Kesä(loma)viinejä

Ehdimmepä ennen kesäkuun loppua käydä Nallikarissa kahlailemassa (ks. Insta-kuva oikealla), ehtipä ennen heinäkuuta tulla niin lämmin, että se oli mahdollista. Ikimuistoinen aamupäivä meillä siellä oli.

Ehkäpä heinäkuusta tulee lämmin – – ja vaikkei tulisikaan, luulisin, että kesäviineille on kysyntää. Hyvää kesälomaa kaikki te, joilla sellainen on! Ja me muut lomattomat, jatkuvasti vapaallaolevat, nauttikaamme kesästä mekin!

Olemme Pehtoorin kanssa taas kerran maistelleet viinejä miettien tarkoin, mitä niistä voisi nauttia toistekin ja mitä niistä voisi suositella muillekin. Monista niistä olen muistanut ottaa kuvat, ja niitäpä tässä nyt suosittelen.

Tästä jo aiemmin mainitsinkin, –  ja tämä on jotenkin niin vastoin minun tavanomaisia viinimieltymyksiäni: tällaisista ”kevytskumpista”, ”limujuomista” tai ”smoothiekuplivista” minä kun en niin piittaa. Paitsi että: kyllä meidän Toscanan viikolla 10 vuotta sitten tai viisi vuotta sitten Umbrian talomme sunnuntaibrunsseilla ja joskus luksushotelliaamiaisilla olen tuoremehun joukkoon cavaa tai proseccoa mielelläni sekoittanut. Ja siitähän tässä Mimosassa on kyse: appelsiinimehusta ja kuohujuomasta. Tämä sopii mansikoiden oheen, täytekakkupöytään, lettujen kanssa, jääpaloilla helteiseen illansuuhun, kesäisenä suvi-iltapäivänä ystävän kanssa nautittavaksi terassin leppeässä lämmössä. Makea Mimosa on cava-pohjainen, makea, mutta ihmeen raikas ja hyvä kesäjuoma, jossa on prosentteja kohtuullisesti (7 %) ja hintakin kesäisen kevyt (6,40 €).

”Oikea” kuohuva, joka kannattaa testata, semminkin  jos pidät vähän luonteikkaimmista cavoista, on Castellblancin ”Organic, Brut Nature” -kuohuva. Tässä on karheutta, vähintäänkin riittävästi happoja, jopa ruokaviiniksi (kalalle ja buffaan, piknikille ja pastalle).

Ehkäpä pyydän kiinnittämään huomiota myös vasemmalla oleviin kukkiin! Minun esikkoni! Ne ovat kukkineet jo pari kuukautta, – vuosi vuodelta komeammin. Ovat paluumuuttajia Linnanmaalta, siis duunista tuotu saattohoitoon kotiin, jossa riemastuivat uuteen elämään. 😀 Nekin!

Jos aloitus-Mimosa oli meidän viini”käytänteissä” poikkeus, niin ovat myös tömppäviinit. Mutta juuri kesään, isoihin juhliin, satunnaisesti mökkielämään ne meilläkin kuuluvat. Ja nyt sitten pitkään aikaan ainokainen, joka on testattu, on espanjalainen tempranillo Albali. Sen maisteluhistoria (pulloversio) meillä on pitkä, eikä koskaan ole tarvinnut pettyä. Siis grillin ääreen ja erityisesti grilliruoan ääreen voisimme tätä suositella. Sen on vuosikertaviini, nyt menossa vuosi 2012, joten kypsyyttä ja pehmeyttä jo on. Ei ehkä ihan ”pelkkään” lipittelyyn, mutta nimenomaan ruoan kanssa.

