Aurinkoinen mökkisunnuntai

Mitähän tälle sunnuntaille keksisi? – Päätin lähteä Laanilan Kultareitille.

Kulta-Jaskan mökillä olen käynyt ennenkin. Yksin ja yhdessä. Hänen elämänsä on aika ainutlaatuinen. Ks. alla oleva postaus.

Lähdön pitkittämistä

Tuossa edellisessä postauksessa ei ole kuvaa hänen saunastaan… Siispä tässä.  Se on meidän rantasaunan kokoinen, mutta meillä on kuitenkin vähän huoliteltumpi. Mutta tämä oli Jaskan sauna 30 vuotta. Ja se, kuten vastaava mökkinsä ovat viiden kilometrin päässä pikitiestä ja talvella umpihankien takana.

Päivän pyöräilykierros oli melko lyhyt, mutta reitti on vähän vaikeakulkuinen, olkoonkin, että täällä on käytettävissä oikein jousitettu maastopyörä. Niinpä pyörälenkin jälkeen oli aikaa ja energiaa muuhunkin.

Kun iltapäivälläkin paistoi aurinko, eikä edelleenkään ollut sääskiä, oli hyvä jatkaa projektini parissa.

Perinteinen multakuorma

Mökkitien päässä, meidän kohdalla on tiessä monttuja, tulvaveden rapauttamaa kivistä (rumaa) röpellystä ja mökkipihalla, varsinkin puronrannassa on monttuja, jotka kaipasivat täytettä (olen monta vuotta koettanut niitä lehdillä ja neulasilla täyttää, mutta tulos on ollut aika vaatimaton), joten pyysin Pehtooria tilaamaan minulle hiekkakuorman mökille. Ihan itse pyysin! Ja sehän tuli perjantaina melkein heti, kun itse olimme perillä. Ja siitähän on minulle ollut iloa ja tekemistä. Ja vielä on pari kuutiota lapioitavana.

Pehtoori hoiteli lähitienoon tuulenkaadoista saunapuita, ja Tyär lepuutti jalkojaan, kävi kylillä (urheilu)hierojallakin, kun olin sellaisen hänelle hommannut. Ja sitten taas vain olimme, chillailimme, völläilimme.

Ja illansuussa sitten jo paljon edellisiä päiviä vaatimattomampi sapuska: paljon kasviksia eri muodoissaan ja Artesaani Gouda-makkaraa. Sepä olikin hyvää. Ja avasimme tutun tuoteasiantuntijan (Juniori) suositteleman viinin: ihan täsmäviini tähän kesään ja tähän seuraan. Portugalilainen vinho verde Escapada. Rose. Kepeä, kelpo, kesäviini. Escapada tarkoittaa pakoa, mutta myös tempausta. Joten sopii oikein hyvin ”pyörällä läpi Suomen” -ideaan. Eikä maksa paljon. Ja siinä on pyörän kuva! 😀

Suopursujen kukkiessa, valon määrän edelleen hämmästyttäessä ja mökkisunnuntaina rauhassa …

Vaihtuvat kesäkelit

Kesäkuun viimeinen lauantai, Lapin kesä. Niinpä: aamulla +11 C, vesisadetta ja harmaata. Joten eipä mitenkään intopinkeänä tunturiin suunnattu. Tyttären kanssa lähdimme kylille, Kuukkeliin kauppaan, Partioaittaan etsimään tarvikkeita, joita ei löytynyt, mutta nimipäiväsankarille löytyi uusi mökkipaita ja vielä Nesteelle vaihtamaan kaasupullo. Hieman pelonsekaisin tuntein katselimme, kun nuori nainen, joka huoltsikan pihan reunalla olevalla kaasupullokaapille tuli avaamaan oven ja etsimään oikean kokoista vaihtopulloa, poltteli samalla tupakkaa. Onneksi mikään ei räjähtänyt, ja nyt grilli taas pelittää.

Puolelta päivin Tyär aloitti tentin: kesätentin saattoi suorittaa etänä, ja kolmen tunnin jälkeen mankelimatkailija oli ”tienannut” viisi opintopistettä. En voi kuin ihmetellä. Sillä aikaa tein sapuskan esivalmisteluja, kannoin saunalle puita ja vettä ja touhusin oman pihaprojektini parissa. Vesisateessa. Samaan aikaan Pehtoori lähti kulkemaan kohti korvasieniapajaamme palaten parin tunnin päästä: ”Eipä siellä montakaan ollut”.

Iltapäivällä sade taukosi, pilvet repesivät ja sinistä taivasta näkyi yhä enemmän. Saunoimme. Söimme. Söimme aika hyvin.

”Ota nyt se kuva, että päästään syömään.”

Jälkkäri (= purkkiin tehty ”nimipäivätäytekakku” 🙂 ) nautittiin mökin terassilla. Ja sitten mies ja tytär, jompi kumpi?, molemmat yhdessä?, rupesivat puhumaan, että nyt lähdetään iltapyöräilylle kun kerran on niin mainio keli. Kieltäydyin jyrkästi lähtemästä mihinkään kylille (”Olen tänään ulkoillut ja liikkunut ihan tarpeeksi.”). Ja koetin Suomen läpi polkijallekin selittää, että eikös pitänyt olla palautumistpäiviä ennen loppusuoraa… Mutta eihän se mikään järkipuhe pätenyt, kun isä ja tytär olivat päättäneet, että Panimolle lähdetään ”yhille”. Minähän EN mihinkään lähde, ja samalla puin kamppeet päälle, etsin pyöräkypäräni ja ehdin mukaan oikein hyvin. Puolisen tuntia, kahdeksisen kilometriä ja olimme Panimolla.

Ei varsinaista lauantai-illan ruuhkaa. Nautimme lasilliset, mietimme tovin, josko mentäisiin vielä O´Poro -pubiin, mutta jätimme väliin ja poljimme takaisin mökille. Pyöräilykesä siis täälläkin. Ja kesäkin taas. Ainakin näin iltasella.

 

Huoltotiimi Hangasojalla

Ei niin, että kovin vakavasti ottaisimme tätä Suomen läpi pyörällä polkevan tyttäremme huoltotiimitehtävää, mutta heräsimmepä hyvinkin reilusti ennen kuutta, ja seitsemältä jo käännyimme motarille kohti pohjoista. Eikä ollut ajetttu (= minun ajohuki) kuin parikymmentä kilometriä ja totesin, että siirrymme vast´edeskin (uudestaan) aamuaikaisiin lähtöihin: olipa ilo ajella valossa ja vähässä liikenteessä.

Rovaniemellä meillä oli ensimmäinen ”tehtävä”: ajelimme Ounasvaara Chaletsiin ja haimme repun. Tyär oli eilen sieltä lähtiessään jättänyt toisen repun tarakkapainostaan sinne, kun kerran olimme luvanneet sen hakea pois tullessamme pohjoiseen. Pohjoisen mäkien ja tuntureiden matkalla jokainen kilo poljettavana painaa, joten saatoimme näin edes vähän helpottaa kulkemistaan…

Ja sitten Ylä-Postojoen jälkeen näimme jo kaukaa kapealla pientareella polkevan yksinäisen pyöräilijän – matkalla Sodankylästä Hangasojalle. Pienen tovin tienposkessa juttelimme, vielä kuormaansa kevensimme, ja me lähdimme autolla ja tytär pyörällä kohti mökkiä.

Hangasojalla kaikki hyvin. Alle kolme viikkoa oli täältä lähdöstämme, joten ei paljoakaan ”paluutoimenpiteitä”. Minulla on täällä tälle reissulle ihan oma projektini (johon joudutte lukiessanne vielä palaamaan ja jonka parissa sain tänään liikunnan tarpeeni tyydytetyksi) ja sitten illan tullen, pienen raekuuron saattelemana, ilman sääskiä, valon määrän ollessa huikea, elon tuntuessa perjantailta, ryhdyimme odottelemaan lasta saapuvaksi mökin pihapiiriin.

Ja kun jo loppusuoralla oleva mankelimatkailija tänne saapui, oli aika mökkisapuskalle. Oli muuten mahdottoman hyvää. Ehkä ulkoilu lisäsi nautittavuutta?  😉

Tässä minun ”taiteellinen” tulkintani Hangasojasta tänä iltana. Mieheni ei ymmärtänyt. Insinöörit ei ymmärrä? Mutta minulle se on rakas puro, jonka äärelle on hyvä tulla. Olkoonkin, että kuvaa ottaessa ei enää ollut kovin lämmin. Mutta ei satanut, ja on valoisaa. Edelleen todella valoisaa. On viikonloppu Hangasojalla, eikä isompaa huolta mistään. On hyvä.

Mökkireissulle lähdössä

Lopulta hyvinkin kesäinen päivä, vaikka aamulla toisenlaiseksi luulin.

Koskapa huomenissa lähdemme (taas) mökille, on tänään ollut valmistelupäivä. Aamupäivä ensin äidin asioilla ja luona: varmuusvarastot täydennetty ja muut tarpeelliset toimet ja seuranpito hoidettu.

Sitten mökille kauppa-asiat ja pakkaaminen valmiiksi, kukkien kastelu ja muu kodin ”alasajo”. Tarkoitus on lähteä heti aamusta, että ehdimme mökille ennen kuin Tyär on pyörällään siellä. 😉 Että ehditään saada sauna lämpiämään, ja ruoka valmiiksi, kun mankelimatkaaja saapuu Hangasojan varteen huollettavaksi. Illansuussa omalta pyörälenkiltäni palattua, tuli häneltä vähän huolestuttava viesti, mutta nyt (klo 20.20) on kuitenkin onneksi juuri päässyt kaverinsa kanssa Sodankylään ja majapaikkaan.

 

Kotiseuturetkillä

Kotiseuturetket ja liikkuminen ovat eilen ja tänään vieneet huonotuulisuutta, aurinkoiset ja tuuliset päivät ovat kuluneet Haukiputaalla ja Oulunsalossa.

Eilen ajatuksena oli ajella Haukiputaalle, ja siellä vielä rannalle Inkonnokkaan (minulle koskaan käymätön paikka), ja mukana tietysti kamera, objektiiveja ja vähän kuvausrekvisiittaakin. Kun näin kirkolla Tapuli-kahvilan ja avoimen kirkon, päätin, että käynkin siellä ensin lounaskahvilla ja jatkan sitten pikkuteitä rantaan.

