Kesäaikaan hyvin syöden

Tänään oli jälkkäriksi jäädykettä. Instassa kuva kokonaisesta versiosta. Mustikka-vadelmajäädykettä. Ja mustikkakastiketta ja kermavaahtoa. Reilut parikymmentä vuotta sitten, silloin kun telkkarista tuli Bon Appetit ja minä opettelin (niin kuin vieläkin) tekemään vähän ”mutkikkaampia” (= vispaa vesihauteessa) ruokia, tein usein jäädykkeitä. Varsinkin lakkajäädykettä meillä oli usein tarjolla. Siis tänään vähän retrohenkistä jälkkäriä.

Ja pääruokana paistettuja nuudeleita ja kurkuma-inkiväärimaustettua uunibroileria. Fileitä. ”Mummi, minä tykkään nuudeleista” ja ”Saako tehdä toisen tötterön?” Apsu sai valmiita vohvelitötteröitä, jotka sai itse täyttää jäädykkeellä, koristella kermavaahdolla ja strösseleillä. Niin hyvää! Ja niin ilo katsella lapsen nauttimista. Ja kyllä muutkin nauttivat.  Pitkään syötiin, juteltiin valvomisesta, opinnäytteestä, Eeviksestä (kääntyy jo, ja kaksi hammasta – ei mitään pikkujuttuja 🙂 ), Apsun shoppailusta omalla rahalla, esikoisen pyöräilystä (eilen Hämeenlinna – Hakaniemi polkien!), kevään tulosta, kaikesta tavallisesta, kaikesta.

Aamupäivällä ehdin häthätää (koska kesäaika) käydä Hartaanselän tienoilla (etsimässä, löytämättä joutsenia) lenkillä ja kaupan kautta kotiin. Kuinka sitä on tottunutkaan, että kaupat on auki sunnuntaisin. Kyllä minä vähän tupisin silloin kun uudistus tuli, mutta nyt se on jotenkin niin tavallista.

Veroilmoitusten viimeistelyä, Juniorin jelppaamista, kuvia ja kirjoja. BookBeat on ollut reilun viikon, ja olen täysin riippuvainen!

 

Kevättä sisällä ja ulkona

Aurinkoa, aurinkoa, aurinkoa.

Se tekee hyvää. Mutta myös paljastaa pölyt ja tahmat keittiön ovissa. Siispä ensin vähän siivous- ja kuuraushommia, ja uusi matto Festan keittiöön. Minä pidän räsymatoista hyvin paljon. Ja olen hankkinut Festaan kaksikin punaista mattoa, ja yhden vanhan valkoisen kanssa niitä siellä vaihtelen – vuodenajan ja puhtauden niin vaatiessa. Nyt – kevätauringon paistaessa ja minun enemmän vähemmän sotkettuani – olisi aika vaihtaa puhdas. Mutta kun en räsymattoja talvella pese. Vain kesän mattopyykkiin ne kuuluvat. Jokunen viikko sitten tilasin äidin kylppäriin uuden Pappeliinan – mainioita myös rollaattorikäyttäjälle: eivät luista tai liiku, kestävät kosteutta ja on helppo pestä koneessa. Samassa tilauksessa sitten myös meille uusi Pappelina. Kylppärissä ja kodinhoitohuoneessa sekä mökin vessassa meillä sellaiset jo onkin. Nyt sitten tänään Festaan, samalla kun muutoinkin sitä (taas!) siivosin ja kukkia purkista toiseen siirtelin. Hyvin sopii sinnekin.

Ja sitten siis kamerakävelylle kaupunkiin. Minun Oulun kauniit rakennukset -projektini on laajentunut. Todellakin laajentunut. Saa nähdä mitä loppujen lopuksi siitä saan aikaiseksi… 😉 Tänään oli valoa ja värejä kaupunkimaisemassa.

Oululaisten ihan oma Flat Iron – kolmiotalo, opettajien talo. Olenko jo kertonut: jos joskus olisi pakko muuttaa Oulun keskustaan, haluaisin muuttaa tuon talon ylimpään kerrokseen. Juuri tuonne, josta näkee jokisuistoon, josta näkee vettä.

