elokuu 2018 – Tuulestatemmattua

Dialogeja

Eilen.

[18:54, 30.8.2018] RS: Lähtisköhän se A. mummin kanssa aamupäivällä humputtelemaan – vaikka torille ja puistoon?
[18:54, 30.8.2018] A:n äiti: Sopii, kysyn A:lta vasta aamulla 😂
[18:55, 30.8.2018] RS: Oisko puolkymmenen sopiva.
[18:55, 30.8.2018] A:n äiti: Joo 👍
[18:55, 30.8.2018] RS: Miepä tulen silloin.

Tänään. Puolikymmeneltä A:n kotona.

A: Jee, mennäänkö humputtelemaan, mennäänkö Tietomaahan? [ylös-alas pomppimista ja innokasta lähtöä]
Mie: Aattelin, että jos mentäisiinkin kirjastoon ja torille…
A: Mikki? Mikä se on?
M: Käydään katsomassa…

Kirjastossa

A. Missä on autoja? Leikitäänkö? Mummi, missä on autot?
M: Mummi ei tiedä, mutta katsoppas … mutta täällä on paljon kirjoja. Herra Hakkaraisia, Muumeja ja Patu ja Tatu… ja
A: En hanua. [Kuitenkin] Hakkarainen… Mummi puhuu, lukee… Saako A. ottaa?
M: Täältä saa lainaksi kirjoja, voidaan viedä kotiin, ja vaikka mökille, mutta ne pitää tuoda takaisin.
A: Mikki?
M: Että muutkin lapset saa lainata ja lukea kirjoja
A: Yhy, mikki … missä on autoja?
M: Entäs jos täällä on vaan palikoita ja nukkeja?
A: ???? A. ei hanua!
M: Etsitäänpä…
A: Pitäis varmaa kysyä tätiltä…

Kirjaston leikkihuoneessa

A: Mummi ajaa tätä junaa.
M: Jos mummi ottaa vaan kuvia.
A: Eiii … Mummi tekee tänne piilon ja sitten ajetaan rekalla palikoita, ja tehdään linna, ja haetaan lisää palikoita… mummin pitää puhua, … mummi tule tähän…
[Reilun puolen tunnin leikin jälkeen]
M: Entäs jos lähdettäisiin.. mennään torille ostamaan marjoja ja käydään hakemassa M:lta kalaa, muistatkos?
A: EI, ja joo, – ja käymään kokeilemassa onko Toripolliisilla nälkä… [pitää käydä koputtelemassa Toripolliisiin mahaa, ja jos kumisee, on nälkä.] Ja mennään halliin …

Ja vielä lähtiessä otetaan kirjoja. Autokirja. Kaksikin Mummin pitää kysyä tätiltä … [lainataan kassillinen kirjoja ja kierretään vielä koko kirjasto läpi, mummillekin kirjoja.]

Torilla ja kauppahallissa

A: Mikki ostetaan marjoja?
M: Mummi aatteli tehdä piirakkaa …
A: Mennään katsomaan M:aa… Heeeiiii! Toripolliisilla on isot jalat! A. haluaa koputtaa mahaa…
M: Koputellaan..
A: Teevve, M.
[Kalaa ostettiin, ja sitten …]
Kahhilaan mennään, humputellaan…

A: Pimmimehua ja possumunkkia…
M: Jaksatko munkkia?
A: Jakkan! Tohiaanki jakkan!
—
A: Mummi, ota kuva! Sokeria!
M: Niin näyttää olevan. .. Onko hyvää?
A: Yhy, on… Ota mummi kuva…
M: Mummi ottaa… Syö ihan rauhassa. Oot ihana.

Autossa

A: Mennäänkö mummipapalle?
M: Mennään. Pappakin on vissiin tullut jo kotiin.
A: Pappa hanuaa piirtää.
M: Haluaako?
A: Hanuaa.

Mummipapalla

A: Ei taavi ruokaa.
M: Mummi tekee hyvää ruokaa
A: Mutta A. ei hanua.
A: A. hanuaa lisää.

M: Mentäiskö hetkeksi pötköttää, vaikka vähän nukkumaan?
A: Mennään lukemaan, mummi puhuu… A. ei hanua nukkua.
M: Mennään vaan. Lukemaan.

