2019 – Sivu 19 – Tuulestatemmattua

Mankelimatkaajan palautuminen

Mökillä tällä erää viimeinen päivä oli eilen. Mankelimatkaajan eilisen onnistuneen maaliin pääsyn jälkeen, kun Nuorgamista iltapäivän lopulla palasimme mökille, saunoimme ja söimme, nautimme samppanjat, vielä viiniäkin. Harmillisen maailmanlaajuisen netin takkuilun vuoksi vähän tuskailimme tyttären kanssa blogipostausten parissa, ja kun ne saatiin tehdyksi, oltiin aika kypsiä unille. Kolmeviikkoisen polkutaipaleensa tehnyt tytär sekä kuitenkin, ainakin vähän, huolessa myötäelänyt äiti, olivat aika varhain kypsiä nukkumaan. Pehtoorihan nyt on iltauninen periaatteessa aina, joten mikseipä eilenkin.

Heräsimme viileään aamuun ja valmiita lähtemään kohti Oulua. Matkalla tyttärelle vielä tuli viestejä ja onnitteluja, vielä juteltiin projektistaan ja sen onnistumisen perusteista, ja aika monta kertaa Rovaniemi – Sodankylä välillä Tyär totesi ”tämä mäki oli kyllä aika rankka” tai ”tässä tuuli vastaan niin kovasti, että alamäessäkin oli poljettava”. Ja minä katselin taas olemattomia pientareita ja melkoisen vilkasta liikennettä (asuntoautoja ja rekkoja) ja olin hyvin, hyvin tyytyväinen, että nyt oltiin jo matkalla kohti kotia ja Suomen läpi polkenut mukana autossa ja pyöränsä telineessä auton takana.

Emme kuitenkaan ihan suoraan Ouluun tulleet. Jo melkein perinteinen (onhan viides kerta jo perinne?) heinäkuinen lounas Kukkolaforssenilla oli tänään ohjelmassa. Esikoinen ei ole koskaan ajellut Haaparannasta Ruotsin puolta pohjoiseen (n. 15 km) saatikka käynyt Kukkolaforssenin lounaalla, mutta tänään oli aika sille. Vahinko, että paikan päällä tihuutti vettä, mutta eihän se sisällä haitannut. Toinen vahinko oli, että ravintolan lounasbuffetista olivat kalaruoat poistuneet. Aiemmin siellä on ollut silliä, savusiikaa, lohta, muikkuja, milloin mitäkin toinen toistaan parempaa kala-alkupalaa. Ei ollut enää. Salaattipöytä oli kyllä tästä huolimatta runsas ja makoisa. Pääruokavaihtoehtoja kaksi, lounaaseen kuului myös alkukeitto ja jälkkärikahvit. Paikka on viehättävä, mukavasti ruotsalainen. Ja koko lysti oli 160 Skr eli alle 17 euroa. Edelleen voidaan suositella.

Ja säästäminen 😉 sen kun jatkui. Ajelimme Haaparantaan. Ja Systemiin. Ensi viikon viininmaistiaisia ja elokuun kalaaseja varten roudasimme viinejä, ja Coopista vähän herkkuja.

Illansuussa vehreällä kotipihalla. Hassua, että lapsi ei halunnut sitten pyörälenkille lähteä. Minä halusin. Olipa mukava, kun parin autossa istumispäivän jälkeen pääsi taas ulos.

Niitä näitä Vanhemmuus

Pitkän matkan ilta

Tänään maali. Helpotus ja huokaus.

Aamusella heräsimme hyvinkin ajoissa: sapuskan esivalmisteluja (lettutaikina turpoamaan, korvasienten ryöppäys etc.), retkikorin pakkaus, lämpimiä, kuivia vaatteita ja kengät kassiin ja eikun menoksi. Ensin Ivaloon, hakemaan kukkalei (tai voitonseppele tai miksi sitä haluaakaan nimittää).

