Pastaa ja muuta hyvää arkiruokapöytään

Kauan olen keräillyt blogipostaukset-kansiooni reseptejä ja ottanut kuviakin tätä postausta varten. Ja kuinka ollakkaan: osa on kuitenkin mökkiläppärissä. Minullahan on ”aina” jotain hukassa; tällä kertaa sitten näitä juttuja. Mutta on tässä aika monta, monille ehkä tuttujakin, arkiruokia, jotka sopivat hyvin kevättalven arkisiin ruokapyötiin. Nopeita ja helppoja,

Veriappelsiinilohi

(kirjo)lohifile
2 valkosipulinkynttä
1 1/2 rkl ruokokidesokeria
1 limen mehu
1 tl sormisuolaa
2 rkl oliiviöljyä
2 (pientä) veriappelsiinia

    1. Pane uunin grillivastukset kuumenemaan 250 asteeseen.
    2. Laita lohifile uunivuokaan (nypi ruodot pois).
    3. Hienonna kuoritut valkosipulinkynnet ja purista limen mehu. Sekoita keskenään valkosipuli, sokeri, limemehu, suola ja öljy.  Hiero seos kalafileen pintaan.
    4. Pese veriappelsiini hyvin ja leikkaa se ohuiksi viipaleiksi. Lado viipaleet kalan pinnalle, mausteseoksen päälle.
    5. Pane kala uuniin grillivastusten alle ja kypsennä kalaa vastusten alla noin 15 minuuttia.

Tarjosin Mummon perunanuudeleiden kanssa.

Henry Alenin uuniruoan ohjeen bongasin Ilta-Sanomista. Hän itse toteaa siitä näin: ”On sellaista myräkässä nautittavaa lohturuokaa, että oksat pois!” Hyvää se on ja ohjeen mukaan tuli niin iso satsi, että meillä on toinen vuoka pakastimessa.

Gnocchivuoka

1 kg kaupan gnoccheja (Rummo)
100 g chorizoa
2 sipulia
3 valkosipulinkynttä
2 purkkia kirsikkatomaatteja tai mursketta (Mutti)
1 kesäkurpitsa
1 mozzarellapallo
2 dl raastettua parmesaania
basilikaa
suolaa
mustapippuria

Pilko sipulit, kesäkurpitsa ja chorizo ohuiksi viipaleiksi.
Kuullota chorizo, sipulit ja kesäkurpitsa.
Lisää tomaattimurska, lisää suola ja pippuri ja anna hautua 20 minuuttia.
Keitä gnoccheja 5 minuuttia ja valuta.
Pilko varsiparsakaalit ja paahda öljyssä kuumalla pannulla nopeasti.
Lämmitä uuni 210 asteeseen.
Kaada tomaattimurskaseos uunivuokaan gnocchien päälle.
Lisää mukaan varsiparsakaalit ja sekoita varovasti.
Raasta parmesaani.
Ripottele raastettu parmesaani/pecorino ja revitty mozzarella päälle.
Paista uunissa 25 minuuttia ja lisää lopuksi basilika.

Samanhenkinen Soppa365-sivun kautta löytynyt ruokatoimittaja Outi Väisäsen ”koronapasta” on ehkä nopein uuniruoka, jonka tiedän. Simppeliä, talvipäivään sopivaa sapuskaa. Ehdottomasti suosittelen käyttämään Barillan Pecorino-kastiketta. Käytän sitä myös esim. porolasagnessa. Siinä on vähän sellainen pähkinäinen ja ihanan juustoinen maku. Lidlin prosciutto-tortellonit sopivat myös erinomaisesti, toki muutkin käy.

Koronapasta

1 tlk (400 g) valmista pastakastiketta (Barilla Pecorino)
2 dl (ruoka) kermaa
1 pkt (250–300 g) ravioleja tai tortelloneja
1 pallo mozzarellaa (125 g)

Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen.
Laita pastakastike ja kerma pieneen uunivuokaan ja sekoita.
Sekoita raviolit kastikkeeseen.
Valuta mozzarella ja revi se paloiksi pastan päälle.
Kypsennä pastaa uunin keskitasossa noin 25 minuuttia, kunnes pinta on saanut väriä.
Koristele pasta halutessasi revityillä yrteillä.

