Uutta tulossa …

Ovi on vielä kiinni, mutta kyllä se jo tänään vähän raottui.

Juuri äsken oli tapaaminen ja yhteistyökuviosta alustava sopiminen. Olen niin innossani. Uusi kuvausprojekti tuo tänne blogiinkin Porotokan.

Muutoinkin mukava perjantai. Ulkoilua, kävelyä, hyvää ruokaa – palaan reseptin kanssa asiaan vaikka huomenissa.

Suunnitelmien vaihtuminen

Me ollaan Pehtoorin kanssa saatu ystävänpäiväkortti. Se oli postilaatikossa jo sunnuntaina, kun tultiin kotiin mökiltä. 

 

Jollet hyvästä käsialasta huolimatta saa selvää, niin siinä lukee ”Mummi ja pappa. Rantapelto. toivoo Aatu.”  Etupuolella on kuva, jossa lukee ”kiitos että olet ystävä”.   Aika liikkis, eikö?

Minulla ja tällä ystävällä oli aie viettää tämä päivä yhdessä, ja mm. mennä iltapäiväksi Leo´s Leikkimaahan, mutta iskipä sitten Apsulle mahatauti, joten eipä me sitten nähtykään eikä mihinkään lähdetty. 🙁

Postiasioille yksikseni lähdin (laajakulma-objektiivi hajosi ilmeisesti Lapin kireiden pakkaspäivien ja pitkän iän seurauksena, joten postitin huoltoon. Kallis, nykyisin mieluisin linssi, toivottavasti on korjattavissa), viikonlopun ruoka- ja viiniostoksille sekä kirjakauppaan. Ihan vaan yhden matkaoppaan ja yhden toisen kirjan (Liisa Väisäsen ”Symbolien pitopöydässä”) ostin.  Ja uuteen Alppi-takkiin huivin ja topin. Ihan niinkuin niitä ei olisi ennestään, mutta  ihan oikeaa vaaleanpunaista ei ollut ennestään. Vaikka eipä kyllä ole tiedossa mitään tapahtumaakaan mihin niitä tarvisin. Mutta onpahan valmiina kun tarvin.

Samalla reissulla näin penkkariajot, ja vaikka minä olin pahoillani kertakaikkisen kurjasta kelistä – räntää ja rakeita, vettä ja vihmovaa tullta – niin iloisena tuntuivat abit kuorma-autojen lavoilla hihkuvan.

Kuorkkuriletkat eivät olleet syy, miksi kaupungin liikenne tukkiutui, ja tuntui etten sieltä kotiin pääse ollenkaan. Harvoin Oulussa sää saa liikenteen niin sekaisin. Vain Cokis-rekka, vappu ja Kärppien liigamestaruus ovat tainneet olla noin isojen ongelmien takana. Tänään kyllä onnettomuuksiakin, ihan tuossa meidän lähellä auto katollaankin. Onneksi ei tarvitse lähteä mihinkään ajelemaan.

 

 

Huoltopäivä, ja ”matkalla mukana”

 

Samalle päivälle hammaskiven poisto ja muu purukaluston huolto, ripsien ja kulmien väri sekä niska-hartiaseudun hieronta. Ja niiden välissä tepastelua kaupungissa ja Nallikarissa.

Ja samaan aikaan toisaalla, tai siis parhaillaan (ke 13.2. klo 19.30), tyär on täällä:

Flying Radar on kyllä kiehtovaa seurattavaa.

Matkalla minnekö? No Meksikoon – lukulomalle kuulemma. 😀 Kesällä sinkkuuntunut esikoinen on tehnyt pieniä kotimaan matkoja pitkin kesää ja syksyä: Ouluun, Lappiin, Tampereelle, Turkuun, – Tallinaankin. Opiskellut ominaiseen tapaansa paljon ja nopeasti, erinomaisestikin vielä. Ollut todella innostunut elämänmuutoksestaan ja tyytyväinen tekemiinsä ratkaisuihin. Tuntuu vähän kuin elävänsä ”uutta nuoruutta” tai siis nauttii opiskelusta ja opiskelijariennoista ja ”työttömästä” elämästä ihan täysillä.