Ja sitten kiihtyvässä sateessa kohti Suomi-neidon päälakea. Sinnehän se tytärkin on menossa. Lähtenyt aamusella Utsjoelta. Meillä matkaa liki 250 km, hänellä alle 50 km. Me autolla, mutta Tyär pyörällä. Viimeinen päivä kolmen viikon projektistaan, ja huoltotiimillekin tärkeä päivä. Pehtoori ajoi mennen tullen, ja minulla oli toive samalla reissulla nauttia maisemista ja kuvailla yhtä sun toista. Kuvatoimistotarpeisiin olisi ollut monta suunniteltua kohdetta, … mutta kun

Kaunispään pohjoispuolella ”vain” sumua, ja sitten Ivalon jälkeen – koko päivän – rutkaa sadetta. No meillehän se merkitsi vain kuvauskelvotonta keliä, tyttärelle vielä viimeisille kilometreille asti astetta – tai parikymmentä astetta – tavallista tiukempaa taivaltamista.

Mutta kuinka olimmekaan yhtä aikaa Nuorgamissa! Juuri kun mankelimatkaaja oli kunnan rajalla, olimme samalla suoralla.

Ihan Norjan (ja EU:n) rajalle asti (siis Nuorgamin pohjoispuolelle) matkansa jatkui. Vasta sitten pysähtyi, ja salli tulla kukitetuksi ja sitten oli valmis samppanjalasillisen nauttimaan: takanaan 1558 kilometriä ja kolme viikkoa polkemista. Ja kyllä oli helpottunut hymy ja olo.

Melkoinen pentu on meillä. Niin iloisia puolestaan ja ylpeitä olemme.

”Tuolta tulin!”

Hakaniemen rannasta tänne!

Ja sitten paluumatka mökille. Eikä se sade mihinkään loppunut. Utsjoella on oma eksoottinen raitti, Tenojoki-varsi on kaunis, Utsjoen kirkko ja kirkkotuvat ovat aika ainutlaatuisia, Kaamasentiellä on kuvauksellisia maisemia, – silloin kun näkee jotain. Eipä siis muuta kuin ajelimme, emme kuvailleet, emme turisteilleet, kuten aie oli ollut, mutta saimme kuunnella tyttären kokemuksia ja tuntemuksia, varsinkin tästä Oulun pohjoispuolisesta taipaleesta.

Mutta yhtä kaikki ”Mankelimatka läpi Suomen” on nyt tehty. Eikä ketään hämmästyttäne, että mökillä oli rantasauna ja erityisesti polkijan herkkuruokia päivällispöydässä.

Ja Mankelimatkan loppusuora (ja koko reissu) on täällä:

KLIKS.

Lappi Mökkielämää Niitä näitä

Mökkiharrastus

Muistan, kuinka kymmenen – tai ehkä jo 20 – vuotta sitten luin joskus lehdistä tai kuulin jonkun kertovan, että joku ”harrastaa mökkeilyä”. Silloin mietin kovasti, miten ihmeessä voi ”harrastaa mökkeilyä”. Silloin minulle mökkeily tarkoitti enimmäkseen äidin mökillä vietettyjä hiihtoloman puolikkaita tai vuoropääsiäisiä (vuorotellen veljeni perheen kanssa) täällä Hangasojalla. Äiti väistyi lastensa edestä, kun tänne tulimme lapsinemme laskettelemaan, hiihtämäään, oleilemaan – hän oli laittanut kaiken valmiiksi, siivosi ennen ja jälkeen lähtömme (tai siivosi uudestaan ja isommasti, vaikka me omasta mielestämme pidimme hyvinkin huolen ainakin omista sotkuistamme 😉 ), piti huolen että klapeja (ihan vaikka vain kriisiaikojen varalle asti) oli tarpeeksi. Tiedättehän ”Polttopuut eivät ole leikin asia”)) ja että vessapaperia oli tarpeeksi 😉 ).