Lisää meille ”epätavallista”: tai siis minulle epätavallista. Sauvignon Blanc! Se ja minä emme ole ylimpiä ystäviä, emme, vaikka olen usein ottanut ensimmäisen askeleen lähentyäksemme. Niin nytkin. Mökille mennessä Sodankylän Alkossa, tuosta vaan, rohkeasti, tartuin uusseelantilaisen Marlboroughin alueen (joka on yksi parhaista uuden maailman ko. rypäleen tuotantoalueista) viiniin vakaana aikomuksena se mökillä ruoan kanssa nauttia. Ja? – Taas kävi niin, että nimenomaan ruoan kanssa minä pidin sauvignon blancista. Tämä oli sarjassaan varsin täyteläistä, eikä liian ”raspia”. Siis ei ollut karhea, eikä kitkerä… Ja katsokaapas lasin reunassa näkyviä ”kyyneleitä”. Kertovat mm. viinin täyteläisyydestä. Siis King´s Bay. Jopa minä suosittelen.

Sodankylän Alkosta puheenollen: siellä myydään tällaista ehkä enemmänkin ystävänpäivän tienoille sopivaa punaviiniä. Muualla en ole nähnyt, mutta saahan sitä toki tilaamalla mihin Suomen nurkkaan hyvänsä, — jos kohdalle sattuu tai jos haluat viinin, joka on pakattu samettisen etiketin taakse ja joka on juotavissa vaikka sateisana kesäiltana takkatulen ääressä, nuotiopaikalla viileyden jo tuntuessa, nautittavissa vaikka ilman ruokaa, niin tilaa tämä omaan Alkoosi (Villa Valentina).

Ihana italialainen, vaikka piknik-koriin sopiva suht edullinen sangiovese-rypäleestä tehty viini on tämä. Pehmeää, ihanaa italialaista…

Ja sitten: suomalaiseen kesään kuuluu paitsi grillattu makkara ja kalja (kyllä meilläkin, tosin minä skippaan sen olusen), mutta ennen kaikkea savukala. Ja kyllä sen kumppaniksi uudenmaailman vahva, hieman tamminen riesling on hyväksi havaittu. Olenpa tainnut ennenkin Cono Surin Riesling 23 -viiniä suositella. Eikä mielipide ole muuttunut. Jollei sinulla ole sellaista hankea, johon kesäviinisi pukkaisit jäähtymään –  kuten meillä mökillä reilu viikko sitten vielä oli – niin jäähdytä viini jääkaapissa tai jäissä kylmäksi. Se on sellaisena parasta kalan kumppanina.

Nämä ovat meidän kokemuksia, mielipiteitä, suosituksia… jos/kun testaat jotain näistä, olisipa ilo kuulla kommentteja… Menikö suositukseni pieleen vai löysitkä tämän kautta mieluisen kesäviinin?

PS: toissavuotiset viini- ja monet kesäruokasuositukset ovat täällä KLIKS

Epätavallinen torstai

Se on kesä. Vihdoin.

Luulenko vain, että on helpompi hengittää, että olisi tauko allergisoivissa siitepölyissä (leppä, koivu, kaikki heinäkasvit, ei mänty, joka vain sotkee KAIKEN, mikä on pihapiirissä). Ihan sama, oli ihan huikea olla ulkona melkein koko päivä. Lenkillä, pihalla, kaupungin kaduilla ja puistoissa.

Käytin liki pari tuntisen ”metsästäessäni” mustavalkokuvaa (FB:n haaste ja oma ilo liikkua ja kuvata), ja sitten asiaa Partioaitaan (Pehtoorin nimppari tänään, onneksi tiesin, mitä tarpeellista hain).

Tavallisesta torstaista poikkeavaa safkaa (karitsan entrecote – eka kertaa ikinä, kotona ainakaan) ja sitten tein lisukkeeksi erinomaisen hyvän, helpon jutun.

Se menee näin.

Herkkusieniä, aurinkokuivattuja tomaatteja ja sen sellaista

1 pkt Champ-herkkusieniä
3 valkosipulin kynttä
2 rkl oliiviöljyä
2 pientä sipulia
1 pkt (Lidlin) aurinkokuivattuja tomaatteja
½ prk smetanaa
mustapippuria ja suolaa

Pilko valkosipulinkynnet, herkkusienet, molemmat sipulit.
Kuullota niitä oliiviöljyssä, lisää suola ja pippuri.
Lisää hetken kuluttua tomaatit. Koko paketti, öljyineen, kapriksineen.
Aina muhia miedolla lämmöllä 10 – 20 minuuttia. 

