Shoppailun merkeissä

 

On niin pimeää.

Ja aika ”pimeitä” juttujakin tänään on ollut. Kaikkea sitä.

Joko muilla on kausivaloja ripustettuna, sytytettynä? Me olemme tällä viikolla niitä laitelleet – naapurustossa kun aloitettiin jo viime viikolla, mistä rohkaistuneena mekin lähdimme mukaan piha- ja kotivalaisuun. Ja paljon kynttilöitä ostin Ideaparkin reissulla tänään. Menin sinne hakemaan istuintyynyä kirjoituspöydän tuoliin, ja innostuinpa shoppaamaan. En ole ennen tiennyt (kun olen vissiin kerran ennen käynytkään), että Luhta Outletissa on Ril´s vaatteita: 229 euron ”paremmat” housut 67 eurolla, ja kokoa 38! Jihuu! Mutta talvitakki jäi taas ostamatta. Pianhan se jo päivä pitenee ja kelit lämpenee… ei vai?

Illalla kävin vielä REKOssa: nyt ostin ison kassillisen kaikenmoista. Kalakauppiaita siellä ei tällä kertaa ollut 🙁 , mutta karitsan lihaa ja Sydänmaan Highlander nyhtölihaa olin varaillut. Se on sellaista puoliriistaa, kuulemma. En ole kuin kerran sitä maistanut (proomotiossa tai jossain muussa isossa yo:n juhlassa). Nyt päästään testaamaan. Sinisiä perunoita, vihanneksia, tyrniä, hunajaa, jauhemaksaa, kananmunia, – ja niiden oston vuoksi jouduin sitten Kauppalehteen… Olivat tekemässä sinne juttua, ja VAT-näyttöjen ”tuomari” oli kuvauskeikalla, eikä ollut puhettakaan, että olisi päässyt kameraansa pakoon. Argh!

On tulossa ruokajuhlaviikonloppu: huomenna on paistinkääntäjien kekri-juhla, lauantaina viinikerhon maistiaiset Iskossa, mikä merkitsee myös hyvää ruokaa ja sitten sunnuntaina pikkuperhe saa nyhtötortilloja ja/tai jotain muuta hyvää. Pimeällä on hyvä syödä hyvin. 😉 Ja kuvailla. Kiitokset 10 haasteaiheesta, yksi kuvista on jo otettu. Saapa nähdä…

Vastauksia vailla

Auringonnousu tänään 7:58. Auringonlasku tänään 16:04. Päivän pituus on 8 h 6 min.

Auringolla on Oulussa tänään kahdeksan tunnin työaika, ihan virastotyöaika. Ja virastoissa olevat ihmiset eivät voi minulle vastata. Minulla on kolme sähköpostia ja/tai soittopyyntöä vetämässä, kaikki pantu alulle jo ennen Madeiralle lähtöä, sieltä palattua kyselyt uudistettu, eikä vieläkään mitään. Ja ne on sellaisia juttuja, joihin ko. tahon ”kuuluu” vastata. Minusta sellainen on piittaamattomuutta, välittämättömyyttä, asiantuntemattomuutta, huonoa asioiden hoitoa ja mitäs vielä. Voisi edes lähettää ”kuittauksen” tyyliin ´palaan asiaan paremmalla ajalla´ tms. Mutta ei mitään.

Minunhan ei nykyään juuri ”kuulu” vastata mihinkään, eikä minulle paljon mitään vastattavaa koskaan tulekaan, mitä nyt blogin aina ilahduttavat kommentit ja satunnaiset muut some-maailman jutut, mutta kyllä minä yritän vuorokaudessa vastata niihin ja kaikkiin muihinkin.

