Kesän lopulla, vähän haikeana

Kuten jo todettua, saimme eilen ystäviä ruokavieraaksi … siitä ilosta, yhteisten elokuisten Toscana-muistojen vuoksi ja laidunkauden lopettajaisiin, ostin ruokakaupasta kimpun auringonkukkia – tuomaan valoa ja iloa.

Tänään ne kyllä tuntuivat viestittävän, että tämä kesä oli nyt tässä. Kerta kaikkiaan ”ei enää jaksa edes yrittää”!

Ja totta puhuen ilman lurpahtaneita auringonkukkiakin tänään sellainen ”kesä-on-mennyt” -fiilis. Toisaalta: ei niin kovin riemullinen kesä ole ollutkaan, joten joutaa mennä. Elämä on: se on välillä helpompaa, välillä täynnä iloja ja helppoa eloa. Tämä kesä, tämä vuosi, ei ole ollut… Aika syvissä vesissä on tullut uitua… Nämä ”joka-toiset-sunnuntait” ovat vähän vaikeita, mutta onneksi on liikkuminen, tekeminen, aurinko.

En oikeastaan tarkkaan ottaen tiedä, missä tänään kuljin, mutta pyörän matkamittari näytti liki 50 km poljetuksi. Kertoo siitä, että liike on tärkeää, hyvää tekevää… Muistan käyneeni Kaakkkurin Cittarissa ostamassa lankoja, kuvanneeni ihan ruotsalaisen näköistä merenrantamaisemaa, … ajatelleeni taas kerran, että sitten kun olen vanha, TOSI vanha, haluaisin nähdä ikkunastani meren, edes veden … aamuin, illoin, öin, päivin. Liikkuvan veden. Joen, meren, suiston, salmen, puron, lahdenpoukaman, – kunhan on vettä. Joka liikkuu… Eikä lakastu (vrt. auringonkukat).

 

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Ja eiliseen postaukseen liittyen: omenapiirakka ja sen kastike tekevät paluun. Käy katsomassa eiliseen postaukseen tekemäni lisäykset. ….  Helppo hyvä piirakkaohje kastikkeineen siellä.

Pieni juhla, paljon puhetta

Kesän viimeiset tuoreet mansikat?  – Ehkä niin.

Tänään kotosalla venetsialaiset, laidunkauden lopettajaiset, – mutta ennen kaikkea kohtaaminen, ystävien tapaaminen, yhdessä syöminen, elämänmenosta puhuminen ja kuuntelu. Sukupolvet, lapset, lastenlapset, vanhemmat, sairaudet, oireet ja lääkkeet, tulevaisuuden pelot ja menneiden muistelut. Koko elämisen kaari, kaikki mennyt hyvä, kaikki pelottava tuleva. Ja toisaalta hyvän odotukset, menneiden hautaamiset… Tällaiset illat ovat tärkeitä. Pimenevässä illassa, pimenevässä vuodessa, – mutta kyllä tässä eteenpäin mennään. Siihen uskon.

Ja tuli vähän terästäydyttyä myös keittiössä. Kehittelin porofileille uuden kastikkeen: demi-glacea, karpaloa, lakritsia, pippuria. Ja kyllä, hyvää se oli. Mutta älkää kysykö mittasuhteita, joka tapauksessa kauan sitä hauduttelin. Toinen uusi juttu oli ”some-omenapiirakka”. Sepäs olikin hyvää. Semminkin kun tein sen oheen kulhollisen mascarpone-vaahtoa. Lupaan kirjoitella tähän ohjeita huomenissa.