Joskus harvoin olimme täällä syksyllä, emme koskaan kesällä. Äiti oli, mutta me emme. Noin niin kuin enimmäkseen se meni noin. Ja joskus kävimme isäni mökillä Iissä – minä monena kesänä vietin päivän tai pari lasten kanssa siellä. Iskä ei silloin useinkaan ollut paikalla, mutta mieluusti päästi meidät mökilleen. Me ´olimme´, emme harrastaneet

Kesä 2006 oli ensimmäinen, jolloin meidän perhe alkoi ”harrastaa mökkeilyä”. Ehkä sen voisi joskus ilmaista niinkin, että meillä on nyt toistakymmentä vuotta ollut 500 kilometrin päässä kotoamme loputon työleiri, jonka toiminnasta olemme ihan itse vastuussa tai sitten niin, että on oikeasti kiva touhuta kaikenlaista pientä ja vähän isompaa (vaikka nyt kokonaisen mökin tai ehkä enemmänkin kakkoskodin) rakentamista. Useimmiten ei tule ajatelleeksi täällä puuhailua rasitteeksi tai työksi, siis me ”harrastamme mökkeilyä”. Niin olemme tänäänkin tehneet.

Hiekkakuorma ja mullat on levitetty, heinääkin vähän kylvetty ja aamupäivä meni mökin siivouksessa, kunnolla on nyt kuurattu. Ikkunat pesty, matot hakattu, lattia luututtu, — kaiken kaikkiaan ihanan puhdasta ja kirkasta on nyt. Harrastaminen tuntuu ja tuoksuukin hyvälle.

Siiinä ne on vierekkäin: oikealla Tuulentupa ja vasemmalla tämä meidän Myötätuuli. Näettehän kesän lämmön …

Illansuussa kävin kameran kanssa purolla, vähän lähimetsässä, pitkästä aikaa makrokuvia, kukkakuvia, kun niille oli vähän tarvettakin… Ja kulleroitakin! Ja puron kimmellystä.

Mökkielämää Vanhemmuus

Mieluisaa mökkieloa

Päivän agendalla oli käynti Ivalossa ja puuhailua pihapiirissä, toiveissa sateetonta säätä, rantasaunaa ja hyvää ruokaa.

Aamiaispöydässä istuskelimme aika pitkään, olimme kaikki kolme aika hyvin nukkuneita, eikä kellään kiirettä. Ei edes tänään pyöräilymatkansa loppusuoralle lähtevällä tyttärellä. Hiljalleen aloimme touhuta lähtöä. Olin luvannut, että teen tälle mökkiviikolle aiotun, tälle viikolle tarpeellisen, Ivalon reissun juuri tänään, mikä mahdollisti, että saatoin avittaa matkaansa viemällä pyörän ”satulalaukun” (vain toinen enää mukana loppumatkalle) Ivaloon, jossa voisimme vielä treffata kahvilla.

Tyär lähti mökiltä kahdeksan jälkeen, minä reilusti yhdeksän jälkeen ja ehdin käydä K-raudassa hakemassa multaa etc. ennen kuin tapasimme Ivalon S-marketin kahvilassa, joka yhdessä todettiin vähintäänkin epäviihtyisäksi ja jonka cappuccinot eivät ihan vastanneet odotuksiamme. Noh, kofeiinia kuitenkin. Sen jälkeen Mankelimatkaaja otti autosta laukkunsa, asetteli sen pyöränsä päälle ja huikkasi, että ”Nuorgamissa nähdään”. Sitä varten tein pieniä ostoksia Ivalon kaupoissa, ja palasin ruokakaupan kautta mökille.

Ja niinhän se on ollut taas todettava, että ei ole fysiikka enää tässä iässä, tämmöisellä liikkumisella ihan priimaa, sillä kolmen päivän lapioinnin jälkeen tulee muistutus partiellista repeämästä etc., joka ei ole vaivannut aikoihin. Mikä sai aikaan sen, että kun Pehtoori iltapäivällä aloitellessani hiekkakasan ja Ivalosta tuomieni neljän multasäkin levittämistä ”täsmäkohteisiin”, sanoi, että ”Voin lapioida hiekan kun sanot, mihin kärrätään”, olin kovin tyytyväinen. Olkapäässä kuului ihan selvästi hyvää hyrinää.

