Alkaa olla vuosi siitä, kun viimeksi olimme Roomassa. Sinne lähtiessä tai oikeastaan jo matkaa varatessa, totesin, että ”vielä kerran” haluan siellä käydä. Taustalla ajatus: ”Rooma on ikuinen, minä en.”

Maailman ja matkustelun ollessa tässä tilanteessa kuin se nyt on, olen tavattoman iloinen, että kävimme Roomassa – ainakin – vielä kerran. Näinä takautumien viikkoina on tullut muutoinkin ajatelluksi tosi paljon tehtyjä matkoja, paljon katseltua reissukuvia, luettua reissuraportteja kun ne ovat kohdalle sattuneet. Onneksi on reissattu. Reissattu paljon, ja monenlaisissa maissa ja kohteissa, – ja Roomassa. Ja monenlaisilla hautausmailla.

Tänäänkin olimme hautausmaalla. Olimme Pehtoorin kanssa monta tuntia, sillä tänään saimme aikaiseksi pitkään suunnitteilla olleet kunnostustoimet isän haudalla. Ison hautapaikan koristesorat olivat huvenneet ja rikkaruohottuneet, ja kun samanlaista kauniin vihertävää sorakiveä ei Suomenmaasta ole löytynyt, jotta olisi vain voitu täydentää, niin oli poistettava vanha, ja laiteltava rikkaruohojen estokangas ja uutta soraa monta säkillistä. Pientä roudaamista ja puuhastelua. Mutta sää oli hyvä, tuli touhuttua ja liikuttua, ja sellainen ”yhteishyvä”-homma oli se. Iltapäivällä pyörälenkillä kävin vielä tsekkaamassa mittoja kukkien tilaamista varten. Niitä ei vielä laitettu. Maakin oli vielä pinnastakin paikoin jäässä, sillä hauta on aika varjoisassa paikassa.

Jos olen ollut menneessä, niin myös tulevassa. Sain viime viikolla vihdoin tehdyksi oman hoitotahto -ja hautaustestamentit. Nämä meidän oli tarkoitus tehdä jo puolitoista vuotta sitten, jolloin illalla kolmisin (Pehtoori, minä ja Tyär) istuimme pitkää iltaa kotosalla appeni hautajaisten jälkeen ja puhuimme syntyjä syviä, elämästä ja kuolemassa, uskosta ja hautaamisesta, kaikesta sellaisesta, tuli puheeksi myös, miten itse kukin meistä elämänsä lopussa haluaa tulla hoidettavaksi, millaiset hautajaiset järjettäväksi ja miten haudattavaksi. Silloin lupasimme esikoiselle, että kirjaamme nämä asiat ylös. Nyt sain tehdyksi. Netistä löytyy malleja ja kaavakkeita.

Tiedän monenkin olleen hämmennyksissä kun on läheinen saateltava viimeiselle matkalle – ei tiedetä, miten edesmennyt olisi halunnut toimittavan? – Toisaalta, puolenkymmentä vuotta sitten syöpään menehtynyt hyvä ystäväni suunnitteli saattohoidon alkaessa omat hautajaisensa alusta loppuun: virsistä ruokalistaan, kutsuttavista kuolinilmoitukseen. Mitään sellaista minä en ylöskirjannut, mutta jotain kuitenkin.

 

 

 

 

6 Comments

    1. Kyllä varsinkin hoitotahto on tärkeä; sekä itselle että lähimmille, ja lääkäreillekin. Se saattaa hyvinkin ratkaista sen, että saa ihmisarvoiset viimeiset vuodet … Eikä koskaan tiedä milloin ne ovat käsillä.

  1. Kummasti korona muuttaa elämää, minunkin piti huhti-toukokuussa olla Ranskassa, Pärnussa ja Pietarissa ja vielä kesäkuun alussa Hangasojalla. Vaan enpä ole, mökkeilen täällä lounais-rannikolla, mökki onneksi täälläkin. Ehkä onkin hyvä pysähtyä välillä, sitä en ole tehnytkään vuosikausiin. Hangasojasta kyllä vielä haaveillen mutta, jos siellä on vielä metri lunta, taitaa jäädä haaveeksi sekin.
    Hoitotahto kannattaa tehdä omakanta-sovellukseen, on sitten nähtävissä joka puolella Suomea, jos jotain yllättävää sattuisi.

    1. No sinulla on kyllä reissuja peruuntunut! Mökki siellä etelässäkin kuulostaa kyllä hyvälle rauhoittumispaikalta – pysähtymisessä on puolensa.

      Meillä oli vähän aie lähteä ensi viikolla mökille, mutta kun lupaa aika huonoa keliä, ja todellakin, kun siellä on vielä metri lunta, mutta ei huollettuja latuja, eikä patikointi märässä keväthangessa oikein innosta, niin taidamme siirtää kesäkuulle…

      Hoitotahto on menossa omakantaan, elinluovutus-testamenttini siellä jo onkin.

      Nyt kampaajalle – kyllä on mukava!

  2. Vaikea tehtävä, jota tulee siirrettyä. Meilläkin on nyt iso nippu virallista tekstiä, kun eri osavaltioihinkin piti tehdä erilainen. Kun vain saisi nuo ns. arvotavarat kaapeista ulos ja myyntiin, vaikka. Tai jakoon, vaikka. Kahdesta vanhasta taskunauriista jo erosimme, yksi pojalle, toinen vävylle.

    1. Monia asioita tulee ihan turhaan siirrettyä. Tämäkin (ainakin Suomessa) lopulta helppo ja nopea homma. Arvotavaroita en ole vielä ryhtynyt jakamaan, enkä taida ruvetakaan. Ns. ”kuolinsiivous” on ollut käynnissä jo viitisen vuotta, – ja homma jatkuu. 😀

Vastaa käyttäjälle fivewei@gmail.comPeruuta vastaus

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.