Tonkapapu

Tonkapapua La Maisonissa Helsingissä ja eilen kotosalla Rantapellossa.

Mitä ihmettä tämä tonkapapu kouhkaaminen nyt oikein on?

No, kaikkihan lähti viime lauantaista, jolloin olimme Helsingissä, ja illan ruokapaikaksi olin valinnut La Maisonin. Sehän todettiin kaikin puolin hyväksi paikaksi, jossa ei ylenpalttinen trendikkyys tai hillitön hifistely häirinnyt nautinnollista ruoasta ja seurasta nauttimista. Lopultakin aika simppeliä, merkillisesti puhdasta tai ehkä enemmänkin aitoa ruokaa, sen esillepanoa ja tarjoilua.

Minun valintani kaikkinensa herkulliselta menulistalta olivat nämä: alkuun paistettuja kampasimpukoita ja parsaa (kaksi lempiraaka-ainettani!) ja pääruoaksi kuhaa, persiljapyrettä ja samppanjavaahtoa (listaan oli kyllä kirjoitettu shampanja, mutta en antanut sen pilata nautintoa… 😀 ).

Ihan erityisesti pidin ja huomiotani kiinnitti parsan juuri oikea kypsyys ja oikea kypsyys myös noissa ”lastuissa”.  Rapsakkuus oli erinomaisen miellyttävä. Kuten oli myös kuhan nahassa, ja sitten kalan liha oli juuri oikeanlaista ollakseen hyvää, ei kuivaa, ei raakaa. Siis hyvää.

Kun parituntinen oli vierähtänyt, oli aika valita jälkkärit: P. halusi juustoja, Pehtoori ja Tyär (ilokseni!) valitsivat ”tonkapavuilla maustettua marenkia, marjoja ja appelsiini-mantelirahkaa”. Mie en jaksanut enää mitään jälkiruokaa, mutta kun hovimestari/ravintolapäällikkö, joka oli jo aiemmin osoittanut kykynsä sarkasmiin, omaavansa huumorintajua ja hallitsevansa hienovaraisen palvelun, tuli hakemaan tilausta, sanoin (taas kerran kaikkien muiden puolesta), että P. ottaa juustot ja nämä kaksi (mies ja tyär) valitsevat pavlovan = marenkia marjoilla, mutta kerroin hänelle myös, että olisinpa iloinen, jos minullekin tuotaisiin lusikka, että voisin miehen ja tyttären lautasilta vähän vohkia. Näinhän kukaan kunnon asiakas ei koskaan tee, mutta minä moiseen rohkenin… Ja siinä samalla menin utelemaan, mitä merkillistä on ”tonkapapu”? – Vastaus viipyi, mutta tuli sitten myöhemmin. 😀

Tovin kuluttua kaikki kolme muuta seurueen jäsentä saivat tilauksensa, vain minä jäin ilman lusikkaa… Mutta pianhan sekin tuli, ja sain ihan oman ”annoksen”. Kokonainen tonkapapu!

Jemmasin sen käsilaukkuun. Ja juuri se oli eilisen jälkiruoan (ja kohtuullisen pitkän, aiheeseen liittyvän keskustelunpätkän) kantava voima!

Alla siis eiliseltä puolikas papu, josta jo raastettu pieniin kippoihin maistiaiset. Raastetta voi käyttää esim. kermavaahtoon, marenkiin, leivonnaisiin,  – ja ties mihin.

Minun ”tonkapaputwist” piti olla olla jälkiruoan chantillyssä (sokerinen kermavaahto baban ohessa), mutta juuri tonkapapu se vaahdosta sitten unohtui, joten maistoimme papua ”au naturel”. Ja mietimme makua, tuoksua? – Mille tonkapapu tuoksuu ja maistuu? – Siinä on aniksen, kanelin, karvasmantelin tuoksua…

Jossain vaiheessa oli jo tukeuduttava netin apuun, mikä ihme tämä tonkapapu oikein on? Sivulla, jossa tätä merkillistä erikoisuutta myydään, todetaan näin:

Tonkapapu maistuu vienosti vaniljalle, neilikalle, lakritsille ja vähän karvasmantelille. Ranskalaisessa keittiössä tonkapapua käytetään mausteena vaniljan sijaan esimerkiksi suklaakonvehdeissa, Créme brûlèessä, vaniljakastikkeissa ja jäätelöissä.

Tulen ihan varmasti sitä kokeilemaan toistekin, semminkin kun minulla on niitä purkillinen mökillä (en vain ollut tajunnut, mitä olen saanut lahjaksi jo jokunen vappu sitten…).

Mutta tonkapavun kanssa on oltava varovainen. Tonkapavun ”juttu” on kumariini, jota on erityisen paljon mm. kanelissa. Eviran sivulla lukee näin:

Kumariini on aromaattinen yhdiste, jota esiintyy luonnossa monissa kasveissa. Elintarvikkeissa sen pääasiallinen lähde on kaneli,  — Kanelin säännöllinen käyttö ei ole suositeltavaa. Erityisesti pienten lasten ei pitäisi nauttia useita kanelia sisältäviä tuotteita päivittäin.

Muistatteko muutama vuosi sitten tämän kohun, joka syntyi kanelista, joulupuurosta ja päiväkotilapsista? Ihan samaa tonkapapu-kumariini-kaneli -juttua on tämäkin.

Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen (EFSA) on todennut kumariinin olevan maksalle myrkyllinen aine (hepatotoksinen) ja suosittelee kumariinille siedettävän päiväsaannin rajaksi 0,1 mg ruumiin painokiloa kohden vuorokaudessa. Kanelin säännöllinen käyttö ei siksi ole suositeltavaa, sillä lapsille pienetkin annokset voivat olla haitaksi. Harvinainen ja kalliimpi ceyloninkaneli (Cinnamomum zeylanicum) sisältää kumariinia huomattavasti vähemmän. (Wikipedia)

 Kumariini on siis vaarallinen liiallisesti käytettynä, mutta tästä huolimatta eilen käytin ja vastaisuudessakin käytän tonkapapu(j)a. Sen kuului siis olla osa tätä jälkiruokaa…

Enpä ole ennen babaa tehnyt. Kerran olen sellaisen saanut, nimenomaan yhdessä paistinkääntäjyyteni ”uran” huippuhetkessä, ja silloin kokemus EI ollut rohkaiseva, mutta siitä huolimatta eiliseksi sellaisen tein. Ja tein, vaikka resepti on ei-niin-minun-suosikkini-hans-välimäen -kirjasta.

Tällä(kin) jälkkärillä on merkittävä historiansa… mutta nyt tässä vaiheessa vain ohje:

Babat ja crème chantily

3,5 dl venäjauhoja
75 g voita
½ tl suolaa
1 rkl hunajaa
½ pkt hiivaa
5 kananmunaa

Sekoita kulhossa jauhot, voi, suola, hunaja ja hiiva. Lisää kananmunat yksitellen ja sekoita taikina tasaiseksi. Anna taikinan levätä hetki.

