Sisätöissä ja bloggaamassa

Vesisadepäivä. Räntäsadepäivä. Lumisadepäivä. Kerrassaan surkea keli. Mistä olin oikein tyytyväinen! Ei ollut tarvetta, eikä houkutusta lähteä ulkoilemaan. Oli oivallinen päivä olla sisällä.

Sainkin tehdyksi tosi paljon rästihommia. En ala niitä luetteloimaan. Miten se menikään ”laiska töitään laskee” tai sitten jos kertoisin, mitä kaikkea on ollut rästissä, tulisinkin kertoneeksi, että eihän meillä niin siistiä ja järjestyksessä koti olekaan, enkä ole eri suuntiin ollut kirjeenvaihdon ja kuvaryhmien saralla lähelläkään sitä mitä pitäisi… Ja sellaistahan nyt ei voi mennä kertomaan. Vai voiko? Miksi ei voisi kertoa?

Itse asiassa olen tässä muutaman viime viikon aikana miettinyt pitkästä aikaa tavallista enemmän, miksi blogia pidän ja mitä täällä kirjoitan ja mitä kerron. Onko minulla oikeasti olemassa joku ”julkaisusuunnitelma” tai rajat bloggaamiselle? – Ei ole ”virallista” suunnitelmaa, eikä montakaan tietoisesti asettamaani rajaa. Toisaalta, miksi tätä teen, mihin tällä PYRIN. Pyrinkö mihinkään?

Näitä on – ainakin itsekseen – aina välillä hyvä miettiä. Ja nyt taas huomaan, että on minulla rajat ja on minulla pyrkimyskin, ehkä. Mutta myös tavoite olla kovin paljoa valittamatta, eikä tarkoitukseni ole kuvitella, eikä sellaista esittää, että elämäni olisi kovin ihmeellistä. Tai on se minulle ihmeellistä ja enimmäkseen ihanaa, mutta tarkoitan, etten haluaisi kirjoittaa siten, että leuhkisin sillä. Kun iltaisin näitä höpinöitäni tänne raapustan, minä vain ylöspanen, miten päivä on mennyt. Kuten sanottu tämä on minun päiväkirjani. Reseptikansioni. Albumini. Muistiinpanoni. Ja koska teen tätä julkisesti, yritän noista kaikista osa-alueista kertoa siten, että niistä olisi iloa ja ehkä vinkkiä muillekin. Ja kuinka monta kertaa täältä onkaan tullut tarkistettua jotain jo unohtunutta kohdetta, reseptiä, vierailua, tuntemusta….

Me kaikki varmasti tiedämme, että sekä Facessa että blogimaailmassa, miksei myös Instassa, on henkilöitä, joiden joko on ”pakko” (mediapersoonat, julkkikset, tai sellaisiksi pyrkivät) tai jotka muuten vaan käyttävät sosiaalista mediaa oman erinomaisuutensa esittelemiseksi. Herra varjelkoon minua sellaiselta synniltä! Hyvä on, olen suorittaja, (mitä pidän enemmän paheena kuin millään muotoa hyvänä asiana) ja siksi tarvitsen – ennen kaikkea itselleni – merkintöjä tekemisistäni. Mutta lopultakin ennen kaikkea ja edelleen – kaikkien näiden vuosien jälkeen – yritän vain jäsentää elämääni. Ja tehdä muistiinpanoja.

Minulle ”leuhkimisen paikka” – jos sen niin haluaa ilmaista, on Insta. Sitä yritän ylläpitää nimenomaan ikkunana kuvaamiseeni: se on näyteikkuna, yhdenlainen portfolio, valokuviini, ei elämääni. Ehkä Insta-tarinoissa on elämääni, yksityistä tekemistä, mutta varsinaisesti Instagram on minulle valokuvausfoorumi. Mutta blogi on elämää, arkea ja juhlaa. Kylläkin vähän sellaista siloiteltua arkea. Notkahduksia, suruja ja synkkiä ajatuksia en tänne suolla, tai ainakin yritän olla niillä revittelemättä. Siksihän päiväkirjastani aikanaan julkisen tein, siksi etten negatiivisissa jutuissa rämpisi.

