Kuppikakkupäivä

–  ”Saako näitä kuppikakkuja jo syödä vai kuvaatko ensin?”

Sellaista on minun mielestäni ystävyys. Sellaistakin. Ottaa toinen huomioon…  Toki tulppaaneistakin ilahduin.

Valentinuksen päivästä ja sen historiasta kirjoittelin muutama vuosi sitten. Juttu on täällä.

Valentinuksen päivä on kulunut lussakasti. Olen vähän kokkaillut ja kuvaillut, ruoka-asioita äidille ja kotiin.

Ja Suuri Varmennustallennus Operaatio on meneillään. Ostin itselleni ”pilven”, jonne järjestelen, perkailen ja tallentelen nyt kaikkea talteen. Toissa viikonlopun säikähdyksen jälkeen päätin lisätä kuvieni ja muiden tiedostejen tallentamisen varmuutta. Ja kun tarkoitus on järjestellä ja yhdistellä useiden kovalevyjeni vuosien aikana kertyineitä aineistoja on kyse aika moisesta suosta. Ja sitten jää selailemaan ja lukemaan kaikkea vanhaa, mikä johtaa googlailuun, muisteluun, haluun tietää enemmän, haluun unohtaa ja miettimään, mitä hävittää, mitä säilyttää. Ja loputonta on tämä… Mutta hiljalleen.

Ja sitten noiden kuppikakkujen ohje. Ovathan ne sen verran tuhtia tavaraa, ettei päivittäisen kalorimäärän saamiseksi tarvisi paria enempää syödä. Ohjeessa on purkillinen rahkaa, mutta en mennyt siinäkään millään kevytlinjalla, vaan laitoin Irish Cream -rahkaa. Voinpa suositella. Olisi kannattanut tehdä kuorrutus kaakao-tomusokerista eikä punaisesta mansikanmakuisesta, vaikka eipä nuokaan nyt pahasti ristiriidassa olleet.

Valentinen päivän kuppikakut

10 isoa kuppikakkua

4 kananmunaa
2 dl sokeria
150 g (1 1/2 dl) sulatettua voita tai margariinia tai juoksevaa margariinia
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
200 g maitorahkaa
125 g voita tai margariinia
250 g (4 dl) tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
1 rkl vettä

Sekoita puuhaarukalla munat ja sokeri. Lisää sulatettu voi ja yhteensekoitetut kuivat aineet. Lisää lopuksi maitorahka. Pursota tai lusikoi taikina muffinivuokiin. Paista 200-asteessa keskitasolla noin vartin verran ja jäähdytä ennen kuorruttamista.

Valmista kuorrute. Pehmennä voi sähkövatkaimella notkeaksi. Lisää vaniljasokeri. Lisää tomusokeri vähän kerrallaan samalla vatkaten. Lisää lopuksi vesi ja vatkaa vielä hetken aikaa.

Makoisaa Valentinen päivää, blogiystävät!

Kansallinen kalasoppapäivä

– No mites se on elämä sua kohdellut?

Noin kysyi yksi ex-kollega, naapurilaitoksen lehtori, tänään marketin vihanneshyllyjen luona kun tapasimme pitkästä aikaa. Moneen vuoteen ei ole nähty; hän eläköityi jo ennen kuin jäin pois töistä. Mutta ehdimme olla sellaiset 30 vuotta työkavereita ja monessakin työryhmässä yhtä aikaa.

– ”Miten elämä on kohdellut?” Voihan sen noinkin kysyä, että mitä kuuluu? Noin kysyminen oli minusta mukavaa. Ja se pisti miettimään vielä jälkeenkin päin, ”että miten”? Hyvinhän elämä on minua enimmäkseen kohdellut. Myös yliopistolta lähtemisen jälkeen; tosin me molemmat kaipailimme opetushommia, opiskelijoiden kanssa tekemistä ja ohjaamista.

Ruuasta puhuimme tänäänkin, niin kuin usein Humus-kuppilaan yhtä aikaa sattuessamme tai vaikka tiedekunnan pikkujouluissa. Ostipa hän aikoinaan LappItalia-keittokirjani, nimenomaan itselleen, ei vaimolleen, joululahjaksi.

