Kätevä emäntä

Kyllä olen ollut kätevä emäntä tänään. Aivan sellainen koti-ihme ja -niin kätevä! 😀

Normaalit maanantaihuushollaukset tietysti, mutta sitten jotain ihan uutta: ompelin koneella. Eikä vain jotain pöytäliinan reunaa tai lahkeiden lyhennystä, vaan minä ”modistin” keväällä 2015 Saariselän Design Centeristä ostamani tunikan. Se on ollut mökillä käytössä – hyvin harvoin tosin – ja nyt toin sen tänne kotiin ja todellakin modistin. Minun ompelutaidoillani ei kovin kummoisia tehdä: siis kavensin sen mukavaksi. Ja myös yhdet villahuopahousut joutuivat käsittelyyni. Molemmista tuli ihan kelvollisen kotikäyttöön; saumoja ei tarvitse kovin tarkkaan katsella. 😀 En siis turmellut mitään! Kätevä!

Toinen uusi juttu oli, kun päätin leipasta vähän saaristolaisleipiä. Pehtoori haki jo eilen piimät, hiivat, maltaat etc. ja minä nostin ne tänään hyvissä ajoin huoneen lämpöön ja sitten eiku touhukkaana toimeen: ja hupsis! Hoksasinpas siinä sekoitellessa, että piimän sijaan käytinkin tölkillisen kreikkalaista jukurttia. Joten nyt minun leipärepertuaarissani on kreikkalaisen saariston leipä! Eikä se ole ollenkaan huonoa. Vähän erilaista, mutta pehmeämpää, kosteampaa kuin minun tavallisesti leipomani.

Muutin perusreseptiä (se on täällä) siinä jukurttituoksinassa. Tässä on uusi versio. Olkoon se sitten

Saaristoleipä kreikkalaisittain 🙂

1 l kreikkalaista luonnonjukurttia (Valio)
1½ pkt hiivaa
3 dl kaljamaltaita
1 rkl suolaa
1½ dl leipäsiirappia
3 dl karkeita ruisjauhoja
3 dl vehnäleseitä
6 – 7 dl vehnäjauhoja

Lämmitä siirappi, ja lisää se jukurtin joukkoon. Murenna hiiva haaleaan seokseen. Lisää maltaat ja anna turvota puolisen tuntia.
Lämmitä uuni 180 asteeseen. Lisää kaikki loput aineet sekoittaen kauhalla tasaiseksi taikinaksi.

Kaada taikina kahteen tai kolmeen pitkulaiseen kertakäyttöalumiinivuokaan (leivinpaperilla vuoraaminen helpottaa irrottamista).

Paista ensin tunti, ja laske sitten uunin lämpö sataan asteeseen, peitä vuoat foliolla ja anna olla uunissa vielä 45 – 60 minuuttia.

Tämä on nyt toinen leipäohje, jonka olen vahingossa muuttanut ”kreikkalaiseksi”. Meillä kun on joululimput vuosikymmeniä maustettu aniksella, eikä kuminalla, kuten kai yleensä on tapana. Kun tämän töpeksinnän ensimmäisen kerran tein, moni totesi, että tässä joululimpussa on joku raikas, hyvä, erilainen maku. Mies tunnisti leivästä aniksen (ouzo!) ja sen jälkeen meillä on tehty ja lahjoiksi annettu aina ”kreikkalaisia joululimppuja”. Senkin ohjeen olen julkaissut, sekä vanhoilla joulusivuillani, keittokirjoissa ja täällä blogissa (KLIKS)  Suosittelen. 😉

Nollakelissä, tosin tuulisessa, lenkillä, taas ”joulutaloja” kuvailin. Jospa vasta huomenissa lopetan eilen asettamani arvauskisan ja paljastan, mikä talo kuvassa on. Ja huomenna blogipostaus alkaa kuvalla: joulukalenterin eka kuva.

