Joulubrunssilla

Winter Wonderland! Ulkona on niin kaunista, pikkupakkanen, eikä juuri tuulta. Ja minä olen viettänyt koko päivän sisätiloissa!

Puolelta päivin oli rotissöörien joulubrunssi Hilikussa, ja sitä ennen – siinä naapurissa – kävin systerin luona jelppaamassa verhoripustuksia. Onneksi sisar on kaltaiseni, eikä verhoja vaihdella kesäksi ja talveksi, jouluksi ja juhannukseksi, kuten esimerkiksi anoppi on kautta maailmansivu tehnyt. Minä olen tosi huono verhoasioissa. Sitten kun sellaiset ikkunoihin saan (vaikkapa miehen ehdotuksesta tai huomautusten jälkeen 😉 ) niin niitäpä ei sitten juuri pestä, eikä vaihdella. Ehkä 10 vuoden välein. Ehkä. Taitaisi tuon aikataulun mukaan olla sekä kotona että mökillä aika ainakin tuuletella niitä… Noh, ehkä sitten kesällä.

No mutta, verhoripustushommista Hilikkuun, jossa paitsi kuvaus”velvoite” (velvoite, jonka olen ihan itse asettanut) ja samalla katsoin oikeudeksi myös kaupata korttejani: ja wuhuu, niitähän meni monta monituista nippua. Kohta olen puolet koko painoksesta saanut kaupatuksi. Tänään ”menekkituote” oli 10 kortin paketti, jossa on kaksi kaikkia ”Oulun vanhat rakennukset” -korttia + 2 isoa korttia = 10 korttia.  Hyvä mieli on, kun näistä on tykätty!

Ja me tykkäsimme brunssista. Mielenkiintoista oli, että opetusravintolan neljä kokkioppilasta (onkohan oikea termi), jotka olivat meille brunssi-lounaan tehneet, olivat kaikkialta maailmasta: Japani, Sudan, Peru ja Iso-Britannia olivat heidän kotimaansa. Hienosti urakkansa melkein sadan hengen brunssin valmistamiseksi hoitivat.

Brunssi huipentui vadelmajälkiruokapöytään: JA vadelma-gelato, kuinka samettista ja suunmyötäistä! Ohessa paistettua briossia, marinoituja marjoja, paahdettua valkosuklaata ja ennen kaikkea valkosuklaapölyä! Tunsimme, kuinka olo keveni tuota pölyä syödessä. 😀

Hilikussa on muuten arkisin kolmen ruokalajin pöytiin tarjoiltu lounas: ja todellakin oppilashinnoilla. Alle 11 eurolla saa melkein fine dining -lounaan, jota olen kuullut useamminkin kehuvan. Ja meillä on kokeilematta! Mutta vielä ennen joulua sinne menemme, näin on sovittu.

 

 

Studiohommia

Päivän juttu on ollut studiokuvaus. Pienet tulivat tänään studiokuviin: Eeviksen 1-vuotiskuvaus ja samalla sisaruskuvat ja tonttukuvat. Pelkästään studion pystyttämiseen menee hyvinkin tunteroinen. Ja sitten pitkästä aikaa harjoituskuvia, – Vastavaloon jouluaiheisia otoksia.

Kauppaan oli riennettävä: olin luvannut tarjota sapuskan kuvausten jälkeen, koskapa sunnuntaina täällä ei pikkuperheelle ole ”tarjoilua”. Kaikki valmiiksi siihen pisteeseen, että pikku prinsessa Eevis herää päiväunilta ja on valmis veljensä ja vanhempiensa kanssa tulemaan mummin studioon. Yhdeltä meidän pieni stara oli valmiina kameroiden ja studiolamppujen eteen. Ja kyllä unenpöpperöinen tyttö lamppuja ja tutun olohuoneen uutta ”sisustusta” oudoksuen katselekin. Ja otti yleisönsä!

Tonttu- ja yksivuotiskuvat saimme otetuksi. Apsukin oli hyvin yhteistyökykyinen, jo melkein veteraani näissä kuvaus/mallihommissa.

Meidän black friday on ollut hyvin valoisa ihan iltaan asti: sitten ilta tummui ja avasimme punaviinin… tummia sävyjä. Marraskuun lopussa tämmöinenkin tuntuu hyvälle.

Jännän äärellä

Iso osa päivästä on mennyt tietokoneen (-koneiden) ja ohjelmistojen siivoamisessa ja päivityksessä. Tiedättehän Windows seiska heittää pian hyvästit, joten on valmisteltava siirtymistä uuteen. Sillä seurauksella että olen saanut sekä mökkiläppärin (, joka on täällä Oulussa ihan tätä operaatiota varten) että ison myllyn eli pyötäkoneen (PC) jotensakin totaaliseen juntturaan, hukattua Microsoft Officen lisenssit, virustorjunnat pois päältä ja takaisin, Adoben (kuvankäsittely)ohjelman esiasetukset deletoitua (mikä kyllä oikeastaan oli hyväkin: tulipahan nyt tehtyä paremmat asetukset aiempien toiskelopoisten tilalle.

Ja homma jatkuu…

Suuresti hämmästelen, että tätä blogia en (vielä?!) ole saanut hävöksiin jonnekin bittiavaruuteen. Olisi kyllä aika karmeeta jos kaikki tekstitkin häipyisivät. Silloin jokunen vuosi sittenhän hävisi tuhansia kuvia, mutta ei montakaan tekstiä. Nyt bloggaamiseni jatkuttua jo 12 vuotta, jatkuttua liki joka ikinen päivä, tämä artikkeli on järjestyksessään 4440:s (merkitäänköhän se noin?),  tekstiä on mielettömästi. Jos artikkeleiden pituus on keskimäärin pikkuisen yli puolikas aanelonen, se merkitsee noin 1500 merkkiä päivässä eli noin yhteensä 6 660 000 (pahasti näyttää pedon luvulta tuo). Jos sen jakaa kirjan sivuiksi, niin Tuulestatemmattuja höpinöitä on jo kymmenen paksun kirjan verran!!

Ja jos olisi vielä kaikki kuvatkin! Niitä olen ladannut yli 18 000!!! Tulisi parikymmentä kirjaa lisää. Ei mitään järkeä!! Aatelkaapa jos olisin käyttänyt kaiken tuon ajan johonkin hyödylliseen ja ”tuottavaan”.  Olisin ehtinyt opiskella italiaa niin että osaisin sitä, tai olisin voinut treenata maratonille ja juoksennella niitä pitkin ja poikin, olisin voinut ryhtyä vapaaehtoiseksi aikuiseksi tueksi jollekin lapselle tai opiskella jotain uutta …  No mutta en ole.

Eihän kaikkien postausten häviäminen olisi katastrofi muille kuin minulle, mutta silti! Silti ja siksi jatkan harjoituksia ja koetan saada kaiken pelittämään. Myös mökkiläppärin: ensi viikolla sitä tarvitsen.

 

 

Joulukuvituksia jo

Nyt kun postikin taas kulkee, tuntui tarpeelliselle lähteä kaupunkiin etsimään joulukortteihin kuvia. Tein lähtöä koko päivän, ja juuri ja juuri ehdin illan sinisen hetken alkuun. Lähtöä viivästyttivät monet asiat; viime kädessä kaikenmoisen rekvisiitan pakkaaminen.

Olen monta vuotta aikonut käyttää kuvauksellisia ranta-aittoja tonttukuvien miljöönä. Tänään sitten näiden kahden tonttu-ukon kanssa siellä seikkailtiin. Ja voitte olla varmoja, että ohi kulkeva työmatkapyöräilijöiden joukko hieman katseli touhujani. 😀

Mutta siellä ne ovat: tontut ikkunan takana.

Ja tiernapojat katselivat alkavaa joulusesonkia vähän syrjästä, selvästikin kummissaan. Oulussa on keskusteltu – ainakin toistaiseksi – enemmän Sanna Koiviston iki-ihanan Tiernapojat-patsaan paikasta kuin tiernapoikaperinteen kieltämisestä, mutta saapa nähdä, miten perinteelle ja patsaallekin käy tässä mielestäni vähän metsään menevässä kaiken perinteisen kieltämisessä ja merkillisessä tasapäistävään kulttuurittomuuteen pyrkimisessä.

Jouluperinteistä kun olen kiinnostunut, niistä kun olen vähän kirjoitellutkin, itse asiassa täällä blogissa ja sen joulukalentereissa vuosien varrella aika paljonkin, ostin joku viikko sitten ruokakaupan lehtihyllystä lehden/kirjan, paksun juhlajulkaisun ”Taianomainen joulu”. Eilen iltasella sitä lueskelin eka kertaa, enkä kymmentä sivuakaan ehtinyt, kun olin jo niin tuohtunut, että oli lopetettava.