Ja ilmoitti ennen joulua, että lähtee ”kevätlomaviikolla” Meksikoon tapaamaan tuttuja ja lämpimään. Vakaana aikeena koodailla päivät ja illat tavata ystäviään ja juhlia. Sinne on menossa. Mikäs siinä. Tällä kertaa olen vilpittömästi iloinen puolestaan. Viimeksi kun lapsi meni sinne – jäädäkseen yli vuodeksi töihin – olin niin surullinen, liki ahdistunut.

Silloin oli täällä blogissakin menossa ”Terveisiä (ja kuvia) Meksikosta” -sarja. Silloin tyttärellä ei ollut paluulippua olemassakaan, nyt on jo 10 päivän päästä paluu. Hyvä niin.

”Vanhainkodissa” päivällä ja illalla

De Gamlas Hem –  oululaisten naisten säätiöpohjoisesti ylläpidetty vanhainkoti viime vuosisadalla. Caritas – ilman ryöpytyksiä selvinnyt (vanhusten) palvelutalo. Molemmat Oulussa, molemmissa olen tänään viettänyt runsaahkosti aikaa.

De Gamlas Hem: kaunis jugend-tyylinen rakennus Oulun Heinäpäässä. Josta vanhainkodin loppumisen jälkeen (1980-luvulla?) tuli kaupungin muutamien virastojen toimipiste ja sitten Villa Victor. Sen vaiheista yksi historianopiskelija teki jonkun harjoitustyönkin minulle, ja sitten taisi tehdä gradunkin…?

Reilu vuosi sitten taloa ryhdytiin muokkaamaan boutique-hotelliksi ja ravintolaksi. Ja sellaisena se avautui marraskuussa, ja kävimme siellä – vasta 😉 – tänään.

Päätimme oman viinikerhomme (Botrytis Ouluensis) kanssa, että pidetäänkin helmikuun maistelu siellä, eikä kenenkään kotona. Ja että luonnollisesti sitten syödään myös, kun kerran ravintolaan mennään. Me emme marraskuisella Tampereen reissulla saaneet kerhon ”vararahastoa” tarpeeksi syödyksi, joten nyt jatkettiin säästöillä elämistä.

Ettekä ehkä usko, mutta minä – rössypotun (siis sen perinteisen keiton) suhteellisen vankkumaton vastustaja, valitsin alkupalaksi annoksen nimeltä ”rössypottu”.

”Rössypottu” (L) 9 €
Timjamivoissa paistettua veripalttua, paahdettua porsaankylkeä,
ruskistettua voita, puikulaperunapyree

Juuri tämä annos pärjäsi ”Tuunaa rössy” -kisassa. Eikä suotta: se OLI hyvää. Rössy oli rapeaa, possu makeaa (ja rasvaista), puikulamuusi ja puolukkagelee erinomaisia. Ennakkoluulottomuuteni palkittiin erinomaisella annoksella!

 

Pääruoaksi Miekojärven kuhaa. Ja olihan sekin – iso ja – hyvänmakuinen annos. Pöytään oli tilattu myös pippuripihvejä ja karitsaa, joista ei moitteen sanaa (ehkä yksi) kuulunut. Menun monipuolisuus todettiin hyväksi.

Minun jälkkärini oli ”Mokka”. kahvia, granitaa ja kakkua kostutettuna kahvilla. Ei liian makea, ei liian raskas, päinvastoin raikas ja makoisa.

Vanhainkodeista voi siis näinä päivinä olla positiivisiakin kokemuksia. Ainakin De Gamlas Hem oli.

Miljöö on mitä miellyttävin.

Ja te, jotka tulette Ouluun ja tarvitsette yösijaa: ehkäpä rohkenen teille suositella tätä yösijaksikin. Huoneita ei ole kuin 15 (myöh. 17) mikä on hyvä asia, eikä hintakaan hillitön (120 €/2 hengen huone).

Meneehän se tiistai-ilta näinkin. Oikeinkin hyvin.

 

Kuvien maanantai

Rästihommien maanantai.