Töissä tsekkasin ja vastasin sähköpostit (vähintään) kolmesti päivässä: töihin tullessa, lounaseväiltä palatessa ja ennen töistä lähtöä. Kone oli tietysti auki työhuoneessa, palavereissa ja kokouksissa ihan näköetäisyydellä, joten sähköpostien tulon näin reaaliajassa, mutta yritin keskittää vastaamisen noihin kolmeen kertaan päivässä. Ja minä vastailin helppoihin opinto-ohjaus-, yms- kysymyksiin yleensä myös möksällä ja viikonloppuisin kotosalla. Mikä ei tietenkään ollut ihan oikein, tai noh, oikein ja oikein, mutta koin sen helpommaksi noin, kuin että lomasen jälkeen tai syys- tai toukokuun maanantaisin olisi aina ollut odottamassa pitkä lista vastattavia. Pikkujutuista ei päässyt tulemaan jonoa. Minulle – ja opiskelijoille – semmoinen rytmi sopi.

Kommenteista puheenollen: eiliseen fotomaraton-kyselyyni on tullut jo monta ehdotusta kuvattavaksi. Vaikeita ovat ehdotukset, – tunnelmat, tekemiset ja muutokset, muuten kuin näkemällä aistittavat jutut pitäisi saada kuviin, haastetta on, mutta sitähän minä pyysin. Ja vielä saa tulla lisää. Huomenna aamulla vielä ehtii ehdottaa ja sitten viikonloppuna on Canonille ja minulle tekemistä. 😀

 

 

Kuvausmotivaatiota…

Kuin maaliskuussa! Aurinko paistoi ja lämmitti tänään. Mutta toisin kuin maaliskuussa, lumi ei sula, ja meri alkaa jo hiljalleen jäätyä, – ei vapautua jäästä.

Ja joutsenet lentävät väärään suuntaan.

Tämä oli taas niitä hetkiä kun mietin, että jos myisin vanhan kamerani rungon (Canon 5D Mark II, tarvisiko joku? – 450 eurolla järeän järkkärin saa laukkuineen) ja yhden käyttämättömän obiskan ja käyttäisin tämän vuotisia ”valokuvaustulojani” ja ostaisin itselleni jonkun ”putken”. Noh, ei taida minusta lintukuvaajaksi olla vaikka olisi minkälainen tele kamerassa. Mutta muutoin voisi jotain uutta kalustoa hankkia – valovoimaa lisää, kun se luonnosta nyt hiipuu. Innostaisi ehkä johonkin uudenlaiseen kuvaamiseen.

Kävelyllä Nallikarissa tänään kyllä totesin, että eiköhän siellä otettuja kuvia kaikkina vuoden aikoina, kaikenlaisessa valossa ole jo tarpeeksi.

Jotta katselisin tutuilla lenkkipoluilla asioita uusin silmin, ajattelin, että voisitte taas auttaa minua. Fotomaraton! Muistatteko? – joskus paljon ennen VATtia sellaisiin osallistuin Setlementin kamerakurssilla ja sitten järjestin omia fotomaratoneja täällä blogissanikin: FOTOMARATON.

Kun tämä on nyt mun ihan oma maraton, niin laadin sitten itse säännötkin. 😀 Siis nyt toivoisin, että mahdollisimman moni teistä esittäisi aiheen, joka minun tulisi kuvata. Yksi tai kaksi sanaa (edellisissä oli mm. sellaisia kuin ”punainen”, ”uskollinen ystävä”, ”ilo”, ”portti”, ”kello neljä”, ”intohimoinen”, ”poikkeava”). Eikä tarvitse välttämättä olla mikään ulkoiluun liittyvä aihe. Kirjoita kuvausehdotuksesi kommentteihin. Ehdotukset torstaiaamuun mennessä. Minulla on sitten neljä päivää aikaa yrittää kuvata ne: julkaisen tulokset sunnuntai-iltana.

Kaikkien ehdottaneiden kesken arvon uusista postikorteistani viiden kortin paketin.

Bom dia – vielä kerran Madeira, por favor!

Madeirasta vielä kerran. Nyt kuvakansiot ovat jotensakin kunnossa, nekin kertonevat, miksi Madeiraa niin lämpimästi voin suositella lomakohteeksi.