[Tunnin huilailun, lukemisen, ”puhumisen”, melkein nukahtamisen jälkeen…]

M: No niin, lähdettäiskö me jo kotiin, jos mummi veis sinut…
A: PItäiskö meidän vielä lukea? Ykki juttu, sitten riittää…
M: Ei kun nyt pitäisi lähteä kotiin…
A: A. ei hanua.

Autossa, matkalla kotiin

A: Pitäiskö mummin sitten tulla meille, vähäksi aikaa…
M: Kun mulla on vähän hommia, niin ei nyt oikein.
A: Ihan vähäksi aikaa. Mummi vois tulla leikkimään.
M: Mummi ei taida ehtiä.
A: Meillä on uusi sohva, siinä olis hyvä olla ja istua. Pitäiskö mummin tulla?

….

Ja tässä vaiheessa mummilla on jo vaikea nähdä tietä, … pienetkin kyyneleet sumentavat näkökentän.

Mummi, kato! Paloauto!!

Melkein kuin reissussa

Oulun taidemuseossa on viimeistä viikkoa näyttely ”Moderni nainen”. Kävin siellä. Helene Schjerfbeck, Ellen Thesleff, Sigrid Schauman ja Elga Sesemann olivat kaikki voimakkaita oman tiensä kulkijoita, moderneja naisia kukin aikanaan. Kahteen ensimmäiseen olen tutustunut Ateneumin näyttelyissä, mutta Schauman ja Sesemann olivat hyvin ohuelti muistini syövereissä. Tämä aika ainutlaatuinen näyttely on ollut ensin New Yorkissa, sitten Tukholmassa ja nyt viimeisenä Oulussa. Pidin kovasti. Vielä on muutama päivä aikaa, joten jollet vielä ole … Ja osta samalla reissulla itsellesi Museokortti: se tekee museoissa käymisen helpoksi ja halvaksi. Melkein ilmaiseksi.

Tänään oli sitten myös ”Oulun etniset ravintolat” -päivä. Polkaistiin kaupunkiin iltapäivän lopulla: sushia on tehnyt jo kauan mieli. Paikaksi valikoitui Toriisushi, jossa Pehtoori ei ole ennen käynyt. Minä olen käynyt systerin kanssa kerran lounasaikaan. Ja sitten – huolimatta että raahasin järkkärin mukanani – unohdin ottaa kuvat.

Se on Kauppurienkadulla, Torikadun ja Torin välissä. Paikka on oikein viihtyisä, ja kun olimme sisaren kanssa oli se ihan täynnä. Niin kuin Oulun sushiravintolat näyttävät lounasaikaan olevan. Tänään siellä ei meidän lisäksemme ollut kuin kahdessa pöydässä nuoret naiset. Ja yksi heistä kyllä sai niin paljon ääntä aikaiseksi jatkuvalla varsin kailottavalla puheellaan, että meinasi tuntua jo ruokarauhan rikkomiselta. Mutta eihän se ole ravintolan vika.

Hinnat ja sushin laatu on hyvää keskitasoa, sushivalikoima aika monipuolinen, soija maistuu hyvälle, palvelu ystävällistä ja sekä lounaalla että tänään ihan riittävän nopeaa. Olisimme ottaneet pienet lasilliset sakea, mutta siellä oli vain muutamaa japanilaista olutta myynnissä, joten tyydyimme veteen. Tänään se ei haitannut, mutta jos haluaisi mennä oikein sushi-illalliselle niin mieluusti viiniä tai sakea nauttisin.

Kaiken kaikkiaan ihan kelpo. Oulun kaksi muuta sushiravintolaa (Tomo ja Hanko) on nekin testattu, mutta ei tämän ”projektin” puitteissa, joten niissäkin vielä käydään…

Bloggailu Muistikuvia Valokuvaus

Kalenteri-projekti suunnittella

Kesä on tullut takaisin. Kuinka mukavaa!

Söimmekin tänään pihalla. Makkaraa. Ja salaattia. Eikä muuta. Siis kesäruokaa vielä. Maakarin Luigi-makkara on ollut meillä tämän kesän suosikkimakkara. Eihän se makkara yleensäkään niin terveellistä ole, mutta minä pidän makkarasta ja kesäisistä keleistä.

