Iltapäivälehdissä kehotettiin ihmisiä jäämään etätöihin, kun Etelä-Suomeen oli tälle päivälle luvattu niin mahdoton lumikaaos, iso myräkkä, rankaiseva (???) lumisade ja mitä ihmettä kaikkea!!

No lopultahan se sitten ei edes eteläisessä Suomessa ollut hirmu juttu. Mitäs teidän lapsuudessa koulussa oli välituntien ulosmenon pakkasraja? – 20 C, eikö? Silloin ei tarvinnut myöskään hiihtää eikä luistella jos sattui lukkarissa olemaan ”Voimistelu ja urheilu” -tunteja. Mutta kouluun piti mennä, vaikka olis satanut metrin lunta. Ja töihinkin kaikki menivät miettimättä.

Tänään Oulussa ei satanut lunta  juuri ollenkaan, ja aamusella ei ollut kuin näppi – 10 C pakkastakaan. Oikein hyvä lenkki- ja kuvausilma.

Nyt pakkasta on kaksikin kertaa sen mitä aamusella. Joten turvaudunpa Pehtoorin kuljetuspalveluun, enkä harkitsekaan kävelyä enkä edes bussikyytiä. Olen lähdössä ”palkkio-dinnerille”. Kerran vuodessa paistinkääntäjä-presse saa ilmaisen hienon illallisen kaikesta touhuamisestaan. Koko voutineuvosto itse asiassa on illallisensa ansainnut. Tänä vuonna se on Uleåborgissa, mikä minua ilahduttaa suuresti. Onhan se  edellleen Oulun ravintolamaailman kärkeä, jollei jopa se terävin kärki. Ja sinne kokoonnumme pitämään vuosikokouksen valmistelevaa kokousta. Ja syömään. 😉

2 Comments

  1. No kyllä,vanhanajan talvinen kansakoulu oli hieman toista,kuin nykyiset iltapäivälehtien ”talvikaaokset”.Meillä oli 38-40 pakkasta ja sanoin kotona,että ei kait kouluun tarvi mennä,kun ei sinne tule luokkakaveritkaan (asuivat noin 6-10 km:n päässä koulusta),meillä matkaa noin 1,5 km.Isä kauhistui ja sanoi,että tottakai menette ja hän vaikka vie,jos ei muuten.Ja veikin,mutta vanha Sisu-kuormuri jäätyi noin kolmensadan metrin jälkeen.Sitten vaan,pistäkää töppöstä toisen eteen,ei tästä nyt niin pitkästi ole,tähän kukaan kuole.
    Sitten pistettiin töppösiin vauhtia ja luokassa oli vain muutama,joka asui koulun lähellä.Opettajakin ihmetteli,että kas,kun lähditte,kun on niin kylmä?
    Hiihtokilpailujakin oli 20-25 asteen pakkasessa,jos ne oli sille päivälle merkitty.Eipä meistä kovin huonoja kuitenkaan tullut niitten takia,eikä kukaan jäätynyt,vaikka kamppeet oli,mitä oli.Oi niitä aikoja…

Vastaa käyttäjälle KatiPeruuta vastaus

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.