Joulun jälkeen ideoita seuraavaan jouluun…

Tälle päivälle oli luvattu pakkasta ja kirkasta säätä, joten jo illalla pakkasin kameralaukun tuulikaappiin, että jos herään ajoissa, mikä oli odotettavissa, niin lähden kaupungille kuvailemaan. Oulun kauniit vanhat rakennukset -projektiin myös joulukorttikuvat! Ensi vuoden joulukorttikuvia siis jo tekeillä? – Ehkäpä niin.

Joka tapauksessa moni kaunis rakennus on valaistu kauniisti ja niitä kiertelin katselemassa, miettimässä menneitä, sadan vuoden takaiseen Ouluun koetin uppoutua… 😉

Bergbomin talo tai siis paremmin tunnettu Piispala eli Tuomiokapitulin hallintorakennus oli hyvinkin tunnelmallisen näköinen aamuvarhain, semminkin jos viereisen hotellin (ent. Vaakuna, nyk. Radisson Blu) remppa ei olisi aiheuttanut meteliä ja tuonut autoliikennettä tähänkin. No, se olikin oikeastaan ainoa liikenne, joka koko kaupungissa tänään oli. Kahdeksan ruuhkastakaan ei ollut jälkeäkään. Bergbomin talosta olen aiemminkin kertoillut, sitä kuvaillut.  Tuomikapitulin sivulla on myös kerrottu talon historiasta.

Tähtitornistakin kuvia talviaamuna, valaistuna.

Ehkäpä joku tämän aamun kuvista päätynee seuraavaan ”Oulu kuvissa” -kalenteriini joulukuun kuvaksi. Muut kuvat otan ensi vuonna. ”Oulun kauniit, vanhat rakennukset” -korttisarjani jo valmiin neljän kortin lisäksi on siis tarkoitus tehdä ainakin kuusi ”tavallista” (= Pikisaari, Jugend, vanhat asuintalot, Keskusta II ovat jo lähes valmiit) korttia, mutta myös kaksi jouluista/”Oulu by night” -korttia. Sekä tietysti kalenteri vol. IX (= 2021).

Ensi vuoden (2020) kalentereita on yksi ylimääräinen jemmassa, ihan tarkoituksella arvontapalkinnoksi sellaisen tilasin, joten nyt on aika vuodenvaihteen arvonnalle.

Kerro, mikä Oulun rakennus, miljöö tai maisema olisi hyvä olla ensi vuoden kalenterikuvana? Kaikkien ehdotuksen tehneiden kesken arvon yhden  ”Oulu kuvissa” vol VIII -kalenterin.

Laita ehdotuksesi kommenttikenttään alle tai postita minulle sähköpostitse (reija at satokangas.fi). Aikaa on ensi viikon perjantaihin asti (vielä 3.1.2020 ehdit mukaan).

Lisäksi hauduttelen ajatusta (joka on kytenyt jo pitkään ja joka on myös ”yleisön pyynnöstä” elänyt pitkään, että kokoaisin joulureseptejäni jonkinlaiseksi julkaisuksi. Mutta se on vielä vain seitinohut ajatus…

Kortti- ja kalenterijuttu ovat varmasti ensi vuoden ”toimintasuunnitelmassa”. 😉

2 Comments

  1. No ehdottomasti, ja totta puhuen olen kuvaillut sitä jo kevättalvella, – juuri noita kortteja varten. Ja vastikään… taisi olla viime viikolla. Mutta sitä on vaikea saa ”kokonaan” tai muuten edustavasti kuviin. Franzenin puiston (minusta hieman turhat koivut) häiritsevät näkymää. Monumentaaliaukiolla ei tarvittaisi isoja puita vaan avaruutta. 😉

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.