Kirkossa olen käynyt aika usein ennenkin, mm. taidehistorian opiskelijana sekä opettajana oman oppiaineen palautepäiväretkellä, ja aina se vaan jaksaa säväyttää. 1700-luvun lopussa Mikael Toppeliuksen maalama kirkkotaide on vahvaa, ja saa pohtimaan, kuinka paljon tuon ajan ihmisten uskonkäsityksiin ja Jumalan pelkoon (tai Jeesuksen armoon) kuvakirkon seinät ovat vaikuttaneet. Miesten puolella on vanhatestamentillisia aiheita ja naisten puolella uuden testamentin kuvittamista.  Monissa kuvissa on käytetty malleina aikalaishaukiputaalaisia, jotka maksoivat näistä töistä.

Viimeiseen tuomioon (alla) Toppelius on (tutkijoiden mukaan) sijoittanut myös omia viestejään: oikealla kuvatussa helvetissa on Iin kirkkoneuvoston jäseniä, koska seurakunta maksoi silloisen kappeliseurakunnan (= Haukipudas) kirkkoa maalanneelle Toppeliukselle liian vähän.

Ja itsensä/oman kuvansa Toppelius maalasi taivaaseen.  Alla yksityiskohta isommasta kuvasta, ja siinä Toppelius näkyy kun hän on selin nousemassa ylösnousemukseen tuon ”kannen” alta.

Kirkossa kuvaillessani, aika pitkään, olin ihan vähällä, etten kironnut isosti ja ääneen: minun laajakulmaobjektiivini hajosi. Se sama, joka jo keväällä pragasi ja maksoi yli 300 euron laskun. Nyt zoom vain ryhtyi pyörimään tyhjää ja joku helisee. Oikeasti ketutti niin mahdottomasti. Ja huoli siitä, että koko obiska on sittenkin jo tiensä päässä, on edelleen iso. Se on kallis, hyvin kallis objektiivi. Ja sitä olen tainnut viimeiset pari vuotta käyttää kaikkein eniten. Tuntureilla ja reissuissa, merenrannassa ja rakennuksia kuvatessa ehdoton. Ja nuohan ne enimmäkseen ovat mun kuvausaiheita. Huonotuulisuus palasi humahtaen.

Menin sitten pullakahville. Jo esimieheni oli opettanut, että pulla lohduttaa.

Mutta sen verran kiukkuinen olin, etten risan objektiivin kanssa (kyllä minulla oli kaksi muuta obiskaa pyörän tarakan laukussani) mihinkään rannan lenkille enää halunnut, vaan lähdin polkemaan kotiin.

Kotiin päästyä pakkasin objektiivin – taas – pakettiin, vein postiin ja lähetin JAS-tekniikkaan arvioitavaksi, kannattaako korjata?

Tänään sitten suunta olikin etelään. Jo toukokuussa kävin Oulunsalon kotiseutumuseolla ja silloin jäi naapuritalo Toivolan iso uuni ja muutama muu näkemisen arvoinen harvinaisuus näkemättä. Kun isäntä oli luvannut, että kesällä voisin päästää niitä katsomaan ja kuvaamaan, soittelin hänelle kotoa lähtiessäni. Niinpä sitten treffasimme puolelta päivin. Ja todellakin: uuni oli valtava, ja valtava oli myös venäläisemigranteilta ostettu kaappi. Ja toimiva jukeboxin pirtissä oli! Olipa mukava pitkästä aikaa päästä historian havinaan tällaisessa yksityistalossakin.

Sitten jatkoin museon puolelle. Ihan ensimmäiseksi taas lounaskahvit. Museorakennuksessa on pieni pirttikahvila, jossa oli monenlaisia kotitekoisia leipomuksia ja suolapaloja. Pihapiirissä istuskelin, kiertelin ja kuvailin. Mutkan kautta sitten kotiin.

Pyöräily vie siis historian äärellekin.

Tyttärellä pyöräily vie edelleen kohti Nuorgamia. Tänään jo Rovaniemelle, huomenna taitaa edessä yksi reissun rankimmista päivistä. Ei kyllä eilenkään mikään pelkkää pyöräilyn iloa ollut ollut. Mutta yli 1000 kilometriä on jo takana. Täällä matkastaan edelleen raporttia päivittäin.

Juhannus- ja kesäruokia

Juhannusviikonlopun muutamat uudet ruokakokeilut ovat Teemu Auran uudesta keittokirjasta ”Viikonloppu lautasella”, jonka sain Pehtoorilta syntymäpäivälahjaksi toukokuussa.

Lohi-avocado-ohje kuulosti jo ohjeena sellaiselta, että yhteensä liki pari vuotta Meksikossa asunut tytär saattaisi pitää. Ja todellakin piti. Ja maistui se muillekin. Se oli alkuruokana, ja siihen tulleet popparit maistuivat myös juhlasamppanjan kanssa.

Enpä ikinä ennen ole poppareita voisulalla valellut. Tulihan niistä rasvaisia, ja hyviä. Ja sopivat lohen kanssa hyvin yhteen.

Lohiceviche avokadon ja poppareiden kanssa

400 g merilohta
½ ruukkua tuoretta korianteria
suolaa

Cevicheliemi
½ punainen chili
2 x 2 cm pala inkivääriä
½ pieni punasipuli
2 rkl kalakastiketta
2 rkl soijakastiketta
2 rkl oliiviöljyä
2 limen mehua

Voipopparit
50 g voita
pussillinen valmiita poppareita

2 avokadoa
½ ruukkua tuoretta korianteria

Tee cevicheliemi: hienonna chili, kuorittu inkivääri ja punasipuli. Laita kulhoon ja lisää päälle maustekastikkeet, öljy ja limemehu. Sekoita.
Poista lohesta nahka, ruodot ja harmaa rasva. Leikkaa kuutioiksi (noin 2 x 2 cm). Laita kuutiot raakakypsymään liemeen. Alkuperäisohjeessa lukee, että muutamaksi minuutiksi, mutta minä pidin ainakin puoli tuntia. Lisää mukaan myös korianteria ja vähän suolaa.

Valmista popcornit. Niitä varten sulata voi kattilassa, ja sekoittele kunnes se alkaa tuoksua pähkinäiseltä ja muuttuu väriltään kullanruskeaksi. Anna vähän jäähtyä ja kaada poppareiden päälle. Sekoittele.
Halkaise avocadot ja poista siemen napauttamalla sitä kevyesti veitsellä, ja silloin siemen jää terään kiinni.

Laita ceviche (joko annoslautasille tai) tarjoiluastiaan, ja lusikoi avocado paloina annoksen päälle. Koristele runsaasti korianterilla. Viimeiseksi päälle popcornit.

Ja sitten se tiramisu, joka Auran kirjassa on nimellä

”Taivaallinen tiramisu”

Sokerikakkukeksit
Tee sokerikakkupohja (tässä minun versiossani oikaisin).

2 kananmunaa
1 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
½ tl leivinjauhetta

Mousse
4 keltuaista
125 g sokeria
4/5 dl marsalaviiniä
2 prk mascarponea
2½ dl kermaa

Kostutukseen
3 – 4 dl espressoa tai vahvaa kahvia

Koristeluun
(tummaa) kaakaojauhetta

Vaahdota kananmunat ja sokeri. Siivilöi ja kääntele jauhot mukaan.
Pursottele taikinasta noin 10 cm pätkiä leivinpaperille, ja paista 180-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia. Anna jäähtyä.
Laita vesikattiila tulelle, sekoita metallisessa kulhossa keltuaiset, sokeri ja marsala. Kuumenna keltuaismassaa kunnes se alkaa saostua, ja tarttuu hieman pohjaan kiinni.
Siirrä kulho pois liedeltä, anna vähän jäähtyä. Lisää joukkoon mascarpone. Vaahdota kerma ja kääntele sekaan.
Lado sopivaan vuokaan/tarjoiluastiaan keksejä ja vaahtoa kerroksiin, siten että viimeinen kerros on moussea.
Laita mousse yöksi jääkaappiin. Ennen tarjolle vientiä sihtaa pinnalle kaakaota.

Juhannusaattona meillä oli siis lohta monessa muodossa: alkupaloissa jääkellarin lohta, alkuruokana cevicheä ja pääruokana Perämeren lohta hiiligrillistä sen kanssa korvasienikastiketta ja uusia perunoita. Juhannuspäivänä alkuun graavilohta ja perunoita etc ja pääruoaksi flank steak. Ja sen ohessa (taas) fetatahnaa ja salaatteja (mm. vesimeloni-aurajuusto!). Sunnuntaina oli lohikiintiö jo täys, mutta ehkä ensi viikonloppuna voisi Perämeren lohi taas jo maistuakin. 😉

Rantapellossa hiljenee …

Arkeen paluu näyttäytyi perheen ”hajoamisena”, viikonlopun juhlaoleilun ja -syömisen jälkien siivoiluna, (Pehtoorilla) pihan raivaamisena, kuvaprojekti-sähköposteiluna, viinikaapin sulkemisena, kakkujen poistumisena ruokavaliosta ja silityskasan setvimisenä.

Tyttären ”Matka läpi Suomen” jatkui tänään kahden lepopäivän jälkeen kohti pohjoista; olin luvannut saatella Kiiminkiin, mutta se olikin Juniori, joka menikin vasta iltavuoroon ja joka halusi systerinsä kanssa polkea Jääliin asti ja käydä sitten samalla mummuaan katsomassa. Pihalta lähtiessä olivat kuin ”pentuna”. Tai vähän myöhemminkin …  yhdessä lähdössä.

Rovaniemelle Tyär suuntaa koukaten Koillismaan suunnan kautta – koska Kemintien remppa. Ja koska Oulu – Roi väli on niin tuttu; nyt rauhaisempia ja vähemmän tunnettujen seutujen kautta.