Meillehän Madeira on mieluisa lomakohde paljolti hyvien patikkamahdollisuuksien vuoksi. Mahdollisuuksia on paljon ja reittejä monenlaisia, ja (levada)polut on aika helposti saavutettavissa Funchalista. Ehdottomasti kannattaa vaikka vain yhtenä päivänä hankkiutua levadareitille.

Täällä on hyvä suomalainen blogi, jossa paljon tietoa levadoista ja niillä vaeltamisesta. Hyväksi havaittiin Rolf Goetzin kirja Madeira, retkeilyopas, 50 kauneinta levada- ja vuoristoreittiä.  Ostin ja latasin sen puhelimeeni (sitä saa myös kirjakirjana), joten se kulki helposti mukana, ja reittejä oli helppo seurailla. Muutamissa kohdissa kirja opasti hieman pieleen, esim. Camicha-patikalla reitillä oli jokunen vuosi sitten roihunut metsäpalo, mikä oli muuttanut reitin kulkua, mutta löysimme takaisin polulle aika helposti.

Levadojen varrella on pieniä kyliä, erilaisia metsätaipaleita, näkymiä merelle, kallioita, paljon kukkia, nytkin vielä agapanthukset ja hortensiat kukkivat villeinä, eucalyptykset tuoksuivat, ruskaiset viini- ja pengerviljelykset tekivät maisemaan tilkkutäkkejä, purot solisivat. Funchalissa ja Monten rinteillä on huikeita puutarhoja.

Cabo Girãolle turistit yleensä viedään: onhan siellä Euroopan korkein suora pudotus (580 m) ja komea näköalapaikka. Me kävimme siellä jo syksyllä 2003, silloin turistikiertoajelulla ja sumu oli niin kova, ettei mitään näkynyt. Tällä kertaa käveltiin sinne levadoja pitkin. Ja näköala oli hieno!

Lähes joka iltapäivä Funchalin satamaan, joka on ihan keskustassa, tulee yksi tai kaksi risteilyalusta, joten satamassa ja rantapromenadilla on elämää. Museoita ja kauppakeskuksia riittää kaupungissa. Mitäkö sieltä kannattaa ostaa? No Madeiraa! 😀 Ja kenkiä, kuulemma. Korkista on tehty kaikkea mitä ajatella saattaa. Ostin yhden vyön.

Ja sitten Eevikselle ja Apsulle tuliaisia, ihania lasten vaatteita ja vaatekauppoja on paljon, niin ja ostin niitä passionhedelmiä. Kukkia ei tällä kertaa tuotu, mutta kyllä paluulennolla monella niitä näytti olevan kotiin tuomisina.

Ruoka ja juoma ovat erinomaisia, ja ravintolassa syöminen (jopa turistialueilla: Lido, Rua do Santa Maria ja vanha kaupunki) on halvempaa kuin Suomessa, suunnilleen Italian hinnoissa. Hedelmiä on kaikkialla, hotellin aamisella ja kauppahallissa – ne ovat mehukkaita, makeita ja puoli-ilmaisia. Kalaruoka on herkullista: espada (mustahuotrakala (näkyy kauppahallikuvissa) tarjotaan mieluusti banaanin tai mangon kera, ja pitäähän sekin testata, mutta mielummin madeiralaisittain = ilman hedelmiä. Jäätelö on hyvää.

Paikallinen leipä bolo on vehnäleipää, joka perusmuodosssaan tarjoillaan usein ennen kuin (alku)ruoka tarjoillaan. Se on lämmin halkaistu pyöreä leipä, jonka välissä on valkosipulia (kohtuullisesti) ja joskus hunajaa. Joskus todella hyvää, joskus mitäänsanomatonta. Sitä myydään myös täytettynä, isoina versioina.

