Perinteet ovat hyväksi

Niinpä. Perinteet ovat hyväksi, tosin on hyväksi myös modifioida niitä. Sitäkin olemme tänään tehneet.

Perinne on vappuaattona käydä ystäväpariskunnan luona. Johonkin maailman aikaan siellä oltiin alkuillasta liki aamuyöhön.

Tänään siellä oltiin alkuiltapäivästä alkuiltaan. Nautimme kuohuvasta, hyvistä tarjoiluista ja hyvästä seurasta. Tänä vappuaattona ei satanut eikä ollut sietämättömän kylmä. Ei liene hämmästyttävää, että keskusteltiin yo-lakin käytöstä vappuna. Oli sukupolvieroja, oliko muita? Ei kai. Kaikkinensa oli hyvä.

Kalaasiystäviä ja extyökavereita oli mukava nähhä. Mukava kun ei tarvinnut laittaa ruokaa. Mukava kun oli hyvää ruokaa. Viiniä, ja seuraa.

Ja sitten oli meidän aika vaihtaa seuraavalle rastille. Ajelimme Välivainion Alkon kautta (Junioria ei näkynyt?) ex-naapureiden luo mukanamme pullollinen kuohuviiniä. Eivät pahastuneet, että perinteistä pidettiin kiinni; heidän kanssaan on vapun kuohuva nautittu muutaman vuosikymmenen ajan. Perinteistä ON hyvä pitää kiinni. Päivitimme kuulumiset, joimme tippaleipäkahvit, juoruilimme, joimme skumppaa ja ymmärsimme, miksi aina olemme tulleet toimeen. Kuulosta melkein joululta, mutta on vappu!

Sitä teille kaikille! Hyvää, antoisaa vappua! Se on kuitenkin hyvä juhla.

Hyvää arkea

Sen jälkeen kun päivän hommat sain tehdyksi (paitsi että vieläkin on pyykit silittämättä), ison lasagnen rakennelluksi ja paistetuksi, ja kun sitä aika varhain iltapäivällä söimme, pidin pienen lukutauon, – ja sitten pyörän selkään.

Ajoin Alakylän kautta Kiiminkiin, ja samaa reittiä takaisin. Alkupäästä hyvinkin tuttua, mutta sitten pyörätie vie Jylkynkankaan läpi. Ei ole mikään kovin uusi asuinalue Oulussa, eikä meiltä sinne ole kuin 5 – 8 km, mutta enpä ole koskaan ennen käynyt. Liikkuminen avartaa. 😉

Sen jälkeen olikin ajeltava maantien penkereellä Alakylään asti – kymmenkunta kilometriä – mistä en pidä. Varsinkaan kun tuolla tiellä liikkuu paljon isoja avolavarekkoja hiekkalastissa. Mutta sitten Alakylä – Kiiminki väli oli kaunista pätkää: Kiiminkijokivarressa kulkevaa ja uudehkoa asfalttia pyörätiellä. Joessa kova virtaus, jäät lähteneet ja tulvavesi korkealla.

Iltakuuden aikaan Kiimingin kaunis paanukattoinen kirkko ja kirkkomaa olivat viehättäviä. Kuljeskelin kauan. Enkä juurikaan kuvannut. Katselin ja lueskelin hautakiviä.

Jotakin sporttijuomaa oli matkaeväänä, ja sitten paluumatkalle. Lieviä alamäkiä ja myötätuulta joten tuntia ja vartti niin olin kotona. Nyt on punaset posket ja terveesti väsy. Ja on tosi vaikea uskoa että huomenna on vappuaatto.

Niin kuluu aika…

Miten nämä päivät kuluvat niin nopeasti?

Miten kilometrejä pyörän mittariin kertyy niin nopeasti?

Kirjoja vilisee ohi korvien nopeammin kuin ehdin sulattaa…

Eevis jo istuu ruokapöydässä, Apsun kanssa puhalletaan ilmapalloja ja poika on jo paljon parempi kuin mumminsa. Päätettiin, että vappupäivänä puhallellaan saippuakuplia. Kevät. Ja lapsenlapset jo isoja.

