Työssä oppimista

Ruokakuvausta melkein koko päivän. Jopa lenkillä.

Tilhilounaalla oli todennäköisesti ollut varpushaukka, kertoi lintutieteilijä-ystävä (kiitos, EH) kun häneltä asiasta kyselin.

Pitkästä aikaa kävin tepastelemassa lähirannassa; olen oppinut jo odottamaan puoleen päivään, että vähän lämpenee, että jo paistaa.

Kuvaprojektin ohessa varmennustallennusta ja uuden opettelua. Olen niin monille kehunut Light Roomia kuvankäsittely- ja kuvien arkistointiohjelmana, olen käynyt lyhyt kurssin (2 x 2 tuntia) sen käytöstä, koulussakin sitä opetettiin, tosin hyvin vähän mitään uutta siitä siellä tuli, ja silti VASTA nyt olen oppinut muokkaamaan arkistoa, viemään kuvia katalogista toiseen ja kokoamaan teemakansioita etc. Aika surullista, että vasta nyt. Digikuva-lehdessä oli asia väännetty rautalangasta, ja niinpä otin asiakseni opetella. Ei vienyt kyllä kuin tovin. Tosin vielä on katalogien siirto koneelta ja kovalevyiltä toiselle hieman hataralla pohjalla. Kuitenkin kaikille harrastajakuvaajillekin voin kyllä edelleen suositella ko. ohjelman hankkimista.

Oppimista on myös ruokakuvauksessa, ja toimeksiantojen vastaanotossa. Mutta kyllä tämä tästä.

Oisko smoothie-ohjeita jaossa? Sinun bravuurisi? Minulla ehdoton vaatimus on, että smoothiessa on oltava minttua, ja paljon. Ja jos muistan niin laitan puolikkaan banaanin viipaleina pakkaseen edellisenä iltana. Siten tulee hyvää, hedelmillä, jukurtilla, mehuilla, marjoilla voi sitten varioida. Vaikka useimmitenhan aamusmoothien nimi on ihan vaan Elovena. 😉

Kuvien ja tiedostojen palauttamisesta

Olen jotensakin varma, että yhdelle sun toiselle käy joskus, ehkä toisille useammin, toisille vain kerran siten, että tiedostoja häviää vahingossa, tietämättä, itse deletoiden, tietokoneen päivitysten tai milloin minkäkin syyn takia. Ja vielä varmempaa on, että kameran tai puhelimen muistikortilta tulee poistaneeksi kuvia tai niitä häviää muuten ennen kuin niitä on siirtänyt parempaan tai yleensä mihinkään talteen.

Juuri word-tiedostojen merkillisiä katoamisia, muistitikkujen rikkoontumisia ja virusten hyökkäyksiä tuntui vuosien varrella olevan ihan erityisen paljon kandiseminaarin opiskelijoillani, joilla dead-linet olivat paukkuneet rikki; erinäisiä sovittuja päiviä opinnäytteiden palauttamiseksi oli useinkin siirrettävä juuri tiedostojen häviämisen vuoksi. Muitakin selityksiä (tuulesta temmattuja tai tosia? 🙂 ) oli jos jonkinlaisia: koira söi muistiinpanot, lapsi kaatoi maitolasillisen muistitikun päälle, läppäri oli jäänyt ”porukoille” kotiin jonnekin Kainuun peräkylälle edellisenä viikonloppuna siellä käydessä, poikaystävä (muistaakseni kerran yhden opiskelijan tumpelo äiti!) oli vahingossa deletoinut valmiin työn, yliopiston tietokoneluokassa tehty päivitys oli jumittanut vanhan version jne. – kaiken kaikkiaan mitä moninaisimpia tapahtumia tai ainakin selityksiä.

Meidän pari päivää kestänyt tietokoneäksident vei siis yhden tärkeän tiedoston (Pehtoorin liikuntakalenteri, ks. eilinen postaus) ja kuten myöhemmin huomasin muutamia muitakin – ei enää mitenkään erityisen tärkeitä – excel-tiedostoja.