Huomenna pyhä, sunnuntai, lepopäivä? Taitaa olla – tai ehkä ei sittenkään. Muuttoasioita vielä huomenissa…

~~~~~~~~~~~~~~~~~

Tässä linkki omenapiirakan ohjeeseen …  Voin kyllä suositella tämän leipomista.

https://satukoivisto.fi/omenapiirakka-somenapiirakka-hurmasi/

Ja ruokavieraat sekä Pehtoori kyllä yhteen ääneen todistivat, että liki retromaineen saanut mascarpone-kastike (oma kehitelmäni… 😉 ) sopi tämän kanssa erinomaisesti. Amaretton mantelisuus tukee piirakan mantelijauhetta. Kokeilehan. Ohje on ensimmäisessä keittokirjassani ”Riemusta ruoanlaittoon” sivulla 73. Se on on hyvä kastike. Sopii moneen…

Tekemisen meininki

Tummassa virrassa monia valon pilkahduksia…

Onpa ollut touhupäivä.

Aamusta lähdimme Iihin. Muuttohommia, sillä systeri on saanut vanhan kotinsa myydyksi, ja tänään sitten loppusilaus muuttoon. Sielläpä oltiin päivä hommissa. Ja vaikka aika monessa muutossa on tullut oltua mukana – ei omia – mutta lasten ja muiden, niin tämä oli kyllä muuttohenkilökunnalle paras tarjoiluiltaan ikinä. Talkooeväät vailla vertaa, mikä ei oikeastaan hämmästytä kun oli systerini muuttajana. 😉

Iltapäivän lopulla kotiuduttuamme (kohtuullinen määrä tyynyjä, vuodevaatteita, pari tuolia yms. omaan ja Juniorin käyttöön mukana) lähdin vielä kerrassaan hienossa elokuun säässä (yöllä oli kyllä ollut pakkasta!!!) torille, halliin ja viemään kortteja pariinkin paikkaan. Hyvää teki pyöräily, mutta kyllä nyt on oikeasti aika väsy.

”Nyt kun on tutustuttu…”

Kävimme Pehtoorin kanssa täällä 41 vuotta sitten. Jännä, että se on vielä olemassa.

Tänään me kävimme täällä.

Ja tänään aamupäilvälä melkein samassa kohtaa kuin viime vuonna 27.8. tuli lapsilta perhe-whatssappiin onnittelut: ilohan se on, kun mutikaiset muistavat. Totesin enshätään (ja lähetin kuvan): ”Kiitos, olen samassa kohtaa kuin viime vuonna samassa paikassa samaan aikaan. Maailma eri, avioliitto sama ja uusi Garmin.” [Palaan Garminiin joku päivä… 🙂 ].

Viime viikolla Pehtoori tuli vakavana luokseni ja ilmoitti: ”Ajattelin varata Uleåborgiin pöydän…” Jouduin ilmoittamaan, että olen jo varannut ja että ”ajattelin tarjota illallisen”. Mitäpä mies siihen? – Eipä juuri mitään.

Aika kului, kuluu, turhan nopeasti, välillä tuntuu siltä. Ja tänään 27.8. anno domini 2020 – jolloin on eräskin vuosi avioitumisemme jälkeen, tänään aamiaisella sain lahjaksi Garminin. Kyllähän minä olen harkinnut sen hankkimista, katsellut nettikauppoja, lukenut arvosteluja, kuunnellut tyttären kommentteja ja ajatellut, että enhän minä sittenkään moista härpäkettä tarvitse, Ja sitten: ihan innoissani olen tänään sitä opetellut käyttämään. Totta kai halusin sen!

Mutta kuitenkin: isoin ilo tänään oli Uleåborg. Miksipä ei sinne viettämään 37-vuotishääpäivää. Tietysti hyvin syömään, tietysti Uleåborgiin. Luottoravintola vailla vertaa.

Semminkin kun palvelu toimii – ja vielä kun ruoka on hyvää – innovatiivistakin. Tänä vuonna kun ei ole ollut kovin paljon kokemuksia uusista ruokaideoista niin olihan taas mukava. Nyt ehkä Campari löytää tiensä minunkin kokkailuihini …

Pehtoorin viesti kortissaan oli: ”Nyt kun on tutustuttu…”

Todellakin! Kun  nyt ollaan tutustuttu! – Pian puoli vuosisataa yhteensä on tutustuttu! Ja tästä jatketaan ..,  kun kerran on jo tutustuttu! 😀 cin-cin…