Paljon kuva-asioita toimitettavana, sekä paistinkääntäjille että pikkuperheelle. Ja hyvin, hyvin alustava neuvottelu uudesta kuvaprojektistakin.

Ja ihan mahdottoman hieno kevättalvinen ilma.

 

Mummin rakkaat.

Paluu pohjoisesta

Läpi tuulen ja tuiskun, … olipa kurja keli kun kotiin ajeltiin. Rovaniemelle asti lumipöllyä ja auraamattomia teitä, ja paljon vastaantulevaa (rekka!)liikennettä. Sunnuntaina!

Napapiirillä kävimme lohileipäsillä ja kahvilla ja ihmettelimme jälleen aasialaisten ja muiden turistien suurtaa määrää. Varmaan toistakymmentä bussiakin oli alueen parkkipaikalla jo varhaisena iltapäivänä. Noh, toisaalta eipä ihme. Onhan Joulupukin Pajakylässä jo paljon nähtävää. Nyt mm. uusi Muumien lumiveistomaailma. Tosin eipä käyty tälläkään kertaa katsomassa.

Roin jälkeen palteita ja liukasta, vesitihkuakin jo, joka sitten Oulua kohti sakeni ihan vesisateeksi. Maisema, jollaiseen olimme viikon aikana tottuneet, oli muisto vain. Aika lohdutonta oli jo Kemi – Oulu -välillä.

Kunhan ehdimme asettautua – Pehtoori tehdä lumitöitä, minä käydä kaupassa ja vähän tehdä ruokaa, pöllähti pikkuperhe käymään. Kyllä oli Apsulla paljon kertomista! Ja mikä mainiointa esitteli minut ja pappansa pikkusisarelleen: ”Katsoppas, Tane, tässä on mummi ja tässä on pappa!” 😀 Tuntui, että olimme olleet TOSI kauan poissa. Vähän samalta kuulosti kun soittelin äidilleni. 😉

No mutta nyt kotona. Opetellaan pois mökkiläisyydestä ja kaksin olemisesta. 😉

 

Poissa pirtistä

Palaanpa vielä pirttipäivään.

Pikagalluppiini vastasi 18 henkilöä, joista kaikki ilmoittivat tietävänsä, mitä se tarkoittaa. Ja kahdeksan vielä kirjasi vastauksensakin.  (kiitos kaikille osallistuneille!)

Juuri noin sen minäkin ymmärrän. Minä opin pirttipäivä-sanan ja sen merkityksen yhdeltä keminmaalaiselta isännältä, kun olin häntä haastattelemassa … Juttu on täällä.  Se, miksi  nyt asiasta kyselin, oli se, että halusin tietää, onko sana yleisesti tunnettu. Ja sen tiedon taas tarvitsin, kun lähettelin kuvia kuvatoimistoon ja hakusanoitin niitä. Siellä ollaan kovin tarkkoja noiden hakusanojen(kin) suhteen, niin halusin varmistaa, että pirttipäivä on yleisesti tunnettu juttu.

Toissapäivänä Tankavaaraan reissulla otin muutamia kuvia, jotka minusta kuvasivat hyvin sitä, mitä on pirttipäivä. Tässä yksi niistä.

Pirttipäivänä ei hiihdetä

Tänäänkään ei ole hiihdetty, vaikka ei ole kyllä ole ollut pirttipäiväkään.

Lauha (- 15 C), tyyni, hyvin hiljainen ja kaunis päivä on ollut, joten ulkoiluhommiksihan se taas meni. Pehtoorilla ihan hommiakin, minulla lähinnä kulkemista ja kuvaamista. Mikä ei ketään yllättäne. Taivas on ollut valkoinen, maa on ollut valkoinen, puut ovat olleet valkoisia…

 …  yhtenä päivänä (Kaunispään Huipun vessassa 🙂 ) hoksasin peilistä, että minähän olen kuin kävelevä Canonin markkinointi -maskotti. Mustaa, valkoista ja ohut punainen raita – ja tavallisesti kaulassa (nyt jalustalla, kädessä kaukolaukaisin 😉 ) vielä kamera, jonka nauha on musta-valko-punainen. Niinpä oli kostuumista tänään otettava kuvakin.