Muistelin lukeneeni ja koulussa kurssikavereiltani kuulleeni että nykyisin on aika hyviä datan palautukseen olevia ohjelmia, jopa ilmaisia. Sellaisia, joita voi netistä ladata omalle koneelle ja koettaa pelastaa, mitä pelastettavissa on.

Niinpä eilen blogin postauksen jälkeen ajattelin kokeilla. Surffailin, etsin, lueskelin Valokuvaajan Neuvola yms. -(FB)nettipalstoja ja tulin vakuuttuneeksi, että Recuva on se, joka voisi auttaa. Löysin aika monta ”free download” -saittia, ja kun olin omalla päättelyllä ja Nortonin virustorjunnan avulla tullut vakuuttuneeksi sivuston turvallisuudesta, latasin Recuvan alla olevasta osoitteesta:

Recuva (erityisesti kuvien palauttamiseen)
https://www.ccleaner.com/recuva/download/standard

Ohjelma oli simppeli käyttää, ja se skannasi melkoisen määrän kansioita nopeasti. Ja löysinkin hävöksissä olleita tiedostoja. Nimenomaan kuvatiedostoja kymmeniä, muttei yhtäkään exceliä eikä wordia. Eikä niillä löytyneillä kuvillakaan ollut mitään ”arvoa”.

Joten kellon käydessä jo hyvinkin yhtätoista, oli etsittävä toinen ohjelma! Ymmärtääkseni turvallisen Data Recoveryn latasin täältä: https://www.easeus.com/ (erityisesti teksti- ja taulukkomuotoisten tiedostojen palauttamiseen). Myös se latautui, skannasi ja toimi nopeasti. Ja voilà! Sieltähän se kadonnut kalenteri kellon juuri lyödessä kaksitoista löytyi. Tosin erinimellä, mutta täysin vaurioitumattomana!

Joten pidä mielessä, että jos jotain häviää, se saattaa olla pelastettavissa aika helposti ja ilman mittavia kustannuksia. Nämä kaksi ilmaista ohjelmaa tuskin pelastavat jos kovalevy on kokonaan korruptoitunut, hajonnut tms. mutta pienempiin havereihin kannattaa kokeilla.

Kameran muistikorteilta kuvat on pelastettavissa varmemmin jos et ole ehtinyt ottaa uusia kuvia ”tyhjennetyn” muistikortin päälle, etkä ole alustanut korttia, vaan vain poistanut kuvat. Siis jos huomaat poistaneesi kuvat, älä käytä muistikorttia ennen kuin olet yrittänyt Recuvalla (tai jollain muualla tai vaikka liikkeessä) pelastaa deletoimasi kuvat.

Ja hanki ulkoinen kovalevy. Minä lähden huomenna ostamaan taas yhden lisää; ennestäänkin on noin viiden teran verran kuvia ja kirjoja ja kaikkea muuta vanhaa kovoilla. Pitäisi noita varmennustalluksia joskus vähän järjestellä ja  perata …

Kuurankukka-teema jatkuu… 😉

Vain yksi puuttuu

Päivä liesussa. Aamusta asti.

Välillä piipahtanut kotona, ja taas menoksi.

Nyt palautunut vuosikokouksesta, jonne sain kuin sainkin toimintakertomuksen viimeistelynä vietäväksi, ja kaikki muutkin tarpeelliset jutut.

Tietskari oli tänään rempassa aamupäivän, ja nyt taas entistä ehompana käytössä. Uusi näytönohjain pelittää, eikä mitään tiedostoja hukassa. Paitsi Pehtoorin ”Liikuntakalenteri”. Kymmenen vuoden kaikki urheilu- ja liikuntasuoritukset excelillä. Eikä niitä ole ihan vähän. Mieshän ui, pyöräilee (myös talvella, osti syksyllä sellaisen TREK-pyörän, ja on ajanut jo satoja, satoja kilometrejä), käy salilla, kävelee, hiihtää, – joka päivä jotakin. Parhaina sekä sali ja lenkki. Ja on sitten pitänyt kirjaa liikkumisistaan, – niin minäkin tein silloin kun olin nykyistä paljon aktiivisempi ja monipuolisempi liikkuja. Ja nyt siis ainoa hävinnyt tiedosto on juuri tämä liikuntakalenteri. En voi ymmärtää miten ja mihin se on hävinnyt!

