Päivän lukujärjestys tai agenda tai to-do-lista tai ihan miten haluaa nimittää niitä aikeita, joita minulla oli tälle päivälle, muuttui aika lailla. Ehkä en sentään puhuisi ´force majore´ -syistä, vaan vain sattumuksista. Sellaisista, joita ei olisi voinut oikeina työpäivinä tapahtua. Ensinnäkin nukuin ihan hulvattomasti ponniin. Pari tuntia tehokasta peliaikaa aamusta kului siihen, että nukuin. Ja illansuun ohjelma meni uusiksi, kun Apsu tupsahti iloksemme. Ei ponniin nukkumista, eikä myönteistä vastausta Juniorin iltapäivällä lähettämään ´Saako Apsu tulla pariksi tunniksi ”eikkiin”?´ – whatsapp-viestiin olisi voinut tapahtua ja antaa parin vuoden takaisina aikoina. Sekä nukkuminen että Apsun käynti tuntuivat oikein hyvälle. Voin vallan helposti siirtää puolet tämän päivän asioista huomiselle ja tuleviin päiviin…

Lenkillä olen sentään ehtinyt käydä, vaikka kuva kyllä on eilisen aamun kaupunkikävely-kuvausreissulta. Eilen olin torinrannassa siihen aikaan, kun tänään vielä nukuin! Tosin kuvan valoisuus on tehty photoshopissa… 😉

Eilen sain keitetyksi myös marja-aroniasta hyytelön. Korkea aika. Pehtoori kun leikkasi tänään pensaat matalaksi. Pihallamme on aina vain autiompaa, ja luulen, että muutama syreenikin on vielä nuorennusleikkauksen edessä. Mutta hyytelöstä vielä: tein ihan Dansukkerin-perusohjeella ja muutama pikku purkillinen sitä tuli. Se on erinomaisen hyvää juustojen kanssa.

Ja juustoista puheenollen, meillä on pitkään yksi suosikkijuusto ollut Juustoportin brandy-pähkinä, joka sekään ei minun mielestäni pärjää Appenzellerille, eikä Pehtoorin miehestä ikääntyneelle Machegolle, mutta suosikki tuo nyt on. Juustoportilta löysin kesällä myös uuden(?) raastejuuston: raastettu vuohenjuusto Grand Reserve. Se on hyvä juusto gratinointiin (mm. eilen lohi-täysjyvämakaroni-laatikon päälle); ei veny eikä vanu, ja antaa hyvän maun. Ja se on hyvää myös salaattijuustona. Kaupassa näin, että Juustoportilla on myös uutta Lakkajuustoa. Ehkäpä se on seuraavalla mökkireissulla lapas-tarjottimella jossain muodossa.

6 Comments

    1. Niin tekkee! Hyvin sopivat, mutta näyttöjury olisi repannut kuvan – monen muun syyn lisäksi – sametilla olevista roskista. 🙁

  1. Hyvältä näyttää! Hillopurkit ovat aivan ihania! Oletko tarjonnut manchgoa viikunhillon kanssa? Se vie kielen ja netti kertoo, että espnajalasita Tempranilloa suositaan kyytipojaksi.

    1. En ole tainnut itse tarjota, mutta olen maistanut, ja vieläpä tempranillon kanssa. Onhan se mahdottoman hyvää sekin. Ja kriikunahillo ja valkohomejuustot! Nämä ovat minun suuria paheitani!

  2. Ehkä se näyttöjury eleeleekin ihan omissa sfääreiseessään, jossa roskia ei ole. Normaali arjessa niitä vain tuppaa olemaan. Ainakin minun työhuonneesani on niin paljon, että tuskin koko jury sinne edes mahtuisi.

    1. Kyllä minuakin nuo hötyt haittaa, ja ymmärrän että kenno- ja muista roskista näytössä huomautetaan, mutta jos ne ovat (niin kuin joillakin on ollut) ainoa syy reppaamiseen niin silloin se on minusta vähän kohtuutonta.

      Kolmihenkinen jury tarvii tilaa… 😀

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.