Lisää smetana, ja anna tovi tekeentyä. Se on siinä. 

Olihan hyvää. Tomaatit maistuvat makeilta. Eihän tästä tekemälläkään kaunista ruokakuvaa saa, mutta ehkä voit kuvitella maun.. 🙂

 

Mihin ilta meni?  —

Perämeren lohesta jokaviikkoinen soppa

Tällä viikolla Jokaviikkoinen soppamme edellytti käymistä Oulun kauppahallissa, Kellon kalasatamassa, – tai sitten kalastamista Perämerellä.

Nyt kun meidän huushollissa on puoli vuotta joka viikko keitetty ainakin yksi (eri) keitto ja jokaviikko on sopasta kuvat ja ohje täällä Tuulestatemmatussa ollut, oli tänään juhlakeiton aika: lohisoppaa! Mutta ei ihan mitä tahansa lohikeittoa, vaan nimenomaan Perämeren lohesta keitettyä soppaa…

Perämeren lohi on vähän vaaleampaa kuin Norjan lohi, eikä se ole niin rasvaistakaan. Se on hyvää. Siinä on kalan, ei rasvan, maku. Sitä saa aina tässä kesä-heinäkuulla, samaan aikaan kun tulevat uudet perunat, porkkanat, sipulit, herneet. Niinpä teinkin tällaisen kesäisen lohikeiton: torilta uuden sadon vihannekset ja Kauppahallista lohi. Niin ja Jaanan puodista ”Ruisrevittyä” – muuta soppa ei seurakseen kaipaa.

Kesäinen Perämeren lohikeitto

400 g Perämeren lohta
6 perunaa
4 uutta sipulia
3 (pienehköä) porkkanaa
1 dl herneitä
nippu tilliä
8 dl vettä
2 dl kermaa
2 rkl sitruunamehua
1 rkl voita
6 maustepippuria
6 valkopippuria
1 laakerinlehti
1 tl suolaa
2 kalafondikippoa

Laita vesi kiehumaan kattilaan, lisää mausteet ja fondi.
Kuori ja leikkaa perunat, sipulit ja porkkanat, riivi herneet. Paloittele lohi.
Lisää kiehuvaan veteen perunat, sipulit, porkkanat ja herneet ja keitä lähes kypsäksi.
Lisää joukkoon sitruuna, lohi, kerma ja tilli sekä voi.
Anna kiehua hiljalleen kunnes kala on kypsää (noin viisi minuuttia?).

Sitruunaahan perinteiseen pohjoispohjalaiseen lohisoppaan ei laiteta, mutta tähän kesäiseen versioon sitä halusin kokeilla. Siksikin kokeilla, että pari ammattilais-paistinkääntäjäystävääni usein valittelevat, ettei suomalaisissa keittiöissä aina muisteta, että ruoassa on hyvä olla myös happoa. Eikä sitruuna ainakaan huonoa ollut tässä keitossa, päinvastoin; valkoviinihän tietysti ajaisi saman asian, ehkä ½ dl tähän annokseen olisi sopiva määrä.

Kyllähän se riski tietysti on mennä paikallisia perinneruokia muokkailemaan, mutta rohkenimpa, vaikka lohisoppa jos joku, on Oulun seudun perinneruoka. Sitä on tarjottu häissä (meidänkin) ja hautajaisissa, herrasväen pidoissa ja pitäjänjuhlissa vuosisatojen ajan. Vasta viime sotien jälkeen kun karjalaiset toivat paistinsa ja piirakkansa koko Suomeen, on Pohjanmaallakin karjalanpaisti tullut lohikeiton rinnalle, ehkäpä jopa ohi?

Kyllä tässä on hyvä soppa vaikka viikonlopun ruokapöytään! Huomenna tai ylihuomenna kirjoittelen tänne kesäviinisuosituksia; vakuuttuneena siitä, että taas lämpenee ja alkaahan monilla loma!