Lumet ovat pihalta lähes häipyneet (toki Pehtoorilla on osuutensa siihen).

Mereltä on jo lähteneet jäät. Ihan rannassa toki vielä jäätä ja vähän kauempanakin, mutta siinä välissä on sula. Siinä välissä on sininen, sula vesi!

Siellä minä Möljän huudeillakin tänään kuljin. Aika kylmä kuitenkin. Ei meri kertaheitolla lämpene. On vielä huhtikuu.

Silti tänään vähän vietimme vappua, tai siis Apsulle olin ostanut kaupasta taikuri-ilmapalloja ja pienen pumpun. Meinasi pojalla jäädä ruoka (tarte flambee etc. ja jälkkäriksi kaupan tippaleipiä ja pieniä suklaadonitseja) syömättä kun pallot olivat niin mukavia.

Niin se aika rientää.

”Vappu tulee, tule sinäkin!”

Aika lailla ulkoilua tämä päivä, olkoonkin, että ei niin kovin lämmintä ole ollut.

Mutta keväältä tuntui: ajelin aamupäivän pyörälenkiltä ja Caritaksesta kotiin Torin Lihamestarin kaupan kautta (halliremontin takia nyt Isokadulla) ja sitten Kauppatorille. Iltapäivän lämmössä ja vappua kohti mentäessä olikin  juuri alkamassa Teekkaritorvien konsertti: ”olemme nyt jäähyväiskiertueella, tämä on viimeinen kerta kun esiinnymme, [tässä vaiheessa runsas yleisö näytti murheelliselta ja yllättyneeltä], tämä on viimeinen vappukeikkamme 2010-luvulla.”

Teekkareillakin on verbaliikka hallussa. 😉 Ja isointa torvea koko poppoossa soittaa humanisti. ”Meiltä” valmistunut H. on vappuja ja keikkoja kokenut. 😉 Niin hienosti soitti koko Teekkaritorvien joukko. Metsäkukkien tahtiin  tanssivat ja letkajenkkaa vetivät kymmenet auringosta nauttivat opiskelijat ja muut oululaiset.

Opiskelijavappua katsellessa, Enni Mustosen kirjoja viime päivinä kuunnellessa, Lapin sodan päättymispäivänä, jostain lähtee häivähdys omaan menneeseen. Ikävä yliopistomaailmaan, historian pariin, tekemisiin ”omien” opiskelijoiden kanssa, tutkimuksen tekoon, jopa kiireiseen toukokuuhun, tekemiseen ja tuloksiin… Mutta äkkiä havahdun: eihän sitten olisi mahdollista viettää päiviä ulkona. Ja karistan ikävän, ja nautin keväästä.

Kunhan iltapäivän lopulla olimme Pehtoorin kanssa syöneet mainioita grillattuja kebakoita (sieltä Lihamestarilta) ja oheisherkkuja, päätimme lähteä kimpassa pienelle pyörälenkille: halusin nähdä pikkuperheen uuden rempatun eteisen. Ja Juniori ymmärsi tarjota lasilliset kuohuvaa. Ja minä hävisin – ihan yrittämättä – Apsulle kolme neljästä Kimblestä.

Palatessa kiertelimme Pateniemen rantoja. Tuuli jo aika kylmästi. Keväästä vain häivähdys, mutta Teekkaritorvien slogan: ”Vappu tulee, tule sinäkin!” on mainio. Vappua kohti, ystävät!

Pyöräilyn huumassa

Lämmin, ihana, aurinkoinen, oma perjantai.

Yhdeksältä lähdin, puoli kolmelta palasin. Hieman töpeksin menomatkalla: reittivalinta oli tarkoitus olla suorempi, lyhempi, mutta toisaalta – tulipahan kunnon lenkki:  yhteensä 75 km ja pikkusen reilu neljä tuntia polkien! Osin avustuksella, osin pelkästään omalla lihasvoimalla ja sinnillä.