Pursota taikinaa muotteihin noin 1/3 verran ja anna kohota, kunnes pinta on muotin reunan tasolla. Paista 180-asteessa noin 12 minuuttia. Jäähdytä babat.

Liemi

5 dl vettä
2 ½ dl sokeria
muutama suikale appelsiinin kuorta
muutama suikale sitruunan kuorta
1 halkaistu vaniljatanko
½ dl rommia

Kiehauta kaikki aineet ja siivilöi liemi.

Viimeistelyyn aprikoosihilloa ja rommia.

Kuumenna liemi melkein kiehuvaksi, ja upota babat liemeen ja anna imeytyä kymmenen minuuttia.  Kääntele ja valele babaa liemellä, kunnes se on kiiltävä ja kostea. Kiillota baban pinta hillolla ja valele rommilla. Tarjoa creme chantillyn kanssa.

Ja creme chantilly on kermavaahtoa, johon on vatkatessa laitettu rutkasti tomusokeria ja yhden vaniljatangon siemenet ja sitten sitä tankopapua! Lopultakin hyvin helppoa, mutta kiitettävästi keskustelua aiheuttava ainesosa…

– ja palannen historiaan vielä.

Vappuetkot

Pöytä on katettu. Ystävät voivat tulla. Meillä oli tänään vappuillallinen ystävien kanssa.

Menu oli merkillinen sekoitus Välimeren keittiöitä: kreikkalaista, italialaista, espanjalaista, ranskalaistakin ja ties mitä keittiötä. Osin ihan purkkitavaraa, mutta kyllä sitten kuitenkin lähes kaiken värkkäilin ja kokkailin ihan alusta asti itse.

Meillä ei ole pitkääään aikaan käynyt vieraita, nuorisoa kavereineen en laske vieraiksi, ja viinikerhon viimeisin vierailu ei kyllä ollut mikään ”dinner”, se oli enemmänkin sellainen ”syödään yhdessä perjantai-iltana jotain rustiikkia kotiruokaa” -juttu. Mutta nyt saimme kaksi ystäväpariskuntaa ruokapöydän ympärille ja olin jotensakin täpinöissäni,

Pöytä on katettu. Ystävät voivat tulla. Meillä oli tänään vappuillallinen ystävien kanssa.

Menu oli merkillinen sekoitus Välimeren keittiöitä: kreikkalaista, italialaista, espanjalaista, ranskalaistakin ja ties mitä keittiötä. Osin ihan purkkitavaraa, mutta kyllä sitten kuitenkin lähes kaiken värkkäilin ja kokkailin ihan alusta asti itse.

Meillä ei ole pitkääään aikaan käynyt vieraita, nuorisoa kavereineen en laske vieraiksi, ja viinikerhon viimeisin vierailu ei kyllä ollut mikään ”dinner”, se oli enemmänkin sellainen ”syödään yhdessä perjantai-iltana jotain rustiikkia kotiruokaa” -juttu. Mutta nyt saimme kaksi ystäväpariskuntaa ruokapöydän ympärille ja olin jotensakin täpinöissäni, semminkin kun oli koko päivä aikaa (pl. lenkki) tehdä sapuskaa – ja jälkkärin jo leivoin eilen.

MENU

Viininlehväkääryleitä
Täytettyjä chilejä
Marinoitu mozzarella-tomaattisalaatti
Jokirapusalsa
Samppanjapatee
Marinoidut matsutaket
Salaattia
Patonkia, petit croissant

Keftedes
Parsarisotto
Tsatsiki

Babat & chantilly tonkapaputwistillä
Macarons
Suklaata

Juustoja
Viinirypäleitä
Pähkinöitä, taateleita

Kaikki muu oli sellaista tuttua ja moneen kertaan tehtyä paitsi tuo jälkkäri; babat, chantilly ja tonkapavut! Ehdottomasti tuo ’twisti’ oli illan puhutuin asia. Se liittyy siihen eilen mainitsemaani La Maisonin illalliseen, – kerron ihan lähipäivinä, postaan kuvia ja reseptin. Jälkkäristä kuitenkin ymmärtääkseni pidettiin.

Niinhän se jo on, tässä iässä: ensin käydään vanhempien – elossa olevien – tilanne, sitten lasten (ja lastenlapsen) elämä ja sitten omat verenpaineet ja sokeriarvot, stressit, työt ja opiskelut (meistä kuudesta kaksi kuitenkin on opiskelijoita!! 😉 ). Tässä iässä, tässä vaiheessa, vapun tullessa. Olipa mukava ilta, levollinenkin.

semminkin kun oli koko päivä aikaa (pl. lenkki) tehdä sapuskaa – ja jälkkärin jo leivoin eilen.

MENU

Viininlehväkääryleitä
Täytettyjä chilejä
Marinoitu mozzarella-tomaattisalaatti
Jokirapusalsa
Samppanjapatee
Marinoidut matsutaket
Salaattia
Patonkia, petit croissant

Keftedes
Parsarisotto
Tsatsiki

Babat & chantilly tonkapaputwistillä
Macarons
Suklaata

Juustoja
Viinirypäleitä
Pähkinöitä, taateleita

Kaikki muu oli sellaista tuttua ja moneen kertaan tehtyä paitsi tuo jälkkäri; babat, chantilly ja tonkapavut! Ehdottomasti tuo ’twisti’ oli illan puhutuin asia. Se liittyy siihen eilen mainitsemaani La Maisonin illalliseen, – kerron ihan lähipäivinä, postaan kuvia ja reseptin. Jälkkäristä kuitenkin ymmärtääkseni pidettiin.

Niinhän se jo on, tässä iässä: ensin käydään vanhempien – elossa olevien – tilanne, sitten lasten (ja lastenlapsen) elämä ja sitten omat verenpaineet ja sokeriarvot, stressit, työt ja opiskelut (meistä kuudesta kaksi kuitenkin on opiskelijoita!! 😉 ). Tässä iässä, tässä vaiheessa, vapun tullessa. Olipa mukava ilta, levollinenkin.

Helsingin viikonloppu

Viime viikonlopun olimme Isolla Kirkolla, olimme Helsingissä.*

Blogihiljaisuuden vuoksi jäi sieltä postailematta, joten kerronpa nyt. Olimme lunastamassa tyttäreltä saatua joululahjaa.

Koskapa ”Lahjakortin” sisältö oli mitä mainioin, laittelen skannaukset tähän:

Kun tammikuussa sovimme tuosta viikonlopusta, näin meidät perjantaina istumassa tyttären parvekkeella tämän tultua töistä, nauttien noita luvattuja kuohuvia, ennen kuin lähtisimme hiljalleen kävelemään  kohtia tapaksia ja sitten illan tullen siirtyvämme teatteriin. Kun palaisimme, voisimme vielä – vihdoin – käydä Ympyrätalon takana olevassa Meripaviljonki-ravintolassa katsomassa Helsingin kevätillan valoja, nauttien vielä yömyssyt ja jutellen. Ihan pienesti piti säätää tuota mielikuvaa.

