Kesäaikaan hyvin syöden

Tänään oli jälkkäriksi jäädykettä. Instassa kuva kokonaisesta versiosta. Mustikka-vadelmajäädykettä. Ja mustikkakastiketta ja kermavaahtoa. Reilut parikymmentä vuotta sitten, silloin kun telkkarista tuli Bon Appetit ja minä opettelin (niin kuin vieläkin) tekemään vähän ”mutkikkaampia” (= vispaa vesihauteessa) ruokia, tein usein jäädykkeitä. Varsinkin lakkajäädykettä meillä oli usein tarjolla. Siis tänään vähän retrohenkistä jälkkäriä.

Ja pääruokana paistettuja nuudeleita ja kurkuma-inkiväärimaustettua uunibroileria. Fileitä. ”Mummi, minä tykkään nuudeleista” ja ”Saako tehdä toisen tötterön?” Apsu sai valmiita vohvelitötteröitä, jotka sai itse täyttää jäädykkeellä, koristella kermavaahdolla ja strösseleillä. Niin hyvää! Ja niin ilo katsella lapsen nauttimista. Ja kyllä muutkin nauttivat.  Pitkään syötiin, juteltiin valvomisesta, opinnäytteestä, Eeviksestä (kääntyy jo, ja kaksi hammasta – ei mitään pikkujuttuja 🙂 ), Apsun shoppailusta omalla rahalla, esikoisen pyöräilystä (eilen Hämeenlinna – Hakaniemi polkien!), kevään tulosta, kaikesta tavallisesta, kaikesta.

Aamupäivällä ehdin häthätää (koska kesäaika) käydä Hartaanselän tienoilla (etsimässä, löytämättä joutsenia) lenkillä ja kaupan kautta kotiin. Kuinka sitä on tottunutkaan, että kaupat on auki sunnuntaisin. Kyllä minä vähän tupisin silloin kun uudistus tuli, mutta nyt se on jotenkin niin tavallista.

Veroilmoitusten viimeistelyä, Juniorin jelppaamista, kuvia ja kirjoja. BookBeat on ollut reilun viikon, ja olen täysin riippuvainen!

 

Kevättä sisällä ja ulkona

Aurinkoa, aurinkoa, aurinkoa.

Se tekee hyvää. Mutta myös paljastaa pölyt ja tahmat keittiön ovissa. Siispä ensin vähän siivous- ja kuuraushommia, ja uusi matto Festan keittiöön. Minä pidän räsymatoista hyvin paljon. Ja olen hankkinut Festaan kaksikin punaista mattoa, ja yhden vanhan valkoisen kanssa niitä siellä vaihtelen – vuodenajan ja puhtauden niin vaatiessa. Nyt – kevätauringon paistaessa ja minun enemmän vähemmän sotkettuani – olisi aika vaihtaa puhdas. Mutta kun en räsymattoja talvella pese. Vain kesän mattopyykkiin ne kuuluvat. Jokunen viikko sitten tilasin äidin kylppäriin uuden Pappeliinan – mainioita myös rollaattorikäyttäjälle: eivät luista tai liiku, kestävät kosteutta ja on helppo pestä koneessa. Samassa tilauksessa sitten myös meille uusi Pappelina. Kylppärissä ja kodinhoitohuoneessa sekä mökin vessassa meillä sellaiset jo onkin. Nyt sitten tänään Festaan, samalla kun muutoinkin sitä (taas!) siivosin ja kukkia purkista toiseen siirtelin. Hyvin sopii sinnekin.

Ja sitten siis kamerakävelylle kaupunkiin. Minun Oulun kauniit rakennukset -projektini on laajentunut. Todellakin laajentunut. Saa nähdä mitä loppujen lopuksi siitä saan aikaiseksi… 😉 Tänään oli valoa ja värejä kaupunkimaisemassa.

Oululaisten ihan oma Flat Iron – kolmiotalo, opettajien talo. Olenko jo kertonut: jos joskus olisi pakko muuttaa Oulun keskustaan, haluaisin muuttaa tuon talon ylimpään kerrokseen. Juuri tuonne, josta näkee jokisuistoon, josta näkee vettä.

Kotiin palauduttua Juniorin kanssa konsultointia opparista, ja sitten duunaamaan sapuskaa. Merkillistä laiskuutta ruoanlaitossa, vähän sellainen kaappien tyhjennyssafka, ja vähän uutta mukana. Meidän lähikaupassa oli eilen uusia tomaatteja: liki mustia primora-tomaatteja, joita mainostetaan erityisesti kypsennättäviin ruokaan, mutta minä laitoin salaattiin. Vähän ripottelin sokeria pinnalle.

Oikein makoisa, mukavasti kiinteä tomaattilajike on tämä. Kannattaa kokeilla. Salaatin oheen katkarapu-lohipastaa, eikä oikeastaan kannata kysellä mitä siihen tuli. Ei voi muistaa… 😉 Ja pasta oli barolo-pastaa. Punaviinillä värjättyä tagliatellea. Hyväähän sekin oli. Ja paljon raastettua pecorinoa. Hyvä on .. mutta enhän väittänytkään, että olisi ollut mikään dieettiruoka?

Siinä kaikki.

Talvi taittuu

Harvoinpa tuuli minun kokoistani ihmistä merenrannassa heiluttaa. Tänään heilutti. Jo matkalla Möljän kärkeen tuuli kovasti, puista lähtevä humina, ääni ja tuntu olivat vahvoja. Nimenomaan vahvoja.

Pysyin kuin pysyinkin pystyssä (jälleen kiitos Ice Bugien ja ominaispainoni 😉 ), ja sain sen ”pakolliset”  10 000 askelta täyteen. Ja kymmeniä otoksia muistikortille. Tänään visuaalisinta olivat rapakot. Ja taivas. Palapeleihin on uusia taivaita… 😉 Ja kadutkin.

Kevättä kohti.

Iltapäivällä olennaisinta sapuskan teko. Piiiiitkästä aikaa keittelin simpukoita. Merimiehen tapaan. Melkein helpompaa kuin nakkien keitto. Ja mukava ruoka.

Pääruoaksi haukea. Eilisen voutineuvoston kokouksen yhteydessä sain Vice-Conseiller Culinairelta (keittiö- ja ruoka-alan ammattilainen viimeisen päälle) vinkin hauen valmistukseen. Meillä ei ollut pilkkisaalista, mutta lähikaupasta löytyi sekä haukea että kylmäsavulohta (en enää huoli muuta kuin Hailuodossa savustettua) ja minulla hyvä kalarulllien ohje, joka toimi myös hauen kanssa. Oheen parsaa ja hollandaisea.

Tämä viikonloppu tuntuu merkillisesti ansaitulta. Siispä siitä nautimme. 😉  Suosittelen teillekin. 😉

Ai niin, ja suosittelen tätäkin. Ihan tieteellisen tutkimuksen parissa tässä nytkin … Litran (muovi)pullollinen maksaa 11,50 euroa. Ei paha, ei millään muotoa. Italian zinfandel

Ei nyt niin tavattoman erikoinen, mutta suht edullinen italialainen kelpo zinfandel.

Positiivisella katseella

 

Tänään ei paljonkaan ole näkynyt aurinkoa.

Mutta monta muuta positiivista juttua. Nuo (lauantaina saamani) kukat. Esimerkiksi.

Ja että löysin taas kerran hävöksissä olleet vihkisormukset. Ei ne olleet kuin eilisen hukassa, ja tänään sitten löytyivät ulkohousujen taskusta.

Olen myynyt Vastavalossa yhden kuvan.

Illan kokouksessa en ottanut kovin paljon hommia tehtäväksi, selvitettäväksi, tiedotettavaksi.

Keksin uudenlaisen uunilohiruoan: sopiva pala lohifilettä voideltuun uunivuokaan, vähän sitruunamehua pinnalle, sitten ohuita tomaattiviipaleita, ohuita suolakurkkuviipaleita ja päällimmäiseksi fetaviipaleita. 200-asteiseen uuniin (oisko ollut 20 – 25 minuuttia). Hetki vetäytymistä. Oheen riisiä (kalafondia keitinveteen) ja salaatti, jossa kurkkua ja hunajamelonia.

Että on BookBeat.

Hyvä elämä.