Minullakin tänään taas vähän pitempään polkien, mutta kuinka olikaan kylmä. Hanskat oli oltava, eikä innostanut pysähdellä kuvailemaan mitään. Ihan vaan kiertelin kaupungin laitamia. Pyöräteillä tuoksui mäntymetsä. Havuneulasia oli ihan liukastuttamiseen asti, ja paljon oksia, muutamia puitakin pyöräteiden kupeessa. Kuivasjärven takana oli yhden autokatoksen kaatunut puu, vanha pariskunta sitä kimpassa sahaili, ja mummarainen tupisi niin että kuului kauas. Kuului, vaikka minulla oli kirjakin kuuntelussa. Juhannusmyrsky on todellakin riepotellut näillä main.

Huomenna ryhdistäydyn ja kirjoittelen tänne resepteja viikonlopun kokeiluista…

Juhannuksen lopulla viilenee

Juhannusmyrsky, – enpä muista ennen sellaista kokeneeni. Mutta viime yöltä muistan terassin maton paukahduksen päin ovea, markiisien kolinan, tuulen ujelluksen. Yön myrsky mourusi vielä aamusella, ja satoikin.

No ei se estänyt mitään aiottua, ei meidän olemista juurikaan häirinnyt. No se tietysti, että olimme enimmäkseen sisällä.

Tällä päivälle oli tavallisesta sunnuntaista poikkeavaa, että Tyär on edelleen kotikotona ja että tänään vietettiin meillä nimppareita: Apsulle olin luvannut kakun tehdä, ja vähän muutakin juhlintaa… Meillähän se juhlinta yleensä liittyy ruokaan ja yhdessäoloon. Niin tänäänkin.

Illansuussa kun sade oli jo tauonnut ja näytti melkein aurinkoiselta, lähdin vielä käymään pyörälenkillä. Ja yksi idyllinen kahvila lisää minun tämän kesän ”kokoelmaani”. Koivurannan kahvilassa pysähdyin paluumatkalla. Ja olihan kylmä kotiin polkiessa – miksei minulla ollut sormikkaita?

Juhannuksen yhteiseloa

Talo on hiljentynyt (mitä nyt Novan Juhannuslista raikaa hiljalleen taustalla). Pikkuperhe lähti kotiin, Tyär kaverinsa luo. Huolimatta aika surkeasta iltapäivän säästä, olimme koossa jo aika varhain. Apsu tuli ensin Festaan, ja huuteli: ”Missä Saana?” – Noh, kummitäti löytyi sisältä, eikä sitten paljon saanut ilman veljenpojan seuraa ollakaan. 😉

Laiteltiin porukalla pöytään ruokia, Juniori oli tuonut samppanjan ja minä jatkoin eilen aloittamaani hienojen ”jemmaviinien” availua. Sain pikkuperheeltä pari vuotta sitten lahjaksi Torresin Manso-viinin, ja tuntui että tänään olisi sen päälle ymmärtäviä maistelijoita; vähän sellainen laatu korvaa määrän -fiilis. Ja se oli niin hyvää! Niin hyvää. Erinomainen lahjaviini. Mietin, minkä syyn keksin ostaakseni uuden samanlaisen viinin kaappiin kypsymään…

Ja viini oli ihan huippu makupari meidän pääruoalle. Oulun Kauppahallin lihamestari on muuttanut remonttipakoon Isollekadulle, ja parahiksi alkuviikosta FB-sivultaan bongasin ohjeen. Ja vihjaisin [= ”teet sitten näitä juhannuspäivän pääruoaksi” 😉 ] Pehtoorille.

Ja kaikki viisi (Apsu ei [vielä] ole tällaisen liharuoan ystävä) totesimme, että erinomainen ruoka, kesäruoka, vierasruoka, kalaasiruoka, juhlaruoka…  Ja tässä ohje.

Tätä ennen perinteisellä uudet perunat, graavilohi, jääkellarin lohi -linjalla.

Pitkään, rauhassa syötyämme alku- ja pääruokaa, oli aika kahville ja Miniän tuomalle kakulle. Uudenlaista mansikkakakkua. Ohje erinomaisen makoisaan juustokakkuun, jonka voi varmasti ”täyttää” muullakin kuin mansikalla on täällä. KLIKS

Ja kaiken syömisen ja olemisen ohessa Eevis istuskeli ja katseli ja ”jutteli” omiaan, kävi välillä vaunuissa pihalla päikkäreillä, tuli taas hymyilevänä itsenään takaisin mukaan seurueeseen… Apsu vaati seurakseen muistipelikavereita, oltiin ja katseltiin ulkona myrskyävää tuulta. Meneehän se juhannus näinkin.

Ja aamupäivällä oli ollut mitä kaunein kesäsää… Möljältä Nallikariin johtava polku on levennetty, tasoitettu, pyörälläkin kuljettavaksi tehty… Ilo oli kulkea.

Juhannus ja juhla

Saimme tyttären kotikotiin tänään. Tuosta vaan Helsingistä Ouluun juhannuksen viettoon pyöräillen….

Olin kertonut hänellekin, että kolmen maissa meillä olisi täällä aikamoisen hyvää ruokaa ja arvosamppanjaa tarjolla, mihin tyär vastaili aamusella Raahesta (yli 80 km meidän kotipihalta),  että ”teen kaikkeni, että ehdin ajoissa”, ja jo ennen yhtä tyär laittaa viestin: ”Limingantulli”. Siis liki kotiportilla. Ja kuulemma vasta toista kertaa tällä läpi Suomen matkallaan oli hiki. 😉

Ukkosen uhatessa, mutta ennen sitä ja väistellen, tytär oli aurinkoisena Oulussa.  …  ja pian pikkuperhekin tupsahti pihaan.

Olin jo aika päiviä sitten luvannut, että kun Juniori valmistuu insinööriksi (ja minä valmistun Torniosta) nautimme yhdessä samppanjan, joka tuli ostettua Moët Chandonin viinikellarin kaupasta Eperneaysta kahdeksan vuotta sitten! … Vuosikerta 2002 Champagnen huippuja, olin pelännyt, että tämänkin!!! ylikypsytän, mutta ei. Tänään oli kolminkertainen syy sen korkkaamiselle: tyttären puolimatkan krouvi, minun VAT ja Juniorin insinööritutkinto. Aika paljon piti odotella syitä, mutta nyt oli hyvä. Ja oli kannattanut odottaa…

 

Sitten ruokapöytään… Se tiramisu, josta jo toissapäivänä kertoilin, oli aika taivaallista. Olen tiramisuja tehnyt, maistanut, kokenut, mutta ihan vaatimattomuuttani totean, että tämä oli yksi parhaista.

Palaan menuun ja resepteihin huomenissa tai kunhan tämä iloelämä tästä taas tasaantuu.

Ihana keskikesän juhlaa, ystävät! Juhannus ja juhla on nyt.

Keskikesän juhlaa kohti

Juhannuskalat (tai ainakin osa niistä) tuli haettua Kellon Kiviniemen Kalasatamasta. Ja poljin sinne ensin vähän ”ohi”, mutta eipä haitannut oli mukava kesäinen keli (+19 C) ja hyvä kirja kuuntelussa. Itse asiassa aika kamala kirja Satu Vasantolan ”En palaa takaisin koskaan, luulen”. Neljän sukupolven tarina, yhden perheen elämä läpi koko Suomen itsenäisyyden ajan. Se on 12 tunnin kirja, ja kuuntelin sen suunnilleen vuorokaudessa. Mikä ehkä kertoo, että kirja vie. Se ei varsinaisesti ahdista, mutta ravistelee se. Pistää ajattelemaan elämää oman kuplan ulkopuolella.

Kalasataman Kalapuohi aukesi klo 11; olin satamassa vähän sitä ennen, ja pian puotiin oli jono. Sinä aikana kun jäin vielä kiertelemään ja istuskelemaan venesatamassa, paikalla kävi varmasti kymmeniä kalan ja lohisopan ostajia. Kioskissa oli maivaa ja siikaa, Puohissa lohtakin, ja kalajalosteita. Kun minulla oli kylmälaukku mukana, saatoin ajella kotiinkin päin mutkan kautta.

Vähän ruokatuunailuja: jostain sisustuslehdestä maanantaina kampaajalla näin idean kukista vanhoissa mehu-, rose-, öljy- etc-pulloissa sekä kipoissa ja laseissa. Ja sellaista sitten värkkäilin Huvilan ikkunalle. Ei tullut niin sievää kuin siinä lehtijutussa, eikä varsinkaan kuvassa näytä oikein onnistuneelta, mutta jahka nuo kukat puhkeaa kukkimaan niin katsellaanpa sitten uudelleen.

Iltapäivän lämmössä, Pehtoorin palattua omalta pyörälenkiltään, aamupäivällä pesemälleen piazzalle, nautimme  pikkupullollisen Loiren crementia, joka oli mitä hedelmäisintä ja sopivasti hapokasta, eikä ihan napsuvan kuivaa. Isossa pullossakin näyttää olevan myynnissä Alkossa ja tulee siten paljon halvemmaksi… 😉

Huomenna tyttären pyöräretki on suunnilleen puolivälissä, ja juuri sopivasti juhannukseksi ”sattuu” kotikotiin. Ja Juniorillakin töitä vain aamupäivä, joten meillähän on juhla ja juhannus täällä. Sitä valmistellessa ja odotellessa…

Ruokahalua ja sen hankkimista

Se, ettei enää ole sidoksissa säännölliseen työaikaan, eikä juuri minkäänlaisiin töihinkään, tuntuu mukavalta, esimerkiksi silloin, kun on tulossa juhannus. Nimenomaan juhlapyhän tulovaiheessa. Voi siis rauhassa valmistella jo sitä juhlaa: eikä lähteä juhannuksen aatonaattona töiden jälkeen ajelemaan mökille, ja matkalla käydä Rovaniemen sittarissa satojen, tuhansien muiden kesäloman tai juhannuksen aloittajien kanssa. Tai noh, silloin kun noin tehtiin, sekin oli mukavaa. Mutta kuinka hyvä olikaan tänä aamuna ajella ukkelin kanssa lähikauppaan kaikessa rauhassa aamuyhdeksältä, kerätä ostoksia liki kärryllien, käydä vielä Alkossa, jossa Juniorilla oli ruuhkatonta aikaa suositella viinit ja kuohuvat, joita on itsekin tulossa pitkän viikonlopun ruokasessioihin nauttimaan.