Outi Väisäsellä on Samasta Padasta-blogi ja hän on tehnyt kaksi keittokirjaa, joiden kantava idea on tehdä vauvoille ja leikki-ikäisille ruokaa, joka maistuu myös aikuisille tai että samalla kerralla valmistuu sekä pienten että aikuisten ruoka.. Siis pienten lasten perheissä ja mummuloissa kannattaa vilkaista blogia …

Klassikko, jota meillä syödään aika ajoin,  jota tein viimeksi mökillä ja josta onnistuin ottamaan oikeasti hienon ruokakuvan (joka nyt on hävöksissä!!! argh!) on sekin yksinkertaisuudessaan mitä helpoin ruoka. Pehtoorin lemppari pastaruokien joukossa. Tässä on nyt yksi ”parannus” tai tuotemerkki joka kannattaa ottaa huomioon muutenkin. Meillä on iät ajat käytetty HK:n amerikkalaista pekonia, kunnes joku kerta vuosi sitten ostoskärryyn sujahtikin Pirkka ”Suomalaista pekonia”. En oikein tiedä miksi se on parempi, mutta paremmin maistuu. Kokeilehan.

Pasta Carbonara ~Miilunpolttajan spaghetti

suomalaista pekonia
1–2 salottisipulia
1 valkosipulin kynsi

1 muna + 1 keltuainen tarjoiluun
2 dl kuohukermaa
1 ½ dl parmesaani tai peconrinoraastetta
mustapippuria myllystä

1 ½ l vettä
250 g spagettia
suolaa

Paloittele pekoni ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet.
Kiehauta vesi ja lisää joukkoon spagetit ja suola. Keitä pakkauksen ohjeen mukaan ja valuta.
Laita pekoni pannulle ja anna pannun lämmetä. Kääntele kauttaaltaan.
Sekoita muna, kerma ja juustoraaste keskenään.

Toisesta munasta keltuainen munankuoressa annoksen päälle.
Se kostuttaa ruoan paremmin kun se sekoitetaan annokseen vasta pöydässä.

Lisää valutettu pasta rapean pekonin joukkoon kuumalle pannulle ja sekoita joukkoon kermaseos.
Kiehauta, mutta älä keitä.
Sammuta levy.
Rouhi joukkoon mustapippuria myllystä.
Tarkista maku.
Lisää tarvittaessa hieman suolaa.

Ripottele halutessasi pinnalle tuoreita yrttejä.

 

Jo eilen mainostamani on suoraan Sikke Sumarin keittiokirjasta (työjärjestys ja tekotapa neuvotaan ja perustellaan hyvin).  Ainoa vaan, että hän tekee sen tavallisesta appelsiinista, minä veriappelsiinista. Ja ne on NYT hyviä. Tämä on mitä parhain lihapadan lisuke. Meillä oli possunsisäfilettä karamellisoituna (Jim Lim by Farang palmusokerikaramellikastike) ja timjamilla maustettuna. Nuo Farang-kastikkeet ovat kelpo sooseja, voi vähän oikaista aasialaisissa resepteissä ja tulee hyvää!

Verippelsiini-fenkolisalaatti

1–2 veriappelsiinia
1 pieni punasipuli
4 rkl oliiviöljyä
1 rkl valkoviinietikkaa tai sitruunamehua
suolaa ja mustapippuria
1 fenkoli
koristeeksi persiljaa ja/tai mintunlehtiä tai fenkolintupsuja

Kuori appelsiinit terävällä veitsellä niin huolellisesti, että kaikki valkoinen sisäkuori on poissa. Tämä onnistuu parhaiten, kun leikkaat pois reilut palat appelsiinin molemmista päistä, asetat hedelmän pystyyn leikkuulaudalle ja kaarrat veitsellä appelsiinin pintaa pitkin ylhäältä alas.