Ensimmäinen adventti – tänä merkillisenä vuonna

Ensimmäisen adventin aamuna juuri sopivaan aikaan hereillä, ja aika varhain kaupungillekin. Siellä ei aamupuoliyhdeksän ja kymmenen välillä ollut kovin montaa muuta … bussit kulkivat, muutama koiran ulkoiluttaja, siinä kaikki. Mutta jouluvaloja oli jo monessa talossa, ikkunoissa, niiden pihoilla, Piispalassa seimikin, kaupungin joulukuusi kauniina valoineen, Tiernapojat-veistos uudessa paikassa (kolmas paikka jo!), Rotuaari valaistuna perinteisesti.

Tuomikirkon vieressä, Kajaaninkadun toisella puolella on useassa vaiheessa rakennettu, empire- ja uusrenessanssipiirteinen Öbergin talo. Sen ulkoasu on arkkitehti Johan Oldenburgin 1800-luvun alkupuolella suunnittelema. Kivijalan ja kellarin muurit ovat mahdollisesti jo Oulun vuoden 1822 paloa edeltävältä ajalta. Siinä on aina joulun aikaan jokaisella ikkunalla kynttelikkö, siksikin kuvauksellinen. Taustalla näkyy Franzenin talo.

Jossain vaiheessa kuvaillessani, kulkiessani, joulukuuta jo miettiessäni, ajattelin, että ehkä sittenkin – luonnollisesti – laitan taas tänne blogiinkin jonkinlaisen joulukalenterin. Ehkä se tänä vuonna on ns. artikkeli/otsikkokuva. Ja sitä varten sitten jo otin kuviakin. Tässä ehkä eka luukku. Tai joku johdatus asiaan.
Kuka arvaa/tietää, missä tämä on? Kuvasin tänään aamusella, siis on Oulusta, mutta mistä? Arvanneiden kesken arvon korttipaketin… (arvonta myös Insta-stooreissa).
Aika symbolinenkin on tämä kuva: Oulukin sulkeutuu nyt. Himmennetyin lyhdyin kohti joulua!
Iltapäivällä pienet olivat syömässä, ja Apsu sai sytyttää ensimmäisen adventtikynttilän. On saanut jo parina edellisenäkin vuonna, mutta ei oikein muistanut juttua… Ensi vuonna varmaankin jo muistaa. Mummin joulukalenteri (sen kyllä muistaa!) on jo avattu, sillä joulukuun alussa ei nähdä, joten aloitettiin hyvissä ajoin, että kaikki pienet kalenteripussit ehditään ennen joulua aukaista. Eevikin tietää jo homman! Ja hihkui tänäänkin ”Vau”! 🙂
Siis kaikesta huolimatta hyvää adventtiaikaa, kotoillaan, pidetään huolta …

Olihan sitä sitten kuitenkin…

Ulkona on niin kaunista.
Joulukuisen näköistä, kunpa tämä säilyisi.
Vielä eilen ajattelin, että tänään teen piiiiiitkän lenkin. Että aamupäivällä ulkoilen pienten kanssa, ja että sitten lähden iltapäivällä omalle (kamera)lenkille, mutta tulipa ohjelmaan muutos. Yllättävä sellainen. Pelottavakin. Mutta homma ohi! Monta kuukautta olen sitä varonut, sen vuoksi valvonut, nyt ohi.
Yhtäkään kuvaa en ole ottanut, juuri ja juuri kelvollisen sapuskan kokannut. Tai parikin sapuskaa. Ja käynyt kauppareissulla kolmeen huusholliin. Niin ja lukenut, sylitellyt, selittänyt, pelannut, pukenut ja paijannut.
Ja arvonnan järjestänyt. Alla tiedot siihen liittyen.
Olihan sitä sitten kuitenkin touhua ja tekemistä. Monenlaista.
Omenapuun marraskuu.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Arvonta suoritettu! Oulu kuvissa -kalenteri on arvottu
Kaikki FB:ssa kommentoineet sekä Instassa tykänneet laitettiin listalle (osa kahteen kertaan, täällä blogissa ei kukaan osallistunut (miksei?) ja niistä tuli 50 nimen rimpsu. ”Sano yksi luku 1 – 50 väliltä ja mies ilmoitti 47! Oli laskettava melkein listan loppuun: ullamerilainen. Onneksi olkoon! Ilmoitatko minulle postiosoitteesi, toimitan voittokalenterin sinulle. Tiedoksi kaikille muille: kalenterit on loppuunmyyty, mutta ”Jouluinen Oulu” -korttejani on vielä muutama nippu jäljellä. Siispä tilaamaan ja sitten ilahduttamaan kortilla näinä merkillisinä aikoina. …. https://www.muistikuvia.fi/kortti-ja-kalenterikauppa/

Onko vasta marraskuu?