 

 

Tänään kuvaillen ja tanssien .. tai noh…

Tänään sitten yhtä intensiivisesti sisällä kuin eilen ulkona, eli koko päivän. Yhtä kuvakilpailua varten otin ”lavastekuvia” tai siis lavastettuja kuvia ja samoin yhtä tilaustyötä värkkäilin. Edelleen työstin Oulunn rakennukset -projektia ja kirosin, että miksi VASTA nyt otin hyllystä Photarin opaskirjan. ”Varmuuden vuoksi” tarkistin, oliko sittenkin syväykseen olemassa yksi helpotus tai siis keino, jota en ollut käyttänyt. Olisinpa tarkastanut aiemmin! Olisin säästänyt varmasti kymmeniä tunteja aikaa… Mutta näinhän suomalaiset toimivat: manuaaleihin ja ohjeisiin ei kosketa ennen kuin on pakko.

~~~~~~~~~~~~~~

Ja palasimme juuri tanssishow´sta. Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman ammattitanssijat/opet ovat parhaillaan kiertueella Tanssien tähtiin. Hoksasin joskus tammikuussa liian myöhään, että tällainen happening oli tulossa, ei saatu lippuja. Mutta kun näin ilmoituksen, että Ouluun järjestetään toinen näytös, olin hereillä ja hankin meille piletit. Tässä show´ssa monilla paikkakunnilla on ammattilaisten lisäksi joku ylläritanssija: Hannes Suomminen, Tuure Boelius, Pekka Pouta ja Oulussa piti olla James Nikander (Barbaari) mutta olipa tietysti eilen Rovaniemen keikalla loukannut kätensä, joten häntä ei sitten nähty. ;( Eikä Hannesta.  No mutta.

Tunnin show, ammattitanssijat, ammattishow. Oulun Teatteri täynnä, meillä ystäviäkin joukossa.

Hyvähän se oli. Niin hyvää viihdettä. Liian nopeasti ohi. Aluksi olin vähän ”pettynyt”: ei ylihienoja pukuja, ei livebändiä, ja ehkä liikaa show-tanssia. Olisin halunnut enemmän kilpatansseja. Ehkä. Jälkimmäinen puolituntinen oli jo huikeaa tanssia – vaikka kyllä jäin kaipaamaan Heleniuksen pariskunnan wienervalssia ja Katrin ja Ranimuksen tangoa.

Kun puolet (4/9 Ansku, Katri, Marko, Joni Ranimus) ovat oululaislähtöisiä ei ole ihme, että yleisö eli mukana, ja luulenpa että tanssijoillakin oli sellainen kotikenttä-olo. Oulu on kuitenkin ainoa kaupunki, jossa näitä esityksiä on kaksi salillista.

Ansku ja Marko ovat mun lemppareita.

Olenhan muistanut jo aiemmin kertoa, että olen tanssinut Markon (Keränen) kanssa. 😉 Olimme noin 15 vuotta sitten Pehtoorin kanssa tanssikurssilla, jota veti Marko (ihan poikanen silloin, s. 1977) ja kun harjoittelimme tangoa, ei meillä Pehtoorin kanssa oikein sujunut: tanssisalin seinän peli ”tuli aina vastaan” kuten kavaljeerini ilmoitti. Siinä vaiheessa Marko tuli parikseni ja näytti, me näytimme 😉 , miten tangon kuuluu sujua. Se oli mukavaa. Kuten koko tanssikurssi.

Ja mukava oli tämän iltainen show, joka parani koko ajan loppua kohti. Kaikkinensa hyvä ilta.

Vaakunakylässä

Täällä – täälläkin – olin tänään kameran kanssa. Talovanhus (ensimmäiset osat kai jo 1860-luvlta) on tyhjillään, ja taitaa jäädä vuoden 2026 asuntomessualueen alle. Oululaisen kauppaporvariston, nimenomaan Åströmien omistuksessa tämä – tämäkin – huvila on ollut 1800-luvun lopulla, ja seuraavan vuosisadan alussa se tunnettiin Ravanderin huvilana. Poikamiehet, elämäntapaporvareiksi nimetyt Oskar ja Georg ajelivat komeilla autoilla, mutta olivat kuulemma melkoisia erakkoja.

1920-luvulla huvilaa ryhtyi vuokraamaan Oulun Merenkävijät, joiden käytössä se oli 1960-luvun vaihteeseen asti. Tosin sota-aikana Merenkävijät joutuivat luopumaan siitä, sillä Ravanderin huvilasta tuli jatkosodan aikana saksalaisten varuskunnan upseerien huoneisto tai esikunta taitaa olla parempi sana. Tämä on viimeinen jäljellä oleva rakennus ns. Vaakunakylästä. Hietasaaressa, itäreunalla, juuri tämän rakennuksen takana rannalla oli saksalaisten joukkojen parakkikylä. Parakkikylän portin yläreunassa oli vaakuna ja parakkien ikkunaluukuihin sotilaat olivat tehneet kotiseutujensa vaakunoita, joten koko pieni varuskunta-alue sai silloin nimekseen Vaakunakylä.

Viimeiset parakit purettiin vasta joskus 1970-luvulla, joilloin alueesta oli tullut laitapuolen kulkijoiden asuinsija.

Vaakunakylästä lähdin Hartaanselän rantoja pitkin kaupunkiin, etsiskelin niitä joutsenia, jotka kaikki muut tuntuvan nähneen ja kuvanneen, mutta eiväthän ne minulle näyttäytyneet.

Iltapäivällä Juniori lähetti oppariaihionsa kommentoitavaksi: pidettiinpä äsken sitten puhelinseminaarikin. Kiva arvostella, kannustaa ja kommentoida, kun ei yhtään tiedä oppiaineesta ja OAMKin tavasta opettaa ja vaatia oppineisuutta. Osasinpa ainakin kysellä epäselvistä kohdista. 😉 No ja toki jotain muutakin.

 

Meksikolaista ja juttuja

Aamupäivän tuhnun ja tuulisen kelin kääntyessä aurinkoiseksi kevättalven päiväksi olin kävelemässä kohti kaupunkia. Ystävän kanssa lounastreffit, kuulumisten päivitystreffit. Joskus menneinä vuosina meillä oli lounastreffejä töissä, Linnanmaalla, mutta minun sieltä liuttua pois, jäivät yhteiset lounaatkin.

Tänään siihen oli kuitenkin mahdollisuus. Ja taas toteamus, että näitä jatketaan. Treffasimme Hallituskadun meksikolaisessa (Coyjoacan), jonka olemme testanneet myös Oulun etniset ravintolat -sarjassa ja nimenomaan meksikolaisen ruoan asiantuntijan mukana ollessa. Niin kuin noilla aiemmillakin kerroilla niin tänään kin Coyjoacanissa ruoka oli hyvää. Kympillä saa hyvän ja täyttävän lounaan. Eikä ala carte, jota tarjoillaan pitkin päivää, ole paljoakaan kalliimpi. Ei ole tex-mexiä vaan oikeaa meksikolaista ruokaa, nopaliakin on listassa. Kaktusta siis.

Ja olihan meillä satunnaisista chaittalyistä huolimatta päivitettävää. ”Tässä iässä”. Sehän se aihe taas oli.

Loppupäivän saldona on se, että olen nyt tilannut koekappaleen palapelistä ja postikortteja samasta kuvasta.

Viime viikolla lähettelin aika moneenkin paikkaan kyselyjä kuvien myyntioikeuksista. Yhdestä on vastattu. Kun ei tarvisi muuta kuin lähettää kirje paluupostissa ja todeta että ”kyllä” tai ”ei”. Mutta ei mitään vastauksia. En tykkää. Muutamassa muussakin asiassa olen lähetellyt yhteydenottoja, kysymyksiä, eikä mitään vastausta. Vastauksia odottelen. Ja minähän olen suhteellisen huono odottelemaan mitään. 😉

 

Meillä on pupu pensaassa. Tai paremminkin joulukorissa jonka olen tuunannut uuteen kauteen. 😉

Pieni juhlapäivä

Juniori täyttää huomenna 28 vuotta! 28 – hassua, ottaen huomioon, kuinka nuori äitinsä on. Ja Miniä, Minuskiksi olen ajatuksissani ryhtynyt häntä ”puhuttelemaan”, täytti hänkin juuri sen 28. Vain sittenkin 27. Eikös naiset aikuisiällä täytä aina 27 vuotta? 🙂

Noista nimistä vielä — Junioriahan on minulle Tomaski. Vähän rimmaavat nämä mielessäni olevat nimitykset. Samalla viikolla syntyneet, nyt 28-vuotiaat, tulivat tänään(kin) sunnuntaipäivälliselle, – ja sen olikin valmistanut Pehtoori.

Savukalakausi avattu. Ohessa hyvää kermaviili-kananmunakastiketta, puikuloita, fetasalaattia ja Paesano-leipää. Johan oli hyvää. Kaikille mieluista. Apsukin söi savukalaa. Ja muisteli, millaista on sitten kesällä kun syödään ulkona pihalla.

Viime vuonna, kun oli Rodoksen matka, jonka kaikille kustansin, jätin ostamatta synttäri- ja nimipäivälahjoja – matka oli lahja – mutta nyt oli taas ilo antaa synttärilahjoja.

Jälkkäriksi meillä oli ihan uudenlaista kakkua: mantelijauhetta, päärynää ja kananmunia kertoi kokki siinä olevan. Mehukas se oli. Oheen tarjoiltiin vielä kermavaahtoa. Nam.

Eevis on kovasti äidin tyttö, mutta kyllä häntä jo isoveljen pelaaminen kiinnostaa. Isin sylistä oli helppo katsella peliä. 😉

