Vappukin on hyvin erilainen

Moni vappu on unohtunut, vaikka ei ole kyse siitä, että olisi muisti mennyt.

Moni vappu on ollut ikimuistoinen: 1979 ensimmäinen opiskelijavappu  (matka ja ilta Katrilliin ja aamuyön bileet minun pikkuruisessa kaksiossani), 1983 valmistujaisvappu Helsingissä (Senaatintorilla kylmässä valkoinen bleiseri kastuen!! ja O´Malley -pubissa, 1986 raksalla haalareissa ja yo-lakki päässä suojaamassa vastapystytetyn talopaketin seinäelementtejä, 1991 kahden pienen kanssa kotosalla ja kaupungin ruuhkassa lastenvaunujen kanssa, joskus 2000-luvun alussa yliopistolla ainoana töissä vääntämässä jotain apurahahakemusta, josta ei koskaan tullut euroakaan…, mökillä ja mäessä joskus, ja niin monta kertaa viettämässä syntymäpäiväjuhlia ja myöhemmin brunsseja Pyykösjärven rantamailla ja eksnaapureiden luona vappukuohuvalla.

Monen vapun perusjuonne on ollut joko/tai yliopistoelämä ja/tai juhlinta kotona tai ystävien luona ja/tai kanssa. Yhden elämäni ikimuistoisista, lopultakin aika harvoista, koko seuraavan päivän kestävästä darrasta/sisäisestä pahoinvoinnista/kamiksesta/krapulasta/efterdagenista kärsin about 15 – 20 vuotta sitten vappupäivänä haravoiden kotona takapihalla. Sen jälkeen olen nauttinut vapuista(kin) huomattavasti kohtuullisemmin. Ja nyt ei todellakaan tarvitse huolehtia huomisen hyvinvoinnista.

Surullista voi olla, mutta ei alkoholista aiheutunutta mielipahaa.

Vapun tilpehöörejä

Vappukukka. Muistatteko? – Niitä lienee vieläkin myynnissä. Niitä minä myin kansakouluvuosinani. Silloin ne olivat sinivalkoisia. Myin myös Oulun Koulun Kohinaa (koululaisten alakoululaisten aineista, runoista, piirustuksista koottu vapuksi ilmestyvä lehti). Se muuttui jossain välissä verkkolehdeksi, liekö sitä enää ollenkaan. Sekä kukkia että Kohinaa olen myöhempinä vuosina sitten itse ostanut.

Ööpistä en ole tainnut itse ostaa koskaan, teekkarihuumoria (nimenomaan arkkareiden) lehdestä on kuitenkin tullut selailtua. Tänäkin vuonn Ööpistä on myynnissä: ”Tänä vuonna EKO-ÖÖPINEN pitää huolen sinunkin hajoamisesta ennen omaansa”  ja ”Ööpisen toimituksen linja ja tavoite on ollut kautta aikojen sama: alittaa edellisten vuosien taso sekä huumorin että maun puolesta.”

Kuvissa tämän kevään tulppaanikauden viimeiset – nämä kerrannaiset myöhäiset tarhatulppaanit eli pionikukkaiset tulppaanit aukesivat aika huikeaksi pehkoksi. Vappukukiksi, mutta nyt minulle riittää tulppaanit! Ehkä huomenna ostan itselleni ilmapallon tai ensimmäisen tötteröjätskin tai jotain muuta vappuista. Serpentiinit, simat ja skumppa onkin jo hankittu.

Muistiinpanoja

Hajamietteitä, muistiinpanoja, etten unohtaisi …

Eilen luin jostain lehtiartikkelista, että Lapissa on niin paljon lunta, että se vaikuttaa painovoimaan! Haluaisin nähdä sen nyt! Tänä vappuna. Ystävien kanssa.

Yöllä oli satanut noin kahdeksan senttiä uutta lunta meidän kotipihalle. Sitä en halunnut nähdä. Varsinkaan vappuviikon tiistaina. Mutta minkäs teet?!

Lumesta ja koronasta huolimatta minulla oli sovittu tapaaminen puistossa. Ei lumi eikä korona estänyt tapaamista, joka johti myös yhteiselle sapuskalle ja touhuamiselle pihalla (Huvilaa ryhdyttiin jo tyhjentämään pihakalusteista, joita siellä talvi säilytetään. Tyhjennys myös siivoamista varten).

 

Lyhyt dialogi kiviä heitellessä:

– Mummi, minäpä jaksan nostaa Eeviksen?

– Et kai, Eevishän on jo aika painava…

– Jaksan, mulla on patesta!

– Oho, mistäs sitä on tullut?

– ParrrrrRRRsssasta ja porrrrRRRrrrrkkanasta. [ärrät on vieläkin rrrriemun aihe.]

 

Juuri nyt olisi tavallistakin tärkeämpää saada olla läsnäoleva mummi, – siten avuksi.

Oulun yliopiston hallitus on tehnyt päätöksen pääkampuksen siirtämisestä keskustaan! Vailla järjen häivää koko touhu! Ja oliko henkilökunnalta kysytty tai edes informoitu hankkeesta. Nope! No se ei yllätä.

Mitäs jos tekisi vapuksi Talonpojan perunasalaattia? – Olikohan tuo sen nimi. Pitääpä tarkistaa.

Merkillistä, kuinka paljon tulee takaumia. Tavallistakin enemmän.

Taas: itsestäänselvyyksiä ei ole.

Veripalvelusta tuli kirje. Sitteku. Nyt en lähde luovuttamaan.

 

Villasukkia ja kaunokirjallisuutta

Kirjoneulesukat ovat valmiina! Ne on neljännet ”koronasukat”. Ne on itselle, ne vien mökille, ne on ”juhlasukat”. Kolme harmaata paria ovat nekin lähdössä mökille, sukkalainaamoon. Muutama joulu sitten sain sisarelta ison vasullisen villasukkia = sukkalainaamo (ks. täältä). Lainaamosta ovat ystävät ja mm. meksikolaiset tyttären kaverit luvallani ja kehotuksesta, vieneet sukkia mukanaan omakseen, joten nyt siellä on vähän vajetta. Näistä tulee täydennystä. Ja kuten kuvasta näkyy, minulla on korillinen sukkalankoja vielä jäljellä, joten jos tätä kotoilua ja telkkarin hurjasti lisääntynyttä katselua jatkuu, tulee sukkalainaamoon lisää vielä monet jaettavat sukat lisää!

Tänään nuo pitkät, omat sukkani viimeistelin samalla kun eilen aloittamani kirja oli saatava loppuun. Aloitin Kazuo Ishiguron ”Pitkän päivän ilta” -kirjan eilen pyörälenkille lähtiessäni, tämän päivän lenkillä jatkoin ja nyt oli tosiaan viimeiset luvut vielä kutimen ääressä kuunneltava (kiitos T. vinkistä!).

Muutama kirja, jonka lukijana on ollut Jukka Pitkänen, on jäänyt minulta kesken, en ole jaksanut kuunnella alkua pidemmälle, mutta tässä ohuessa (= lyhyessä alle 9 tuntia) kirjassa hänen äänensä ei ärsytä, vaikka olisin varsin mieluusti kuunnellut jonkun vanhemman miehen pehmeämpää ääntä (Downton Abbeyn Carson? tai ehkä Ossi Ahlapuro, joka oli nuoruusvuosina kunntelemissani kuunnelmissa yksi lemppariäänistä). No mutta any way. Kirja on suurenmoinen tyyliltään, kaunokirjallinen sanan parhaassa merkityksessä, varsin hienoviritteinen, pikkutarkka ja muodollisuudessaan hykerryttävän hauska, satiiri riemullista, älykästä.

Maailmanhistorian käänteissä hovimestari Stenvensin elämä ja arvokkuus (sic!), perienglantilaisen maaseutuaatelin elämänmeno, maailmanhistoria ja rakkaustarinakin ovat kirjan aihe. Mutta ennen kaikkea kirjan kieli on se, minkä takia tämä on aika ainutlaatuinen. Vaatii keskittymistäkin, lauseita on makusteltava, kuunneltava tarkasti, nautittava niistä. Moni Nobel-palkinnon saanut kirja on jättänyt minut pohtimaan, miksi ko. opus on palkittu. Tälle sen olisin antanut minäkin! Vuonna 2017 tämä palkitiin. Luulen, että luen tämän myös kirjakirjana. Luettuna ehkä vielä nautittavampi kun kuunnellen.

Netflixissä näyttää olevan kirjasta tehty leffa, Anthony Hopkins ja Emma Thompson pääosissa! Vappuviikonlopun elokuva on valittu!

Ruoka on muutakin kuin ravintoa

Pohjoistuulta, luvassa rakeita, eikä mittari kovinkaan paljon nollan yläpuolella. Kieltäydyin aamulla ajattelemasta, että nuo olisivat joku ”ongelma”. Eivätkä olleetkaan. Tosin tavallista lyhyempi lenkki, mutta eihän aina tarvi …

Kertakaikkisen huikea to-do -lista tälle päivälle, mutta vain sushi niistä toteutui. So what! – Minä alan oppia!

Minulla on ollut näinä viikkoina kovastikin ikävä sushia, jota olen satunnaisesti, ennen näitä poikkeusoloja yksinäisillä kaupunkireissuillani käynyt Hanko-sushissa nauttimassa, ehkä joka kolmas kuukausi niitä lounaita on ollut, ja nyt on ollut se ”joka kolmas” jo kaukana takana. Kun ollaan Pehtoorin kanssa mietitty take away -ruokaa, olen pistänyt ehdolle pizzaa, nepalilaista ja sushia ja yllättävää!! Pehtoori on niinä molempina kertoina valinnut pizzan. Siis sushi-tuskaani, nyt ei ole ollut muuta mahdollisuutta kuin ihan itse kääriä makirullia, muotoilla nigiripalleroita. Niiden parissa tänään. Eikä voi olla parempaa, liki terapeuttista tekemistä kuin ruoan laitto

Pienille kun ei sushi ehkä ole se ykkösherkku niin tarjolla oli myös eilisiä broilerpyöryköitä ja nuudelia (ehdottomasti Apsun ruokaherkkujen kärkikolmikossa). Miniä ei tänään ollut syömässä (maailmassa on paljon muutakin surullista kuin korona), joten laitoin dogibägiin herkkuja, ja leikin kuin leikinkin Apsun ja Eeviksen kanssa pitkät tovit. Kuunneltiin musiikkia, muistipelissä hävisin, Pipsa Possu seikkaili meidän jutuissa. Enkä edes tunne huonoa omaatuntoa.

Ei muuta. Siinä kaikki. Ja se on paljon. Minun mielestäni ainakin.

Elämä on nyt näin…

Tässä merkillisessä ajassa tänään (taas! tai sittenkin pitkästä aikaa) aamulla tuli mieleen, että eihän tässä mitään hätää, niin kuin ei olekaan, mutta että tosiasia on, että koronaan voi kuolla. Siihen voi kuolla yhtäkkiä. Tai siis aika yhtäkkiä. Ei ”pitkälliseen sairauteen”, ei vanhuuteen, vaan koronaan. Minä tai joku läheinen voi kuolla siihen. Ihan niin kuin liikenteeseenkin. Tai sydänkohtaukseen, terrori-iskuun tai pudotessa katolta.

Mutta tänä aamuna tämä ajatus ei pelottanut, päinvastoin. (Vaikka on se kyllä jo ehtinyt ahdistaakin, ainakin tullut mietityksi). Mutta tänään tuli sellainen olo, että nauti. Hyvä ihminen, elä! Eihän tässä nyt kyyristellä piilossa ja vain pelätä, ei se auta. Ei mitään ”elä kuin viimeistä päivää” -juttua, vaan ilolla pakkasin itseni ja pyöräni ja kahdeksan jälkeen lähdin polkemaan ihan hitonmoisen kylmään keliin. Ja sehän oli riemullista. Oikeasti. Ulkoilma vaan on mun juttu. Siitä saa iloa ja eloa!