Niinpä sitten kimpassa teimme puron ylittävän sillan (Jätkan tuikku) alkupäähän ihan uuden ”rampin”. Ja loputkin hiekat löysivät paikkansa ja sain maisemoida ja hienosäätää polkujen reunoja, täydentää monttuja, poistaa kiviä ja täyttää niiden jättämiä monttuja. Ohessa lämmittelin tämän päivän kärrääjälle (ja toki itsellenikin) saunan. Iltapäiväksi oli siis toivottua liikkumista, eikä olkapää silti ”hajonnut”. Jossain välissä satoi, vähän. Nyt jo sataa reilusti enemmän.

Eikä sitten muuta. Paitsi että sauna ja savukalaa, hyvää valkoviiniä (Xynisteri) lasillinen, pari, – ja pienet unoset! Kesäloma. 😉

Tässä eilistä postausta kommentoineelle Toinille – ja toki muillekin – suopursuja Lapin illasta. Tänään poimin Ivalon reissulla tien varresta kulleroita… Nekin on ihana. Kuuluvat minun alkukesän mökki-iloihin. Ehkäpä huomenissa kuvia niistä.

Ai niin: Mankelimatkan loppusuoraa voi vielä seurata. kliks.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää

Aurinkoinen mökkisunnuntai

Mitähän tälle sunnuntaille keksisi? – Päätin lähteä Laanilan Kultareitille.

Kulta-Jaskan mökillä olen käynyt ennenkin. Yksin ja yhdessä. Hänen elämänsä on aika ainutlaatuinen. Ks. alla oleva postaus.

Lähdön pitkittämistä

Tuossa edellisessä postauksessa ei ole kuvaa hänen saunastaan… Siispä tässä. Se on meidän rantasaunan kokoinen, mutta meillä on kuitenkin vähän huoliteltumpi. Mutta tämä oli Jaskan sauna 30 vuotta. Ja se, kuten vastaava mökkinsä ovat viiden kilometrin päässä pikitiestä ja talvella umpihankien takana.

Päivän pyöräilykierros oli melko lyhyt, mutta reitti on vähän vaikeakulkuinen, olkoonkin, että täällä on käytettävissä oikein jousitettu maastopyörä. Niinpä pyörälenkin jälkeen oli aikaa ja energiaa muuhunkin.

Kun iltapäivälläkin paistoi aurinko, eikä edelleenkään ollut sääskiä, oli hyvä jatkaa projektini parissa.

Perinteinen multakuorma

Mökkitien päässä, meidän kohdalla on tiessä monttuja, tulvaveden rapauttamaa kivistä (rumaa) röpellystä ja mökkipihalla, varsinkin puronrannassa on monttuja, jotka kaipasivat täytettä (olen monta vuotta koettanut niitä lehdillä ja neulasilla täyttää, mutta tulos on ollut aika vaatimaton), joten pyysin Pehtooria tilaamaan minulle hiekkakuorman mökille. Ihan itse pyysin! Ja sehän tuli perjantaina melkein heti, kun itse olimme perillä. Ja siitähän on minulle ollut iloa ja tekemistä. Ja vielä on pari kuutiota lapioitavana.

Pehtoori hoiteli lähitienoon tuulenkaadoista saunapuita, ja Tyär lepuutti jalkojaan, kävi kylillä (urheilu)hierojallakin, kun olin sellaisen hänelle hommannut. Ja sitten taas vain olimme, chillailimme, völläilimme.

Ja illansuussa sitten jo paljon edellisiä päiviä vaatimattomampi sapuska: paljon kasviksia eri muodoissaan ja Artesaani Gouda-makkaraa. Sepä olikin hyvää. Ja avasimme tutun tuoteasiantuntijan (Juniori) suositteleman viinin: ihan täsmäviini tähän kesään ja tähän seuraan. Portugalilainen vinho verde Escapada. Rose. Kepeä, kelpo, kesäviini. Escapada tarkoittaa pakoa, mutta myös tempausta. Joten sopii oikein hyvin ”pyörällä läpi Suomen” -ideaan. Eikä maksa paljon. Ja siinä on pyörän kuva! 😀

Suopursujen kukkiessa, valon määrän edelleen hämmästyttäessä ja mökkisunnuntaina rauhassa …