Sisätöissä ja bloggaamassa

Vesisadepäivä. Räntäsadepäivä. Lumisadepäivä. Kerrassaan surkea keli. Mistä olin oikein tyytyväinen! Ei ollut tarvetta, eikä houkutusta lähteä ulkoilemaan. Oli oivallinen päivä olla sisällä.

Sainkin tehdyksi tosi paljon rästihommia. En ala niitä luetteloimaan. Miten se menikään ”laiska töitään laskee” tai sitten jos kertoisin, mitä kaikkea on ollut rästissä, tulisinkin kertoneeksi, että eihän meillä niin siistiä ja järjestyksessä koti olekaan, enkä ole eri suuntiin ollut kirjeenvaihdon ja kuvaryhmien saralla lähelläkään sitä mitä pitäisi… Ja sellaistahan nyt ei voi mennä kertomaan. Vai voiko? Miksi ei voisi kertoa?

Itse asiassa olen tässä muutaman viime viikon aikana miettinyt pitkästä aikaa tavallista enemmän, miksi blogia pidän ja mitä täällä kirjoitan ja mitä kerron. Onko minulla oikeasti olemassa joku ”julkaisusuunnitelma” tai rajat bloggaamiselle? – Ei ole ”virallista” suunnitelmaa, eikä montakaan tietoisesti asettamaani rajaa. Toisaalta, miksi tätä teen, mihin tällä PYRIN. Pyrinkö mihinkään?

Näitä on – ainakin itsekseen – aina välillä hyvä miettiä. Ja nyt taas huomaan, että on minulla rajat ja on minulla pyrkimyskin, ehkä. Mutta myös tavoite olla kovin paljoa valittamatta, eikä tarkoitukseni ole kuvitella, eikä sellaista esittää, että elämäni olisi kovin ihmeellistä. Tai on se minulle ihmeellistä ja enimmäkseen ihanaa, mutta tarkoitan, etten haluaisi kirjoittaa siten, että leuhkisin sillä. Kun iltaisin näitä höpinöitäni tänne raapustan, minä vain ylöspanen, miten päivä on mennyt. Kuten sanottu tämä on minun päiväkirjani. Reseptikansioni. Albumini. Muistiinpanoni. Ja koska teen tätä julkisesti, yritän noista kaikista osa-alueista kertoa siten, että niistä olisi iloa ja ehkä vinkkiä muillekin. Ja kuinka monta kertaa täältä onkaan tullut tarkistettua jotain jo unohtunutta kohdetta, reseptiä, vierailua, tuntemusta….

Me kaikki varmasti tiedämme, että sekä Facessa että blogimaailmassa, miksei myös Instassa, on henkilöitä, joiden joko on ”pakko” (mediapersoonat, julkkikset, tai sellaisiksi pyrkivät) tai jotka muuten vaan käyttävät sosiaalista mediaa oman erinomaisuutensa esittelemiseksi. Herra varjelkoon minua sellaiselta synniltä! Hyvä on, olen suorittaja, (mitä pidän enemmän paheena kuin millään muotoa hyvänä asiana) ja siksi tarvitsen – ennen kaikkea itselleni – merkintöjä tekemisistäni. Mutta lopultakin ennen kaikkea ja edelleen – kaikkien näiden vuosien jälkeen – yritän vain jäsentää elämääni. Ja tehdä muistiinpanoja.

Minulle ”leuhkimisen paikka” – jos sen niin haluaa ilmaista, on Insta. Sitä yritän ylläpitää nimenomaan ikkunana kuvaamiseeni: se on näyteikkuna, yhdenlainen portfolio, valokuviini, ei elämääni. Ehkä Insta-tarinoissa on elämääni, yksityistä tekemistä, mutta varsinaisesti Instagram on minulle valokuvausfoorumi. Mutta blogi on elämää, arkea ja juhlaa. Kylläkin vähän sellaista siloiteltua arkea. Notkahduksia, suruja ja synkkiä ajatuksia en tänne suolla, tai ainakin yritän olla niillä revittelemättä. Siksihän päiväkirjastani aikanaan julkisen tein, siksi etten negatiivisissa jutuissa rämpisi.

Mihin minä pyrin? En tiedä. Pitämään 300 päivittäisen kävijämäärän? -Kyllä. Ja mielelläni saamaan lisää lukijoita. Miksi? En tiedä! Minähän en tee tätä mainostaakseni, en saa provikkaa mistään, päinvastoin tämän ylläpito maksaa minulle muutamia kymppejä joka kuukausi. Siis miksi? – Ei aavistustakaan.

No mutta, nyt päivän suoritus on tehty. Olen kirjoittanut yhden postauksen, joka taitaa olla järjestyksessään 4182. !

Niin ja tänään oli tällaista keittoa alkuruoaksi. Lämpimänä tarjottavaksi tarkoitettu, minä jäähdytin pakkasessa. Ja olihan hyvää. [tulinpas taas leuhkineeksi tekemiselläni. 😉 sori. ]

 

 

Ruokaperjantaina paljon kaikkea

Nyt on ihan tavattomasti kaikkea. Kuohuttavaa, innostavaa, pelottavaa, uutta, vanhaa (joka sekin minua on kautta aikojen innostanut), kevättä, tulevaa, menneen taltioimista… On niin paljon, että tuntuu olevan jonkinlainen pullonkaula-efekti: mitään ei tule ulos, mitään ei pysty käsittelemään, ei ymmärtämään, ei kokemaan, ei iloitsemaan, ei suremaan, ei pelkäämään.  Onko se kevät?

Tänään kuulin joutsenten äänen, vai kuulinko sittenkään? Lenkillä kävelin kohti niitä, olisinpa kävellyt vielä enemmän kohti. Kyllä ne olivat joutsenia! Olin kävelemässä Kuusisaressa (jonka jalkakäytäviä ei ollut hiekoitettu ja olin ilman nastakenkiä, koska tarkoitus mennä myös kauppoihin, joissa en tykkää kävellä nastat napsuen. Se tekee eläkeläisvaikutuksen; ja minähän edelleen kiistän olevani lähelläkään eläkeikää. Saatikka eläketuloja. 😉 Mutta siis, minkä kuvan menetinkään, kun olin niin kaukana. Tässä se Kuusisaaresta Hietasaareen otettu otos; on pilkkijä ja on joutsenet, mutta miten kaukana!! Mutta siellä on ne joutsenet! On kevät!

Sitten toinen paha virhe tänään. Menin Sokokselle: olin lukenut jostain mainoslehtisestä, Face-mainoksesta, any way jostain, että juuri se minun käyttämäni shampoo ja hoitoaine (kalliita Redkenin tuotteita) olisivat jotensakin puoleen hintaan tänään kaupan: miksipä en hakisi sekä kotiin että mökille isot pullolliset lempparituotteita ja kävisi samalla Herkussa kaupassa ja vielä hankkimassa Juniorille synttärilahjan. VIRHE!! Siellä oli ihan tavattoman paljon ihmisiä, ahdasta, jonotusta, melkein rynnimistä. Auts! Ei mun juttu. Mutta olin urhea, ja melkein kaikki aiottu tuli hankittua. Ja ”halavalla”. Tiedättehän Vilenin tyyliin. Ei, en ostanut mitään ylimääräistä.

Tai noh, olin ajatellut ostavani meille kuhafileet, mutta kun tiskissä oli parhaimman näköistä tonnikalaa ikinä, unohdin vastuullisen ihmisen roolin, unohdin hinnan (joka siis oli paljon vähemmän kuin ahven, kuha tai muu arvokala) ja ostin meille kaksi isoa, tuoretta tonnikalapihviä. Ja kuvassa on se visio, jolla niiden valmistamiseen ryhdyin.

Toisen kerran tein näin. Ja ihan oma sovellus on tämä. Aika vaikea, mutta koeta seurata. 😀

Tonnikalapihvit italialaisittain

2 tonnikalapihviä
2 rkl voita
1 prk Barillan Ricotta-kastiketta (muut ei kelpaa! 😉 )
suolaa ja pippuria
parmesaania

Ota pihvit ajoissa huoneenlämpöön. Teen lisukkeet (meillä tsatsiki-salaattia ja bulguria) valmiiksi, kuumenna voi ja paista tonnikalaa pari minuuttia puoleltaan. Korkeintaan pari minuuttia: pinnan on oltava ruskea mutta file ei saa kypsyä sisältä. Kaada ricottakastike pannulle, kuumenna, anna hetki kypsyä, sammuta levy ja anna kalan imeä makua. Paistaessa suolaa ja pippuroi. Lopuksi ripottele pinnalle parmesan-raastetta. Helppoa, hyvää ja tänään tarjouksen myötä halpaakin.

Ja alkuruokana meillä oli astetta parempi hernekeitto. Sellainen perjantain hernesoppa: cashewpähkinöitä ja basilikaa. Simppeliä, hyvää ja toistekin tehtävää keittoa, jota äidillekin tuli samalla keittämisellä moneksi kerraksi.

Ohje on — ? Koti ja keittiö -lehdestä? Yritän etsiä… Mutta olipas sellainen ”astetta-parempi-hernekeitto”.

Katsellen, kuunnellen, kävellen

Tänään aamulla linnut lauloivat! Niitä oli jo aika paljonkin laulelemassa niin kotipihalla kuin aamupäivällä kaupungillakin.