Kävin Verkkokaupassa, mutkin 32 km, ja sen jälkeen sauna (minähän en kaupungissa paljon sauno, mutta tänään!) ja sitten kokkailemaan. Tänään on rotissöörien kansainvälinen kilpipäivä, ehkä muistatte, menneinä vuosina se on teetättänyt minulla aika lailla hommia ja sitten kuin kiitoksena on käyty syömässä ulkona, useimmin Istanbulissa, viime vuonna Puistolassa, etc. Tänään ei muuten menty ulos syömään (yllättävää, eikö?), mutta yhteisöllisyyttä on yritetty ylläpitää somen kautta, joten minäkin halusin yrittää. Siispä oikein menun rakensin tälle päivälle.

Kuten kilpipäiväkin, myös meidän menu tänään kansainvälinen. Siispä reissu ruokapöydässä: alkuun kotoista, kotonaleivottua saaristolaisleipää ja eilen Kellon Kiviniemestä haettua maivanmätiä smetana-sipuli-muna-kastikkeessa, sitten Japaniin (broileripullia (tsukune) ja erinomaisen hyvää soija-mirinkastiketta, jälkkäri oli inspiroitava kaappien kätköistä: siispä Portugaliin. Jouluksi ostettu, nyt vasta avattu, oikeinkin hyvä tawny ja ”Bolo de mel” eli madeiralainen melassikakku, joka säilyy, säilyy ja … sitä oli vielä palanen viime syksyn reissun jäljiltä kaapissa. 
Yhdessä totesimme, että ei huono, mutta kyllä olisi mukava olla ”ihmisten ilmoilla”, kilpiravintolassa, nähdä ruokaystäviä… Nähdä ystäviä.
No mutta, edelleen päivä kerrallaan. Valoa on. Kesä tulee. Paljon hyvää on näissäkin päivissä. Nautitaanpa siitä.

Kellosta kalaa

Aamukahvi/puuropöydässä (verraten myöhään, kahdeksan tietämissä, kerrankin me molemmat olimme nukkuneet erinomaisen hyvin) normaali verkkainen sananvaihto:

– Mitäs meinasit tänään? Oliko meillä kauppapäivä?
– Joo, tänään vaan kaksi kauppalappua… ehkä voisin käydä yksiksenikin. Toisaalta ehkä voitais hakea viiniä, vapuksikin samalla…
– T. lupasi tuoda vappuviinit, ja lähden kauppaan. Mitä muuta?
– Siellä on kylmä, illan ja yön lunta taitaa olla vielä teillä… Mutta paistaa… Taidan siis lähteä polkemaan. Oliko pohjoiseen päin hiekat putsattu?
– Osin on. Enimmäkseen. Aja Kelloon, kalasatamaan, jos siellä ois jo Puohi auki.
– Miten ne kalastajat muka nyt jo merelle? Jäässä on rantaan asti. Eihän ne pääse kalastamaan, ehkä hiihtämällä tai moottorikelkalla. Tuskin menevät!
– No ei sitte.
– Ehkä meen vaikka vaan kuvaamaan.

Kauppa-asioiden jälkeen sitten kohti Kelloa. Ja kyllähän kirosin, poljin, palelin, kiersin lumisia/jäisiä paikkoja… Pohjatuuli kuritti vielä huhtikuun lopussa. Mutta ajattelin, jotta ulkoilma tekee hyvää ja jatkoin.

Kalasatamassa melkoinen kuhina. Ukkoja Toyjotoillaan ja mustilla Mersuillaan oli tullut satamaan, vaihtamaan kuulumiset, puntaroimaan keliä, hakemaan lohisoppaa.

Kalapuohi oli kuin olikin auki. En olisi uskonut, mutta myönnettävä oli. Ajelin sataman reunalle, kaivoin esiin matkakahvin, muutaman kuvan otin. Oikeasti kalastajat olivat olleet meren jäällä moottorikelkalla. Ja tuoneet tullessaan kalaa.

Puohissa ja myyntivaunussa oli maivaa, silakkaa, norssia ja siikaakin myynnissä.

Etsin suojaisan paikan, istahdin, nautin matkakahvin, pudotin kohmeisilla käsilläni puhelimen aallonmurtajan kiville [huomenna haettava uusi panssilasi, – onneksi ei muuta… ], totesin, että Starbucksin kahvit ovat yleensä hyviä, tämä karkkiversio ei ehkä minun ykkössuosikki, tunsin kuinka vielä jäässä ollut meri hohkasi kylmää ja lähdin riemulliselle paluumatkalle! Myötätuulessa, auringossa, hyvillä mielin poljin kotiin.

En muista, milloin viimeksi olen itse perannut kalan. Mutta osasin. Suolasin, paistoin voissa, oheen tein smetanasta, mädistä, salottisipulista, tillistä kastikkeen. Parsaa ja salaattiakin meillä oli. Ja Alsacen roseeta. Mikäpä tässä.

 

 

Touhutorstai

Kertakaikkisen kevättouhupäivä! Aina tähän asti että rupes satamaan räntää! Argh.

Aamupäivällä oli kaunis auringonpaiste, aika lämmintäkin. Uusia reittejä löysin. Tyhjän keskustan kaduilla on alakuloista, siis pois sieltä.

 

Maikkulassa, Kastellissa, Iinatissa, Oulunsuussa kiertelin pikkuteitä, ajelin jokirantaan penkille juomaan matkakahvin. Tietysti ikävä viime kesänä löytämiäni pieniä mukavia kahviloita, joissa voi pyörälenkillä piipahtaa, vaikka en vielä mitään pitkiä lenkkejä ole tehnytkään eikä siten ole lounas- tms. kahville ja pullalle tai croissantille ole ollutkaan tarvetta.

Ostin viime viikolla uuden termosmukin, joten kahviloiden kiinni olo ei ihan hirveä ongelma ole. Mutta: kyllä olen poikkeusajan aamupäiväulkoilujen aikana kaivannut avoinna olevaa uimahallia ja kirjastoa, – kyllä, juuri siksi, että niissä on (ollut) avoimet, ilmaiset, julkiset WC:t. Näistä vessajutuistahan  on ollut joskus aiemminkin puhetta. 😉 . Nyt kun ei ole kahviloitakaan auki, niiin… Ei ole koronan ”isossa kuvassa” juttu eikä mikään, mutta pieni haitta minun arjessani kuitenkin.

Kotosalla sitten siivousta ja sapuskaa sekä yrttikylvö istutusruukkuihin. Ehkä vähän myöhässä, mutta nyt tehty. Ja toinen juttu, joka on ollut ”vireillä” useamman vuoden, mutta vasta NYT sain asian etenemään! Tyttären huoneessa, nykyisessä studio(rompe)/vierashuoneessa on pieni kappaverho, joka on ollut siellä nyt 14 vuotta. Sen jälkeen huone on sisustettu kokonaan uudelleen, osin tapiseerattukin, mutta vasta tänään sain otetuksi mitat ja otin yhteyttä Decoraan (josta meidän ”sisustukset” on enimmäkseen hankittu). Minähän en verhoja(kaan), en edes kappoja ompele, joten ammattilaiselta tilasin. Että on sankari olo moisesta tarmokkuudesta.

Nyt voin siirtyä takkahuoneeseen, syömään jätskiä, kuuntelemaan Pukijaa ja kutomaan. Olisivatkohan nämä jo viimeiset ”koronavillasukat”? Seuraavaksi voisin siirtyä neulomaan vaikka puuvillapuseroa kesäksi?

Reseptejä kotoilupäiviin

Uusien arkiruokien kokeilu ja leivonta on ollut viime viikkoina myös meidän huushollissa nouseva trendi. Leivontakokemuksista ja -resepteistä olenkin täällä jo ”raportoinut”. Nyt sitten vuorossa muutama sämpyläohje, jotka ovat kyllä somessa pyörineet jo kauan ja moni on varmastikin ne jo kokeillut, mutta minulla nämä olivat vasta nyt maisteltavina.

Sikke Sumarin rapeat aamusämpylät ovat kyllä tällaisina kotoiluaikoina mainio ja makoisa juttu. Kun on hetki aikaa odotellakin aamiaista, eikä tarvitse sännätä töihin tai kouluun kiireellä. Vaikka nopsasti nämäkin  syntyvät. Herättyäsi laitat uunin päälle, lusikoit taikinan uunipellille ja reilun puolen tunnin päästä sinulla on ihania, rapeita mutta pehmeitä sämpylöitä. Minä paistoin samasta taikinasta sunnuntaiaamuksi sämpylät, päiväruoalle kun pikkuperhe tuli syömään ja sitten vielä maanantaina aamulla meille riitti muutamaan sämpylään.

Pitkiin aamuihin (tai sopan seuraksi) sämpylät 

7,5 dl vettä
25 g tuorehiivaa
1 rkl suolaa
1,5 dl ruisjauhoja
2 dl kokojyväjauhoja (tai spelttiä, emmeriä, grahamia.. minä laitoin desin kaurajauhoa ja desin kauralesettä)
noin 10 dl vehnäjauhoja

Sekoita vesi, hiiva ja suola yhteen ja lisää ensin ruisjauot ja kokojyväjauhot.
Lisää sitten vehnäjauhoja, kunnes tulee paksun puuron kaltainen taikina.
Älä vaivaa taikinaa. Reipas sekoitus isolla lusikalla riittää.
Taikina on valmis kun tunnet, että siihen syntyy hiukan sitkoa.
Laita taikina leivinpaperilla ja liinalla peitettynä jääkaappiin yöksi.
Tee sämpylät aamulla suoraan jääkaappikylmästä taikinasta isolla lusikalla leivinpaperin päälle uunipellille.
Huiskauta päälle vähän jauhoja ja ehkä siemeniäkin ja paista uunissa 220 asteessa 35min.
Pitkä paistoaika ja kuuma uuni takaavat rapean kuoren.

Kyllä on kuule talossa taas kätevä emäntä/isäntä, kun näitä puuhaat! Helppoa ja hyvää.

Meidän eilisellä puistoretkellä oli Sami Kurosen sämpylöitä, jotka Juniori oli leiponut: ”Helppoja olivat”, sanoi. ”Hyviä”, todettiin porukalla. Nyt kun kauppojen tuorepaisto-yksittäissämpylät ovat ”karanteenissa” niin tästä!

Kurosen sämpylät

6 dl vettä
25 g hiivaa tai 1 pussi kuivahiivaa
1 tl suolaa
1 rkl hunajaa
2 dl vehnäleseitä
12 dl vehnäjauhoja

Sekoita hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola, hunaja ja vehnäleseet. Sekoita hyvin.
Lisää vehnäjauhoja vähitellen samalla sekoittaen. Taikina saa jäädä löysähköksi.
Peitä liinalla ja anna kohota tunti lämpimässä paikassa.
Levitä pöydälle vehnäjauhoja ja kaada taikina jauhojen päälle. Leikkaa sopivan kokoisia paloja ja pyörittele ne palloiksi jauhoisilla käsillä.
Paista 225-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia, kunnes sämpylät saavat väriä pintaan.

                            (Sami Kuronen, Elämäni reseptit (Otava 2019))   ja  Ilta-Sanomat 

Vähän tuoreempi nettireseptilöytö on

Teresa Välimäen ”peltiruoka

Uunipellille ladotaan kaikki ruoka-ainekset, ja kypsennetään kerralla. Sopii erityisen hyvin pienen ruokakunnan kokkailuihin. Ilta-Sanomien artikkelissa Välimäki kertoo, mitä hän näihin pellisiin laittaa (kannattaa tsekata). Alla olevista kuvista näet, mitä minä toissapäivänä kokeilin.