Mihin minä pyrin? En tiedä. Pitämään 300 päivittäisen kävijämäärän? -Kyllä. Ja mielelläni saamaan lisää lukijoita. Miksi? En tiedä! Minähän en tee tätä mainostaakseni, en saa provikkaa mistään, päinvastoin tämän ylläpito maksaa minulle muutamia kymppejä joka kuukausi. Siis miksi? – Ei aavistustakaan.

No mutta, nyt päivän suoritus on tehty. Olen kirjoittanut yhden postauksen, joka taitaa olla järjestyksessään 4182. !

Niin ja tänään oli tällaista keittoa alkuruoaksi. Lämpimänä tarjottavaksi tarkoitettu, minä jäähdytin pakkasessa. Ja olihan hyvää. [tulinpas taas leuhkineeksi tekemiselläni. 😉 sori. ]

 

 

6 kommenttia artikkeliin ”Sisätöissä ja bloggaamassa”

  1. Omalta kohdaltani en voisi edes kuvitella pystyväni pitämään tällaista päivittäistä blogia, hyvä kun kerran viikossa saan itseni kameroineni liikkeelle, enkä kyllä usein saakaan.

    • Minullehan tämä on yhtä tavallista, päivittäistä ja ”pakollista” kuin päivittäinen suihkussa käynti. Tavallisempaa kuin lenkillä käynti. Elämäntapa.

  2. Oi ihana blogi…sattumalta vuosia sitten jonkun ihanan ruokaohjeen ”ohjaamana” tänne ja mukavaa seurata ja kokeilla erilaisia reseptejä!Kiitos niistä!Se Porkkanarisotto oli tosi hyvää!
    Tänään oli Mifu-kasvis-wokki ja omilla mausteilla tuunattuna tuli aivan loistavaa.

    • Kiitos, Kati. Porkkarisotto on! Hyvä että maistui sielläkin. Nyt onkin menossa taas tällainen uusien kokeilujen vaihe, joten reseptejä tulee varmasti ensi viikollakin.

  3. Tämä blogi on kirjan arvoinen .Seuraavat sukupolvet voivat lukea mitä on touhuttu noina vuosikymmeninä.Perhe ,matkat ,ruuat ym.valokuvat myös täkkeitä ,koska ympäristöt muuttuvat .On vielä lunta ja pakkasta talviset kuvat ,ilmaston muutos uhkana.Olen ajatellut ,että tämä on historian harrastajan teos.Kannattaa tehdä paperiversio.Upea muistelma teos.

    • Voi, Sini. 😉 Ei taida ihan kirjan aineksia tässä olla. Olisi kyllä aika massiivinen, puuduttava opus. Näiden 11 vuoden aikana tekstia on tullut noin 2000 kirjan sivua (2100 nettolyöntiä/sivu). Hyvä jos/kun pieninä pätkinä jaksaa aika monia kiinnostaa.

      Arjen historiantutkijana kyllä tällaista tavallisen ihmisen – varsinkin naisen – päivittäisistä tapahtumista kertovaa kirjaa kaipasin varsinkin väitöskirjan teon aikoihin. Minun aikakauteni” (1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun) naisten elämänmenosta, arjesta, ei paljon kirjallisia lähteitä ole. Ei edes aikalaisten kirjoittamia fiktiivisiä romaaneja.

      Toivottavasti tämä sentään säilyy bittiavaruudessa ja on sieltä pieninä palasina vaikka seuraavien sukupolvien luettavana. Ehkä Eeviksen lapset voivat joskus ihmetellä isomummin ”antiikkisia” touhuja. 😉

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.