Pehtoori oli päiväreissulla kaverinsa kanssa Syötteellä, joten minulla ihan oma, tarpeellinen yksinolon päivä. Ajatuksenani oli ollut kävellä iltapäivällä kaupunkiin ja mennä sitten kuvauslenkin jälkeen syömään jonnekin etniseen, mutta kun säätiedote uhkaili auringonpaisteen hiipuvan iltapäiväksi, muutinkin suunnitelmia ja menin jo aamulla kaupunkiin autolla ja kiertelin sitten kolmatta tuntia – – etsien kaikenlaista kuvailtavaa. Eipä ole kyllä pitkään aikaan tullut käveltyä Oulun keskustassa ja sen liepeillä 11500 askelta. No mutta sää oli hieno!

Ja taisinpa keksiä uuden kuukausikuvakohteen. Aseman seutu on ison myllerryksen kohteena, mikä näkyy hyvin Tulliväylälle. Kun joka viikko kerran tai pari tuosta kuljen, niin voisin dokumentoida muutosta ottamalla samasta kohteesta kuvia. Pariin vuoteen ei ole ollutkaan sellaista kuukausikuvakohdetta (pl. Apsu 🙂 ) kuin joskus aiemmin – ks. esim. täältä (ja voi kamala kuinka nuo mun kaikki vanhat kuvat on pimeitä! Pimeitä vaikka ne klikkaisi isommaksikin!)

Koskapa puolelta päivin ei vielä ollut kunnon nälkä, kävin hakemassa Toriista Take Away -sushit kotiin. Sainpa niistä hyvää kuvausrekvisiittaakin. Porotokka 3D -muki vihreällä teellä sushilautasen ohessa oli hyvä kuva-aihe Porotokka-projektissa. ”Asioita vähän etiäppäin” – kuten isälläni oli tapana sanoa.

Iltapäivällä muiden hommien ohessa kuuntelin taas Radio Playta. Monta kertaahan on ollut puhetta kuinka olen Radion Novan kuuntelija, aika lailla suurkuluttaja. Siellä on ollut monta minulle mieluisaa toimittajaa (Ile Jokinen, Jalle Niemelä ja Sari Seppälä) ja on vieläkin: Kuukka & Linnanahde aamuisin eivät isommasti ärsytä, ja – kummallista kyllä, olen ruvennut jopa pitämään Esko Eerikäisen lunkista radioäänestä, sujuvasta toimitustyöstä, mutta iltapäivän Nina Backman ja Anssi Honkanen, ja nimenomaan jälkimmäinen, eivät minulle sovi. En ala ruotimaan miksi, mutta joka tapauksessa arki-iltapäivisin en juuri Novaa kuuntele.

Nyt olen löytänyt Radio Playn. Olen kuunnellut koko  Auta Antti -sarjan (joka jostain kuulemani mukaan jatkuu huomenna uusilla jutuilla – jee!), yhtä sun toista sarjaa kokeillut ja sitten tällä viikolla kuvia tehdessä olen kuunnellut melkein kaikki Sunnuntaibrunssi-jutut. Ja oppinut Mikael Gabrielista, Jukka Puotilasta, Almasta, Peter Nymanista, Iina Kuustosesta, Kari Hotakaisesta uutta, – tutustunut heihin. Olli Lindholmin ja Tuomas Kyrön haastattelun kuuntelin tänään. Molemmat ehdottomasti kuuntelemisen arvoisia.

Ja Kyrön innoittamana ajattelin, että ehkä hommaan itselleni jonkun äänikirjasovelluksen: Storytell? BookBeat? Elisa Kirja? Löysin näihin liittyvän artikkelin. Ehkä tilaan tuon BookBeatin. Onkos kokemuksia?

Onnellisessa maassa

Maailman onnellisimmassa maassa olen tänään viettänyt hyvää arkea.

Arjen seesteisyys ja pienet jutut ne on onnen takana. Minulla ainakin.

Vähän umpikujaan itseni Oulu-palapelini kanssa tänään värkkäilin.

Ja siirryinpä sitten viime toukokuun Rhodos kuvia katselemaan ja vähän niitä jo työstämäänkin.
Vihdoin. Mutta jos pääsiäiseksi …

Onnellisuuteen kuuluu myös haaveilu, ja kyllä nyt jo haaveilen meidän reissusta…
Mutta sinne on vielä yli kaksi kuukautta aikaa.
Haaveilukin on kyllä hyväksi.

 

Enstaina sitten

Tänään on perhechatissa ollut vilkasta. Erikseen ja yhdessä opiskeluista, opinnäytteistä, Apsusta, pääsiäisestä, rahanmenosta, Eeviksen ekasta hampaasta, mun kuvaprojektista, lomista, remonteista, ruoasta ja ystävistä kaikenmoista viesteilyä – varmaan muutama sata viestiä on yhteensä lennellyt.

Olennaisin tulos ja paras juttu on se, että Apsusta on hyvä se, että ”Saana tulee enstaina tai torstaina, tai ainakin lähtee kohta tai ykskymmeneltä tulemaan tänne päin eikä heti lähde pois vaan pelaa Kimbleä”. Enstaina ykskymmeneltä eli suunnilleen pääsiäisenä. 😉 Minustakin se on kiva juttu, vaikka ei ehkä Kimbleä pelatakkaan. Josko minulla olisi jo uusi palapeli?

Kävinpä tänään kaupungissa lenkillä: pitihän se tähtitorni käydä vielä kuvaamassa. No sää ja valo nyt eivät olleet erityisen suosiollisia. Mutta kaikista mustista korkeista lumipenkoista oli puolensakin: siellä minä kuulkaa Silloilla seisoin hangen päällä ja kuvasin tähtitornia, ja Kajaaninkadulla kuvasin kirkontornia ainakin puolitoistametrisen lumivuoren päältä. Mutta, mutta valo ei ollut mieleinen. Ehkä enstaina parempi keli.

 

 

 

 

 

 

 

 

Nämä muokkaamattomat raakakuvat näyttävät että kyllä nuo tornit saa suoraankin. Mutta että eri suunta aiheuttaa muutakin ongelmaa kuin valon puutteen. Tornien edessä on jotain tarpeetonta. Kupoli, terassi ja sähköjohto. Ikinä ennen en ole hoksannut että Kajaaninkadun yli kulkee tuollainen johto. No se on helppo photoshopata pois ja leikata vain torni, mutta ehkä minä vielä odotan aurinkoa.

Yksi vanha kuva arkistoistani löytyi. Tuostakin voisi tehdä palapelin. Taivaskin on sopiva palapeliin, eikö vain? – Ja torni on suorassa 😉

Palatessa kiersin vielä Ainolan kautta ja siellähän uusi kesäteatteri oli jo (lähes) valmis. Minusta katos on aika hienon näköinen.  Katsomot tulevat ymmärtääkseni olemaan liikuteltavat ..

Joskopa sitä ensi kesänä saisi aikaiseksi lähteä Kesäteatteriin, – milloinhan on viimeksi oltu? Ehkä 2005 kun oli Oulun 400-vuotisjuhlat ja näytelmä Kuningaslohi paljon kehuttu, ja minulla jostain sinne vapaalippujakin. Meidän teinit ja ottopoikakin olivat mukana. Eli ei kovin tiuhaan ole käyty. Ja ihan liian vähän tulee käytyä teatterissa muutenkaan. Sitä paitsi minulla on ollut eilen ja tänään vakaa aie lähteä leffaan katsomaan A Star Is Born, ja olenko saanut lähdettyä. Nope!

No sentään veroilmoitukset olen nyt ottanut esille vakaana aikeena työstää ne viikonlopuksi – minullahan niitä on peräti kolme hoideltavana: oma, äidin ja Muistikuvia. Viimeinen vaatinee eniten aikaa ja vaivaa. Mutta ei enää tänään mitään sellaista. Enstaina sekin. Nyt vielä vähän aikaa palapelin parissa…

 

Oulun torneja ja julkisivuja -projekti

No nyt aika paljastaa minun viime viikon projektini. Tai siis se versio, jossa nyt olen menossa.

Ensinnäkin oli otettava kuvat: kierrettävä, kuvattava eri suunnista, valon tullessa kohteeseen suunnilleen samanlaisena, ja vasten sinistä taivasta, jotta kuvat olisi mahdollisimman helppo ”syvätä”, – rajata vain rakennus tai sen osa irti taustasta. Säädeltävä kuvat. Etsittävä sopiva taivaskuva.

Soviteltava, koetettava, mikä mahtuu mihinkin, mikä näyttää hyvältä, säädettävä ja rajakohtia putsattava, siirrettävä sittenkin joku toinen rakennus eturiviin tai oikealta vasemmalle tai toisinpäin. Ja välillä aloitettava alusta. Ja käytävä kuvaamassa esim. Valve uudelleen, kuvaamassa Byströmin talo, joka ei sittenkaan sovi tähän.

Saahan se ihminen päivänsä kulumaan näinkin. Kymmeniä tunteja on mennyt tähänkään asti pääsemiseksi. Palapeliähän tämä on — ja siitäpä tulikin mieleeni, että tilaan tästä – tai vähän erimallisesta ja kunhan valmistuu – palapelin. Ja projektini lopputuloksen yritän kyllä myydä (myös) kaupungille. Kuvan koko on oikeasti yli metrin leveä ja siitä voi kyllä tulostaa vaikka seinänkokoisen tapetin ja tarkkuus säilyy. Tässä nettiversio ja pienennetty valtavasti.

Nyt kuvassa on vielä kohtia, joihin en ole tyytyväinen ja jotka häiritsevät silmää. Esimerkiksi aseman ja Hannalan katoilla oleva lumi. Pitäisi saada aikaiseksi sellainen ”vuodenajaton” versio. Monta muutakin juttua vielä vaativat aikaa ja opettelua…