Porkkananapit ovat tarpeeksi ohuita, että kypsyivät lohen kanssa tasatahtia, mutta jäivät ´al dente´ -rapeiksi. Niiden päälle laitoin pari teelusikallista hunajaa, – ja suolaa. Muiden päälle laitoin Arlan salaattijuustokuutioita öljyineen kaikkineen (ei öljyä lohen päälle). Kalalle tietty myös vähän suolaa.

Ja tulipa helpolla hyvää. Oheen vielä pieni vihersalaatti kurkun ja fetamurujen kanssa. Paista 220-asteisessa uunissa 15–20 minuuttia.

 

Hei, ja sitten! Muistattehan ”Jokaviikkoinen soppamme”. Tässä on luetteloituna alkuvuoden 2017 keitot, reseptit kaikkiin löytyvät teeman alta.

Soppaprojektini ohjeissa on monen monta hyvää, nopeaa, makoisaa arki- ja juhlasoppaa. Ja lähes poikkeuksetta nämä ovat sellaisia, että kestävät pakastamisen. Siis tee kattilallinen ja pakasta loput: ei tarvitse syödä montaa päivää peräkkäin, mutta on kotitekoista valmiina.

Nyt kun kaupassa käynnit on harvenneet tai tilaus tulee harvoin, kannattaa suunnittella ruokalistaa useaksi päiväksi valmiiksi. Ks. esim Pimun kanakeitto, siitä kahdeksi päiväksi idea… Jauhelihakeiton upgreidattu versio sopii arkeen ja viikonloppuna korona-aikana syömään alkuruokana fenkolikeittoa de luxe! – ja sen oheen rapeita sämpylöitä?

 

Päiväretkellä Ainolassa

Säätiedotus oli luvannut tälle päivälle verraten lämmintä, sateetonta ja iltapäivästä aurinkoistakin, joten pääsimme kuin pääsimmekin suunnitellulle retkellemme. Perheen kesken päätimme sunnuntaina, että tänään olisi retkipäivä koska pikkuperheen iskällä oli vapaapäivä ja meillä muillakin sattui yllättäen olemaan luppoaikaa. 😉

Alkuperäinen ajatus oli mennä Virpiniemeen, mutta kun siellä oli notskipaikat veden vallassa ja muutenkin siivottomia (Pehtoori kävi eilen pyörälenkillään tsekkaamassa) niin päiväretken kohteeksi valikoitui Ainolan puisto. Keksinpä kutsua systerin mukaan piknikillemme, puistohan on käytännössä hänen ”etupihallaan”. Meillä oli kahvia, pullaa, makkaraa ja polttopuita sekä muita tarpeellisia retkitarpeita ja -eväitä, ja Juniorilla tuoreita, lämpimiä, itse leipomiaan sämpylöitä (huomenna on ”Suuri Reseptipostaus”, johon tämänkin voin liittää). EI siis mikä tahansa eväsretki.

Nuotiopaikalla ei onneksi ollut muita, vaikka puistossa olikin aika paljon väkeä. Apsun kanssa oli tietysti oltava viereisessä leikkipuistossa, heiteltävä kiviä, kiivettävä puuhun, juostava kilpaa… Ja kuinka olinkaan raivossani itselleni vai koronalle vai pelolle vai mille, kun pojan toistuvista pyynnöistä huolimatta en ottanut häntä meille kotiin loppupäiväksi leikkimään ja touhuamaan.

Päivä on siis tullut oltua ulkona, koskapa olin aamupäivällä pari tuntia pyöräilemässä. Ja mikä parasta: meiltä Toppilansaaren, Hietasaaren ja Pikisaaren kautta kaupunkiin pyörätiet jo putsattu. Että se tuntui hyvälle ja keväiselle. Semminkin kun oli lämmintäkin. Toki tarvin vielä untuvatakkia; sekä pyöräillessä että piknikillä. Mutta kyllä tässä on lupaus kevään etenemisestä, kesää kohti menosta. Ensi viikolla on vappu! MIhinhän vappupiknikille?


Haahuilua

Parin kuukauden aikana kalenterin tyhjentyminen, tapaamisten hiipuminen, menemisten loppuminen, ”käytettävissä” olevan ajan lisääntyminen, on saanut aikaan sen, että elämänmeno on jäsentymätöntä. Kun ei ole sovittuja, luvattuja, odotettuja juttuja tuntuu, että kaikenlainen hyvä rytmi ja tekemisen tarmo välillä hyppää pois raiteilta. Arkipäivän kulku muuttuu aika ajoin, satunnaisina päivinä kummalliseksi haahuiluksi, keskittymiskyky ja ”asia ja vain yksi asia kerrallaan” -ajatus on täysin hukassa. Ei ole aikataulua.

Listoja minulla toki edelleen on, mutta on päiviä, jolloin tekemiset eivät ole millään aikajanalla, leijuvat ja liitelevät jossain lähellä, osa vähän kauempana, häviten kokonaan näköpiiristä. Päämäärät ovat ”jossain”. Ei ole enää sellaista ”ennen mökille lähtöä on vielä …. ”, ”perjantaina on vihdoin hieroja”, ”ensi viikolla kun mennään sinne, voitaisiin samalla reissulla hoitaa tämäkin asia”. Vähän kuin ei olisi tulevaisuutta, ei mitään päämäärää, tavoitetta on vain tämä ”päivä kerrallaan” -asenne.

Tämmöiset tunnot toistuvat – suunnilleen kerran viikossa, vaikka enimmäkseen oikeasti vaan elelen enempi, vähempi kyseenalaistamatta tätä ”päivä kerrallaan” -fiilistä.

Mutta tänään. Tänään on tuntunut, etten oikein mihinkään ole saanut tartuttua. Paitsi ulkoiluun.

Kuivasjärvellä (Kaijonlahdessa) oli joutsenpariskunnan seurana nokikana. Metkan näköinen lintu. Vähän kuin joku hovimestari. (Hyvin kaukaa kuvasin.) Pienen pulmusparvenkin näin, mutta kamera laukussa pyörän tarakalla, joten ei enempää (surkeahkoja lintukuvia.)

Nallikarissa meri on vielä jäässä. Ja meri hohkaa kylmää, mutta jätskikitskat oli jo auki! Lupailisikohan se sitä, että pian putsataan jalkakäytävät hiekasta, jota on PALJON.

Kaikesta huolimatta, onneksi: kevät

Kevät.

Ensimmäinen pysähdys pyörälenkillä tässä. Miten käy uppoaako vai kestääkö kevään tulon?

Jo aika lämmintä (+3 C aamupäivällä), eikä enää hyytyvää pohjoista tuulta. Siispä 30 km pyörälenkki teki hyvää.

Kotiuduttuani leivoin pullaa: joulupullaa tai noh pääsiäispulllaa tai tähtipullaa. Ihan sama, pulla on tekee hyvää. Siinä on kardemummaa, piparkakkumaustetta, kanelia, paljon voita ja muuta hyvää. Oikein hyvin sopi koronakevään sunnuntain jälkkäriksi. Semminkin kun minulla on menossa tämä kaappien tyhjennys; yritän käyttää kaikkea BB~best before =, parasta ennen ajat sitten olleita mausteita ja muita kuivaruoka-aineita, säilykkeitä ja pakasteita pois. Aika hyvin on kuukauden aikana kaapit jo tyhjenneet. Varmuusvarastot hupenevat näin pienissäkin piireissä. Ja kun sittenkin, kun en millään voinut olla ilman, pikkuperhe tuli syömään.

Otin sitten nipun kuvia pienistä: saan lähettää paperikuvia karanteeni-mummuille, joilla ei todellakaan ole älypuhelimia tai Skypeä, joiden kautta voisivat saada kuvia tai videoita.

Päivä kerrallaan, …

Lasten kasvu ruokafriikeiksi

Maaliskuun alussa Katri kommentoi postaukseeni:

”Hei, minullapa on sinulle postausehdotus. Kun olet tuommoinen kokkikolmonen ja ruoan rakastaja, niin miten tämä on näkynyt teillä lastenkasvatuksessa? Mitä teillä syötiin, kun lapset olivat pieniä? Kuinka lapset on totutettu uusiin makumaailmoihin? Tuliko lapsistakin kokkikolmosia?”

Postausaiheista on aika ajoin pahasti pula, joten tämä oli mitä mieluisin kommentti ja ehdotus. Ja haluan ehdottomasti lisätä, että kaikki kommentit ovat ilahduttavia, kannustavia.

Mutta siis, tätä ehdotusta olen työstänyt ja miettinyt. Nyt olen kerännyt omista, Pehtoorin sekä sisareni muistista aineistoa tähän. Myös albumien äärellä olen (taas) tänään ollut.

Lastemme kasvu äidinmaidolla ja kauravellillä ruokituista vauvoista aikuisiän herkuttelijoiksi, hyvän ruoan ystäviksi… lyhyt versio 😉

Äidinmaito, Tutteli-kauravelli (tetrapurkeissa, joissa oli purjeveneen kuva), Piltti-puuro (omena ehdoton suosikki) ja peruna. Niillä pärjättiin aika pitkään. Ensimmäinen askel kohti oikeasti uutta herkkua oli raejuuston tulo mukaan ruokavalioon. Molemmille lapsille maistui muusattu peruna, jonka seassa nokare voita, vähän maitoa ja paljon raejuustoa. Tietysti myös jotain ylikypsää possua luumun kanssa soseutettuna yms. normivauvanruokaa. Ja tytärhän ei lusikkaruokaan opetellessa suostunut syömään mitään, jollei taustalla soinut Rölli – tilipitäppi!

Perunan jälkeen seuraava, jo varhain herkuksi muodostunut, ruoka oli pasta. Makaroni kaikissa muodoissaan. Ja muumikiisseli! Kuutamokiisselin nimeksi vaihdoin ”muumikiisseli” ja hyvin upposi. Ja leipä oli pilkottava ”napposiksi” – tämän kyllä opetti Jäälin mummu. Ruisleipä piti voidella oikealla voilla ja sitten leikata 2 x 2 sentin palasiksi, napposiksi. Taas upposi.

Kun kesäksi 1995 suunnittelimme ystäväperheen kanssa kuukauden reissua Kataloniaan, jolloin oltaisiin viikko sekä mennessä että tullessa rahtilaivalla ja ajelisimme autolla läpi Euroopan. Tähän liittyen olimme ystävien luona viettämässä suunnitteluiltaa, johon kuului luonnollisesti hyvin syöminen.  M. kysyi keittäessään riisiä (johon meidän lasten (S. 5 v. ja T. 4 v.) takia EI saanut laittaa lihaliemikuutiota), että ”mitenhän teidän lapset pärjää, kun eivät syö muuta kuin makaronia voin kanssa…” Sitä minäkin mietin.

Ja sitten poika, jolla oli juuri tuolloin menossa ihan hillitön mielikuvituselämä, ilmoitti muutaman viikon päästä, että ”Mun työkaveri Rane (, joka oli itse asiassa isän työkaveri) kävi Ranskassa”. Kun sitten kysyin, että miten oli Ranen reissu mennyt, Juniori ilmoitti ykskantaan, että muuten oli ollut hyvä reissu, mutta kun Rane ei syö kuin makkarakeittoa, niin piti tulla takaisin  kotiin nälkäisenä.” Että sellaista. Kataloniaan kuitenkin lähdettiin.

[Barcelona, Ramblas, 1995]

Siis me lähdimme kesäkuussa 1995 kohti Kataloniaa ja silloin lasten ruokavalio oli jo laajentunut: pasta voinokareella, lappapuuro, pottuvoi, makaronilaatikko, pinaattiletut, makkara, letut, jätski, ranskalaiset – ja Mäkkäri (Happy Meal, lelu mukana, you know: kiristys, lahjonta ja uhkailu 🙂 ). Niinpä reissussa niinä harvoina kertoina, kun käytiin ”ulkona” syömässä, käytettiin ensin lapset Mäkkärillä (tms.) ja sitten vasta mentiin ”oikeaan” ruokapaikkaan, jossa lapset saivat jälkkäriksi jotain ravintolan herkkua (jätksiä, kakkua, marjajuttuja..) silloin kun aikuiset söivät omia ruokiaan. Ja hyvin toimi.