Leikkaa appelsiinilohkot fileiksi niin, että ujutat veitsenterän lohkoja erottavan kalvon ja appelsiinin lihan väliin kalvon molemmin puolin. Viipale irtoaa helposti.

Tee tämä pienen kulhon yläpuolella, sillä appelsiinista tulee puristumaan mehua, joka tarvitaan kastikkeeseen.

Tee kastike appelsiinimehusta ja oliiviöljystä ja mausta se suolalla ja mustapippurilla, sekä tilkalla viinietikkaa.

Leikkaa punasipuli ohuiksi siivuiksi ja lisää siivut kastikkeeseen. Anna tekeytyä hetki. Näin punasipulista haihtuu ärhäkkäin terä.

Leikkaa fenkoli ohuiksi siivuiksi ja lisää siivut kastikkeeseen.

Sekoita kastike appelsiinilohkoihin ja tarjoa persiljalla tai mintunlehdillä koristeltuna.

 

Toisen, vähän tuhdimman fenkolisalaatin ohjeen olen vuosia sitten julkaissutkin meidän Umbrian reissun jälkeen. Samassa postauksessa on muutama muukin hyvä resepti, mm. sitruunapasta!

Aika italialaishenkisiä nämä ohjeeni taas ovat, mutta aurinkoisia. Ja kevättä kohti mennään.

Leposunnuntai

Oikea talvi, lumineen, pakkasineen, aurinkoineen, sateineen tuntuu hyvälle. Tänään ei muuta kuin aikaa, joten ulkonakin olin kellotta, suorittamatta.

Tietokoneen siivouksen ja varmennustallennusten järjestelyjä olen puuhaillut, niin kuin yleensäkin tammikuussa, ja siinä samalla keräillyt kuvia ja tekstejä ruokareseptipostausta varten. Eihän siitä vielä(kään) valmista tullut mutta sen verran jo sanoa että tämä raikas kevättalven salaatti tulee mukaan (huomiseen?) postaukseen. Tänään meidän kahden hengen sunnuntaisapuskalla tämä oli mitä parhain lisuke!

Veriappelsiinit ovat nyt ihan parhaita. Olen syönyt kilokaupalla viimeisten parin viime viikon aikana.

Ja sitten katsottiin leffa: mestari Cheng. YLE Areenassa sen ilmainen katseluaika on jo päättynyt, mutta neljä euroa kyllä kannattaa maksaa. Hyvän mielen elokuva. Se ”lipuu” kauniisti, eikä kauniisti kuvatut Lapin maisemat ole mikään pieni syy elokuvasta pitämiseksi.

Haaveissa


Ihan sama. Ihan sama, vaikka kuinka olen päättänyt olla haaveilematta tulevasta, kaipaamasta parempia aikoja, ikävöimästä kesään… Niin silti.

Tässä kuvassa kyllä symbolisoituu (vai symboloituu? Onko tuollaista sanaa olemassakaan??) paljon. Ajatukset päivän lenkillä suuntautuivat väistämättä kohti tulevaa. No mutta, hyvä oli sää ulkoilla vaikken pyöräilemään vielä pääsekään. Möljällä ja Nallikarissa kuljin, enkä todellakaan ollut ainoa. Ja hyvä oli pikkupakkasessa kulkea.

Mietin pieniä ja pitkiä matkoja; pahimman kerran sorruin sellaisiin ajatuksiin kuin ”voisin käväistä vaikka Langin Kauppahuoneella lounaalla, ja kuvaretkellä Lumijoella, Limingan Arboretumissa, – talvikuvia. Mikseipä?” ja ”Sitteku! Syyskuussa olisi mahtavaa vuokrata Piemontesta tai Como-järven rannalta pieni talo viikoksi tai kahdeksi, voitaisiin lentää Milanoon (miltähän tuntuisi taas lentää!!!), vuokrata auto ja ajella talolle… ” Tai ”Jokohan toukokuussa pääsee Norjaan? – Vadsö ja lintujen kevätmuutto! Ystävien kanssa! Sepä olisi ihan mahdottoman hienoa!”