Madeiralla on rauhallista, ja madeiralaiset eivät meuhkaa kuten minun mielestäni espanjalaiset usein tekevät. Funchal – vaikka onkin saaren pääkaupunki ja yli 100 000 asukkaan kaupunki (+ turistit päälle) –  on leppoisa, kaunis, historiallinen ja siisti. Tällä kertaa siellä ei – sattuneesta syystä – ollut juurikaan brittejä, joita edellisillä kerroilla oli selkeästi eniten. Nyt oli paljon saksalaisia, tai ainakin saksankielisiä ja pohjoismaalaisia. Ei aasialaisia eikä jenkkejä. Siis varsin rauhallista menoa.

Ja saarella on paljon pieniä kyliä, joihin pääsee paikallisbussilla tai vuokra-autolla. Saari on vain 60 x 40 km, joten päivässäkin sen kiertää, mutta näkemistä riittää kuljettavaksi useammallekin autoilupäivälle.

Ja Madeiran sää? Me ollaan nyt oltu yhteensä kolme viikkoa siellä, ja lähes joka päivä on satanut. Mutta sade on yleensä/useimmiten vain pieni iltapäiväräpsähdys. Saaren pohjoispuolla sataa enemmän ja usein, siksihän ne levadatkin on tehty! 🙂 Tällä lomalla San Lorenzon niemimaan patikalla satoi mennessä niin paljon, että se jo haittasi kulkemista, esti näkemästä ja harmitti, mutta palatessa sää oli (enimmäkseen) lämmin ja aurinkoinen. Korkeuserotkin jo ehkä näkyvät kuvissa. Mutta kaikkinensa Madeiran ilmanala on mitä miellyttävin, leppeä ja lempeä.

 

Ja hyväksi (?) lopuksi: minähän en juuri selfieitä harrastele, liekö koskaan ennen sellaista peilin kautta olen ottanut, saatikka ravintolan vessassa, mutta sellainenkin tuli viimeisenä Funchalin iltana tehtyä.

Casa Portugese -ravintolassa, kuten monessa muussakin paikassa Madeiralla ja Portugalissa, on kauniita sinivalkoisia azulejoja – kaakeleita. Ja siinä käsiä pestessäni huomasin, että olinpa sävyttänyt pukeutumiseni ihan täydellisesti – vessan kaakeleihin! 😀 😀

Tästä kuvakansioihin – mukavaa nojatuolimatkaa!

(kansion eka kuva kaksoisklikkaamalla auki, ja sitten oikean reunan nuolella isosta kuvasta toiseen…)

Sadonkorjuun aikaan

Niinhän siinä sitten on käynyt, että minä vannoutunut Halloweenin vastustaja olen jo tänä viikonloppuna leiponut ”kumpitsa”-kakun.

Ihan vaan ”kuvatoimistollisista” syistä. 😉 No ei vaiskaan. En keksinyt jälkiruoaksi muutakaan kuin täykkärin. Joten sitten tällainen ratkaisu. Kuvatoimiston liki miljoonan kuvan joukossa ei vielä ole kumpitsa-kakkua, eikä edes Halloween-kakkua, mutta nyt sekin homma tehty. 😀

Eikä siinä vielä kaikki! Hommasin ison talvikurpitsan, jotta ruokavieraat saivat jälkiruoan jälkiruoaksi vähän askarrella. En tiedä, kumpi oli enemmän täpinöissään Apsu vai (liki-ammattilais)askartelija-sisareni, jotka lyhdyn yhdessä tekivät. Hieno tuli, näette vielä kuvia lyhdystä ”toiminnassa”.

Menussa oli muutakin uutta. REKOsta ostamani lampaanliha oli testissä: olivatpa hyviä fileitä. Laitoin marinadiin aamulla, ja paistoin pannnulla. Grilli olisi ehkä ollut vielä parempi, mutta ”pihakeittiö” on jo suljettu. Pakkasöistä huolimatta en ole saanut vielä yrttipenkkejäni putsattua, joten pakkasen puremia yrttejä marinadiin oli vielä käytettävissä, liki tuoreiden veroisia.