Kylläpä mahtui noihinkin sivuihin virheitä! Kirjoitusvirheitä, lyöntivirheitä, kökköjä lauseita, käännösvirheitä, käsittämättömiä lauseita, huonoa jäsentelyä ja asiavirheitä! Kohdalle osui montakin asiavirhettä; erityisen monta kun lehdessä kerrottiin tiernapoikaperinteestä. Norjalaisten tekemässä ”koko perheen joulukirjassa” kerrotaan mm. että Tiernapoika-kuvaelmassa hahmoja ovat seuraavat: kolme Itämaan tietäjää ja Jeesu-lapsi (nimenomaan Jeesu) sekä Josef ja Maria. Hura huhhah hei! No ei todellakaan!

Ehkä vielä palaan lehden antiin, – toivottavasti myönteisemmässä hengessä.

Brittiläisessä maailmassa

Tällaisina räntäsateisina päivinä ei aktiviteetti ole kovin kummoinen.

Illan iloksi katsoimme taas yhden  jakson The Crown -sarjan kolmannesta tuotantokaudesta. Nyt kun brittihovi – taas, vielä – kuohuu, on mielenkiintoista katsella taustoja. Olkoonkin että sarja ei ole dokumentti, mutta kyllä senkin kautta brittimonarkian ja kuningas(kuningatar 😉 )huoneen mielenmaisemasta ja mentaliteetista paljon voi aistia ja oppia.

Tässä syksyn kuluessa olen lukenut/kuunnellut muutamia englantilaisia kirjoja: Julian Fellowesin (joka on Downton Abbey käsikirjoittaja) kirjat Loiston päivät ja Belgraviaolivat molemmat kovasti mieleeni. Varsinkin Belgraviasta pidin kovasti. Ja Eero Saarisen ääni oli tähän juuri oikeanlainen. Hän on lukenut myös Jari Tervon kirjoja ja jotain Taloustieto (Forum) -sarjan kirjoja, joihin minä en suin surminkaan tartu, tai siis lataa.

Toinen Fellowes listallani on Jessica Fellowes, jonka setä em. Julian Fellowes on. Jessica on kirjoittanut kaksi suomeksi käännettyä kirjaa Nuori, kaunis ja kuollut sekä Midfordin murhat. Ensimmäinen oli minusta jotenkin sekava, tai en onnistunut uppoutumaan murhamysteeriin, en sympatiseerannut ketään ja muutenkin se jäi vähän ohueksi. Mutta Midfordin murhissa oli kartanoelämää, kahden kerroksen väkeä, hyviä juonenkäänteitä ja kaiken puolin tyylikäs dekkari.

Kaikkinensa keväällä alkanut äänikirjabuumini on jatkunut. Tosin pyöräilykauden loppuminen, minkä myötä en enää tuntitolkulla päivittäin ajele ympäri Oulua ja naapurikuntia, on merkinnyt tahdin verkkaistumista, tosin ei paljoa. Kaikkiaan listassa on nyt 84 kirjaa. Kirjoittelen tässä joku ilta arvioitani, – tai ainakin kehun monia ja ehkä kummeksun muutamia. Jouluvalojen aikaan kirjat ovat tärkeitä.

Talveen herkkuja

Lauantaisen viinikerhon synttärijuhlan tarjoiluista on kerrottava muutama vinkiksi kelpaava juttu.

Ensinnäkin meillä oli viinikerhon kanssa ollut puhetta ja yritystä saada meille joku catering-palvelu tekemään ruoat tai ”vuokrakokki” paikan päälle, mutta kun se ei oikein onnistunut (lue: olisi tullut kovin kalliiksi), enkä minä nyt halunnut tehdä isoa dinneriä mutta jotenkin halusimme ruokajuhlaa viettää, keksin uudenlaisen ”take away” -ratkaisun.

Kun toissaviikon perjantaina olimme Pehtoorin kanssa Zivagossa perjantaina iltapäivällä syömässä, hoksasin, että siellä on joka perjantai pincho-buffet. Otin myöhemmin yhteyttä ja kyselin, saisiko niitä tilata kotiin isommallekin seurueelle. Ja kyllä, kyllä se onnistui.

Niinpä torstai-iltana valitsin ja tilasin pincholistalta sopivat, perjantaina veimme ravintolaan isot Tupperware-laatikot (ei olisi ehkä tarvinnut, mutta eipähän tullut roskaa) ja Pehtoori kävi lauantaina hakemassa puolen tusinaa pinchoja jokaiselle juhlapöydässämme olevalle. Tuoreita ja hyviä olivat – viimeisiä oli tehty juuri silloin kun Pehtoori oli paikalla.

Zivagon Pinchos (take away)

Briejuustoa & raparperichytneyta
Savu-Patros -cremeä & etanaa
Tonnikalamoussea & marinoitua purjoa
Kylmäsavulohta & tillicremeä
Paahtofilettä & tomaattimoussea
Suklaakakkua & chili-cashewmoussea

Lainaus Zivagon sivulta:

”Pincho-Perjantai Zivagossa joka perjantai klo 15–19! Pinchot ovat valikoima espanjalaisia, leivän päällä tarjoiltavia tapasten tyylisiä annoksia seisovaan pöytään katettuna. Pincho-buffet on tarjolla klo 15–19 välisen ajan. Valikoimassa aina myös vegaanisia vaihtoehtoja. (Pinchot 1,5–3,5 € /kappale, pincho-perjantaina Zivagossa on kuohuviinitarjous: 5 €/lasi tai 25 €/pullo.)”

Lämpimäksi ruoaksi olin sitten tehnyt

Jouluista tomaatti-kasviskeittoa
Saaristolaisleipää ja graavilohta
Sämpylä-viinirypäleterttu ja Highland nyhtöä

Siis soppaa ja vähän lisää leipää! No onneksi ei mitään lihapataa. Tuo soppa on parin vuoden takainen löytö (yksi ”Jokaviikkoinen soppamme”, ja se sopii kyllä näihin marras-joulukuun pimeisiin, koleisiin päiviin. Sakeaa, mausteista, lämmittävää, aika kevyttä mutta toisaalta tuhtia. Suosittelen lämpimästi. (Kestää pakastustakin, joten voit hyvin tehdä ison kattilallisen, – hyviä eväskeittoja tulee loppusopasta).

Jälkiruoka ei sitten ollutkaan kevyttä!! Ikiaikainen ”Italialainen suklaakakkuni” sai päivityksen ja siitä tuli Kahvi-suklaakakku! Vaikka joulupöytään! Sitä jäi vähäsen ja Eevikin sai kaksi teelusikallista ja osoitti kyllä selvästi mitä mieltä oli kun ei saanut enempää! Syöttötuoli oli kaatua selälleen yksivuotiaan esittäessä paheksuntansa äitinsä esittäessä kakkutarjoilun loppuneen.

Tämän ohessa esittelin ja tarjoilin viinikerholle uuden jälkiruokaviinin, joka sellaisenaan riittää jälkkäriksi, mutta on hyvää nimenomaan suklaisten herkkujen (ja sinihome)juustojen)  kanssa.

Rosso Nobile al Cioccolata (Erittäin täyteläinen, vähätanniininen, tumman kirsikkainen, maitosuklainen, kevyen luumuinen, hennon pähkinäinen, aromikas) kuulostaa italialaiselta, mutta on itse asiassa saksalainen viini. Edullinen (10 €), eikä ole alkoholilla liikoja tärvelty (10 %). Tämä kannattaa pitää mielessä myös joulu(lahja)viininä. Olen tainnut tätä jo kerran aiemminkin suositella. … 😉 Ja tässä kakulle resepti: vanha ja uusi versio, per favore.

Kahvi-suklaakakku

Pohja:
150 g voita
2 dl sokeria
2 munaa
2½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
3 rkl kaakaojauhetta (Ögön-kakao tai Van Hauten)
1 dl kermaa

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi.
Lisää munat yksitellen.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää edelliseen
vuorotellen kerman kanssa .
Taikina korppujauhotettuun kakkuvuokaan
ja uuniin (175 C 45 min.). Jäähdytä ja halkaise kakku.

Täyte:
1) Jos teet ”Italialainen suklaakakku” -version, niin kostuta kakku
(myös päällimmäinen osa kakusta) Spritellä tms.,
levitä väliin vähäsokerista omenasosetta tai -marmeladia,
ja sen päälle kermavaahtoa.

