Liikkumisen siedettävä keveys

Olihan se taas ilo polkea tänään. Värikäs, aurinkoinen, melkein lämmin päivä. Minua ei tarvittu missään, kenellekään en ollut luvannut mitään, mihinkään ei ollut mentävä.

Kuvassa pätkä Oulunsalon kevyenliikenteen väylää, jossa uusi samettinen asfaltti. Niin kevyt kulkea. Liikkumisen iloa, keveyttä.

Pyöräilevän tyttäreni kanssa keskikesän parhailla keleillä juttelimme pyöräilystä, lenkkien pituudesta, polkemisen tahdista, kunnon kohenemisesta, yhdestä lehtiartikkelista ja sen sellaisesta, ja silloin tuli puheeksi, että voisi käydä kuntotestissä tai kehonkoostumusmittauksessa. En ollut koskaan sellaisessa käynyt, mutta kun kuntosalillani on kehonkoostumusmittari, päätin käydä. Nopeassa parikymppiä maksavassa mittauksessa saadaan selville kaikenlaista: mm.  rasvaprosentti, rasvan massa kiloina, lihasmassa kiloina, painoindeksi, viskeraalisen rasvan arvo, kehon metabolinen ikä etc.

Eniten tuloksissa kiinnosti ja ilahdutti viskeraalisen rasvan hyvä arvo (6). (Terveelliset tasot ovat 1-12, liian korkeat tasot puolestaan 13-59)  Se, sekä vyötärön ympäryksen mitta alle 90 senttiä, kuulemma ehkäisevät riskiä sairastua esimerkiksi sydänsairauksiin, korkeaan verenpaineeseen tai II-tyypin diabetekseen. Ja nimenomaan tuohon diabetekseen on sukurasitetta molemmilta vanhemmilta. Koska viskeraalinen rasva kertoo myös elintavoista ja stressistä, niin tämä tulos kertonee myös, että ei ole stressiä. Hyvä että mittari kertoo sen. 😉  Rasvaprosentti ja painoindeksi olivat vähän keskiarvon alapuolella ja lihasmassaa ikäiselleni aika lailla sopivasti.

*Terveelliset tasot ovat 1-12, liian korkeat tasot puolestaan 13-59)

Olihan nämä tiedot mukava saada, – harmittelin vain, etten ole käynyt mittauksessa esim. kolme vuotta sitten tai vaikka viimeisinä työvuosina. Luulenpa, että nekin tulokset ylläpitäisivät motivaatiota liikkumiseen ja aiempaa terveellisempään syömiseen (koskien nimenomaan herkuttelua).

Mutta ilman näitä numeerisia mittaustuloksiakin tiedän voivani paljon paremmin kuin pari vuotta sitten. Tuolloin uusinut ja osin ruokaremontin aikaansaanut vastakatarri oireilee enää vain tosi harvoin: vain runsas liharuokaillallinen usean punaviinilasillisen ja kuplavesien kera täydennettynä kermaisella, sitruksisella ja sokerisella jälkkärillä ovat varma keino saada katarri ilmoittamaan olemassaolostaan.

Olen nyt paljon paremmassa kunnossa: kuinka muutama viikko sitten Lapissa olikaan mukava polkea maastopyörällä maastossa, jossa joitakin vuosia sitten oli hyvinkin taluteltava pisimmät nousut. Eikä patikalla edes Kiilopään puurajan yläpuoleisilla rinteillä tarvinnut pysähdellä vetämään henkeä, vaan ihan tasatahtia kapusin Pehtoorin mukana.

Kyllä minä leuhkinkin heti raportin saatuani, että ”metabolinen ikäni on 47 v.” Samaa todistaa uusi, kuukauden käytössä ollut Garmin-älyranneke: se ilmoittaa, että maksimaalinen hapenottokyky on ”ylimmässä 20 prosentissa ikäistesi joukossa. Kuntoikäsi on 45.”  Leuhkimiseni seurauksena Pehtoorikin kävi saman testin tekemässä. Ja tulokset hyvin samansuuntaiset kuin minulla. Joten nyt sitten vain tahoillamme kuntoilemme ja koetamme hidastaa iän myötä tapahtuvaa lihaskunnon hiipumista.

Jo viime vuoden helmikuussa lääkärissä käynnin ja tähystysten jälkeen alkoi pienimuotoinen ruokaremontti  (hiljalleen olen jättänyt leivän melkein kokonaan pois, samoin juustot (pl. feta ja mozzarella salaateissa). Jätskiä, karkkia, suklaata tai siideriä ei senkään vertaa kuin ennen. Viiniäkin vähensin toissakeväänä, mutta kyllä se aika pian palautui joka viikonloppuiseen käyttöön. Viikoilla meillä onkin ”aina” syöty terveellisesti, eikä kovin kalorisestikaan – mutta nykyisin hiilareita entistä vähemmän. Ja sitten: tänä vuonna on ollut paljon vähemmän pitkiä, runsaita, jälkkäreihin päättyviä perhepäivällisiä sunnuntaisin, ei (ruoka)matkoja ulkomaille, paljon vähemmän rotissöörien ruokatapahtumia, paljon vähemmän ruokavieraita ja vähemmän viininmaistiaisia runsaine ruokatarjoiluineen.

Sähköpyörän mittarissa on kahden kesän (huhti-syyskuu) jälkeen reilusti yli 8 000 km, joista enemmän kuin puolet tämänvuotisia. Lisäksi takana on aika lerppu (2 x vko, 45 – 60 min.) kuntosalitalvi sekä entiseen malliin kävelyä pitkin Oulun rantoja. Ja samaan aikaan vaatekoko on pudonnut ällästä ämmään, neljästäkympistä (nelikakkosestakin) kolmekasiin ja kymmenkunta kiloa on hävöksissä. En kaipaa!