Kesäkaupungissa

Kesäisin teen lenkkini mieluiten kaupungissa, tai Nallikari-Möljä-Hietasaari -huudeilla. On paljon katseltavaa, kuvattavaa. Ja kesällä Oulu on aika kaunis kaupunki. Jollen kävele kaupunkiin lenkille niin sitten ajan parkkiin Linnansaareen tai Raattiin ja lähden siitä tepastelemaan. Tai jään Caritas-käynnin jälkeen kaupunkiin kameran kanssa – niin tänäänkin.

Tänään lenkki urheilusuoritteena oli lähinnä hämäystä, kalorinkulutuksen kannalta nurinkurinen ja siinä oli luokattoman paljon taukoja. Eli vain ihan ydinkeskustassa liikuin, lounaaksi nautin Pakkahuoneenkadun Tähtijätski-baarin patiolla lakritsitötterön. Enpä ole ennen heidän jäätelöitään ennen syönyt, mutta kummasti tuli mieleen nimittää sitä gelatoksi. Siis hyvin italialaisen oloista jäätelöä, mikä minun asteikollani merkitsee oikein hyvää jätskiä. Taukoja syntyi paitsi jätskin syönnistä, myös siitä että koetin harrastella/harjoitella katukuvausta. ”Väijyin” ihmisiä kameran kanssa.

 

 

 

Hoksasin, että olen melkein unohtanut Martin! Ehkä valokuvauksen edistyminen, rohkaistuminen kuvaamaan oikeita, liikkuvia ihmisiä, on vienyt minut pois Martin luota. Luottomallini on joutunut unohduksiin, – onneksi oli yhtä viehättävä kuin ennenkin. Ja koko Ajan kulku -teos sai hienot kulissit Silvanin puiston kukkivista puista.

Tänään on ollut myös aikatauluttamispäivä. Paljon kaikenmoista tullut sovittua, kutsuttua, tilattua, lupauduttua, varattua. Ja taustalla kyllä nykyisin yhä useammin kaihertaa, mitä minä teen ensi talvena? – Pitäisikö sittenkin pyrkiä kokiksi opiskelemaan.

Mini-luokkakokous

Viime kesänä oli luokkakokous, – se oli ensimmäinen 40 vuotta sitten aloittaneiden lukiokavereiden kanssa. Ilta oli onnistunut, vietettiin melkein kellonympärys osan porukan kanssa. SIlloin todettiin, että pidetään joskus uudestaan. Varsinkin siksi kun kaikki eivät päässeet viime vuonna.

Viime vuotiseen tapaamiseemme mennessä yksikään meidän lukiokavereista ei ollut kuollut, mutta viime kesän jälkeen kaksi. Toinen heistä tuli luokkakokoukseen suunnilleen suoraan sairaalasta, toinen oli meistä kaikista varmasti hyväkuntoisin, hyvää huolta itsestään pitävä, urheilullinen lääkäri, joka menehtyi sydänkohtaukseen hiihtolenkillä viime talvena. Niin väärin. …  Kaksi meistä..

Tälle illalle oli aika pikaisella kokoonkutsulla saatu tieto melko monelle  – –  lähes kaikki oululaiset ja yksi kanadalainen olivat paikalla! Olimme ”yhillä”. Piti mennä patiolle, mutta kun kuitenkin oli aikas holotna ja kun halusimme keskenämme diskudeerata, päädyimme Leskisen ”takahuoneeseen”. Sielläpä oli hyvä.

Nopeasti kolme tuntia vierähti. Ja kyllä, kyllä me kertasimme vanhoja koulujuttuja ja -muistoja, mutta myös terveydentilat, avioerot, työpaikat, eläkeodotukset, lasten ja lastenlasten (= lapsen = Apsu, muilla läsnäolleilla ei vielä sellaisia aarteita ole) lukumäärän. Niin mukavaa kuin olikin, niin hyvä kun olikin jutella, ei ollut mitään tarvetta lähteä jatkamaan, jatkoille.  Kotimatkalla kylmä, – onko kesäkuu? Enää ei kuitenkaan satanut.

