Ajatuksissa

Muistan, kuinka kesällä 1986 tietoisuuteeni tulivat rännit. Talojen kattorännit! Siihen astisen 28-vuotisen elämäni aikana en ollut uhrannut ajatustakaan ränneille. Mutta silloin en voinut liikkua ulkona katselematta, vertailematta, tekemättä muistiinpanoja!!! näkemistäni ränneistä. Tilanne oli se, että meidän talon raksaprojekti oli siinä vaiheessa, että oli valittava millaiset ja minkäväriset rännit taloon laitetaan. Kun ei ollut nettiä, googlea eikä juuri katalogejakaan, joista niistä olisi voinut rännejä katsella, lähdimme viimeinen yhtänä sunnuntaina raksalta jo iltapäivällä ja ajelimme pitkin Oulun uusia asuinalueita katselemassa rännejä. Ja löysimme mieleiset. Ne ovat yli 30 vuotta olleet hyvät, kylläkin jokakesäistä ulko- ja sisäpesua vaativat rännit.

Muistan myös sen, kun kuukausi toisensa jälkeen toiveet vauvasta jäivät totetutumatta: silloin joka kerta näin töihin kävellessä ja töissä raskaana olevia naisia, sitä paitsi KAIKKI kaverit saivat vauvoja.

Kaikki ne viikot ja kuukaudet, kun olen elämäni aikana ollut jonkinlaisellla dieetillä tai paastonnut, on televisiossa, työpaikan taukotilassa, yöpöydän kirjassa sekä tapaamisissa ollut ”houkuttavia kohtaamisia” ruoan kanssa.

Kun tytär asui Meksikossa tuntui, että viikottain oli lehdissä ja telkkarissa uutisia väkivallasta, huumesodista, luonnon katastrofeista ja ihmisten katoamisesta – ja nimenomaan Meksikossa. Niinä vuosina en nähnyt rännejä, vauvoihin törmäsin hyvin harvoin, eikä häiritseviä, houkuttavia kuvauksia ruoastakaan juuri ollut.

Eilen ja tänään kaikki laulujen sanat, FB-päivitykset, silmiin osuneet esineet ja kuuntelussa olevan kirjan ajatukset tuntuvat puhuvan ystävyydestä ja ystävistä …

Surullisena iltakävelyllä merenrannassa.

4 kommenttia artikkeliin ”Ajatuksissa”

  1. Vaihdoimme tänään mökkiä, Hangasojalla suihku tarkoittaa seisomista lumen ja pakkasen keskellä terassilla ja haalean veden suihkuttamista akkukäyttöisellä retkisuihkulla ( sekin jo uutta ylellisyyttä) päälle. Siellä kun pitää olla huolissaan veden jäätymisestä saunasta imeytyskenttään menevään putkeen.
    Todella luxusta, jota arvostaa, kun tulee Ylläsjärvelle ja kuumaa vettä tulee hanasta ja suihkusta mielinmäärin ja lämpimässä sisätilassa.
    Hangasoja on silti ykkönen❣️

    Vastaa
    • Vasta kun puuttuu jotain (on vain kylmä suihku) hoksaa kuinka luksusta kun asiat ovat paremmin, mikä on usein se mitä pidämme itsestään selvyytenä (lämmin suihku), eikö vaan?

      Se koskee kaikkea, esimerkiksi sitä, että on mökki ja että sinne pääsee. Sitä että on terveyttä. Sitä että on ystäviä. Sitä että on rauha. Että on ruokaa. Että on läheisiä, rakkaita.

      Hangasoja ON ykkönen. Ja sinne päästään vielä. Oispa kyllä metka kun joskus taas satuttaisiin yhtä aikaa… Nauttikaahan Ylläksen suihkusta ja luomukaranteenista.

      Vastaa
  2. Kyllä vielä aika tulee, kun taas voi ystäviä tavata!

    Kiitokset myös Korouoma päivityksestä. Otamme ohjelmamme tulevana viikonloppuna.

    Vastaa
  3. Tämä ystävien ikävä ei koske (vain) koronakaranteenin aikaa, vaan ulottuu kauas eteenkin päin …

    Korouoma on kyllä vaikuttava, hieno patikka ja kokemus. Koettakaa olla siellä puolenpäivän aikaan, silloin aurinko paistaa rotkon pohjallekin. Ja ehdottomasti nastakengät – ja eväät – mukaan.

    Vastaa

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.