Sellainen tyypillinen reissuun lähtöä edeltävä viikko menossa. To do -listalla on paljon juttuja, joille olen paljolti ihan itse asettanut dead-lineksi 6.10. sillä sunnuntaina on pakkaamista, jääkaapin tyhjennystä, pikkuperhe syömässä, reissuläppärin ”optimointia” ja TTK joten silloin ei enää mitään muuta ehdi tehdä. Ja nyt kyllä näyttää, etten ehdi ihan kaikkia muitakaan.
Luonnollisestikaan en ehdi, kun vitkuttelen tunti tolkulla ulkona ihanan happirikkaassa, kirkkaan kuulaassa ilmassa sen sijaan, että duunaisin soppaa, kuvia, siistisin huushollia tai roudaisin syksyisen konmarituksen kamoja Konttiin. Enhän minä ehdi, kun kaikki etenee luvattoman hitaasti, ja aina hairahdun tekemään jotain mikä ei ole vuorossa tai ei ole edes tekemisen tarpeessa. Ilmiöllä on nimensä: häsyäminen. Ja sitä ilmenee yleensä juuri silloin, kun ei malta keskittyä.
Keskittymistä on kyllä avittanut kirjan kuuntelu ”ajatuksettomien” tekemisten ohessa: tänään olen kuunnellut melkein kokonaan Claes Anderssonin omaelämäkerrallisen romaanin ”Oton elämä”. Anderson oli minusta monella lailla viisas ja lahjakas, olen lukenut häneltä vähän, runoja jonkin verran, mutta hänen hänen poliittisen uransakin aikana hänessä oli humaania asennetta, humanistiakin, harkittuja sanoja… Ehkä myötäsukainen suhtaumisena taustalla on sukulaisuus… Isänäitini kautta olemme kaukaisia sukulaisia. Kuin myös toisen suomalaisen poliitikon kanssa minulla on yhteisiä sukujuuria: Ilkka Suominen on hänkin mummuni kanssa samaa Suomisten sukuhaaraa. Ja Tanja Vienonen myös. Ketään heistä en tietenkään ole koskaan tavannut.