Tosiasiassa se meni niin, että olimme tytärtä vastassa, kun tämä pääsi töistä, ja kävelimme viheliäisessä tuulessa kohti ruokapaikkaa. Oli sovittu, että perjantain ruokapaikan varaisi tytär; hän oli kuullut kehuja tästä:  http://www.bar-con.fi/  Bar Con on Kampissa, viidennen kerroksen ”katolla”. Tapas-ravintola, jossa toki paljon muutakin kuin tapaksia ja pintxoksia. Siellä oli huikea valo, ja siellä oli hyvää ruokaa.

Sieltä sitten kohti Hakaniemeä.  Alunperin lahjaan merkityt teatteriliput vaihtuivat Mielensäpahoittajasta Helsingin kaupunginteatterin Hakaniemen ”toimipisteeseen”, jossa hulppea farssi Tenorit liemessä. Ilokseni siinä oli Taneli Mäkelä, ja toki muitakin nimekkäitä näyttelijöitä. Ensimmäinen puoliaika oli ehkä hieman väkinäistä, mutta jälkimmäinen oli sitten hyvää kohelluskomediaa. Kun teatteriesitys päättyi, palasimme kohtuullisen kylmässä illassa muutaman korttelin päässä olevaan majapaikkaamme, ”premium-kaksioon”.

Lauantaiksi ei ollut juuri suunniteltua tekemistä, noh, ajatuksena oli ollut kävellä Kaivariin Ursulaan aamiselle/brunssille, mutta eipä kylmä, kolea, sateinen aamu siihen houkuttanut. Pehtoori päätti maalata tyttären asunnosta parvekkeen ja kylppärin ovien ja ikkunoiden pokat ja tyttärellä oli viikonlopun kotitöitä, mutta minä en todellakaan jäänyt pesemään ikkunoita kuten joku kunnon äiti ehkä olisi  tehnyt, vaan lähdin Stockalle, Kapteenskaan ja Akateemiseen. Ja minä shoppasin oikein sydämeni kyllyydestä: Armani Jeansin farkut, Saint Jamesin t-paita, Lexingtonin jumpperi ja Gantin kukallinen paitapusero. Merkkiuskollinen, tai merkkijämähtänyt tai mitä hyvänsä, mutta nyt on garderobi päivitetty, enkä ennen syksyä tarvi mitään uutta, ehkä sentään uudet sandaalit (Mefisto tai Birkenstock, merkillä on väliä 🙂 ) kesällä.

Alkuiltapäivästä treffattiin Kaisaniemessä, johon on tyttären kaverin kaveri avannut olut-viini-lounasbaarin: Sori Brewing – Taproom. Oikein valoisa ja mukava paikka. Pehtoori söi oikein lounasta, me tyttären kanssa napostelimme muutaman etanan, bataattiranskalaisia ja nautimme lasilliset erinomaisen hyvää ranskalaista kuohuvaa.

Mie olin ainoa, joka lähti sen jälkeen kohti HAMia (Helsinki Art Museum), jossa oli ”Modernia elämää” -näyttely. Se ei ollut ahdistava, siellä ei ollut maailmantuskaa, kuten kuulemma on Kiasman Suomi 100 Ars -näyttelyssä, jonka esikoinen oli käynyt edellisviikolla katsomassa. Olin tyytyväinen, etten mennyt Kiasmaan, vaan Tennispalatsiin. Avara näyttely, jossa omaa historiaa, muistoja lapsuudesta, asiaa, jota olen luennoilla opettanut, suomalaista designia, oivaltavaa esillepanoa. Siellähän se oli minun ”Helminauha”-maljakkoni isosisko ja lapsuuden kesämökin keittiön tuolit. Suosittelen käymistä.

Ja suosittelenpa samalla Museokortin hankkimista. Minulla se on uusi, nyt vasta toinen käyttökerta.  Se madaltaa kynnystä mennä museoon, tulee varmasti ”piipahdettua” entistä useammin. Minun vuosittainen käyntimäärä museoissa kyllä on sellainen, että kortti tulee halvemmaksi kuin yksittäismaksut, – ja se on kätevä. Se voi muuten olla aika hyvä lahjaidea, eikö?

Sitten paluu hakaniemeläiskaksioon, jossa olisi ollut hyvä aika päivittää blogia, laitella kuvia, mutta, mutta … taas se ontto olo … mies ja tyär koettivat lohduttaa, ja onneksi pian oli aika lähteä spåralla kohti Punavuorta ja Tehtaankatua. Lauantai-illan ruokapaikan valinta ja varaus oli ollut minun vastuullani, ja nyt sitten vihdoin menimme sinne La Maisoniin, jota Satu blogin kommenteissa tässä joku aika sitten suositteli, – linkittäisin siihen, kun olisi vanhat blogijutut (jo) käytössä.

Se oli tavattoman familiääri, mutta hieno paikka, jossa oli vähintäänkin hyvä palvelu. Saimme vielä P:n seuraamme, ja ilta vierähti erinomaisessa seurassa ja hyvin syöden. Jälkiruokaan liittyy tarina, johon palaan vielä, vaatii ihan oman postauksensa. 😉

Paluumatkalla jäimme ratikasta Bulevardilla sillä Casa Italia houkutti. Piipahdimme siellä, mutta silti olimme varsin hyvissä ajoin kämpillä. Ei edes kortinpeluuta, ei palapeliä, aikamme höpöttelimme, paransimme maailmaa ja oli aika unille.