Ei siis mitään ihmejuttuja, ei nopeaa kuntoilubuumia, ei kurinalaiseen diettiin sortumista, ei kaloreitten laskemista, ei oikeastaan edes mitään päätöstä laihduttaa. Liki päivittäistä, runsasta pyöräilyä sekä ryhtiä ja rotia annoksiin,…  ja sortua toki saa. 🙂  Polkeminen on ollut enemmän liikkumisen iloa, mielen rauhoittamista, pahan olon purkamista, tarpeellista yksinoloa, luonnosta, maisemista, jokirannoista, kesäaamuista nauttimista kuin mitään kuntorääkkiä.

Ja lopuksi. Nyt kun olen oikein tässä retostellut tekemisiäni ja prosentteja, niin on kuitenkin todettava, (semminkin kun kerran ennenkin olen elämässäni (kaukana viime vuosituhannella) suhteellisen rankan elämäntaparemontin tehnyt (lopetin lihansyönnin, oluen juonnin, tupakanpolton ja aloitin juoksuharrastuksen), että eihän nämä ole mitään onnellisuuden takeita, ei elämänlaadun parantamisen varma, saatikka ainoa keino. Kehopositiivisuutta voi olla monella lailla, ei se ole kiinni kiloista, punnerrusten määristä tai uintimatkan pituudesta. Hyvän olon saa niin monin tavoin.

Tähänhän nyt pitäisi liittää sellaisia ´ennen – jälkeen´ -selfieitä, mutta kun en oikein niitä selfieitä osaa. Enkä halua. 😀 Varsinkaan kun tämä kohentuminen ja keventyminen on tapahtunut vähän vahingossa: katarrin, sähköpyörän, liikkumisen ilon, vähentyneiden juhlien, tyhjien päivien, huolten ja ties minkä yhteisvaikutuksesta. Ja eihän tätä taas tiedä, kuinka kauan tätä riemua kestää? Alkaako talven tullen taas hidas kapuaminen kohti isompia lukuja. Melkoinen jojoilijahan olen aina ollut. Joka tapauksessa nykyisessä kropassani viihdyn paljon paremmin kuin siinä parin vuoden takaisessa. Soisin yhteiselomme jatkuvan näin…

6 kommenttia artikkeliin ”Liikkumisen siedettävä keveys”

  1. Onneksi olkoon saavutuksestasi. Mutta ei tuo aivan ilmaiseksikaan ole tullut, kun tuollaiset kilometrilukemat on ”täytynyt” laittaa tiskiin. Uskallan väittää, että aika monelle muodostuu kynnyskysymykseksi pyöräillä tuhansia kilsoja kesässä, -edes sähkön avustamana. Mutta se ei vähennä yhtään saavutuksesi arvoa.

    Vastaa
    • Kiitos paljon, Jarin. Kyllä kilometrimäärä on vaatinut aikaa, paljon aikaa. Ja myös polkemista, sillä ei sähköpyöräkään kulje itsestään. Tänä vuonna matkavauhti ja syke on ollut viime vuotista korkeampi, mutta tosiasiahan on, että painon pudottaminen (vain) liikuntaa lisäämällä, on ihan tavattoman hidasta. Toki lihaskunnon parantamisessa, läskin polttamisessa liikkuminen on olennaista. Mulle on hirmu tärkeää, että nautin liikkumisesta, muuten se jää hyvin lyhytaikaisesksi, ja tulokset sen myötä olemattomiksi.

      Vastaa
  2. Mahtavaa, hyvä Reija! Katselinkin jostain kuvastasi, että näytät kovin kapoisalta. Itsekin olen huomannut arkiliikunnan vaikutuksen kroppaan ja mieleen. Elokuun jälkeen olen mennyt pari kertaa bussilla töihin, jonkin verran autoillut (työ vaatii), mutta enimmäkseen pyöräillyt. Lisäksi uusi työni sisältää paljon enemmän liikkumista paikasta toiseen kuin aikaisemmin. Kävelyä ja fillarointia tulee huomaamatta aika paljon, ja tämä näkyy ja tuntuu kropassa. Jes! Aion jatkaa työmatkapyöräilykautta tänä vuonna niin pitkälle kuin se suinkin on mahdollista.

    Vastaa
    • Kiitokset Katri. En toki mikään kapoinen, mutta sopiva. 😉 Arkiliikunta on hyväksi – autoilu on minulla jäänyt mökkireissuihin. Ja karanteeniaikoina pariin huusholliin ruoan kuljettamiseen.

      Sen kerran kun sinut olen livenä nähnyt ja muutoin instasta seurannut, olet mielestäni aina ollut hoikkis. Mutta ei taida sinullakaan olla ensisijaisesti kyse ”ulkonäköliikunnasta” vaan vaikutuksesta hyvinvointiin, vaikutuksesta ”kroppaan ja mieleen”. Vastustuskyky pienille ja isoille sairauksille on parempi kun on kunnossa, ja kyllähän ”endorfiinitrippi” päivittäin on hyväksi. 😀

      Vastaa
      • Olen pieni, joistakin kohtaa pyöreä, mutta enimmäkseen kai sopisuhtainen Asia on juuri noin kuin ilmaiset: liikunta on kropan ja mielen hoitoa. Haluan pysyä terveenä ja toimintakykyisenä mahdollisimman pitkään. Hyvin paljon liikkumisessa on kyse myös pään hoitamisesta. Liike on hyvä lääke.

        Vastaa
        • Tosiaankin: liike on hyvä lääke. Ja väittävät asiantuntijat että hyvä keino siihen, ettei paljon lääkkeitä tarvisi. 😉

          Liikkuvaista eloa ja oloa sinnekin!

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.