Lampaanfileet 

4 kpl lampaan (luomu)sisäfileitä

Marinadi

3 rkl soijaa
1 dl rypsiöljyä
paljon yrttejä (rosmariinia, timjamia, ruohosipulia) 
1 rkl hunajaa
3  valkosipulinkynttä halkaistuna 

Sekoita marinadin ainekset, poista fileistä kalvot, laita fileet marinadiin muutamaksi tunniksi, mieluiten yön yli. Ota huoneen lämpöön pari tuntia ennen paistamista. Valuta neste pois, ja pyyhi fileet, jottei valkosipuli pala pannulla ja tuo kitkerää makua lihaan. 

Paista voinokareessa pari minuuttia puoleltaan, nosta foliolla vuorattuun uunivuokaan ja laita 225-asteiseen uuniin jälkikypsymään. Noin 3 – 10 minuuttia riippuen toivotusta kypsyysasteesta. 

Lisukkeena meillä oli tsatsikia (ehdottomasti jotain valkosipulista-jukurttisoosia tms. on hyvä olla), ruusukaalia, porkkanoita (jotta Apsullakin olisi mieluista syömistä) ja feta-salaattia. Siis aika kreikkalaisella menulla tänään.

Ja mitä opimme tästä: menen ensi torstainakin REKOON, ostamaan ainakin kananmunia, lampaanlihaa, kalaa ja hunajaa. Karjalanpiirakat eivät olleet niin erikoisia, että välttämättä tarvittaisiin, mutta ehkä kokeilen jotain muuta leipätuotetta.

Madeira ei oikein onnistu

Nyt kyllä hieman harmittaa…

Olen käyttänyt sateisesta lauantaista ison osan, isoimman osan, Madeira-kuvaston saamiseksi valmiiksi, toiveenani tarjoilla – vihdoin – nojatuolimatka aurinkoon ja patikkapoluille, mutta!

Kaksi aiemmin tekemääni kansiota ovat ok, mutta tänään ”valmistuneet” kolme ovat väreiltään ihan karseita. Jossain (missä hitossa?!) on jo bugi, täppä väärässä paikassa, tallennuksessa tai jossain väriprofiilissa joku ongelma, jonka olen todennäköisesti ihan itse saanut aikaiseksi, ja nyt kuvat ovat julkaisukelvottomia. Argh!

Tässä kuitenkin maistiaisia. …

 

 

 

 

 

 

Tämä viimeinen kuva symboloikoon tietoliikenneverkkoja, bittiavaruutta, piuhoja koneissa ja minussa jotka ovat jotenkin sekaisin, koska kuvakansiot ovat vielä kesken.

Tässä linkki kahteen ensimmäiseen kuvakansioon… KLIKS

 

onhan niissäkin valoa ja lämpöä ihan eri lailla kuin lokakuisessa kotimaassa…

Klikkaa kansiossa ensimmäinen kuva auki,

 – sen jälkeen voit klikata oikean reunan nuolesta kuvasta toiseen. Mukavaa matkan alkua…

 

Syksy maistuu hyvälle

Spaghetti alla carbonara 

Siitä tuli tämän päivän high light. Paljon muuta valoa ei ole ollutkaan. Valokuvia toki, tai siis digikuvia niin paljon, että silmissä vilisee: Madeira muistoissa ja ruudulla, – ei valitettavissa vielä kansioissa.

Päivä on ollut pimeä, sateinen, mutta mukavan lämmin, ja keskipäivällä sade piti vähän taukoa, mikä mahdollisti ulkoilun. Käveleskelin Linnanmaan suunnalla, kiertelin yliopistokampusta aika kaukaa. Mietin mennyttä, ja sitä, että nyt on monessa HITU = Historiantutkijoiden valtakunnallinen konferenssi, jossa ovat ”kaikki” Suomen historioitsijat ja muutamia (keynote -puheenvuoronpitäjät) kansainvälisiä osallistujia.

JOS en olisi luopunut virastani, olisi minulla nyt varmasti kiirepäivät, ja olisi ollut tämän asian tiimoilta jo pari vuotta aika lailla tekemistä. Nyt osallisuuteni ko. konferenssiin on vain se, että myin kuvia käytettäväksi konferenssin julkaisuihin ja nettisivuille, ja että kävelin ”kurakamppeissa” ja kamera kaulalla kaukana luentosaleista, joissa työryhmät kokoontuivat.