Oli hyvä lähteä ajoissa kotiin, semminkin kun olen herännyt vähän aamuneljän jälkeen: vein tyttären lentokentälle. Tänään aamukuudelta lähti Oulun kentältä viimeinen kone moneen viikkoon: lentokentän/kiitoratojen rempan vuoksi kenttä suljettiin tuon varhaisen lähdön jälkeen.Eilen illalla/yöllä lentänyt ns. rahtivuoro palasi siis aamulla Helsinkiin ja sillähän tyär pääsi kotiinsa. Lähteäkseen keskiviikkona Pariisiin tapaamaan Meksikosta Eurooppaan muuttaneita kavereitaan…

 

Oulun taksien uusi väri.

 

Juhannuksen juhlan lopulla

Juhannus tuntuu joululta, tai siis, on vaan niin mukava kun perhe on ollut tänäänkin kotikotona, melkein kaikki, melkein koko päivän.

Aamulla ehdimme käydä Nallikarissa ja Möljällä lenkillä ennen kuin alkoi sataa, – vitikoissa sääskiä, mutta muuten ei niin tavattoman kesäistä, taivaanrantaan kertyviä pilviä, … mutta silti nämä aamulenkit tyär mukana ovat pieniä timantteja arjessa, tai siis juhlassa.

Juhannusjuhla jatkui sateisena, ja olinpa taas asettanut itselleni vähän tekemistä menun kanssa, mutta sehän tuntui vain hyvälle. Pari uutta kokeilua, mm. grillattua vesimelonia! Aloha tai perfetto tai mitä lieneekään, mutta kylläpä me kaikki seitsemän pöydän ympärillä ollutta tykkäsimme kovasti. Apsukin.

(Grillattu vesimeloni:)
Paloittele vesimeloni, kuori, valele oliiviöljyllä, hunajalla, ripaus pippuria ja suolaa ja pikainen grillissä käyttäminen. Ohessa oli (paitsi lampaansisäfilettä etc.) uunifetaa oreganon kanssa.

Jälkkäriksi jotain hyvin perinteistä.

Uutta oli Lanzarotelta tuomamme kaktus-banaani-marmeladi; näytti esanssiselta, mutta jopas se oli hyvää. Ja oheen tarjottu Mimosa täydensi päivällisen! Pisteenä iin päällä systerin tuomat raakasuklaakonvehdit. Tämäkin juhla-aika alkaa olla syöty, naurettu ja nautittu.

Kuplia juhannuksena

Tapaninpäivänä (kliks)  ja juhannuspäivänä – Kaarnapojan luona. Tyttären kanssa lähdimme aamupäivällä lenkille kaupunkiin. Ihan kuten jouluna myös juhannuksena kaupunki oli varsin tyhjä: siinä on oma viehätyksensä, hiljaisuutensa, paljautensa.

Nyt viikon ajan olen luvannut (FB:ssä haaste) kuvata yhden MV-kuvan, ja tehtävänanto menee näin: ”Pysähdy hetkeksi ja ikuista se mustavalkokuvaksi. Ei turhia selityksiä.” Kuvailin sitten useammankin tällä ajatuksella…

 

 

Muutoin päivä onkin ”kuplapäivä”. Apsun kanssa puhalleltiin saippuakuplia kukin vuorollamme, ajelimme pikkuautoilla ja potkuautolla, kävelimme nurmella, tuoksuttelimme omenapuun kukkia, juttelimme  – ihan omilla sanoilla ja ilmeillä. Ja taas saippuakuplia.

Ja samppanjakuplia. Minä tarjosin toisen samppanjan, Juniori toisen. Ruoka oli hyvin ”epäsovinnaista” juhannusruokaa: alkuun korvasienikeittoa ja pääruoaksi homemade sushia (tuli muuten parasta, mitä olen tehnyt. Oivallinen riisin keitto-ohje on  Tokyokanin sivulla). Ja ennen ja jälkeen ruoan ja sekä molempien ruokien kanssa samppanja maistui erinomaiselta. Ayala (2008 BdB) vei kyllä voiton, – molemmat olivat Juniorin tilaamia…

 

Kaiken ohessa ja aikana otin parisataa kuvaa. … Huomenna vielä perhepäivä. Suosisipa sää kuten tänään. Yllättäen ihan kaunis juhannuspäivä on ollut.