Juhlasta juhlaan

Juhlasta juhlaan… Eeviksen yksvuotissynttärit tänään, …

Turhaan oli Miniä huolehtinut tarjoiluista, – niin oli pöytä täynnä herkkuja ja päivänsankari oli valloittava, oma rauhallinen itsensä.

Synttäreiltä suoraan ystävien luo syömään ja viettämään iltaa. Kuten sanottu juhlaa juhlan perään.

Sanoivat tehneensä ruokaa ”kalaasit mielessään”, että oli ollut paineita, että miettivät niitä kaikkia sapuskoja, joita olivat meillä nauttineet… Turhia paineita, sanon minä. Tänään söimme niiiiin hyvin, uusia, avaria, ennen maistamattomia makuja. Ja aina on ilo käydä valmiille.  Kaikki oli erinomaista, mutta makumuistoihin jää fenokoli-cappucino ja markiisi. Ja toki serrano-kampelarullat. ja … ja kaikki… Eivätkä vähiten jutut. Vanha ystävyys mahdollistaa uppoamisen syviin vesiin aika nopeasti, mutta myös sen etti jää sinne upoksiin… On hyvä välillä miettiä, mitä elämälleen voi tehdä, mitä ei ja mikä vain pitää hyväksyä. Niin paljon ajatuksia…

Niin hyvä päivä.

Perjantai-iltana

Joskus on mahdottoman mukava tuntea ansainneensa perjantai-illan, tykästyä sen leppoisuuteen ja mieluisiin makuihin, hyvään seuraan. Jalkapalloa en katsele, kun siitä mitään en ymmärrä, ei kiinnosta, – toki iloinen olen, kun Suomi näyttää voittavan.

Tänään ilta tuntuu ansaitulta. Jos toissapäivänä perhepäivällisen tuunaaminen sekä eilinen verho-operaatio ja liikunta (kävely sateessa liukkailla kaduilla) sujuivat tahmaisesti tai jotensakin ’toiskeloposesti’, niin tänään oli parempi päivä. Sekä sapuska, liikunta ja verhot sujuivat ilman tupulointia. Ja niiden lisäksi paljon muutakin. Eeviksen huomisille synttäreille lohipiirakka valmistui ihan ”ohimennen”.

Ja aamulla kävin ruoka- ja lahjaostoksilla (tuliaisia myös huomiseen iltakylään), tarpeeksi aikaisin, ettei mitään joulunavajaistunnelmaa ollut vielä houkuttelemassa väkeä kauppoihin. Jossain välähti taas ajatus: tämä elämäntilanne on aikas mukava.

Ainoa kaihertava asia tänään on ollut postin lakko: kalenteritilauksesta olen huolissani. Pienemmät kalenterit ovat jo tulleet, isot eivät. Ja sitten minulla on – vihdoin – ISO postikorttitilaus tulossa. Ja sisarelle tuparilahja (äidin puolesta). Elämässäni ”ratkaisevat” lakot ovat olleet yleensä juuri ennen viikkoa 43 (syyslomaviikko) tai keväisin (ette tiedäkään, kuinka paljon AKT on elämääni vaikuttanut!) mutta että nyt pienen-pienen valokuvausyrityksen kanssa joudun taas force major -seikkojen kanssa tuskailemaan tai ainakin olemaan vähän huolissani.

Toisaalta: pieniä on murheet.

Rapatessa roiskuu —

Touhupäivä tänään, –

heti kohta herättyä lähdin kävelemään kohti kaupunkia. Virhe! Jo kilometrin päästä alkoi sataa vettä, ja Toppilansuoran jälkeen eli noin puolimatkassa hiekoitus oli jalkakäytäviltä hiipunut ties mihin. Oli ihan mahdottoman liukasta. Se hidasti etenemistä, jopa siinä määrin, että myöhästyin kampaajalta, mitä en muista koskaan osaltani tapahtuneen. Yleensä minun luottokampaajani on myöhässä, mutta ei tietenkään tänään kun minä saavuin sateesta ja liukastellen liki 10 minuuttia myöhässä. Tästä huolimatta hiukset ovat taas sopivan mittaiset.

Ja sitten seuraavalle rastille. Systerin verhotanko- ja verhonripustusoperaatio jatkui tänään. Pehtoori oli mennessäni jo melkein saanut lisäkiskot poratuksi paikoilleen, mukana ollut Tyär avitti minua rypytysten ja nipsujen laitossa. Ja sitten päivän toinen virhe!  Minä ymmärsin väärin, ja systeri neuvoikin vähän ”ohi”, joten merkittävin aikaansaannokseni parituntisen sähläämisen tuloksena oli, että tulin nauttineeksi oikein hyvän cappuccinon ja pienen palan omenapiirakkaa. Tottahan talkoissa tarjoilut ovat tärkeä juttu! Ja päivähän se on huomennakin.