Hernesoppapäivähän se olisi tänään pitänyt olla. Laskiaistiistaina tietysti. Toisaalta tänään oli kansallinen kalasoppapäivä, joten keittelinpä kalasoppaa. Aika lailla tavanomaisesta poikkeavaa sellaista. Ohjeen sain Kauppahallin kalakaupan M:lta tai siis sellaisen Pro Kala -projektin lehtisen, jossa oli ohje. Olipa helppoa, hyvää, täyttävää ja erilaista. Ohjeessa neuvottiin syömään meksikolaisten nachojen kanssa, saattaisipa sopiakin, mutta mielummin ruissämpylä ja/tai saaristolaisleipä. Ihan pikkuisen retusoin ohjetta ja tällaisella sitten tein.

Juustoinen kylmäsavulohikeitto

4 annosta

1 l vettä
3 rkl kasvisfondia
1 pkt Koskenlaskija (Voimakas)
2 valkosipulinkynttä
1 prk maissia
200 g kylmäsavulohiviipaleita
3 rkl maissitärkkelysjauhoja
1 dl vettä

korianteria

Mittaa vesi ja kasvisfondi kattilaan. Kiehauta. Lisää joukkoon sulatejuustoa nokareina. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet, lisää kattilaan. Keitä keskilämmöllä noin 10 minuuttia, kunnes juusto on sulanut. Lisää joukkoon maissit. Kuutioi kylmäsavulohiviipaleet ja lisää keiton joukkoon.

Sekoita maissitärkkelysjauhot ja vesi pienessä astiassa tasaiseksi, ja kaada seos ohuena nauhana keiton joukkoon. Kiehauta ja keitä pari minuuttia, kunnes keitto sakenee.

Kyllähän tämä kuuluu sitten sarjaan ”Jokaviikkoinen soppamme” – viime vuonnahan jäi muutama viikkona resepti postailematta, joten paikon tässä samalla…

Kotikaupungin monet kasvot

Kotikaupungissa on sää ja pakkaset vaihdelleet. Ulkona on kuitenkin tullut oltua. Tänään poikkeuksellisesti vasta nyt illalla. Raksilassa en ole tainnut koskaan ennen käydäkään kuvailemassa. Siellä on kyllä mukavaa menneen maailman tuntua. Isoja puutaloja.

Yksi teini-iän ystäväni asui tuossa Syrjäkadulla juuri tuollaisessa isossa, monen perheen talossa. Rippikoulukesänä ja seuraavana kävimme I:n kanssa Kuuskassa tansseissa tai diskohan se taisi silloin olla, ja minä menin Kuuska-lauantaisin hänen luokseen jo iltapäivällä; joskus käytiin saunassaki, kuunneltiin Sävellahjaa, opeteltiin meikkaamaan – tai siis minä opettelin, I. oli tosi hyvä jo silloin –  , muutaman kerran meillä oli pieni Porvoon Lankku -pullollinen ja sitten lähdettiin Kuuskaan. Käveltiin kaupungin läpi, eikä todellakaan ollut noin pimeää saatikka lumista. Kävinköhän heillä koskaan talvella? En kyllä muista. Niin paljon jo on unohtunut.

Mieliala? – arvonnan tulos

Tänään oli vihdoin ”Simultaani”-postauksessa olleen arvonnan aika. Kuvahan oli tämä. Ja kuinka erilaisia tulkintoja siitä tulikaan!!

 

Sini
Ihana fiilis. Kevään odotusta. Sadunomainen tunnelma.

Tiina
Peikkometsään pääsee kevään ensimmäiset auringonsäteet eli jännittävä odotus, koska ihan vielä ei lämpö riitä pikku peikkojen ulos tuloon koloistaan. Sellaiset fiilikset, ihana kuva herätti heti mielikuvitukseni.

Katri
Toivo

Jarin
Mörkömetsässä!

Pake
Toiveikas

Anu
Mystinen

MS
Taianomainen,vähän pelottavakin kuva.
Simultaani tuntui tutulta,on se matkageeni joka aina etsii mahdollisuutta lähteä jonnekin.

Satu
Odotus

Marketta
Mitähän tuolta tulee?

Marketta Sauni
Kaikkien huolien ja murheiden takaakin näkyy aina uutta valoa! Kiitos blokeistasi. Niitä on hauska seurata ja katsella ihania kuvia!

Tuula Toivonen
Nyt riitti! Lähden pois!

Johanna
Pieni sitkeä toivo kuumeisen uupumuksen keskellä.

