huhtikuu 2018

Kun asennat tietokoneeseen (tai puhelimeen) uusia ohjelmia, lisäosia, toimintoja, päivityksiä, appseja tms.  asennuksen, niin jossain vaiheessa ohjelma vaatii sinua hyväksymään ehdot. Tai kun tilaat nettikaupasta jotain – matkan, kengät tai vaikka kuvia – on sinun hyväksyttävä ehdot, jotta pääset tekemään tilauksesi loppuun. Eikö?

Joissakin harvoissa tapauksissa ohjelma vaatii avaamaan ehdot eli ne pikkupränttiset tiedot, joissa puhutaan tekijänoikeuksista, korvauksista, vastuista, vahingoista ja vapauksista ja kaikesta sellaisesta, ennen kuin pääset laittamaan ”hyväksyn”-ruksin, mutta useasti noita monisivuisia litanoita ei tarvitse edes nähdä, ja ne voi silti hyväksyä.

Ja minä ainakin lähes poikkeuksetta, tai siis poikkeuksetta, hyväksyn ne. Joskus matkaa varatessa saatan katsoa peruustusehdot, mutta enpä paljon muuta. Jollen hyväksy, en voi tilata, ja minähän nimenomaan haluan tilata jotain tai ladata ohjelman. Siis sumeilematta ruksi kohtaan: ”Olen lukenut ehdot ja hyväksyn ne.” Ihan silkkaa huijausta; en ole lukenut, mutta laitan ruksin koska haluan tilata tuotteen.

