Kun tytär on tänään tällä erää viimeistä päivää kotikotona, ja kun (taas) on perjantai, tai viikonloppu, tai joku juhlapäivä tai sen aatto tai joka tapauksessa joku syy (teko sellainen?) syödä vähän tavallista paremmin, ajelin tänään kauppaan vakaana aikeena hankkia hyviä raaka-aineita kunnon päivällisen kokkaamiseksi. Ja niinhän lähikaupan kalatiskillä ystävällinen ja taitava liha/kalamestari minulle tuoreen Kraaselista aamulla kalastajan tuoman mateen nylki ja maksankin onnistui sapen sotkematta saamaan ehjänä pakettiin. Olinpa hyvilläni, että nyt hyvää ruokavuoden herkkua Pehtoorille ja tyttärelle kokkaan.
Jos nyt vain lyhyesti totean, että se ei mennyt ihan niin kuin olin aikonut. Kyllä, kyllä kala oli hyvää, erinomaista itseasiasa ja maksa vielä parempaa, mutta se, minkä minä sain lautasille asti 700 gramman matikasta oli aika vähäistä. Olisi todellakin pitänyt vaikka maksaa, että mestari olisi myös fileoinut kalan tai ostaa 1½ kilon fisu. EN laita kuvia tekeleestäni. Onneksi olin varautunut runsain tykötarpein, mm. palsternakkapyree oli aika täyttävää.
Jälkkäri oli oma kehitelmäni: tuoretta ananasta palasiksi, alle lakritsikastiketta, päälle sitruunalla maustettua rahkaa, johon sekoitin vähän kuohukermaa ja teelusikallisen vaniljasokeria. Sitten makuhuipuksi vadelmia ja tuoreita lakupätkiä. Kukaan (en minäkään) ei enää surkutellut madeannoksen pääraaka-aineen vähäisyyttä.
Ihan ystävällisyyttään (tai oman turvallisuutensa ja vastaisen ruokahuoltonsa takaamiseksi? 😉 ) Pehtoori väitti, että ruoka oli parempaa kuin eilen Hagia Sofiassa. Oltiin siellä eilen koko poppoo illansuussa syömässä. Pikkuperhe mukana myös, Eeviksen eka ”oikea” ravintolakokemus. Jossain välissä tai keskellä pyhiä sanoin, että tarjoan sapuskan nuorten valitsemassa ravintolassa, ei mitään lättypitsaa, muttei kovin tyyristä illallistakaan, ja paikaksi valikoitui Hagia Sofia. Noh, sainpas sen vapaapäivän keittiöstä, mitä olin suunnitellutkin. Ehdin sitten hoidella äidin asioita, olla haastateltavana (oli kyllä enemmänkin kahden ruokafriikin pitkällinen porina, Kalevassa ilmestynee pätkiä siitä), käydä ripset-kulmat-huollossa, katsomassa Valvella Marcos Katzin valokuvanäyttelyn (olipa viehättävä), etc. Mutta ruokailun lopputulema on ehkä se, että HS saa nyt taas jäädä (pitkälle) tauolle ja minä teen sapuskat. Ainakin vähän aikaa mennään taas näin.
~~~~~~~~~~~~~~~~
Kun minulla nyt kerran on tavoitteena tehdä omaan ”Oulun vanhat kauniit rakennukset” -korttisarjaan tulevaksi jouluksi myös joulukortteja, niin lähdin tänään paljon ennen aamun valkenemista etsimään ja kuvaamaan jouluvaloisia rakennuksia, jouluisia, talvisia näkymiä Oulun katukuvasta. Hyvä puoli parituntisessa kierroksessa oli, että ei palellut, vaikka välillä avokäsin kuvailin. Mutta saman asian kääntöpuoli on se, että oli +6,5 C. Eipä paljon lunta maassa ja huuraa puissa näkynyt. Tuuli niin kovasti, että jalustaa oli pidettävä pystyssä. Merkillinen on maailma!
Tuosta kalojen fileroinnista muistuu mieleeni tarina, kun ihasteli kauppahallissa Kuhan tiskillä työtään tekevälle kalamyyjälle, että helpolta näyttää tuo homma, johon hän totesi, että mikäs tässä, kun saa asiakkaan kaloilla harjoitella:)
Harjoittelua vaatii fileointi, saatikka matikan nylkeminen. Toppilan marketin S:llä oli ”salainen ase” = pihdit. Siis sellainen työkalupakeista löytyvä vempain, jolla sai hyvän otteen nahasta ja kiskaisi irti. Oli kai tarpeeksi harjoitellut, että löysi tuollaisen keinon. 😀
Sainpa viime talvena ison matikan lahjaksi. Ensin pelkäsin sitä,oli se niin ruma ja limainen. Etsin ohjeen ,kalttasin sen ja sitten vielä vedin nahan pois,huh,olipa homma.Keitto oli kyllä hyvää ja maksoi vaivan.
Sinullahan on nyt jo onnistunut suoritus takanasi, joten ei muuta kuin tänäkin vuonna madekeiton tekoon. Se on kyllä hyvää.