Minulla on nyt ollut sähköpyörä kaksi viikkoa ja olen ajanut sillä yhteensä 360 km. Siis sen verran kuin tavallisesti koko kesänä. Olen ”lopettanut” kävelyn (tosin esim. tänään Limingassa kolmisen kilometriä kävelyäkin) – ainakin tässä alkuhuumassa näin. Puolet noista 360 kilometristä olen polkenut ihan ”tavallisesti” – siis ilman apuja. Tuskin tämmöinen jatkuu kovin kauan, mutta vaikka putoaisi puoleen, on uusi pyörä lisännyt liikkuvuuttani olennaisesti.

Lähtiessä lämmintä oli puolet siitä kuin palatessa (+18 C), oli tyven, ja kotiin päin polkiessa Limingan lakeuksien läpi oli vastaistakin, mutta olihan minulla silloin moottori apuna. Ja dopingia. Allergialääkitys on nyt oltava kaksinkertainen; melkein kuin norjalaisilla hiihtäjillä. 😉

Matkalla kuuntelin Kempeleeseen asti kirjaa, mutta sitten pistin kuulokkeet pois, kuuntelin kevään ääniä, vimmattua linnun laulua, tuulen suhinaa, maaseudun hiljaisuutta. Näin ihan uusia maisemia – Teppolan tien varressa melkoisia linna-asumuksia – isoja omakotitaloja, yhtä luulin kappeliksi! Jokunen pelto oli jo kynnetty, Pohjanmaan lakeudet olivat aika ankeita, mutta näyttivät keväältä. Lupaus kesästä oli olemassa. Kempele – Liminka välin sain polkea melkein ilman vastaantulijoita, merkillinen oma rauha. Ja kevät! Sininen taivas, päin paistava aurinko.

Limingassa oli paljon katseltavaa ja kuvattavaa. Toisaalta tuttu paikka minulle ja Canonille. Kuusi vuotta sitten, kun äiti siirrettiin OYSista (vai kaupunginsairaalasta?) yllättäen (tilanpuutteen vuoksi) Limingan TK:n vuodeosastolle, kävin parin viikon ajan liki päivittäin Limingassa – välillä ihan varmana, että sille tielle äiti jää, mutta niin vain keuhkokuume ja moni muu juttu helpotti. Noilla reissuilla ajelin (autolla) sitten kylällä ja kävin myös kävelyllä ja kuvaamassa museoalueella, arboretumissa ja hautausmaalla.

Museoalueelta ja idylliseltä rantatieltä (kannattaa ehdottomasti käydä!!) lähdettyäni kyselin paikallisilta kahvilaa tai konditoriaa, jossa olisin voinut jotain lounaakseni syödä ja kahvitella virkistyäkseni kotimatkalle, mutta koko Limingan keskustassa ei taida mitään kuppilaa olla. Ei minulle ainakaan osattu neuvoa muuta kuin ”onhan tuossa kasitien varressa ABC”. No sinne en polkenut.

Niinpä kotiin palattua oli ilo Pehtoorin hommaamasta ja grillaamasta nieriästä ja minun tekemistäni lisukkeista, rose-viinistä ja piha-auringosta (eka kertaa syötiin kotipiazzalla) ihan ylivertainen. Melkein kuin ulkomailla olisi.

Ja  tiedättekös mitä? – Pehtoori on eilen myynyt viime vuonna ostamassa fatbiken ja ostanut sähköpyörän!! Ja oli tänään käynyt sillä Jäälissä äitinsä luona. Tiedän yhden toisenkin aktiiviliikkujan, joka on minun innostamanani hankkinut sähköpyörän. Kuume leviää. 😉

BTW: Minun vanha, hyvä Crescent olisi myynnissä: tarviiko joku 7-vaihteista tyylikästä ja laadukasta Crescent Rissa -pyörää (linkin takana melkein vastaava)? Hinta on 275 €. Laitan tähän huomenna kuvan… Laita sähköpostia jos pyörälle on tarvetta.