Hanne
Toivo. Toivo, jonka synnyttää tieto siitä, että jotakin uutta on puhkeamassa.

Anneli
Kylmyys, talvi
Sappi värjää taivaankin

Esteet, oksat
Pitävät valoa vankinaan

Sinisyys, reunalla
Tuo toivon keväästä
ja valon.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Kiitos kaikille osallistuneille. Tämä oli mielenkiintoinen juttu itsellekin. Minulle tämä on helmikuun kuva. Tehän tiedätte minun suhtautumiseni helmikuuhun. Niinpä Annelin vastauksen ensimmäiset rivit, Tuulan ja Johannan kommentit kolahtivat kyllä minuun. Ja miksei kaikki odotuskin!

Ja Apsu oli taas kerran arvontamestarina. Videoklipistä selviää voittaja! Onneksi olkoon! Ilmoitatko minulle (reija at satokangas.fi) postiosoitteesi, niin laitan kalenterin tulemaan!

Idea kuvan tulkintaan lähti siitä kun yhdessä viikkohaaste-projekteissa on kuluneella viikolla ollut aiheena juuri tuo ”mieliala”. En osallistunut sinne tällä kuvalla, vaan maanantaina kävin hautausmaalla ja koetin sieltä hakea ”mieliala”-kuvaa. Kävin taas ”Muualle haudattujen” -lehdossa viemässä kynttilän ystävälle, ja sieltä sitten jäi kameralle tällainen…

Viikonloppuna olen laittanut niin paljon ruokaa ja kuvakansioihin tullut satoja, satoja kuvia lisää, että ehkä palannen niihin … Mutta nyt: sinnitelkäämme helmikuun toinen viikko. Jos menee yhtä helposti kuin ensimmäinen, niin ei hätää! 😀 Kaikkea hyvää, ihmiset!

Kalaruoan aika – kalaruokaohjeita kotikeittiöstä ja kotikeittiöön

Ruokavuodessa on nyt blinien ja laskiaispullien aika (niiden ohjeita ja tarinoita täällä ja täällä). Molempia syödään nimenomaan ennen paastoon laskeutumista ja molempia juuri niiden rasvaisuuden vuoksi. Katolisessa maailmassa näin on tehty vuosisatoja, on kerätty vararavintoa ennen kuin laskiaisena alkaa paastoon laskeutuminen. Nyt nuo molemmat herkut ovat tulleet osaksi kevättalvea vähän kaikkialla Euroopassa.

Paaston aikana on sitten syöty kalaa jos sitä suinkin on ollut saatavilla. Perjantai oli jo keskiajalla kalaruokapäivä, juuri koska perjantai oli paastopäivä. Ja tuo katolisten perjantain kalapäivä oli uuden ajan alussa ja muutama vuosisata sen jälkeeenkin hyvä juttu Perämeren rannikon väestölle: hyvä asia niin Siika-, Pyhä-, Kala- kuin Oulu-, Kemi- ja Torniojoen asukkaille, joiden toimeentulosta iso osa koostui (lohen)kalastuksesta tämä oli tietysti mainio juttu, merkitsihän se vientimarkkinoita!

Meidän huushollissa kalapäiviä on vähän milloin sattuu, arjessa ja juhlassa, yleensä vähintään kerran viikossa, usein juuri perjantaina ja sitten jonakin arkipäivänä.

Nyt on ollut kolmeq päivää peräjälkeen kalaa, toissapäivänä siikaa, eilen kuhaa ja merikrottia ja tänään haukea.

 

Haukimurekepihvit

400 g jauhettua haukea (Kauppahallin Pekurilla on)
1 prk smetanaa
1 rkl Creme Bonjour tilli-sitruunaa
1 rkl vehnäjauhoja
½ sitruunan mehu
paljon tilliä
1 tl hienoa meri- tai ruususuolaa (ruususuola, punainen suola, on kyllä kalaruokiin kaikkein parasta)
juustoraastetta (Juustoportin vuohenjuusto)

Ihan itseäni lainaten:

Uskoin kun kerrottiin, että parempaa tulee ilman kananmunaa, ”laita smetanaa, ja mitä sattuu kaapista löytymään…” No laitoin purkillisen smetanaa, ruokalusikallisen tilli-sitruuna Creme Bonjouria, ruokalusikallisen vehnäjauhoja, puolikkaan sitruunan mehun, paljon silputtua tilliä ja hienoa merisuolaa ihan reilusti (ainakin teelusikallinen). Paistoin voissa lettupannussa, ja kun rupesin näyttämään, että kalapihveistä ei tule oikein kiinteitä, lisäsin pinnalle vähän juustoraastetta. 