Ja sitten puolelta päivin torin kautta Caritakseen. Pikkujuhannusta vietimme äidin luona. Pehtoorikin tuli kun parturireissultaan ehti. Uusia perunoita, sipulikastiketta, graavilohta, rieskaa. Jälkkäriksi mansikoita ja jätskiä. Mitäpä sitä muuta? – Olemattoman kokoiseksi kutistuneelle äidille ei paljon ruokaa uppoa, me Pehtoorin kanssa kyllä söimme. Kun pitkän lounaan ja ukkoskuuron jälkeen kotiuduin, oli aika päivän pyörälenkille. Jolle ei ollut mitään päämäärää, mutta kaksi ja puoli tuntia olin liikkeellä polkien –  tosin Pikisaaren läpi pyörää talutellen. Siellä on avattu  Pikinen Poloku – ympäristötaideteoksia polun varrella. Kivahan niitä oli katsella.

 

Vielä enemmän minua ilahdutti, että uimahuone, pikku paviljonki, oli maalattu ja nyt graffitit ja muut sotkut ovat poissa. Ihan niin kuin on tehty Ainolan puistossakin. Nyt ovat ilo silmälle.

Kuvatessa yksi mies tuli juttelemaan, mikä ei ole tavatonta, useinhan joku kyselee: ”Tuleeko hyviä kuvia?”, ”Sullahan on hieno kamera, tulee varmaan hienoja kuvia?” tai ”Mihin lehteen kuvvaat? Eihän mua näy/näynhän mää varmasti?”, mutta tavatonta oli, että tämän tämänpäiväisen jututtajan kanssa oli oikeasti mukava jutella. Hän kysyi ensimmäiseksi ”Miten valitset mitä kuvaat? Millaiset kohteet sua kiinnostaa?” ja sitten hän kysyi millaisia kuvia otan, minkä tyylisiä. Juttelimme tovin kuvaamisesta, graffiteista, viininjuonnista (mainitsin hänelle että olemme kerran viinikerhomme kanssa käyneet piknik-reissullamme nauttimassa lasilliset tuossa paviljongissa). Viiden, kymmenen minuutin juttelun jälkeen toivottelimme hyvät juhannukset. Se oli mukava kohtaaminen.

Pikisaaresta lähdin päämäärättömästi polkemaan, myötäiseen ja vastaiseen. Ja kuten usein, lähes aina, seurailin vesiä, jokivartta. Enkä tiedä, olenko koskaan aiemmin käynyt Lämsänjärven (Lämykän) rannalla. Se on (nyt taas puhdistuksen jälkeen) oikeinkin suosittu järvi. Kaunis mäntykangas vieressä. Tänään siis kävin. Ja sen jälkeen huomasin olevani taas ylittämässä uutta Saarelan siltaa. Siellä suunnalla olen aika usein.

Nyt kun kuvat on purettu, lähden tekemään uudenlaista tiramisua. Oikein gourmet-versiota, ennen tekemätöntä. Tämän kesän kalaasit kun ovat pitkästä aikaa Italia-teemalla, on koekeittiö käynnistettävä. Kirjoittelen huomenna reseptin, jos tekele vaikuttaa lupaavalta. Ylihuomenna se vasta syödään. 😉

Kesäpuuhia

 

Tänään enin osa päivästä pihapiirissä. Liki helteinen päivä, joten minun oli  lenkin jälkeen parasta ryhtyä lunastamaan itselleni tehtyä lupausta ja aloittaa Huvilan siivous. Ikkunatkin pesin, ja hoksasin, kuinka hyvä ”studio” siitä tulikaan. Kesäkukkia ja ruokia siellä on hyvä kuvailla. Ja Apsu ilmoitti, että siellä pitää syödäkin joskus.

Syömiseen sitten liittyvätkin päivän muut touhut. Vähän juhannusruokien suunnittelua ja esivalmisteluja. Laitoin pitkästä aikaa jääkellarin lohta tekeytymään. Vaatii tavallista graavausta pidemmän raakakypsytys ajan. Kolme vrk taitaa olla minimi, minkä olen antanut lohen lillua suola-sokeri-vedessä. Kilon lohipalaa varten kiehauta litra vettä, lisää desi merisuolaa ja puoli desiä hienoa sokeria. Anna liemen jäähtyä. Laita kala kannelliseen astiaan nahkapuoli ylöspäin ja kaada liemi pääle ja asettele lautanen painoksi, jotta kala pysyy liemessä. Anna kalan tekeytyä 3–6 päivää. Leikkaa se noin sentin viipaleiksi ja tarjoa sinappikastikkeen kanssa.

Sinappikastikkeen ja muutaman muun – vaikka juhannuspöytään soppelin – ruoan ohje on täällä.

Alppiruusut ovat kukassa niin, ettei ehkä koskaan ennen. Vasemmassa reunassa on yksi muista poikkeava lajike : Pehtoori sai sen viinikerholta 50-vuotislahjaksi. Lajike on nimeltään Pekka. Se ei turhia kukinnoillaan revittele. Yksi kukka. 😉 Mutta ehkä se ehtii. Etualalla on meidän pääsiäisnarsissit. Tai siis juhannusnarsissit. Parempi myöhään kuin  …. 😉

Huoltopäivä

 

Iltapäiväksi oli sovittu äidin kanssa pyörätuoliajelua kesäkaupungissa, torilla ja hautausmaalla, mutta kun hän ei sittenkään halunnut lähteä, jatkoin aamupäivän teemaani: pyörällä ajelua ja huoltotoimia. Aamulla olin nimittäin pienen Nallikari-Toppilansaari lenkin jälkeen ajanut kampaajalle ja kun kerran kaupunkirullailusta ei tullut mitään, tuosta vaan tilasin ja sain ajan niska-hartia-hierontaan, jolle olisi ollut tarvetta jo pari kuukautta sitten, ja ajelin taas tunteroisen ristiin rastiin odotellessani Edenin hierojalle pääsyä. Nyt on teiden varret kauniita pitsisiä, kukkaisia, syreenit kukassa Hietasaaren huviloiden pihoilla ja vedet kimmeltää.

Ja jopas nyt on mellevä olo, kun veri kiertää päässä, jossa on lyhyeksi leikatut hiukset. Huoltohommat hoidettu.

Tänään lounaspaikaksi valikoitui Villa Hannala, jossa puolenpäivän jälkeen oli kymmenittäin lohisopalle tulleita. Minulle riitti lohirieska – ja muutama kuva. Mihinkähän seuraavaksi lounaslimpparille tai -leivälle? Onko blogini seuraajilla vinkkejä viehättävistä, erikoisista, kivalla paikalla ja alle 40 km säteellä Oulusta olevista kahviloista tai kesäkeitaista, joissa kannattaisi käydä? Mielelläni otan vinkkejä vastaan. Iin Huilingissa kävin talvella ja varmasti käyn nyt kesälläkin. Ja Oulunsalon museokahvilaan ehkä jo ensi viikolla, mutta onko muita?

Huoltopäivä myös Muistikuvissa. Ihan laskutushommia (= 2 laskua 😀 )! Ja kansioiden perkausta. Kun Vastavalon ensimmäinen vuosi tuli jokunen viikko sitten täyteen ja 1400 kuvaa sinne ladatuksi, päätin, että nyt hellitän sen kanssa. Höpsis. Mikä on ehkä tulkittava siten, että minusta on kuitenkin kiva ottaa kuvia ”julkaistavaksi” ja toivon mukaan myytäväksi. Kuvaamisen ilosta tässä täytyy olla kysymys, koska ei tämän touhun takana ainakaan taloudellinen kannattavaisuus ole. 😉 Ehkä pitäisi ryhtyä puuhaamaan näyttelyä jonnekin – ehkä jonnekin kesäkahvilaan? 🙂

 

Edelleen menneessä maailmassa

Suvisunnuntaiaamuna unta riitti hyvinkin liki kahdeksaan. Ja ilo oli kun tänäänkin paistoi aurinko, heti aamusta.

Ja kuten nykyään merkillisen usein juuri sunnuntaiaamupäivät ovat kuin tehty erinäisiä kotitöitä varten. Ne olivat hyvää ajankuluakin, kun odottelin, että Villa Eevilä puolelta päivin avautuisi. Se oli tämän päiväisen pyöräilyni kohde.


Jo viime kesänä se oli monta kertaa aikeenani vierailla. Olihan sitä täällä blogissakin minulle jo suositeltu. Tänään kävin. Ja ihastuin. Ja aion viedä koko perheen sinne. Historiaa, nostalgiaa, porvariston hillittyä charmia, satavuotiaan jugend-talon pieniä kauniita yksityiskohtia. Ja minulle – taas, kuten eilen Turkansaaressa – lounaslimonadi. Tänään vadelmaa, eilen sitruunasoodaa. Ah, onnea.

Kyllä voin lämpimästi suositella käyntiä. Siellä on nyt Minna Canth -teemainen näyttely ja ihana Aakkoset-kauppakin.

Sieltä löysin pyöräilijätyttärelle kortin luovutettavaksi Nuorgamissa parin viikon päästä… Pyöräilijä on tänään polkenut matkansa pisimmän päivätaipaleen; yli 150 km Tampereelta Jalasjärvelle. Onneksi ei ole satanut. Fiilikset päivittynevät viimeistään huomenissa tänne. Kovin on majapaikka samankaltainen kuin äidillään pari vuotta sitten kerran kuussa Torniossa.

Vielä palatakseni Villa Eevilään (jonne perheen nuorin jäsenkin (Tane/Eevis) on tietysti kesän aikana vietävä… 🙂 ) Viehättävä pihapiiri ja ystävällinen palvelu, ja vitriinissä monenlaisia baakkelseja.

Meidän pihapiiriin tuli tänään iltapäivällä pikkuperhe. Ja kesäruokaa oli tarjolla. Ei baakkelsia, mutta grilli- ja mansikkaherkkuja.

Tuntui että Apsusta meillä on parasta nurmikko. Papan samettisena pitämä nurmikko on paikka, jossa poika tykkää juosta, olla hippaa, piilosta, ajella kilpuriautolla, puhaltaa saippuakuplia, – vuorotellen kaikkien innokkaiden kanssa. Ja sitten taas välillä syödään mansikoita, ja kirsikoita. Ja sitten juostaan. On kesä. Onni on.

