Vihertää

Kotipihalla ja Huvilassa kameran kanssa…

Itse asiassa olen koko illan istuskellut Huvilassa kutomassa ja kuuntelemassa kirjaa. Siis ihan muissa maailmoissa.

Mutta vihreää on ympärillä. Saniaiset availevat keriään, valkovuokkoja on jo kymmenittäin kukassa, ehkäpä ensi viikolla äidille kimppu kotihoidon kuriirien välityksellä.

 

 

 

 

 

 

Ja minun tomaattini! Niin paljon odotan niiden kasvua maisteltavaksi asti. Nyt kyllä näyttävät vielä ihan oliiveilta, mutta odotellaanpa vielä…

Tomaattien historiaa vähän etsiskelin, ja tämmöistä löytyi:

Uuden ajan alussa espanjalaiset poimivat tomaatit mukaansa Meksikon intiaaneihin kuuluvien asteekkien mailta. Iät ja ajat kasvia viljelleiden asteekkien kielen sanaan tomatl turpea hedelmä) pohjautuu myös tomaatin kansainvälinen nimi. Tomaattiin mielistyneet italialaiset antoivat kasville nimeksi pomodoro, sananmukaisesti ’kultainen omena’. Ranskalaiset tulkitsivat nimityksen omalla tavallaan ja alkoivat kutsua vihannesta nimellä pomme d´amour  rakkauden omena). Nimi levisi käännöksinä moniin kieliin (esimerkiksi englannin love-apple).

Tänään ei ollut punaviiniä, niin tein lukuiltaan drinksut vermutista ja kaapin perältä löytyneestä (Kroatista kolme vuotta sitten ostetusta) Maraschinosta (Alkossakin näyttää olevan). Tuorepuristettua appelsiinimehua 10 cl, vermuttia 8 cl,  maraschinoa 2 cl, jäitä, mintun lehtiä. Pehtoori kehotti kirjoittamaan ´ex tempore´ -reseptini ylös, että joskus voidaan tarjota tätä vieraillekin. Milloinhan meille tulee vieraita?

Ulkoillessa ja valmiille…

On se aika jännä, että on tullut käytyä Kiinan Xi´anissa katsomassa terrakottasotilaiden armeijaa, ja jopa tavattua se maatyöläinen, joka tuon maailmankuulun löydön teki. On tullut käytyä Etelä-Afrikassa ja Hyväntoivonniemellä ja tavattua mies, joka on elänyt Johannesburgissa silloin kun Hector Pieterson Sowetossa sai surmansa. Mutta koskaan ei ole tullut käytyä Haukiputaan Ervastinrannalla. Tai noh, tuolla toisella puolella olen käynyt, mutta en tässä kalasatamassa, josta kuva.

Tänään kävin siellä nauttimassa lounaskahvin. Kalavajan portailla oli lämmin, – matkalla kyllä tarvitsi hanskoja.

Ja tarvitsin myös tovin kävelyä metsässä. Virpiniemessä on kauniita mäntykankaita. Tuuli suhisi puissa, muuten rauhallista. Metsät on tärkeitä. Olen kai joskus ennenkin sanonut, että jos Pehtoorilla olisi metsää, se olisi tämän näköistä. Tämmöinen järjestyksen metsä. 😉

Ja Pehtoorista puheenollen. Hän laittoi tänään sapuskan. Ystäväpariskunnan maskuliini raportoi Vierumäen mökkikeittiöstä jokunen viikko sitten tehneensä etätyötä tekevälle vaimolleen päivälliseksi Lyonin kanaa, ja tämän seurauksena oli, että minä sain tänään mitä herkullisinta ruokaa. Todella hyvää. Ja koko koti tuoksuu vieläkin hyvälle, – ”bistrolle”.  Resepti oli kuulemma ”helppo”. Kannattaa kokeilla.

Korttipuuhia

Päivän saldo: kaupasta uusia perunoita. Loppupäivä koneella uusia kortteja viimeistellessä. Perunat oli huonoja, korteista tuli hienoja. 🙂

Mm. Pikisaari-kortti lähti painoon.
(alla vesileimallinen pieni versio)


Touhutessa Pikisaari-kuvien parissa löysin myös Kalevan (taas yhden hienon) kuvagallerian äärelle. Ainakin minulle ennennäkemättömiä kuvia on kansiossa: KLIKS.

Vesisadepäivässä hyvää luonnolle, mm. koivun siitepölymäärä vähän tokenee, mutta myös rauhoittuminen koneen äärelle. Huomenna on päästävä jo taas tuulettumaan …

Matkalla jotain hyvää

Turkansaareen halusin, – en päässyt kuin sillalle. Mutta jo matkahan on usein se paras osa reissua. Tämän pienen reissun, pyöräretken paras osa oli matka.

Matkalla linnun laulua, aurinkoa, vastaantulevia monia luokkia (koululaiset pyöräretkillä), ja äänikirja: ”Jotain hyvää – äänikirjeitä toivosta”. Se on hyvä, pieni kirja. Sen esittelyssä lukee näin:

Tämä aika on jo nyt jättänyt jälkensä suomalaiseen yhteiskuntaan ja sen vaikutukset tulevat näkymään vielä vuosien ajan. Kaiken synkkyyden keskellä asetimme joukon suomalaisia vaikean tehtävän eteen. Tavoitteena oli yrittää nähdä tässä kaikessa edes jotain hyvää ja esittää ajatuksensa lyhyen äänikirjeen muodossa. Kokoelman tuotto annetaan lyhentämättömänä Hope ry:lle ja käytetään vaikeassa tilanteessa olevien lasten harrastusmahdollisuuksien turvaamiseen.