Sapuskan teko oli luonnollisesti minun hommiani, ja kyllä sellainen rääppiäis/kaappien tyhjennys -safka syntyi. Ja nyt on jaettava vinkkejä. Ensinnäkin Lidl. Mehän käymme tänne tullessa yleensä Sodankylän Pohjantähti K-kaupassa ja ohessa olevassa Alkossa, mutta kun nyt ei ollut Alkoon asiaan, menimmekin Lidliin. (BTW: maailman pohjoisin ”Liiteli”)

Ja siellä on nyt menossa Ranskan viikot. Brioche-leipä! Ihan turhaa vehnää ja sokeria, – ja niin hyvää! Olen sitä viikon aikana nauttinut kahvileipänä. Ihan vain sellaisenaan. Parempaa kuin Marie-keksit kahvin kanssa. Ja yhtenä päivänä tein meille jälkkäriksi tuollaiset kuin kuvassa. Voitelin Creme Bonjourin uutuudella Lakka. Ja päälle vielä hilloja pakasteesta. Tuorejuustosta on varmasti moneksi, mm. täytekakkuihin! Ja vaikka paahtoleivälle?

Lidlissä on myös valmis ”kuivamuona” risotto: champagne-tryffeli-risotto. Tänään tein sitten sellaisen. Lisätään vain vesi, ja toki paistoin päälle koristeeksi ja mauksi pakkasessa olleita herkkutatteja toissakesältä. Ja olipas hyvää. Voin suositella. Lisäsin vettä vain litran (ohjeessa oli 1,2 litraa).

Ja pakastealtaasta löytyi macaronseja. Tulee kuviin joku päivä…

Nyt kun näitä ruokavinkkejä rupesin jakamaan, niin kun/ehkä nyt helmikuussa paistat blinejä (kyllä kannattaa) niin tiedoksi, että kaupoissa on  Arlan ”kirkastettua voita”. Ehdottomasti blinit ja moni muukin kannattaa paistaa kirkastetussa voissa eli gheessä. Ei räisky eikä pala. Paistoin kerran kalaakin siinä, mutta ei ole ”oikean” voin veroista. Mutta mm. blinien ja lettujen paistoon perfect.

Ja nyt on kyllä todettava, kuten Apsu monta kertaa viime vuoden puolella ”en hanua”. En millään haluaisi huomenna kotia kohti lähteä, mutta kun …

Joten nyt vähän pakkailemaan ja mökkiä ”alasajamaan”, jotta olemme huomenna ajoissa liikenteessä ja ajoissa kotona. Kun kerran on lähdettävä, niin lähdetään ajoissa.

Vasta perjantai

TGIF. Että onneksi on perjantai. Nyt voisin vääntää sen niin, että onneksi on VASTA perjantai. Jotta ei tänäänkään tarvinnut kohti kotia mökkimaisemista lähteä. Onneksi.  Niin hyvä olla täällä, ihan herran kukkarossa, vailla mitään velvoitteita.

Tänään on lauhin päivä viikkoon, – vain – 16 C, ja iltapäivällä taisi olla vähän vähemmänkin. Tosin tunturissa tuuli aika lailla, mutta sehän tarkoitti punaisia poskia, joten ei valittamista.

Aamupäivän käytin ”studiokuvauksiin” – tai siis erilaisiin tuote-, ruoka- ja juomakuvauksiin, joihin vain täällä mökillä on mahdollisuus (sopiva valo, astiat, miljöö). BTW tällä viikolla olen ottanut reilusti yli 1000 kuvaa. Melkein kuin olisin jossain pidemmälläkin reissulla. Mutta täällä valo ja varjot, maisemat  ja maut vaihtelevat koko ajan niin paljon, että on ”pakko” kuvailla.

Maan ja taivaan rajalla. 

Ja ulkona olo on myös tärkeää. Sitäkin olemme tänään tehneet. Molemmat tahoillamme tuntitolkulla, ja sitten kohtasimme Saariselän keskustassa. Päätimme lähteä tutusttumaan alueen uuteen ”nähtävyyteen”: Nordic Light Hotel, ja sen ravintolat.