Kesälauantaina tuntuu mukavalle

On niin hyvä, kun

  • kotipiazzan kivet tuntuvat vielä illalla lämpimiltä kun avojaloin kävelen kastelemaan kukkia.
  • pyörälenkillä Turkansaareen löytää (taas) ihan uusia seutuja kotikaupungistaan. Kuinka hienoja taloja olikaan Juurussuon kupeessa ja Knuutilanrannssa. Ja kuinka yhtäkkiä oli idyllistä maaseutua. Sellaista mitä ei autolla ajella tule nähneeksi.
  • Turkansaaressa on tämä kesä pääsymaksuton. Ei tarvitse edes museokorttia ja voi vaan mennä. Siellä on joka päivä lohisoppalounas. Ja sittisuutaa. Limonadia. Oli niin hyvä hetki tuo kuvassa oleva. Yksin on välillä hyvä.
  • ruokakuvauksen verkkokurssi, johon satsasin yli 40 euroa, ei kokonaan ole pelkkää höttöä. Vaikka enimmäkseen on, mutta ei kokonaan.
  • kuuntelin äänikirjan ”Lempi”. Se on hyvin hyvä kirja. Koskettava. Rakenteeltaan ”erilainen”. Kertoo pohjoisesta, sodasta, Lapin sodasta, naisista sodan jaloissa, … voin suositella, todellakin.
  • kotiin palattua oli niin hiki, että tiesin pyöräilleeni paljolti ilman sähköä. Oli liikkunut olo. Ja kesä.
  • sain tehdyksi ”oikeaa” ruokaa. Siis sellaista, joka vaatii vähän muutakin kuin kypsentämistä. Noh, ei paljon, mutta kuitenkin. Talviruokaahan tämä on, mutta olipa hyvää. Ohessa oli ramen-nuudeleita, salaattia ja patonkia. Aurinkoista, lopultakin aika helppoa. Kun kaupassa ei ollut veriappelsiineja, laitoin tavallisia ja sitten veriappelsiini(tuore)mehua. Ohje täällä: KLIKS


 

 

Onnen päivä

Aamuyhdeksän jälkeen…

– Mummiiiii! Oon ihan kohta valmis. Mennäänkö?
– Mennään.

Kolmen minuutin kuluttua autossa: ”Mummi, missä se Liikennepuisto on? Onko vielä kauan? – Ai, ei. Mennäänkö tästä suoraan vai mummipapan ohi?

Olemme aamupäivän, reilusti enemmän kuin kaksi tuntia Oulun Liikennepuistossa. Tätä on odotettu koko pitkä talvi, ja tänään sitten vihdoin. Viime kesänä kävimme vain kerran.

– – – – –

– Mummiii…. pitää mennä tankkaamaan. Mummiiii, kato, pitää pysähtyä: suojatie! Mummiii, tuu, haluan vaihtaa auton. Mummiii, ota kuva, lähetetään Saanalle (= kummitäti, joka pyöräilee Hämeessä). Mummii, tuu tänne, pitää tankata. (Ihan hirmu paljon nuo polkuvoimalla kulkevat automobiilit tarvitsevat tankkausta. 🙂 Eikä koskenut vain Apsun autoa  jatkuva ruuhka oli tankilla.)

Ja mummi tepastelee liikennepuiston jalkakäytävillä ja välillä pientareilla ja pelloilla, ja sävähtää joka kerta iloisesti, kun kuulee ”Mummiiiiiiii!”

Ja mummi hoksaa, että on ensimmäinen kerta tälle vuodelle kun Oulu, allekirjoittanut ja kesän lämpö kohtaavat. Sekin tuntuu hyvälle. Ja niin me liikennöimme. Ja vaikka tässä jutussa on linja-autoilija-mummin ( – ja papan ja isopapan ja rekkakuski-isin… )  ja kaiken kaikkiaan monenkertaisen ”sukurasitteen” paino, niin silti ylpeänä katselin, kuinka nelivuotias osasi pysähtyä suojatien eteen, näyttää suuntamerkkiä, kysyä, miten nyt tehdään, antaa tietä ja jutella muiden ajelijoiden kanssa …

Onnistun jossain välissä, viiden auton vaihdon (sukuvika?) ja reilun kahden tunnin ajelun ja 8 000 askeleen jälkeen houkuttelemaan pojan pois auton ratista ja houkuttelemaan hänet liikennepuiston viereiseen leikkipuistoon, jossa vietimme pitkän tovin. – Mummiiiiii, ota kiinni. Mummiiii, tuu tänne. Mummiiiii, lopeta kiikkuminen. ... Onneksi puistosta löytyi kaveriksi tyttö, jonka kanssa aika kului oikein hyvin.

– – – – –

Lähdettäiskö jo syömään? Mennäänkö Mäkkärille?

– Ei, ja joo. Ei lähtä vielä….

Lähdimme sitten lopulta kuitenkin kohti lounasta, mutta ensin tosin piti käydä Mannerheimin puiston liukumäessä, ja katsomassa naapurikorttelin rakennustyömaata, kuunnella pientä, tosin ei niin pientä, äiti-lapsi-riitaa puistossa, mitä Apsu katseli mykistyneenä ja siinä vaiheessa mummi taas kyseli, että lähdettäisiinkö jo sinne Mäkkärille…

— — — – —

– Mummi, mikset syö? Mummi, otatko aurinkolasit pois, en nää sun silmiä? Mummi, mihin sitten mennään? Mennäänkö mummipapalle (= meille)?  – Mennään vaan.

Mäkkärin ”Happy Meal” oli sekin kovin nostalginen. Se paketissa ollut lelu aiheutti pitkällisen keskustelun ”hyviksistä ja pahiksista”. Syväluotaavan keskustelun, – Apsun kanssa päätimme palata asiaan kun hän ensi kerran tulee yökylään… Silloin katsotaan Netflixistä elokuva, jossa on pahiksia… sitä odotellessa…

— — — – —

Matkalla Rantapeltoon. Yhtäkkiä.

A: Tuolla asuu mummO-pappa.
M: Niinhän ne asuu. Mummikin on käynyt siellä. Onkohan ne käyneet liikennepuistossa?
A: No ei. Eihän niillä oo edes lapsia!
M: Mutta se sun äitihän on niiden lapsi.
…. Takapenkillä pitkä hiljaisuus.
A: Jaa.
M: Sun äiti on niiden lapsi.  Ihan niinkuin sun isi on mummI-papan lapsi. (mummo = on Apsun äidin äiti ja mummI = Apsun isän äiti)
A: Missä minä olin kun äiti oli lapsi?
M: Ei sinua vielä ollut.
A: Missä olin?
M: Olit vasta sitten kun isi ja äiti tapasivat ja tykkäsivät toisistaan kovasti, ja sitten sinä aloit kasvaa äidin masusssa niinkuin Eevis (= Tane), muistatko?

(Enkä todellakaan ollut ajatellut joutuvani/pääseväni näitä juttuja selittämään … )

A: Joo. Ja sitten Tane tuli sieltä vauvavarastolta…
M: Just niin…
A: Kävikö isi kattomassa minua?
M: Kävi, monta kertaa. Ja olikin siellä. Ja sitten kun pääsit kotiin, mummi kävi katsomassa sinua. Ja minua itketti, kun olit niin ihana.
A: Itkikkö?
M: Itkin minä. Minusta oli niin mukava kun sinä olit tullut.
A: Jaa. Mennäänkö uudestaan liikennepuiston?
M: Tietysti.

Ja sitten iltapäivän lopulla mummi-papalla: Apsu selitti papalle hätäisesti, mitä oltiin liikennepuistossa koettu ja sitten pihahommiin: oli kasteltava KAIKKI mummin kukat, papan pensaat ja pestävä oma kilpuriauto ja ties mitä. Lapsella oli hommaa. Avitimme ja katselimme, kuuntelimme. Kovasti oli touhua ja juttua.

Illansuussa palautin pojan kotiin: ”Mummi, voitko jäädä meille. Katsellaan hyviksiä ja pahiksia … ja tuu tähän,,,”

Mummi lähti kuitenkin kotiin. Hyvillä mielin, että oli tällainen onnen päivä!

Junan perässä ja puistossa

Sellainen suhaamispäivä. Paikasta toiseen, ja pari kertaa väärässä paikassa väärään aikaan, ja kuten tavallista, jokaiseen pieneenkin lähtöön liittyi, että ensin oli käytettävä kohtuullinen tovi jonkin kadoksissa olevan asian etsimiseen. Milloin hukassa oli pyöränavain, milloin hanskat, milloin muistikortti, milloin äidin sanelema kauppalappu (Ä: Mikä kauppa nykyään myy Revlonin tuotteita? M: Hmm— enpä tiedä, mutta voin käydä katsomassa, josko Sokoksella olis. Mitä tarvit?  Ä: En mitään sieltä, mutta Lemon Juice and Glyserine -käsivuodetta. Eikä tuubissa, vaan pullossa. M: Hmmm… minäpä yritän löytää. [en löytänyt, niitä ei enää pakata pulloihin. Ostin tuubin. Minkä seurauksena minulla on nyt kotona yksi tuubi LJ&G-käsivoidetta.  😀 ]).

No mutta liikkeelle pääsin monta kertaa.

Illalla lähdin – uudemman kerran katsomaan ja kuvaamaan – Ukko-Pekkaa. Ja hukkasin kokonaisen höyryveturin ja junan! Ihan pokkana odottelin ennen kuutta sitä vanhan Tuiran aseman paikalla: kunnes sitten hoksasin, että olin tehnyt ”vanhanaikaiset” = lukenut väärän päivän aikataulua, ja eikun hurjaa kyytiä polkien rautatieasemalle, ja olin taas ajoissa. Ja odotin junaa raiteelle kolme. Tuli raiteelle yksi. Ja kakkosella oli Intercity lähdössä Tampereelle. Se siitä höyryveturin vauhdissa kuvaamisesta! Huoh.

Sisälle pääsin (ja harmitti, etten ollut sittenkin lähtenyt Oulu –  Kempele – Oulu rengasmatkalle). Mutta siis pääsin näkemään pari upeaa vaunua (kun maksoin kympin eli matkalipun hinnan).