Ja sitten minulla on yksi hauta hukassa. Oulun vanhalla hautausmaalla, Stooleporin puolella, on hautakivi, jossa on kaunis graniittinen pikkulintu oksalla istumassa hautakiven päällä. Ja juuri sen olisin tänään halunnut kuvata. En löytänyt sitä, vaikka melkein tunnin kiertelin siellä. Kuurankukkia ja bokehia kyllä löytyi.

Pari muuttuvaa tekijää…

Nyt on kriisi.

Eilen illalla, jo aiemmin varoitellut, tietokoneen toimintavarmuuden heikkeneminen vei vääjäämättä siihen tuskastuttavaan tilanteeseen, että kone simahti totaalisesti. Se ei enää käynnisty kunnolla. Jo alkuyöstä nukkumaan mennessäni olin hajoamisen vuoksi vähintäänkin huolissani, monestakin syystä, ja niinhän sitten aamuyön valvoin pari tuntia kirjaimellisesti tuskanhiestä märkänä ja mietin, mitä kaikkia seuraamuksia – sekä taloudellisia että aikaa vieviä juttuja olisi edessä. Ja ennen kaikkea asiakkaille kuvatoimitusten viivästyminen, jopa luvattujen peruminen, sai miettimään kaikkea ikävää.

Aamulla koetin kaikkea. Kävin Gigantissakin, ostin uuden näytön, sillä olin itse tehnyt diagnoosin, että se on sittenkin 11 vuotta vanha näyttö, joka on pragannut. Ei ollut sittenkään se rikki, sillä nyt on uusi näyttö (aika halpiksen 27 tuumaisen ostin, ajatuksena, että voisi sitten viedä mökille, ettei tarvisi siellä kärvistellä läppärin pikkuruisen näytön kanssa… ), mutta siinäkään kuva ”ei pysy” kuin sekunnin murto-osan. Olisko näytönohjain hajonnut? – Sitä toivon. Pikku vika, helppo korjata. Ei maksa paljon, ei ole tuhonnut mitään. Lukitsen tämän vastauksen.

Tiedän! Toki tiedän, ettei tämmöinen ole maailmoja kaatava juttu, ja BTW ei läheskään niin iso huoli ja hätä kuin viime huhtikuinen blogin kaatuminen kaikkine seuraamuksineen ja kustannuksineen, eikä tämä nyt onneksi ihan kaikkein pahimpaan aikaan sattunut, mutta silti. Esim. kaksi viikkoa sitten kapitulikuvien teon ja toimittamisen aikaan olisi ollut kyllä valokuvausyrittäjyydelleni melkoinen romahdus tai vaikka viime keväänä valmistautuessa liiketoimintasuunnitelma-näyttötutkintoon.

Mutta nyt siis vaiheessa… huomenna olen Data Groupin oven takana tasan yhdeksältä tietokone kainalossa!

Ulkoilu, sushipäivällinen ja Apsu vanhempineen ovat pitäneet minut muutaman tovin/tunnin pois tämän ongelman äärestä, ja nehän ovat oikeastaan kaikki tärkeämpiä kuin erinäiset hävinneet asiakirjat, mm. huomiseen vuosikokoukseen toimintakertomukset etc., sadat muokkauksessa olevat kuvat, asennetut ja ostetut lisäosat ohjelmiin, soppakirjan aihio, Muistikuvia-nettisivujen matskut, etc., valtava osoitetiedosto, osa sähköposteista? — Noh, asiat tärkeysjärjestykseen, ja kohti huomista.

(Raatinsaaren tilhi lounaalla.)

 

Simultaani

Entä jos ryhtyisi aamuisin, – joka aamu, viikon ajan – paistamaan aamiaispöytään croissanteja ja pilkkoisi hedelmiä lautaselle, ja sitten keittäisi maitokahvia tai siis keittäisi ensiksikin erikseen erittäin tummapaahtoista kahvia ja sitten keittäisi erikseen maidon kuumaksi. Unohtaisi puuron, unohtaisi puoli lasillista gefilus-tuoremehua, D-vitamiinin, glukosamiinin, pannukahvin ja siihen tilkan maitoa ja oheen yhden vohvelikeksin. Söisi vain croissanteja ja hedelmiä ja joisi maitokahvia, ehkä – jos mahdollista – lasillisen tuoreista appelsiineista puristettua tuoremehua.

