– No mites se on elämä sua kohdellut?

Noin kysyi yksi ex-kollega, naapurilaitoksen lehtori, tänään marketin vihanneshyllyjen luona kun tapasimme pitkästä aikaa. Moneen vuoteen ei ole nähty; hän eläköityi jo ennen kuin jäin pois töistä. Mutta ehdimme olla sellaiset 30 vuotta työkavereita ja monessakin työryhmässä yhtä aikaa.

– ”Miten elämä on kohdellut?” Voihan sen noinkin kysyä, että mitä kuuluu? Noin kysyminen oli minusta mukavaa. Ja se pisti miettimään vielä jälkeenkin päin, ”että miten”? Hyvinhän elämä on minua enimmäkseen kohdellut. Myös yliopistolta lähtemisen jälkeen; tosin me molemmat kaipailimme opetushommia, opiskelijoiden kanssa tekemistä ja ohjaamista.

Ruuasta puhuimme tänäänkin, niin kuin usein Humus-kuppilaan yhtä aikaa sattuessamme tai vaikka tiedekunnan pikkujouluissa. Ostipa hän aikoinaan LappItalia-keittokirjani, nimenomaan itselleen, ei vaimolleen, joululahjaksi.

Hernesoppapäivähän se olisi tänään pitänyt olla. Laskiaistiistaina tietysti. Toisaalta tänään oli kansallinen kalasoppapäivä, joten keittelinpä kalasoppaa. Aika lailla tavanomaisesta poikkeavaa sellaista. Ohjeen sain Kauppahallin kalakaupan M:lta tai siis sellaisen Pro Kala -projektin lehtisen, jossa oli ohje. Olipa helppoa, hyvää, täyttävää ja erilaista. Ohjeessa neuvottiin syömään meksikolaisten nachojen kanssa, saattaisipa sopiakin, mutta mielummin ruissämpylä ja/tai saaristolaisleipä. Ihan pikkuisen retusoin ohjetta ja tällaisella sitten tein.

Juustoinen kylmäsavulohikeitto

4 annosta

1 l vettä
3 rkl kasvisfondia
1 pkt Koskenlaskija (Voimakas)
2 valkosipulinkynttä
1 prk maissia
200 g kylmäsavulohiviipaleita
3 rkl maissitärkkelysjauhoja
1 dl vettä

korianteria

Mittaa vesi ja kasvisfondi kattilaan. Kiehauta. Lisää joukkoon sulatejuustoa nokareina. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet, lisää kattilaan. Keitä keskilämmöllä noin 10 minuuttia, kunnes juusto on sulanut. Lisää joukkoon maissit. Kuutioi kylmäsavulohiviipaleet ja lisää keiton joukkoon.

Sekoita maissitärkkelysjauhot ja vesi pienessä astiassa tasaiseksi, ja kaada seos ohuena nauhana keiton joukkoon. Kiehauta ja keitä pari minuuttia, kunnes keitto sakenee.

Kyllähän tämä kuuluu sitten sarjaan ”Jokaviikkoinen soppamme” – viime vuonnahan jäi muutama viikkona resepti postailematta, joten paikon tässä samalla…

2 Comments

  1. Tuon kalakeiton kyllä kokeilen! Maissitärkkelysjauhoja en ole milloinkaan kokeillut, mutta tuntuis hyvälle. Ihanaa tavata ”vanhoja tuttuja”. Meillä kävi kylässä Teuvon lapsuudenystävä vaimoineen. Oli niin mukavaa kuunnella ”Tampereen murretta, nääs”. Rouva osas kohdata mummin niin ihanasti, että on ollut oikein hyvä mieli. Hän on ollut työelämässä Lastentarhan opettaja ja mummihan on nyt jo kuin lapsi! Ihanaisia talvipäiviä teille kaikille!

    1. Kannattaa kyllä kokeilla, ja olet kai sinä maissitärkkelysjauhoja nyt kokeillut, Maizenana taitaa olla tutumpaa.

      Murteet on kyllä ihania. Oulun murre ehkä karuinta, en oikein tykkää vaikka puhunkin.

      Kohtaamiset on tärkeitä kaikenikäisille, ja hyvät kohtaamiset varsinkin. Hienoa että Ulla-mummillakin on sellainen ollut. Terveiset täältä kaikille.

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.