Tiedättekös mitä tuolla maksaa yksi yö?   – Aika paljon. Mutta paljon siellä silti näytti olevan turisteja.

Vähän yllättäen ”meille paikallisillekin” on syntynyt liki sadan igluhuoneiston, ravintolan ja kaikkien muiden palveluiden kokonaisuus ihan lähelle Saariselän keskustaa – tai oikeastaan osaksi sitä. Siis Nestettä vastapäätä nelostien länsipuolella on iso iglukylä, jonka pihalla on Ice Bar & Restaurant.

Kävimme baarissa. Jääbaariin on kympin ”sisäänpääsymaksu”, jolla saa lämpimän juoman: mehua tai kaakaota, terästettynä tai ilman.

Kyllähän me mökkiläiset suuren maailma meiningistä olimme ihmeissämme…

Kaakaot nautittuamme jatkoimme tepastelua.

Ilta kotosallla -mökillä tietysti.

Ja ilokseni puhelukin.

Onneksi on vasta perjantai.

Kultakylän kujilla ja metsässä

Aamulla näytti pahalta. Pakkanen on laskenut, joten mittarissa enää vain – 20 C. Ja sääennuste uhkasi, että päivän mittaan lauhtuu vielä lisää. Onneksi sentään ”tuntuu kuin” näytti – 26 C ja puut heiluivat lupaavasti kertoen tuulen ja vinkan olevan tosiasia.

Hieman kierrellen ja kaarrellen onnistuimme kuitenkin molemmat keksimään hiihdon sijaan muuta tekemistä ja liikkumista.

Mie lähdin kohti etelää: Kultakylään ja Tankavaaraan etsimään kuvattavaa ja kävelyreittejä, – ja löysinkin. Ja jatkoin vielä Vuotsoon, joten sain hyvinkin koko iltapäivän kulumaan. Ja Pehtoori oli pudotellut lumet mökkien ja liiterin katolta, lapioinut lunta paikasta toiseen.

Villin lännen kadulla oli kovin kalseaa, mutta myös hiljaista. Kuten koko Tankavaaran alueella. Ihan hiljaisessa maisemassa yksikseni sain kuljeskella.

 

Ei tuullut, eikä kyllä tuntunut edes kylmältä.