Entä jos sen jälkeen siirtyisi pieneksi toviksi tarkistamaan läppäriltä sähköpostit, vastaamaan aina niin tervetulleisiin blogin kommentteihin, tutkisi hieman karttoja ja sitten pakkaisi repun, ehkä teippaisi kantapäät ja tarkistaisi, että sekä kameran akku että vara-akku ovat täynnä ja että muistikortteja tarpeeksi tyhjänä.

Lähtisi ulos. Pehtoorin kanssa luonnollisesti, tosin poikkeuksellisesti yhdessä ulkoilemaan ja liikkumaan.

Olisi päivän ulkona: joko kävellen, mielellään juuri siten, tai sitten sopisi sekin, että kävellen ja välillä pysähdellen pitkäksikin toviksi nauttimaan säästä, auringosta, sen lämmöstä, maisemasta, ehkä hiljaisuudesta tai vilkkaasta, eloisasta elämästä. Mutta joka tapauksessa liikkua olisi hyvä.

Lounaaksi nauttisi tuoreita hedelmiä, vaikka suoraan torilta, rapeakuorista leipää, palan juustoa ja mikseipä lasillisen proseccoa tai cavaa… Puolenpäivän prosecco! Jos tarve vaatii niin hyvä on, menköön madeira!

Iltapäivällä antaisi raukeuden tulla, olisi ihan vaan leväten, edellyttäen, että on lämmin, mieluummin jopa kuuma tai sitten jatkaisi reippaasti askeltaen paikasta toiseen, kuvaten, kauneutta ja valoa etsien ja ihastellen.

Illansuussa harrastaisi sosiaalista mediaa, kirjoittelisi blogia, chattaisi nuorison kanssa, kuuntelisi Apsun ääniviestit, ehkä soittaisi äidille, purkaisi päivän kuvasaalista.

Ja sitten siirtyisi jonnekin, jossa joku muu on laittanut ruokaa, mielellään ihan erilaista ruokaa kuin itse on tapana tehdä. Nauttisi joka ilta miehen kanssa pullollisen punaviiniä ruoan kanssa. Istuisi pitkään ruokapöydässä uhraamatta sekuntiakaan ajatusta sille, kuka laittaa tiskit pois.

Verkkaisesti siirtyisi kohti yöpuuta… Hyvin verkkaisesti tosin, ehkä tehden vielä pienen kävelylenkin, jopa promenadin, piipahtaen paikallisessa. Ja sitten illan lopulla tietysti kirjoittaisi päivän tapahtumia… blogiinpa hyvinkin. Sinnepä juuri.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Tällaista simultaania äsken kaksistaan päivällisellä (oli muuten tosi hyvää karitsan karetta ja zini-pastaa sekä vuohenjuustoraasteella aateloitua salaattia) ollessamme suunnittelin, haaveilin, mietin ja ääneen selittelin … Ja mitä toteaa Pehtoori: ”Ei kyllä olisi vielä jokunen vuosi sitten voinut uskoa, että sulla iskee tuommoinen Kanarian loman kaipuu, – ei ikinä… ”

Ei olisi, ei.

Mutta eihän se olisi hassumpaa lähteä vaikka ensi viikonloppuna tarpomaan Lanzaroten vulkaanisiin maastoihin tai etsimään La Gomeran suojaisinta ja sateettominta vuorenrinnettä. Kyllä Teiden kraaterissa voisi toistamiseenkin kävellä saatikka suunnata ihan uusiin patikkamaastoihin Fuenteventuralle.