Ennen tämän Oulussa ensimmäistä kertaa vierailleen museojunan kohtaamista, olin käynyt Oulun pysyvämpää ”nähtävyyttä” katsomassa. Tuiranpuiston alppiruusut ovat kauneimmillaan. Kannattaa käydä katselemassa. (ks. toissavuotinen postaukseni niistä).

Kohtaamisia

Tänään on ollut monta mukavaa sattumaa ja kohtaamista.

Aamun pyörälenkki. 
Onnistuin sittenkin olemaan ajoissa asemalla. Ukko-Pekka ei ollut ehtinyt lähteä.


Toimistotarvikekaupassa.
Pitkään hankintalistalla ollut uusi kirjoitusalusta kirjoituspöydälle löytyi vihdoin (ATK-pikatukku). Ja parasta oli liikkeessä ollut nuori ilosilmäinen miesmyyjä. Hän sanoi ihan kuin ajatuksella ´No hei´ ja kysyi, että ”Mitäs tarvisit, toivottavasti löydät sen täältä.” Olennaista oli, että hän oli iloinen, olematta lipevä tai ylipirteä, ja hän ei teititellyt ja oli oikeasti ilahtunut, kun hän löysikin heidän hyllyistään juuri sellaisen sinisen alustan kuin tarvitsin. Ja lähtiessäni pienestä myymälästä hän vielä huikkasi: ”Tuuhan toistekin.” Jäi mukava olo.

Ruokakaupassa.
Pieni tyttö (about 6 vee) oli äitinsä kanssa leivontatarvike- ja -tilpehöörihyllyllä. Ja lapsi hyvin asiantuntevasti selitti äidilleen, mitä milläkin strösselillä tai makuaromilla tehdään. Vaikutti siltä että he olivat leiponeet usein yhdessä. Sekin lämmitti. 

Kotona.
Apsu huuteli ja pyyteli minua kaverikseen ulos jo paljon ennen kuin meidän yhteinen vähän extempore myöhäinen lounas oli saatu syödyksi. Ja Eevis oli niiiiiin iloinen, kun hänelle oli vihdoin etsitty syöttötuoli pöydän ääreen. Sai istua muiden kanssa pöydän ääressä, näki kaikki ja saattoi leluillaan hakata pöytää sen sijaan että olisi pitänyt sitteristä kuikuilla ja olla vähän erillään kaikista.

Ystävien luona. 
Meillä oli illansuuksi kutsu Kelloon ystävien luo, ja sinnehän sitten Pehtoorin kanssa pyöräilimme. Ennenkin on siellä puutarhaa ja pihaa ihaltu. Niin tehtiin tänäänkin. Ja siellähän oli tuttuja vuosikymmenten takaa. Luokkakaverini keskikoulusta ja tuttu lukiovuosilta. Paljon yhteisiä koulumuistoja.

Kalliokielo.

Purjeveneilyä ja pyöräilyä…

Lauantai-iltana julkaisemaani kyselyyn rohkeni lähteä mukaan viisi osallistujaa (Annu, Raila, Pasi, Tiina ja Lähes naapuri). Minun surkuhupaisa kaarnalaivan uittamiseni ei oikein simahtanut. Kaikki löytämäni kaarnanpalaset olivat murenevaat sorttia, joten oli siirryttävä tekemään potskia kelottuneen männyn runkokerroksista, vuoltava vene puusta, ei kaarnasta. Tuohesta sentään purje. Ja kun paattini ei mökkipuron vuolasta kevätvirtaa kestänyt vaan kaatui kerta toisensa jälkeen, rakentelin puron pohjalle kivistä ”keinotekoisen karin”, johon käsityöni tuloksen jumitin kiinni. Siksi näyttää siltä, että vene menee perä edellä ylävirtaan. Ei mennyt mihinkään. Siis ei kaarnaa, eikä seilaa.

Pienen kilpailun pienen arvonnan pienen palkinnon voitti Tiina. Moneskos kerta tämän blogin arvonnoissa? 🙂 Muistelen että asut kaakkois-Suomessa? Kotkassa, Kouvolassa tai ehkä Hyvinkäällä? – mutta kun en osoitettasi tiedoistani löydä niin laitatko sähköpostissa minulle (reija at satokangas.fi. Lähettelen sitten pienen palkinnon. 😉

Seuraavana päivänä vähän tyylikkäämpi yhden pienen purjealuksen Sailing Race. 🙂

Ja nyt jo eilen mainostamani tyttären ”Mankelimatka – Suomen läpi pyörällä” -blogi on auki, ja ensimmäinen postauskin siellä. Klikkauduhan pyöräretkelle mukaan.

KLIKS

Tänään minäkin pyöräretkellä, ja oli niin kylmä! Mutta enemmän se houkutti kuin yrttimaan kunnostaminen tai Huvilan pesu. Ne vaativat lämpimämmän kelin.

 

Lapista ja Lappiin

Pako Lapin mahdollisesta takatalvesta kotipihan vehreyteen alkoi jo hyvissä ajoin ennen kahdeksaa. Hangasoja– antapelto taittui sujuvasti ja nopsasti. Maanantaina aamupäivällä Rovaniemen pohjoispuolella ei ollut paljon muuta liikennettä kuin matkailuautoja,- ja Sirkus Finlandia.

Lähtö mökiltä ei juuri riipaissut, oli sen verran kylmää ja sumuista. Sitä paitsi paluuseen mökkimaisemiin ei ole kuin muutama viikko. ”Me tulemme taas … ” Olemme luvanneet olla mökillä 29.6., sillä silloin Esikoinenkin tulee sinne.

Ja vähän erikoisempi tyttären reissu tällä kertaa on: ei tule lentäen, vaan tulee pyörällä! Aikoo siis pyöräillä Helsingistä Saariselälle, ja siitä vielä Nuorgamiin. Kesälomamatka läpi Suomen! Polkien pyörällä, eikä mitään sähköavusteista pyöräilyä, vaan vanhalla 7-vaihteisella Tunturillaan sykkelöi. Ei ole paljon ilmastokuormitusta tällä lomamatkalla.

Tytär on jo koko kevään ja kesän treenannut erityisesti tätä varten. Itse asiassa on koko aikuisikänsä liikkunut paljon (juossut, pyöräillyt, salitreenannut) ja on peruskunnoltaan hyvässä kunnossa, ja nyt huhtikuun alusta asti on polkenut jo 2000 km. Käynyt viikonloppuisin Hakaniemestä Hyvinkäällä tai ottanut pyörän mukaan ja mennyt junalla Hämeenlinnaan ja sitten polkien palannut Helsinkiin. Ja esimerkiksi Kerava tai Vihti, ja pääsiäisenä Oulussa ollessaan Liminka ja Ii lenkkiensä kohteina.

Matkapyöräilijä on opetellut paikkaamaan pyöränrenkaan, kiristämään kettinkiä ja lukenut muiden Suomen läpi polkeneiden blogeja ja artikkeleita. Polkenut kylmässä ja kuumassa, tuulessa  ja tuiskuissa, joten ei mikään hetken päähänpisto tai kylmiltään lähtö ole kyseessä.

Nyt kun Tyär on lupautunut yöpymään matkan varrella asuvien kavereidensa luona (Tampere, Raahe, Rovaniemi) sekä tietysti kotikotona ja mökillä, ja ylipäätään kaikilla etappipaikkakunnilla jossain sisätiloissa, eikä satunnaisessa telttamajoituksessa jossain sivutien varrella, kuten alun perin ajatteli, en enää ole niin kovin huolissani. Päivämatkat eivät vaadi henkihieveriin polkemista, pyörä on huollettu, lukkopolkimet ja satulalaukut ja varusteita hankittu etc.  Ainoa mikä minua – kovastikin – huolettaa on liikenne. Ja erityisesti pohjoisen nelostien olemattomat pientareet.  (ks. kuva rekoista ja tiestä yllä). Kapeilla teillä, joissa liikkuu aika paljon rekkoja ja rajoitus on 100 km/h, ei pyöräilijä ole oikein turvassa.

Mutta torstaiaamuna klo 7 on startti Hakaniemen rannasta. Hyvin se menee, eikä minua oikeastaan edes ihmetytä tämmöisen lomamatkan keksiminen; ei ole ensimmäinen haaste, jonka lapsi on itselleen laittanut.

Pyöräilijä on aikeissa pitää kännykällään reaaliaikasta blogia koko reissunsa ajan, mutta blogi ei ole vielä auki. Olen kuitenkin saanut luvan laittaa linkin tänne, kunhan matka starttaa. Josko haluatte seurata seikkailuaan…

Kolme vuodenaikaa viidessä päivässä

Tulimme tänne mökille Hangasojan varteen myöhään tiistai-iltana. Olemme olleet nyt yhteensä viisi kokonaista päivää täällä. Ja näinä päivinä on koettu lehdetön, lumeton kevät, huikea itikaton (helle)kesä ja sateinen, kylmä syksy.

Jos jäätäisiin tänne vielä tiistaiksi kuten alunperin oli tarkoitus, saataisiin samalle viikolle vielä talvikin! Mutta ei me jäädä. Autossa on kesärenkaat, joten palaamme maalikyliin jo huomenissa.

Tänään on ollut jo vaikea keksiä tekemistä, kun on ollut niin kylmä: +7 C ja lisäksi on sadellut liki koko päivän. Satunnaisina sateettomina tuokioina on käyty ulkosalla: vähän vielä pihasiivouksia, lenkkiä, saunan lämmitystä, sen sellaista. Mutta vaikka kuinka yritän, en voi väittää, että ulkoilu olisi ollut erityinen nautinto.

Ja sitten on todettava – vähän häpeillen, vai sittenkin leuhkien 😀 – että aamupäiväni kului siivoillessa. Helluntaisunnuntai voi kulua näinkin. Vaikka ei täällä nyt niin likaista edes ollut. Mutta pyykkiä, vähän kaappeja, puupintojen käsittely öljyllä, vähän sitä sun tätä.

Illansuussa sitten ihan lerppuilua ja pakkailua. Onhan tämä sateen ropina kattoon ihan viehättävää, mutta uskotaan vähemmälläkin. 😉

Hellettä ja mökkielämää

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Tai noh, niistä minun piti kirjoittaa. Itse asiassa kirjoitinkin. Käytin reilun tunnin tehden postausta. Ja NYT  -prkl – se hävisi jonnekin. Ihan vähän vaan raivostuttaa. Mökkilauantai-illasta käytin reilusti aikaa, ja se kaikki hävisi.