Kotiin palauduttua Juniorin kanssa konsultointia opparista, ja sitten duunaamaan sapuskaa. Merkillistä laiskuutta ruoanlaitossa, vähän sellainen kaappien tyhjennyssafka, ja vähän uutta mukana. Meidän lähikaupassa oli eilen uusia tomaatteja: liki mustia primora-tomaatteja, joita mainostetaan erityisesti kypsennättäviin ruokaan, mutta minä laitoin salaattiin. Vähän ripottelin sokeria pinnalle.

Oikein makoisa, mukavasti kiinteä tomaattilajike on tämä. Kannattaa kokeilla. Salaatin oheen katkarapu-lohipastaa, eikä oikeastaan kannata kysellä mitä siihen tuli. Ei voi muistaa… 😉 Ja pasta oli barolo-pastaa. Punaviinillä värjättyä tagliatellea. Hyväähän sekin oli. Ja paljon raastettua pecorinoa. Hyvä on .. mutta enhän väittänytkään, että olisi ollut mikään dieettiruoka?

Siinä kaikki.

Talvi taittuu

Harvoinpa tuuli minun kokoistani ihmistä merenrannassa heiluttaa. Tänään heilutti. Jo matkalla Möljän kärkeen tuuli kovasti, puista lähtevä humina, ääni ja tuntu olivat vahvoja. Nimenomaan vahvoja.

Pysyin kuin pysyinkin pystyssä (jälleen kiitos Ice Bugien ja ominaispainoni 😉 ), ja sain sen ”pakolliset”  10 000 askelta täyteen. Ja kymmeniä otoksia muistikortille. Tänään visuaalisinta olivat rapakot. Ja taivas. Palapeleihin on uusia taivaita… 😉 Ja kadutkin.

Kevättä kohti.

Iltapäivällä olennaisinta sapuskan teko. Piiiiitkästä aikaa keittelin simpukoita. Merimiehen tapaan. Melkein helpompaa kuin nakkien keitto. Ja mukava ruoka.

Pääruoaksi haukea. Eilisen voutineuvoston kokouksen yhteydessä sain Vice-Conseiller Culinairelta (keittiö- ja ruoka-alan ammattilainen viimeisen päälle) vinkin hauen valmistukseen. Meillä ei ollut pilkkisaalista, mutta lähikaupasta löytyi sekä haukea että kylmäsavulohta (en enää huoli muuta kuin Hailuodossa savustettua) ja minulla hyvä kalarulllien ohje, joka toimi myös hauen kanssa. Oheen parsaa ja hollandaisea.

Tämä viikonloppu tuntuu merkillisesti ansaitulta. Siispä siitä nautimme. 😉  Suosittelen teillekin. 😉

Ai niin, ja suosittelen tätäkin. Ihan tieteellisen tutkimuksen parissa tässä nytkin … Litran (muovi)pullollinen maksaa 11,50 euroa. Ei paha, ei millään muotoa. Italian zinfandel

Ei nyt niin tavattoman erikoinen, mutta suht edullinen italialainen kelpo zinfandel.

Positiivisella katseella

 

Tänään ei paljonkaan ole näkynyt aurinkoa.

Mutta monta muuta positiivista juttua. Nuo (lauantaina saamani) kukat. Esimerkiksi.

Ja että löysin taas kerran hävöksissä olleet vihkisormukset. Ei ne olleet kuin eilisen hukassa, ja tänään sitten löytyivät ulkohousujen taskusta.

Olen myynyt Vastavalossa yhden kuvan.

Illan kokouksessa en ottanut kovin paljon hommia tehtäväksi, selvitettäväksi, tiedotettavaksi.

Keksin uudenlaisen uunilohiruoan: sopiva pala lohifilettä voideltuun uunivuokaan, vähän sitruunamehua pinnalle, sitten ohuita tomaattiviipaleita, ohuita suolakurkkuviipaleita ja päällimmäiseksi fetaviipaleita. 200-asteiseen uuniin (oisko ollut 20 – 25 minuuttia). Hetki vetäytymistä. Oheen riisiä (kalafondia keitinveteen) ja salaatti, jossa kurkkua ja hunajamelonia.