Nyt kyllä väsyttää, jo ajatus 75 kilometristä tuntuu minulle mahdottomalle, mutta niin hyvälle, että sen tein. Ja Vastavaloon on paljon uusia kuvia!

Kamerahommia …

Aamulla oli kello soimassa, ihan vaan varmuuden vuoksi. Seitsemältä heräsin muutenkin – kuten tavallista. Tänään sille vaan oli tarvetta, sillä olin luvannut viedä tyttären asemalle.

Äkkiä oli mukava viikko kulunut. Kyllä se aina vieläkin tulee pieni ikävä kun lähtee. Mutta jo kuukauden päästä näemme: palatessa reissusta (enää kolme viikkoa ja ollaan jo kohteessa!) olemme pari yötä luonaan.

Ajelin aamusella Nallikariin. Aamun valossa muutama rakennus kuviin. Nallikarin ja Hietasaaren kautta ajelin myös päivällä pyöräretkellä ja vielä illalla palatessa kaupungista kokouksesta. Ja harkitsen, josko vielä neljännenkin kerran kävisin siellä tai tuossa Meri-Toppilan rannassa: Saharan hiekkamyrsky kun kuulemma lennättää tänne hiekkamurusia, jotka tekevät auringonlaskusta poikkeuksellisen hienon. Saa nähdä, viitsinkö lähteä.

Pyörällä ajelin kaupunkiin ja kiertelin näillä huudeleilla. Ylioppilastalo Rauhala (kuinka paljon muistoja siihen liittyykään!) ansaitsee paikkansa korteissa. Minun kuvakorttisarjani kaksi uutta kohdetta joita vasta kuvailen, ovat Hupisaaret (ja ehkä Myllytulli) sekä Hietasaaren huvilat. Ennen kesää yritän saada viisi tai kuusi korttia/kuvaa valmiiksi. Saapa nähdä ehdinkö. Jos juhannukseksi?

PS. Ks. eiliseen postaukseen pieni ”jälkikirjoitus + kuva” vastauksena kommenttiin. 😉

Reppusi sisältö kertoo kaiken?

Silloin 10 – 15 vuotta sitten, kun blogimaailma syntyi (tai ainakin minä tulin siitä tietoiseksi), blogeissa oli paljon kaikenlaisia haasteita: valokuva-, ruoka-, käsityö-, runo-, lenkki-, kirja- yms. haasteita. Ja sitten sellaisia ”laita kuva työpöydästäsi, jääkaapistasi (sisältä), autostasi, huiveistasi, kirjahyllystäsi etc”. En oikein niitä ymmärtänyt. Silloin seurailin aika monia, vähän samankaltaisia kuin blogeja kuin tämä omani. Siis kaikkea juttua arjesta ja juhlasta, – itse en vielä ollut mukana tai siis en ollut bloggaja. Enkä siis osallistunut haasteisiin (vasta sitten kun alkoi ”Valokuvatorstai” ja myöhemmin ruokahaaste).

Kerran oli sellainen haaste, että kerro (tai kuvaa) käsilaukkusi sisältö. En ymmärtänyt oikein sitäkään, mutta silti, nyt julkaisen kuvan cityreppuni sisällöstä, ”large edition” ~ sellaisena kuin se on laajimmillaan, esimerkiksi mökille lähtiessä. Usein tämän kaiken lisäksi sinne sullon vielä kamerankin, siis järkkärin enkä mitään pikkupokkaria. Ja puhelin näyttää puuttuvan. Ja kynä, sillä se pikkuruisessa lokerossa repun sivutaskussa, joten on jäänyt sinne, kun nämä tähän kaadoin.

Näin paljon asioita, jotka pitäisi pysyä tallessa!

Käsilaukun tai repun sisältö kuulemma kertoo ihmisestä paljon. Itse voisin tulkita tätä oman reppuni pussukkamäärää siten, että olen yhden sortin diginatiivi ja järjestyksestä pitävä. Ja varsin tietoinen omasta kyvystäni hukata – ainakin tilapäisesti – kaikkea koko ajan.