Yhtäkkiä kesken päivän vai oliko se aamu, ehkä sittenkin aamuyö, jolloin pienen häivähtävän hetken ajattelin, että onneksi minulla ei tänään ole opetusta. Ei livenä, saatikka etänä, ei mitään Teams-seminaaria. Ei tenttivastauspinoa, ei loputtomia palavereita, ei pitkiä sähköpostiketjuja, ei artikkeli- tai kandikässäreitä — [Huomaatteko, kerään mielikuvaani vain niitä asioita, jotka joskus työelämässä ahdistivat. Mikä on kyllä vähän epäreilua, sillä enimmäkseen työ oli iloni. Ehdottomasti.]

Luin joskus, jostain, että on osattava iloita niistäkin asioista, jotka EIVÄT tapahdu. Tänään olen iloinnut. Jos kohta on ollut puheluita ja kuultuja juttuja etc., jotka ovat syöneet voimavaroja. Mutta enimmäkseen plussalla.

Olen paljon etuajassa joulun kanssa. Mutta ei haittaa, kerrankin. Valot, tunnelmat ovat tärkeitä [edellisvuosien joulukorteistakin on iloa ja ihastusta].

Elän menneissä, vaikka koetan olla elämättä, – siksikin lasten ilo ja jännitys on tässä ja nyt iso asia – omankin merkityksellisyyden kokemisessa. Herra Hakkarainen on ollut osa minunkin hyvää elämääni jo monta vuotta.

