Siinä se on!

Mun ikioma, ite tehty riddari. Olipa mukava neulottava. Ei todellakaan valmistunut tuosta vaan, kuukausi kului, joka päivä neuloin ainakin vähän. Automatkoilla, takkatulen ääressä, mökki-iltoina, pakkaspäivinä äänikirjoja kuunnellen, C Moren ja Netflixin äärellä… Mielenrauhaa ja mieluisaa tekemistä. Käsillä tekeminen on mukavaa, hyödyllistäkin.

Istex Lettlopi -lanka on islantilaista karkeaa villalankaa, jonka sanotaan kestävän vähän kosteuttakin ja olevan lämmin. Näitä syitä enemmän painoi se, että Lettlopin värit ovat niin herkullisia ja se, että tuolle langalle sain valmiin, ilmaisen ohjeen. Lankojen värit puserooni valitsin itse. Minun värejäni…

Langan karkeus oli kyllä aika ajoin vähän haasteellinen, koska varsinkin oikean käden sormeni olivat pakkasjaksolla taas kerran pienillä haavoilla, mikä ei karkean langan kanssa ollut hyvä yhdistelmä. Mutta: puuvillahanskat kädessä onnistui ihan hyvin. Valmistumisen jälkeen – ohjeen mukaisesti – kastelin neuleen ja kuivuttua höyrytin raudalla, minkä jälkeen se pehmeni ja sileytyi melkoisesti. Varmasti käytössä vielä pehmenee lisää.

Pitkäikäinen vaate ei tullut kalliiksi, vaikka ostin pari pyöröpuikkoakin oli loppusumma alle 80 €.

Olisi ehkä kannattanut mittailla ja tehdä testauskappale ensin, mutta enhän minä tehnyt, vaan vain valitsin M-koon. Kauan mietin, että teen ällän, että saan vähän väljyyttä – onneksi en tehnyt, sillä M-koossa on juuri  sopivasti väljyyttä, tosin hihat ovat vähän turhan pitkät ja voisi jumpperikin olla vähän lyhyempi. Mutta toisaalta tällaisena on hyvä pyörälenkeilläkin: ei ranteet tai tai alaselkä palellu. Ja jos teen toisen …

Kyllä jo nyt kutkuttaa aloittaa toinen, jos tekisi Pehtoorillekin. Tai itselle vaaleamman (ja lyhemmän 🙂 ) version.

16 Comments

  1. Onpa hieno pusero! Kyllä tuohon saa aikaa kulumaan sekä hihoja ja miehustaa ynnä selkää soviteltua puikoilla ennen kuin valmista tulee. Kauniit ovat valitsemasi värit. Enkä yhtään ihmettele, jos toisenkin innostut kutomaan.

    1. Enin osa ajasta menee kaarroketta neuloessa, välillä kolmen langan kuljettaminen ja kavennukset eivät suju ihan ohimennen, mutta aika joutuisaan projekti etenee. Lanka on aika paksua, ja 4½-pyöröpuikolla sujuu…

    1. Kiitos, itsekin pidän väreistä – edelleen. Onneksi. Ei muuta kuin neulomaan. Keväthangille ehdit saada valmiiksi.

  2. Äärettömän kaunis ja värit aivan ihastuttavat! Tein itselle vuosia sitten ”lappalaisneuleen” ja käytinkin sitä silloin, mutta nyt se on (vähän) pinkeä enkä itse kulje enää kylmässä, mutta silti se on mieleiseni sinipohjainen ja kirkkaat värit kaarrokkeessa.
    Uutta vain puikoille kun on vauhti päällä!

    1. Lettlopin värit ovat houkuttelevat, ja niissä kaikissa on sellainen jännä sävy – jotenkin ”lampaan harmaa” kaikissa ”sisällä”. En osaa oikein selittää, mutta ovat mahtavasti ”luonnollisia”. Siksi tästä tulee varmaan mökkijumpperi numero yksi, vaikka ”lappalaisneulekin” sinne sopisi. Lapsuudessani minulla sellainen äidin kutoma olikin.

  3. Kudohan vaan Pehtoorillekkin omansa. Islantilaisia neuleita kirjassa on myös hienoja malleja lapsille ja villatakkiin ohjeita, sellaisiin ajattelin pureutua hetkisen levättyäni. Nyt teen vanhoista Islannista tuomistani langoista tyttären koiralle pusakkaa. Ps. Nyt kun teatterit ovat vielä suljettuina niin kannattaa harkita Lippu.fi Tampereen työväenteatterin Hitler ja Blondi näytöstä 25€ ja Seela Sella pääosassa.

    1. Tuon kirjan ajattelin itsellenikin hankkia, ihan vaan ”varuilta”. Ja ehkä langatkin jo valitsen. 🙂 Olkapää ja erinäiset kuvaprojektit vaativat kyllä pitämään ainakin pienen tauon kutomisessa. Oletkos harkinnut Puun vuosi -neuletta? Kahdeksan riddarin jälkeen olisi vaihtelua?

      Pitääpä harkita tuota virtuaaliteatteria. Seela Sellan haastattelun näytelmästä näinkin Arto Nybergin ohjelmassa. Kiinnostava, kiitos vinkistä.

    1. Saapa nähdä kuinka kauan kestää että sinäkin hurahdat tällaisen (eri langasta) tekemään itsellesi. Kuume nousee… 🙂

  4. Hei, Eveliina!

    Tuossa riddarissani käytin näitä.
    Lettlopi 0051 valkoinen
    Lettlopi 1412 pinkki
    Lettlopi 1414 tumma lila
    Lettlopi 1456 (tai 1457) harmaa

    En ole varma kumpi noista harmaista, ehkä tuo vaaleampi. Vyyhtinauhoja ei enää ole tallessa, joten en voi tarkistaa.

    Kun tein islantilaisneuleet miehelle käytin samaa harmaata, mutta tyttären puserossa on se vaalein harmaa. Se on kyllä raikkain.

    https://www.satokangas.fi/blogi/2021/03/nakyvia-aikaansaannoksia/

    https://www.satokangas.fi/blogi/2021/12/kohtia-uutta/

    Lettlopin langoissa on mielestäni kauniit, luonnolliset, puhtaat värit. Iloa neulomiseen sinulle!

Vastaa käyttäjälle KatriPeruuta vastaus

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.