TAI

2) Kahvi-suklaakakku
Kostuta kakku kerma/kahviseoksella (50/50),
levitä kakkupohjalle kirsikkahilloa/marmeladia,
vatkaa 2 dl vispikermaa ja Irish coffee -rahkaprk keskenään sekaisin
ja levitä hillon päälle. Kansi päälle ja sitten kuorrutus.

Kuorrutus:
Sulata 50 g voita, ota kattila pois liedeltä,
sihtaa joukkoon ¾ dl kaakaojauhoa ja 2 dl tomusokeria.
Sekoita hetki ja lisää ½ dl kermaa.
Peitä kakku kuorrutuksella.

Halutessasi (ja kakun pinnan jäädessä rypyläiseksi 😉 ) sihtaa kakun päälle kaakaojauhetta.

Kannattaa tehdä tarjoilua edeltävänä päivänä.

Täyden touhun viikko

VIikkoon on mahtunut paljon, tekemistä ja touhua. Juhlaa, liikkumista, leivontaa, kuvausta, tapaamisia, kortteja, hyvin syömistä, seuraa, .. ja vielä tämä sunnuntaikin on kulunut

Aamupäivällä vielä eilisen ”purkua” ja sitten hillittömässä räntäsateessa kohti Lapinkangasta: Pieni joulupuoti 

Jo miljöön takia sinne kannattaa ajella, ja kyllä sieltä jotain tänäkin vuonna mökille vietävää löytyi, Miniälle pieni tuliainen, koriste kotiin ovenpielikranssiin.

Sunnuntairuoka perheelle eilisistä rääppiäisista ja tarte flambeeta pari pellillistä. Kunhan oli syöty, lähdin vielä kaupungille: LUMO. Reilut kolme tuntia kiertelin. Osa ajasta kului kylläkin systerin luona viivähtäen: parvekkeeltaan kun oli hyvä kuvata valoja. 😉 Ja sitten taas liukastelemaan Hupisaarten liukkaille poluille ja puistoteille.

Jellyfish

 

Melting Hearts

 

Kalevassa joku totesi, että valofestivaali voisi kestää viikon, eikä vain muutamaa viikonlopun päivää. Olen niin samaan mieltä. Nytkin jäi monta teosta näkemättä ja kokematta.

Monenlaisen tekemisen ja touhun viikon lopuksi sunnuntai on tullut enemmän kuin runsas. Paljon ylöspantavaa vielä ensi viikollekin – kuvia ja reseptejä on luvassa.

Juhlapäivä – 280 yhteistä tapaamista. 280!

 

 

Yhteensä noin 280 tapaamista näiden ihmisten kanssa, näiden jo ystävien kanssa.

Maisteltujen viinien määrää en kerro. 😉

Tässä maistelun ydin. Ja voittaja on? —- (tänttäränttä tee…) Penfolds. Tietysti.

Siihen  parhaat pisteet, ja suosituksia on tulossa. Palaan asiaan… Jouluviinisuosituksia tulossa.

Niin paljon hyvää tänään …

Tänään(kin) on ollut hyvä päivä. Niin hyvä.

Tänään oleme olleet sisaren luona: iltapäivällä minituparit, joihin Pehtoorin kanssa haimme äidin mukaan. Kyllähän me kaikki kolme olimme ihastuksissamme nyt kun koti on valmiiksi sisustettu ja kaikki paikallaan. On avaraa ja valoisaa (marraskuusta huolimatta), harmaata mutta kauniisti harmoonista.

Eikä ainakaan minua hämmästyttänyt, että saimme hyvin syödäksemme, – ja me saimme Pehtoorin kanssa lahjatkin: uudet – nimikoidut – remontti/muutto/aputyövoimapaidat. Niin mukava ylläri. Mutta edelleen: kreikkalainen menu. Varsinkin jälkkäri ”tahmaisuudellaan” maistui. Tosin kaikki maistui.

 

Ja uskokaa pois, minä osaan arvostaa kattausta. Ajattelen, että se on merkki välittämisestä. Tai ainakin siitä, että kutsuja haluaa vieraidensa viihtyvän. Ja hyvänen aika: mehän viihdyimme.

Aina siihen asti, kun näytti, että oli aika avittaa joukkomme vanhin kohti kotia. Illan tullen hiivuimme hiljalleen (Oulun Lumo -iltana liikenne ei ollut kovinkaan sujuvaa… ) kohti Caritasta. Äiti jäi kotiin, Pehtoorin kanssa lähdimme kaupungille drinksuille ja kun Pehtoori hiipui kotiin, minä jäin nauttimaan ja kuvaamaan LUMO Oulua. Niin, niiiiiiin hieno tapahtuma.

Oulu rulettaa! Ja valokuvaaja käy unille …

Oululaisuus?

Sattuipa silmiin (joku linkitti FB:ssä) Me Naiset -lehdessä artikkeli oululaisista. No joo, ehkäpä meidät oululaiset voi nähdä noinkin, mutta minä en taida allekirjoittaa kotikaupunkilaisista ihan tuollaisia stereotypioita. Että nillitänpä hyvinkin joidenkin asioiden kohdalta. Enkä kyllä allekirjoita monia murrejuttujakaan, mitä artikkeliin on tungettu. Olisikohan kannattanut oikeasti oiko- tai siis murreluetuttaa jollakin oikiasti paljanjalakasella oululaisella, joka ossaa meijän murteen kunnola.

Jutussa lukee mm. näin:

  • vintataan polkupyörällä  ~ paljon useammin kyllä vinssataan.
  • Oululainen hymmyilee leveämmin ~ (oikiasti mennee näi:) ”oululainen hymmyilee leviämmin”
  • ”Laitakko nää kahavia maituun?” ~ Ei noin, vaikka kyllä minäkin laitan ”maitua kahaviin”.
  • Näikkö nää paljon tuttuja junassa?  – Näikkö nää palijo tuttuja junasa? (po. välivokaali ja vain yksi konsonantti!)
  • Kaikki oululaiset pyöräilevät ja antavat myös tietä toisille. Kukaan ei nillitä eikä ole aggressiivinen. ~Tähän liittyen tyttärellämme on vuosien varrelta paljon toisenlaisia kokemuksia.

Mutta kyllä Oulussa lumikaaokset ovat liki tuntemattomia (vrt. Helsingissä jokaisen isomman pyryn jälkeinen tilanne) ja palvelualttius, tervehtiminen ja välittömyys ovat osa oululaisuutta. Useimmiten. Kaikkinensa Oulu on hyvä ja kaunis kaupunki asustella.

Murteen ”virheiden” lisäksi hieman harmittaa, että Me naiset  käyttää Shutterstockin kuvapalvelua, eikä esim. Vastavaloa, jossa tuohonkin artikkelin oli muutamalta valokuvaajalta ollut oikeinkin hienoja kuvia… 😉 (”itsevarmimmat ihmiset!? :D)

Jokohan on ”joulunalusaika”?

Reilu viikko ensimmäiseen adventtiin, eikä minulla ole vielä paperista joulukalenteria hankittuna. Ei vaikka eilen ja tänään olen kulkenut monissa liikkeissä ja putiikeissa, joissa oli myynnissä kalentereita. Minä tulin vain keskittyneeksi myyntihommiin, joten ostokset jäivät välistä. Joskopa tässä viikonlopun tullessa saisin ostetuksi kalenterin.

Viikonloppu on kyllä niin täynnä ohjelmaa, tekemistä ja menemistä, että en oikein tiedä, miten kaikkeen ehdin. Jo tänään aloitin lauantai-illan juhlan valmistelun; on viinikerhon 28-vuotisjuhlat, ja tänä vuonna pidetään kuten usein ennenkin meillä. Viime vuonna oltiin ko. viikonloppu Tampereella, jossa Billy Elliot Tampereen Työväen Teatterissa ja ravintola C! Lisäksi Salud ja Piemonte, kuljeskelua pitkin Tamperetta, ystävien seuraa, viiniä, shoppailua, – kaikkinensa melkoinen juhla oli se. Niinpä nyt onkin pienimuotoisemman synttärikekkerin aika.

Eilen vihdoin keksin viineille teeman, ruokamenu on poikkeuksellisen helppo ja ainakin määrällisesti hyvinkin vaatimaton, mutta tekemisensä siinäkin. Ja saattaahan se olla, että huomenissa jo vähän innostun köksäämään, kun tämän kalenteri- ja korttitouhun olen nyt saanut rullaamaan.