Ja sitten talvipatikalle.

~~~~~~~~~~~~~~~~

Pikakysely: tiedätkö, mikä on ”pirttipäivä”?  Ja jos viitsisit myös vastata (”muu”-kohtaan), mitä se sinun mielestäsi tarkoittaa… Kiitos jo etukäteen.


Ivalossa retkellä

Siellä minä tänään seisoin yksikseni (vain Canon seuranani) Ivalojoen jäällä iltapäivän auringossa – 26 Celsiuksen pakkasessa saamelaisten kansallispäivänä. Nuo etäisyydet mietiyttivät. Ja varsinkin kun ajattelin niitä sata, tai kaksisataa vuotta sitten, – silloin kun ei ollut moottorikelkkoja. Mietinpä siis historiaa. Omaanikin.

Mietin, että joskus ennen minulla oli ihan tapanani – vuosikausia, vuosikymmeniä – viettää helmikuun keskiviikot (ja aika lailla kaikki muutkin päivät, ainakin arkipäivät) yliopistokampuksella touhuten kaikenmoista – silloin oli paljon lämpimämpää, touhukkaampaa, kiireempää. Ja monta muutakin asiaa oli toisin. Hyvin silloin, hyvin nyt. 

Olin päivän kuvausreissulla, Ivalon suunnalla enimmäkseen. Huolimatta, että autolla sinne ajelin, tulin kuitenkin melkein sen 10 000 askelta siellä ja matkan varrella tepastelleeksi. Pehtoori oli saman verran touhunnut mökin pihapiirissä ja lähitienooolla.
Minulla ei niinkään mökkihuoltoon ja liikuntaan liittyvää liikkumista, vaan etsiskelin kuvauskohteita, tutustuin Ivaloon entistäkin paremmmin. Ja etsin saamelaisten lippua, – onhan tänään saamelaisten kansallispäivä. Kunnantalolta löysin, mutta kun se oli kietoutunut lipputangon ympärille, niin ei ollut oikein kuvattava. Etsin koulua tai sairaalaa, joiden pihalla arvelin lipun löytyvän. Enpä olekaan vuosiin Ivalon tk:n pihalla käynyt. Edellisestä kerrasta on vuosikymmeniä. 😉 Noh, tänään sieltä löytyi lippu.

 

Ja tietysti kävin K-kaupasta hakemassa kalaa meidän ruokapöytään. Ja ketä muita isossa hyvässä kaupassa minun lisäkseni oli? Useampi seurue aasialaisia ostamassa Fazerin suklaata, Muumi-värityskirjoja, Muumi-teetä, poronsarven palasia  … 😉

Paluumatkaan meni paljon kauemmi kuin se reilu puolituntia joka tavallisesti kuluu. Montakohan kertaa pysähdyin?

 

Hyvää saamelaisten kansallispäivää täältä Lapinmaasta.

Buori sámi álbmotbeaivvi buohkaide! (Davvisámi/pohjoissaameksi).
Pyeri säämi aalmugpeeivi puohháid! (Anarâškielân/inarinsaameksi).
Šiõǥǥ saa´mi meersažpeei´v pukid! (Nuõrttsää´m/koltansaameksi)

Wikipedia lainaus: ”Saamen lippu on saamelaisten kansallisuuden tunnus, joka virallistettiin vuonna 1986.
Lipussa on kaksivärinen ympyrä, jonka sininen osa kuvaa kuuta ja punainen osa aurinkoa.
Lipun värit tulevat saamelaisten kansan- ja kansallispuvussa gaktissa käyttämistä väreistä.”

Luomassa luovuutta ;)

Sitähän sanotaan, että tekemättömyydessä ihmisen luovuus tulee esiin ja tauko tekemisessä avaa näkökulmia ja herättää ajattelemaan uusia tulokulmia asioihin.

Minulla on nyt ihan mahdottoman vähän juttuja, jotka vaatisivat tekemistä, ja nekin harvat on mahdoton tehdä täällä Hangasojan varressa. Tarkoitus oli kyllä ottaa matskuja mukaan erinäisiin pieniin kirjallisiin juttuihin, mutta ne unohtuivat kotiin. No, ei niillä kiire olekaan. Kunhan joskus teen.

Siispä olen koettanut vain chillailla, völläillä, olla ja oleilla. EN lähtenyt kuvausretkelle, en tunturiin, en edes autolla. Saunan lämmitin, ja vähän lapioin lunta toiveena, että pikkuperhe tulee kevättalven aikana tänne, niin saan Apsun kanssa lumitunneleissa sitten kulkea. Saunan ympäri tein tunneliaihioita.

