Onkos muilla sellainen olo, ettei tämä elokuun alun kylmyys ole reilua? Kuka kohtelee meitä väärin? Kelle voisi lähettää reklamaation?

Yritin aamupäivällä hokea itselleni, että kylmä (+10 C) sää ei ole kovinkaan iso asia elämisen kulussa ja että onhan minulla vaatteita ja eihän ole mikään pakko lähteä ulos palelemaan… Yritin suhtautua viileään (lue: hiton kylmään) säähän aikuismaisesti ja lähdin reippaasti aika rutkasti pukeutuneena ulos. Jos liikkuu nopeasti ja lujaa, niin ei palele? – Niin toivoin, mutta eihän se ihan niin mennyt. Kylmä oli. Kylmä oli, vaikka reittini Valkeisjärvelle (Hiukkavaaran takana), ei ollut ihan eksymätön, mikä osaltaan aiheutti sen, että polkemista riitti. 😉 Olisi luullut tarkenevan. Ei tarennut. Oli kylmä mennessä ja palatessa. Biitsillä oli lähes tyven, eikä kovin kylmä, mutta palatessa vastatuuli vei liikkumisesta aika lailla iloa…

Olen käynyt Valkeisella joskus 30 vuotta sitten… enkä muistanutkaan kuin mukava, kaunis uimaranta siellä onkaan. Jos tänä kesänä vielä tulee biitsikelejä, niin sinne Apsun kanssa!

Kotiuduttua vaihdoin kulkupelin autoon ja lähdin – vihdoin – ostoksille tavis kaupan lisäksi Oulun uuteen Aasia Marketiin, joka on rautatieasemaa vastapäätä. Enpä ole Pekingin jälkeen moista valikoimaa aasialaisia ruokatarpeita nähnyt. Pelkästään erilaisia pikanuudelipusseja oli monta hyllymetriä. Soijaa ainakin kymmentä eri merkkiä, kastikkeita (Teriyaki, Hoisin, Bulgogi etc.) joka lähtöön, sushi- ja kaikkia muita riisilajeja paljon – 500 g pakkauksista 10 kilon säkkeihin, karkkeja (niitä hyviä kovia kahvikarkkejakin!), säilykkeitä, paljon sellaisia pusseja ja purnukoita, joiden käyttötarkoituksesta minulla ei ole hajuakaan, mausteita, teetä, … Ja lisäksi astioita, tuoretavaraa (chilejä, sitruunaruohoa, paksoita… ) sekä pakasteessa kaloja ja äyriäisiä (anjovista, mustekalaa (squid, octopus, calamari… ) ja tämä on olennaista!! erilaisa rapuja (scampeja, merirapuja, schrimps, … ) Ja ne olivat olennaisesti edullisempia kuin vastaavat K-marketissa tai Pirkka-tuotemerkin alla. Tulin ulos kaupasta kahden kassillisen kanssa; huomenna perhe ruokitaan aasialaisittain!

Mutta tänään oli ihan muita herkkuja kokeilujen kohteena; ja kyllä niiden valinnan taustalla oli se, että perheen kesäopiskelija (= tytär) kuuluu nyt tovin muonavahvuuteen.

Lohi-avokadotartar oli hyvää. Tiesin sen, sillä systeri on luonaan tällaisia vastaavia tarjonnut … Hyvää, helppoa, kesäistä. Ohje on täällä (Soppa 365).

Ja sitten ”välijälkkäri”, joka sopisi kyllä myös vaikka alkuruoaksi oli mustikka-basilika-toast. Tästä saisi vaikka mukavia ”keittiön terveisiä” -paloja. Silloin leikkaisin reunat pois, ja tekisin sormiruoaksi. Ja vähän enemmän vuohenjuustoa… Näissä mun versioissa on sitä vähemmän kuin alkuperäisreseptissä. Ja käytin pensasmustikoita. Hiukkavaaran metsissä olisi ollut tuoreitakin, mutta tyydyin vain vähän niitä napsimaan, enkä todellakaan marjastamaan ryhtynyt. Mutta nyt kun on mustikka-aika niin, mikset kokeilisi tätäkin? Alkuperäisohje on sekin Soppa365-sivuilta.

Olipa hyvää… Ja sitten ”oikea” jälkkäri oli vielä mangolassi. Johan oli minunkin mielestä ruokaa…

2 Comments

  1. Jos maistuivat puoliksikaan niin hyviltä kuin kuvissa näyttävät, niin maukkaita ovat olleet . . enkä kyllä epäile yhtään . .

Vastaa käyttäjälle ReijaPeruuta vastaus

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.