Näinä tarha- ja alakouluvuosina yritin opettaa/ehdottaa kaikenlaista, ja jotain aina upposikin, mutta eipä mitään merkittäviä uutuuksia. Kuitenkin … kun pidettiin rapukestejä äidin ja systerin kanssa, lapset olivat innolla mukana ja söivät. Jouluna meillä ei silloinkaan ollut kinkkua, mutta lapset halusivat herkkuaan: lihaperunasoselaatikkoa, jota sitten tein leivinuunillisen. Myös joulupasta on meillä kaikilla hyvin mielessä. Siihen aikaan Oulusta ei saanut kuvioituja jouluaiheisia makaroneja, joten oli muistettava työreissuilla niitä Helsingin Stockalta roudata. Toki synttärikakut ja jätskit ja hedelmät kelpasivat.

Pian makumaailma laajeni, lapset oppivat käyttämään hyväkseen vanhempien vierasiltoja: kun viinikerho tai kalaasiporukka tai muuten ystäviä tuli meille kylään (tapahtui about kolme kertaa vuodessa) oli lapsille tiedossa pizzaa, vuokravideo, Karkkipussissa käynti ja kaverit yökylään. Eli ruoka oli jo silloin myös lapsille sosiaalinen tapahtuma. Ja olihan se meillä aina ollut: minun/meidän lasten kasvatuksen peruspilarihan on ollut, että joka päivä syödään yhdessä.

Joskus ala- ja yläasteen vaiheilla/vaihtuessa perheessä tuli tavaksi, kun minulla alkoi oikeasti olla aika mahdottomasti töitä ja pitkiä päiviä, että lähdettiin joko torstai-iltana tai perjantaina töistä palauduttua koko perhe kauppaan hakemaan viikonlopun ruoat ja erityisesti perjantain herkkuillan tarpeet. Ei siis mitään ”oikeaa ruokaa” vaan jokainen sai ostaa omia herkkujaan, naposteluruokaa: lapsilla poppareita, patonkia, Baby Bel -juustoja (tyttären erityinen herkku), pikku prinssejä, dippejä, sipsejä… meillä aikuisilla juustoja, rustiikkileipää, erikoishedelmiä, pateeta, prociuttoa, fetaa, oliiveja…. ja näihin iltoihin alkoi vaivihkaa tulla toiveita crepeistä, grillimakkaroista, kuppikakuista…

Ehkä olennaista (minkä kannalta? 😉 on, että lapset ovat olleet mukana syömässä, juhlassa ja arjessa.
Halusivat tai eivät. Mutta yhdessä on syöty.

Pasta Bolognese alkoi olla ykköstoive kotiruokalistalla. Tässä vaiheessa jo kaikkia ruokia maistoivat, moniin oppivatkin. Ja totta puhuen, en niin kovin kummoisia edes kokkaillut. Poronkäristys ja kasvislasagne ehkä eksoottisimmat, mitä oli tarjolla.

Reissuissa lapsistakin oli huippua lähteä illalla hyvin syömään, mennä ravintolaan, istua rauhassa, valita ruoat. Pehtoori muistaa edelleen, kuinka Juniorin kanssa Helsingin reissulla olivat pihvillä (Vespa Erottajalla) ja poika about kahdeksan vee, oli itse vinkannut tarjoilijalle: ”Hei, saisinko pihviveitsen?” Yleensäkin aika pieninä tekivät itse tilaukset, jopa in english,… Puerto Ricossa Kanarialla 90-luvun alussa etsivät kaupasta uudenlaisia karkkeja, mutta myös jätskejä, makkaroita, leipiä ja pullia.

Ja sitten jossain vaiheessa – tätä on nuorison kanssa viimeksi jouluna pohdittu – alkoi olla niin, että myös lapsille alkoi olla tärkeää, mitä on tarjolla heidän synttäreillään tai jouluna.

Siis: jossain teini-iässä alkoi kiinnostus, avarakatseisuus, ennakkoluulottumuus ruokaan lisääntyä. Aikuistuessa, varsinkin reissujen myötä, innostus uusiin makuihin kasvoi. Mutta ei mitään gourmandeja ole meidän muksut lapsina olleet. Tosin joskus ihmettelivät, että kaikki eivät tiedä rapukesteistä, fonduesta, saatikka blineistä. Nyt ovat, – ruokafriikkejä. Arvostavat ja tykkäävät ruoasta, yhdessäolosta ruoan äärellä, ruoalla rakastamisesta, välittämisestä.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana molemmille ruoka on tullut isoksi osaksi elämän nautintoja ja sosiaalista kanssakäymistä. Muutenkin kuin perheen kesken. Mutta ilolla olen ottanut vastaan sen, mitä tytär viime joulun allakin sanoi: ”Hyvä jouluruoka perheen kanssa on ainoa joululahjatoive.” Kampasimpukat ja mätimousse, korvasienimuhennos ja hiiligrillattu entrecote ovat jatkuvasti toivelistalla.

Juniori on ruoanlaittaja, Tyärkin toki osaa, ja laittaakin, mutta se ei ole hänelle mikään ”juttu” vaikka kaikkea hyvää arvostaakin.

Tässä näin lyhyesti… 😉

Kaikkea merkillistä

Tänään niitä harvoja päiviä – never – jolloin en ole kotoa lähtenyt yhtään mihinkään. Enhän pitkään aikaan, vuosikausiin olekaan lähtenyt (oikeisiin) töihin, mutta nyt en tapaamaan ketään, en katsomaan mitään (museoon, markkinoille, leffaan, tai jotain happeningiä seuraamaan), en syömään minnekään (ystävien luo, ravintolaan, lounaalle, dinnerille), en kokoukseen, en äidin luo, ja nythän en edes ruokakauppaan hakemaan inspiraatiota viikonlopun kokkailuihin… En salille, en pyöräilemään, en merenrantaan kävelemään.  En hakemaan pojanpoikaa Leo´s Leikkimaahan. En ajelemaan päämäärättömästi ”jonnekin”. Saatikka, että olisin hakeutunut jonnekin ”reissun päälle”, edes naapurikuntiin, mökille, saatikka ulkomaille.

Ja KYLLÄ! kyllä nyt on vähän uivelo olo. SIIS: vaikka olen monta kertaa itselleni ja muille sanonut, saarnannut, koettanut hyvällä vihjaista, että ulkoilma on ihmiselle hyväksi, se auttaa moneen, en silti ole tänään käynyt ollenkaan ulkona. En mistään syystä.

Nyt jo mietin, mitenhän nukun ensi yönä? JOS tulee ulkonaliikkumiskielto (se on jo sanana vangitseva, ahdistava), en takaa seurauksia omassa pienessä maailmassani. Ehkä se on juuri se kohta, jossa läikkyy yli, kuppi kaatuu…

No mutta. Elämme merkillisiä aikoja, joten meneehän se tällainenkin päivä. Ja totta puhuen, olen aika lailla tyytyväinen: olen perjantaini ansainnut, sillä olen hoidellut monia asioita, akuutteja, toimeentuloonkin liittyviä, juttuja. Ja varautunut lähitulevaan. Saanut vihdoin kaikki edunvalvojahommat päivitetyksi. Ja ilolla katsellut ensi viikon säätiedotusta. Aloittanut jo huomisen ISON postauksen, jonka aiheeseen sain vinkin jokunen aika sitten. Ja viimeistään maanantaina täällä on tiedossa reseptipostaus.

Tässä välihuomautuksena: eilen katsomamme Juice-leffa oli ikäiselleni, tuon ajan eläneelle, Juicen nousun kokeneelle ja aistineelle, sen  ulkoaoppineeksi asti kuunnellut, hyvä. Mitä muistoja, palautumia, – muistin oikeastaan kaikkien biisien sanat ulkoa. Todellakin paremmin kuin virret ja maakuntalaulut, jotka ovat Pehtoorin ominta repertuaaria. 😀

Ja toinen ”viihdevinkki”, kulttuuria kotoiluun: Enni Mustosen ”Syrjästäkatsojen tarinoita vol. VIII ”Pukija” on juuri julkaistu sekä BookBeatissa että Elisa-kirjassa. Jo latasin puhelimeeni, mutta säästän ensi viikon pyörälenkeille.

Tänään olen kokenut myös jotain ”historiallista”; olen seurannut väitöstilaisuutta, joka tapahtui Oulu – Helsinki -akselilla. Väittelijä ja kustos Oulussa, vastaväittäjä Helsingissä ja yleisö (yli 100 henkeä) seurasi väitöstä nettiyhteyden takaa. Lektion ymmärsin, olkoonkin että oli kyse hammaslääketieteestä, ja totesin, että ainakin tässä kovin erilainen kuin ”meidän puolella” tapaavat olla…

Ja samaan aikaan vaatekaappianikin päivitin keväisemmäksi: tarkoittaa lähinnä sitä, että etsin talvista kevyempiä kamppeita. Lähinnä ulkoilukamppeita. Tsekkailin myös, mikä on minun huivitilanteeni, olisiko tilattava nenäsuu-suojia vai onnistuisinko kehittelemään muutamasta huivistani sopivia naamareita. Huiveista ei ainakaan ole puutetta. On väriä ja materiaaleja joka lähtöön… Näistä huolimatta tilailin itselle ja lähipiiriin näitä. Ja taas tuli täysin absurdiolo.

Elämme merkillisiä aikoja. Ehkä emme kuitenkaan niin merkillisiä, että vielä noista huiveista ja liinoista itse ompelisin mitään … Joka tapauksessa huomenna ulos, vaikka sataisi pieniä ämmiä. (Mistähän sekin sanonta tulee…)

Tänäkin vuonna

 

Ollaan yhdessä tai ainakin
yhtä sydämessä
Päivien pidentyessä
jonkin uuden edessä
Kevään lehdillä on
tänäkin vuonna elämä
Päivien pidentyessä
ollaan yhtä sydämessä
uuden edessä

Tänään lenkillä Hartaanselän rantavesillä nämä. Ensimmäisenä tuli mieleen tuo laulu… ”kevään lehdillä on tänäkin vuonna elämä”…  Kevät tulee, laulujoutsenet eivät tarvitse turvavälejä.

Siivouspäivän ilona äänikirjat, viesteily perheen kanssa, vastaukset eiliseen postaukseen, pieni kuvatilaus, Pehtoorin hakemat La Festan -pizzat (taas pizzaa, saahan sitä pyöräillä ja tepastella!!! ). Meidän oman La Festan kaima-pizzerian hinnat samat kuin Kotipizzalla, mutta olihin laatu parempi.

Ja nyt viettämään elokuvailtaa ukkelin kanssa: Juice! jonka biisit meidän seurustelumme alkuvuosina soivat viikonloppuisin!

Kirjahyllyni ja minä

Tässä olen ”rakennellut” useampaakin postausta, mutta päädynpä nyt julkaisemaan tämän. Ehkä myös haastamaan teitä hyvät lukijat.

Koska tästä blogistani näyttää tulleen myös koronapäiväkirjani, niin olen omia tuntoja kirjaillut ylös, osan niistä jo julkaissutkin, osaa en ylöskirjoita tai ainakaan julkilausu, mutta karanteeniajan jatkuessa on tullut jotain sellaista uuttakin, johon palannen tässä lähipäivinä.

Olen tässä viime päivinä monilta jo kysellyt, mitä he tekevät ensimmäisenä, kun liikkuminen on jotensakaan turvallista ja hyväksyttyä. Mikä on sellaista, jota nyt, et nimenomaan karanteenin vuoksi, saa tehdä, mutta jonka pariin, luo, tekemään, kokemaan soisit pääseväsi viimeistään kesän alussa tai sitten kun ”pahin on ohitse”. Tai mitä sellaista karanteeni on tuonut arkeesi ja juhlaasi, josta haluaisit mahdollisimman pian eroon?