Vaikka joku aika sitten haikailin avantouinnin perään, en tänäänkään pulahtanut puroon, vedet vain sieltä saunalle kannoin. Tunturipuro ei jäädy kovassakaan pakkasessa.

Ruokaakaan ei tarvinnut laittaa, kun kauppareissulla kävimme Pirkon Pirtissä pizzalla. Pizza oli hyvää ja – mikä mukavaa – siellä oli melkein heti aukeamisen jälkeen (puol neljältä) meidän lisäksi viidessä muussakin pöydässä (enimmäkseen ulkomaalaisia) asiakkaita. Siis, että täällä on elämää. Hangasojalla kyllä ei ole meidän ja sen yhden, ainoan vakiasuntona käytetyn mökin lisäksi,  ketään. Mutta kylillä on. Ei ruuhkaa, mutta turisteja kuitenkin. Keilaamaan oltaisiin menty, mutta kun halli ei ollut auki.

Mökille palattua luin Saariselän Sanomia – pitkään ja hartaasti. Olin ostanut yhden kuvalehdenkin Kuukkelista, sitäkin luin.  Torkuin sohvan nurkassa viltin alla ja luin.

Eikä luovuudesta ole pienintäkään merkkiä, päinvastoin hieman ahdistunut olo on. 😀

Säätiedotus

Pirttipäivä. Melkein koko päivä.

Tänään ei ole ollut ihan niin kylmä kuin eilen (”vain” -28 C  ja -31 C) mutta tuuli!! Viheliäinen vihmova tuuli. Jotenkin tuntui, että hengitettävä ilmakin oli sinistä, jään sinistä.

Teki mieleni laittaa tämänpäiväisen postauksen otsikoksi ”elämä on laiffii”, mutta en sittenkään — monestakin syystä. Oikeasti kyllä vierastan tuota kaikkea, mitä nyt tulee telkkarista. MN:stä on AINA käytetty mediassa… Pahasti käytetty. Puuttumatta tyyppiin, mutta tuo hypetys nyt!!

Viime viikolla kun tuli tieto Novan toimittaja Sari Seppälän poismenosta, se kosketti minua kovasti. Se koskee vieläkin. Miksikö? – En tiedä. Ehkä samaistuminen, ehkä pelko, ja sekin että pidin hänestä – minähän olen Novan kuuntelija, ja Seppälästä tykkäsin. Aina.

No mutta. Nyt ei telkkaria, ei radiota. Iltalenkillekään ei kyllä tohdi…

Ehkä kirjallisuuden pariin.

 

Tunturissa ei palella

Aamusella olimme kymmeneltä pihalla ja mietimme, mille alettaisiin. Oli vain todettava, että on KYLMÄ. (- 31 C näytti terassin iso mittari). Hiihtämään ei, mäkeen ei. Lumitöitä olisi vielä, – lumilinko lämpenemään. Pehtoori päätti jäädä pihahommiin. Minä lähdin kauppaan ja ”käyn Kaunispäällä, jos tarkenisin kuvailla vähän”.

Ajoin Partio-Aitan kautta ja olisin ostanut itselleni samanlaiset hanskat kuin Pehtoorilla, mutta niitä ei ollut, joten ostin kertakäyttölämmittimiä. Ne on kyllä hyviä nekin. Hyvin tarkenin koko kylmän päivän.

Ajoin Kaunispäälle, ja siellä puolisen tuntia kuljettuani mietin, että eipä niin kylmä olekaan, – olinhan kyllä kuin inuitti pakattuna moniin vaatekerroksiin, melkein pallo! Mutta tunturissa olikin lämpimämpi (-20 C) kuin alhaalla. Eikä tuullut yhtään. Hyvä oli kameran ja jalustan kanssa hangissa ja tunturin laella kulkea.

Puolelta päivin Kuukkelin kautta mökille: kuvien purkua, lämmittelyä, voileipä, kahvia. Ja sitten kohti Kakslauttasta ja Kiilopäätä. Vinkkelipatikka! En suinkaan noussut huipulle, mutta sen verran korkealle tunturin kuvetta, että lämmin ehti tulla. Ja muistikortti kamerassa lähes täyttyä.

Parin tunnin kulkemisen jälkeen mökille, jossa tiesin rantasaunan odottavan.

Kaunispään rinteiltä aamulla.

Huipulta.

Kaunispäältä.

Kakslauttanen.

Vinkkelipatikalta palatessa. Kiilopää.

Kiilopää.

 

Ja sitten eiliseltä yksi kuva. Sattuipa niin, että puhelimessa oleva Aurora-apsi hälytteli juuri kun olin istahtahtunut kirjan kanssa takkatulen ääreen: olisi ehkä revontulia lähitienoolla. Ja pikkuisen vaivaantuneena ”pitäisköhän käydä katsomassa”? – Ja kyllä, taivas vihreänä. Ei muuta kuin kerroksia ylle, kamera ja jalusta mukaan ja pihalle (- 35 C!!!!). Aika pitkän tovin (puolisen tuntia?) loimotus kesti, ja sainkin kuvia. Laatu ei ehkä ihan tyydytä minua, mutta revontulia kuitenkin. Tässä mökki ”näyttämövalaistuksessa”