Sunnuntaina iltapäivällä Ouluun, jossa Apsu oli isänsä kanssa vastassa. Kuvastakin näkee, että poika on oppinut sanomaan ´mummi´, eikä enää munmummuuuumunmuummmuuu, vaan mummi. Oli hyvä palata.

~~~~~~~~~~~~~~

* Otsikkokuvassa ensimmäinen kokeiluni infrapunaväreistä, ja sitten vielä kopioin kuvan, käänsin ja kiersinkin. Asettelin kuvat vastakkain ja samaan kuvaan. Aika hyvähän siitä tuli.

Tuulestatemmatun paluu

Tuulestatemmattuja juttuja taas tiedossa! Blogihiljaisuus on ohi. Kituviikko tämä on ollut!

Kymmenen vuotta – joka päivä! – elämässäni on ollut blogia. Ja yhtäkkiä ei ollutkaan!

Kuin olisin ollut sairas, eristetty, eristyksissä.

Viime viikon tiistaina jokin jumitti: ERROR 500 on vaivannut koko viikon. Olen ollut aika monta kertaa yhteydessä palvelimen ylläpitäjään (SJR.fi), ja toisin kuin ennen, tämä ongelma ei ratkennutkaan noin vain. Eikä minulle sieltä mitenkään aktiivisesti kyllä vastailtukaan. Ette voi kuvitella, kuinka ontto olo on ollut. Olenpa tässä ajatellut, että olenko kuin pahaiset teinit, joilla ei ole elämää, jollei sitä ole somessa. Eikö asiat tapahdu minulle, jollen niitä kirjaa ylös? Enkö koe ja maista ruokaa, jollen ota siitä kuvaa – ja julkaise?

Totta puhuen olen tässä kevään mittaan jo aiemmin miettinyt, että ehkä lopetan Tuulestatemmatut-jutut, kun miljoona kävijää tulee täyteen, mihin menee kai suunnilleen reilu vuosi tai ehkä lopetan jo loppuvuodesta, kun blogini täyttää kymmenen vuotta. Lopettamismietteitä ovat synnyttäneet kävijämäärän lasku (neljästäsadasta päivittäisestä kävijästä noin 250 – 350 kävijään), mikä on pannut miettimään, että kannattaako enää, kun ei ole lukijoita ja ettenkö enää osaa tehdä kiinnostavia juttuja – mutta sitten: onhan teitä kuitenkin vielä monta sataa! Lopettamismietteisiin on vienyt sekin, että vuorovaikutus on käynyt entistäkin vähäisemmäksi, esimerkiksi verrattuna siihen, mitä se vielä jokunen vuosi sitten oli … kuitenkin kaipaan kommentteja.

Sitten tässä tietokanta- ja yhteysongelman aikana kasvoi pelko, että kaikki blogitekstini ovat niin korruptoituneet, etten saa niitä enää näkyviin: 3000 A4-sivua tekstiä, 15 000 kuvaa, parin tekeillä olevan kirjan tekstejä (Vuotuisjuhlat ja Jokaviikkoinen soppamme), muistot, reissuraportit, kommentit, 10 vuotta elämäni päivittämistä … kaikki mennyttä! Mutta nyt näyttää siltä, että kaikki on pelastettu. Kyllä oli eilen suuri helpotus!

Onko yhdelläkään lukijalla ollut pieni tyhjä paikka päivässä? Onko kukaan edes kaivannut?  Olen saanut muutamia kyselyjä sähköpostin, FB:n ja whatsappin kautta, ja muutama on soitellutkin. Sellainen lämmittää tietysti, – kertoo, että Tuulestatemmatun jämähtäminen on huomattu. 😉 Toivottavasti kaikki palaatte!

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Nyt on siis menossa vanhan blogin (ja kaiken muun satokangas.fi -sivuston muutto webhotellista toiseen. Kymmenvuotinen yhteistyö SJR-palveluntarjoajan kanssa loppuu pian; minä lähden sieltä menemättä tässä tarkemmin välirikkomme yksityiskohtiin. Muutto maksaa, ja vaatii aika lailla pakkaamista ja purkamista. Mutta uusi sija Tuulestatemmatulle on siis löytynyt.

Rakennan sivuston uudelleen, ja ainakin väliaikaisesti tämä osoite (www.tuulestatemmattua.fi) on se, joka kannattaa bookmarkkeihin laittaa. Blogin ulkoasu muuttuu (taas), vähän kerrallaan ja pääsette/joudutte sitä seuraamaan, ja seuraamaan myös, miten opin uudenlaisen tavan tehdä www-sivuja. Kaikki palaute ja kommentointi opetteluni jäljestä on matkan varrella erinomaisen suositeltavaa.

Tämä on siis nyt vain ensihätään kyhätty layout.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Liki kymmenvuotisen blogiurani aikana olen jättänyt hyvin harvoina päivinä postaamatta edes jotain, ja muistelenpa, että koskaan ei ole jäänyt väliin kahta peräkkäistä päivää, ja nyt väliin jäi toista viikkoa! Nyt on siis 10 päivää ”tilittämättä”. Ei niin, että kovin tapahtumarikas viime viikko olisi ollutkaan, mutta ainakin Jokaviikkoinen soppamme ja muutamat aika hienot kuvat ovat jääneet julkaisematta. Ja olimmepa viikonlopun Helsingissä, josta pari ravintolakokemusta ja muuta mainittavaa juttua odottavat vielä julkituloaan.

Varmasti olisin joka ikinen päivä todennut, että lenkillä oli kylmää, hyytävää, että ei voi olla näin kurja keli, kun vappuun on suunnilleen viikko aikaa. Todennut, kuinka haudalta ei vielä voinut ottaa lyhtyä kuten usein isän syntymäpäivänä tapana on ollut, sillä maa oli vielä niin jäässä, ettei se irronnut. Varmasti olisin kertonut, kuinka meillä oli Apsun kanssa mukavaa, kun oltiin yksi päivä rattaiden kanssa liikkeellä ja toisena päivänä kun tarkasteltiin kaikki lähitienoon viemärien kannet. Paljon palstatilaa olisivat saaneet tämän blogikriisini vaiheet ja vatuloinnit. Mutta nyt: nyt kohti Tuulestatemmatun uutta elämää!

Tervetuloa!

Tuulestatemmatun paluu

24Tuulestatemmattuja juttuja taas tiedossa! Blogihiljaisuus on ohi. Kituviikko tämä on ollut!

Kymmenen vuotta – joka päivä! – elämässäni on ollut blogia. Ja yhtäkkiä ei ollutkaan!

Kuin olisin ollut sairas, eristetty, eristyksissä.

Viime viikon tiistaina jokin jumitti: ERROR 500 on vaivannut koko viikon. Olen ollut aika monta kertaa yhteydessä palvelimen ylläpitäjään (SJR.fi), ja toisin kuin ennen, tämä ongelma ei ratkennutkaan noin vain. Eikä minulle sieltä mitenkään aktiivisesti kyllä vastailtukaan. Ette voi kuvitella, kuinka ontto olo on ollut. Olenpa tässä ajatellut, että olenko kuin pahaiset teinit, joilla ei ole elämää, jollei sitä ole somessa. Eikö asiat tapahdu minulle, jollen niitä kirjaa ylös? Enkö koe ja maista ruokaa, jollen ota siitä kuvaa – ja julkaise?

