Vuosikokous on yksi etappi

Tässäpä syy tämän illan tietokoneelta poissaololle.

Me voutikunnan hallinto saimme vastuuvapauden viime vuoden tekemisistä, ja myös siunauksen tulevan vuoden budjetoinnille ja muille suunnitelmille.

Ja sitten toinen syy: vuosikokouksen jälkeen vuosikokousillallinen.

nor

Olipa Upseerikerholla hieno illallinen. Mukavan leppoisa tunnelma. — Ja vielä kyyti kotiin.

Presse on hommansa hoitanut. Nyt on hyvä.

Hiukset kertovat?

Mitä hiuksesi kertovat sinusta?

Täällä on testi siihen liittyen. Ei FB:n urkintatesti, vaan YLEn sivuilla oleva kysely, jonka on laatinut tutkija, kulttuurihistorioitsija Liisa Väisänen. Miksikö testi on tehty ja miksi siihen linkitän? – Koska tänään yhdeksältä alkaa telkkarista (on YLE Areenassa myös, mutta minä olen vanhanaikainen TV:n hyvin satunnainen katselija, joten aion katsoa telkkarista) uusi 8-osainen sarja Merkkien salat, jossa on asiantuntijana juurikin Liisa Väisänen. Ja tuo hiustesti on osa ohjelmasarjan lanseerausta.

Väisäsen yhden kirjan ”Kaikki Italiani” olen lukenut, ja pidin siitä hyvin paljon. Olen tainnut täällä blogissa sitä kehuakin. No mutta voin kehua uudelleen. Suosittelen varsinkin kaikille Italia-friikeille.

Tämän ohjelman esittelyssä todetaan näin:

”Merkkien salat -ohjelmasarja käsittelee symboleita, joita löytyy suomalaisten elämästä ja arjesta. Emme aina tiedä, mitä merkkejä päällämme kannamme. Meitä ympäröi valtava salattu maailma joka kätkeytyy populaarikulttuurin merkkeihin kuin myös uskonnollisiin symboleihin tai vaikkapa liikennemerkkien muotoihin ja väreihin.”

Siispä sen ääreen. Ai niin, minun hiukseni kertovat, että olen ”Aikaansaava, vapaudenhaluinen ja päämäärätietoinen vauhtimimmi”. No ei ole kyllä tänäänkään siltä tuntunut.

Kotoilua vol. II

Johdannoksi tähän postaukseen yksi vanha juttu: KOTOILUA. Aika lailla samankaltainen päivä tänään.

Sauvakävelyä ja leipomista. Huomenna on anopin synttärit, ja ajattelin minäkin lähteä pitkästä aikaa Jäälissä käymään, joten leipasin viemiseksi Runebergin torttuja tai oikeastaan muffinseja. Tein Dansukkerin ohjeella – paitsi että muffinsivuokiin. Ja mietin, että kostuttaisinko ja millä, kun kerran ohjeessa vinkattiin.

Pikaisesti hain täältä blogista, millä olen ennen kostutellut ja kohdalle tuli tämä postaus. Ja ei muuta kuin etsimään meidän ”väkevien kaapista”, olisiko siellä ja kyllä sieltä löytyi: kaikki mitä oli edelliseltä kerralta (2010!!!) jäänyt. Siis vain tilkka sitä, ettei kävisi kuten tuossa em. nämä postauksen tarinassa. 😀  Aika vaatimattoman näköisiä ovat, mutta ihan hyviä.

Ja sitten pitkästä aikaa – kun kerran taas kaapissa on kookoshiutaleita yllin kyllin – kookoskakkusia. Niissä on niin paljon nostalgiaa (opiskeluaikojen varkkarileipomuksiani), että jo siksi ne ovat minusta hyviä.