Liikkuminen Mökkielämää

Vaihtuvat kesäkelit

Kesäkuun viimeinen lauantai, Lapin kesä. Niinpä: aamulla +11 C, vesisadetta ja harmaata. Joten eipä mitenkään intopinkeänä tunturiin suunnattu. Tyttären kanssa lähdimme kylille, Kuukkeliin kauppaan, Partioaittaan etsimään tarvikkeita, joita ei löytynyt, mutta nimipäiväsankarille löytyi uusi mökkipaita ja vielä Nesteelle vaihtamaan kaasupullo. Hieman pelonsekaisin tuntein katselimme, kun nuori nainen, joka huoltsikan pihan reunalla olevalla kaasupullokaapille tuli avaamaan oven ja etsimään oikean kokoista vaihtopulloa, poltteli samalla tupakkaa. Onneksi mikään ei räjähtänyt, ja nyt grilli taas pelittää.

Puolelta päivin Tyär aloitti tentin: kesätentin saattoi suorittaa etänä, ja kolmen tunnin jälkeen mankelimatkailija oli ”tienannut” viisi opintopistettä. En voi kuin ihmetellä. Sillä aikaa tein sapuskan esivalmisteluja, kannoin saunalle puita ja vettä ja touhusin oman pihaprojektini parissa. Vesisateessa. Samaan aikaan Pehtoori lähti kulkemaan kohti korvasieniapajaamme palaten parin tunnin päästä: ”Eipä siellä montakaan ollut”.

Iltapäivällä sade taukosi, pilvet repesivät ja sinistä taivasta näkyi yhä enemmän. Saunoimme. Söimme. Söimme aika hyvin.

”Ota nyt se kuva, että päästään syömään.”

Jälkkäri (= purkkiin tehty ”nimipäivätäytekakku” 🙂 ) nautittiin mökin terassilla. Ja sitten mies ja tytär, jompi kumpi?, molemmat yhdessä?, rupesivat puhumaan, että nyt lähdetään iltapyöräilylle kun kerran on niin mainio keli. Kieltäydyin jyrkästi lähtemästä mihinkään kylille (”Olen tänään ulkoillut ja liikkunut ihan tarpeeksi.”). Ja koetin Suomen läpi polkijallekin selittää, että eikös pitänyt olla palautumistpäiviä ennen loppusuoraa… Mutta eihän se mikään järkipuhe pätenyt, kun isä ja tytär olivat päättäneet, että Panimolle lähdetään ”yhille”. Minähän EN mihinkään lähde, ja samalla puin kamppeet päälle, etsin pyöräkypäräni ja ehdin mukaan oikein hyvin. Puolisen tuntia, kahdeksisen kilometriä ja olimme Panimolla.

Ei varsinaista lauantai-illan ruuhkaa. Nautimme lasilliset, mietimme tovin, josko mentäisiin vielä O´Poro -pubiin, mutta jätimme väliin ja poljimme takaisin mökille. Pyöräilykesä siis täälläkin. Ja kesäkin taas. Ainakin näin iltasella.

Mökkielämää Vanhemmuus

Huoltotiimi Hangasojalla

Ei niin, että kovin vakavasti ottaisimme tätä Suomen läpi pyörällä polkevan tyttäremme huoltotiimitehtävää, mutta heräsimmepä hyvinkin reilusti ennen kuutta, ja seitsemältä jo käännyimme motarille kohti pohjoista. Eikä ollut ajetttu (= minun ajohuki) kuin parikymmentä kilometriä ja totesin, että siirrymme vast´edeskin (uudestaan) aamuaikaisiin lähtöihin: olipa ilo ajella valossa ja vähässä liikenteessä.

Rovaniemellä meillä oli ensimmäinen ”tehtävä”: ajelimme Ounasvaara Chaletsiin ja haimme repun. Tyär oli eilen sieltä lähtiessään jättänyt toisen repun tarakkapainostaan sinne, kun kerran olimme luvanneet sen hakea pois tullessamme pohjoiseen. Pohjoisen mäkien ja tuntureiden matkalla jokainen kilo poljettavana painaa, joten saatoimme näin edes vähän helpottaa kulkemistaan…

Ja sitten Ylä-Postojoen jälkeen näimme jo kaukaa kapealla pientareella polkevan yksinäisen pyöräilijän – matkalla Sodankylästä Hangasojalle. Pienen tovin tienposkessa juttelimme, vielä kuormaansa kevensimme, ja me lähdimme autolla ja tytär pyörällä kohti mökkiä.