Auttakaapas tekin, ja kertokaa, mikä on huonoa tai onko koko idea äpöstämisen arvoinen. Luulenko vain, että tästä tulee aika hieno? 😀

Uusia keittiökokeiluja

Tämän viikonlopun teemana ei ole ollut reippailu, ei ulkoilu, ei mikään ylenpalttinen ahkeruus, vaan ruoka.

Tänään oli Rantapellon koekeittiössä testattavana muutama Soppa365-sivustolta löytynyt lupaavan oloinen resepti.

Minulta on joskus kysytty, että mistä ja miten löydän hyviä ruokaohjeita, mistä tiedän, että ”tuo voisi olla hyvä”. – En tiedäkään. Mutta joku intuitio on: ruoassa täytyy olla niitä aineksia, joista pidän ja siinä ei saa olla niitä. joista en pidä. Kerrassaan vaikeaa, eikö? Olennaista on myös, että ruoan tekeminen ei saa olla loputonta pipertämistä, eikä ihan kovin montaa erilaista kypsennysvaihetta etc. Näistä lähtökohdista tälle päivälle oli valikoitunut pari uutta reseptiä.

Paras suolainen pannari ikinä!! Eikä ollut vaikea. On kaunis. Tein sen vähän kuin lisukkeeksi. Pääruokana oli lampaanfileitä ja eilistä sitruunarisottoa. Ja sitten pannari, jossa siis salaatti ja hiilari ja kastike (tsatsiki) samassa paketissa. Tämä kyllä sopii lounasruoaksi tai arkipäivälliselle. Tänään sitä jäikin vähäsen, katsotaan ja maistellaan, millaista on huomenna … Mutta siis (ihan vähän vain sovelsin Soppa365-ohjetta):

PINAATTI-FETAPANNARI JA MINTTUTSATSIKI

150 g pinaattia
150 g fetajuustoa
3 kananmunaa
3 dl vettä
2 dl kreikkalaista jogurttia
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl oliiviöljyä
1 tl suolaa

Minttutsatsiki

2 dl kurkkua raastettuna
1/2 tl suolaa
3 dl kreikkalaista jogurttia
2 rkl minttua hienonnettuna
1 valkosipulinkynsi

Lisäksi

1 l erilaisia tomaatteja
200 g leikkelettä
3 dl salaattipinaattia
mintunlehtiä

Sulata pinaatti pakkauksen ohjeen mukaan. [Tein tuoreesta pinaatista, pikaisesti ryöppäsin sen.]

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Murustele feta. Riko kananmunat kulhoon. Sekoita pinaatti, vesi, jogurtti, jauhot, öljy ja suola joukkoon. Sekoita ja lisää fetamurut. Kaada pannaritaikina leivinpaperilla päällystetylle uunipellille ja kypsennä uunissa 30 minuuttia. Tee sillä aikaa minttutsatsiki.

Raasta kurkku ja sekoita suola raasteen joukkoon. Anna kurkun itkettyä viitisen minuuttia. Kaada raaste siivilään ja painele kurkusta irtoava neste pois esimerkiksi kauhalla. Kaada raaste takaisin kulhoon ja sekoita jogurtti joukkoon. Hienonna minttu ja valkosipuli ja lisää ne kurkku-jogurttiseokseen.

Lusikoi minttutsatsiki jäähtyneelle pannaripohjalle. Levitä tomaatit pannarille. Asettele leikkeleviipaleet pieninä ruusukkeina tomaattien väleihin. Koristele salaatilla ja pinaatilla.

Jälkiruoaksikin jotain uutta. Tai noh, kerran joskus vuosia, vuosia sitten olen yhden Charlotte Russen tehnyt. Ehkä jouluksi tai viinikerholle. No nyt joka tapauksessa ei ihan ”normijuttu”. Mutta tulipa mieleen, että tästä voisi tehdä sellaisen lakkaversion. Lakkahillolla ja marjoilla… Tänään ”kuningatar-versio” eli vadelmia ja mustikkaa.  Lakkaversio olisi enemmän pääsiäisen värinen?

Charlotte Russe

Kääretorttu:

4 munaa
1 dl sokeria
1 1/2 dl vehnäjauhoja 
1 tl leivinjauhetta

Täyte:

2 dl hilloa kuningatar-hilloa
3,3 dl kuohukermaa vaahdotettuna 

Täyte:

8 liivatelehteä
4 dl kuohukermaa
1 dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria
2 dl sulatettuja vadelmia 
400 g maitorahkaa
1 dl marjamehua/maitoa

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet ja lisää ne hyvin sekoittaen siivilän läpi taikinaan.
Kaada taikina leivinpaperille uunipellille ja paista 200-asteisessa uunissa 7 – 10 min.
Kumoa kypsä torttu toiselle leivinpaperille, jolle on ripoteltu hieman sokeria. Anna jäähtyä.
Vaahdota kerma, tomu- ja vaniljasokeri. Levitä hillo ja kermavaahtoa (1/3 vatkatusta) torttulevylle ohueksi kerrokseksi. Rullaa tiukaksi kääretortuksi jättäen sauma alaspäin.
Valmista täyte. Liota liivatelehdet,. Vaahdota sillä aikaa kerma vaahdoksi ja lisää joukkoon tomusokeri ja vaniljasokeri.
Sekoita sulaneet marjat ja maitorahka keskenään. Kuumenna marjamehu ja sekoita liivatteet mehuun.
Sekoita mehu rahkan joukkoon hyvin sekoittaen. Yhdistä kermavaahto rahkaan hyvin sekoittaen.
Vuoraa noin 3 l kulho kelmulla. Leikkaa kääretortusta siivuja ja vuoraa vuoka siivuilla.
Kaada täyte keskelle ja tasoita pinta kääretorttuviipaleiden tasolle.
Hyydytä kokonaisuus kylmässä, mieluiten seuraavaan päivään.
Ennen tarjoilua kumoa kakku vuoasta tarjottimelle.

 

Toki tämän voi tehdä käyttäen valmista kääretorttua, tulee ehkä kauniimpikin, mutta do-it-yourself – saat paremman.

Me kaikki olimme tyytyväisiä. Taas tuli mieleen, että pitäisi useamminkin kokeilla jotain uutta, unohtaa oma repertuaari. Niin tässä, kuin monessa muussakin asiassa.

Kohti ensi viikkoa…

 

Ruokaviikonloppu

Tälle viikonlopulle näyttää olevan ominaista ruoka (- ja huolikin).

Koskapa sää on ollut mitä kurjin, skippasin lenkin, ja käytin aamupäivän reseptien etsimiseen. Tälle viikonlopulle ja ensi viikon soppakeittiöön etsin uusia ohjeita, – ja tiedättehän miten käy, kun alkaa surffailemaan… Hyvinkin parituntinen kului paitsi ruokablogeissa ja -lehdissä klikkaillen, myös piipahdellen kaiken maailman typerillä julkkissivuilla, asiallisilla elämäntapasivuilla, välillä neuleohjeita etsien, FB:n ”kaikki” valokuvaussivustot koluten … Kaiken kaikkiaan yhtä tyhjän kanssa. Paitsi että niitä reseptejä kyllä löytyi. Huomiseksi parikin ja tälle päivälle ensimmäinen kokeiluun: sitruuna-vuohenjuustorisotto.

Kun kokeiltavia ruokia ja varsinkin uusia keittoideoita löytyi useampikin, kauppalappu venyi aikamoisen pitkäksi. Liki kaiken tarvittavan löysin meidän lähikaupasta. Ja kyllähän se väistämätöntä oli, että parsaa oli tänään. Sen valmistin ”vanhalla” ohjeella: Kellogg´s-pecorino-kuorrutus. On se vaan hyvä ja helppo. Ja sitten oheen – ei suinkaan prosciuttoa, kuten tavallista vaan – speckiä. Savustettua ilmakuivattua kinkkua. Pirkka-merkkinen on ihan kelpoa, mutta kyllä kaipasin sellaista speckiä, jota oli Wienissä hotelliaamiaisilla. Ja sitten oheen sitä sitruuna-vuohenjuustorisottoa.

Sen ohje löytyi Soppa365-sivustolta, joka on kyllä hyvä portaali monille ruokablogeille ja -lehdille. Ainoa vaan, että välkkyvät, vaihtuvat mainokset minua häiritsevät. Mutta risotto oli hyvää!

SITRUUNA-VUOHENJUUSTORISOTTO

2 – 3 salottisipulia
1 valkosipulinkynsi
1/2 dl oliiviöljyä
3 dl risottoriisiä
7 dl vettä kiehautettuna
1 rkl (luomu)kasvisfondia
1/2-3/4 dl (luomu)sitruunan mehua
1/2 dl tuoretta timjamia hienonnettuna
1 rkl hunajaa
2 tl (luomu)sitruunan kuorta raastettuna
1/2 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria myllystä
1 rs (150 g) pehmeää vuohenjuustoa (Chavroux)

Kuori ja hienonna sipulit. Kuullota ne oliiviöljyssä paistokasarissa. Lisää riisi ja jatka kuullottamista muutama minuutti, kunnes riisi on läpikuultavaa.

Lisää joukkoon fondi ja kiehautettua vettä desi kerrallaan sitä mukaa, kun edellinen on imeytynyt riisiin. Tarkista käyttämäsi riisin kypsennysaika pakkauksesta. Jatka kypsentämistä keskilämmöllä 12–18 minuuttia vettä samalla tavoin lisäten, kunnes riisi on kypsää, mutta siinä on vielä purutuntumaa jäljellä. Tarvitsemasi veden määrä riippuu siitä, kuinka laakeaa pannua käytät ja kuinka voimakkaasti risotto porisee, mikä vaikuttaa nesteen haihtumiseen.