Mutta asiasta toiseen. Kuvajuttuja (mm. Scanioita ja historiaa) olen tänäänkin duunaillut, ja kätevästi siitä voinkin johdattaa eilisen kilpailun pariin teidät. Huomiseen aamuun asti voitte arvailla; milloin on miljoona täynnä? Lupasin palkinnoksi 10 postikortin paketin voittajalle. Jos/kun tunnen voittajan, koetan räätälöidä paketin sopivaksi: siis, että ei-oululainen ei saa kymmentä korttia Oulusta tai koskaan Lapissa käymätön ei joudu vastaanottamaan Lappi-postikortteja.

Kuvaprojekteihini liittyen kerronpa etukäteismainoksena senkin, että tässä syksyn kuluessa tulee myyntiin ensi vuoden kalentereita. Toinen kalenteri on ”perinteinen” (nyt jo seitsemäs?) ”Kameran kanssa lenkillä Oulussa. Vol. XXX” ja sitä olen jakanut lapsille ja sukulaisille lahjaksi sekä täällä blogissa palkinnoksi. Tyär on kertonut, että moni hänen oululaislähtöisistä Helsinkiin muuttaneista kavereistaan on tykännyt katsella pienen kalenterin kuvia kotikaupungistaan, ja muutama tuttu, joka on saanut kalenterin lahjaksi, on kysellyt, voisiko sitä tilata … ja tänä vuonna siis voi. Palaan asiaan lähempänä joulua/vuodenvaihdetta.

Ja toisen kalenterin ajattelin tehdä teemalla ”Jokaviikkoinen soppamme”. Siis kerran kuussa kuva jostain ajankohtaisesta keitosta, ja oheen resepti. Vai olisiko parempia ehdotuksia ”ei-oululaiseksi” -kalenteriksi? Mielelläni otan vastaan ideoita …

Tänään tämmöinenkin juttu pitkästä aikaa… Ja ennen kaikkea, että se onnistui pitkästä aikaa! Minullahan oli tavoitteena saada puolensataa verenluovutusta tehdyksi jo kymmenen vuotta sitten, mutta tulipa väliin kaikenmoista: munuaiskiviä, lapsia, reissuja, kiirettä, alhaista verenpainetta, laiskuutta, hammasremppoja, unohduksia, lääkekuureja, karanteeneja, pakenevia suonia, … kaikkea. Yritetty on, mutta ei ole onnistunut. Tällä kertaa onnistui. Ei ole minulla mikään itsestäänselvyys. Ja siitä tulikin sitten mieleen katsella monta muutakin asiaa siten, että ”ei ole mikään itsestään selvyys”. Pitäisi muistaa.

Ja NYT osallistumaan MILJOONA-ARVONTAAN!

Bloggailu

”Miljoona-arvonta”

Joka ilta minulla on edessäni tällainen näkymä. Tabula rasa! Tyhjä taulu!

Nytkin. Ja tuo ”Lisää uusi artikkeli” aika harvoin tuskastuttaa. Nyt tuskastuttaa. Kun ei ole mitään sanomista.

Huomasin, että blogin laskurin, joka on vuoden verran jäljessä, mukaan miljoona käyntiä tulee ihan pian täyteen (rullaa sivu alas asti; alareunassa on palkissa juokseva numero…).

Laitanpa siis ensimmäisen juhla-arvonnan käyntiin.

Kuka arvaa lähimmäs, minä päivänä ja mihin kellonaikaan miljoonas klikkaus Tuulestatemmaattuun tapahtuu? Nimenomaan tuon alareunassa olevan laskurin mukaan miljoonas klikkaus.

Kommenttikenttään saa laittaa arvauksia torstaiaamu kello kahdeksaan asti. Sen jälkeen vastaukset on lukittu.

Lähimmäs arvannut voittaa kymmenen kappaleen korttipaketin.

Lisäarvontoja on tulossa lähiaikoina. 🙂

Liikkuminen

Retkiviikonlopun jälkeen

Ihan mahdoton touhupäivä tänään! Kodinhoidollisia suoritteita ja kirjeenvaihtoa ja kaikenmoista. Illaksi sitten pyörällä kaupungille kokoukseen. Ja nyt sitten jo päivitellyt paistinkääntäjien nettisivuja, tuhannen pitkä jäsenkirje on raapustettava vasta huomenna.