Totta puhuen olen tässä kevään mittaan jo aiemmin miettinyt, että ehkä lopetan Tuulestatemmatut-jutut, kun miljoona kävijää tulee täyteen, mihin menee kai suunnilleen reilu vuosi tai ehkä lopetan jo loppuvuodesta, kun blogini täyttää kymmenen vuotta. Lopettamismietteitä ovat synnyttäneet kävijämäärän lasku (neljästäsadasta päivittäisestä kävijästä noin 250 – 350 kävijään), mikä on pannut miettimään, että kannattaako enää, kun ei ole lukijoita ja ettenkö enää osaa tehdä kiinnostavia juttuja – mutta sitten: onhan teitä kuitenkin vielä monta sataa! Lopettamismietteisiin on vienyt sekin, että vuorovaikutus on käynyt entistäkin vähäisemmäksi, esimerkiksi verrattuna siihen, mitä se vielä jokunen vuosi sitten oli … kuitenkin kaipaan kommentteja.

Sitten tässä tietokanta- ja yhteysongelman aikana kasvoi pelko, että kaikki blogitekstini ovat niin korruptoituneet, etten saa niitä enää näkyviin: 3000 A4-sivua tekstiä, 15 000 kuvaa, parin tekeillä olevan kirjan tekstejä (Vuotuisjuhlat ja Jokaviikkoinen soppamme), muistot, reissuraportit, kommentit, 10 vuotta elämäni päivittämistä … kaikki mennyttä! Mutta nyt näyttää siltä, että kaikki on pelastettu. Kyllä oli eilen suuri helpotus!

Onko yhdelläkään lukijalla ollut pieni tyhjä paikka päivässä? Onko kukaan edes kaivannut?  Olen saanut muutamia kyselyjä sähköpostin, FB:n ja whatsappin kautta, ja muutama on soitellutkin. Sellainen lämmittää tietysti, – kertoo, että Tuulestatemmatun jämähtäminen on huomattu. 😉 Toivottavasti kaikki palaatte!

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Nyt on siis menossa vanhan blogin (ja kaiken muun satokangas.fi -sivuston muutto webhotellista toiseen. Kymmenvuotinen yhteistyö SJR-palveluntarjoajan kanssa loppuu pian; minä lähden sieltä menemättä tässä tarkemmin välirikkomme yksityiskohtiin. Muutto maksaa, ja vaatii aika lailla pakkaamista ja purkamista. Mutta uusi sija Tuulestatemmatulle on siis löytynyt.

Rakennan sivuston uudelleen, ja ainakin väliaikaisesti tämä osoite (www.tuulestatemmattua.fi) on se, joka kannattaa bookmarkkeihin laittaa. Blogin ulkoasu muuttuu (taas), vähän kerrallaan ja pääsette/joudutte sitä seuraamaan, ja seuraamaan myös, miten opin uudenlaisen tavan tehdä www-sivuja. Kaikki palaute ja kommentointi opetteluni jäljestä on matkan varrella erinomaisen suositeltavaa.

Tämä on siis nyt vain ensihätään kyhätty layout.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Liki kymmenvuotisen blogiurani aikana olen jättänyt hyvin harvoina päivinä postaamatta edes jotain, ja muistelenpa, että koskaan ei ole jäänyt väliin kahta peräkkäistä päivää, ja nyt väliin jäi toista viikkoa! Nyt on siis 10 päivää ”tilittämättä”. Ei niin, että kovin tapahtumarikas viime viikko olisi ollutkaan, mutta ainakin Jokaviikkoinen soppamme ja muutamat aika hienot kuvat ovat jääneet julkaisematta. Ja olimmepa viikonlopun Helsingissä, josta pari ravintolakokemusta ja muuta mainittavaa juttua odottavat vielä julkituloaan.

Varmasti olisin joka ikinen päivä todennut, että lenkillä oli kylmää, hyytävää, että ei voi olla näin kurja keli, kun vappuun on suunnilleen viikko aikaa. Todennut, kuinka haudalta ei vielä voinut ottaa lyhtyä kuten usein isän syntymäpäivänä tapana on ollut, sillä maa oli vielä niin jäässä, ettei se irronnut. Varmasti olisin kertonut, kuinka meillä oli Apsun kanssa mukavaa, kun oltiin yksi päivä rattaiden kanssa liikkeellä ja toisena päivänä kun tarkasteltiin kaikki lähitienoon viemärien kannet. Paljon palstatilaa olisivat saaneet tämän blogikriisini vaiheet ja vatuloinnit. Mutta nyt: nyt kohti Tuulestatemmatun uutta elämää!

Tervetuloa!

Lyhyt juttu pääsiäismunien pitkästä historiasta

Pääsiäisen perinteissä kuten oikeastaan kaikissa kristillisissä juhlissa ja niiden perinteissä on juonteita pakanallisista juhlista.  Pääsiäinenhän on lähellä kevätpäiväntasausta, joten on vähintäänkin luontevaa, että germaanien tapa uhrata pelloille ja nimenomaan maanviljelyksen Ostara-jumalattarelle lintujen munia ja jäniksiä siirtyi aikanaan muuntuneena kristilliseen pääsiäiseen.  [Ostara-jumalattaren (Eostre) mukaan on nimetty myös naishormoni estrogeeni.]

Lintujen munat, samoin kuin keltainen ja vihreä väri, ovat olleet kautta maailman sivu hedelmällisyyden, uuden elämän synnyn ja kevään tulon symboleja, mitä tukee mm. se, että Afrikasta on löytynyt kymmeniätuhansia vuosia vanhoja koristeltuja munia.  Juutalaisessa kulttuurissa ennen kuin Kristuksen ylösnousemuksesta tiedettiin mitään, annettiin munia lahjoiksi uutenavuonna ja syntymäpäiväjuhlissa.

Ja onhan meidän suomalaisten omassakin perinteessä vahva syntytarina, joka liitetään muniin: kalevalaisessa maailmansyntyrunossa sotkan munalla on keskeinen osa.

Kristilliseen pääsiäisjuhlaan munat ja nimenomaan munien värjääminen liittyy Maria Magdalenan legendaan: hänen kerrotaan menneen keisari Tiberiuksen luo kertomaan Jeesuksen ylösnousemuksesta ja antaneen keisarille punaiseksi (elämän väri) värjätyn munan.  Ensimmäiset kirjalliset merkinnät maalattujen pääsiäismunien antamisesta on 900-luvulta. Lähteen mukaan Tessalonikin luostarissa igumeeni antoi munkeille pääsiäisyönä maalatut pääsiäismunat.