Kauppa-asioita

Aamupäivällä kiertelin sateisessa säässä hoitelemassa kaikkia rästiasioita, eri puolilla kaupunkia, erikoiskaupoissa, painavia asioita … mökille, kotiin, puutarhaan, pyykkihuoltoon etc. Puuilo, Aasia-kauppa (muualta ei kyllä kannata (pakaste)äyriäisiä enää ostaa, samalla muutakin), Aleniuksen puutarha, Lankamaailma, Bauhaus, kauppa-asiat pariinkin huusholliin, Kärkkäinen (jota kyllä itseasiassa boikotoin edelleen, mutta kun se on ainoa kauppa, jossa on sellaiisia sellofaanipusseja, joita tarvitsen postikorttimyynnissä (yhteensä yli 1500 korttia olen saanut myytyä suoraan ja jälleenmyyjille 🙂 ), ja joulukorttisesongilta odotan paljon. Kunhan saisin ne kaksi aikomaani korttia tehtyä. 😉

Pitkästä aikaa myös vähän spesiaaliruokien hankintaa, pitkästä aikaa on toiveissa saada ruokavieraita sekä kotiin että syyskuussa mökille. Pitkästä aikaa jotain valoisaa odotettavaa muutenkin. Tänään piti olla viinikerhon live-maistiaiset sitten koronan alun, mutta toisen aallon hiljainen nousu pelotti muutamia niin, ettei meetinkiä ollutkaan.

Iltapäivällä meillä oli ääntä ja elämää tuomassa pari pientä, joilla oli kyllä ihan hillitön meno päällä. ”Meillon energiaa!” ilmoitti Apsu, kun kyselin mikä nyt on?

Iltasella pakkailin kesävaatteet pois. Tänä vuonna ei tarvitse odottaa syksyn mahdollista ulkomaan matkaa lämpöön (vrt. Madeira viime vuonna, Kroatia jokunen vuosi sitten tms.) vaan voi huoletta laitella vaatehuoneen perukalle hellekoltut ja ohuet patikkavermeet.

On ollut yksi harvoista pyöräilemättömistä päivistä. Ei kilometriäkään.

Ei nousukiitoa

Niinä aamuina, jolloin herää melatoniiniunien jälkeiseen päivään, kaikki tapahtuu tavallista nihkeämmin. Vähän vaikeasti käynnistyy… Mutta sainhan lopulta itseni ylös ja ulos. Pyöräilin Oulunsaloon, ja lentokentälle, ajatuksena, että onhan sielläkin varmaan jo kahvila auki. Hölmö ajatus.

Kävelin sisälle lähtöaulaan, jossa istui yksi, todella pitkä Sami Kurosen näköinen mies, joka ohi mennessäni totesi englanniksi ”pitävänsä hyvin paljon lentokenttien tunnelmasta, liikkeestä, äänistä, maailmalla matkaavista ihmisistä …” Totesin, että niin minäkin pidän. Tänään sitä tunnelmaa ei ollut aistittavissa, eikä ääniä kuultavissa. Olimme kaksin koko kentällä.

Kun kahvio kerran ei ollut auki, menin hakemaan automaatilta juotavaa, toiveissa löytää jopa purkkikahvia. Ei ollut, joten ostin olutta. Alkoholitonta kaiken kukkuraksi. Ei ollut kyllä tarkoitus: en pidä oluesta, varsikaan holittomasta, mutta jotenkin onnistuin painelemaan automaatin nappuloita väärin. Tarkoitus oli saada Lime Battery. No ostin sitten seuraavaksi sen, ja pakkasin olutpurkin pyörän satulalaukkuun. Ei niin kovin onnistunut lentokenttäkokemus tänään.

”Liikekannallepanoa” tässä on vähän moneen suuntaan kuitenkin olemassa, ihan lähimaisemissa, niin lähellä, että ei ole tarvittu lentokoneita, eikä edes moottorimarssia. Illansuussa ajelin (taas) Oulunseläntietä, jonka varrella minulla oli koti teini- ja varhaisaikuisvuosina (1969 – 1977). Kotitalo on vieläkin paikallaan ja ”minun huoneeni” ikkunassa näkyi kartongista tehdyillä kirjaimilla teksti ”tsemppiä”. Olen nähnyt sen monta kertaa (se on ollut ikkunassa koko koronakevään ja kesän), mutta just tänään se oli jotenkin hyvä viesti. Liike jatkuu, …