On ollut mielenkiintoista kuulla vastauksia, jotka eivät suinkaan kaikki ole olleet samankaltaisia. Aika yllättäviäkin… Kerron sitten. Mitenkäs sinulla? Kerro jotain…

Minäkin kerron tässä (taas, huoh) jotain itsestäni. Onkohan se niin, että ”kerro mitä luet, niin kerron millainen olet” – tai edes, että ”kerro millaisia kirjoja sinulla on hyllyssä, niin kerron millainen olet”. Tietysti on sellaisiakin, joilla ei ole 17 kirjaa hyllyssään (esim. yhden suurvallan kahjolla päämiehellä, jonka hölmöydellä, vastuuttomuudella, tietämättömyydellä, itsekeskeisyydellä ei ole mitään rajaa – en tiedä, olisiko joskus jonkun kirjan lukeminen auttanut. Edes toisten, viisaampien ihmisten kuuntelu olisi voinut… ).

No mutta, minäpä vastaan täällä blogissa (taas yhteen FB-ssa kulkevaan) haasteeseen, jonka vastausten etsimisessä minulla menikin aika kauan aikaa. Yritin vastata ”rehellisesti” – eikä vain niin, että mikä kirjan nimi sattuisi sopimaan kysymykseen. Näin se aika rientää. Kuitenkin tämä oli oikeastaan aika jännä.

Haastanpa sinutkin. Olisipa hienoa, että nämä höpinäni olisivat vastavuoroisia, että ihan interaktiivinen blogi. Millaisena kirjahyllysi sinua heijastelee?

”Kerro itsestäsi kirjahyllyn avulla. Vastaa kysymyksiin omistamiesi kirjojen nimillä.”

1. Mikä/kuka olet? – Omaelämäkertani
2. Kuvaile itseäsi? – Kuvaa asenteella. Vauhtia ja fiilistä
3. Mitä elämä sinulle merkitsee? – Arjen historia
4. Kuinka voit? – Säännöstelty huvi
5. Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi? – Täällä Pohjantähden alla
6. Mihin haluaisit matkustaa? – Rooma – ikuinen illallinen
7. Kuvaile parasta ystävääsi? – Oman elämänsä sankari
8. Lempivärisi? – Valkean kaupungin vaiheet
9. Millainen sää on nyt? – Tuoreessa muistissa kevät
10. Paras vuorokauden aika? – Aamiainen – nautiskelijan ateria
11. Jos olisit TV-sarja niin minkä niminen olisit? – Rakkaudesta ruokaan
12. Millainen on parisuhteesi? – Siltalan Pehtoori
13. Mitä pelkäät? – Ruoan valmistaminen mikroaaltouunissa
14. Mitä toivot? – Jäähyväiset aseille
15. Päivän mietelause? – Joen yli puiden siimekseen
16. Miten haluaisit kuolla? – Kepeät mullat  
17. Minkä neuvon haluaisit antaa? – Juhlitaan taas

Jaloleininki takkahuoneen ikkunalla eilisessä auringonvalossa.

Tyhjäkäyntiä

 

Tyhjäkäyntiä.

Tai siltä tuntuu. Jokivarressa Poikkimaantien sillalle asti ja takaisin nautin jokimaisemista, auringosta, lämmöstä, kirjasta, liikkumisesta, ajatuksettomuudesta.

Kotona taas järjestelin. Vähän siivosinkin. Ihan niin kuin meillä ei olisi järjestystä tai että olisi sotkuista. On ja ei. Silti. Tuli mieleen se puolitoista kuukautta syksyllä 1989, jolloin odotin esikoista. Jäin elokuun alussa äitiyslomalle ja tytär syntyi syyskuun lopulla (10 pv ohi lasketun ajan). Ja syyskuussa jo noukin satunnaisia, pudonneit omia hiuksiani lattialta. Tuon syyskuun jälkeen siisteysvaatimukseni kodillemme ovat merkittävästi höltyneet. Nyt löydän itseni joka päivä suihkupullo kädestä jostakin huushollin nurkasta. Pahimman sortin tyhjäkäyntiä.

Kyllä tämä tästä taas — huomenna jo normimpi päivä.

Viininmaistelu virtuaalisesti

Viinikerhomme kokoontui tänään historialliseen maistelutilaisuuteen;  olimme yhteyksissä netin välityksellä. Pidimme 1½ tunnin tastingin, johon oli valmistauduttu Le Secateurin ja Runing Duckin voimin. Samat viinit (samoista pulloista) testasimme eilen perheen kesken.

Eilen testasimme ”puolisokkona”: kaikki tiesivät, mitkä viinit olivat laseissa, mutta eivät tienneet järjestystä. Niinhän siinä kävi, että Running Duck (Etelä-Afrikka 2019, 12 €) sai kouluarvosanoilla 7½ ja Le Secateur ( Australia 18 €) 8½.

Tänään viinikerho ”tuomitsi” viinit seuraavasti: Running Duck arvosana 7 ja Le Secateur 8+. Olisiko se juuri se kuuden euron ero? Vai myös tuotantoerien ero? Edelleen väitän, että Sodankylän Alkosta vuosi sitten ostamamme  ”ankkaviini” oli jotain ihan muuta kuin tämä nyt Oulussa myynnissä ollut vuoden 2019 vuosikerta. Mutta kyllähän tämä taas opetti paljon. Senkin että vuosikerroilla on eroja. Maistelukokemuksella, ja ruoalla.

Ja ennen kaikkea maistelu opetti, että myös nettiyhteydelllä voi järjestää viininmaistiaisia ja pitää ystäväyyttä yllä näinä poikkeuksellisinakin aikoina…

Lopultakaan tänne blgomaailmaan, testaukseen en saanut juuri ketään (kiitos, Satu ja muutamat yv-viesteilleet!) mukaan, mutta ehkä, toivottavasti, tämä kertoo, että omaa harrastusta voi jatkaa vähän vaivaa nähden myös internetin välityksellä. Mukavasti on ajankulua, tekemistä, kuulumisten vaihtoa, ystävyyden ja harrastuksen ylläpitoa. Suosittelen!

Ja muutoinkin on ollut vilkaista kontaktointia: tyttären kanssa whatsappia, sisaren kanssa saimme kuin saimmekin Skype-puhelun aikaiseksi, äidille ihan normipuhelu, poikkeuksellisena aikana poikkeuksellisen pitkä puhelu,, ystävien kanssa Face-keskustelua, Juniorin kanssa chattailyä ja perinteisempää oli, että iskälle kävin haudalla toistamiseen tälle pääsiäiselle kertomassa kuulumisia. Tällaista elämämme on. Edelleen kiittelen ja varjelen nettiyhteyksiä ja mahdollisuutta liikkua – huolimatta että tänään keli on ollut lievästi sanottuna kurja. Mutta pääsiäisen yli päästiin, kohti kesää hyvät ystävät.

Virtuaalielämää

Korona muuttaa maailmaa, ja myös ajankäyttöä ja ainakin minulla myös surffailukohteet ovat muuttuneet. Valokuvaajien monet yhteisöt ovat jääneet taka-alalle, vain yksi pysyy päivittäisellä listallani. Tänään ei katseltu Pietarinkirkon Urbi et Orbi-pääsiäisjuhlallisuuksia, mutta pian (klo 20) alkaa Andrea Bocellin livekonsertti Milanon Duomon aukiolta!  Klikkaahan, lähde sinäkin konserttiin!

Vielä mainostan View from my window -kuvavirtaa…  Tiina oli jo reilu viikko sitten laittanut kommentin, jonka löysin suodattimen takaa: ”Kiitos Reija ’Näkymä ikkunasta’ vinkistä! Ihana selata kuvia ja vie ajatukset pois tästä eriskummallisesta ajasta. Lähes kuin olisi matkoilla ja katselisi maisemia majapaikkojen ikkunoista 🙂” Kiitos kommentista, ja juuri noin minäkin tuon kuvavirran ääressä koen. Mielikuvitus lähtee liikkeelle, usein ajattelen, millainenhan ihminen on kuvan lähettänyt. Joka päivä tovin noita kuvia katselen ja mietin.

Toinen kuvavirta, joka tekee hyvän mielen, on Museokortti-kirjeiden myötä levinnyt ”karanteenitaidetta”-haaste. Se on sekä Facessa että Instassa  Selaimella voi seurata vaikka omaa Instagram-tiliä ei olisikaan. Muutamia todella upeita toteutuksia!

Suomalaisten artistien, Toivon kärki-porukan videon Uuden edessä olen eilisen aamun jälkeen kuunnellut ja katsellut ainakin kymmenen kertaa. Se pitää oikeasti myös katsoa. Voisinpa käyttää sellaista muotisanaa kuin voimaannuttaa tämän äärellä. Ainakin siitä tulee sellainen olo, että kyllä me tästä selvitään, kyllä tämä tästä, yhdessä.

Tänään myös tähän asti paras internetin mahdollistama juttu oli perhepäivällinen. Pikkuperhe tuli meille ja tytär Vetehisen kujalla: Skypellä yhteys ja meillä oli yhteinen pääsiäispäivällinen!

Apsu, jolla on ollut oikeasti ikävä kummitätiään, ei oikein tiennyt, miten päin olisi ollut. Enimmäkseen kieltäytyi katselemasta läppäriltä kuvaa ja juttelemasta. Kun yhteys sitten puolentoista tunnin jälkeen katkesi, eikä saatu kytketyksi uudelleen ja päätimme luopua, oli poika selkeästi pahoillaan… Eevikselle juttu oli ihan käsittämätön.

Me maistelimme myös viinit. Tyttärelle kustansin maisteltavat viinit ja pääsiäisen ruokatarpeet, joten myös hän osallistui taistingiin. Täällä meidän päässä onnistuimme järjestämään maistelun ”sokkona”. Miniä ei punaviiniä juo, mutta tuoksutti ja tunnisti viinit jo tuoksun perusteella. Autolla ollut Juniori maisteli tilkkaset. Me Pehtoorin kanssa sitten vähän enemmänkin kuin maistelut. Ja toki tunnistimme, ja pidimme. Varsinkin toisesta. 😉

Viinikerhon kanssa siirsimme virtuaalimaistelun huomiselle, sillä muillakin se oli parempi päivä. Meillä on siis Pehtoorin kanssa puolikkaat huomisellekin, joten kirjailen huomiseen postaukseen sekä perheen testauksen tuloksen että viinikerhon kommentit.

Huomiseen, hyvät virtuaaliystävät!

Lankalauantai

Nyt on ollut kiireinen somepäivä. Zoom. skype, whatsapp, sähköposti, FB, messenger, jopa postiposti kulkevat. yhteydenpitoa enemmän kuin vuosiin. Hyvä niin. Lankalauantain nimi ei kylläkään tule puhelinlankojen saatikka nettiverkkojen perusteella. On kyse talven aikana kehrättyjen lankojen värjäyksestä. On lankojen värjäyksen päivä, lankalauantai.

Ja pyöräilypäivä. Mummi on juuri ja juuri ajanut tuplasti sen, mitä neljä vee Apsu omalla, uudella pyörällään. Uuden apurattaattoman Jupiterin ohjaimisssa poika oli polkenut (ja äitinsä perässä juossut Eevis rattaissa) liki 12 kilometriä!! Heiltä kaikilta kolmelta ihan huippu suoritus.