Seuraavaksi tyttären kanssa Caritakseen äidin luo. Ja sieltä sitten Pehtoori ja Apsu tulivat hakemaan meidän kotiin. Apsu kun oli kutsunut itsensä mummi-papalle kylään, kun tiesi Naanan olevan täällä. Niinpä pitkälle iltaan Pingu, Legot, piirtäminen, kuvien katselu, Mario Kart ja muu touhu olivat ohjelmassa. Jossain välissä syötiinkin, ja sitten illan tultua, kun tyttären oli jo päästävä lukemaan tenttiin, vein Apsun kotiinsa.

Olisiko jo joulukorttien aika?

https://www.vastavalo.net/galleria.php?x=191110-0839127-XW

 

 

 

Räntäsateesta yhteiseen ruokapöytään

Täysikuusta ei aamuvarhaisella ollut jäljellä kuin huonosti nukuttu yö. Pihavalo, kausivalo, omppupuuvalo, jouluvalo tai mikä ikinä lieneekään, – ja pimeys ja räntäsade. Valkoista lunta sentään vielä, mutta päivän kuluessa kauniit hanget ovat laskeutuneet, huura puista lähtenyt.

Aamun oman sisäisen mökötyksen jälkeen kuitenkin heräsin ajatukseen, että tänäänhän on juhlapäivä! Tyär tulee kotikotiin. Ja koskapa pidennetyn viikonloppunsa aikana aikatautu Juniorin työvuorojen ja meidän menojen kanssa on sellainen, ettei yhteiselle ruokapöytään istumiselle ollut mahdollista muulloin kuin tänään, niin minähän sitten kokkasin tänään. Merkillistä tupulointia oli koko kolmen ruokalajin värkkääminen, mutta lähti meillä nälkä.

Parasta oli ehkä ”Peltipiirakka ja jokirapu-lohisalaatti. Ohje on täällä.

Vielä parempaa olisi ollut, jollei piirakka olisi (minun aikataulujen väärin lukemisen vuoksi) ehtinyt jäähtyä ja jos jokiravut olisivat olleet hyviä. Mutta maistui se näinkin.

Ja parastahan meistä oli, että oltiin kaikki saman pöydän ympärillä, – paitsi että Naana ja Apsu olivat välillä lattialla, pöydän allakin. Onhan heillä tämän ”kattohommia” perinne jo pari vuotta vanha. Apsu oli päiväkodissakin kertonut, että kummitäti tulee tänään, ja oli sitten papan kanssa lentokentällä vastassa. On pitkin syksyä lähetellyt ääniviestejä Helsinkiin, että ”kuuleppa kun mulla on vähän ikäväkin sua”.

Ikävä on ollut meillä muillakin, kesällä viimeksi nähty. Nyt on päällimmäiset kuulumiset vaihdeltu, ja monta yhteistä päivää edessä.

 

Lyhyt, hyvä päivä

Aamupäivällä ulkona, sininen hetki tuokin. Aika levollista.

Ja ilta sitten ihan erilaisessa tunnelmassa.

Ehkä se, että päivät tuntuvat lyhyiltä, on osoitus siitä, että ne kuluvat nopeasti – ja mieluisesti. Ulkoillen, ja illalla (ent.) Lääninhallituksen talossa. Erinomaisen kohtuullinen, ja paljon uutta opettava, viininmaisteluilta oli tänään. Monastrell – ammattilaisen opettamana. Kyllä tästä opetuksesta jotain lastuja, tai pitäisikö sanoa pisaroita, tänne blogiinkin vielä kantautuu…

Ja toistuvasti (jo kolmas kerta) miljöö viehättää…

Hiljaisuus, kaipuu ja mennyt

Fotomaraton: Hiljaisuus.

Eihän tämä oikeastaan kuvana ole (taaskaan) minun mukavuusalueeni (siis kuvausmukavuus 😉 ) ulkopuolella, mutta parempaa en nyt osaa. Olisikohan ollut helpompi, jos oltaisiin mökillä? Siellä lumisade on vieläkin hiljaisempaa, mutta onhan tässä kuvassa ainakin kaksinkertainen hiljaisuus? – Minähän en taida elämässäni enää hiljaisuutta koskaan kuulla. Tinnitus tuntuu (vai luulenko minä vain) näin pimeänä vuodenaikana (jolloin olen tietysti enemmän sisällä) olevan voimakkaampaa kuin kesällä. Kesäisin ei ole ajatustensa kanssa hiljaa, silloin on enemmän elämää ja ääntä, ja siksi hiljaisuuden puuttumista ei huomaa. Onko kehäpäätelmä? Ehkä. Ihan omaa argumentaatiota…

Toinenkin fotomaratonin tuloksista puuttunut kuva valmistui tänään. Kaipuu. Ainainen kaipuu reissuun. Ja mennytkin on joskus kaipauksen kohteena. Runokirjatkin kertonevat jonkinlaisesta kaipuusta?