Hangasojalla kaikki hyvin. Alle kolme viikkoa oli täältä lähdöstämme, joten ei paljoakaan ”paluutoimenpiteitä”. Minulla on täällä tälle reissulle ihan oma projektini (johon joudutte lukiessanne vielä palaamaan ja jonka parissa sain tänään liikunnan tarpeeni tyydytetyksi) ja sitten illan tullen, pienen raekuuron saattelemana, ilman sääskiä, valon määrän ollessa huikea, elon tuntuessa perjantailta, ryhdyimme odottelemaan lasta saapuvaksi mökin pihapiiriin.

Ja kun jo loppusuoralla oleva mankelimatkailija tänne saapui, oli aika mökkisapuskalle. Oli muuten mahdottoman hyvää. Ehkä ulkoilu lisäsi nautittavuutta? 😉

Tässä minun ”taiteellinen” tulkintani Hangasojasta tänä iltana. Mieheni ei ymmärtänyt. Insinöörit ei ymmärrä? Mutta minulle se on rakas puro, jonka äärelle on hyvä tulla. Olkoonkin, että kuvaa ottaessa ei enää ollut kovin lämmin. Mutta ei satanut, ja on valoisaa. Edelleen todella valoisaa. On viikonloppu Hangasojalla, eikä isompaa huolta mistään. On hyvä.

Niitä näitä

Mökkireissulle lähdössä

Lopulta hyvinkin kesäinen päivä, vaikka aamulla toisenlaiseksi luulin.

Koskapa huomenissa lähdemme (taas) mökille, on tänään ollut valmistelupäivä. Aamupäivä ensin äidin asioilla ja luona: varmuusvarastot täydennetty ja muut tarpeelliset toimet ja seuranpito hoidettu.

Sitten mökille kauppa-asiat ja pakkaaminen valmiiksi, kukkien kastelu ja muu kodin ”alasajo”. Tarkoitus on lähteä heti aamusta, että ehdimme mökille ennen kuin Tyär on pyörällään siellä. 😉 Että ehditään saada sauna lämpiämään, ja ruoka valmiiksi, kun mankelimatkaaja saapuu Hangasojan varteen huollettavaksi. Illansuussa omalta pyörälenkiltäni palattua, tuli häneltä vähän huolestuttava viesti, mutta nyt (klo 20.20) on kuitenkin onneksi juuri päässyt kaverinsa kanssa Sodankylään ja majapaikkaan.

Historiaa Liikkuminen

Kotiseuturetkillä

Kotiseuturetket ja liikkuminen ovat eilen ja tänään vieneet huonotuulisuutta, aurinkoiset ja tuuliset päivät ovat kuluneet Haukiputaalla ja Oulunsalossa.

Eilen ajatuksena oli ajella Haukiputaalle, ja siellä vielä rannalle Inkonnokkaan (minulle koskaan käymätön paikka), ja mukana tietysti kamera, objektiiveja ja vähän kuvausrekvisiittaakin. Kun näin kirkolla Tapuli-kahvilan ja avoimen kirkon, päätin, että käynkin siellä ensin lounaskahvilla ja jatkan sitten pikkuteitä rantaan.

Kirkossa olen käynyt aika usein ennenkin, mm. taidehistorian opiskelijana sekä opettajana oman oppiaineen palautepäiväretkellä, ja aina se vaan jaksaa säväyttää. 1700-luvun lopussa Mikael Toppeliuksen maalama kirkkotaide on vahvaa, ja saa pohtimaan, kuinka paljon tuon ajan ihmisten uskonkäsityksiin ja Jumalan pelkoon (tai Jeesuksen armoon) kuvakirkon seinät ovat vaikuttaneet. Miesten puolella on vanhatestamentillisia aiheita ja naisten puolella uuden testamentin kuvittamista. Monissa kuvissa on käytetty malleina aikalaishaukiputaalaisia, jotka maksoivat näistä töistä.