Että on BookBeat.

Hyvä elämä.

 

 

Tänään kuvaillen ja tanssien .. tai noh…

Tänään sitten yhtä intensiivisesti sisällä kuin eilen ulkona, eli koko päivän. Yhtä kuvakilpailua varten otin ”lavastekuvia” tai siis lavastettuja kuvia ja samoin yhtä tilaustyötä värkkäilin. Edelleen työstin Oulunn rakennukset -projektia ja kirosin, että miksi VASTA nyt otin hyllystä Photarin opaskirjan. ”Varmuuden vuoksi” tarkistin, oliko sittenkin syväykseen olemassa yksi helpotus tai siis keino, jota en ollut käyttänyt. Olisinpa tarkastanut aiemmin! Olisin säästänyt varmasti kymmeniä tunteja aikaa… Mutta näinhän suomalaiset toimivat: manuaaleihin ja ohjeisiin ei kosketa ennen kuin on pakko.

~~~~~~~~~~~~~~

Ja palasimme juuri tanssishow´sta. Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman ammattitanssijat/opet ovat parhaillaan kiertueella Tanssien tähtiin. Hoksasin joskus tammikuussa liian myöhään, että tällainen happening oli tulossa, ei saatu lippuja. Mutta kun näin ilmoituksen, että Ouluun järjestetään toinen näytös, olin hereillä ja hankin meille piletit. Tässä show´ssa monilla paikkakunnilla on ammattilaisten lisäksi joku ylläritanssija: Hannes Suomminen, Tuure Boelius, Pekka Pouta ja Oulussa piti olla James Nikander (Barbaari) mutta olipa tietysti eilen Rovaniemen keikalla loukannut kätensä, joten häntä ei sitten nähty. ;( Eikä Hannesta.  No mutta.

Tunnin show, ammattitanssijat, ammattishow. Oulun Teatteri täynnä, meillä ystäviäkin joukossa.

Hyvähän se oli. Niin hyvää viihdettä. Liian nopeasti ohi. Aluksi olin vähän ”pettynyt”: ei ylihienoja pukuja, ei livebändiä, ja ehkä liikaa show-tanssia. Olisin halunnut enemmän kilpatansseja. Ehkä. Jälkimmäinen puolituntinen oli jo huikeaa tanssia – vaikka kyllä jäin kaipaamaan Heleniuksen pariskunnan wienervalssia ja Katrin ja Ranimuksen tangoa.

Kun puolet (4/9 Ansku, Katri, Marko, Joni Ranimus) ovat oululaislähtöisiä ei ole ihme, että yleisö eli mukana, ja luulenpa että tanssijoillakin oli sellainen kotikenttä-olo. Oulu on kuitenkin ainoa kaupunki, jossa näitä esityksiä on kaksi salillista.

Ansku ja Marko ovat mun lemppareita.

Olenhan muistanut jo aiemmin kertoa, että olen tanssinut Markon (Keränen) kanssa. 😉 Olimme noin 15 vuotta sitten Pehtoorin kanssa tanssikurssilla, jota veti Marko (ihan poikanen silloin, s. 1977) ja kun harjoittelimme tangoa, ei meillä Pehtoorin kanssa oikein sujunut: tanssisalin seinän peli ”tuli aina vastaan” kuten kavaljeerini ilmoitti. Siinä vaiheessa Marko tuli parikseni ja näytti, me näytimme 😉 , miten tangon kuuluu sujua. Se oli mukavaa. Kuten koko tanssikurssi.

Ja mukava oli tämän iltainen show, joka parani koko ajan loppua kohti. Kaikkinensa hyvä ilta.

Vaakunakylässä

Täällä – täälläkin – olin tänään kameran kanssa. Talovanhus (ensimmäiset osat kai jo 1860-luvlta) on tyhjillään, ja taitaa jäädä vuoden 2026 asuntomessualueen alle. Oululaisen kauppaporvariston, nimenomaan Åströmien omistuksessa tämä – tämäkin – huvila on ollut 1800-luvun lopulla, ja seuraavan vuosisadan alussa se tunnettiin Ravanderin huvilana. Poikamiehet, elämäntapaporvareiksi nimetyt Oskar ja Georg ajelivat komeilla autoilla, mutta olivat kuulemma melkoisia erakkoja.

