Päivä kuin piilossa

Pimeähkö, pilvinen, nyt illalla jo sateinenkin, päivä on ollut hyvä monenlaisten päivitysten tekoon. Ei ole puolta päivää kulunut kulkiessa pitkin poikin pyöräteitä.

Juniorin kanssa pitkä pätkä juttelua, kirje ekstyökaverille ja eri opistojen syksyn kurssitarjontaa katsellen. Pieni aie lähteä salille, mutta aika pieneksi jäi aie – ei ollut siitä toteutujaksi. Ei edes uusia kuvia.

Tämä eiliseltä.

Taulut seinillä

Aamulla Madekoskelle pyöräilessä näytti siltä, että pientareiden kukilla on samanlainen pukukoodi, tai ainakin sovittu väreistä sävy sävyyn.

Itse asiassa aika lailla mun lempparivärejä vaatteisiin, mutta juuri koskaan en osta noiden värisiä vaatteita, koska a) niitä ei kovin usein ole myytävänä, b) en sitten kuitenkaan halua itselleni mitään noin värikästä. Joten ostan taas mustaa, harmaata ja valkoista, joskus sinistä.

Pilvinen, mutta vähän ukkosta enteilevä keli. Kuuntelussa Jouni Rannan (ja Marko Erolan) kirja ”Mieletön vilppi”. Se on vastikään julkaistu kirja, jossa on ”tositarinoita suuresta taidehuijauksesta”. Aiemmassa kirjassaan Jouni Ranta ”kertoi, miten hän myi Suomen täyteen väärennettyjä taideteoksia. Jatko-osa Mieletön vilppi astuu gallerioiden kirkkais­ta valoista alamaailmaan,   – – Äänessä on nyt myös mestariväärentäjä Veli Seppä, joka kertoo, miten peräkärryjen hitsaajasta tuli Schjerfbeck ja Léger ja miten ahneus sai lopulta mielettömät mittasuhteet.”

Kirja on hyvin kirjoitettu, se on kuin dekkari, mutta erityisen mielenkiintoiseksi sen tekee taide ja taulukauppa. Kulttuurihistoriasta ja taiteesta jotain oppineena ja niistä kiinnostuneena, ja jo lapsuudestani asti taulunäyttelyissä ja myyntinäyttelyissä kulkeneena ja tauluseinäisissä kodeissa eläneenä, juttu kiinnostaa kovasti.

Sekä äiti että isä ostivat meille lapsuuden kotiini tauluja, meillä kävi kotona taulukauppiaita ja kävivätpä vanhemmat yhdessä Särestössä Reidarin luona taulukaupoilla. Ja äiti osti meille kaikille lapsille yhden (Nelimarkan) arvotaulun, joka oli maalattu syntymävuotenamme, ja muuttaessamme kotikotoa  saimme kukin oman taulun mukaamme.

Vuonna 1958 maalatun Lapuan kirkon lisäksi meillä on Pehtoorin kanssa kotimme seinällä muutama muu suomalaisen (nuoremman) taiteilijan maalaus, jotka olemme hankkineet äidin vanhan luottotaulukauppiaan kautta: hän kun tässä vajaa kymmenkunta vuotta sitten soitti ja ilmoitti, että voisi tulla näyttämään muutaman minua ehkä kiinnostavan taulun. Nyt mietin, että olenko minä tullut huijatuksi? 🙂 – En voi väittää, että mikään taidekerääjä tai -harrastaja olisin, mutta taulut ovat kuitenkin vähän liipanneet elämääni, mikä ehkä selittää kirjan kiinnostavuutta. Suosittelen kyllä kuuntelemaan/lukemaan: Mieletön vilppi.

Yhdeksänkymmentä vuotta

Koivistolla 1.7.1930 Aleksanteri ja Elisa Tuulen seitsenlapsisen perheen kuudentena lapsena syntyi äitini. Tänään oli siis aihetta juhlaan.