Nyt eletään tätä päivää, olemassa olevilla rajoilla ja ehdoilla. Joulu tulee, valoa on, lapset nauraa, edelleen on mahdollisuus moneen. Hetkessä ilo!

~~~~~~~~~~~~~~~~~~

PS. Arvonta on vielä muutaman tunnin voimassa: se päättyy puolelta öin! Kalenterit on loppuunmyyty, kortteja on vielä muutama nippu jäljellä. Nyt tilaamaan kortit suoraan kotiosoitteeseen, –  sitten voit jatkaa iloa eteenpäin!

Voimaa pitkäksi aikaa

Kovalla tohinalla ja suurin tavoittein lähdin aamusella kaupungille: sekä liikkumisen että valokuvauksen suhteen erinäisiä toiveita. Kyllä, kyllä minä liikuinkin ja otin kuvia. Mutta kummassakaan touhussa ei ollut järin paljon iloa, järkeä eikä tulosta.

Vedensekaista räntää satoi koko puolitoistatuntisen aikana aika reilusti ja kastelevasti – ja kuvia pilaavasti. Taivaalla olevat mustat läiskät ovat räntäroiskeita. Jotenkin oli vaikea saada sellaista – ”jee-minä-olen-ulkoilemassa-ja-endorfiini-on-parasta-huumetta” -fiilistä. Valokuvaamisen flow´sta ei ollut tietoakaan. Mutta minä edes yritin.

Keskipäivällä viimeistein kalentereiden postitus (olen myynyt yli 50 kalenteria, siitä tuli hyvä mieli), kotiutumiseen liittyviä toimia (siitä on kauan että on oltu 10 päivää pois kotoa!) ja sitten iltapäivällä hakemaan pienet meille.

Illalla sitten juttu, jota olen viikon miettinyt ”joo vai ei?”, ”onko riskialtista”, ”nyt kun Oulussakin lukemat ovat mitä ovat”. Siis varasin jo joskus syyskuun alussa (kaukana koronan toinen aalto) teatteriliput Apsulle ja minulle: ”Kaboom ja kuvittelun voima” -esitykseen

”Esitys yhdistää teatteriin nykysirkusta, liikettä ja tanssia” ja ”Se kertoo lapsesta itsenäiseksi kasvamisen kynnyksellä ja siitä, miten tärkeää on jaksaa kuvitella itseään ja maailmaa toisenlaiseksi, vaikka se vaatisikin vähän tylsyyden sietämistä.”

Jo viime viikolla aloin miettiä, perunko liput. Varmistin teatterilta että onhan väljää ja maskit, eihän naulakkoruuhkia etc. Sitten varmistelin vanhemmilta, että voidaanhan me mennä, vaikka Oulussakin nuo tartunnat nousevat, etc. Vielä tänään mietin, että jos oltaisiin vain kotona, mutta sitten, että kyllä me lähdetään.

Ja teatterilla oli tosi väljää, lapsia lukuunottamatta kaikilla maskit, etäisyydet pysyivät. Ja esitys oli hieno. Upea. Ja mikä parasta, Apsu, joka lähtiessä sanoi, että ”ehkä katotaan vaan se eka osa”, oli väliajan alkaessa ehdottomasti sitä mieltä,  että jäädään katsomaan, ”löytääkö ne sen Jemman”. Ja totesi samalla, ettei ”sun mummi tarvi jännittää niitä kiikkumisjuttuja [= huikeaa akrobatiaa]”. Meillä on nyt yhteinen salasanakin esityksen jälkeen. 🙂 Ja ensi vuonna joulun alla mennään taas (oltiinhan me jo viime vuonna) ja ”ehkä E:kin haluaa lähtä”, totesi isoveli kun ajeltiin kotia kohti.

Tähän se nyt loppui tältä erää missään erityisessä kulkeminen, vetäydymme takaisin itsenäiseen puolikaranteeniin, ja odottelemme parempia aikoja.

Mökkilomalta palattua

– Oli kauheaa, kun piti sanoa ”minä en tiedä”. Hän oli väsynyt siihen, ettei ymmärtänyt mitään.
             Muumipappa ja meri

– Täällä on paljon sellaista mitä ei voi ymmärtää, Muumimamma sanoi itsekseen. – Mutta miksi kaiken oikeastaan pitäisi olla juuri niin kuin on tottunut?
            Vaarallinen juhannus

– Minä olen lomalla, hän sanoi nyrpeänä. – Minä saan unohtaa mitä haluan. Unohtaminen on mukavaa. Aion unohtaa kaiken muun paitsi muutamat hauskat asiat jotka ovat minusta tärkeitä.
            Muumilaakson marraskuu

Paluumatka ei tuntunut yhtä vaaralliselta. Ei kai sellaiselle voi mitään sattua, joka on juuri löytänyt luolan?
            Muumipeikko ja pyrstötähti

– Huomenna on uusi pitkä päivä, sanoi äiti. – Aivan jokaisen oma alusta loppuun. Se on hauska ajatus.
            Muumipappa ja meri

 

Mökkipihassa

Siellä minä eilen iltamyöhällä seisoskelin mökkipihassa, kameran ja jalustan kanssa. Katselin kännykän näytöltä revontuliennusteita, ja koetin luottaa siihen, että kyllä reposia pian näkyy. – Ei näkynyt. Mutta minä olin valmis! Ehkä ensi kerralla sitten.

Tänään aamulla kun maassa oli pehmeää valkoista lunta ja oli aamun ´blue hour´, olin taas mökkipihassa, puronrannalla. Aamu oli iltamyöhää parempi, kylmempi, mutta kuvauksellisempi. Pakkasta kymmenkunta, muttei se siltä tuntunut.

Vielä on puro sulana, ja vettä paljon.

Aamupäivä kului yhteyksien hoitamisessa, perheen ja lähipiirin kanssa, vähän Muistikuva-asioitakin (mm. aiemmin mainitsemassani projektissa olen nyt edennyt toiselle askelmalle, – montakohan niitä on, jotta pääsisi oikeasti johonkin tuotokseen… ;).

Päivän ulkoilut eriaikaisesti.  Tämä minun lenkiltäni. Olen ennenkin koettanut selittäää että Lapin kaamos ei ole pimeä, väritön – varsinkaan sen jälkeen kun lumi on maassa.

Mutta totta puhuen, kyllä neljältä on pimeää. Hassusti jotenkin turvallista pimeää. Se on hyvä aika käydä rantasaunassa, syödä pirtin pöydän ääresä ja sitten vetäytyä kutimen kanssa takkatulen tai telkkarin äärelle.