Huomenna siis siivous- ja roudauspäivä, viinitietoprujun tekeminen ja kakkupohjat voisin leipoa – ja ehkä jopa kattaa pöydän. Se on aina vähän tavallista monimutkaisempaa silloin kun on samana iltana ensin viinitasting, joka jossain vaiheessa liukuu illalliseksi. Paperit ja pisteytykset vaihtuvat lautasiin ja ruokaan – viini säilyy koko ajan. 😉 Mahdollisimman paljon haluan tehdä valmiiksi – saan sitten istua rauhassa nauttimassa.

Perjantaina päivällä on minituparit, ja vielä illaksi kaupungille. On LUMO! Yksi parhaita, ellei paras, vuosittainen yleisötapahtuma Oulussa. Lauantaina aamupäivällä saattaisin ehtiä käydä Oulunsalossa, jossa on maalaismarkkinat ja illalla ne synttärijuhlat. Ja sunnuntaina avautuu pieni joulupuoti, iltapäivällä pikkuperhe tulee syömään ja ehkä illalla vielä uudelleen LUMOa ihastelemaan ja kuvaamaan.

Mitä luultavimmin viikonlopun kuvasaaliista osa päätyy blogini joulukalenteriin, jonka jossain muodossa olen taas ajatellut kasata. Vähän mietin sellaista, että olisikohan teistä bloginlukijoista apua? – Josko kertoisit oman ja/tai perheesi parhaan tai edes kovasti tykätyn jouluruoan, -leivonnaisen, -herkun, -karkin tai -juoman, mieluusti vielä jonkun ”ei-niin-tavallisen”. Lähetä minulle resepti tai kuva tai jouluviinin tai muun juoman nimi, jouluiseen herkutteluun liittyvä tarina, tai linkki jonnekin jouluiseen juttuun tai tapahtumaan, niin yritän visualisoida (=kuvata) sen ja luvallasi jakaa reseptin tai vinkin jouluherkusta, ehkä jopa itsekin sen tehdä. Lähetä juttu/kuva/linkki/resepti suoraan minulle sähköpostiin (reija at satokangas.fi) tai kommentoi tähän alle tai joulukuussa joku päivä tai ilta kun idea tulee mieleen. Kaikkien jotenkinkaan osallistuneiden kesken voisin arpota uudeksi vuodeksi kuohuviinipullon tai lähettää kalenterin – ihan miten arvonnan voittaja haluaa. Siis tämmöinen talkoilla tehty joulukalenteri? Onnistuisikohan?

Postikorttikauppias

On vähän sellainen kaupparatsu -olo. Olen tänään kiertänyt myymässä korttejani aika moneen paikkaan. Ja ilokseni ne ovat saaneet melko hyvän vastaanoton. Yksi iso moka tai asiantuntemattomuus minulla niitä tehdessä on tapahtunut: korteissa ei ole EAN-koodia. Ja se sitten oli ainakin kahdessa paikassa korttipinkan ostamattomuuteen. 🙁 Eihän minulla ollut tullut pieneen mieleenkään että olisi pitänyt esimerkiksi postimerkin kohtaan painattaa EAN-koodi. Jos ja kun toinen iso satsi kortteja menee ensi vuonna tilaukseen, niin sitten tiedän tämänkin.

Noh, kaikissa liikkeessä ja museokaupoissa ei noita koodeja tarvita. Eikä ne blogitutut, jotka ovat kortteja tilanneet, ole koodeja kyselleet. Minun onneni on se. 😉

 

Postikorttikaupassa kortteja Oulusta

Postikortti- ja kalenterikauppa on auki!

Kaikki tilaamani postikortit ja kalenterit ovat nyt tulleet painosta, ja ihan ajallaan vielä. Olen jo aloittanut niiden jakamisen, ja jatkan posteljoonin hommia tällä viikolla täällä Oulun seudulla, mutta puolitusinaa tilausta odottavat postin kulun palaamista normaaliksi. Mutta tiedoksi, että tulossa ne jo ovat.

Yleisön pyynnöstä teen vielä toisenkin kalenteritilauksen, – vakaasti uskoen, että postilakko ehtii loppua niin ajoissa, että toinen kalenterikuorma ehtii tulla niin aikaisin ennen joulua, jotta minä puolestani ehdin toimittaa ne asiakkaille.

Postikortteja toimittelen jälleenmyyntiin yhteen sun toiseen pisteeseen Oulussa. Ja tänään ahkeroimani korttikauppa on avoinna kaikille, siis myös ”yksityisasiakkaille” – siis ihan kaikille ja samoilla hinnoilla. 

Oulun vanhat kauniit rakennukset (+ Nallikari) -projektini kortteja on nyt neljä valmiina ja myynnissä: Oulun keskusta, Myllytulli-Hupisaaret, Tuira ja Nallikari. Tekeillä on vielä monen monta muutakin… Mutta ajoitan niiden valmistumisen keväälle ja kesälle, nyt aloittelen näillä.

Tässä on Nallikari.

Käyhän katsomassa – ja tilaamassa 😉  – korttikaupasta muitakin… Kortti- ja kalenterikauppa (Muistikuvia)

Juhlakausi on alkanut!

Mummin ja Apsun humputtelupäivä tänään. Tai noh, ei päivä, vaan yhteinen konserttireissu. Maukka ja Väykkä – joista mummi ei olisi varmaan koskaan kuullutkaan, jollei olisi mummi. Olen Oulun Teatterin sähköpostituslistalla, ja jokunen viikko sitten kun tuli mainos Maukan ja Väykän ”maailmankiertuekonsertista”, kyselin vanhemmiltaan, josko Apsu tuntee nämä laulavat hahmot, ja kyllä, tuttuja ovat, joten ostinpa meille liput. Iiro Rantalan sävellykset ja Apsulle tutut hahmot – ei voi mennä pieleen, eihän?

Tänään, kun olin tyttären vienyt lentokentälle ja kotimatkalle, ajelin suoraan Pateniemeen hakemaan Apsun, ja niin pojan ensimmäinen teatteri/konserttireissu oli edessä. Etukäteen en ollut kertonut, mihin mennään, mutta jo matkalla lapsi tuntui tykästyvän ajatukseen, vaikkei edes tiennyt, mitä teatteri tai konsertti tarkoittaa…

Jo narikka oli uutta! Ja oman paikan etsiminen riviltä 8. Valaistut numerot portaiden reunoilla hämmästyttivät: ”Mikki tämmöset?” Paikat löytyivät, olimme ehkä 10 minuuttia ennen esityksen alkua ja noin 150 kertaa poika kysyi, milloin ne tulee, mistä ne tulee, tuleeko ne? – Ja tulivathan ne.

Parin ensimmäisen laulun jälkeen Apsu innostui taputtamaan ja huutelemaan vastauksia, kun Maukka ja Väykkä yleisöään puhuttivat,kun he lapsia (ja aikuisia) innostivat vuorovaikutukseen.

Ja viimeisen laulun puolivälissä, kun yleisö – Apsu mukaanlukien – taputti tahtia biisille, poika kurottautui kohti ja kuiskasi korvaani: ”Mummi – tänne tullaan uudelleen.” Ja mummi oli ihan varma, että niin tullaan, tai mennään yhdessä jonnekin toiseen konserttiin tai teatteriesitykseen vielä monta kertaa. Apsu nautti esityksestä; mummi erityisesti seurasta ja tämän innostuksesta: win-win -tilanne.

Eikä siinä vielä kaikki: kun ajelimme Rantapeltoon, olivat vanhemmat paikalla ja Pehtoori oli  tehnyt sapuskan. Menussa Pehtoorin luottoreseptillä ”lihakääryleet” pastan ja fetasalaatin kera, mutta jälkkäri oli ihan uutta: päärynävaahto. Hyvää oli sekin! Entä jos sekoittaisi joukkoon – ei kourallista non parelleja kuten Apsu teki – vaan Aura-murua?

Toisen päivän peräjälkeen sain istua valmiille! Mukavaa ja makoisaa… Taitaa olla joulunalus juhlakausi alkanut oikein kunnolla.

Juhlasta juhlaan

Juhlasta juhlaan… Eeviksen yksvuotissynttärit tänään, …

Turhaan oli Miniä huolehtinut tarjoiluista, – niin oli pöytä täynnä herkkuja ja päivänsankari oli valloittava, oma rauhallinen itsensä.

Synttäreiltä suoraan ystävien luo syömään ja viettämään iltaa. Kuten sanottu juhlaa juhlan perään.