Sitä paitsi ulkoinen kovalevy (vas. ylh.) tarvitsee suojan/pehmusteen. Kuten myös virtapankki (kirkkaansininen keskellä). Molempiin huovutetut pussit olen ostanut Kaunispään matkamuistomyymälästä. Nappikuulokkeet tarvitsevat kotelon, – ovat muuten tuhannen solmussa. Pyöreä vetoketjullinen kotelo on Clas Ohlsonilta (3 €).

Keskellä kameran varalaturi ja muistikortteja, – hyvä olla pussukassa nekin: ovat pieniä tilpehöörejä, jotka häviävät laukun pohjalle ilman Tallinnasta ostettua pientä huopapussia, jonka vetoketjussa on pieni matkamuisto NYCistä. Matkamuistoja Meksikosta ovat palleroavaimenperät: pyörän ja autotallin avain sekä kotiavain + Verisuren lätkä ja pieni muistitikku roikkuvat Meksikosta tuoduissa kestävissä ja värikkäissä narulenkeissä. Auton avaimessa on ”integroitu” kotelo. Huulipuna ja Metropolitan museokaupasta ostettu pikkupeili ovat Lontoon matkalta Harrodsilta ostetussa mustassa pussukassa.

Kalenteri, huulirasva (jota käytän myös käsieni pieniin haavoihin) ja aurinkolasit ovat välttämättömiä. Pankkikortti ja ajokortti ovat pienessä hyvässä korttikotelossa ja Muistikuvia-käyntikortit Helsingin Grand Champagne -tapahtumassa saadussa peltikotelossa. Hyvänaama-”tyynyssä” on pikkuinen kauppakassi, mutta mikä ihme on tuo samettinen kukkapussi! Se on niin hyvä! Ostettu WIenistä Sissi-museon kaupasta. Ihan Sissin tyylinenkin, eikö? Ja siellä minulla on auto-, lento- ja junamatkoja sekä kotoisia kyläilyjä varten harmaat villasukat. 😀

Ja kaikkein uusin, tuiki tarpeellinen huopajuttu on vasemmalla: sähköpyörän ”mittaristo” on irrotettavissa ja kannattaa irrottaa aina kun jättää pyörän parkkiin: ovat kuulemma helposti varastettuja. Tietysti heti aluksi mietin, millaisen suojakotelon ja mistä sille hommaisin. Ja voila!! Kaikenlaisia käsityötä harrastava sisareni antoi minulle pari kuukautta sitten huovuttamansa, nimikoimansa avainkotelon, mutta sehän onkin kuin mallipiirustuksista tehty pyöräni matkamittaria varten! Niin hyvä!

Reppuni on siis myös melkoinen matkamuistovarasto. Matkamuistoja käytössä, ovat käytännöllisiä muistoja, ovat arkea ilahduttamassa sekä suojaa ja järjestystä tuomassa.

Tämmöistä tänään kun en parempaakaan postattavaa keksinyt. 😉

 

cof

Edit (25.4.2019 klo20.30)

Tässä (väliaikainen) kuva vastauksena alla olevaan Katrin kommenttiin.

Työhuoneen ”vaate”huone on työ-, opiskelu-, harrastus-, yms. romppeiden varasto. Siellä ei ole pussukoita, mutta laatikoita. Huom. Juniorin töistään tuomat isot puulaatikot. Erinomaisia säilytyslaatikoita!  Loput sitten Ikeasta. Ja onhan siellä sellainen laatikko, jota Katri tarkoitti? Ei tosin kynttilöitä varten (niitä varten on keittiönkaapissa iso pajukori 🙂 ) vaan Photos. Siellä kylläkin on vanhat rillit ja kännykät.

Eikä tässä vielä kaikki, myös autotallissa ja isossa vaatehuoneessa on laatikoita. Isompia laatikoita. 😉 Olen siis paitsi pussukka- myös laatikkoihminen. 😀