Olennaista on paistaa pitkään ja miedolla lämmöllä.

Tuossa kuvan annoksessa tänään alla pinaattilettu. Ihan itse keksin moisen siihen paistaa. Jokunen viikko sitten kun olin kuvaamassa Nuorten kokkien SM-kilpailussa pakollisena raaka-aineena oli mm. kuha ja pinaatti, ja silloin näin nuorten tekevän kalan kaveriksi pinaattilettuja. Miksen siis minäkin! Ja kehittelinpä oman versioni pinaattiletuista. Olivat muuten niin hyviä, että niitä voi paistaa ihan yksiksekseen sapuskaksi.

Pinaattiletut

2 d maitoa
2 kananamunaa
2 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
100 – 150 g tuoretta pinaattia
3 rkl sulatettua voita

Sekoita keskenään (mielellään jo aamulla) maito, munat, vehnäjauhot ja suola. Laita jääkaappiin tekeytymään.
Silppua tuorepinaatti rouheasti ja sekoita taikinaan. Lisää joukkoon sulatettu voi. Paista lettupannulla miedolla lämmöllä.

Nämä kyllä sopivat kokonaiseksi arjen sapuskaksi, sellaisenaan. Ehkä vähän voisulaa pinnalle. Kuohkeita ja hyviä olivat.

Tässä linkkejä muutamiin aiempiin kala- ja katkarapuruokapostauksiin…

Haukiohjeista puheenollen. Haukiceviche! Kokeile ja yllyty, ja ylläty!

Nythän on myös madekeiton aika! Madekeitto, joka yllätti positiivisesti. Oliko se edes keitto?

Lohikakkusia  Nämä sopivat lakkiaisiin, ristiäisiin, jouluun, juhannukseen, kahden kesken, isolle porukalle.

Lohipiirakka  Linkin takana pikaversio erinomaisesta piirakasta.

Kalaa suolakuoressa (ehkä joskus olet reissussa saanut tuollaista, mikset tekisi itse?)

Sakea välimerellinen katkakeitto

Katkarapukeitto thaimaalaisittain

Arkeen kalaruokia 

Ja kalalle viiniä? Luonnollisesti! Kirjoittelen joku ilta. Mutta kyllä riesling melkein aina sopii. Tänään oli Alsacesta Grand Cru Riesling Rosacker. Ei ehkä ihan täydellinen pari, mutta kyllä meille maistui.

 

PS. kysely kuvan tulkinnasta vielä meneillään. Arvonta vasta huomenna illansuussa. Osallistuhan

Nyt jo perjantai

Hyvinkin hyvä olo perjantaista, ja sään lauhtumisesta, vaikka kyllä minä odotin sitä luvattua aurinkoa. Ihan sillä töin siirsin lenkin iltapäivän puolelle, … että näkisin auringon. En nähnyt. Mutta Nallikarissa kävin – voisinpa sanoa, että verkkoja laskemassa ja kaakaolla. Kuinka mukillinen Tazzaa maistuikaan hyvälle rannan tuulessa tarpomisen jälkeen.

Loppupäivä onkin sitten mennyt ruokakuvaillessa ja syödessä. Lähikaupassa oli merikrottia! Sanoivat tiskillä pojat, että on Toppilansalmen lähiruokaa, mutta rohkenin epäillä. 🙂 Ei taida merikrottia Perämereltä löytyä, mutta ostin silti.

”Meunierin tapaan” siitä meille ruoan laitoin. Ja kyllähän se maistui. Linkin takana on ohje ”kuhaa meunier”, kuhasta on vähintään yhtä hyvää, mutta jos teet krotista, niin nosta paistoaika kolmeen minuuttiin puoleltaan.

Merikrotti on kyllä tutustumisen arvoinen kala. Se on melkein kuin lihaa. Muistanpa tässä parikymmentä vuotta sitten, kun ravintola Matalaan (nyk. Toripolliisi, joka ei ole ollenkaan samanlainen kuin Matala) sitä tuotiin ”suoraan Tanskan salmista”, sanottiin, kerran viikossa. Ja kuka piti yllä tilauksen jatkuvuutta käymällä ainakin kerran viikossa sitä syömässä? Isänipä tietysti. Ja vei aina yhden tai pari kaveria mukanaan lounaalle maistamaan tätä herkkua.