Lauantain kuvasatoakin olen perannut, ja tässäpä muutama otos Syötteen hienoista maisemista. Enpä tiennyt, että siellä(kin) on näin huikeita patikkapolkuja. Ja herkkutatteja!! Ihan vaan tepastelumme ohessa poimittiin monta litraa, vaikka mitään koria tai sieniveitsiä ollutkaan mukana. Muutaman paistoin jo lauantaina meille kaikille vähän kuin keittiön terveisenä, eilen syötiin niitä perheen kanssa ja tänään olen loput saaliista kuivatellut uunissa, kun meidän sienikuivuri on tietysti mökillä. Tattivuosi on kuulemma kaikkialla hyvä. Toivottavasti myös Koilliskairassa kunhan sinne asti yllämme.

Alla olevat kuvat aukeavat isommiksi klikkaamalla ja sitten voit edetä kuvan oikean reunan nuolella…

Lauttalampi

Tattisaaliin parhaimmat

Kellarilammen laavulla

Puolet GSL:sta

Lauttalampi

Pytkynharju

Kellarilampi

Niitä näitä

Juhla jatkuu …

Aamulla heräsimme Syötteen hiljaiseen aamuun…

Leppoisa aamiainen, kaurapuuroa kuten aina kotonakin, ja kävimmepä (autolla) lähtiessä Iso-Syötteen huipulla (430 mpy). Ihan mini-lenkki ja sitten kohti kotia. Pudasjärvellä Kylmäsen kauppa onneksi auki: sieltä hääpäiväjuhlaan evästä.

Huomenna on korallihääpäivä (35 v. ja 39 v. kihlajaispäivä! – aika kauan on noista!!) ja olihan mies lasten kanssa sopinut – ja hankkinut – samppanjan! Ui- jui. Ei mikä tahansa Haaparannan halpistuote, vaan vintage 2006. Valinta oli hieno, mutta minua viehätti eniten se kaikki huolehtiminen, viesteily, pähkäily– jota koko muu perhe tuntui käyneen tämän juhlajuoman hankintaan liittyen.

Ehkä samppanjana tämän unohtaisin vuosien kuluttua, mutta ”prosessi” teki siitä ainutlaatuisen. Ja kyllä, kyllä se oli hyvä samppanja, – ehkä olisi kannattanut odottaa koralliin vaihtumista kullaksi (35 > 50), mutta ei se sitten olisi ollut sama, eihän?

Kuvia eiliseltä lupailin — tulevat huomenissa ..

Niitä näitä

Syötteellä ystävien kanssa – niin hyvä!

Mökkilauantai. Mutta ei meidän mökki. Pääsimme vierasmökkeilemään. Kahdella meidän kalaasiystäväpariskunnista on mökki Syötteellä, ja he kutsuivat meidät ja toisen pariskunnan viikonlopun viettoon: patikalle ja syömään. Muut tulivat jo eilen, me vasta tänä aamuna.

Kovasti erilaista oli mukaan otettava rompe oli kuin viime viikonlopun Jyväskylän kapitulimatkalle. Sitten vajaan kahden tunnin sateessa ajelu ja perillä oltiin. Tämmöinen se mökkimatkan pituus pitäisi olla, eikä 480 kilometriä. Mutta eipä tämä Syöte vielä olekaan Lappia, vaikka Suomen eteläisin tunturialue onkin.

Edellisen kerran täällä on tullut käytyä 10 vuotta sitten, tällä samaisella mökillä tai paritalon puolikashan tämä on, joka oli silloin ihan uusi oltiin viikonloppu. Pudasjärvellä on tullut senkin jälkeen käytyä: kesäkuvaretkellä, ystävien mökillä LIvolla, puhujamatkalla ja matkalla Kuusamoon, mutta Syöte on jäänyt sivuun reiteiltä.

Nämä kaikki muut (Pehtoori mukaan lukien) ovat intohimoisia urheilijoita, talvisin tuhat kilometriä hiihtäviä ihmisiä ja sitten minä kameran kanssa tepastelija, kesäpyöräilijä ja satunnainen maisemahiihtajä. No mökki- ja reissupatikoija sentään. Siispä kelpasin mukaan minäkin. 😉

Ja kuinka olikaan hieno reitti! Lauttalammelta Kellarilammelle. Ja Pytkynharjun reitillä harjun päällä kulkien, aurinkokin liittyi seuraamme. Niin hyvä!