Ysikymppiset vietettiin veljeni ja perheensä mökillä. Me kolme sisarusta ja melkein kaikki meidän perheenjäsenemme olimme (yhteensä 12) paikalla Iijoen rannalla aurinkoisessa, mutta mukavan vilvoittavan tuulisessa kesäsäässä. Söimme hyvin, kilistelimme samppanjalla, lauloimmekin, nautimme auringosta, me Eeviksen kanssa nautimme jokirannassa oleilusta (olivathan lapselle ohikulkevat veneet ja aallot kummastuksen aihe), vaihdeltiin kuulumisia, höpötyksiä.

90 vuotta!

Kesälomalta tuntuu

  • Mummi, mennäänkö kattomaan sun tomaatteja?

Hienosti valittu tekeminen, jotta heti seuraavaksi voi kysyä pikkusisareltaan, että ”mennäänkö Eevis välillä kattomaan vähän telkkaria…” ja sitten ilmoittaa: ”Mummi, Eevis haluaa kattomaan Pipsa Possua.”  (Ihanko vain Eevis haluaa? 😀 ) Viisivuotiaalla oli selkeästi suunnitelma, miten pääsee välillä viettämään ruutuaikaa… 😉

Pipsaakin katseltiin, mutta sentään enimmäkseen oltiin pihalla. Meillä oli kyllä ensin tapaaminen Toppilan K-Marketin pihalle avatussa Pop-up Vohvelibaarissa. Sinne me kokoonnuimme alkuiltapäivästä pyörinemme eri suunnilta. Vohvelit nautittuamme poljettiin porukalla meidän piazzalle: ”Mummmmiiiii,  kato osaan ajaa yhdellä kädellä!” (ja siinä vaiheessa mummilla pari sydämenlyöntiä jää väliin, ja näkee jo jonotuksen päivystyksen tikkauspisteessä, mutta taas mummi vain turhaan huolehtii…)  Ja ah, edelleen on kesä. Kesään kuuluu – tietysti – vesileikit, saippuakuplat, hippa nurmikolla, pillimehut, mansikat, … ja tomaattien katselu. Totta kai. 😉

Illansuussa sitten jäimme Pehtoorin kanssa kaksistaan. Aika aterialle: salaattia, ja uutuus puolivalmiste grilliruoka ”karamellipossuribsit”. Kaikki Tomi Björckin ravintoloissa (erityisesti Farang) käyneet tietävät tämän ”genren”. Karamellipossu taisi olla juuri ”se juttu”, jolla esim. Farang loi maineensa. Any way, tänään meillä noita. Ja nehän sulivat suussa. Hyvin maustettuja, umpikypsiä, helppoja, – eivät salaatin ja pehmeän maalaisleivän lisäksi kaivanneet mitään muuta. Ei ollut raskas liharuoka, mutta jo grillistä tullut tuoksu … Makunystyröitä hyväiltiin uudella maulla. Hankimme toistekin.

Ja jälkkäriksi, kirjan oheen, pihan lämpöön makumuisto monilta reissuilta: Aperol Spritz, – helteinen Rooma ja Toscana, Kitzbuhelin ja Ligurian patikoiden afterhiket, Faliraki kuuskymppisillä perheen kans … Mitä muistoja! Ja todellakin, juuri nyt kotipihallakin maistuu ihan kaksistaan. Loman tuntu, muistoja… Ja mietinpä jo tämän kesän mahdollista lomamatkaakin. Ehkä sellainen saadaan aikaiseksi. Onko ehdotuksia? Mihin kotimaan kohteeseen kannattaisi suunnata?

Tuulessa kulkien…

Enimmäkseen liikkumista, vastatuuleen, ja vastatuuleen. Ja vastainen Tuuli.

Hirmu kauan kesti ennen kuin sain kaiken tarpeellisen kootuksi, pakatuksi, ladatuksi, siistityksi — ja  sitten pyörän selkään. Minne? – Ei aavistustakaan, mutta lähdin polkemaan  – muka – myötäiseen. Hautuumaan kautta jonnekin. Sitten aika pian alkoi tuntua, että olisikin vastainen. Mutta hitto, minähän en siitä piittaa, onhan pyörässä Eco ja Norm apuina. Eco kaverina Jääliin, kävisinkö treffaamassa anoppia, vai ajaisinko Koiteliin vai palaisinko?