Miltäkö tuntu? – Oikein hyvältä. Vaikka toki HITU-päivissä oli aina hohtonsa. Puurtamisen ohessa ennen kaikkea kohtaamisia. Mutta minulta se on ohi.

Minun päiväni oli tänään ulkona. Yksin.

 

Syksyn ankeudessakin on viehätyksensä. Ja parasta on sisällä kynttilän valossa. Hyvän ruoan ja viinin äärellä.

Italiassa ja muuallakin Pehtoorin yksi vakioravintola(lounas)ruoka on Spaghetti alla Carbonara eli Miilunpolttajan pasta. En muista, milloin viimeksi olisin sitä kotona tehnyt, mutta tänään tein. Ja oikein ohjeen etsin sen oikeaoppiseksi kokkaamiseksi. Saku Tuomisen (et al.) ”Aglio & Olio” -kirjan sain Juniorilta ja Miniältä jokunen vuosi sitten joululahjaksi, ja siinähän on pasta ja sen historia etc. varsin perusteellisesti selvitetty. Ei mikään kiiltokuvakeittoski, vaan asiaa.

”Carbonara on kaivostyöläisten pasta, proosallisemmin ”miilunpolttajan spagetti”, jonka syntytarinasta on olemassa ainakin kaksi versiota. Toisen mukaan carbonara oli muinaisten [muinaisten? – kyllä historioitsija vierastaa moista ilmausta] kaivostyöläisten suosikkipasta, koska se oli täyttävä ja sen pääraaka-aineet säilyivät hyvin. Toisen mukaan ohje on itse asiassa varsin nuori ja syntyi vasta toisen maailmansodan aikana tilaustyönä amerikkalaissotilaille, jotka ikävöivät pekoni ja muna -aamiaisia.” [vrt. selitys Caesar-salaatin synnystä!]


Ja lopulta tein kuitenkin vähän niin kuin omalla tavallani. Ja muistin, että ”oikea” Carbonara ei ole kermaista. Tässä minun versioni (joka oli kyllä hyvää….! ja kalorista!)

Spaghetti alla Carbonara

Spagetti keitetään ohjeen mukaan – öljyä ja suolaa keitinveteen.

Ja sen kiehuessa valmistellaan ”kastike”.

Laita uuni kuumenemaan 250 C -asteeseen tai vielä parempi jos uunissa on grillivastukset.
Levitä pekoniviipaleet (Snellman on todettu parhaaksi) leivinpaperille ja laita ne uuniin – noin viideksi minuutiksi. Siis kunnes saavat pieniä mustumia pintaansa.
Nostele leivinpaperin päälle ja valuta rasva pois.
Sekoita keskenään yksi munankeltuainen, 2 rkl ranskankermaa ja 2 rkl parmesaania.

Kun pasta on kypsää al -dente, valuta se, kaada takaisin kattilaan ja sekoita em. keltuais-creme fraiche-parmesan -kastike pastaan.

Annostele pasta lautasille, ripottele pinnalle parmesaania (tai hyvää pecorino-raastetta) ja myllystä mustapippuria ja asettele päälle munankeltuainen kuoressa (valuta valkuainen pois, siitä tulee ikävän näköinen ja makuinen kun se kypsyy kuuman pastan pinnalla).

Ja jälkkäriksi pari pikku pikarillista tätä mahdottoman hyvää uutuuspunaviiniä. Luulin italialaiseksi, mutta olikin Saksasta. Yllättävän raikasta, eikä ällömakeaa. Pitkään aikaan en ole syönyt suklaata tai karkkia, joten makea ei juuri maistu, mutta voin vain kuvitella, kuinka hyvin tämä sopii suklaakakun, sacherin tai joulukonvehtien kaveriksi:  Rosso Nobile al Cioccolata

Bon appetito!