Kookoskeksit/kakut (30 kpl)

50 g huoneenlämpoistä voita
2 kananmunaa
1,5 dl sokeria
200 g kookoshiutaleita

Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi, lisää voi ja kookoshiutaleet, pyöräytä sähkövatkaimmella kaikki tasaiseksi massaksi.
Anna massan vetäytyä  vartin verran.
Nosta leivinpaperin päälle ruokalusikalla pieniä kakkusia. 
Paista 175-asteisessa uunissa noin  12 minuuttia. 

Tietokoneen kovalevyn siivoamista ja eheytystä: myös mökkiläppäri on täällä huollossa.

Ja petivaatteiden järjestelyä. Harkitsin ostavani Pehtoorille joululahjaksi painopeiton. Olin lukenut ja kuullut siitä, ja nimenomaan, että se tekee yöunista levollisempia ja pitempiä, vähentää yöllistä heräilyä ja valvomista. Ja ties mitä kaikkia hyviä vaikutuksia sillä piti ollakaan. Pehtoori ei nimittäin ole mitään hyvä nukkuja. Päinvastoin valvoskelee harva se yö tunnin tai pari. No en sitten tilannutkaan peittoa (ovat aika kalliita), kun ostimme toisillemme Wienistä ne lahjat. En ole tainnut vielä kertoakaan, enkä kuvia laittaa? No me laitamme ne nyt ylihuomenna päälle kun on iltameno, joten laitan sitten kuvan/kuvat. 😉

Tässä joku viikko sitten kuitenkin kun oltiin taas huonostinukuttuja öitä vietetty, puhuin peitosta, ja Pehtoori sanoi, että no tilaa se. Tilasin. Se painaa 8 kg! Nukuimme muutaman yön vuorotellen sen kanssa, ja ainakaan lyhyellä kokeilulla mies ei siihen oikein innostunut. ,

No minä olen nyt käyttänyt viikon verran. Ja se vaikuttaa minun käyttämänäni myös Pehtoorin uneen. Minä en kuulemma pyöri enää juuri ollenkaan. Ja todellakin olen heräillyt vähemmän – pl. se täydenkuunyö. 😉 Aluksi käytin sitä oman tavallisen paksun peiton päällä, mutta nyt olen jättänyt vanhan peiton pois. Ja nukkunut aiempaa paremmin. Ei taida olla tieteellisesti todistettu vielä miksikään ihmekeinoksi, mutta jos kerran toimii, niin ei siihen tiedettä tarvita. Voin suositella.

1000 kuvaa myynnissä – mitäs nyt?

On jo hiljalleen lauhtumaan päin. Vaikka tänään on kyllä ollut viheliäinen tuuli.

Aamupäivällä ja vielä iltapäivälläkin vähän on tullut amkilaisen opinnäytetyön ohjausta tehtyä. Tai oikeastaan tiedonhakuapuja. Kummasti tuotantotekniikan opparin teossa on ihan samoja sääntöjä kuin historian kanditöissä ja graduissakin.

Sitten latasin vihdoin tuhannennen kuvan Vastavaloon. Kahdeksan kuukautta kestänyt intensiivinen lähes jokapäiväinen kuvapankkitouhuilu on nyt yhdessä välietapissa; nyt hiljennän tahtia sen osalta. Ja varmasti kuvausretket ja hakemalla haetut kuvauskohteet ja kotistudiojutut jäävät nyt vähemmälle. Samoin vanhojen kuva-arkistojen penkominen. Ehkä se näkyy täällä blogissakin vähän tuotteliaanpana toimintana. Ehkä myös ruoanlaitto ja reseptiikka saavat taas vähän enemmän sijaa tai nimenomaan jotain uutta luovaa toimintaa osakseen. Joka tapauksessa päiviin ”vapautuu” nyt tunteja. Näin olen päättänyt.

Ja nyt olisi kyllä hyvää aikaa ja paljon intoa tehdä kuvauskeikkaa tai kotistudiossa ottaa henkilökuvia. Ei sinulla tai työpaikallasi olisi toimeksiantoja Muistikuville?