Minun pyörälenkkini suuntautui mm. Oulun tyhjään keskustaan. Nyt, poikkeusaikana, on hyvin hyvä kuvailla Oulun vanhoja rakennuksia. Ei ole edessä parkkeerattuja autoja, ei jalankulkijoita, ei tupakalla nurkissa olijoita, ei mitään ”asiaankuulumatonta”. Ette tiedä, kuinka usein olen ollut tämän rakennuksen (Snellmanin talo) äärellä, kuinka olen sen kuvaamista viime vuosina yrittänyt. Tänään se onnistui ilman ainuttakaan autoa kuvassa. Vielä kun nuo liikennemerkit olisivat hetkeksi häipyneet…

Huomenna (tai ylihuomenna) ”virtuaaliviinitaisting”? Senkin tiimoilta tänään yhteydenottoja, yhteyksien luomista. Ja taustalla ajatus, että näin saadaan toimiva yhteys tuleviinkin viikkoihin, sillä eihän tämä etäelo ihan heti lopu. Mitenkäs sinun ruokakunnassasi? Onko ketään tulosa mukaan tähän? Olisipa. Edelleen haluan korostaa, että ei tarvitse ottaa turhan vakavasti ja että jokainen on paras oman makunsa tunnistaja. … Ja vain oma maku ratkaisee… Tulisittepa mukaan tähän juhlahaasteeseen. 

Ikimuistoinen pitkäperjantai

Väistämättä käy niin, että miettii menneitä ja tulevia: ”Viime ja toissa pääsiäisenä sitä ja tätä. Sitteku…. ensi pääsiäisenä toivottavasti niin ja näin…”  Minähän olen pahimman laatuisesti menneessä viipyilevä ja tulevaa toivova. Juhlapyhät, erityisesti erityistilanteissa, ovat kaltaiselleni loputon suo. Olen yrittänyt (taas) opetella elämään tässä ja nyt. Opettelun asteella olen vielä …

Paikoin onnistunutkin, hyvinkin. Siinä hetkessä, kun Apsu vanhempineen kävi hakemassa synttärilahjansa, elin hetkessä. Todella. Synttärilahja jo nyt, vaikka viis vee on tosiasia vasta toukokuuun lopussa. Mutta, koska korona, koska synttäreitä ei ehkä järjestetä, koska kevät, koska ei pääse päiväkotiin, koska pyörätiet jo sulat.

Ja tänään Apsu oli osoittanut, tuosta vaan, osaavansa lukea. Oli äidilleen lukenut jotain mainoslehtistä, sana kerrallaan, ei tavu kerrallaan kuten meidän aikanamme opittiin lukemaan, vaan äänne äänteeltä. Hämmentävää. Ja niin hienoa. Onhan poika tykännyt että hänelle luetaan, vaatinutkin sitä, tykännyt kirjoitella sanoja ja nimiä, ja tsädääm! Nyt kuukautta vaille viisi vuotiaana osaa lukemisen alkeet.

Juuri noin teki isänsäkin. Muistan, kuinka hän nelivuotiaana pari viikkoa ennen 5-vuotissynttäreitään sairastui flunssaan, joka sitten tietysti tarttui minuunkin ja olin nukuttamassa lasta, lukemassa, ja ääneni sortui kurkkukivun käheyttäessä ääneni. Silloin Juniori, neljä vee, otti kirjan käteensä ja alkoi itsekseen lukea satua eteenpäin. Olin vakuuttunut, että osaa sen jo ulkoa, kun oltiin niin paljon luettu samaa kirjaa, ja hain toisen kirjan, ennen lukemattoman, ja voila!  Kyllä hän osasi! Hienoja hetkiä ovat tällaiset!

Kirkollinen, liturginen violetti on katumuksen, odotuksen ja parannuksen (eikö voisi olla myös parantumisen) väri. Sitä käytetään toisena, kolmantena ja neljäntenä adventtisunnuntaina sekä paastonaikana ja hiljaisella viikolla. (Lainaus Sanasto, evl.fi)

HIljainen viikko on ollut aika hiljainen. Ehkä ikimuistoinen? – Koetan olla ajattelematta kovin paljoa. Päivä kerrallaan.

Keltaisia pääsiäiskukkia – iloa ja valoa

Meillä on keltaisia kukkia, narsisseja, tulilatvoja ja tulppaaneja, pihalla. Niitä on sisäpihalla ja ovisyvennyksessä.

 

Niitä on myös sisällä. Pikkupöydällä, isolla pöydällä, keittiössä, Festassa.

 

Enimmäkseen ne ovat Pehtoorin ostamia puutarhalta, mutta myös minä olen niitä ostanut kauppareissulla, ja me olemme saaneetkin yhden kimpun.

JA minähän en erityisesti pidä keltaisista kukista, minkä myös Pehtoorin luottopuutarhuri (Aleniuksella) tietää.

Ja tiedättekö mitä? – Nämä keltaiset pihakukat, kukkakimput, narsissiruukut tuovat ihan mahdottomasti iloa ja valoa kotiin.

Kuvilla niistä toivottelen kaikille, kaikkiin koteihin iloa, valoa, toivoa, terveyttä ja turvallista oloa. Voikaa hyvin. Nautitaan pääsiäisen pyhistä, valosta, keväästä, lintujen laulusta.

Kontakteja

Viime yönä oli superkuu. Aamulla klo 5.35 vaaleanpunainen täysikuu kirkkaimmillaan? – Niinhän se eilen lehdessä luki. Ja minä heräsin 5.31! Lähdinkö kuvaamaan? – No en todellakaan. Yritin nukkua vielä, kun yö oli ollut täynnä painajaisia ja pätkittäisiä unia.

Varhain kuitenkin nousimme molemmat ja liikkeelle lähdimme jo kahdeksalta. Oltiin omassa marketissa ”turvalliseen” aikaan, suositusten mukaan kauppalappujen kanssa, molemmilla kärryt ja pääsiäisen ostokset saimme tehdyksi. Kaupassa käynti on nykyään kaukana ”luovuudesta”, uusien ideoiden keksimisestä tai sesonkiraaka-aineiden etsimisestä. Enempi tahtoo olla suorittamispuolella askelmerkkien ja turvavälien viitoittaessa asiointia. Hyväksihän ne vaan ovat, turvallisuutta takaamassa, joten mikäpä siinä. Meillä oli sitten ruokakassitoimitusten lisäksi viinin ”trokausta”; kävimme vähän ympäri Oulua ystävien portaille viemässä kaksi viinipulloa – pääsiäisen viinit ovat maistelua varten valmiina. Oven pielistä tai ikkunoista toivottelimme hyvät pääsiäiset! Elämme merkillisiä aikoja!

Ja lämpimiä päiviä. Ainakin tänään oli jo hyvin keväinen (+7 C) keli, katu- ja siitepöly lenteli kovassa tuulessa, mutta hyvin pystyin pyörälenkin tekemään. Nyt on hyvä kuvailla kaupungilla rakennuksia, kun ei ole autoja haittoina. 😉 Limingantullissa oleva sininen talo ”Siljonkatu 75” näkyi hyvin siksikin kun ei ole vielä lehti puussa.

5DPoikkeuksellisen monta ”komponenttia” tänään arkiruoassamme, koska piti testata eilisen kastikekurssin oppeja ja tehdä broilerille ja riisille salaatin lisäksi myös kastike. Paahdetut paprikat ja sipulit olivat perusainekset, sitten yrttejä, kermaa, kanalientä, soseutus, siivilöinti ja voila! Kylläpä tuli arkisafkasta ihan gourmettia.

Chattailyä, soittelua, videoyhteyksiä … Siinä se taas yksi päivä humahti, ja lopulta kontakteja paljon enemmän kuin silloin, kun keskiviikot ja maailma olivat entisensä.

Ruoka-asioita

Onpa ollut nyt kaikenlaista uuden oppimista tänään. Ensi viikonlopun nettimeetinkejä varten Zoomin, Teamsin, Skypen kokeilua ja asentelua ja kirjautumista.

Ja nyt illalla kahden tunnin kastikekurssi nettiyhteydellä (Teams). Rotissöörien vastaus live-tapaamiskieltoihin. Kastikkeiden ”teoriaa”, historiaa ja ohjeita. Jopas oli mielenkiintoista. Ja Oulu ensimmäisenä tämmöistä järjestämässä. Hyvä! Ehkä kurssin anti joskus on täällä blogissakin nähtävissä jollain tavalla.

Poikkeusaikaan liittyen tein jotain, josta tuli itsellekin hyvä mieli. Aavistelin, että meidän iäkkäillä eksnaapureilla on varmasti tuskaista pienessä kerrostaloasunnossaan, kun eivät pääse kirjastoon, eivätkä salille, eivät tapaamaan (jo lähes aikuisia) lapsenlapsiaan.

Perkasin meidän kirjahyllyjä ja yöpöydän kaappeja ja pakkasin yhteensä 15 melko uutta kirjaa, joiden arvelin (oikeastaan tiesinkin, sillä niin paljon on kirjoista vuosien varrella puhuttu) olevan heille mieluisia, soitin ja ilmoitin, että käyn pyörälenkillä pudottamassa heidän alaovelleen. Puhelun aikana ehdittiin päivittää kuulumiset ja tunnot, minä sain kirjahyllyihin tilaa, he lukemista ja minä lenkille kohteen. Kerta kaikkinen win-win-juttu.

Jälkkäriksi ja kahvileiväksi tälle viikolle tein rahkakakun. Yhteen aikaan tätä oli meillä hyvinkin usein, nyt on ollut pitkä tauko. Siksi ehkä helppotekoisuus ja maku ihastuttivatkin. Eihän meillä normioloissa mitään piirakoita tai pullaa viikolla ole, mutta nyt. Nyt olen joka viikko jotain leiponut…

Ohje tähän rahkakakkuun on täällä. KLIKS Se kannattaa tarjota jonkun hillon kera, tai sokeroitujen marjojen. Kirsikat ja hillat ovat minusta parhaita tähän tarkoitukseen.

Kutsu viininmaisteluun! – ja pääsiäismenuehdotus (resepteineen)

Näinä päivinä kun pääsiäisen mökkireissu perheen tai ystävien kesken on peruttu, kun pääsiäisenä ei ruokapöydän ympärille saada vierasjoukkoa nauttimaan runsaista perinteiseistä herkuista, kun oman viinikerhon vuosikymmeniä jatkuneen ystävyyden ja tavan mukaisesti ei nyt ole voitu kokoontua pääsiäisviinien testauksen merkeissä, kun ei voi tavata oikein ketään, olen kuitenkin jotain pääsiäisen menua suunnitellut ja juhlaviinejä miettinyt.

Ehdotinkin viinikerhon neljälle muulle ruokakunnalle virtuaalimaistiaisia ensimmäiselle pääsiäispäivälle, ja kaikki ilmoittautuivat varsin nopeasti mukaan! Tässä virtuaalisessa kotitestingissä ei ole kuutta viiniä testattavana kuten meillä kerhon kanssa tavallisesti on, eikä ole edes sokkomaistelua, vaan olen valinnut kaksi viiniä, jotka olemme Pehtoorin kanssa luvanneet toimittaa viinikerholaisten kotioville lähipäivinä.

Nyt olen sitten kutsumassa ”virtuaalimaistiaisiin” teitä kaikkia muitakin.

Maisteltavien valintakriteerit:

  1. Syrah-rypäleestä valmistetut viinit sopivat perinteisen pääsiäisruoan (lampaan/karitsan lihan) kumppaniksi erinomaisesti.
  2. Varsinkin toinen sopii myös grilliruoalle sekä erilaisille antipasteille. Monihan aloittaa grillikauden juuri pääsiäisenä.
  3. Molemmat ovat 100 %:sti yhden rypäleen, siis syrah- (jota kutsutaan myös nimellä shiraz-) viinejä. Näin voi helposti verrata viinien eroja, maan ja tuotantotavan mukaan.
  4. Viinit eivät ole ihan halpoja, eivätkä kyllä tolkuttoman kalliita, jollaisia tästä rypäleestä on kyllä tehtyinä ja saatavissa. Alkossa myytävä kallein syrah on Australian viinintuotannon ”lippulaiva” Penfoldsin Grange (629 €).
  5. Näitä molempia pitäisi olla saatavilla suunnilleen kaikista Alkoista.
  6. Molempia rohkenen kokemuksen perusteella suositella.