Ei, ei ollut mitään vikaa Oulunkaan rannoilla tänään ”patikoidessa”, pitkähkön lenkin tehdessä, mutta kyllä olisi nyt hyvä aika lähteä jonnekin. Edes tyttären luo Helsinkiin. Helsingissä olisi paljon hyviä näyttelyitä, uusia ravintoloita ja sitten se tytär ja vävykokelaskin…

Mutta ensiksikin: tyär tulee pian tänne, jopa viikoksi ja etelänlomalle en nyt ole raskinut kuitenkaan matkaa varata, sillä toukokuun reissu on tänä vuona se ”The Grand Tour”, joka vie voima- ja rahavaroja aika lailla. 😉

— –

—   ja sittten asiasta ihan toiseen. Mökillä hoksasin, että minulla olikin siellä tuplasti tämän vuoden kalentereita. Mökillä jo olikin yksi, joten turhaan sinne vein… siis nyt olisi arvottavana yksi OULU KUVISSA -kalenteri, – onhan tässä vielä vuotta, eikö?  Arvon sen ensi lauantaina kaikkien niiden kesken, jotka kommentoivat sanallakaan, mitä mielialaa tämä kuva edustaa. Millainen fiilis siitä välittyy? Kerro vaikket olisi edes kiinnostunut arvonnasta… voithan voittaessa panna vahingon kiertämään ja antaa kalenterin eteenpäin… 😀

Millainen mieliala tässä kuvassa on? Tänään aamupäivällä tämän otin Hahtisaaren rannalla, Kauppatoirn takana. Onko siinä edes löydettävissä mitään mielialaa?

Paluu kotiin pakkasista

Säätiedotus (eilen illalla Ilmatieteen laitoksen sivulta kuvakaappaus) oli ehkä suurin syy siihen, että jo eilen illalla tehtiin päätös jättää mökki ja sitä ympäröivä luonto. Toki oli jo muutenkin palattava kotiin. (Ja ennuste on kyllä muuttunut aika paljon lämpimämmäksi… )

Tiedättekös, mitä teen aina ensimmäisenä kun mökkipihasta lähdetään kotimatkalle kohti etelää? Pehtoorihan ajaa Rovaniemelle asti, minä loppumatkan alas. Ja ylöspäin mennessä minä ajan ensin Oulu – Roi, ja Pehtoori sitten loput. Näin on ”aina” tehty. No niin, mutta siis, kotimatkalle lähtiessä ensimmäisenä otan esille kalenterin. Repun etutaskussa kalenteri on saanut olla koko mökkkiviikon, mutta kotimatkan aluksi kaivan sen esille. Yleensä muistan muutenkin, mitä suunnilleen on tulevalla viikolla tiedossa ja sovittuna, mutta jo paluumatkalla haluan tietää, milloin päästään seuraavan kerran möksälle. Montako viikkoa on seuraavaan Lapin reissuun? – No nyt ei tarvitse odottaa kovin kauaa.

Tällä kertaa ei ollut mitään enemmän tai vähemmän ”obligatorista” lukemista ja pipokutimenkin olin pakannut laukkuun ja peräkonttiin, joten surffaillessa ja nettiuutisia lukiessa meni matka. Aika helposti meni. Lakkoperjantaista huolimatta rekka- ja onnikkaliikennettä jotensakin tavallisesti, mutta kaikkinensa aika sujuvasti viisi ja puolituntinen matka hujahti.

Kotona on muutamia materiaalisia juttuja, jotka palattua tuntuvat erityisen mukavalle, mutta jotka arjessa tuppaavat olemaan itsestäänselvyyksiä.

  • Iso jääkaappi!
  • Vesijohtovesi, joka ei revi käsiäni pienille haavoille kuten mökin porakaivon vesi. Kumpi on kalkkisempaa, tai mikä lieneekään asiaan vaikuttaa, mutta mökillä (varsinkin jos olen unohtanut lääkevoiteen kotiin niin kuin tällä kertaa) kädet aukeavat, mitä tietysti pakkaskausi edesauttaa. Stressiä nyt ei kyllä ollut osatekijänä, ei todellakaan. Mutta sormet ja rystyset ovat pienillä haavoilla.
  • Tänne kulkee maaposti. Siellä olikin mukava yllätys.
  • Tietokoneen 24–tuumainen näyttö. Kuvankäsittely on vaan niin paljon helpompaa ja parempaa kunnon näytöllä. Samaan settiin kuuluu tietokoneen nopeus; kuvien latautumista ja säätöjen tekemistä ei tarvitse odotella.