Villalangat kaivoin jo esiin, näin sydäntalvella tekee mieli kutoa. Viimeksi olen kutonut vauvalle sukat ja tumput, nyt jotain itselle? Mökkireissukin taitaa olla jo näköpiirissä. Ferranten Napoli-sarjassa on vielä luettavaa ja pari joululahjakirjaakin on avaamatta. Ja matkakin varattu. 😀 Se nyt ei ole ihan heti. Ja se on yhteen suosittelemaanne kohteeseen. Joten kyllä tässä kaikkea mukavaa puuhastelua on tiedossa.

Aaveproomuja ja pitaleipiä

Taskisenrannan edustalla Pateniemessä on kolme vanhaa ruostunutta proomua, jotka ovat uusiokäytössä, kierrätettyinä toimivat nyt aallonmurtajina. Tänään kun ei ollut aaltoja, vaan oli huikea auringonpaiste ja tuuleton keli, menin katsomaan niitä lähempää.

Jäällä oli muitakin kulkijoita, eikä ihme sillä maisema oli mitä kaunein, kevättalvinen ja väitän että aurinko jo vähän lämmittikin. Vähän.

Joka tapauksessa viihdyin siellä vähän turhankin kauan, sillä tuli sitten kiire kotiin tekemään sapuskaa kun pikku perhe tuli syömään.

Jo eilen olin laittanut reilun kilon kimpaleen possun ulkofilettä mausteineen leivinuunin jälkilämpöön, ja nyhtöpossuahan siitä siellä sitten tuli. Tänään silppusin sen kattilaan, lisäsin mukaan yhden fondikipon, vähän vettä ja vielä pikkuisen grillimaustetta. Siitä tuli hyvä pitaleipien täyte.

Syksyllä saimme ystävien luona kotitekoisia pitaleipiä, joita en ole koskaan itse tehnyt. Tänään sitten ystävältä saadulla ohjeella (alunperin Sillä sipuli -blogista) niitä tein. Ja mietin, miksi en ennen ole tehnyt. Näistä tuli rapeita, ohuita ja kaikinpuolin oikein hyviä.

PITALEIVÄT
8 kappaletta

2 1/2 dl vettä
1 tl suolaa
25 g hiivaa
2 rkl oliiviöljyä
5 ½ dl vehnäjauhoja

Sekoita veteen hiiva, suola ja öljy.
Alusta joukkoon jauhot. 
Anna kohota puolisen tuntia tai kunnes taikina on kaksinkertainen.
Jaa taikina 8 osaan ja kauli ohuiksi leipäsiksi.
Taikina kannattaa kaulia lähes lettumaisen ohueksi,
jotta valmiiseen leipään muodostuu uunissa tasku. 
Anna kohota liinan alla puoli tuntia. 
Kuumenna uuni 250-275 asteeseen. Kuumenna samalla uunissa peltiä. 
Nosta leivät kuumalle pellille. 
Paista niin, että nousevat pallukoiksi ~ viitisen minuuttia.

Nyhtöpossun lisäksi salaattia, simpukoita, sienisalaattia, salsaa, tsatsikin tyyppistä jukurttijuttua ja avokadoa. Hyvää oli.

Jälkkäriksi sitten laskiaispullia. Hyvä ja hyvänmakuinen sunnuntai on ollut.

Pakkasta ja röffeli

Pakkaset jatkuvat, ulkoilukin jatkuu.

Tänään oli Tuunaa Rössy! –ruokakilpailun voittajien julkistaminen ja minullehan se merkitsi kuvauskeikkaa. Paras rössy -resepti oli valittu ja Röffeli voitti! – Röffeli? Rössy (veripalttu) ja tryffeli = Röffeli. Kyllä haluaisin päästä maistamaan. Minähän en ole mikään rössyn ylin ystävä, mutta toisaalta olen aina avoin ja valmis kokeilemaan kaikkea kummallistakin.