Australialainen Hewitsonin La Secateur on ollut Alkon valikoimissa lähes puolenkymmentä vuotta. Se on ”täyteläinen, keskitanniininen, kirsikkahilloinen, mustikkainen, vadelmainen, hennon vaniljainen”. Tuoksuttele ja maistele, löydätkö nuo kaikki marjat siitä!

Toinen maisteluviini on orgaaninen, reilun kaupan, vegaaneillekin sopiva viini. Se on etelä-afrikkalainen Running Duck Shiraz. Alkon luennehdinta paljolti samanlainen kuin edelliselläkin: ”Täyteläinen, keskitanniininen, kirsikkainen, vadelmainen, mausteinen, kevyen salmiakkinen, hennon setrinen”. Varsinkin tämä kannattaa kaataa laseihin hyvissä ajoin (½ tuntia?) ennen nauttimista. Tämä maksaa kuusi euroa vähemmän kuin Secateur (18 €), miltä maistuu, onko viinien hinta-laatusuhde kohdallaan?

Jos mahdollista, avaa molemmat pullot yhtä aikaa ja kaada viinejä kahteen lasiin. Mahdollisesti jäävät viinit säilyvät hyvin suljettuina (Vacu-vin jos on) seuraavallekin päivälle, joten kahden aukaiseminen ei liene ongelma. Ja toki voit ottaa maisteluun vain toisen viineistä.

Vertaile ulkonäköä (näillä vain vuosi eroa 2018 ja 2019), tuoksuttele ensin, löytyykö tuttuja tuoksuja, maista. Vastaako maku tuoksun lupausta vai kenties jopa ylittää sen? Jokaisella viininystävällä on oma makunsa, ja se on se ainoa ”oikea”. Ja jotta saataisiin tästä oikeasti virtuaalimaistelu kirjaa jotain ”tuntemuksia” muistiin, pisteytä (4 – 10) ja kommentoi ensimmäisenä pääsiäispäivänä 12.4. postaukseeni – siitä tulee virtuaalimaistelun postaus. Virtuaalisuus on siis tällä kirjallisella alustalla, eikä ihan livenä. 😉 Ja edelleen: oikea vastaus on se oma vaikutelma ja makumuisto, jonka viini synnyttää.

Kaikkien osallistuneiden kesken arvon pullollisen punaviiniä, jonka voittaja voi noutaa lähimmästä Alkostaan. (Osallistua voi vielä 13.4.)

Viinit kannattaa käydä hakemassa jo huomenna, jolloin ei ole vielä pääsiäisruuhkaa Alkoissa. Aamupäivisin on kuulemma vähän porukkaa. Jos näitä ehdottamiani viinejä ei ole juuri sinun kaupassasi, ota jotain muuta syrah-viiniä…

Ilmoittautumista ei tietenkään tarvita, mutta laitan silloin vaikka lauantain postaukseen rasti-ruutuun -kyselyn osallistujista…

 

Viini ja ruoka kuuluvat yhteen, joten ehkä tässä voisin myös esittää ja ehdottaa jotain pääsiäisen juhlapöytään.

Menu voisi olla vaikka tällainen:

Parsaa ja katkarapuja

Karitsapatee, keftedes (kreikkalaiset lihapullat) tai karitsan filettä lisukkeineen

Lemon posset (maailman helpoin jälkiruoka, kuva alla), sitruuna-toffee pannakotta (edelleen hurjan helppoa, lapsetkin tykkää!) tai sitruunapiirakka

Lemon posset
4 dl kuohukermaa
1½ dl sokeria
1 sitruunan mehu
Kiehauta kerma ja sokeri teflonkattilassa. Keitä kolmisen minuuttia koko ajan sekoitellen. Ota kattila liedeltä, ja sekoita joukkoon sitruuna (se ei juoksetu eikä ”leikkaa kiinni” vaikka niin voisi luulla – tai ainakin minä luulin ja pelkäsin). Annostele jälkiruokamaljoihin, pieniin laseihin tms.
Anna jähmettyä jääkaapissa kolmisen tuntia. Siinä kaikki. Raikasta ja hyvää. Sellaisenaan tai La Colomban ja pashan seurassa.
Tai suklaamuffinsit, joiden kanssa punaviinin loppu maistuu oikein hyvin. 😉 Tumma suklaa ja punaviini ovat oiva pari kaikkina aikoina.
Vuosia sitten tekemäni ”Pieni pääsiruokakirjanen” löytyy alla olevan linkin kautta. Alla myös kolme muuta postausta, joissa pääsiäisruokia -ja viinejä. Jokohan minä ensi vuonna saisin nämä kootuksi kirjaseksi?
Vaikka minulle ruoka on parhaimmillaan sosiaalinen tapahtuma, ei tämä kotoilu ja kontaktien puute estä, etteikö ruoasta voisi ja todellakin kannattaisi näinä aikoinakin nauttia! Kohti pääsiäistä, hyvät ystävät!

Pieni pääsiäisruokakirjanen

Maaliskuun ruokahaaste: karitsapatee

Lammasta ja karitsaa ja niille lisukkeita

Pääsiäispöytään (2018, vol. I)

Voi elämän kevät!

Palmusunnuntai.

Ja pyöräilykauden aloitus. Juhuu! ”Voi elämän kevät” tuli mieleen, kun lähdin puolelta päivin auringossa varovaisesti tämän vuoden ensimmäiselle pyörälenkille. Kuinka huikean mukavalle, vapauttavalle, aurinkoiselle, optimistiselle, liikkuvalle, terveelle se tuntuikaan. Niin hyvä! Niiiiiin hyvä. Ja sitten tuli mieleen toinen (typerämpi) sanonta, vain oululaisille tuttu? Siis ”voi elläimen käsi”. Muistan yhden työkaverin, vuosikymmenien takaa, joka hoki vähän joka välissä ”voi elläimen käsi”. Senkin jälkeen ja muiltakin olen moisen hokeman kuullut, mutta en oikein ymmärrä, mistä se tulee, mitä se tarkkaan ottaen tarkoittaa? Tunnistaako kukaan, osaako selittää?

Varovasti pyöräilin, kaikki aliskat talutin, samoin jäiset, varjoisat paikat ja etsin vain sulan puolen reittejä, poljin hiljakseen, ilman äänikirjaa, jotta kuulen hiljaisuuden, joka Oulussa nyt on… Oulujoen vartta kuljin, mun lempparireitti, ja sitten Parkkisenkankaalla käännyin kotia kohtia. Oikeasti aika kylmä oli vielä, onneksi ihan laskettelukamppeet päällä, joten ei tullut vilu.  Ensimmäiset parikymmentä kilometriä on nautittu. Niin iloinen,  – voi elämän kevät!

Mutta lopultakin päivän kohokohta oli pääsiäisaarteen etsintä. Kyllä teki pojanpojalla tiukkaa, että malttoi syödä ja odottaa, että pääsisi sitten etsimään aarrearkkua. Olipa jännä juttu koko poppoolle. Ja olisittepa nähneet Eeviksen muuvit! Suklaamuffinsi (kuten myös pita-leivät (nyhtöpossun kera)) maistuivat ja saivat aikaan huikean ruokapöytäilottelun: tyttö osaa tanssia!

Näitä meillä on vuosien varrella tehty useinkin. Ja aina ne maistuvat. Palmusunnuntainakin.

Suklaamuffinit

200 g voita/margariinia
2 ½ dl sokeria
3 munaa
4½ dl vehnäjauhoja
½ dl tummaa kaakaojauhetta (Ögon tai Van hauten)
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
150 g tummaa suklaata
2 dl maitoa

Sekoita rasva ja sokeri vatkaimella. Lisää munat yksitellen voimakkaasti vatkaten.
Sekoita kuvat aineet ja lisää voi-sokeri seokseen. Rouhi suklaa (muutama isohko ”rouhe” ovat ihana lisä) ja lisää se joukkoon. Lisää viimeisenä maito.

Jaa isoihin amerikanmuffini (Bruno)  vuokiin ja paista 225-asteessa uunin keskitasolla noin 15 minuuttia.

Huomenna lisää ohjeita pääsiäispöytään, ja haaste! Niitähän nyt on niin vähän liikkeellä! Mutta tämä ON erilainen. Huomiseen, hyvät ystävät!

Kohti pääsiäistä

Aamulla nautin Festamme valosta, koetin siellä kuvata keltaista. ”Optimistista keltaista”, joka on yhden kuukausihaasteen  teema. Oli tulppaania, kananmunia, tipuja ja ties mitä, mutta eipä oikein simahtanut. Karanteeniin joutui kuvissani pääsiäinenkin … Kotoillen sekin varmasti sujuu.

Mutta tässä sitten kuva teemaan ”View from my window” – paitsi ettei kunnolla näy ulos: lumista on vielä, ja aurinkoa.

Lenkillä ilahdutti kun Toppilansuoran voimapuu oli vahvan ja terveen näköinen, – sellainen ”maailma muuttuu, mutta on hyviäkin asioita, jotka pysyvät!” Ja tuossa kuvassa kiinnittyy huomio toiseenkin seikkaan, eikö? – Kevyen liikenteen väylä on sula! Se on sula kaupunkiin asti…

Pääsiäinen kotosalla on jo valmisteluissa, olen menua laatinut ja tänään tein jotain uutta: Viinilehden parsaresepti pysäytti ja pitihän se ottaa kokeiluun. Ja vähän säätää. Eilen meidän kauppareissu oli vaihteeksi Lidliin, josta löytyi ohuita, tuoreita parsoja ja ne olivat tähän ihan täydellisiä.

Parsa-katkarapucocktail

(alkuruokana neljälle, pääruokana kahdelle)

400 g kuorittuja katkaravunpyrstöjä
1 nippu (500 g) vihreää parsaa
1 rkl voita
1½ dl majoneesia
3 keitettyä kananmunaa
noin 10 cm pala kurkkua kuutioituna
1 rkl sinappia
1 tl sitruunamehua
2 vartta kevätsipulia (tai ruohosipulia hienonnettuna)

Sulata katkat hiljalleen jääkaapissa ja valuta huolella.
Napsauta parsojen tyvestä pari, kolme senttiä pois.
Jos parsa on tuoretta, sitä ei tarvitse kuoria.
Kuumenna voi paistinpannulla. Kun se kuohahtaa, nosta parsat pannulle. Paista parsoja käännellen viitisen minuuttia.
(JOS parsat ovat paksuja ja vaativat lisäkypsennystä, kaada päälle vettä sen verran, että parsat vain juuri ja juuri peittyvät.
Kiehauta ja anna kiehua muutama minuutti. Kaada vesi pois.)
Anna parsojen jäähtyä.
Sekoita majoneesin joukkoon hienonnetut munat, kurkkukuutiot, sinappi, sitruunamehu ja ruohosipuli ja puolet katkoista.
Kokoa annokset laseihin jos tarjoat alkupalana:
alle parsanpaloja, päälle ravunpyrstöjä ja
kolmanneksi kerrokseksi majoneesia. Toista kerrokset uudestaan.
Tai tee kuvan mukainen annos.

Kuten kuvasta näkyy ehdottomasti parhaita tuontiparsoja, mitä on ollut tarjolla. En kuorinut, en lisäkeittänyt, vain muutaman minuutin paisto pannulla. Voita oli parikin ruokalusikallista. Salaattia, katkarapuja ja parsaa! Niin mun herkkuruokaa. Juhlaruokaa. Kolesteroli nousee, eikä kaloreitakaan puutu, mutta hei, lauantai! Ja varmaan teen pääsiäisenä uudelleen.

Olisiko tässä sinunkin pääsiäispöytääsi alkuruoka? Tai isona annoksena pääruoka, jolloin voit paistaa oheen vähän makkaraa. Tästä kuvastani puuttuvat pikkumakkarat (Nürnbergin Güntherit), joita lähinnä Pehtoorille paistoin muutaman oheen, vähän sellainen surf & turf -annos sitten tuli. Ja edelleen maut sopivat hyvin yhteen.