Sanoivat tehneensä ruokaa ”kalaasit mielessään”, että oli ollut paineita, että miettivät niitä kaikkia sapuskoja, joita olivat meillä nauttineet… Turhia paineita, sanon minä. Tänään söimme niiiiin hyvin, uusia, avaria, ennen maistamattomia makuja. Ja aina on ilo käydä valmiille.  Kaikki oli erinomaista, mutta makumuistoihin jää fenokoli-cappucino ja markiisi. Ja toki serrano-kampelarullat. ja … ja kaikki… Eivätkä vähiten jutut. Vanha ystävyys mahdollistaa uppoamisen syviin vesiin aika nopeasti, mutta myös sen etti jää sinne upoksiin… On hyvä välillä miettiä, mitä elämälleen voi tehdä, mitä ei ja mikä vain pitää hyväksyä. Niin paljon ajatuksia…

Niin hyvä päivä.

Perjantai-iltana

Joskus on mahdottoman mukava tuntea ansainneensa perjantai-illan, tykästyä sen leppoisuuteen ja mieluisiin makuihin, hyvään seuraan. Jalkapalloa en katsele, kun siitä mitään en ymmärrä, ei kiinnosta, – toki iloinen olen, kun Suomi näyttää voittavan.

Tänään ilta tuntuu ansaitulta. Jos toissapäivänä perhepäivällisen tuunaaminen sekä eilinen verho-operaatio ja liikunta (kävely sateessa liukkailla kaduilla) sujuivat tahmaisesti tai jotensakin ’toiskeloposesti’, niin tänään oli parempi päivä. Sekä sapuska, liikunta ja verhot sujuivat ilman tupulointia. Ja niiden lisäksi paljon muutakin. Eeviksen huomisille synttäreille lohipiirakka valmistui ihan ”ohimennen”.

Ja aamulla kävin ruoka- ja lahjaostoksilla (tuliaisia myös huomiseen iltakylään), tarpeeksi aikaisin, ettei mitään joulunavajaistunnelmaa ollut vielä houkuttelemassa väkeä kauppoihin. Jossain välähti taas ajatus: tämä elämäntilanne on aikas mukava.

Ainoa kaihertava asia tänään on ollut postin lakko: kalenteritilauksesta olen huolissani. Pienemmät kalenterit ovat jo tulleet, isot eivät. Ja sitten minulla on – vihdoin – ISO postikorttitilaus tulossa. Ja sisarelle tuparilahja (äidin puolesta). Elämässäni ”ratkaisevat” lakot ovat olleet yleensä juuri ennen viikkoa 43 (syyslomaviikko) tai keväisin (ette tiedäkään, kuinka paljon AKT on elämääni vaikuttanut!) mutta että nyt pienen-pienen valokuvausyrityksen kanssa joudun taas force major -seikkojen kanssa tuskailemaan tai ainakin olemaan vähän huolissani.

Toisaalta: pieniä on murheet.

Rapatessa roiskuu —

Touhupäivä tänään, –

heti kohta herättyä lähdin kävelemään kohti kaupunkia. Virhe! Jo kilometrin päästä alkoi sataa vettä, ja Toppilansuoran jälkeen eli noin puolimatkassa hiekoitus oli jalkakäytäviltä hiipunut ties mihin. Oli ihan mahdottoman liukasta. Se hidasti etenemistä, jopa siinä määrin, että myöhästyin kampaajalta, mitä en muista koskaan osaltani tapahtuneen. Yleensä minun luottokampaajani on myöhässä, mutta ei tietenkään tänään kun minä saavuin sateesta ja liukastellen liki 10 minuuttia myöhässä. Tästä huolimatta hiukset ovat taas sopivan mittaiset.

Ja sitten seuraavalle rastille. Systerin verhotanko- ja verhonripustusoperaatio jatkui tänään. Pehtoori oli mennessäni jo melkein saanut lisäkiskot poratuksi paikoilleen, mukana ollut Tyär avitti minua rypytysten ja nipsujen laitossa. Ja sitten päivän toinen virhe!  Minä ymmärsin väärin, ja systeri neuvoikin vähän ”ohi”, joten merkittävin aikaansaannokseni parituntisen sähläämisen tuloksena oli, että tulin nauttineeksi oikein hyvän cappuccinon ja pienen palan omenapiirakkaa. Tottahan talkoissa tarjoilut ovat tärkeä juttu! Ja päivähän se on huomennakin.

Seuraavaksi tyttären kanssa Caritakseen äidin luo. Ja sieltä sitten Pehtoori ja Apsu tulivat hakemaan meidän kotiin. Apsu kun oli kutsunut itsensä mummi-papalle kylään, kun tiesi Naanan olevan täällä. Niinpä pitkälle iltaan Pingu, Legot, piirtäminen, kuvien katselu, Mario Kart ja muu touhu olivat ohjelmassa. Jossain välissä syötiinkin, ja sitten illan tultua, kun tyttären oli jo päästävä lukemaan tenttiin, vein Apsun kotiinsa.

Olisiko jo joulukorttien aika?

https://www.vastavalo.net/galleria.php?x=191110-0839127-XW

 

 

 

Räntäsateesta yhteiseen ruokapöytään

Täysikuusta ei aamuvarhaisella ollut jäljellä kuin huonosti nukuttu yö. Pihavalo, kausivalo, omppupuuvalo, jouluvalo tai mikä ikinä lieneekään, – ja pimeys ja räntäsade. Valkoista lunta sentään vielä, mutta päivän kuluessa kauniit hanget ovat laskeutuneet, huura puista lähtenyt.

Aamun oman sisäisen mökötyksen jälkeen kuitenkin heräsin ajatukseen, että tänäänhän on juhlapäivä! Tyär tulee kotikotiin. Ja koskapa pidennetyn viikonloppunsa aikana aikatautu Juniorin työvuorojen ja meidän menojen kanssa on sellainen, ettei yhteiselle ruokapöytään istumiselle ollut mahdollista muulloin kuin tänään, niin minähän sitten kokkasin tänään. Merkillistä tupulointia oli koko kolmen ruokalajin värkkääminen, mutta lähti meillä nälkä.

Parasta oli ehkä ”Peltipiirakka ja jokirapu-lohisalaatti. Ohje on täällä.

Vielä parempaa olisi ollut, jollei piirakka olisi (minun aikataulujen väärin lukemisen vuoksi) ehtinyt jäähtyä ja jos jokiravut olisivat olleet hyviä. Mutta maistui se näinkin.

Ja parastahan meistä oli, että oltiin kaikki saman pöydän ympärillä, – paitsi että Naana ja Apsu olivat välillä lattialla, pöydän allakin. Onhan heillä tämän ”kattohommia” perinne jo pari vuotta vanha. Apsu oli päiväkodissakin kertonut, että kummitäti tulee tänään, ja oli sitten papan kanssa lentokentällä vastassa. On pitkin syksyä lähetellyt ääniviestejä Helsinkiin, että ”kuuleppa kun mulla on vähän ikäväkin sua”.

Ikävä on ollut meillä muillakin, kesällä viimeksi nähty. Nyt on päällimmäiset kuulumiset vaihdeltu, ja monta yhteistä päivää edessä.

 

Lyhyt, hyvä päivä

Aamupäivällä ulkona, sininen hetki tuokin. Aika levollista.

Ja ilta sitten ihan erilaisessa tunnelmassa.

Ehkä se, että päivät tuntuvat lyhyiltä, on osoitus siitä, että ne kuluvat nopeasti – ja mieluisesti. Ulkoillen, ja illalla (ent.) Lääninhallituksen talossa. Erinomaisen kohtuullinen, ja paljon uutta opettava, viininmaisteluilta oli tänään. Monastrell – ammattilaisen opettamana. Kyllä tästä opetuksesta jotain lastuja, tai pitäisikö sanoa pisaroita, tänne blogiinkin vielä kantautuu…

Ja toistuvasti (jo kolmas kerta) miljöö viehättää…

Hiljaisuus, kaipuu ja mennyt

Fotomaraton: Hiljaisuus.