Viimeiseen tuomioon (alla) Toppelius on (tutkijoiden mukaan) sijoittanut myös omia viestejään: oikealla kuvatussa helvetissa on Iin kirkkoneuvoston jäseniä, koska seurakunta maksoi silloisen kappeliseurakunnan (= Haukipudas) kirkkoa maalanneelle Toppeliukselle liian vähän. Ja itsensä/oman kuvansa Toppelius maalasi taivaaseen. Alla yksityiskohta isommasta kuvasta, ja siinä Toppelius näkyy kun hän on selin nousemassa ylösnousemukseen tuon ”kannen” alta.

Kirkossa kuvaillessani, aika pitkään, olin ihan vähällä, etten kironnut isosti ja ääneen: minun laajakulmaobjektiivini hajosi. Se sama, joka jo keväällä pragasi ja maksoi yli 300 euron laskun. Nyt zoom vain ryhtyi pyörimään tyhjää ja joku helisee. Oikeasti ketutti niin mahdottomasti. Ja huoli siitä, että koko obiska on sittenkin jo tiensä päässä, on edelleen iso. Se on kallis, hyvin kallis objektiivi. Ja sitä olen tainnut viimeiset pari vuotta käyttää kaikkein eniten. Tuntureilla ja reissuissa, merenrannassa ja rakennuksia kuvatessa ehdoton. Ja nuohan ne enimmäkseen ovat mun kuvausaiheita. Huonotuulisuus palasi humahtaen.

Menin sitten pullakahville. Jo esimieheni oli opettanut, että pulla lohduttaa. Mutta sen verran kiukkuinen olin, etten risan objektiivin kanssa (kyllä minulla oli kaksi muuta obiskaa pyörän tarakan laukussani) mihinkään rannan lenkille enää halunnut, vaan lähdin polkemaan kotiin.

Kotiin päästyä pakkasin objektiivin – taas – pakettiin, vein postiin ja lähetin JAS-tekniikkaan arvioitavaksi, kannattaako korjata?

Tänään sitten suunta olikin etelään. Jo toukokuussa kävin Oulunsalon kotiseutumuseolla ja silloin jäi naapuritalo Toivolan iso uuni ja muutama muu näkemisen arvoinen harvinaisuus näkemättä. Kun isäntä oli luvannut, että kesällä voisin päästää niitä katsomaan ja kuvaamaan, soittelin hänelle kotoa lähtiessäni. Niinpä sitten treffasimme puolelta päivin. Ja todellakin: uuni oli valtava, ja valtava oli myös venäläisemigranteilta ostettu kaappi. Ja toimiva jukeboxin pirtissä oli! Olipa mukava pitkästä aikaa päästä historian havinaan tällaisessa yksityistalossakin.

Sitten jatkoin museon puolelle. Ihan ensimmäiseksi taas lounaskahvit. Museorakennuksessa on pieni pirttikahvila, jossa oli monenlaisia kotitekoisia leipomuksia ja suolapaloja. Pihapiirissä istuskelin, kiertelin ja kuvailin. Mutkan kautta sitten kotiin.

Pyöräily vie siis historian äärellekin.

Tyttärellä pyöräily vie edelleen kohti Nuorgamia. Tänään jo Rovaniemelle, huomenna taitaa edessä yksi reissun rankimmista päivistä. Ei kyllä eilenkään mikään pelkkää pyöräilyn iloa ollut ollut. Mutta yli 1000 kilometriä on jo takana. Täällä matkastaan edelleen raporttia päivittäin.

Niitä näitä Reseptit Ruoka ja viini

Juhannus- ja kesäruokia

Juhannusviikonlopun muutamat uudet ruokakokeilut ovat Teemu Auran uudesta keittokirjasta ”Viikonloppu lautasella”, jonka sain Pehtoorilta syntymäpäivälahjaksi toukokuussa.

Lohi-avocado-ohje kuulosti jo ohjeena sellaiselta, että yhteensä liki pari vuotta Meksikossa asunut tytär saattaisi pitää. Ja todellakin piti. Ja maistui se muillekin. Se oli alkuruokana, ja siihen tulleet popparit maistuivat myös juhlasamppanjan kanssa.