Ja pääsiäiseen – tai siis huomiseen palmusunnuntaihin liittyvä – on myös pääsiäisylläripolku, jonka olen melkein jo tehnyt valmiiksi. Apsulle on huomenna tiedossa aarteen etsintää. Rasteja pitkin kotiamme on kymmenkunta, ja aarre on tietysti Ryhmä Haun iso pääsiäismuna. Toivottavasti pojasta juttu on yhtä mukava kuin ylläriä valmistelevasta mummistakin. 😉

Vähän on paljon

Perjantai, kauppapäivä. Sehän on nykyisin erikseen mainittava – kaupassa käynti. Elämän highlighteja!

Ei muuta. Paitsi, että olen hyvin iloinen omasta puolestani, siis siitä että sittenkin lähdin kunnon lenkille. Ja että sain rairuohot kylvetyksi. Muutamaan haasteeseen vastatuksi, ja yhden (pääsiäisen virtuaaliviininmaistiaiset) ideoiduksi. Palaan sen tiimoilta asiaan myös täällä blogissa viimeistään alkuviikosta.

Näin pieniä tänään… Ei kotoilu perjantai-iltaisin ole ollenkaan pahasta.

 

Arjen uusia uomia

Vaikka arki ei viime viikkoina ole kovin kummoisesti muuttunut, on siihen tullut jotain juttuja ja käytänteitä, jotka ovat seurausta koronasta ja sen tuomasta ”paikallaan pysymisestä”.

Ensinnäkin kaupassakäynti. Meillä on ”aina” käyty kaupassa kaksi kertaa viikossa. Alku- ja loppuviikosta, joista alkuviikon reissu on useimmiten Pehtoorin ja loppuviikon mun. Ja sitten on ollut joku kolmas ”pikkujuttu kauppareissu”. Jotain välttämätöntä (hiiva, kahvi, tms. ) on pitänyt hakea, ja sitten samalla vähän hedelmiä, ehkä lisää jukurttia, etc. Lisäksi minulla on vielä ollut kerran viikossa kauppareissu äidille. Nyt on käyty kaupassa maanantaisin ja perjantaisin. Kahdestaan, sillä meillä on kolmen huushollin ostokset hankittavana (äidilleni ja systerille). Pehtoorin äidille vie Pehtoorin veli, joka asuu anopin lähellä ja joka on hoidellut kauppa-asiat jo vuosia.

Nyt teen kauppalaput huolellisesti, ettei sitten tarvitse mitään pikkureissuja enää tehdä. Tarkoittaa että ”ruokalistat” on tullut suunnitelluksi aika valmiiksi viikoksi eteen päin. Tulee ihan mieleen ne ajat, kun lapset olivat vielä päiväkodissa ja alaluokilla ja työpäivät pitkiä. Suunnitelmallisuus ja viikonloppuna ”suurkeittiössä” ruokia valmiiksi viikolle säästivät aikaa, rahaa ja kärsivällisyyttä.

Viime viikon lähiruoka-toimitus oli ensimmäinen ”toimitus kotievelle”, pääsiäisen viinipaketti ei ole vielä tullut, iso kassillinen lankoja tuli eilen ja olen jo ensimmäisen uuden korttierän tilauksen laatinut.

Ulkona syömisiä, joita oli joko jossain Oulun etnisessä ravintolassa, paistinkääntäjätapahtumassa tai viinikerhon maistiaisissa keskimäärin kerran viikossa, ei ole nyt ollut. Eikä satunnaisia ruokatapaamisia ystävän/ystävien/systerin kanssa. Ulkona syömiset ovat nyt olleet makkaran paistoa Koitelissa ja Korouoman laavulla. 😉 Niinpä tänään sitten tapahtui sellainenkin juttu, että kävin hakemassa meille Kotipizzasta sapuskan. Sellainen on meille todellakin poikkeuksellista, mutta teemme toistekin tai ehkä jopa tilaamme jotain ihan toimitettuna kotiin asti ennen kuin olot normalisoituvat.

Äidin luokse ei ole nyt pääsyä, enhän siellä nyt ennenkään kovin tiuhaan kulkenut, yleensä kerran tai pari viikossa, pari tuntisen siellä ”touhusin” ja pidin seuraa. Nyt kun sinne ei pääse, soittelen kerran päivässä, äiti saattaa soittaa sitten vielä illalla. Apsua en ole hakenut kaveriksi leipomaan, en leikkipuistoihin, en leffaan. Tytärtä on ikävä, ties milloin nähdään. Mökkielämää on vain haaveissa.

Telkkarin katselu on minulla lisääntynyt ihan mahdottomasti: Netflix vie päivittäin (tai oikeastaan alkuyöstä) ainakin pari tuntia. Joko joku leffa tai pari jaksoa sarjaa. Eilen aloitin Miniän suositteleman Virgin River -sarjan. Eka jakso lupasi silmän ruokaa, 😉 ”maisemat” on komeat. Ja okei, muutenkin mukavan oloinen sarja.

Somessa olen ollut ehkä tavallista vähemmän, Vastavaloon en ole ottanut ja toimittanut juurikaan kuvia, mutta muutamia mielenkiintoisia haasteita on menossa, ja vähän ajatuksena jotain saada kuvatuksi ja niihin mukaan.

Facebookissa on sellainen ryhmä kuin ”View from my window”. Olen nyt viikon ollut mukana, – on mahdottoman mielenkiintoista nähdä kaikkialta maailmasta ikkunanäkymiä ihmisten karanteeneista ja erityksistä. Jos olet facessa ja liityt ryhmään niin feediin nousevat vain huikeimmat kuvat, huikeimmat joko kuvina ja/tai maisemina. KLIKS

Kun klikkaat tuon. em. linkin auki, tulee tämä FB:n kirjautumissivu, mutta ei tarvitse kirjautua, scrollaa vain alaspäin. Jos sinulla ei ole FB-tiliä tai et ole liittynyt ryhmään, näet kaikki kuvat siinä järjestyksessä kun niitä sinne tulee Kannattaa katsella. Jos liityt ryhmään näet kaikkein hienoimmat kuvat omassa feedissä ….

Meidän ikkunasta ei oikein saa huippuja otoksia, oltaispa mökillä… ,.. toisaalta lumi voi olla monelle ”the Thing”. Katsotaanpa nyt lähtetänkö.

Nallehaaste on minusta hellyttävä ja oman Tony Thorwaldssonin jo veinkin ikkunan ääreen. Meidän kujalla sitä ei vain taida kukaan bongata. Ehkä viikonloppuna valaisen sen iltakulkijoiden iloksi.

Merimaisema-haastekin pyörii netissä, siihenkin etsin jonkun sadoista/tuhansista merikuvistani joku päivä. Ja sitten tällainenkin haaste:. Tällä viikolla aiheena ISOLATION Sitä varten yhden kuvan tänään. En taida tätä vielä postata. Jos huomisella lenkillä joku parempi….

Mutta any way: haasteet pitävät liikkeessä. Liikettä olen vapaaehtoisesta lievästä karanteerista huolimatta koettanut pitää yllä. Salilla käynnit ovat jääneet, mutta lenkkejä oikeastaan joka päivä, ja hularengas ja käsipainot taas käytössä, sillä kylki on jo ihan kunnossa. Ja ihan pian pääsen pyöräilemään!

Sosiaaliset kontaktit ovat vähissä, ainakin tapaamiset, mutta mekin teimme viime lauantaina sen mitä monet muutkin. Tytär ehdotti, että syötäisiin yhdessä, joten me Pehtoorin kanssa tähtäsimme sapuskan kolmeksi, samoin Tyär Hakaniemessä ja sitten otettiin whatsappilla videopuhelu, läppäri pöydän päähän minun ja Pehtoorin väliin, joten kolmisin istuimme ruokapöydässä parituntisen. Olipa mukava. Tehdään varmaan uudelleen joku sunnuntai kun pikkuperhekin on syömässä.

Kontakteja myös vanhanaikaisemmilla keinoilla. Olen lähetellyt ja lähettelen muutamille sukulaisille ja tutuille postikortteja. Kuinka ollakkaan omia Oulu-korttejani. Onpa näistä tervehdyksistä tykätty.

Minä kuten ”kaikki muutkin verkkokauppiaat” laitoin oman korttikauppani toimitukset ilmaisiksi: mahdolliset korttipakettien postikulut (1 – 8 €) ovat toukokuun 2020 puoliväliin asti nolla euroa. Eli saat kortit kotiin ilman postikuluja. Voin toimittaa kortteihin myös postimerkit (á 1,60 €), joten ei tarvitse niitäkään varten lähteä kioskille tai postiin. Miten olisi pääsiäis-, vappu- ja/tai äitienpäivätervehdykset Oulu-korteilla. Valittavanasi on myös LAJITELMA, jossa on 2 kpl jokaista Vanhat, kaunit rakennukset -korttia + 2 isoa korttia (Pikisaari + Tuira tai Tuira + Torinranta).

Samaan mainospuheeseen myös vinkkaus sisustustauluista… Yhden sellaisen tässä sain Oulu-kuvista jo myydyksi, ja itselle on tilaukseen menossa pari. Katsohan sisustusideoita ja kuvamahdollisuuksia…

Kertokaahan mitä te muut ootte tehneet? Onko poikkeusaika tuonut uusia hyviä käytänteitä, jotain tekemistä, mitä voitte suositella muillekin, miten arki on muuttunut? Blogini tilastoissa näkyy noin 10 – 20 %:n pudotus käynneissä. Johtuuko siitä että työpaikan tietokoneet ovat jääneet pois tilastoinnista?

Ajatuksissa

Muistan, kuinka kesällä 1986 tietoisuuteeni tulivat rännit. Talojen kattorännit! Siihen astisen 28-vuotisen elämäni aikana en ollut uhrannut ajatustakaan ränneille. Mutta silloin en voinut liikkua ulkona katselematta, vertailematta, tekemättä muistiinpanoja!!! näkemistäni ränneistä. Tilanne oli se, että meidän talon raksaprojekti oli siinä vaiheessa, että oli valittava millaiset ja minkäväriset rännit taloon laitetaan. Kun ei ollut nettiä, googlea eikä juuri katalogejakaan, joista niistä olisi voinut rännejä katsella, lähdimme viimeinen yhtänä sunnuntaina raksalta jo iltapäivällä ja ajelimme pitkin Oulun uusia asuinalueita katselemassa rännejä. Ja löysimme mieleiset. Ne ovat yli 30 vuotta olleet hyvät, kylläkin jokakesäistä ulko- ja sisäpesua vaativat rännit.

Muistan myös sen, kun kuukausi toisensa jälkeen toiveet vauvasta jäivät totetutumatta: silloin joka kerta näin töihin kävellessä ja töissä raskaana olevia naisia, sitä paitsi KAIKKI kaverit saivat vauvoja.

Kaikki ne viikot ja kuukaudet, kun olen elämäni aikana ollut jonkinlaisellla dieetillä tai paastonnut, on televisiossa, työpaikan taukotilassa, yöpöydän kirjassa sekä tapaamisissa ollut ”houkuttavia kohtaamisia” ruoan kanssa.

Kun tytär asui Meksikossa tuntui, että viikottain oli lehdissä ja telkkarissa uutisia väkivallasta, huumesodista, luonnon katastrofeista ja ihmisten katoamisesta – ja nimenomaan Meksikossa. Niinä vuosina en nähnyt rännejä, vauvoihin törmäsin hyvin harvoin, eikä häiritseviä, houkuttavia kuvauksia ruoastakaan juuri ollut.

Eilen ja tänään kaikki laulujen sanat, FB-päivitykset, silmiin osuneet esineet ja kuuntelussa olevan kirjan ajatukset tuntuvat puhuvan ystävyydestä ja ystävistä …

Surullisena iltakävelyllä merenrannassa.