Eihän tämä oikeastaan kuvana ole (taaskaan) minun mukavuusalueeni (siis kuvausmukavuus 😉 ) ulkopuolella, mutta parempaa en nyt osaa. Olisikohan ollut helpompi, jos oltaisiin mökillä? Siellä lumisade on vieläkin hiljaisempaa, mutta onhan tässä kuvassa ainakin kaksinkertainen hiljaisuus? – Minähän en taida elämässäni enää hiljaisuutta koskaan kuulla. Tinnitus tuntuu (vai luulenko minä vain) näin pimeänä vuodenaikana (jolloin olen tietysti enemmän sisällä) olevan voimakkaampaa kuin kesällä. Kesäisin ei ole ajatustensa kanssa hiljaa, silloin on enemmän elämää ja ääntä, ja siksi hiljaisuuden puuttumista ei huomaa. Onko kehäpäätelmä? Ehkä. Ihan omaa argumentaatiota…

Toinenkin fotomaratonin tuloksista puuttunut kuva valmistui tänään. Kaipuu. Ainainen kaipuu reissuun. Ja mennytkin on joskus kaipauksen kohteena. Runokirjatkin kertonevat jonkinlaisesta kaipuusta?

Tämä kuva syntyi, kun mietin ja kehittelin yhtä tilaustyötä. Olisiko tässä idea: ”Kirjahylly sisustustauluna”. Tästä voisi tehdä niin monenlaisia/värisiä/teemaisia versioita. Tai keittiöön voisi tehdä astiahyllyistä vastaavia.  Tuossa kohtaa hyllyssäni on Berlin ja Ireland -kirjat: nekin kohteita, joihin kaipuu. Niissä ei olla koskaan käyty.

En itse hoksannutkaan, mutta Pehtoori hoksautti, että minullahan on tässä työhuoneessani kirjahylly tauluna.

Tuossa grafiikkatyössä ei ole mitään tavallisia kirjoja, vaan Iin seurakunnan kirkonkirjoja arkiston hyllyssä. Sen on tehnyt Iin kirkkoherran vaimo Kaija Elo, joka on kuvataiteilija ja runoilija. Kun kirjoittamani Iin seurakunnan historia vuonna 1998 valmistui, sain julkistamistilaisuudessa taulun lahjaksi.

Toinen lahja, joka tuon monivuotisen, paljolti amanuenssin viran ohessa kirjoittamani kirjaprojektin jälkeen sain (lue: ostin itselleni), oli uudet laskettelusukset. 😉 Niitä ei enää meidän mökkiliiteristä tai autotallista löydy, kiertoon ovat joutuneet. Niiden jälkeen olen ostanut curverit, joilla viime talvena taisin käydä kahdesti rinteessä.

Iin historiaa vuotta aiemmin valmistuneen – vielä pidemmän ja isomman – projektin, Keminmaan historian valmistuttua, ostin silloinkin itselleni palkkiorahoista lahjan: kapean, kultaisen rannerenkaan. Nytkin se on ranteessani. 😉

Mitä opimme tästä? Taide ja korut pysyvät, urheiluvälineet eivät. Hmmmm…. olikohnan tämä nyt mitenkään erityisen hyvä opetus. 😀

 

 

Papanpäivä

”Mummi, laita se kamera pois jo. Ei enää naurata nämä kuvailujutut. ”

Näin vakava isänpäivä/papanpäivä vieras meillä tänään oli. Tosin vain juuri kuvan ottamisen hetken vakavana … Ja päivänsankari on hänkin. Tänään tämä meidän toinen iki-ihana lapsenlapsi (Tauno Tyttö Satokangas, kuten veljensä häntä kauan puhutteli) täytti vuoden. Viikon päästä sitten juhlitaan synttäreitä… Eeviksellä on ihan yhtä paljon hiuksia kuin isällään ja tädillään yksivuotiskuvissa.

Perhepiirissä tämäkin sunnuntai, ja ruoan merkeissä – kuten tavallista.

Nyt sitten suosituksia tämän viikonlopun (maku)kokemuksista.

  • REKOsta ostettu Highlander nyhtöliha, jonka laitoin viime yöksi leivinuuniin, oli tänään mitä mainiointa ja juhlavinta tortilla-täytettä. Liian myöhään hoksasin, että olisi kannattanut tehdä pita-leipiä
  • Tommasi Adorato Appassionato Bianco 2017  Tämä valkoviini saatiin ystäviltä kesän kalaaseissa, ja eilen se Pehtoorin kanssa avattiin, jätettiin tilkka myös Miniälle täksi päiväksi. Ja yhteistuumin todettiin hyväksi. Ainoa vaan, että Suomessa näyttää (tällä hetkellä) olevan vain hanapakkauksena myynnissä, lienevätkö ystävät hankkineet pullon Haaparannasta. Niin tai näin, kannattaa pitää mielessä: hedelmäinen, makoisa ja tarpeeksi hapokas, ei tunkkainen. Sellainen talvivalkoviini.

  • Jos ei innosta leipoa täytekakkua, tuulihatut ovat hyvä vaihtoehto. Kahdenlaisella täytteellä niitä oli tarjolla: minttu-suklaa-rahka-kermavaahto ja kerma-mustikka-täyte. Molemmat kelpasivat. Tuulihatuissa on tärkeää kananmunien tuoreus. Näissäkin Katan Kanalan munia. Tulevana torstaina Rekossa huikea tarjous 5 €/30 munan levy. Lämmin suositus.

Ja sitten suositus lukukokemuksesta. Elton John. Elämäkerta. Olen vaikuttunut, järkyttynyt, vakuuttunut, ja veikkaan, että viimeiset 60 sivua kirjasta on vielä TTK:n jälkeen kuunneltava. Palaan asiaan.

Kotielämää

Sitähän minä ohi kulkiessani jäin miettimään, miten tuolle heikoilla jäillä kävelleelle koiralle oli lopulta käynyt? – Pääsihän rannalle?

Toinen juttu, mitä viime päivinä lenkeilläni ”liikenneturvallisuuteen” liittyen olen miettinyt, on se, mikseivät ihmiset käytä heijastimia. Olen useinkin, jo aiemminkin, miettinyt sitä, miksei ”ympäri vuoden pimeiden iltojen maissa” (Etelä-Eurooppa etc.) käytetä heijastimia, ei edes maaseudulla, eikä paljoakaan kynttilöitä. Luulisi niiden olevan yksi arjen käytetyin juttu siellä, mutta ei.

Mutta täällä pimeässä Pohjolassa, talven tullessa, hyvät ihmiset, heijastimet kehiin: takkeihin ja laukkuihin nyt! Eikä mennä heikoille jäille…

En ollut lähelläkään jäisiä rantoja tänään, vaikkaa kaupungilla liukkailla kaduilla tepastelinkin. Ja toki kaipasin Hangasojalla olevia nastakenkiäni. Kaipasin paljon. Hangasojallahan ne. Kuten untuvatakki, vinkkelit, kunnon hanskat, etc. … Mutta liikuin silti. Ja nautin lumisista näkymistä, aika hiljaisesta kaupungista, mietin tulevaa, joululahjojakin jo.

Ja huomista ajatellen, menneessä viivähtäen, kävin haudallakin.

Iltapäivä kului taas ruoan parissa: sitä tehden ja nauttien. Huomisellekin jo tehden.

Ja tänään on Suomen suurin koti-ilta. Meilläkin taas kerran. Ja glögikausi avattu. Loimu. Ihana vadelman maku. Joulun maku.

Kahden hengen pikkujoulut

Uni loppui (taas) kesken, enkä jaksanut jäädä sitä suremaan, vaan keitin kuuden aikoihin kahvit, join ne, puin lämpimästi ylle, hyppäsin autoon ja ajelin Canonin kanssa kaupungille.

Laaniskan valaistus …

Aikeena mennä kuvailemaan mm. Mannerheimin puiston uusia ”tunnelmavaloja”. No eihän tunnelmaa ole kuin iltaisin? – tai ainakaan tänä aamuna ne eivät olleet ”päällä”. Minä kun olen siitä hassu, että tunnelmaa voi olla aamuisinkin. Pienimuotoisena osoituksena siitä se, että sytyttelen (tai Pehtoori sytyttää – riippuu kumpi herää ensin) aamuisin kynttilät sekä keittiön pöydälle että työhuoneeseen. Siispä ajattelin, että olisi voinut puistossakin olla valot aamuseitsemältä. Ei ollut, ei.

Muita valaistuksia sentään löysin. Niin kuin tämän Vanhan apteekin talon hienon julkisivun. On se vaan kaunis. Talossa olisi nyt huikea asunto myynnissä… muuten, mutta kun talossa ei ole hissiä, niin ei sitten… Tiedättekös, mistä pidän eniten tuossa asunnossa? Ovista ja hanoista! No eivät ehkä ole riittävä syy kodin vaihtoon, ja totta puhuen, eihän meillä ole tarvetta uudelle asunnolle, toivottavasti ei vielä moneen vuoteen.

