Puolikahdeksalta lähdin kotoa. Olen tätä pitkään suunnitellut, etsinyt sopivaa välämää, takuuvarmasti sateetonta kaunista säätä, luottamusta omaan kuntoon ja saanut tehtyä varauksen majapaikkaan. Minun kahden päivän oma kesäretriittini. Yksin kesälomamatkalle!

Pyörän tarakka oli aika (vaarallisen?) korkea kun starttasin, mutta ku … kameratarpeiden lisäksi piti olla yöpymistä varten tarpeisto. Ja tietysti läppäri, akut (mm. pyörän akku + laturi = kolme, neljä kiloa), etc. Mutta hyvin lähti matka käyntiin aurinkoisessa aamussa. Tupoksessa ensimmäinen tauko; hain Salesta juotavaa, ja ostin varoiksi suklaisen energiapatukan, joka jo puolimatkassa oli – tietysti – sulanut repun sivutaskuun.

Limingassa tuttu Cafe Lakeus tarjosi välipalaa, ja sitten alkoikin uusi aiemmmin pyöräilemätön taival. Liminka – Lumijoki välillä oli pyörätie koko matkan, ja oli niin hienoa. Kauniita peltomaisemia, niityt ja pientareet täynnä tuoksuvia kukkia, leppeä sivutuuli. Suljin äänikirjan ja nautin ihan mahdottomasti, että olin sittenkin saanut tämän aikaiseksi. Ja tunsin itseni kovastikin urheilulliseksi ja ulkoilmaihmiseksi. 😉

Lumijoki on tullut joskus ajetuksi (autolla) läpi, ja muistelin, että siellä on kaunis kirkko. Onhan siellä, mutta ei ollut auki. Hautausmaan bajamajassa kävin vaihtamassa pitkät verkkarit vähän kevyemmiksi – alkoi olla jo helle. Kaikkinensa Lumijoesta jäi mukava mielikuva.

Lumijoki – Siikajoki väli oli puuduttava. Ei paljon mitään nähtävää, vain tienviitta Karinkantaan, jossa Pehtoori on lapsuutensa ja nuoruutensa kesiä viettänyt (tädin luona). Ei paljon muuta. Kapea maaseututie, ja lämmin. Vastaan tuli kaksi pitkän matkan pyöräilijää, oikeiden satulalaukkujan kanssa ja ihan ilman sähköapuja, ja minä tulin tervehdityksi. Kyllähän oloni liikkujana taas nousi yhden pykälän. Ja  pitkällä suoralla vastaan tuli myös yksi harmaapäinen rullahiihtäjä, joka kovasti muistutti  yhtä naantalilaista hiihtäjää, ja hänkin moikkasi. 🙂 Kuulun liikkujien porukkaan!

Siikajoella oli aie pysähtyä jonnekin limpparille tai jätskille, – mieluusti kulttuurihistorialliseen nähtävyyteen: Saloon HuitsinNevada oli toiveissa kokea.  Mankelimatkaaja-tyttären kokemukset, omalla aika lailla pitemmällä, turneellaan paikallisista maaseutukuppiloista olivat innoittajani, joten olin tosi pettynyt kun ko. paikka avautuu maanantaisin vasta iltapäivällä, enkä siis puolelta päivin päässyt sitä kokemaan.

Niinpä matka jatkui kohti Olkijokea, etsin Rauhanmajaa, löytämättä, ja olin tyytyväinen, että oli äänikirja siivittämässä kulkua sillä metsäiset taipaleet eivät paljon näkymiä tarjonneet. No eivät kyllä onneksi mäkiäkään. Ja vähän ennen kahta olin Raahessa, Pekkatorin reunalla.  Hyvillä mielin.

Ja minun majapaikkani!! Niin hieno. Kerron siitä runsaan kuvasaldon kera huomenna kotosalla, jolloin kuvien käsittely ja liittäminen on olennaisesti helpompaa kuin tällä kevyellä tietoliikennevarustuksella, joka minulla nyt on mukana.

Helteisessä Raahen iltapäivässä kiertelin tovin – kävellen ja pyörällä, hain kaupasta välipalaa, ja sitten huilaamaan ja suihkuun.  Illansuussa lähdin kuvaamaan vanhaa kaupunkia ja Rantakadun seutua. Osaksi juuri tämä oli syy, miksi Raahen retriittikaupungikseni, pyöräilykesän huipennuskohteeksi valitsin. Kuvia, kuvia… Nyt niitä tälle päivälle on lähes 400.

Raahessa on monta eri reittiä, joista on tehty Globes-sovellukseen selostukset: Ladattuasi appin ja laitettuasi puhelimesta äänet päälle tai kuulokkeet korviin ja kun kävelet esim. vanhan kaupungin katuja, kuulet selostuksen kadun tai kohdalla olevan talon historiasta. Mainio sovellus! Kiertelin, kuuntelin ja kuvailin.

 

Ja nyt kun takana on yli 100 kilometriä enemmän apujen kanssa kuin ilman, kuitenkin yli viisi tuntia pyörällä polkien ja melkein 10 000 askelta, on tämä urheiluihminen aika lailla kypsä nukkumaan. Sillä huomenna on poljettava takaisin kotiin melkein samanmoinen matka. 😀

Yksinolon retriittini jatkuu vielä. …

 

 

2 Comments

  1. Hienoa, jes! Taidan hehkutuksestasi arvata, missä olet yötä. Raahe on merkillinen pakka, kaunis ja kamala yhtä aikaa. Kymmenen vuotta kuljin siellä kerran viikossa soittotunnilla. Tapoin yleensä myös roppakaupalla aikaa paluukyytiä odotellessani, joten kaupunki tuli hyvin tutuksi.

    1. Raahe ON kamala ja kaunis. Kaupungin sisääntulotie ja sen näkymät ovat – huh, aika apaattiset, ei juuri houkuttele. Vanha kaupunki ja museoranta ovat viehättävää seutua, ei uskoisi Pohjois-Suomessa ja Rautaruukin varjossa olevavansakaan.

      .

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.