Kirjeitä on yhteensä parisenkymmentä, ne kestävät noin viisi minuuttia kukin. Nyt olen kuunnellut muutaman kirjeen jo uudelleen. Minulle tämä ei ole niinkään pandemia-kirja, ei koronakirja, vaan kirja toivosta, elämästä tämän ajan jälkeen. Kirja elämästä, elämän taidosta, mutta ei mikään elämäntapakouluttajan, sparraajan, konsultin tai terapeutin buustauskirja, vaan ihmisten ajatuksia, pohdintoja ajasta, elämästä, toivosta, kuolemasta, tulevasta, tästä päivästä. Jotain hyvää… Suosittelen. Parasta olisi ehkä kuunnella aurinkoisella puiston penkillä tai villasukat jalassa takkatulen ääressä, mutta sopi hyvin matkaseuraksi Oulujokivarren pikkuteillä ja Sangintien rauhallisella pyörätiellä polkiessakin. Teki hyvää.

Pieni ilo

Aamulla Oulujoella, illalla kaupungilla. Levoton olo, liikkumisen tarvetta. Ja niin kyllä tuntuu olevan muillakin oululaisilla. Kylläpä oli aamua-iltaa porukkaa liikkeellä. Varsinkin illalla – kesäiltana vai onko sittenkin vielä vasta kevät?

Toisin kuin tapanani on, olen viime viikolla aika monena iltana käynyt pienen pienellä pyrähdyksellä ulkona. Tuossa meidän ja meren välissä on ”jätäri” – jätevedenpuhdistamo, ja se on tunnetusti lintuharrastajien keskuudessa tunnettu hyvänä havaintopaikkana. Sain vihjeen, että siellä on satakieli laulellut. Ja tehän tiedätte, minä koin pienen ”lintuherätyksen” Hailuodossa, 😉 ,  joten kyllähän se kiinnosti. Semminkin kun se Oulun seudulla on aika harvinainen. Lintu-atlaksessa todetaan:

”Satakieltä ei ole tavattu Oulussa ennen 1970-lukua. Sen jälkeen laulavia koiraita on havaittu lähes vuosittain. Tunnetuimmat satakielialueet ovat Laanila aivan keskustan lähistöllä ja Kempeleenlahti. Enimmillään satakielireviirejä on ollut kymmenkunta ympäri Oulua”.

Usein kirjallisuudessa ja elokuvissa mainitaan satakielen laulusta – minulle on tullut vähän sellainen käsitys, että se on jotenkin hienoa. Aattelin aina, että laulanta on kovinkin melodinen. Lintujen laulunäytteet TOP TEN -listalla ja Ylen sivulla. KLIKS

Niinpä toivoin laulun kuulevani. Tunnistaakseni sen sain linkin ääninäytteeseen: satakieli  Ja minä kuulin sen siellä jätärillä (= puhdistamon portin kohdalla) livenä eilen! Aika metka on sillä tuo laulanta, eikä kyllä mitenkään melodinen, monenlainen kyllä on. Ehkäpä juuri siksi nimikin: satakieli. Sellainen ilo.

Pieni kesäjuhla

Aamun siivous- ja pyykkäyshommien jälkeen päämäärättömästi ulos, jonnekin – pyörällä. Tie vei kohti etelää, aurinko paistoi, tuntui liki kesälle, – jossain risteyksessä päätin, että ei taas Kempeleeseen, – siis Oulunsaloon. Lentokentälle.

Siellä oli niin surullista. Ei lähdön iloista tunnelmaa, ei lempeitä kotiintuloja, ei kiireisiä työtätekeviä, ei eron hetkiä, ei halauksia palaaville. Surullista, tyhjää, hiljaista. Kummallisesti halusin sieltä äkkiä pois. Poljin Oulunsalon kirkolle, kuvasin sen jo viime kesänä, mutta nythän piti hakea nalle!

Vähän nolona siellä kiertelin, kun oli juuri saattoväkeä saapumassa kirkkoon, mustissaan, kukkalaitteiden kanssa, hiljaisina lauantaiaamun auringossa. Löysin nallen, ja pian menin sivummalle juomaan matkakahvini, ja vähän mutkan kautta kotiuduin siten, että sain sen 50 kilometriä mittariin. Hyvä hyrinä siitä, että ollaan kuitenkin menossa kohti kesää: on tämänkin jälkeen edessä paljon hienoja retkiä…

Ja tänään sitten sain yrttipenkkini valmiiksi: taimet ja pistokkaat maahan ja koreihin – iltapäivän auringossa, kädet mullassa. Nyt on toiveissa yrttejä kesän herkkuihin.

Herkuista puheenollen. Kuukauden on ollut ystävien kanssa puhetta, että ”kunhan lämpenee” niin tavataan ulkona… No nyt! Tänään oli sille aika ja mahdollisuus. Meidän piazzalla on mahdollisuus järjestää turvavälit ja viettää pieni tovi yhdessä – livenä. Tein kukkafocaccian. Ja vadelmapossetia. Myös hugot ja macarons mukana tarjoilussa. Pientä kaunista, hyvää. Tärkeämpää kohtaaminen. Kesä, tyven illansuu, piha, ystävät …  Mitäpä tässä muuta. ..

Kukkafocaccia. Leivän ohje entinen, koristeluun ideoita Instasta.