1920-luvulla huvilaa ryhtyi vuokraamaan Oulun Merenkävijät, joiden käytössä se oli 1960-luvun vaihteeseen asti. Tosin sota-aikana Merenkävijät joutuivat luopumaan siitä, sillä Ravanderin huvilasta tuli jatkosodan aikana saksalaisten varuskunnan upseerien huoneisto tai esikunta taitaa olla parempi sana. Tämä on viimeinen jäljellä oleva rakennus ns. Vaakunakylästä. Hietasaaressa, itäreunalla, juuri tämän rakennuksen takana rannalla oli saksalaisten joukkojen parakkikylä. Parakkikylän portin yläreunassa oli vaakuna ja parakkien ikkunaluukuihin sotilaat olivat tehneet kotiseutujensa vaakunoita, joten koko pieni varuskunta-alue sai silloin nimekseen Vaakunakylä.

Viimeiset parakit purettiin vasta joskus 1970-luvulla, joilloin alueesta oli tullut laitapuolen kulkijoiden asuinsija.

Vaakunakylästä lähdin Hartaanselän rantoja pitkin kaupunkiin, etsiskelin niitä joutsenia, jotka kaikki muut tuntuvan nähneen ja kuvanneen, mutta eiväthän ne minulle näyttäytyneet.

Iltapäivällä Juniori lähetti oppariaihionsa kommentoitavaksi: pidettiinpä äsken sitten puhelinseminaarikin. Kiva arvostella, kannustaa ja kommentoida, kun ei yhtään tiedä oppiaineesta ja OAMKin tavasta opettaa ja vaatia oppineisuutta. Osasinpa ainakin kysellä epäselvistä kohdista. 😉 No ja toki jotain muutakin.

 

Meksikolaista ja juttuja

Aamupäivän tuhnun ja tuulisen kelin kääntyessä aurinkoiseksi kevättalven päiväksi olin kävelemässä kohti kaupunkia. Ystävän kanssa lounastreffit, kuulumisten päivitystreffit. Joskus menneinä vuosina meillä oli lounastreffejä töissä, Linnanmaalla, mutta minun sieltä liuttua pois, jäivät yhteiset lounaatkin.

Tänään siihen oli kuitenkin mahdollisuus. Ja taas toteamus, että näitä jatketaan. Treffasimme Hallituskadun meksikolaisessa (Coyjoacan), jonka olemme testanneet myös Oulun etniset ravintolat -sarjassa ja nimenomaan meksikolaisen ruoan asiantuntijan mukana ollessa. Niin kuin noilla aiemmillakin kerroilla niin tänään kin Coyjoacanissa ruoka oli hyvää. Kympillä saa hyvän ja täyttävän lounaan. Eikä ala carte, jota tarjoillaan pitkin päivää, ole paljoakaan kalliimpi. Ei ole tex-mexiä vaan oikeaa meksikolaista ruokaa, nopaliakin on listassa. Kaktusta siis.

Ja olihan meillä satunnaisista chaittalyistä huolimatta päivitettävää. ”Tässä iässä”. Sehän se aihe taas oli.

Loppupäivän saldona on se, että olen nyt tilannut koekappaleen palapelistä ja postikortteja samasta kuvasta.

Viime viikolla lähettelin aika moneenkin paikkaan kyselyjä kuvien myyntioikeuksista. Yhdestä on vastattu. Kun ei tarvisi muuta kuin lähettää kirje paluupostissa ja todeta että ”kyllä” tai ”ei”. Mutta ei mitään vastauksia. En tykkää. Muutamassa muussakin asiassa olen lähetellyt yhteydenottoja, kysymyksiä, eikä mitään vastausta. Vastauksia odottelen. Ja minähän olen suhteellisen huono odottelemaan mitään. 😉

 

Meillä on pupu pensaassa. Tai paremminkin joulukorissa jonka olen tuunannut uuteen kauteen. 😉