisenä

Isokoskelolla lounasaika (klikkaa isommaksi niin näet ”suupalan”) kun olin jokivarressa lenkillä aamupäivällä. Keväistä oli muuallakin kaupungin laitamilla, ei lämmintä, ja tuulista, mutta silti kevät.

Vaikka oli aamuvarhain jo oltava menossa, ei olisi sentään ollut tarvetta herätä aamuviideltä. Olinpahan ihan itse laittanut kellon väärin soittamaan. Muutoinkin yöunet olleet enemmän vähemmän marginaali-ilmiö tällä viikolla. Mikä ehkä aiheuttaa hieman hajamielisyyttä, – entistä enemmän.

Vähän déjà-vu –ilmiö oli kun olin käyttämässä äitiä Kuntoutuskeskuksessa: muistin kyllä pukea meille molemmille maskit, ottaa sairausvakuutuskortin ja muun tarvittavan mukaan ja hyvissä ajoin, ilman kiirettä pukkasin äidin pyörätuolissa inva-taksin viereen, kuljettaja auttoi kyytiin ja matkasimme Kontinkankaalle. Kuinka ollakkaan (vasta) siellä sisällä hoksasin, että olinpa jättänyt ulkoasuni asusteeksi myös siniset muoviset kuminauhatöppöset kenkieni päälle! Sopivat oikein hyvin vaalean pitkän villakangastakkini kanssa! 😀

Näin tein muutaman kerran myös silloin kun lapset olivat pieniä ja heidät vein tarhaan: sielläkin oli käytössä nuo muoviset sotkunestäjät. Ja niillä sitten ajelin työpaikalle, ja lampsin kolmanteen kerrokseen omaan työhuoneeseeni. Silloin oli melkein 30 vuotta nuorempi, joten ei nämä minun unohteluni ole iästä kiinni. Eikä niitä taida voida selittää edes vähäisillä yöunillakaan. Ei niitä voi oikein selittää millään. Minä nyt vain olen sellainen.

Hajamielinen, – ja herkkäuskoinen. Sain tänään Apsulta ääniviestin: ”Mummi! Nyt multa on lähtenyt eka hammas!”. Ja minä ihmettelemään ja onnittelemaan. Kun tuossa illansuussa piipahdin Juniorin luona, pyysin Apsua (joka on edelleen vasta 5 v.) näyttämään sitä hampaankoloa. ”Mummiiiii, ei mulla oo hampaita lähteny. Etkö tajunnu: aprillia!” En tajunnu, mutta olihan pojalla hauskaa. 🙂 Ja huomenna on Suuri Arteenmetsästys.

~~~~~~~~~~~~~~~~

Mustarastaan laulu aamuin, illoin kotipihalla on lupaava ja lohduttava. Koskenniemen runossa mustarastas laulaa ”keväimessä”. Keväin on nyt.