No mutta: yritän tasaantua. Ja referoin.

Siis olimme ennen aamuyhdeksää Kiilopään juurella valmiina kapuamaan ylös tai siis toiselle tunturille, Ahopäähän se taitaa olla. Mietin ääneen, että missähän se oli, oliko se tämän reitin varrella, se ”tunturiylänkö”, jossa käytiin viime kesänä vai olikohan se toissa syksynä? Tai sittenkin edellisenä keväänä? – Pehtoori vain jatkoi matkaa. Jossain kuvauspysähdyksen kohdalla kuitenkin kysyi – ”Oikaistaanko? Jos siellä olisi se kaipaamasi lampi?” – Oikaistaan vaan. [Tiedä häntä oikaisiko? Ehkä päinvastoin. Mutta juuri oikeaan paikkaan satuttiin.]

Luntakin. Mutta lämmintä. Ja onneksi tunturissa tuulee, joten helle ei ahdistanut liikkujia. Oli ihanan lämmin, pilvetkin katosivat, mutta paarmoja tai sääskiä ei tullut.

Puolenpäivän jälkeen olimme jo kylillä. Kyläkauppa Kuukkeli ei petä koskaan. Siellä oli tänäänkin heti sisäänkäynnin kohdalla joulupukkinukke, tosin potkuri kaljakaapin päältä on jo hävinnyt. Mutta tilpehööri(virallisesti matkamuisto)osasto oli yhtä runsas ja riemunkirjava kuin ennenkin ja sieltä löysin yllättävänkin fiksun palkinnon eilen julkistamaani kilpailuun. Siis kannattaa osallistua.

Kauppareissun jälkeen möksällä Porotokka-astiat esille ja kuvauksia mökkimiljöössä. Tänne sopivat erinomaisesti.

Ja samaan aikaan toisaalla: Pehtoori kävi vakkariapajalla pyöräilemässä ja palasi mukanaan pari litraa korvasieniä. Jes, juhannus on turvattu.

Lämmittelin kuvausten ohessa saunan. ”Pakkohan” se oli. Tänään on kansallinen, suomalaisen saunan päivä. Ja tänään pulahdin Hangasojaan, mikä ei ollut ollenkaan tiukka paikka. Jo + 13 C. Ja sinne jäi loputkin tautioireista. Ainakin uskon niin.

Terassilla somettelua, pientä huilinkia, ja silloin ampiainen huomasi kalpean olkavarteni ja kävi pistämässä kipeästi. Vieläkin punainen, ”kuumeinen”, enää ei jomota. Onneksi mökin kaapeista löytyi kyypakkaus.

Mökkigourmetissa tänään grilattua lohta ja parsaa, oheen hollandaisea ja leipää.

Ja viini. Alsacen Muscat. Sopi parsalle, lohellekin. Alko mainitsee suosituksissaan myös aasialaisen ruoan ja sushin. Tulemme testaamaan.

Lämmin suosituksemme tälle.

Iltakuuden jälkeen viimeisiä viinitilkkasia juuston (kyllä sopi myös juustolle) kanssa nauttiessa ukkosen jyly alkoi kuulua kaukaa, ja pian taivas tummeni. Satoi. Ja lämpötila putosi liki 10 astetta. Nyt kaunista. Nyt lähden ulos ja toivon ettei postaukseni toistamiseen häviä bittiavaruuteen.

Kauniin kesäkuun toivotuksin, …

Ei valittamista

Nyt on +30 C. Mökkiterassilla. Näillä raukoilla rajoilla on +30 C. Tässä on useammin ollut miinus 30 C kuin plus. Nyt on plus. Ja leppeä tuuli tuntuu ihanalle. Olo on hyvä. Flunssa jäi viime öiseen kymmentuntiseen uneen, – tai yöhön tai johonkin.

Tänään olemme olleet reippaita, liki nuhattomia, vähän käheä-äänisiä kylläkin, mutta siitä viis. Pikaflunssan jälkeen olo tuntuu nyt kaksin verroin tavallista paremmalle, erinomaiselle.

Eilen illalla tullut klapikuorma (= kolme heittokuutiota = parin tulevan talven sauna- ja takkapuut) on nyt sisällä liiterissä, ikkunat on pesty, on liikuttu ja on saunottu (en uskaltanut helteestä huolimatta vielä puroon, ehkä huomenna sitten), ja vain oltu. Minulle se oleminen on usein isomman ponnistelun tulos kuin jonkun tekeminen.

Hyvin kuvaavaa olemiselleni on, että vietin pitkän tovin, ehkä tunnin, toistakin, jotta sain otetuksi tämän kuvan.

Oli etsittävä materiaalit, testailtava ”purjehduskelpoisuutta”, vaihdettava purje, vuoltava pohjaa… testattava. Sitten etsittävä kuvakulmaa, säädeltävä kamera, laitettava purjehdusalus puroon, juostava alavirtaan, tarkennettava vielä kerran .. tehtävä tämä jotensakin sata kertaa tai noh ainakin kymmenen kertaa… Ja tässä tulos. 😊

Perhechatissa jo järjestin tästä kilpailun (joka ei kyllä ihan helpolla ratkennut), ja järjestänpä sen nyt täälläkin. Kuvan nimi on ”Kaarnalaiva seilaa purossa”. Ja tehtävä on: etsi kuvasta kaksi (asia)virhettä. Siis etsi kuvasta ne jutut, jotka eivät vastaa kuvan nimeä.

Kaikkien kommenttikenttään vastauksensa jättäneiden kesken arvon palkinnon: jotain, mitä löydän meidän legendaarisesta, mökin lähikauppa Kuukkelista. Jotain pientä kivaa, joka on helppo postittaa. Voitte olla varmoja että se on jotain uniikkia. Huomenna on kauppareissu, joten silloin hankin.

Siis varsin leikkimielinen kilpailu. Osallistu sillä mielellä. Ja vastaukset ensi tiistai-iltaan mennessä. Jollet millään muotoa kehtaa laittaa vastaustasi (tai haluat varjella oikeaa vastaustasi muiden silmiltä) niin laita se minulle suoraan sähköpostilla (reija at satokangas.fi).

Purossa seisoskelun lisäksi tein tänään ihan priimaruokaa: ihan tavattoman isotöistä. 🙂 Laitoin maustetut kukkakaalit uuniin ja leikkasin valmiin ”Lempeästi pippuroitu” -viljaporsaan sisäfileen palasiksi ja vihjaisin Pehtoorille, että nuo pitäisi grillata. Sillä aikaa tein kipollisen fetavaahtoa. Ja voi mahdoton, kuinka hyvin söimmekään. Joku halpis chileläinen cabernet sauvignon ohessa ja perjantai tuntui niin hyvälle. Sellaiselle ”elämä on”.

Nämä on niitä päiviä, jolloin muistan olla ihan erityisen kiitollinen siitä, että meidän elämässämme on mökkielämä. Että on Lappi. Että on kesä … että on.

Mökkipihan lämmössä

Istun mökin terassilla. Ulkona. Ehkä kolme kertaa aiemmin olen blogin yli kymmenvuotisen historian aikana voinut postata istuskellen tässä.

Tänään on ollut juuri sellainen päivä kuin toivoinkin. Ilman Buranaa ei olisi ollut. Enkä minä edes saisi syödä Buranaa (aika vastikään uusiutunut vatsakatarri 🙁 ). Mutta kun flunssa. Nyt se on minullakin. Mutta kielletty Burana esti sen pilaamasta mitä mukavinta kesäpäivää. Päivää, jolloin tänne Koilliskairaankin tuli kesä.

Emme tautisina lähteneet kapuamaan tuntureille, vaan päätimme pitää mökkipihapäivän, mihin kuului myös lähimetsässä samoilu ja minulla pieni pyörälenkkikin. Ihan ilman mitään sähköapuja Piispanpysäkille ja takaisin – mutkan kautta. Ja ajelin pari kilometriä IsoaPikitietä. Siis nelostietä (tai Jäämerentietä – ihan miten vaan), ja kyllä siinä pieni huoli heräsi, kun tajusin kuinka maantiepyöräily varsinkin täällä pohjoisen verraten kapeilla maanteillä on vaarallista.  Palaan asiaan tässä joku päivä…

Pehtoori sahaili (ihan vaan pokasahalla ja pohti ääneen, että on metsureilla ennen Homelitea ollut melkoista) tuulenkaatoja: mökkipihassa on kolme kelottunutta mäntyä kaatunut kevään myrskyssä. Minä siivoilin oksaroskia ja haravoin, lakaisin terassit ja kaikkea muuta sellaista helppoa ja kevyttä. Hain metsästä oksia: pihaan koristeeksi ja maljakkoihin sisälle. Tarjoilin ukkelille lounasleipiä, kuvailin Porotokka-astioita.

Tein ruokaa. Olipas korvasienikastike ja italialaiset pekonilihapullat sekä kaupan valmiit raviolit aika herkkua. Ja söimme ulkona. Pelkäämättä punkkeja, kärpäsiä tai sääskiä. Niitä ei täällä ole. Vielä ainakaan.


Mutta tänään alkoi vihertää. Niin tavallisissa kuin vaivaiskoivuissakin on nyt vihreää. Niin kaunista vihreää.

Molempiin naapurimökkeihinkin tuli tänään porukkaa: kesäkuun alku on täällä hyvä aika olla.

Tuntuu epätodelliselle, että on vain kaksi viikkoa siitä, kun palasimme Roomasta Suomeen, vilpoiseen Helsinkiin. Ja parin viikon päästä on juhannus. Mutta nyt: yritänpä elää tässä. Nyt on hyvä. Ja nukuttaa. Flunssainen voi mennä kahdeksalta nukkumaan, eikö? 🙂

Alkulähteillä

Aamun kaurapuuron (missään ei tule niin hyvää puuro kuin mökillä (johtunee vedestä)) ja sähköpostien jälkeen emme suinkaan ryhtyneet pihahommiin emmekä ikkunoiden pesuun, jotka ovat kyllä to-do-listalla. Eri asia on, milloin listan hommat on tarkoitus tehdä… 😉

Ehei, ei mitään to-do-hommia: lähdimme patikalle. Lähdimme huolimatta siitä, että Pehtoorilla on melkoinen romuska – pikkuperheeltä kai saatu. Kuumetta ei kuitenkaan, ja sääkin oli mitä otollisin liikkumiseen, joten ulos. Lähtiessä puolipilvistä ja + 13 C (yöllä oli käynyt +2 asteessa). Reitiksi valikoitui Latvakuru – mökkipuron alkulähde. Valintaan vaikutti se, että tähän aikaa vuodesta siellä on vielä sääsketöntä ja että matkalla voisi tsekata korvasieniapajat.

