Ympärivuotisesti Nallikari on minulle tärkeä paikka, merenrannassa on hyvä olla. On tutkittua tietoa siitä, että metsässä oleminen on hyväksi terveydelle. Jo parikymmentä minuuttia samoilua metsässä päivittäin tuo terveysvaikutuksia (mm. laskee verenpainetta etc.), ja olen ihan (mutu)varma, että sama koskee tunturissa ja merenrannassa kulkemista.
Ja vaikka ei olisi suoranaista fyysistä vaikutusta, niin mielihyvä ja tyyneys ainakin lisääntyvät merenrannalla.
Olin Nallikarissa maanantaina, juuri ennen kuin alkoi sade. Lähdin sinne eilen kuvailemaan ja syömään jätskiä, mutta juuri silloin siellä nousi hiekkamyrsky, joka narskui hampaissa asti, eikä todellakaan tehnyt mieli ostaa tötteröä siinä lentohiekan keskellä. Ja olin siellä tänään aamulla kauniina kesäaamuna Apsun ja Pehtoorin kanssa.
Joka kerta tietysti Canon mukana.
Alla kuvia näiltä kaikilta päiviltä. Parissa kuvassa on ”taidehistoriallinen” pointtinsa. 😀
Ensinnäkin tästä kuvasta sain kommentin, jossa todettiin mm., että
tuo mieleen Salvador Dalin surrealistiset maalaukset, aina kuvan pastellisävyistä värimaailmaa myöten (ainoastaan se hänen maalauksesta tuttu ”valuva kello” siitä puuttuu).
Kommentti oli mielestä oikein mukava, ja pisti miettimään ja sitten kokeilemaankin. Yritin jo tehdä kuvaan ”valuvan kellon”, mutta ei onnistunut. Komposiittikuvien tekoa pitäisi muutenkin harjoitella lisää, joten lupaan että tulette vielä jonkinlaisen ”Dali-version” tästä.
ja sitten eilisiltaisessa hiekkamyrskyssä samat tuolit. Jäätelökioskin kupeeseen en kuitenkaan halunnut istahtaa… Jatkoin matkaa kuvaillen Oulussa harvinaitsa hiekkamyräkkää.
Ja sitten tänäaamuna kun meillä oli ”perhepäivähoitopäivä” lähdimme autolla kolmisin Nallikariin. Oli kirkasta ja kaunista, aamuyhdeksältä ei vielä kovin lämmintä, mutta viihdyimme silti.
Kun olimme jo lähdössä pois, eikä minulla ollut kamera mitenkään valmiina, sattui tilanne, jossa (epätarkasta kuvasta huolimatta) on taidehistoriaa… moderni toisinto Akseli Gallen-Kallelan ”Poika ja varis” -maalauksesta. 😀
Illansuussa kävin vielä Villa Hannalassa kun siellä kerrankin pääsi näköalatorniinkin… Palaanpa siihenkin syksymmällä paremmalla ajalla ja tiedolla.
Hienoja on myös nuo hiekkamyrskykuvat, tosin omat riskinsä niitä kuvatessa on kameran (optiikan) kannalta.
Optiikka koetin kyllä varjella; kamera fleecetakin alla aina kun en kuvannut. Hiekkahan on tosiaan pahempi kuin kosteus.
Onpa mukavia kuvia!
Kiitos, Taije!