Enpä ikinä ennen ole poppareita voisulalla valellut. Tulihan niistä rasvaisia, ja hyviä. Ja sopivat lohen kanssa hyvin yhteen.

Lohiceviche avokadon ja poppareiden kanssa

400 g merilohta
½ ruukkua tuoretta korianteria
suolaa

Cevicheliemi
½ punainen chili
2 x 2 cm pala inkivääriä
½ pieni punasipuli
2 rkl kalakastiketta
2 rkl soijakastiketta
2 rkl oliiviöljyä
2 limen mehua

Voipopparit
50 g voita
pussillinen valmiita poppareita

2 avokadoa
½ ruukkua tuoretta korianteria

Tee cevicheliemi: hienonna chili, kuorittu inkivääri ja punasipuli. Laita kulhoon ja lisää päälle maustekastikkeet, öljy ja limemehu. Sekoita.
Poista lohesta nahka, ruodot ja harmaa rasva. Leikkaa kuutioiksi (noin 2 x 2 cm). Laita kuutiot raakakypsymään liemeen. Alkuperäisohjeessa lukee, että muutamaksi minuutiksi, mutta minä pidin ainakin puoli tuntia. Lisää mukaan myös korianteria ja vähän suolaa.

Valmista popcornit. Niitä varten sulata voi kattilassa, ja sekoittele kunnes se alkaa tuoksua pähkinäiseltä ja muuttuu väriltään kullanruskeaksi. Anna vähän jäähtyä ja kaada poppareiden päälle. Sekoittele.
Halkaise avocadot ja poista siemen napauttamalla sitä kevyesti veitsellä, ja silloin siemen jää terään kiinni.

Laita ceviche (joko annoslautasille tai) tarjoiluastiaan, ja lusikoi avocado paloina annoksen päälle. Koristele runsaasti korianterilla. Viimeiseksi päälle popcornit.

Ja sitten se tiramisu, joka Auran kirjassa on nimellä

”Taivaallinen tiramisu”

Sokerikakkukeksit
Tee sokerikakkupohja (tässä minun versiossani oikaisin).

2 kananmunaa
1 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
½ tl leivinjauhetta

Mousse
4 keltuaista
125 g sokeria
4/5 dl marsalaviiniä
2 prk mascarponea
2½ dl kermaa

Kostutukseen
3 – 4 dl espressoa tai vahvaa kahvia

Koristeluun
(tummaa) kaakaojauhetta

Vaahdota kananmunat ja sokeri. Siivilöi ja kääntele jauhot mukaan.
Pursottele taikinasta noin 10 cm pätkiä leivinpaperille, ja paista 180-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia. Anna jäähtyä.
Laita vesikattiila tulelle, sekoita metallisessa kulhossa keltuaiset, sokeri ja marsala. Kuumenna keltuaismassaa kunnes se alkaa saostua, ja tarttuu hieman pohjaan kiinni.
Siirrä kulho pois liedeltä, anna vähän jäähtyä. Lisää joukkoon mascarpone. Vaahdota kerma ja kääntele sekaan.
Lado sopivaan vuokaan/tarjoiluastiaan keksejä ja vaahtoa kerroksiin, siten että viimeinen kerros on moussea.
Laita mousse yöksi jääkaappiin. Ennen tarjolle vientiä sihtaa pinnalle kaakaota.

Juhannusaattona meillä oli siis lohta monessa muodossa: alkupaloissa jääkellarin lohta, alkuruokana cevicheä ja pääruokana Perämeren lohta hiiligrillistä sen kanssa korvasienikastiketta ja uusia perunoita. Juhannuspäivänä alkuun graavilohta ja perunoita etc ja pääruoaksi flank steak. Ja sen ohessa (taas) fetatahnaa ja salaatteja (mm. vesimeloni-aurajuusto!). Sunnuntaina oli lohikiintiö jo täys, mutta ehkä ensi viikonloppuna voisi Perämeren lohi taas jo maistuakin. 😉