Lyhyt mutta antoisa ”urani” tarjoilijana on ohitse. Tai ”food runneriksi” minua ja kaltaisiani ammattilaiset sanoivat. Välillä olin oikeastaan ”entertainer”. Tänään oli Kalevassa aiheesta juttu. Juuri tänään. Huomasin jossain vaiheessa pitäväni pientä luentoa paistinkääntäjyydestä ja San Lorenzosta. 😉
Paistinkääntäjien, keittiömestareiden ja hotelli-ravintola Lasaretin kanssa järjestetty ”Syödään yhdessä” -tapahtuma oli aika onnistunut, ellei jopa oikeinkin onnistunut. Ainakin näin ”henksun” näkökulmasta. Sitä paitsi opin taas uusiakin juttuja. Ja oli muuten aika mukava tarkkailla ravintolasalin ja -terassin elämää istumatta itse pöydässä.
Ja olinpa iloinen, että ystäviä ja sisarkin seurueineen tulivat nauttimaan talkoilla tehdystä ja tarjoillusta ruoasta. Joka oli kyllä hyvää.
Ukkonen, joka juuri nyt mouruaa, ja sade, uhkasivat, mutta eivät ehtineet pilata tapahtumaa. Mutta toivat ne lämpöä ja hiostusta vielä lisää siihen, mitä oli olla grillien äärellä ja odottaessa tarjoiltavia annoksia… Mutta oikeasti oli mukava kokemus. Ja yksi oululainen alan ammattilainen totesi tapansa mukaan sarkastisesti, että olen ”kehityskelpoinen”. 😀
Ja tapahtuman viimeisen puolen tunnin aikana sain sitten itsekin syödäkseni. Ja jäädä toviksi juttelemaan ystävien kanssa.
Kokemusta rikkaampana…
Tuo mainitsemasi Kalevankin kirjoittama artikkeli Entertainer- tarjoilijasta herätti wanhassa jotenkin likaisia mielikuvia (nimeään myöten- ”viihdyttäjä”) Millä perusteella kyseinen tarjoilija valitsee asiakkaansa, jonka/joiden völjyyn asettuu??
Älä sinä, Jarin, likaisia ajattele. Entertainer voi viihdyttää myös henkisesti, tarjoamalla uutta tietoa ja älyllistä seuraa.
Mie satuin valitsemaan paikkani samasta pöydästä, jossa mieheni jo oli ja jossa oli sopivasti yksi tyhjä jakkara hetkeksi istahtaa… 😉 Ei sen vaikeampaa ollut valita.
Sisar seurueineen kiittää vielä kerran! Oli ilo!
Oi, että. Olen vieläkin niin iloinen, että tulitte! Toivottavasi eilinenkin oli huippupäivä?!