Lisää kypsentämisen aikana joukkoon timjami, hunaja, sitruunankuoriraaste, suola ja mustapippuri. Kaada lopuksi joukkoon sitruunamehu, lusikoi päälle pehmeä vuohenjuusto ja pyöräytä sekaisin.

 

Ja sitten viinisuositus parsalle. Jos tällaisen viinin jostain löydät, kannattaa ostaa. Parsalle, kalalle, katkaravuille…

Itävaltalainen grüner veltliner, jota ei oikeastaan ”gryyneriksi” (poikani ilmaus) uskoisikaan. On siis voimallisempi, maukkaampi, ja hyvin kesti myös speckin savuisuuden, joten voisi sopia myös savukalalle. Onkohan savustukseen vielä kauan? – Nyt tuntuu, että on. Ulkona on pimeää, märkää, ja hitosti lunta. Mutta siis, tässä vaikka pääsiäispöytään suosituksia. Ja odottakaapas kun näette mitä huomenna on tarjolla!

Humputtelupäivä

Mitä jos pikkuperhe asuisi pääkaupunkiseudulla, tai vaikka Pyhännällä (Juniorin opintonäytetyön toimeksiantajan paikkakunta) tai ulkomailla? – En tiedä, mitä sitten. Luulen, olen jotensakin satavarma, että se olisi huomattavasti huonompi tilanne kuin se, että asuvat tuossa viiden kilometrin päässä. Se viisi kilometriä on itse asiassa oikein sopiva matka.

Se mahdollistaa näkemisen pari kertaa viikossa, ja tarvittaessa (osa-aikaiset ”mummila-päiväkotina” -jaksot) helposti useamminkin.

Tänään jo melkein nelivuotias (3 v. 10 kk) Apsu odotti minua aamukymmeneltä. Oli pitkästä aikaa vain meidän kahden yhteinen humputtelupäivä. Ehdotin että mennään joko Leo`s Leikkimaahan tai sitten Tietomaahan. Ensimmäisessä on käyty kerran ja Tietomaassa neljä kertaa aiemmin. Ja yllätyksekseni Apsu valitsi Tietomaan. Ja hyvä valinta olikin. Sinne oli neljäs kerros rakennettu ihan uusiksi.

Ja paljon uusista jutuista oli hyvinkin meille mieluista. EHkä kaikkein paras oli kun saatiin tehdä itse omat pienet mäkiautot ja niillä sitten ajella. Tehtiin autot kolmeenkin kertaan. Ja aina Apsu voitti kilpa-ajon. Aina.

Mutta  sählyssä me oltiin hyvä joukkue, ja aina pelin jälkeen läpsästiin ”give me five”!

Kolme ja puoli tuntia tuolla seikkaillessa kului nopsasti. Voin kyllä – nyt remontin jälkeen entistä enemmän – suositella Tietomaata myös pienille. Ja sitten kaupungille syömään: pizzaa ja jätskiä oli tilaus. Siispä sakeassa räntäsateessa mentiin Valkean Rossoon. Väsynyt poika istui silmät tapittaen ja veti kokonaisen lasten pizzan ilman hetkenkään miettimistä, isompia juttelematta, vaikka melkoinen selittäjä muutoin onkin. Ja sitten vielä  jätskiä päälle.

Kun vielä lupasin, että haetaan karkkipäiväksi (= perjantai) karkkikaupasta jotain, oli riemu juuri niin iso kuin saattoi odottaa. Pikkuisen epäilin, että entä jos äiti ei tykkää, kun mummi ostaa karkkia vielä jätskin päälle, Apsu totesi hyvin varmaan sävyyn: ”Ei sitä haittaa ollenkaan”. Humputtelepäivä oli taas niin hyvä ja mummille tärkeä. Ja oli se Apsullekin.

Toki mummikin oli väsynyt, mutta illaksikin oli vähän juhlaa tiedossa: ystävien kanssa ruokatreffit De Gamlas Hemiin. Ei hassumpaa. Menipä ilta äkkiä. Ja hyvin syöden. Vain ”yömyssy” Irish Coffee oli pettymys, kaikki muu (etanat, karitsa, mokkapannacotta) ja luonnollisesti seura maistuivat.

Vihertää – edes sisällä

 

Eucalyptuksen oksat ovat kyllä mukavia; tai siis ne on halpoja, ne kestävät vaikka kuinka kauan, ne tuovat vihreää sisälle ja niitä voi ripotella pienissä purkeissa vähän joka puolelle huuskollia. Minulla taitaa olla nyt kolme pientä purkkia, ja vielä yksi iso Festassa. Tänään – samalla kun kävin ostamassa Miniälle synttärilahjaa – ostin myös pikkuruukkunarsisseja. Vaikka pääsiäiseen on yli kuukausi vielä, niin silti ostin. Tällä viikolla on ollut niin keväistä. Ja tänäänkin sen yhden tunnin kun olin kaupungissa. Joten ihan hyvin voi jo vähän orientoitua pääsiäiseen.

Mökille lähtöä tässä on arvottu: lähdetäänkö lauantaina, mennäänkö pääsiäisenä, ehkä sittenkin siinä välissä tai miten tehdään. Ulkopuoliset tekijät taitanevat ratkaista, että ainakin ensi viikko ollaan Oulussa, mikä tarkoittaa, että pitäisi saada jostain puhtia käydä täällä hiihtämässä. Eipä ole minun latukilometrisaldoni tälle kaudelle häävi, lähinnä säälittävä. Lumen puutteen syyksi sitä ei voi laittaa.

Mutta huomiseksi on liikkumista luvassa. Meillä on Apsun kanssa humputtelupäivä. Sitä on yritetty monta kertaa viimeisen kuukauden aikana, mutta huomenna! Eiköhän molemmat olla terveitä ja valmiita lähtemään Leo´s Leikkimaahan!

 

 

Valoa kohti

Viikon kestänyt melkoinen ”radiohiljaisuus” tai siis bloggaamisen tahmeus taitaa vielä tänään jatkua. Vähän kituviikko, unohtelujen viikko, vähän huono viikko, paljon epämieluisia juttuja sattunut kohdalle joten eipä nyt oikein teksti pulppua.

Parasta tänään oli, kun olin aika varhain aamulla  ennen äidin lääkärissä käyttämistä kuvailemassa, täydentämässä vielä Oulun vanhoja kauniita rakennuksia -kuvaprojektini materiaaleja. Kuviin ja projektin työstämiseen on kulunut monia tunteja iltaisin. Lupaan, että viikonloppuna viimeistään näytän edes lähes valmiin ”teoksen”.

Ja sattuipa sitten iltapäivän ”oikealla” lenkillä taas halo kuvattavaksi. Pikkupakkanen, kimmeltävät hanget sen syntymistä ymmärtääkseni auttavat. Huikea oli kyllä muutenkin.

 

Connecting

Oulussa on menossa POLAR BEAR PITCHING Kansainvälinen tapahtuma yliopiston ja kaupungin yhteistyöllä tehty pitsaus-happening,  jonka After Partyt ovat Torinrannassa. Minä olin Pre Partyissa. Tai siis aamupäivällä kävin katsomassa, kun lämmittelivät rekkasaunaa ja kaivoivat avantoa. Hartwall on tehnyt lonkerobaarin ja Nokia aurinkokaaren tai mikähän tuon nimi onkaan. Touhua ja tohinaa oli.

 

Isoin lonkero ikinä? Ja varmasti kylmää?

Iltapäivä kuluikin sitten oppia saamassa: nyt osaan käyttää Lyytiä! Olipa hyvä nettikoulutus.

Ja tyttären kanssa pitkä puhelu, pitkästä aikaa kaikkien tietojen päivitys. Eihän me mitään arkirupattelijoita olla. Paitsi tietty whatsappissa, mutta että puhelimessa? – Ehei. Joskus on kuitenkin hyvä käyttää pitempi tovi päivityksiin.

Ja illalla sitten oltiinkin Juniorin kanssa saman pöydän ääressä. Meillä nyt niin paljon päivitettävää ole; aika ajantasaisia tiedot on. 😉

Connecting people – ihan niin kuin tässä Nokian sponssaamassa jääveistoksessa.

Kotoilijan maanantai

Olipas koko blogi unohtua tälle illalle..

mikä kertonee siitä, ettei ole tapahtunut mitään kummoista. Kuvien suoramyyntiyritystä, huomisen nettikoulutuksen ennakkotehtävien tekoa, Vastavaloa, Caritas, pyrystä poissa pysymistä, — niistä oli minun maanantaini tehty. Jotenkin vähän huono päivä kuitenkin. Mutta huomenna taas paistaa.

Kevättalven viikonlopussa

Ihan lauantai.

On tuntunut ihan lauantaille. Ehkä eilinen naapureiden käynti, tänään tekemätön päivä ja se, että pikkuperhe ei tullut syömään, tekivät tunteen lauantaista.

Lauantai tai sunnuntai, mutta onpa ollut kiva keli. Niin kaunis maaliskuun pakkaspäivä. Ja kun eiliseltä oli rääppiäisiä niin en ole juuri ollut sisällä.

Aika harvakseltaan julkaisen meiltä kotoa, edes Festasta, kuvia, mutta tässäpä nyt yksi. Siksikin, että yritän kertoa, kuinka kaunista on sälekaihtimien välistä siivilöityvä valo. Ja varjot. Ja nimenomaan tuo valo! Ja vihreä, olkoonkin ”tehty”.