Tänäänkin olen tehnyt niin parikin kertaa (lisäosia ja presettejä tilatessa), ja siksikin tuli mieleen juttu, jonka luin tässä joku aika sitten… Kauppalehti Optiosta, Hesarista … jostain. Jenkkifirma oli tehnyt kokeen siitä, miten ihmiset lukevat noita tekstejä. Kaiken asiallisen tekstin väliin oli laiteltu kohtia tyyliin ”sitoudun siivoamaan ko. yrityksen wc-tiloja seuraavat viisi vuotta” ja ”tiedän, että ostamallani tuotteella ei ole missään tapauksessa minkäänlaista palautusoikeutta” ja ”Hyväksyn, että olen yrityksen hiusmallina kolme kertaa … ” ja ties mitä kaikkea älytöntä. Melkoiset ehdot hyväksyneille sadoille ihmiselle tiedotettiin heidän ”helppoon menostaan”, eikä vaadittu ehtoja täyttämään, mutta aika mielenkiintoinen testi kuitenkin oli… Oppiko siitä kukaan mitään? 😀

~~~~~~~~~~~~~~~~

Pitäisköhän sitä nyt lähteä torille kuvailemaan: myös Kärppien miehet voittivat kultaa tänä vuonna… 😉

Kovin on ollut sekava päivä. Levoton monin tavoin. Hyviä uutisia ja surullisia juttuja, hyvästejä ja tapaamisia.

Seesteinen suvantovaihe oli kun Apsun kanssa leikittiin uima-allasleikkejä. Legoukot sukeltelivat ja altaan vesi roiskui ympäri kylppäriä  Ja onneksi jätski-tatska ei kulunut pois vaikka kuinka läträttiin. Suvanto.

Muutoin päivässä paljon, paljon puuhaa. Ja sitten aina väliin kaikkea tyhjäkäyntiä.

Onhan tästä ollut aiemminkin puhetta. Mutta tänään olin jo lähellä ennätystä. Käyhän jollekin muullekin joskus näin, tai edes suunnilleen?

Kaikki sujui hyvin hukkaamatta yhtään mitään aina aamiaisen viime hetkiin asti. Siis kävin suihkussa, pesin tukan, siirryin pyjamasta kylpytakin kautta kotikamppeisiin. Ja kaikki löytyivät: samppoo, hoitoaine, kosteusvoiteet, dödö, vaatteet, aamiaistarpeet, jopa vitamiinit ja glukosamiini. So far, so good. Vielä kaupunkivermeet ja jonkinmoista renovointia kasvoille ja edelleen liki kaikki tarpeeellinen löytyi, paikoiltaan kuten pitääkin.

Sitten alan tehdä lähtöä kaupunkiin. Ihan ensimmäisenä etsittävä resepti, jonka mukaan ajattelin huomenna kokata: siis, että mitä spesiaalia on kaupasta hankittava. Jaahas, mitä se olikaan kun aioin tehdä? Jotain kalaa, aika tavallista mutta kastike oli se juttu… Etsin parista kalaruokakeittokirjasta, googletan, käyn tiedostojani eri hakusanoilla läpi. Eikä löydy. Okei, teen siis kalaa pannulla ja kuorrutan panko-jauhoilla, ja jotain oheen kun kerran spesiaalireseptiä ei löydy.

Seuraavaksi, missä ja mikä oli se parsalle suositeltu viini, josta luin … luin mistä? Viinilehdestä, jostain nettipostauksesta, Alkon sivuilta, vai oliko sittenkin joku FB:ssä suositellut jotain? Tovin surffailtuani päätin, että ostan sitä, mikä Alkossa sattuu eteen ja vaikuttaa sopivalta.

Ja sitten: se sähköposti, jossa oli sovittu mahdollisesta objektiivin vaihtokaupasta. Missä se on?

Näitä hakiessa tulee yksi kysely ensi viikon paistinkääntäjätapaamisesta: ”onko-se-ja-se-tulossa? Voisinko tarkistaa hänen sähköpostiosoitteensa, jota tarvittaisiin .– eikös minulla ole pääsy osoitetietokantaan?” – Toki on, pikku hetki. Ja sitten alan etsiä salasanaa siihen tietokantaan. Eikä mene yhtään kauempaa kuin varttitunti, että saan sen palautetuksi, mutta löytyi.

No sitten, vihdoin, olen jo eteisessä liki kaikki valmiina: kauppakassi, käsilaukku ja lompakko tallessa. Ja mihinhän eilen sitten laitoinkaan autonavaimen? Milloin ja mihin ajoin viimeksi, mikä takki päällä? Ja sitten kun piti sitä objektiivia käydä näyttämässä Digitarvikkeessa, niin missä linssisuojus on? – EI oo todellista, että se on TAAS hukassa. Onneksi on kuitenkin kello, ”vihkimykset”, hanskat, kännykkä ja kotiavaimet mukana… Autonavainkin löytyy juuri sieltä, missä sen kuuluukin olla: tuulikaapin pienessä korissa, mutta mokoma oli piiloutunut heijastimien etc. alle.

Tässä vaiheessa päädyn vastaamaan vielä tyttären whatsappiin ja sitten samalla tsekkaan Instagramin. Ja Facebookin ja sähköpostin. Vastaankin yhteen viestiin. Tykkään monesta kuvasta. Ja vielä yksi viesti.

Ja sitten! Siis vihdoin kaupunkiin: siellä ehdin (omasta mielestäni) hukata hanskat, kauppalapun ja unohtaa muutaman muun asian. Vaateostoksillekin olin – taas – aikonut mennä, ja – taas – jätin menemättä. Kun hanskat ja kauppalappu olivat löytyneet ja lappuun kirjatut hankinnnat oli suoritettu, laskeuduin Oulun uudehkoon, uljaaseen parkkiluolastoon, Kivisydämeen. Tiesin, mistä kohtaa olin noussut ylös, eli tiesin suunnilleen, millä käytävällä autoni oli, mutta kun … olinko sittenkin parkkeerannut lähelle Digitarviketta vai ehkä Pekuria? Tai sittenkin Torin lähelle? Kolmen painavan kassin kanssa seisoin hissin ulostulossa ja – olin hukannut autoni!

Tiesittekö, että Kivisydämen info-pisteen lähellä olevan hissin vieressä on digitaalinen näyttö, johon voi syöttää oman autonsa rekkarin (sikäli kuin sen muistaa, ja hah! se onkin siinä parkkilipukkeessa!! Kuinka nerokasta!) ja näytölle tulee kartta, jossa on oman menopelisi sijainti merkitty. Kyllä on teknologiakaupunki Oulussa kätevää vaikka on hieman ”hukkaileva”.

En edes viitsi kertoa, mitä kaikkea ehdin vielä päivän mittaan kotona kadottaa: mies oli kuitenkin tallessa. Ruoka houkuttaa saman pöydän ääreen ilman isompia etsimisiä. 😀

Eikä tämä ole ollut edes kaikkein, ei läheskään, hävöksissä olevin päivä.

Kävin äsken poikkeuksellisesti ILTAlenkillä.

Kiertelin Hartaanselän  ympäri etsimässä joutsenia. Olihan niitä. Ja tunnin aikana ehti olla kaikkia sään olomuotoja, mitä tähän aikaan vuodesta on tapana olla. Kova tuuli ei näy kuvissa. Sitten yhtäkkiä kirkastui, ja nyt jo paistaa aurinko. Kevät. Mikäpä siinä, tulkoon! Kyllä minulle sopii. Hyvinkin.

Pitkästi toistakymmentä joutsenta oli Hietasaaren puoleisen sulan reunalla, – kovin kaukana kamerasta kuitenkin. Ja minähän en lähde tuonne sulan reunoille tepastelemaan, vaikka kyllä siellä nytkin pari pilkkijää näytti olevan.

Tuulesta ja tuiskusta huolimatta tunteroinen ulkona oli tarpeen. Tämäkin päivä on mennyt rompe- ja mappikaapin siivouksessa. Kovin paljoa ei edes lähtenyt roskiin, mutta pelkkä järjestäminen ja ”laatikottaminen” teki hyvää ja toi tilaa. Erityisen hyviä olivat isot puiset viinipullolaatikot, joita Juniori kesätöistään Alkosta pyynnöstäni toi yhteensä puolisen tusinaa.

Kaksi päivää tuohon meni, mutta nyt on homma pitkän aikomisen jälkeen tehty. Laatikot ja mapit on myös ”perattu” ja putsattu.