Ja sitten kun tulimme laavulle, löytyivätkin repuista lättytaikina, valurautapannu, makkarat, kahvit! Kaikki! Aika huikea myöhäinen lounas oli se! Huilausta, naurua, ystävyyttä, Suomen luonnon päivää parhaimmillaan!

Patikan jälkeen sauna- ja ruokapuuhia. Mie toin tullessani alkuruokasopan, tässä meidän majapaikassa oli samppanjaa, pääruoka grillistä ja jälkkärille mentiin toiseen mökkiin. Se on ihan uusi, tai siis ystävät ovat sen keväällä ostaneet. Ja kun ovat innnokkaita sisustajia ja erinomaisen käteviä käsistään, oli siellä varsin viehättävää! Ja jälkkäriä, juttua, naurua, viiniä, .. kaikkea hyvää. Elämä on.

Huomenna sitten paljon lisää kuvia, nyt nukkumaan!

Muistikuvia Reseptit Ruoka ja viini

Kansainvälinen kantarellipiirakka

Tässä koneella istuskelen, muokkailen ja latailen kuvia Vastavaloon, kuuntelen ukkosen nousua, ja todellakin toivon, että kohta sataisi kunnolla. Se antaisi minulle hyvän omantunnon, sillä en millään viitsisi/haluaisi nyt lähteä kuvailemaan Nallikariin. Siellä olisi Venetsialaiset: kauniita valoja ja juhlanäkymää pihallakin. On nimittäin toimeksianto kuvailla niitä venetsialaisvaloja. Ja kun juuri se on yksi syy, miksi emme jo tänään lähteneet Syötteelle, jonne on kutsu kuulunut. Siis haluaisin ja en lähteä Nalskuun… mutta. Katsellaan tässä vielä.

Merkittävin aikaansaannos tänään on ollut kantarelli-pekonipiiras (ja se tosiaan kirjoitetaan yhdellä teellä, vrt. eilinen postaukseni 😉 ). Kävimme eilen Kauppatorilla, jossa on nyt menossa Kansainväliset markkinat. Ostimme sieltä hyviä kirkkaankeltaisia, kotimaisia, kansainvälisiä 😉 sieniä ja niistä tein piirakan.

Niin, ja niiistä markkinoista piti sanomani; kävimme siellä viime vuonnakin. Silloin, ja eilenkin, ostimme 24 kk:n ikäistä, kallista, aitoa, hyvää parmesaania kunnon kimpaleen (riittänee melkein jouluun asti), balsamicoa – todella lämpimästi suosittelen, vaikka se ei aivan edullisinta olekaan, mutta sitä ei salaattiin tarvita paljon. Pullo riittää monta kuukautta.

Eilen vähän (= päivän ruoka) söimmekin siellä, piadinit molemmille olivat hyviä. Mutta tänään kävin sitten aika suunnattomassa sateessa ostamassa Jukan. Tai siis Yucan. Markkinoilla on hollantilaisten kukkarekallinen ihania orkideoja ja muita kukkia, mutta myös erinomaisen edullisia viherkasveja. Yli metrinen komea, 2-haarainen Yucca maksoi alle 40 euroa. Kukkakimpun verran! Nyt on Festassa talveksi vihreää, olisipa ollut poutakeli ja auto lähempänä, niin olisin ostanut toisenkin.

Kantarelli-pekonipiirakkaan palatakseni … Ohje on täällä (mitään en muuttanut ja hyvää tuli!)

Bloggailu Yliopistoelämää

Kirjoittamisen vaikeudesta

Kyllä on kuulkaa kirjoittamisen rutiini hävinnyt. Mietin vaan, millaista olisi, jollei olisi tätä blogia ylläpitämässä edes jonkinlaista kirjoitustaitoa ja oikeakielisyyttä. Ei ole sellaista jäsentelyn helppoutta ja polveilevien ja vaihtelevien lauseiden liki automaattista tuottamisen tapaa enää. Yhdyssanojakin joutuu jo kovasti miettimään; someko se on turmellut tässäkin asiassa?