Kuvissa näkyy (vas. alareunassa) valkoinen ruukku, jossa on ”heinää” (nyt myös bannerikuvassa). Muutamana vuonna olen kylvänyt – paitsi perinteistä rairuohoa – myös vehnänorasta, ja se on kyllä kaunista. Ja kiitollista, kuten anoppini varmasti sanoisi. Siis että se itää nopsasti ja varmasti: viikossa jo tuollainen nätti vihreä ”nurmi”. Sitä voi leikata huoletta ja se pysyy kauniina monta viikkoa. Voinpa suositella, kokeilehan, jollet ennen ole. Pääsiäinenhän on vasta reilun kuukauden päästä, mutta miksei voisi laittaa jo nyt keväistämään kotia? Ihan hyvin voi.

 

Naapurit syömässä

Tänään vieraita, paitsi että ei vieraita. Vaan ystäviä vuosikymmenien takaa, naapuruksiakin jo yli kolme vuosikymmentä.

Meillä oli paljon päivitettävää – enemmän kuin lenkillä tavatessa tai portin pielessä moikatessa ehditään sanoa tai läpikäydä.

Päivittämistä helpottamaan ja edesauttamaan olin värkännyt meille syötävää-…

MENU 9.3.2019

Toast Skagen

Poronpaistia
Porkkanarisottoa
Korvasienimuhennosta
Karpalohyytelöä

Creme Brülée Omar

Ja ohessa oli kyllä muutama lasillinen hyvää viiniäkin. Ja jälkkkärin jälkkäriksi vielä Chocoksin suklaata ja vähän juustoja. Ja loput tilkat viiniä…

Paljon tuli kuulluksi. Ja taas pohdittua vanhenemista, elämisen satunnaisuutta, epäoikeudenmukaisuuttakin. Menneitä juttuja ja mietteitä tulevasta.

Tällaisia iltoja tarvitaan.

Naistenpäivänä ikävä historiaa ..

Naisten päivä. Miksi juuri tänään? – Vuotuisjuhlahistorioitsijana (vaude minkä ”tittelin” itselleni keksinkään!!) rupesin (vasta tänään) etsimään tietoa, että miksi naisten päivä on juuri 8.3. Ja äkkiähän se tieto löytyi – yhdeltä lempisivustoltani:  https://almanakka.helsinki.fi/fi/

Kuvan naisista monet ovat minulle ”tuttuja”. Heidän ajatuksiaan ja aikaansaannoksiaan sivusin ja selitin aika usein luennoilla tai artikkeleissa: Hedvig Gebhard ja Lucina Hagman vilahtelivat ehkä eniten jutuissani. Mutta kyllä Minna Canth teki minuun vaikutuksen jo lukioikäisenä. Ja nyt myöhemmin aina vaan tärkeämmäksi on tullut hänen lausahduksensa:

”Kaikkea muuta, kunhan ei vaan puolikuollutta elämää”

Toinen sivusto, jolla edelleen usein vierailen on SKS:n sivusto. Ja sielläkin juttu naistenpäivään liittyen.

Aatelkaapa oikeasti noita naisia.

Noh, en ala luennoimaan, vaikka tänään on ollut kummallinen kaipuu opettamaan, luennoimaan, uppoamaan menneisiin vuosikymmeniin. Eikä se kaipuu taida johtua (vain) naistenpäivästä. Historiaa, siitä oppimista ja sen opettamista, on ollut muuten vain ikävä.

Naistenpäiväni on kyllä mennyt ”perinteisissä naisten töissä”: olen siivonnut Festan. En vain pintapyyhkinyt, vaan se kunnon kevätsiivous. Olen ennenkin sanonut, että on hyvä kun tulee kutsuneeksi ystäviä ja vieraita kotiin, niin tulee järjestellyksi ja laittaneeksi kaikkea selllaista, mitä keskenään ollessa vitkuttaa loputtomiin. Viherkasvit ovat tänään saaneet huoltotoimenpiteitä osakseen, Festaa monin tavoin ”ylöspantu”, keväistetty. Se on ollut tarpeen, sillä sää on ollut lievästi sanon luminen: Pehtoori on tehnyt tänään kolmesti lumityöt. Meiltä ei kohta enää näe ulos. Tai siis näkee, mutta siellä on vain lunta. 😉

Luovuutta liikkeellä?

Päivä vierähti vähän kuin unessa. Sentään pariinkin otteeseen ollessani ulkosalla oli n heräillä ja tässä maailmassa, muutoin vähän omissa ajatuksissa ja toiskeleposena. Mutta eipä sillä niin väliä.

Ulkona mieleen tuli ajatuksia uusista korttisarjoista… Ja yhtä ajatusta (”Oulun tornit”) jo otinkin kuvia, … vähän värkkäsin. Ja sitten tuli mieleen Jussi Lahtisen kortit ja julisteet. Tiedättehän ne eri kaupungeista tehdyt hienot mv-kortit, joissa on kaupunkien maamerkkejä. Siis olenko nyt pöllimässä ideaa, kopioimassa harrastajatasollani jotain oikean kuvataiteilijan tuotosta. Ks. Lahtisen töitä: http://www.jussilahtinen.fi/ 

Ja sitten toisenlaista toteutusta mietin myös.

Ihan selvästi tämä pitkään jatkunut laiskotteluni, tekemättömyyteni saa aikaa luovia ajatuksia, toisin kuin joku viikko sitten vielä epäilin. Mutta totta puhuen: pitäisi kyllä ryhtyä jollekin.

Oulun kauneimpia taloja

Tässä eiliseen ”vaakuna-arvoitukseen”  vastauskuvat.  Vasemmalla ylhäällä Torikadulla nykyinen kulttuuritalo Valve. Siitä ja sen historiasta olen kirjoitellut täällä blogissakin vähäsen KLIKS.  Oikealla ylhäällä Kaupungintalo, ja siitäkin on täällä jotain mainintoja (KLIKS). Alhaalla vasemmalla Koulukadulla oleva Osuuskaupan talo ja oikealla alhaalla Vanha Paloasema, jossa toimii nykyään Grill It -ravintola.

Osuuskaupan taloon liittyen suora lainaus Kansallisarkiston sivustolta:

Oulun osuuskauppa perustettiin 1901 ja ensimmäisen myymälänsä se avasi vuotta myöhemmin Pakkahuoneenkadulla. Oulun Osuuskauppa oli Kulutusosuuskuntien Keskusliiton (myöh. OTK) jäsen ja sitä johti yli 50 vuoden ajan Otto Karhi. Toimialoista edustettuina olivat myymälätoiminnan ohella mm. leipomo, makkaratehdas, meijeri, jalkinekorjaamo, kutomo, metallikorjaamo, sikala ja teurastamo.  Jäsenten ja myymälöiden määrällä mitattuna Oulun osuuskauppa nousi sotien jälkeisen Suomen kolmanneksi suurimmaksi osuusliikkeeksi. Sillä oli myymälöitä Haukipudasta, Pudasjärveä ja Vihantia myöten. Oulun osuuskauppa ja muut paikalliset osuuskaupat fuusioitiin 1983 OTK:hon, jolloin syntyi E-osuuskunta EKA.

Talossa olleessa leipomossa tehtiin ymmärtääkseni myös mm. Hulikakkua, mistä on sitten nimi nykyiselle asunto-osakeyhtiölle. Leipomon savupiippu näkyy sisäpihalta ottamassani kuvassa. Sitä ei olla ainakaan vielä purkamassa niin kuin Stora Enson (ent. Oulu-yhtiö) piippua, mikä tietysti kuohuttaa oululaisia. Oululaiseen osuuskauppaliikkeeseen ja nimenomaan tähän taloon liittyy keskeisesti myös Otto Karhi. Hän oli liikkeen johdossa puoli vuosisataa. Pääkonttori ja hänen asuntonsa olivat tässä talossa.

Hulikakkua (tai sen jäljitelmää) oli jokunen vuosi sitten myynnissä Merikoskenkadun Leipomokaupassa, ostinkin. Nimi Hulikakku tulee sanasta ”hålkaka” eli reikäleipäähän se kakku on. Sen kehitti kuulemma leipurimestari Armas Kinnunen, joka asui Raksilan Osulan aidan takana. Hulikakku oli pyöreä reikäleipä noin 1,5 cm paksuinen ja se oli helposti jaettavissa kuuteen osaan. Taikina oli tehty pääasiassa ruisjauhoista, mutta siihen oli lisätty noin 10 % vehnäjauhoja.  Perinnetietous ei kerro oliko leipä tehty juureen.

Talo on ns. Kakaravaaran alueella, ja sen viereiseen matalaan autohallin seinään on tullut uusi muraali.  En vielä löytänyt tekijää, mutta tyyli näyttäisi samalta kuin Kajaanintien alkuun syksyllä valmistunut komea, korkea muraali (Kliks).

Näille huudeille kävelin tänäänkin, mutta kuvauskeli ei ollut mitenkään hyvä, joten mitään uusia otoksia.

Erilaista laskiaista

Laskiaistiistai ja kymppiviikko! Eikä työelämävelvoitteita ja silti me ollaan Oulussa. Mökille ei menty, sillä oltiin aika vasta ja pikkuperhekään ei Juniorin opiskelujen (lopputyön rutistusta) ja töiden vuoksi päässyt. Toivottavasti pääsevät jossain välissä huhtikuussa.

Mutta kyllä kelpaa Oulussakin ulkoilla näillä keleillä. Jatkoin Oulun rakennusten kuvauskierroksiani tänään. Ja sen tuloksena olisi nyt teille pieni arvaus- tai tietokisa. Kuvasin kaikki löytämäni Oulun vaakunat.

Löysin vain nuo neljä… Onko vielä jossain muissa rakennuksissa Oulun vaakunoita? Haluaisin nekin käydä kuvailemassa. Kerrohan jos tiedät.

Ja tunnistatko nämä? Missä ovat nämä neljä Oulun vaakunaa? Jätin jokaiseen kuvaan vähän rakennuksen seinää tai kattoa, jotta vaakuna olisi helpompi sijoittaa paikalleen.’