Kontrasti edelliseen kuvaan oli iso, kun kävin tervehtimässä Tiernapoikia, jotka hieman hämmentyneinä katselivat taas edessä olevaa ja alkavaa jouluhäslinkiä … Hieman ovat sivustakatsojan roolissa, ja – edelleen – mielestäni väärässä paikassa. Mutta hellyyttäviä he kuitenkin ovat. Ympäröivä rakennusarkkitehtuuri ei sitten herätä kovastikaan positiivisia fiboja.

Aamun valjettua, palauduin kotiin, —

ja iltapäivällä sitten uudelleen kaupungille. Tällä kertaa kävelin, – kävimme Pehtoorin kanssa tervehtimässä anoppia, joka on jo viikon ollut sairaalassa, tai nyt jo kolmannessa sairaalassa. Onneksi kierto ei vienyt kauemmas (esim. Taivalkoskelle tai Liminkaan kuten appi ja äiti ovat joutuneet sairaalakierroksillaan kulkemaan) kuin Oulun sairaaloihin. Ei ole anoppi paljon lääkäreitä elämässään tarvinnut, topakka ja lääkäreitä kaikin tavoin kaihtava on aina ollut. Nyt vaan oli pakko, kun jalat kirjaimellisesti pettivät alta. Pehtoori ja sisaruksensa ovat päivittäin sairaalassa käyneet, minäkin sitten tänään.

Ja sitten lähdimme kaksin syömään. Paikaksi valikoitui Zivago. Minulle toinen kerta siellä (siis tässä uudessa Zivagossa) ja kyllä kannatti. Ruoka ja palvelu olivat erinomaisia. Tänään, kuten perjantaisin yleensäkin, olisi ollut pinchos-buffet, mutta päädyimme a la carteen: Pehtoorille karamellipossua, lisukkeena Tyrnävän lohkoperunoita ja Peltolan Blue-dippiä ja minulle 70-lukulainen katkarapuleipä, jossa chilimarinoituja katkarapuja, kuusamolaista Emmental-juustoa ja tillikreemiä. Kinkku ja laatikot EIVÄT kuuluneet meidän pikkujouluun, hyvä niin. Erinomaisen hyvä.

Zivago on vähän loft-henkinen, ehkä jopa varastomainen miljöö, mutta so what. Ruoka on hyvää! Tunnelma leppoisa.

Ja sitten toinen – meille ”ei niin tavallinen” -paikka. Cocktail-company vanhan, meille tärkeän Kahvi-Aulan paikalla Tornitalossa. Hoh hoijaa niitä muistoja, vaikka tyyli on ihan eri kuin 70-luvulla. Kuinka monta askillista tupakkaa olenkaan Kahvi-Aulassa Hanskin, Riitan, Annen, – ja Pehtoorinkin seurassa polttanut! Tupakansavuisia nuoruusmuistoja. 😉

Mutta tänään parempia nautintoaineita: nautimme hyvät drinksut, – baaritiskilla voi vain ilmoittaa, minkä tyylistä haluaisi: ”minulle jotain kahvipohjaista” (ajattelin Irish Coffeeta) ja Pehtoori: ”haluan juomaani giniä”. Olimme tyytyväisiä tulokseen, joskin on todettava, että verrattuna Zivagon hintatasoon drinksubaari oli huomattavasti tyyriimpi.

Ja sitten jo seitsemän jälkeen… ; ) Pikkujoulujen jatkot: tietokoneen ääressä punaviinilasillinen, kynttilä ja jälkkäri (Castellon uusi juusto Golden? ja kaurakeksi … yksinkertainen on parasta). Ja marraskuu on vasta alkupuolella….

Kotoilua koneen ääressä

Suvantovaihe menossa. Laskeutuminen talvihorrokseen vai keskitalven juhla- ja tapahtumakauden alkua edeltävä odottelun jakso? Voiko olla molempia? – Ehkäpä.

Kun kalenterissa ei ole oikein mitään, niin kotoilu ja kaikin puolinen ”hyggeily” on tänään ollut mukavaa ja mieluisaa.  Koneen ääressäkin on ollut kynttilä koko päivän. Lähes koko päivän.

Sentään pieni piipahdus ulkoilmaan…

Joka tapauksessa tänään taas mietin, mitähän tekisin kaiket päivät, jollei minulla olisi näitä kuvahommia. On kuulkaa some-markkinointia tehty tänään. Ja tässä vielä tänne ”blogi-kanavallekin” tiedoksi, että Oulu kuvissa -kalenterini vuodelle 2020 lähtee huomenna iltapäivällä painoon, joten vielä ehdit mukaan tilaukseen. KLIKS

Alkutalven huikea aurinkoinen päivä

Aamulla mietin kovasti, että lähtisinkö salille, äidin luo, ulos vai tekisinkö kalenteritilauksen valmiiksi? – No minä mihinkään salille lähde, ulkona pakkasta on aika paljon (- 13 C) , kalenteritilauksen teen vasta perjantaina kuten olen ”luvannut”, ja kun äidin luona on joka tapauksessa tänään käytävä, niin sitten sinne. Varuilta puin kuitenkin ulkoiluvermeet, josko vaikka palatessa jo tarkenisin vähän lenkkeillä ja kuvailla.

Mutta jo menomatkalla pyörsin päätökseni. ULOS! En muista, onko Oulussa minun reilun kuudenvuosikymmenen kokemuksella koskaan marraskuussa ollut sellaista säätä kuin tänään. Marras- vai maaliskuu? Kirkas sinitaivas, tyven, tuuleton sää. Noh, pakkasta, mutta se vain sai kaiken kimmeltämään, höyryn nousemaan joesta, haloilmiön (sivuauringot) ja hienon auringonlaskun.

Aamupäivällä kiertelin hyvinkin pari tuntisen, kuvaajia oli järkkäreillä ja kännyköillä oli paljon muitakin, sauvakävelijät, avantouimarit ja eäkeläiset pysähtyivät juttelemaan. Talvella Oulussa? – ihmiset pysähtyvät juttelemaan? Sekin kertoo, että sää oli ihmeellinen. Kun sitten vihdoin olin käynyt myös äidin kauppareissun ja hänen luonaan päivittelemässä asiat, huushollin ja kuulumiset, niin lähdin vielä takaisin ulos.

Hyvä päivä tänään.

 

Kaupungin kaamos

Eilisen auringonpaisteen jälkeen tänään tuntui kovin pimeältä. Oulun korkeudellehan kaamos ei laskeudu, täällä aurinko nousee vielä talvipäivän seisauksen aikanakin, joten ”oikeita” kaamoskuvia ei täällä voi ottaa. Toisaalta kyllä tänään aika auringottomalta on näyttänyt. Joten tässä fotomaratonin yksi haastekuva ”suoritettuna”: kaamos.

Tämä kuva Möljältä. Ja huom. VÄRIkuva.

Totta puhuen oli aika mukava pakkaskeli, puut kauniisti huurassa, eikä kovaa tuulta. Ja hyvähän se on, että on lunta. Se peittää mustan ja harmaan maan, se tuo valoa ja pehmeyttä.  Niinpä ulkoilua ja liikkumista aamupäivällä.

Hämärän ja pimeän laskeuduttua iltapäivän asioilta ”rantautuminen” puhtaaseen kotiin. Pitkästä aikaa meillä on ammattilaisen jäljiltä kunnolla siivottu. Sisälle laittelin vielä tuikkuja, etsin jo talviset pikkuliinat, mietin joulukortin kuva-aihetta – ehkäpä tänäkin vuonna ”lainaan” pikkuisia – mummihan voi niin tehdä?

Pihalampuistakin voisi tietysti kehitellä jotain. Pehtoori on leikannut meidän omppupuun kauniiksi, ja valaissut myös. Jos tuonne oksille laittelisi koko tonttuarmeijan kiipeilemään? Tai laittaisi taustalle revontulet? Tai…

Menneitä miettien

Epätodellinen sää tänään, mutta niin kaunista tepastellessa iltapäivän lenkillä. Pakkasta oli kyllä vielä iltapäivälläkin kymmenkunta astetta, mutta tyven, poutainen, aurinkoinenkin.  Ulkoilma tuntui taas hyvälle.