Tämä kuva syntyi, kun mietin ja kehittelin yhtä tilaustyötä. Olisiko tässä idea: ”Kirjahylly sisustustauluna”. Tästä voisi tehdä niin monenlaisia/värisiä/teemaisia versioita. Tai keittiöön voisi tehdä astiahyllyistä vastaavia.  Tuossa kohtaa hyllyssäni on Berlin ja Ireland -kirjat: nekin kohteita, joihin kaipuu. Niissä ei olla koskaan käyty.

En itse hoksannutkaan, mutta Pehtoori hoksautti, että minullahan on tässä työhuoneessani kirjahylly tauluna.

Tuossa grafiikkatyössä ei ole mitään tavallisia kirjoja, vaan Iin seurakunnan kirkonkirjoja arkiston hyllyssä. Sen on tehnyt Iin kirkkoherran vaimo Kaija Elo, joka on kuvataiteilija ja runoilija. Kun kirjoittamani Iin seurakunnan historia vuonna 1998 valmistui, sain julkistamistilaisuudessa taulun lahjaksi.

Toinen lahja, joka tuon monivuotisen, paljolti amanuenssin viran ohessa kirjoittamani kirjaprojektin jälkeen sain (lue: ostin itselleni), oli uudet laskettelusukset. 😉 Niitä ei enää meidän mökkiliiteristä tai autotallista löydy, kiertoon ovat joutuneet. Niiden jälkeen olen ostanut curverit, joilla viime talvena taisin käydä kahdesti rinteessä.

Iin historiaa vuotta aiemmin valmistuneen – vielä pidemmän ja isomman – projektin, Keminmaan historian valmistuttua, ostin silloinkin itselleni palkkiorahoista lahjan: kapean, kultaisen rannerenkaan. Nytkin se on ranteessani. 😉

Mitä opimme tästä? Taide ja korut pysyvät, urheiluvälineet eivät. Hmmmm…. olikohnan tämä nyt mitenkään erityisen hyvä opetus. 😀

 

 

Papanpäivä

”Mummi, laita se kamera pois jo. Ei enää naurata nämä kuvailujutut. ”

Näin vakava isänpäivä/papanpäivä vieras meillä tänään oli. Tosin vain juuri kuvan ottamisen hetken vakavana … Ja päivänsankari on hänkin. Tänään tämä meidän toinen iki-ihana lapsenlapsi (Tauno Tyttö Satokangas, kuten veljensä häntä kauan puhutteli) täytti vuoden. Viikon päästä sitten juhlitaan synttäreitä… Eeviksellä on ihan yhtä paljon hiuksia kuin isällään ja tädillään yksivuotiskuvissa.

Perhepiirissä tämäkin sunnuntai, ja ruoan merkeissä – kuten tavallista.

Nyt sitten suosituksia tämän viikonlopun (maku)kokemuksista.

  • REKOsta ostettu Highlander nyhtöliha, jonka laitoin viime yöksi leivinuuniin, oli tänään mitä mainiointa ja juhlavinta tortilla-täytettä. Liian myöhään hoksasin, että olisi kannattanut tehdä pita-leipiä
  • Tommasi Adorato Appassionato Bianco 2017  Tämä valkoviini saatiin ystäviltä kesän kalaaseissa, ja eilen se Pehtoorin kanssa avattiin, jätettiin tilkka myös Miniälle täksi päiväksi. Ja yhteistuumin todettiin hyväksi. Ainoa vaan, että Suomessa näyttää (tällä hetkellä) olevan vain hanapakkauksena myynnissä, lienevätkö ystävät hankkineet pullon Haaparannasta. Niin tai näin, kannattaa pitää mielessä: hedelmäinen, makoisa ja tarpeeksi hapokas, ei tunkkainen. Sellainen talvivalkoviini.

  • Jos ei innosta leipoa täytekakkua, tuulihatut ovat hyvä vaihtoehto. Kahdenlaisella täytteellä niitä oli tarjolla: minttu-suklaa-rahka-kermavaahto ja kerma-mustikka-täyte. Molemmat kelpasivat. Tuulihatuissa on tärkeää kananmunien tuoreus. Näissäkin Katan Kanalan munia. Tulevana torstaina Rekossa huikea tarjous 5 €/30 munan levy. Lämmin suositus.

Ja sitten suositus lukukokemuksesta. Elton John. Elämäkerta. Olen vaikuttunut, järkyttynyt, vakuuttunut, ja veikkaan, että viimeiset 60 sivua kirjasta on vielä TTK:n jälkeen kuunneltava. Palaan asiaan.