Ortodoksien pääsiäismuniin on usein maalattu kirjaimet XB eli HV, mikä on lyhennys slaavinkielen sanoista Hristos Voskrese – Kristus nousi kuolleista. Koristeltuja lasi- ja posliinimunia on tehty Euroopassa 1600-luvulta lähtien; koristeltujen pääsiäismunien vei 1800-luvun lopulla omalle korkealle tasolleen pietarilainen kultaseppä Carl Fabergé, jonka kultaisista koristemunista maksetaan nykyään huutokaupoissa miljoonia. Nämä avattavat koristemunat lienevät olleet yksi tekijä pääsiäisen yllätyssuklaamunille; aina 1970-luvulle asti sormukset olivat melkein ainoita yllätyksiä, joita munissa oli. Kindermunista me 50-luvulla syntyneet lapset emme osanneet haaveillakaan, mutta Fazerin Mignon-munia oli jo 60-luvulla. Itse asiassa niillä on tänä vuonna 121-vuotissynttärit.

Omaan lapsuuden perinteisiin kuului, että kananmunia kopsautettiin (pitsattiin, kuten äiti opetti) yhteen, ja se jonka muna meni rikki, oli häviäjä. Mies ei tällaista ole tehnyt eikä kuullutkaan, – tarkistin ja tuo onkin alun perin karjalainen tapa. Siis ei ihme, että mie tiesin ja Pehtoori ei.

Lahjamunien ja koristeltujen munien lisäksi pääsiäisen ruokavalioon kuuluvat munat. Sille on sekä uskonnollinen että käytännöllinen syy. Laskiaisesta pääsiäiseen katolisissa maissa paaston aikana kananmunista kieltäydytään, minkä vuoksi niitä agraaritalouden aikana kertyi varastoon, ja pääsiäisenä sitten niitä riitti yllin kyllin ja oli korkea aika käyttää ne, etteivät pilaantuisi.

Suomessa kanojen pito maalais- ja kaupunkilaistaloissakin yleistyi vasta 1800-luvun jälkipuoliskolla, ja tuolloin kanat eivät edes munineet talvella, niin kuin lehmätkään eivät lypsäneet, joten vasta keväällä munia oli edes saatavilla. Tähän liittyy myös nykyinen leikki, jossa pääsiäismunat piilotetaan lapsilta. Ennen kanojen yleistymistä munia etsittiin luonnosta ja se oli usein lasten tehtävä. Munien sattumanvarainen löytäminen ei riittänyt. Keksittiin ”uuttu”, eräänlainen tekopesä/ansa, johon toivottiin luonnonkoloissa pesivien lintujen munivan, jotta niistä oli helppo munat ryövätä.

Lumen keskellä

Univajeet alkaa olla kuitattu, siitäkin huolimatta, että eilen piti iltasella, myöhäisellä, pakkasella vielä koettaa täysikuuta kuvailla. Ja että se kuu tai satunnaiset huolenpoikaset herättelivät yöllä. Mutta kaikkinensa Myötätuuli on tehnyt tehtävänsä, Lappi antanut taas unta ja ulkoilua.

Tänään on ollut hyvä ilma, aurinkokin paistellut. Tiedottajahommia, kouluun täydennyksiä ja toimintasarjan uusintaa tänään. Pehtoori on saanut toimia. 😉 Aika usein, liki pääsääntöisesti se olen minä, joka täällä teen lumityöt, mutta nyt lumi on ehtinyt (Pehtoorin) edellisen käynnin jälkeen jäätyä, joten lingollakin melkoista puskemista, jotta piha ja polut on saatu kuntoon. SIis Pehtoorin toimesta tällä kertaa. Ja katoillehan minä en ole koskaan mennytkään, joten se on tänään ollut Pehtoorin ykkösjuttu. Ja minä olen kuvannut. Olenpa jo raakamuokkaukset tehnyt ja laitoin tuonne kuvasivulle.

Auttakaapas hyvät lukijat,  – käykää tähdittämässä kuvia. Annahan tähtiä mielestäsi parhaille kuville… Sarjassa pitäisi olla viisi kuvaa, jokaisen tuoda jotain uutta, pitää olla pysty- ja vaakakuvia, laajoja ja lähiksiä, sarjan kuvien pitää olla sidoksisia toisiinsa ja toisaalta jokaisen pitäisi toimia myös itsenäisesti … Tai sitten anna vain sellaisella tykkää-fiiliksellä pisteitä. Kuvat ovat täällä.

Lunta on paljon! Eipä yleensä pääsiäisenä enää näin paljon, ei vaikka pääsiäinen olisi aikaisemmin. Harvoin maaliskuun puolellakaan näin paljoa…  Kaunistahan se on, eikä täällä ole haitaksi. Se takaa hyvät hiihtokelit ja huomenna ajattelin mennä mäkeen! Viime talvena en käynyt kertaakaan. Mutta tällä viikolla menen, ehkä jo huomenna.

Hangasojalla ja koko Saariselällä on paljon porukkaa, niinkuin yleensäkin pääsiäisen tienoilla. Ja ohjelmatarjontaa joka lähtöön: Kuukkelissa on tänään ohjelmallinen illallinen! Kuukkelissa, ja Tunturihotellissa tällä viikolla Suvi Teräsniska, Tuure Kilpeläinen ja ties ketä. Ja nyt parhaillaan tuossa ”naapurissa”, Laanilan Savottakahvilassa, on Valtteri Torikka. Ja me täällä möksällä vain torkuskellaan, oleillaan. 😉

Eilen kävimme sentään Kaunispään huipulla lounaalla = kaarnikkamehulla ja lohileivällä. Siellä on Huippu-ravintolan laajennus ja remontti nyt ihan valmis, joten kyllä kelpaa. Ravintolan vieressä oleva vanha ”Ylämaja”, jonka olette kuvissani nähneet ”kesät talvet”, on nyt jotenkin entistä hylätymmän näköinen.

Ylämaja on alunperin ollut ”kulohälytystupa”.

Se on valmistunut 1952, edellisen 30-luvulla rakennetun saksalaiset polttivat Lapin sodan loppumetreillä. Mökissä on tähystystorni ja sieltä näkee juuri ja juuri Pyhä-Nattasen huipulle, jossa on seuraava kulohälytystupa. Tällainen ketju on aikanaan ollut tärkeä metsäpalojen ehkäisyssä.

Mökkiviikolla porokeittoa

Runsaahkoiden lumitöiden, mökille kunnolla asettautumisen ja rantasaunan jälkeen oli illansuussa aika istahtaa mökin ruokapöytään. Tänään oli soppapäivä! Uusi soppa meidän ruokapöydässä. Mutta tulee jäämään listalle! Madekeiton ja borssikeiton kanssa on nyt kärkikolmikossa kun soppia on yli tusina testailtu ja postailtu.

On alkuruokakeitoksi turhan tuhti, mutta erinomainen ulkoilupäivän ja talven ruokaisa keitto, jonka oheen luomu-ruisreikäleipä suolakiteiden kanssa sopii erinomaisen hyvin.