Illansuussa sitten ajelimme Caritakseen hakemaaan äidin syömään. Pitkään oli suunniteltu ja valmisteltu tuulettumista, blinisapuskaa, ravintolapäivällistä… Monien vaiheiden jälkeen se onnistui tänään. Systeri ja avokkinsa olivat myös, mukava niin. Olimme Hugossa. Blinejä ei enää ollut tarjolla, mutta paljon muuta hyvää. Ruoka ja palvelu (luomuhissi pyörätuolille!!!) olivat vähintäänkin oivallisia. Me saattelimme murmelin (= äidin) kotiin ja nyt olemme iloisia, että huomenna ei ole työpäivä. 😉

Oulun taloja

Nyt on pitkän aikaa, ainakin koko talven, ollut sellaista että maanantai on kodinhoitopäivä: siivousta, pyykkiä, erinäisiä järjestelyjä ja niin se on ollut tänäänkin. Pitkälle iltapäivään oli oikein tylsä ilmakin, pakkasta ja pilvistä, joten annoin itselleni luvan pysytellä sisällä, mutta aurinko mokama jo neljän tienoilla paistoi oikeinkin komeasti. Onneksi päätin lähteä kaupungille tepastelemaan.

Uutta ja vanhaa Oulua katselin, kuvailin.

Koko aseman seutu ja Rautatienkatu on sekin valtavan myllerryksen ja rakentamisen alla. Vastikään valmistut iso korkea, valkoinen, rantalomakohteen hotellin näköinen talo, viehättää jotenkin minun silmääni, ja siinä on kaupungin kauneimmat paloportaat.

Hoksasinpa, että vanhan Arlin (myöh. Oskarin kellari)  ja matkustajakodin tai Tullihotelli  tms. talon paikalle (hirmu nopeasti) tehdyn uuden kerrostalon alakertaa tulee iso Asia Market. Siis ihan asemaa vastapäätä Nyt kun Hallin pieni aasialaisten ruokien kauppa on sekin pois, niin pitänee käydä tutustumassa tuohon uuteen.

Vanhaa Oulua edustakoon tämä yksi Oulun komeimmista rakennuksista, jota ei vain tahdo koskaan hoksata. Ossuuskaupan  konttori, sauna, leipomo ja makkaratehdas (tai ainakin varasto), pihapiirissä suutari ja satulaseppä  – mitä kaikkea siinä on sotien välisellä kaudella ollutkaan. Mitähän siinä nyt on? Asuntoja ainakin, mutta mitä muuta? Rakennus on takaakin todella hieno. Se on jo 110 vuotta vanha. Eikä tarvi purkaa homevaurioiden vuoksi.

Ja laitanpa tähän vielä sen minun viikonloppuna aloittamani maapallo-projektin ensimmäisen valmiin kuvan, jonka laitoin jo Vastavaloonkin.  Tämän nimi on ”Maailma radaltaan”.

Ruokaviikonloppu

Kolme kalaruokapäivää takana. Perjantaina haukea serranokääreessä, eilen lohta chili-limeliemessä ja tänään sushia, jossa pääasiallisena täytteenä lohta.

Viikonloppu kulunut ruoan ja ulkoilman, kuvien ja ylenpalttisen lepäilyn merkeissä. 🙂

Eilinen uusi lohiruoka oli simppeli, hyvä aasialainen ruoka. Ohje on ”vanhasta” Safkaa-kirjasta, ja oheen wokkasin munanuudeleita ja tein salaatin, jossa oli kananmunaa, avocadoa, kurkkua, suolapähkinöitä. Ihan hyvä lauantairuoka siitä tuli. Ja kuvan tietysti unohdin ottaa, mutta värikäs annos se olii. Limeä ja inkivääriä, soijaa ja chiliä, monta minun lempparijuttua mukana.

Pintapaistettua lohta lime-chililiemessä 

600 g pala lohta
1 tuore chili
pala tuoretta inkivääriä
1,5 dl soijakastiketta
2 limen mehu

Laita uuni kuumenemaan 150 asteeseen. Leikkaa lohifileestä noin kolmen sentin paksuiset viipaleet.
Paista viipaleet kuumalla paistinpannulla, vain noin minuutin verran. Tarkoitus on että vain pinta kypsyy.

Nosta viipaleet uunivuokaan paistettu puoli ylöspäin.

Tee liemi: viipaloi chili ja inkivääri pikkukattilan pohjalle, lisää soijakastike ja limemehu. Keitä seosta kevyesti pari kolme minuuttia, jotta liemi ehtii maustua. Kaada kiehuva liemi lohipalojen päälle niin,että nestettä on noin puoliväliin lohipaloja.

Nosta vuoka uuniin ja kypsennä lohipaloja 150 asteessa noin 10 minuuttia. Nosta vuoka uunista ja anna lohipalojen jälkikypsyä liemessään vielä tovi.

Tänään kun tuli pikkuperhe syömään, olin pitkästä aikaa tehnyt sushia (sattuipa olemaan meidän lähikaupassa lohi tarjouksessa, joten ostin kokonaisen, ja graavasin itse osan (ja kuinka minä kaipaankaan Kauppahallia ja M:n kalatiskiä!!).

Oheen oli myös uuniperunoita ja lohimoussea, josko nuorilla ja ukkelilla olisi enemmänkin nälkä, ja sitte jälkkäriksi täytekakkua. Nimenomaan Apsulle: Ryhmä Hau -kakku. Ja kyllä se oli selvästi parempaa kuin potut! Kakku ei ollut kovin kummoisen näköinen, Juniori oli sentään kuvan ottanut, – just oikealla hetkellä— 😉

mutta aikuisten kannalta olennaista on, että täytteenä oli uutta lakkarahkaa (sekä vaniljakermavaahtoa) ja pinnalla (siis kakkukuvan alla) lakka-tuorejuustoa. Ja kyllä ne pelittivät. Ensi kerralla, aikuisten kakkuun ;), vielä (anopin tapaan) sokeroituja lakkoja väliin. Ja tuo lakkarahka! Kyllä tykkään. Voin ihan tuosta vaan, ohimennen, lounaaksi (juuri ennen ”oikeaa” ruokaa) syödä purkillisen jääkaapin oven vieressä… 😉

Ja sitten vielä yksi resepti – ihan oma kehitelmä. Ja nyt on kuvakin.

JyväsHyvän Karpalo-kaurakeksejä (jotka sellaisenaankin ovat oikein hyviä aamukahvin kera) ja Castellon Creamy-sinihomejuustoa. Ja kuten kuvasta näkyy, – punaviini ei ole pahitteeksi ohessa. Päinvastoin. Vähän tuollaisia kaltaiseni ”macaronsit-ei-onnistu-teen-jotain-rustiikimpaa” -tyypin herkkuja. Olen nyt viikonlopun aikana syönyt noita(kin) ihan liikaa.

Sanoinko jo, että oli niiiiin hieno ilma tänään. Ihan paras mahdollinen hiihtoloma keli. Mikä ei kyllä tarkoita, että olisin käynyt hiihtämässä, mutta pitkän lenkin kävellen sentään tein.

 

Näetkö nuo kimmellykset? Niissä on auringon valo. Puhtaan hangen – hyvän ilman hengittää – valo. Minulla on ainakin kymmenen tällaista kuvaa. Ihan kuin en muuten tajuaisi, kuinka on vaan niin hienoa nämä kaikki vuodenajat, (kaupunki)luonto, valo, puhtaus, sunnuntaiaamun rauha, liikkumisen ilo. Elämä on.

 

 

Karttapallon vierellä

Miten tässä taas näin kävikään? Kovasti olen ollut koko päivän touhuavani, liikkuvani, mutta ei mitään jälkiä ole jäänyt. No ehkä nälkä on sentään hankittu (lenkki sakeassa lumipyryssä auraamattomilla pikkuteillä) ja selätetty (taas uudenlaista kalaruokaa).

Ai niin, mutta perhe-whatsapp (ette tiedä, kuinka on Eevis jo tomera tyttö, ja hänellä asiaa riittää, vaikkei ikää ole vielä neljää kuukauttakaan), messenger-viesteilyä serkun kanssa, puhelu vanhalta koulukaverilta, äidin kanssa normipuhelut ja ruokavieraiden kutsuminen ens viikonlopulle, joten onhan sitä edes some-pöhinää ollut. Siis kontakteja: kommunikointia ihmisten kanssa. Vaikkei jälkiä, niin hyviä juttuja kuitenkin.

Blogiväsymystä on selvästikin olemassa… mutta huomiseksi on tulossa parikin reseptiä, ehkä jopa onnistunut ”teos”, jota tässä värkkäilen ja jonka työnimi on ”maailma hajoaa”.

Apsu lainasi mummille omaa maapalloaan tätä projektia varten, ja paitsi että olen tuota kuvaillut, niin onpa se kyllä kiehtovakin. Tulee mieleen kansakouluajat, ja se hämmästys ja kummastus, joka maailman, nimenomaan maapallon hahmottamiseen tuolloin tuli. Nyt pallolta löytyy paljon uusia paikkoja, valtioitakin. Kovin ilahduttavaa ei ole ollut huomata, kuinka vähän maailmaan maista ja niiden sijainnista tietääkään.

Opiskeluaikana, vielä asuessani yksikseni, minulla oli kirjoituspöydällä – paitsi legendaarin, pelottava, paha tentittävä Westerman, Grosser Atlas zur Weltgeschichte – myös Lukion kartasto. Kartat ovat kiehtovia. Ja sen tentinkin sain ihan kunnialla läpi, vaikka oli kyllä yksi pahimpia koko maisterisopinnoissa.

Palaan pallolle huomenissa…