Valokuvanäyttelyssä

Merkillisen lämpimänä, tosin hyvin, hyvin kosteana aamuna päätin suunnata pyörälenkkini Oulunsaloon, jonka kirjastossa on kiinnostava valokuvanäyttely. Pohjoisen Luontokuvaajat ry:n (POLKU) valokuvaajat ovat koonneet näyttelyn, jossa on yli 20 hienoa luontokuvaa… Jos sielläpäin liikut kannattaa piipahtaa katsomassa.

 

Minullekin on kerran, tai parikin, vinkattu Polkuun liittymisestä, mutta eka kerralla en tuntenut ollenkaan olevani riittävä taidoiltani ja toisella kerralla oli vielä VAT-koulutus niin pahasti kesken, kuvattavaa oli koulun puolesta yllin kyllin ja usko omaan kuvaamistaitoon liki pohjamudissa, että olin vielä vähemmän innokas.

Joka syksy kun on Vuoden Luontokuva -tapahtuma, jonka järjestäjänä Oulussa on nimenomaan Polku, harkitsen, että josko lähtisi mukaan. Ja vähän samanlainen juttu on Oulun Kameraseuran kanssa. Noh, kumpaankaan en ole (vielä ainakaan) hakeutunut. Enkä ehkä sittenkään hakeudu. Jotenkin taitaa yhdistytoiminnat olla minulta aika lailla ohi… Toisaalta vannomatta paras.

JOS olisin polkulainen, niin minkä kuvan olisin laittanut ehdolle näyttelyyn? – Minähän kuvaan pääasiassa Oulua, ruokaa ja Lapissa luontoa. Niin ja reissuissa, joita muistan meidän joskus kauan sitten tehneen, kaikkea mahdollista. Onko vuosien varrella tai vaikka tältä kesältä joku luontokuvani, joka on jäänyt mieleesi? Tai ylipäätään, millaiset kuvani ovat miellyttäneet? Ovatko mitkään? 😀 Onko joku  Instagramissa olevista (lähipäivinä tulee 700 kuvaa täyteen) kuvistani ”kolahtanut”, tai ehkä kuvatoimisto Vastavaloon lähettämistäni otoksista joku?

Tänään kävin Vihiluodon Torpan rannassa kuvailemassa hyisen näköistä merta, joutsenia, rantavitikkoa, mutta on niin ankeita otoksia, jotta roskiin menevät ihan saman tien. Joten tähän otos Ainolon puistosta sunnuntailta. Huom. leijuva keltainen lehti oikealla 😉

 

8 kommenttia artikkeliin ”Valokuvanäyttelyssä”

  1. Äkkiseltään ajatellen, kuvasi ovat hienoja kaikki mutta jos joku tulisi pitemmän harkinnan jälkeen erityisesti mieleen, muutama Oulun Nallikarista sekä Lapin kuvat nousevat päällimmäiseksi. Ja tietenkin lapsikuvat, johtuneeko siitä kun minullakin on 5-vuotias pojanpoika ! tulin mummiksi vasta 70-kymppisenä. Niin, ja tietenkin nyt hienot ruskakuvat………. onhan näitä !

    Vastaa
    • Nallikari on takuuvarma auringonlaskujen kuvauspaikka, varmaan siksikin siellä otetut kuvat ovat yleensäkin suosittuja.

      Ja kyllähän me kaksi varmaan olemme sitä mieltä että tänä vuonna 5-vuotiaat pojanpojat ovat parhaita kuvauskohteita. 😀 Eikä mitään subjektiivista arviointia ole tässä.

      Vastaa
  2. Paljon hienoja kuvia,esim instagramissa 17.9. ruskakuva ja 3.4. jäätynyt vene.Ilo katsella ja yrittää itsekin…

    Vastaa
  3. Hetkinen! En ole nähnyt niitä roskakoriin laittamiasi otoksia . . mutta eihän valokuvissa aina tarvitse olla auringonpaistetta. Mukavahan se on auringonpaisteessa ulkoilla, mutta kuviin kaipaan usein jotain aivan muuta.

    Vastaa
    • Tällä kertaa roskiin menneet kuvat olivat sekä maisemaltaan ankeita, että laadultaan heikkoja: eikä aurinkokaan olisi auttanut asiaa… Totta on aina ei tarvita auringonpaistetta, usein puolipilvisellä säällä saa parempia kuvia. Varsinkin arkkitehtuurista ja muista ei-maisemakohteista. Vahvat varjot eivät useinkaan tee kuvalle hyvää…

      Vastaa

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.