Tepastelin kotiin kaupan kautta ja laitoin italialaista (hyvää) ruokaa, nautimme pullollisen appassimentoa, kudoin ja totesin, että kotonakin on hyvä.

Tuntuu ihan perjantaille

Tänään oli – vihdoin, onneksi – aamukahdeksaksi kampaaja, joten oli joka tapauksessa oltava varhain liikkeellä; hyödynsin turhankin aikaista nousua ja muistin aikeeni kuvata Oulu-laiva kausivaloissa.. Lähdin hyvissä ajoin kohti kaupunkia ja parkkeerasin Toppilan sataman huudeille. Mutkan kautta Oulu-laivan luo, sarjakuvausta ja sitten äkkiä pakkasta pakoon liki juosten takaisin autolle ja kaupungille.

Kun uusi luottokampaajani oli saanut pehkoni ojennukseen, ajelin kotiin viimeistelemään toissapäivän kuvausprojektin ja jäin kuin jäinkin koneelle: aamun kuvasaalis innosti kokeilemaan. Oulu-laivasta tuli tarinan aihe, ja vakavasti harkitsen, josko tätä vielä jalostaisin ja ensi vuoden joulukorttia kehittelisin… Aika näyttää.

Kun Pehtoori oli jo eilen ilmoittanut, että hän voisi tehdä tälle päivälle jälkkärin (sitruunapaistos – jota olin itse jo monta kertaa netissä katsellut ja harkinnut), oli minun melkein velvollisuus kehitellä tälle päivälle varatuista kuhafileistä jotain vähän spesiaalia. Kun juuri sain kuunnelluksi Lasse Lehtisen ruoka(muistelu)kirjan tulin kaivaneeksi esille häneltä (vaihtoskina LappItaliaan) saamani keittiokirjan (Täyteläistä elämää). Ja sieltähän löytyi kuin löytyikin ohje (ja tarina) ”Kuha Walewskaan”.

”Kuha Walewska on Pohjolaan sovellettu klassisen ranskalaisen keittiön tuote. Alkuperäisessä ohjeessa käytetään merianturan fileitä, tryffeliviipaleita ja hummerinpyrstöjä.
Puolalainen kreivitär Walewska oli Napoleonin rakastajatar. Tämän ruuan mausta päätellen ei tainnut huono ollakaan. Puolalainen sananlasku sanoo: ”Jotta kala maistuisi oikealta, sen täytyy uida kolme kertaa – vedessä, voissa ja viinissä.” Siinä on sääntöä kerrakseen!”

Silloin kun Duchesse-peruna (kermalla, voilla ja keltuaisilla rikastettu perunamuusi) on tehty onnistuneesti, se on kaunis, mukava perunaruusukelisuke lautasen/tarjoiluvadin reunoilla. Minulla se ei ollut onnistuneesti tehty (liikaa kermaa?). Mutta hiiteen kaikki ulkonäköpaineet: muusi kuin myös kala oli hyvää! Oikein hyvää. Ensi kerralla voin sitten hifistellä myös ulkoisilla tekijöillä. 😀

Pehtoorin sitruunapaistos oli hyvää. Yhdessä totesimme, että jonkin keksin kanssa (ranskalaisia vohvelikeksejä?) varmaan perfetto. Eikä tilkka ”vuosikerta”limoncelloa sekään ollut hassumpi makuparin osa.

Kohti uusia haasteita! Huomenna hiihtämään?

Muuttuvia tekijöitä

Tänään oli ajatuksena olla liki koko päivä koneella, tehdä eiliset kuvat asiakkaalle valmiiksi. Ainoa aie poistua kotoa oli käydä Kauppahallissa systerin kanssa lounaskahvilla ja ostamassa kalaa, leipää ja vihanneksia. Noh, nuo tein. Hyvä lounastuokio, ja viikonlopuksi asti riittävästi hyviä raaka-aineita hankittuna. Menipä sen jälkeen asioilla tovi, ja rohkenin hetkeksi ulkoilemaankin. Jokirannassa hyytävässä, kylmässä ja kosteassakin säässä pieni pyrähdys. Mutta kannatti se. Tammikuun kuva on nyt otettu. 🙂

Iltapäivällä sitten huomio vielä ihan muuhun kuin kuviin – johan taas huolen lykkäsi.