Any way: tuohon kilpailuun (joka oli siis myös osa Oulun Paistinkääntäjien ohjelmaa) lähetettiin yhteensä 34 reseptiä, joista viisi parasta palkittiin tänään. Röffelin lisäksi oli muitakin innovatiivisia ideoita, joista palkituksi tulivat…  Rössyburger eli Viskaalin Mörkö (Jussi Markus), Rössypottua De Gamlas Hem (Ilkka Jurmu, De Gamlas Hem), Paholaisen Rössykakku ja Rössypallot (Sampo Kotajärvi, Uniresta) sekä Ranskan valloituksen tehnyt Rössypottuannos (Pasi Lassila).  Ehkä minäkin opin rössyn ystäväksi jos noita pääsen maistelemaan.

Kun tuolla kuvailin, ja kuuntelin tuomariston kommentteja, mietin, miksi en minäkin järjestäisi täällä blogissa reseptikilpailua? – Ehkä se vielä tulee! Aika piankin. Olkaahan valppaana. Eikä ole rössyn tuunaus -skaba se!

Toinen perinneruokajuttu tuli sitten kun köksäsin meille sapuskaa ja kuuntelin samalla radiota, jossa kyseltiin, mikä on ihmisten sellainen talvipäivän ruoka, jota tulee usein tehtyä. Ja sitten ”studion numeroon” tuli kymmeniä viestejä, joissa todettiin, että karjalan paistihan se. No just. Enpä ole pakkaspäivinä sitä tehnyt, – jos kohta en paljon muutenkaan. Pakkaspäivään kyllä meilläkin liittyvät pataruoat – ja blinit. 😉

Ja sitten ihan muuhun kuin ruokaan.  Jos tuon ylläolevan kuvan nimi on ”Mihin se meni?”  niin miltäs kuulostaa? Onko kenenkään muun kuin minun mielestäni siinä jotain hauskaa? Ehkä pakkaset ovat jo kutistaneet aivoni ja ajatteluni jotenkin yksinkertaisiksi, mutta siitä huolimatta, joka tapauksessa, näin ollen, ei voi mitään —jotenkin vaan tykkään tästä. Ehkä laitan huomenna banneriin. 😉

Avannon äärellä

Elämässäni yksi (tai siis yksi monista) juttu, jonka olen halunnut/olisin halunnut kokeilla, on avantouinti. Mökillä olen toki pulahdellut liki jäiseen puroveteen muutamanakin keväänä, jolloin lämpöä tunturipurossa on ollut (pahimmoillaan) aste tai pari, siis eikö sekin ole jo melkein avantouintia? – No joka tapauksesssa, ja viime kädessä, se on tuntunut hyvälle ja kun olen kuullut niin paljon kehuja avantouinnista ja kun yhdenlainen hullu olen, niin jotenkin se kiehtoo. Mutta jäänythän se on.

Tänään olin aamusella taas kerran jokivarressa tepastelemassa ja sattuipa siten, että juuri Tuiranrannan kohdalla olin erottavinani auringon ympärillä jonkinlaisen kehrän tai sittenkin ihan oikean 22 asteen renkaan – halon! Canon näki sen minua paremmin kuten kotona koneella tulin havainneeksi. Haloilmiöhän se.

Ja sen vartin verran kun tuossa rannassa olin, niin uimareita oli ihan solkenaan. Ehkä minä vielä …

Onko blogini lukijoissa intohimoisia tai satunnaisia avantouimareita? Olisiko jakaa rohkaisua ja perusteita, miksi minunkin kannattaisi joskus kokeilla?

Muutoin päivä kulunut taas kerran kovin pienesti, ei mitään suuria juttuja suuntaan eikä toiseen. Halon jälkeen kauppaan, Caritakseen, vielä ulos ja sitten erinomaisen hyvät tonnikalapihvit. Siinäpä se. Ferranten kakkosen loppu ja takkatuli odottavat nyt …