Porokeittojahan on monenlaisia, on lihakeittoa, poroliemikeittoa, koparakeittoa ja luikkuvelliä, muiden muassa. Koparakeitto? – Sitä en ole maistanut, enkä haluakaan. Olen kerran ollut mökissä, jossa koparakeitto oli liedellä kypsymässä, ja totta totisesti ei näky eikä tuoksu (haju!) ollut houkutteleva. Koparakeitto tehdään poron sorkista. Ei ole minun ruokani. Enkä ole koskaan syönyt luikkuvelliäkään: se tehdään poron ydinluusta. Luikkuvelliin luikut halkaistaan rautapataan, lisätään vettä ja riisiä tai ohraryyniä, sitten suurustetaan ja lopuksi vielä maitoa. Tässä kohtaa olen kyllä ennakkoluuloinen.

Ennen äsken syötyä poro-juustokeittoa paras porokeitto on ollut kermainen korvasieni-savuporokeitto, jota on Oulussa Sokeri-Jussissa ollut listoilla ja monissa Lapin ravintoloissa, joskus olen tehnyt itsekin, mutta nyt on uusi ihan mahdottoman hyvä porosoppa reseptikansiossa.

Klikkaamalla kuvat isommiksi,
näet pohjoisen valon ja herkullisen keiton kunnolla. 😉 

Poro-(leipä)juustokeitto

400 g poronkäristyslihaa
2        sipulia silppuna
2 rkl  voita
1 pkt  kylmäsavuporo Koskenlaskijaa
1½ l  lihalientä fondista
5        isohkoa perunaa kuutioina
4 rkl  raastettua parmesaania
5        katajanmarjaa
mustapippuria
soijaa
leipäjuustoa (oman maun mukaan)
persiljaa
voita

Sulata käristysliha kuumassa padassa. Lisää silputtu sipuli ja voi ja kypsyttele, kunnes liha on ruskistunut ja sipuli kuullottunut. Anna hautua miedolla lämmöllä puolisen tuntia välillä sekoitellen.

Lisää lihaliemi ja sulata juusto liemeen. Lisää kuutioidut perunat, parmesaaniraaste, katajanmarjat, soijaa ja mustapippuria. Keitä miedolla lämmöllä, kunnes perunat ovat kypsyneet. Se tuoksuu ihanalle jo tässä vaiheessa.

Ripottele kuutioitu leipäjuusto sekä persiljasilppu keiton päälle. Niitä voi kyllä sekoitella keiton joukkoon kypsentämisen loppuvaiheessa.

Annoksesta riittää neljälle, – jos hyvin käy. 😉



Tornion tulosten jälkeen mökille

Tässä tulokset (vanhojen täydennyksiä ja uusia)

Miljöö:
8 henkilö (keittiömestari) : täydennettävä
9 maisema: hyväksytty
10 miljöö: hyväksytty

Digi:
13 toimintakuva (hääkimppu): uusittava
14 kollaasi/montaasi: hyväksytty
15 digitointi: hyväksytty
16 Tornio-sarja: täydennettävä (mutta tosi hyvä! 

Suunnittelu ja kaupalliset taidot:
17 Liiketoimintasuunnitelma: täydennettävä
18 Haastattelu: hyväksytty
19 Lyijykynäkuvaus: uusittava
20 Kirjalliset (tentti) : hyväksytty

Aika tyytyväinen olen tulokseen, tietysti se, että lyijykynä-simultaani ei mennyt läpi, harmittaa. Miljööosa olisi mennyt, mutta studio ei. (kuvat täällä… ) Juurikin ne ristivarjot aiheuttivat pomppaamisen, ja seurauksena on se, että Tornioon on kesän kynnyksellä suunnattava studiokuvaukseen. Onhan minulla rästissä toinenkin studiokuvaus, joten olisi ollut joka tapauksessa mentävä – jos meinaan opinnoissa edetä.

Torstaisen kuvausurakan tuloksena sarja ”Tornio – uutta ja vanhaa. Elämänmenoa ja ihmisiä Torniossa” meni läpi, ja monia kiittäviä kommentteja siitä tuli. Pieniä kuvankäsittelykorjauksia muutamiin täytyy tehdä, mutta ”pikku vikoja, helppo korjata” – kuten sloganimmme kuuluu. Se sarja kokonaisuudessaan on täällä.

Uusinnoista ´henkilö miljöössä´ [keittiömestari työssään] meni läpi, mutta ´toiminta´ [hääkimpun teko] ei. Siis kolmannen kerran reppasin siitä, enkä oikeastaan ihmettele. Nyt on jo ´suunnitelma D´ vireillä.

Periaatteessa oli mahdollista, että meidän 20 hengen VAT-porukasta ensimmäiset olisivat tänään valmistuneet ja saaneet oikeuden ’Valokuvaajan ammattitutkinnon suorittaneen’ -´titteliin´. Mahdollista kyllä, mutta yksikään ei saanut. Tänään kaikki 20 näyttöön kuuluvaa tehtävää oli ollut mahdollista suorittaa ja saada läpi, mutta kukaan meistä ei ole vielä klaarannut koko projektia.

Porukasta on kaksi varmuudella keskeyttänyt ja kaksi mitä ilmeisimmin. Meistä jäljellä olevista kuudestatoista kahdella on kiinni enää yhdestä uusinnasta ja muutamista pikku täydennyksistä. Minä taidan suortitusteni kanssa olla jossain keskivaiheilla, kolme uusintaa ja viisi täydennystä jäljellä.

Täydennyksiä voi lähettää jo viikon kuluessa (paljonpa tässä ehtii!!), mutta varsinainen ensimmäinen rästinäyttö on kesäkuun toisena viikonloppuna, ja sitten sen jälkeen vasta lokakuussa. Siihen minä tähtään. Siis, että silloin olisi kaikki hyväksytty. Silloin koulun aloittamisesta on tasan kaksi vuotta. Tavoitteita pitää olla, ja kuinka hyvälle tuntuukaan kun saa edes osasuorituksia tehdyksi.

Tänään näyttötutkinnon palaute sujui nopeasti, – jo ennen yhtä homma oli ohi. Mikä tietysti sopi minulle erinomaisen hyvin, ja kun jo aamulla aloittaessamme aavistelin, että pääsen lähtemään ajoissa, soittelin Pehtoorille ja ehdottelin, että vaihtaisi aiemmin hankkimansa junalipun varhaisempaan. Onnistuihan se, ja vähän ennen kolmea poimin miehen Rovaniemen rautatieasemalta kyytiin, tai oikeastaan kuskiksi, ja siirryin kartturin paikalle. Hyvä keli, kesärajoitukset, liikennettä vähän, valoa paljon, kohti mökkiä ja pääsiäistä. Hyvälle maistuu olo.

Neljäs näyttö Torniossa lopuillaan

Kisastudiosta palattu. Meitä oli vain kuusi, kuten koko viikonloppuna. Opinpa taas paljon uutta, elämästä ja itsestäni. Muistanpa taas että minähän elän – yleensä, tavallisesti – melkoisessa kuplassa.

Onhan tänään taas ollut aika mukava ja hieno päivä-  —

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Tänään ei ole ollut vattilaisia kuvaamassa simultaaneja Tornion kaduilla, ja sen huomaa säästä. Tänään on ollut huikean kaunis sää, pikkupakkasta ja aurinkoa siniseltä taivaalta. Suojassa varmaan paljon lämpöasteitakin.