Illaksi olen palannut kuvien äärelle, samalla kirjaa kuunnellen.

Valokuvaajan onnenpäivä

Viime vuosi oli minun Muistikuvia-yritykseni tuottoisin tähän astisista. Kuvauskeikkoja ja kuvatilauksia sekä Vastavalon kautta myytyjä kuvia oli suunnilleen saman verran kuin edellisenäkin vuonna, mutta korttimyynti, erityisesti joulukorttimyynti, oli paljon edellisiä vuosia parempaa. Edelleenkin on kyse lähinnä puuhastelusta, ”työtunteja” ehkä reilun kuukauden edestä, tienestiä sen verran, että yhden objektiivin raskin ostaa, vanhoja huoltaa ja korjauttaa… Eli juuri sopivasti.

Tämän vuoden ensimmäinen kuvauskeikka oli Nallikariin. Ravintolassa on uusia kabinetteja ja bliniviikot sekä nettisivuston uusiminen, joten kuvaajalle oli hommia. Koko iltapäivä sinisen hetken lopulle asti siellä meni kuvaillessa. Nallikarin porukka on tuttua, rotissöörejä kaikki kolme, ja heidän kanssaan on mukava tehdä kuvauksia.

Näköala taitaa olla Oulun ravintoloista paras. Aika huikeita auringonlaskuja siellä voi ihailla. Tänään oli muutamissa pöydissä myöhäisiä lounastajia ja ilta-asiakkaita tuli pari pariskuntaa kun olin lähdössä. Ei tunkua, mutta muitakin.

Se että, olen edes vähän profiloitunut ravintola- ja ruokakuvaajaksi, on mitä mieluisinta. Tänäänkin sain annoskuvausten jälkeen syödäkseni erinomaisesti. Antti-chefin paistama blini oli rapea ja (kuvauksen aikana) jäähtyneenäkin makoisa, sopivan hapan ja täyteläinen. Punasipulihilloke on vertaansa vailla. Pakkaspäivän ruokaa parhaimmillaan.

Nyt on sitten huomiseksi muutama sataa raakakuvaa perattavaksi ja ”kehitettäväksi”, joten toisenkin pakkaspäivän saan kulutettua sisällä hyvällä omalla tunnolla.

Nyt ylös, sano mummi lumessa

Kauan minä vitkuttelin ja keksin kaikkea huushollattavaa, erinomaisen tähdellistä sijaistoimintoa, että voisin perustella sitä, ettei tarvitsisi lähteä ollenkaan ulos. Puolen päivän jälkeen lopetin pakkasen (jota oli kuitenkin vain – 12 C) ja jäätävän tuulisen talvisään välttelyn ja puin kerroksen toisensa jälkeen alle ja ylle ja ULOS. Hiihtämään en sentään lähtenyt. Suojaisissa paikoissa oikeinkin hyvä ulkoilusää, mutta vastatuulessa tuntui, että selkäydinnestekin jäätyy. Pureva vinkka liki sattui kasvoilla.

Mutta aurinkoa ja D-vitamiineja oli tarjolla, joten Hietasaaressa ja Nallikarissa kiertelin ja kuvailin sen verran, että voin kuitata tehneeni pienen lenkin.

Muuta mainittavaa ei sitten ole tullutkaan tehtyä. Pirttipäivä. Kun kerran on mahdollisuus sellaiseen. 🙂

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Tuntuu, että Kiti Kokkonen, tai siis Tanhupallokin,
osallistuu toissapäivän postauksen keskusteluun omalla hienolla kommentillaan,
omalla hurmaavalla olemuksellaan:

”Ei voi koko aikaa jäädä miettimään sitä huonoo juttuu…
Nyt ylös, niinku sano mummo lumessa!”

Insta: https://www.instagram.com/tv/CJ8yxs-Ddth/?hl=fi
tai Facebook: https://www.facebook.com/kiti.  kokkonen