– Kunhan poljin eteenpäin. Vähän sellainen ajatus, että ”Hitto vieköön, sinnillä, – nyt! Eikä mitään rutinoita!”. Ja yks-kaks olin Kiimingissä. Paluumatkalla oli lupa ja ilo piipahtaa White Housessa. Aina vaan se on mukava kohde. Aika vähin tuhlailuin selvisin, itselleni uuden avaimenperän hemmottelulahjakseni ostin (laitan kuvan joku päivä) ja nurkkahuoneeseen pientä somistusta (lupaan kuvia niistäkin, nyt ei jaksa). Suosittelenpa taas kerran tuota ainutlaatuista puotia, se on melkein keskellä ei mitään, se on viehättävä sisustusliike, jossa kirjaimellisesti valloittava palvelu. 😉 Mukava kauppa se on!

Kotimatkalla TAAS vastatuuli. Paljon kilometrejä, onneksi kuuntelussa hyvä kirja, onneksi lämmin, onneksi halu ja tarve liikkua, onneksi tekemättömyys, onneksi kesä.

Sitten äidin asioille (miten niin ysikymppiset jännittää ja aiheuttaa kaikenmoista?!). Olipa luonaan lämmin ja helteinen olo. Helpotusta yritin hänelle järjestää … Ehkäpä onnistumatta, mutta edes yritin. Ja kotiuduttuani olikin jo kuuma, matkalla paljon vastaista tuulta, liikkumista, polkemista… eikä Pehtoori ihmetellyt, kun ilmoitin, että ”Nyt, just nyt ulos”!

– Oli aika ulkoruokinnalle. On lupa ja kannustus ruokailla ravintoloissa, joten mikseipä!!!! Siispä De Gamlas Hem. Olimme siellä tovin liian aikaisin, mutta onneksi oli tuttu vastaanotossa,… pääsimme kuin pääsimmekin  patiolle. Lasilliset kuohuvaa odotellessa keittiön avautumista (klo 16).

Alkuun Toast Skagen – majoneesikastike parempi kuin minulla… paljon parempi, pakko myöntää.. Olisin voinut annoksen ottaa pääruoaksikin, mutta päädyin etanoihin. Valkosipulivoita oli riittävästi!!! Kuin olisimme ulkomailla: terassilta näkymä ortodoksikirkon torniin, kukkaistutuksiin, pöydässä lasillinen, paljon aurinkoa, vähän liikennettä, kaupunkitunnelmaa… Mielessä hetken lepo.

Kotiin palatessa edelleen lämmin, mutta matkalla onnistuimme vastustamaan kiusauksia, monia kuppiloita ja tuttujen baareja… Kotiin oli tänään hyvä ajoissa tulla, ei ole meistä pitkään kulkijoiksi, ei tolkuttomasti matkalla olijoiksi. Ehkä joskus, mutta nyt kotona hyvä. Hyvä oli juhliakin kaksin keskellä kesää! Tuulikin tyyntyi…

Helteinen kaupunki

Mökin maisemista palattua …

–  kaupungissa ilma kosteaa ja kuumaa, pieni ukkoskuurokin illansuussa. Puutarha syvänvihreä, lenkillä asfalttikadut ja sähköpyörä. Kaupassa runsaasti ruokaa, paljon vaihtoehtoja, hyllyt ja tiskit täynnä. Pihalla kahluuallas, – ja siinä pienet.

Tuiranpuiston ja kotipihan alppiruusut kukassa.

Kesä, kesä, …

Tämä kesä jää mieleen kukista. Nimenomaan luonnonkukista. pientareiden pitkistä keltaisista voikukkavöistä, niittyleinikkipelloista, korkeana ojanpenkoilla heiluvista runsaista kullerolaikuista, valkoisista koiranputkipitseistä, ja soita peittävistä tupasvillapelloista. Niitä on niin paljon, kaikkia niitä.  Kesä 2020 on luonnonkukkakesä. Tänään niin kesä muutenkin.