Luulisi että hyvin syömisen, reippaan ulkoilun ja kaikenmoisen ”oikean” touhuamisen ja nautitun viinin jälkeen olisi mukava piakkoin siirtyä viikonlopun pitkille unille, mutta eipä oikein ollenkaan huvita mennä nukkumaan: pian kaksi viikkoa on ollut ihan hirveitä painajaisia, todella ahdistavia unia, jotka kuristavat ja sitten herättävät, eikä enää niiden jälkeen halua nukahtaa, ei halua jatkaa unta. Niinpä onkin jääneet unet turhan vähiin. Unissa on ollut pieleen menneitä juhlia, vanhusten todellisuuttakin kummallisempia sairauksia ja komplikaatioita, syyttelyä omasta osallisuudesta, toisen maailmansodan jatko-osa (jatko-osa???), jossa merkittävässä roolissa oli tyttären Meksikon kavereiden ja heidän pienten lastensa tulevaisuus [muuri!!] ja pienet ruoka-annokset, ystävän liki aikuisen lapsen sairautta pakeneminen jään yli Ruotsiin!!!, ekstyökavereiden murheet ja huoli koulutuksesta, vankileirit ja väkivalta kotikujalla, kiduttavat oikeusprosessit… Mistä nuo kaikki unet tulee!! Miten kanavan saa kiinni, suljettua siten, että voisi vain nukkua ja levätä!

Sitäpä mietin.

PS. Simultaani-postauksessa on menossa arvonta. Alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen arvonta on vasta sunnuntaina illansuussa. Siis osallistuhan. Koko huominen ja sunnuntai on vielä aikaa vastailla, millainen mieliala kuvassa mielestäsi on

”Asia on pihvi”

Hampurilaiskuvat alkavat olla nyt ”pihvi”*!  – Tiedätkös, mistä tulee sanonta asia on pihvi? Sillähän on juurensa jo Ruotsin vallan ajalla.

Eikä taustalla ole mitään keittiöön tai yleensäkään ruokaan liittyvää, vaan se liittyy armeijaan ja oli alkuaan ”sotilaskieltä”. Kun sotilas anoi lomaa asepalveluksesta, hänen oli tehtävä anomus ja mikäli loma myönnettiin merkitsi asianomainen myöntäjä vain lyhenteen sanasta ”bifalles” (~ myönnetään, hyväksytään) eli hyväksytyn anomuksen alla oli merkintä ”bif”.  Suomeksihan tämä sitten vääntyi pihviksi: loma on myönnetty – asia on pihvi.

Toinenkin täytetty herkku liittyy Ruotsin vallan aikaan … Laskiaispullan lyhyt historia täällä.

Kumpaakaan noista en ole tänään syönyt, en edes tänään kuvannut. Mutta tämän seuraavan olen syönyt ja kuvannut ja paistanutkin.

Kyllä oli koko huusholli sekaisin tämän yhden kuvan ottamisen takia. (Toki nuo siikapalat olivat ainakin 40 muussakin kuvassa. 😉 )

Mutta kalan paistamisesta sananen. Olen paistanut kalaa koko pienen ikäni. Niitä harvoja pääruokia joita jo kotikotona joskus 70-luvulla tein. Ja tuntuu, että nyt vasta olen oppinut paistamaan sen oikein kunnolla. Olennaista on voin riittävä määrä (paitsi lohelle ei voita ollenkaan, vaan vain merisuolahiutalaita pannulle). Mutta siika-, ahven-, nieriä- ja kuhafileet paistan voissa, ja voisulalla pitää valella kalaa koko paiston ajan. Kalan pitää liikkua pannulla. Kallistan pannua, jotta rasva valuu reunaan, josta sitä voi lusikoida ja lappaa kalan päälle. Ja aika kuumalla pannulla paisto, jotta nahkasta tulee mahdollisimman rapea.

Ja kyllä kalakin kannattaa ottaa huoneen lämpöön hyvissä ajoin ennen paistamista, ihan kuten lihakin. Muuten kylmä kala jäähdyttää pannun, ja menee keittämiseksi eikä paistamiseksi se homma.

 

 

* Lasaretin hampurilaisessa nimenomaan on pihvi, – kokolihapihvi.