Muutama sieni löydettiin, vain muutama. Kurun pohjan loppumatka on kohtuullisen haastavaa: sammalet liukkaita, rakkaa paljon, kaatuneita puita, ja vettä kivien välissä. Mutta ei mitään ylitsepääsemätöntä.

Merkillisen vaikuttava tuo kuru on; huolimatta siitä, että tämä taisi olla viides kerta kun siellä kävimme. Veden kirkkaus, ikiaikaiset rakkakivirinteet, jääkauden jäljet… ja hiljaisuus. Karu, kaunis Lapinmaa. Meidän ”oman” puron syntysija.

Paluumatkalla(kin) ripsaisi vähän vettä, mutta ”kesä kuivattaa” kuten Apsu toteaa – vaikka olisi mehumuki kaatunut pöydälle. 😀 Oikeasti sade ei juuri haitannut. Nousimme Ruijan polulle ja kuinka ollakkaan paluumatkaan meni puolet siitä mitä mennessä. Joka tapauksessa oikein hyvä kolmen tunnin pikkupatikka.

Saunan lämmitystä ja sapuskaa. Ja sitten pihalla – lähinnä chillailin, kuljin ja kiertelin, kuvailin, vähän siivoilinkin. Ja ihailin pientä lumikasaa, joka mökkitien päässä vielä on. Täällä ei koivussa ole kunnolla silmujakaan, hilla ei todellakaan kuki, kun ei ole edes lehtiä vielä. Purossa ei sentään ole lumireunuksia. Eikä nyt enää ole kylmäkään. Päinvastoin, iltasella jo lähes +20 C. Siis KESÄmökkeillään.

Tien päälle

Tulin iltapäivällä äidin luota ja kaupasta, ja leuhkin Pehtoorille, että kävinpä tullessa  jo kaupassa ja roudasin  reilusti ruokaa, ettei huomenna tarvi. Mihin mies sitten, että sehän on sitten sama lähteä saman tien. – Mutta ku ei oo vielä syötykään. Tai noh, jos laitan nuudelisopat? – No laita.

Niinpä syötiin, pakattiin (enemmän paperi- ja digitaalaisia juttuja sekä ruokaa kuin vaatteita), kastelin pihakukat ja eiku menoksi. Sellainen ”koska mä voin” -fiilis. Lähdettiin mökille – tuosta vaan.

Tarkoituskin oli lähteä, mutta vasta huomenna aamulla. Eipä olla kyllä vuosikausiin lähdetty illaksi tienpäälle. Tänään lähdettiin, keskelle neljän ruuhkaa. Mutta Oulu – Kemi -väli on rempassa, joten senkään takia ei kovin joutuisaa matkantekoa. Oulussa oli kesä, lämmintä ja aurinkoista, mutta jo Iissä meni pilveen ja sumu laskeutui tien päälle. Ja sellaista sitten oli koko matka höystettynä ajoittaisella tihkusateella ja pienillä sadekuuroilla. Kulleroita Simossa ja Louessa, poroja Sodankylän puolella. Ja kaupassa ei tarvinnut käydä.

Helposti on matka sujunut. Nyt (varttia vaille yhdeksän) mökille enää vajaan tunnin matka. Ja totta puhuen aika syksyiseltä nyt näyttää.

Siispä tiedossa Lapin kesän tuntoja ja kuvia lähipäivinä.

 

Muistikuvahommia

Lähes koko päivä (ja eilinen ilta) on kulunut ylioppilaskuvien parissa. Juuri sain kansiot valmiiksi, ja toimitetuksi kuvat uudelle ylioppilaalle. Alppimaja on hieno juhlatila, mutta valokuvaajan silmin turhan tumma ja pimeä. Onneksi potrettikuvat ja perhekuvat otettiin pihalla.

Alppimajasta ja sen historiasta olen joskus tänne kirjoitellutkin.


Kuvaprojektin välissä kävin parituntisen kävin pyöräilemässä päämäärättömästi.

Kesä.

Suvisunnuntai

Toisin kuin aie ja tarve olisi ollut, en aamulla ryhtynytkään perkaamaan ja tekemään eilisiä kuvia, vaan lähdin jo aika varhain ulos. Vähän pihahommia, enemmän pyöräilyä. On jo kesäistä, tosin vielä on sormikkaat pyöräillessä oltava. Mutta kesälle näyttää. Se on kovin mukavaa. Pyörä kulkee, kirjoja kuluu…

Arvelinkin, että kirkolla voisi olla kukkaloistoa, joten ajelin lenkin lopuksi sinne. Kaupungintalon edessä on taas mahtava tulppaanimeri. Nyt on oikein mieleiseni värisiä.

ja kirkkopuistossa pilvikirsikat ovat kukassa. Jo viime vuonna yritin parinakin päivänä niitä kuvata, mutta niin silloin, niin kuin tänäänkin, tuollaista mössöä on kukkaloisto. Vielä pitää yrittää että saa sen ”pilvimäisyyden”, hentouden esiin…

Flunssan (vai sittenkin allergian) alkuinen pikkuperhe tuli syömään. Tänään oli hampurilaispäivä. Pehtoori grillasi paistijauhelista pihvit, minä tein tykötarpeet.

On kesäkuu. Se on hyvä juttu se.

 

Juhlapäivä

Viime sunnuntaina kun oli Apsun 4-vuotissynttärit, poika koetti avata yhtä lahjapakettiaan, eikä tahtonut saada sitä auki, joten pyysi serkkuaan (jota pitää yhtenä maailmankaikkeuden parhaana tyyppinä, jo yläastelaista M:aa (joka on usein ollut meilläkin)) auttamaan. Kun kiusoittelin ja kyselin, liekö M:llakaan osaa auttaa? Apsu totesi: ”Osaa se, se on … kun se on sukulainenkin”.  🙂

Minulla oli tänään vähän sellaisella mandaatilla yo-kuvaus. Apsun serkkutyttö, juuri tuon yllä mainitun M:n isosisko, sai tänään valkolakkinsa, ja oli kysellyt minua kuvaajaksi juhlaansa, ja samalla potretin ottajaksi. Mieluustihan lupauduin. Oli ilo. Kaunis, ja niin kohtelias ja positiivinen nuori nainen.

Muita yo-juhlia meillä ei kalenterissa ollutkaan, joten sopi oikein hyvin.

Periaatteessa olisi voinut olla kotonakin juhlat. Mutta kun ammattikorkeassa ei mitään valmistujaisia, publiikkeja, kevätjuhlia tms. järjestetä, niin ei ollut paikkaa tai juhlaa, jossa olisi suvivirttä veisattu. On oikeastaan vahinko, kun monet tiedekunnat ja/tai ammattikorkeat eivät mitään maisteripromootioita, insinöörijuhlia, päättäjäisiä, ammattiin valmistuvien juhlia järjestä … ei ole mitään opintojen ”virallisia” lopettajaisia.

Meillä humanisteilla viimeiset parikymmentä vuotta on jonkinlaisia – talvisin aika pienimuotoisia – publiikkeja kyllä pidetty. Minusta valmistuneet sellaisen ansaitsevat. Minullekin ne ovat olleet tärkeitä juttuja. Monen vuoden opintojen jälkeen on mukava edes pieni juhla viettää. Elämän virstanpylväitä tuollaiset kuitenkin on. Monivuotisen ahkeroinnin ja työn jälkeen on hyvä pukeutua hyvin, syödä kakkua ja kohottaa malja. Juhlalle on syynsä.

Meidän Juniriolla olisi ollut tänään juhlan paikka. Niin vain poika insinööriksi valmistui. Valmistui neljässä vuodessa kuten ”kuuluu”, ja vieläpä ihan kelpo arvosanoin. Lukion jälkeen ei tiennyt mihin lähtee, mitä tekee, mihin pääsee… Sitten armeijan, pulla- ja pakettikuskin työteliäiden vuosien jälkeen pääsi tekulle, sai pari lasta, teki töitä melkein koko ajan opintojen ohessa  … ainakin äitinsä iloksi ja hämmästykseksi. Ja suoritti opintonsa.

Parikymmenvuotisen opinto-ohjaajan elämäni aikana tulin usein miettineeksi (koskeekohan enemmän humanisteja kuin muita?), että on helpompi päästä yliopistoon kuin sieltä pois. No ainakaan Juniorin ja ammattikorkean kohdalla tämä ei pitänyt paikkaansa. Ja tosiasiahan on, että nuorilla miehillä ”kypsyminen”, tai siis vastuu omasta elämästä ja opinnoista, tulee usein pari vuotta jäljessä siitä, mitä naisilla. Luulenpa, että Juniorilla vastuullistumista kummasti edesauttoi ensin Apsun ja sitten Eeviksen syntymä. Isät ovat innokkaampia opiskelijoita kuin lapsettomat poikamiehet. Ja tämä on ihan oma mutu-tutkimukseni tulos. 😉

Vähän Juniori mietti valmistujaisten järjestämistä… tai siis, että ”järjestettäisiinkö” :), mutta nyt näyttää siltä, että pidetään sellaiset joskus heinäkuussa vain pienellä porukalla. Samalla juhlitaan sitä, että Juniorin ”kausituuraajan” pari vuotta kestänyt työpaikka Alkossa on vakinaistettu. Se vakinaistettiin kun poika osa-aikaisena haki (oto)kouluttajan paikkaa. Ja sai sen.  On siis nyt Oulun piirin (en tiedä tarkkaan mihin asti ulottuu) kouluttaja, ja on jo kerran käynyt Helsingissä koulutettavana hommaansa varten.

Tällaisina päivinä annan itseni olla levollinen. 😉 Juhlan paikka tänään, monessakin  mielessä.