Pakkasesta huolimatta kaikki hyvin

Kuusi tuntia valkoisessa pitsimaisemassa kotipihasta mökkipihaan. Sula tie melkein koko matkan! Sula – tammikuussa.

Sininen taivas, metsät, vesistöt, pellot, penkat ja puut valkoisen pehmeän lumen peittämiä. Niin kaunista.

En muista, että milloinkaan ennen, kaikkina täällä kuljettuina vuosikymmeninä, olisi koko matkan ollut sellainen keli kuin tänään.

Peurasuvannossa kolmen minuutin kuvaustauko, muut kuvat ”lennosta” ja – ensimmäisiä kotipihalla otettuja lukuunottamatta – kaikki ovat vasta Rovaniemen jälkeen. Sinne astihan on mun huki aina ajella. Ihan silkkaa iloa oli tänään olla ratissa.

Liki kyynelsilmin katselin kauneutta, mietin, miten hyvä elämä onkaan. Että meillä on mahdollisuus ajella mökille, että sellainen on. Että me voidaan. Että me.

Siis räpsin kuvia Roi-Hangasoja välillä – runsaasti. Ja tein niistä kansion juurikaan käsittelemättä, – au naturel. Lähde nojatuolimatkalle kohti Saariselkää… Tai siis Hangasojaa. Pakkaslukemat  matkan aikana kaksinkertaistuivat: -15 C lähtiessä, -30 C  mökkipihassa.

Kunhan saimme vähäiset tavaramme ja runsaahkot ruokatarpeet purettua ja mökin ”käynnistettyä”, lähdimme lumitöihin. Eikä palellut. Avainsana on kerrospukeutuminen: merinovillaa, villa-silkkiä, villaa, untuvaa, toppaa, vinkkelit ja kaikkein olennaisinta on se, mitä on käsissä: lapio, kola tai harja sekä lasten isälleen antamat untuvarukkaset, joita sain kokeilla. Ei palellut. Nyt on juhlaa istua takkatulen ääressä. Olla mökillä. Olla.

BTW: Nyt on jo -35 C.

Niin ja kutsua teidät mukaan ajomatkalle Rovaniemi – Hangasoja. (Ja huom: ovat räpsyjä vauhdista… ) Kuvan oikean reunan nuolella voit ”ajella” eteenpäin.

 

 

 

Kameran ja kauhan kanssa

Tänään on ollut pikkuperhepäivä.

Apsu ja pikkusiskonsa tulivat sisaruskuviin mummin studiolle puolenpäivän jälkeen, joten minulla oli aamutuimaan studion pystyttäminen olohuoneeseen. Siihen menee kyllä tovi kun on mööbleerattava ja lamput laitettava etc. Ja sitten tein porolasagnen, salaatin ja jälkkärin valmiiksi, jotta voidaan porukalla syödä kunhan kuvaushommista on selvitty.

Apsu ei ollut ollenkaan niin yhteistyöhenkinen kuvattava kuin oli kaksivuotiaaksi asti. Ehkäpä poikaparka on kylläytetty mummin kuvaussessioilla, eikä pikkuinenkaan hymyillyt yhdessäkään kuvassa, vaikka aika hymyileväinen – jos kohta varsin tempperamenttinenkin ja ”nyt-sillä-meni-hermot” (kuten Apsu sanoo) osaa olla. Mutta kyllä me kuvia saatiin.

Ja sitten syötiin hyvin. Meidän lähikaupassa oli tuorepastalasagnelevyjä! Kunpa pysyisivät valikoimissa. Barillan kuivapastat on hyviä, mutta tuorepastalevyt ovat kyllä arjen luksusta, jota soisin olevan jatkuvasti saatavilla.

Eiliseen vielä palatakseni… lupasin kuvat niistä meidän joululahjoista, jotka toisillemme Wienin reissulla ostettiin. Eilen Upseerikerholta palatessa otetut kännykkäkuvat eivät ehkä tee oikeutta – ainakaan takkien kuosille – joten otin äsken erikseen pelkistä takeista kuvan …

Siinäpä meille on takit taas moneksi vuodeksi. Ensimmäisen käyttökerran jälkeen saatoimme toisiamme kehua hyvistä joululahjaostoksista. 😀

Tässäpä tulikin sitten tämän vuoden ”muotipostaus” hoidelluksi saman tien. 😉