Sitä paitsi minulla oli hyvä kirja lopuillaan: Heidi Köngäs, Mirjami. Lisää sota-ajan kirjoja lukulistaani. En ole ennen lukenut (en edes tiennyt) Heidi Köngäksen tuotannosta – hyppäsin vähän kuin keskelle hänen trilogiaansa? – Ison perheen (5 poikaa ja 3 tytärtä) elämästä sotavuosien Suomen maaseudulla – Pirkanmaalla Mäntässä kirjoittanut Köngäs luo todentuntuisesti henkilöidensä alakuloisen mielenmaiseman. Hän kirjoittaa paikoin hyvin runollisesti. Kirjassa ei niinkään ”näe” maisemia tai miljöitä, mutta sen edetessä huomaamatta myötäelää ja pystyy tuntemaan naisten huolen, ahdistuksen ja toisaalta sellaisen ”matalan” selviämisen.

Kirjaa markkinoidaan vähän kuin rakkaustarinana, mutta minulle siinä oli enemmänkin arjen ja kotirintaman elämänmenon kuvaamista – ja nimenomaan tunteiden tasolla. Mirjami kysyy itseltään vuodenvaihteessa 1946 ”miksei rauha sitten tunnukaan niin ihmeelliseltä, miksi kaikki on tyhjää, valjua”… Eikä ole kyse vain aineellisen puutteen jatkumisesta, tuhotuista maisemista, kaupungeista, kuolleista läheisistä.

Taas, niin kuin tässä vanhetessa, vanhusten kanssa jutellessa, menneitä kirjatessa, olen monta kertaa tullut ajatelleeksi, että loppujen lopuksi sodan loppumisesta kun synnyin. Sokerin ja kahvin säännöstely oli loppunut vasta 1954, valvontakomissio lähtenyt vain 10 vuotta aiemmin, jälleenrakennus ei suinkaan ollut vielä päätöksessään, sodan jälkeiset suuret ikäluokat olivat juuri ehtineet kansakouluun…

Hyvinkin menneessä maailmassa olen elänyt tänään… Nyt kirja vaihtui dekkariksi Englannin maaseudulle, joten tunnemaisemakin palautunee tulevaan katsovaksi. 😉

 

 

Kuvaushaasteeseen vastauksia

Fotomaraton!

Kyllä nyt haaste jää vähän vajaasti toteutetuksi. Mutta kuten kunnon (kilpa)urheilija on minulla selityksiä huonoon tulokseen: eilinen sää! Eikä tänäänkään mikään kuvailukeli ollut; eilen ulkoilu olematonta, ja tänään lenkillä mukana sauvat, eikä kameraa.

Ja totisesti, kyllä vaikeita olivat aiheetkin, – kymmenen aihetta. Kuusi sentään sain kuviin.

Levoton. Aasia. Yhdistin aiheen, siis Levoton Aasia. 2) Musiikki 3) Muutos 4) Ilo 5) Kaamos 6) Lohdutus ”kyllä se siitä” 7) Hiljaisuus 8) Mummius. Rakkaus. (minulla mummiuteen kuuluu rakkaus, siis samassa kuvassa 😉 9) Kaipuu 10) Eri värejä, monivärinen…

Muutos, Kaamos, HIljaisuus ja Kaipaus – niihin en tällä fotomaratonilla yltänyt, mutta pidän ne edelleen mielessä, tulevalla viikolla niistä tulee tulkintani.

Ja tässä sitten ne, jotka sain kuvatuksi.

1) Levoton Aasia 

Kävin eilen Aasia Marketissa. Kuvailin hyllyjä, nuudelipaketteja ja kastikepulloja; värejä ja tekstejä oli paljonkin, levottomasti, mutta enpä kelpuuta niitä kuvia tähän vastauksiksi. Mutta ulkoseinästä tähän kuvaan teksti ja alla (tässä on siis kaksi kuvaa päällekkäin) on kuva Aasian levottomista pörssikursseista: ”Aasian markkinoilla levotonta.” Tämän lähemmäs Levotonta Aasiaa en Oulun marraskuussa keksinyt kuvakohdetta. 😉 Tulipahan taas harjoiteltua tätäkin tekniikkaa.

2) Musiikki. On vaikea kuvata ääntä. Mutta muistot. Kuvassa ei ole mikä tahansa vinyyli…

4) Ilo. Samppanja tarkoittaa aina iloa. Hyvässä seurassa tuplailo.

6) Lohdutus: ”kyllä se siitä” 

Isovelin halaus ja lohdutus: kyllä se siitä…

 8) Mummius. Rakkaus. (minulla mummiuteen kuuluu rakkaus, siis samassa kuvassa mummius ja rakkaus 😉 ) (Juniori kuvasi)

10) Monivärinen, eri värejä. Tätä haastetta varten jälkkäri (passionmousse Madeiralta tuoduista hedelmistä) pieniin mariskooleihin.

 

Kommentoijia tähän haasteeseeni oli yhteensä kymmenen: Sky, Raila, Jarin, Sanna, Kati, Sini, AK, MS, Anneli, Wondersbykaari. Kiitos kaikille, vaikeita, mutta siksikin hyviä haasteita heititte. Ja kommentoijien kesken suoritettiin arvonta (ilman videointia 🙁 ). Ja korttipaketin voitti: Sanna. (Lähetätkö minulle (reija at satokangas.fi) osoitteesi, niin toimitan kortit sinulle.) Onneksi olkoon ja kiitos sinulle ja kaikille muillekin.

Lepolauantai

Eihän se aina mene niin kuin Strömsössä.

Ei tänäänkään. Oikeastaan mikään, tai noh, melkein mikään ei ole mennyt pieleen, mutta kun mikään ei ole mennyt mihinkään. Ei mikään, ei mihinkään.

Ei liikkumista, ei kokkailua, ei kuvailua, ei tapaamisia (noh, sentään pikapiipahdus äidin luona ja hautuumaalla), ei kotitöitä, ei mitään.

Lunta tänään on satanut. Paljon.

Ei muuta. Sitäkään en ole kolannut.

Nyt sentään valmiina lähtemään ystävien luo. On viinikerhon maistiaiset. Ilta pelastaa muutoin näkymättömän päivän. Onneksi on ystäviä. Viiniä ja ystäviä. Viiniystäviä.

 

Oulu kuvissa vol. VIII – vuoden 2020 kalenteri joululahjaksi?

Ensi vuoden kalenterini ”Oulu kuvissa” (vol. VIII) alkaa olla nyt valmis.

Perinteisesti tilaan sitä jaettavaksi ystäville ja lähisukulaisille lahjaksi, ja – kuten viime vuosina – mielelläni myös myyn kalentereitani.

Tilaan niitä ensi viikolla: tilaisinko samalla sinullekin?

Tämä voisi olla hyvä joululahja vaikka Oulusta pois muuttaneelle ystävälle tai sukulaiselle. Tai voipa tämä olla vähän tavallista isompi joulukorttikin.

Kalenteri on A4-kokoinen, MUTTA tänä vuonna mahdollisuus tilata isompikin versio = 2 x A4 (ks. kuvat alhaalla)*. Jokaisen kuukauden kuvassa on kaupunkimaisema/miljöö Oulusta ko. ajankohtana, ja ensi vuoden kalenterissa lähes kaikissa kaupunkimaisemissa on Oulujokisuistoa näkyvillä. Ja kalenterissa on eri rakennuksia kuin viime vuotisessa.

Kalenterissa on nimipäivät ja liputuspäivät, ja sen pinta on silkkimatta, joten siihen voi kirjoitella omia merkintöjäkin.

(kuvassa tämänvuotisen kalenterin takakansi)

Ison kalenterin hinta on 22,50 euroa, ja pieni (se viimevuotinen koko) on vähän halvempi (=21.90 €) lisäksi mahdolliset lähetyskulut 4 – 5 euroa – Oulun alueella koetan toimittaa  kalenterit perille ihan ilman (lakossa olevan?) postin apua, joten postituskulujakaan ei tule. Sellainenkin mahdollisuus on, että jos tilaat enemmän kuin viisi kalenteria saat noin 10 % alennuksen hinnasta (= 20,50 € tai 21,50 €/kpl).

Laittele minulle tilaus sähköpostilla reija at satokangas.fi tai tekstarilla (040 567 1482). Tai vaikka tähän alle kommentoimalla. Ja kerro samalla, haluatko ison (2 x A4) vai pienen (A4) kalenterin.

EHKÄ tilaan toisenkin satsin myöhemmin, mutta silloin hinta on kalliimpi, joten kannattaa tilailla nyt.

Katseet ensi vuoteen ja joululahjojen hankinta alulle nyt!

 

* Tässä A (21,50 €). Sekä kuva että kalenteri vaativat yhteensä vain aanelosen verran tilaa.

ja tässä 2 x A4 (22.50 €). Siis sekä kuvalle että kalenterille molemmille tilaa aanelosen verran.