Mutta onneksi päivittäin tulee kirjoitettua edes jotain, edes blogiin puolikas tai kokonainen liuskallinen tekstiä, ja sen verran julkista on tämä raapusteluni, että tulee pitäneeksi edes jonkilaista huolta suomen kielestä. Muistaa senkin, että suomen kieli kirjoitetaan erikseen, suomenkielinen yhteen, ja Suomi isolla ja suomalaiset pienellä. Mutta paljon on ammattitaitoa, johon kirjoittamisen itselläni lasken, jo rapissut. Mutta onneksi on blogi, ja te lukijat, ilman teitähän Tuulestatemmattua (siinähän kyllä on yhdyssanavirhe, mutta tarkoituksellinen 😉 ) ei olisi.

Olen siis viimeinen saanut artikkelin lähtemään. Eikä asiatekstin tuottaminen ollut siinä se vaikein juttu, vaan se sama, mikä aina ennenkin. Miten saan tungettua asiani hyvin rajalliseen merkkimäärään. Tänä aamuna tekstiä oli 18000 merkkiä (noin viisi liuskaa) ja monen tunnin äheltämisen jälkeen olin päässyt tavoitteeseen: 6000 merkkiä lähti päätoimittajalle.

Olenko kertonut joskus siitä, kuinka minulle kävi väitöskirjan kanssa, – nimenomaan sen liiallisen laajuden kanssa? – Esitarkastukseen lähetin noin 500 sivua tekstiä, vuosikausien työn tulokseni. Ja kun sitten kahdelta esitarkastajalta aikanaan (kiitettävän nopeasti parissa kuukaudessa) tuli palaute, molempien lausunnossa luki, että tekstiä on supistettava. Toinen vielä hienokseltaan ohjeisti, missä kohtaa käsikirjoitusta sitä ”huttua” oli liikaa. Ja minulla oli vain muutama viikko kaiken muun virkatyön ohessa supistaa. Ja minähän supistin, 60 sivua lähti pois, mutta kuinka ollakkaan kirjapainoon ja viimeiseen versioon lähti alkuperäistä pitempi versio. ; ) Ja läpi meni!

Ensimmäisen graduni esitarkastusversio oli 180 sivua (ohjeistus 100 s.) ja siitäkin karsiutui 60 sivua (nykyisin gradut ovat sen mittaisia 😉 !), enkä edes lisäillyt. Aina minulla on ”liikasanaisuus” ollut tapana ja usein riesana.

Meidän yhdellä omenapuulla ei ole ”liikatuotantoa”. Koko puun sato on tässä.

Isovanhemmuus Vanhemmuus

Pientä kutomishommaa ajattelin

Tänään, ihan kuten eilenkin lenkki hoitui pyöräillen, sekä omilla että äidin asioilla. Tuulinen, aurinkoinen ilma, ilo olla ulkona.

Caritaksesta palasin kotiin mutkan ja vielä Lankamaailman kautta. Kylläpä oli taas ihania uudenlaisia lankoja, ja malleja. Oli vaikea valita värejä, mutta näihin sitten päädyin.

Ajattelin nyt kesän jälkeen, pitkästä aikaa taas ryhtyä kutomaan, jotain ihan pientä vain. Koska Apsukin sanoi, että Taunoa voi palella sitten kun se tulee, niin ajattelin jotain lämmittävää tehdä. Eniten ehkä lämmittää minua itseäni tämä kutomishomma.

Taunolle tuotiin tuliaisia myös Jyväskylän reissulta viikonloppuna.

Taunolle siis nekin.

Ja kuka on Tauno? Aiemmin Tauno oli Aki-Santeri. Ainakin Apsu sanoi niin. Ja Tauno on se, jolle Apsu on jo kesällä luvannut antaa mummulassa ja mummilassa olevat ”huonot” potat. Ei, – ei Tauno ole Apsun keksimä satuolento tai mielikuvituskaveri, jollaisia isällään tuossa iässä oli kyllä pilvin pimein.

Tauno on meidän toinen lapsenlapsi, talvivauva, jonka tuleva isoveli on nimennyt Taunoksi jo paljon ennen kuin vauvan sukupuolesta yhdessäkään ultrassa oli sanottu mitään. Ei sillä niin väliä, – nimellä ja sukupuolella siis. Mutta vauvalla on … kovasti jo odotamme, ihan kuten Tahvoakin, josta sitten tulikin Apsu. Ollaan odotettu jo monta kuukautta. Pikkuperheestä tulee vähän isompi perhe.