(Vähän noloa tämmöisestä tekniikasta ja materiasta iloitseminen ehkä on, mutta täytyy koettaa itsellekin taas muistuttaa niistä pienistä iloista, joita ”residenssistä” toiseen aiheuttaa. )

Kuvankäsittelystä puheenollen: otin viikon aikana 1400 kuvaa!

Suunnilleen sen verran on tullut yleensä viikon ulkomaanreissulla otettua, mutta kyllä nyt taisi tulla mökkiviikon ennätys. Mikä ei kyllä oikeastaan hämmästytä. Oli niin hienoja kelejä, valoja, värejä, auringon ja kuun nousuja ja laskuja. Olen koonnut niistä kansiollisen kuvia, – muitakin kuin täällä Temmatussa jo julkaistuja. Ja kokonainen kansio Kakslauttasen miljööstä. Ehdottomasti kannattaa klikkautua katsomaan. Aivan oma maailmansa on tuo West Village. Pakkasessa (- 27 C) kuvaamisessa on haasteensa (mm. jalusta hyytyi, olisi pitänyt olla lukkosulaa tms.), mutta myös ilonsa. Sininen Lapin pakkasilta on kaunis.

TÄSTÄ KUVASIVUSTOLLE: KLIKS

 

 

Ihan kuutamolla

Monenlaisten miettimisten päivä:

– Kuutamoöisin minulla on tapana valvoa. Tai ainakin nukkua huonosti. Mutta viime yönä en herännyt kertaakaan. Ja nukuin hyvin myöhäiseen aamulla. Onko siis unen laatua parantava vaikutus sillä, että kohtaa sen hereillä pitävän täydenkuun silmästä silmään puolenyön aikaan? Sen jälkeen voi sitten nukkua levollisesti?

– Aamulla purkaessa ja käsitellessä viime yönä puolen yön tienoilla viettämäni kuvaussession kuvia mietin, että kuinka paljon täällä onkaan valoisampaa kuin kaupungissa, jossa valosaaste hävittää luonnon valon voiman. Kuinka valkoinen hanki heijastaa valoa takaisin!

– Aamulla ei tarvinnut miettiä lähteäkö hiihtämään, sillä pakkasmittarissa oli lukemat -27 C. Niinpä mietin, kummalle asiakkaalle muokkailen ja toimittelen kuvat. Helpompaan päädyin.

– Pehtoorin lämmitettyä saunan kylvin pitkään ja hartaasti. Mietin – taas kerran – että juuri kovalla pakkasella rantasaunassa on parhaat löylyt ja jos meillä olisi kaupungissa samanlainen sauna, saunoisinko myös kaupungissa, enkä vaan täällä möksällä? Alla olevan kaltaista pulahduspaikkaa tuskin kaupunkiin voisi koskaan järjestää?

– Kyllästyykö uunijuureksiin koskaan?

– Kuinka voi olla pientä kolmevuotiasta ikävä!

– Onko parempi olla kertomatta äidille, kuinka täällä on kaunista, ihanaa, rauhallista, kuinka Hangasojan huomassa on taas kerran hyvä. Kerron kuitenkin, mutta ajattelen, että itku ei ehkä sittenkään ole huono asia, vaan kertoo hyvistä muistoista täällä.

– Mikä pakko minun on vielä illan kiperään pakkaseen lähteä kuvailemaan Kakslauttasen West Villageen, kuvaamaan sen valoja ja viehättäviä näkymiä? (Ei mikään pakko, mutta onneksi lähdin ja reilun tunnin tarkenin! Palaan kuvasaldoon myöhemmin.)

– Kuinka mökkielämä (pakkasella, pimeinä iltoina) tekee minustakin telkkarin katsojan? – Ja pipo on pian valmis!

 

– Lähdenkö jonkun tunnin kuluttua taas ulos? Canon kainalossa? Viides kerta tänään? – Kuu nousee, taivas on kirkas, pakkanen piirtää maiseman tarkaksi. Miksen menisi?

– Olisikohan näistä kuvista korteiksi?