Tänään ohjelmassa oli mallina olo, haastattelu ja liiketoimintasuunnitelman läpikäynti, käsittely ja kommentointi. Olin ”käsimallina”, J. teki lyijykynäsimultaanin miljöössä elävän mallin, eikä minkään Aapisen ja aakkosten kanssa. Ja minä lupauduin ”taitelijaksi” hänen kuviinsa. Tunteroinenhan siinä puoleltapäivin vierähti. Oikeastaan oli ihan mielenkiintoistakin, ja opettavaista. J. on ihan pro ja oli oikeasti ammattikuvaaja jo koulun aloittaessamme, joten mallinohjauksesta opin omakohtaisesti jotain.

Haastattelu meni hyvin, – eihän minulle puhuminen koskaan ole ollut mikään ongelma. 😉 Ja liiketoimintasuunnitelmakin todettiin hyvin tehdyksi, relevantiksi ja siitä nostettiin esiin monia pointteja ikäänkuin positiivisesti esiintuoden. Mutta se, että olin tehnyt ”rahoituslaskelmat” kovin ylimalkaisesti tarkoittaa, että luulen, ettei mennyt tämäkään heittämällä läpi.

Päivällä kävin kaupoissa: ostamassa ruokaa ja juomaa… matkahan jatkuu täältä länsirajalta huomenna kohti pohjoista! Mökille ajelen, matkalla poimin Pehtoorin kyytiin.

Kävellyt olen pitkin poikin Torniota, edelleen kameran kanssa, vaikka simultaania ei enää olekaan. Pikkukaupunki on kyllä hiljainen, … jotenkin viehättäväkin.

Iltapäivällä oli aikaa paistinkääntäjien tiedotushommille… ja sitten seitsemäksi syömään … ja pikku Berliiniin: gamut-viskille, malli-kuohuvalle, kisastudio tunnelmiin. Juuri palasin.

Lyijykynäpäivä

Eihän tämmöinen helppoa ole. En perfektionismista kärsi, enkä niin kauheasti odottanutkaan, mutta kyllä nyt on sellainen aika nujerrettu olo. Ja tasan tarkkaan ihan itse olen nujerruksen aiheuttanut, tai siis, että parempaan en pysty. Mutta minä yritin! Hitto, että minä yritin!

Pitkän päivän jälkeen ei ole oikein onnistunut olo. Tolkuttoman huonosti nukutun yön jälkeen annoin vähän ennen kuutta periksi ja ryhdyin muokkaillemaan vielä kuvia, kertaamaan opittua, suunnittelemaan päivän studiokuvausta… Ja turhaanko? Noh, sunnuntaina sen kuulee.

Pienen tovin jossain välissä mietin, että kuinka se on elämässäni niin käynyt, että käytän ison osan perjantaipäivästä ja illasta kuvaten lyijykyniä ja muokaten kuvista mainoskuvia…

Kuvaten lyijykyniä Torniossa! Sellaista se on liki kuuskymppisen entisen yliopistolehtorin elämä. 😉 Ja kun kahdeksan jälkeen illalla ei ollut enää mitään tehtävissä, kun kuvat oli luovutettava arvosteltavaksi, oli hillitön nälkä. En ollut aamuviilin ja croissantin jälkeen syönyt mitään! Lemon Batterya ja kahvia pitkin päivää litkinyt kuin paraskin opiskelija…

Kauan mietin, että lähdenkö vielä, – enää – mihinkään etsimään ruokaa… Yksikseni tässä asuntolassa kun olen… mikä on oikeastaan aika mukava – vietän yhden sortin pääsiäisretriittiä tällä kertaa (ennen usein mökillä) tällä tavoin…

Pääsiäisretriittiin ei todellakaan oikeasti kuulu rasvaiset blinit… niitähän nautitaan ENNEN paastoa, ei sen viime metreillä, mutta sellaista kohti tänään vaelsin melkein suoraan koulusta. Sen kun kävin kameralaukun, jalustan etc. kämpille tuomassa, huulipunan sipaisemassa- , lähdin tepastelemaan Suensaaren toiseen kärkeen kohti Aino-ravintolaa. Toinen kerta sinne blinille. Kannatti, opiskelija on nyt vähän ulkoillut, kävellyt, syönyt hyvin ja epäilemättä kypsä nukkumaan levollisen pitkän yön.

Nyt kyllä tuolla yläkerrassa joku laulaa… laulaa tavattoman kauniisti, omalla äänellään, ei teknopoppia tai huonoa räppiä niinkuin näissä opiskelijakämpissä joskus naapurihuoneistoista on tapana, .. nyt joku laulaa kauniisti ”Kevät toi, kevät toi muurarin … ”

Kevät tulee Tornioonkin…

Torniossa opintiellä

Kello on melkein kymmenen, – oli lähdettävä koululta (tuossa kadun toisella puolella), koska hälyt menee siellä päälle kymmeneltä. Ja takaisin voi mennä vasta seitsemältä. Ja kyllä melkein silloin on mentävä, sillä jäipä tämän päiväisen 180 kuvan perkaaminen, valinta (7 kuvaa noista), käsittely ja viimeistely, metatietojen täyttäminen ja  tekstittäminen sekä suomeksi että englanniksi vielä pahasti kesken.

Ja pitäisi ennen puolta päivää vähän vielä kerrata ennen tenttiin menoa — sitä minä mietin, milloin olen viimeksi ollut tentissä? Lyhyen, vaatimattoman taidehistorian perusopintojen suorituksen aikana puolenkymmentä vuotta sitten tein pari esseetä, mutta tenttisuorittamiseen asti en koskaan ehtinyt. Luulenpa, että olen käynyt tentissä edellisen kerran joskus viime vuosituhannen puolella, taitaa mennä 1980-luvulle. Siispä jännää on!

Tänään olen käyttänyt päivän (digitaalisen työnkulun) simultaanin tekoon. Aiheena oli: — ai niin, mutta en saakaan sanoa ennekuin aamulla, sillä osa porukastamme tulee vasta  aamulla tekemään tehtävää. Kuten tapana on meidän vattilaisten (vaikka vain pienen osan) ollessa Tornio – Haaparannalla täällä on jotensakin surkea keli. Yleensä sataa jotain; niin tänäänkin, mutta minusta se loi oikeastaan mukavan tunnelman kuviin, vaikka eihän kovin mukava ole räntäsateessa kulkea.

Matkalla koululle….

Koska edellisellä kerralla reppasin paljolti sen takia, että kuvissani henkilöt oli kuvattu liian kaukaa (vieläpä telellä), niin nyt päätin, että menen rohkeasti, juttelen, kysyn lupaa ottaa kuvia. – ja niin myös tein. Ja kiitos kaikki ihanat, jotka autoitte ja lupasitte ottaa kuvia. Enemmän tuli myöteisiä vastauksia kuin kielteisiä, muutamat innostuivat jopa oikein poseeraamaan. Olin niin iloinen heistä kaikista. Kuvissani on nyt lapsi, maahanmuuttajia, nuori poika koiran kanssa, yksi raksamies, opiskelijanuorukainen, postinkantajanainen, tyylikäs leidi, vanha nainen poikansa kanssa, … Muutama otos on mielestäni ihan kelvollinen, saa nähdä, onko jury niistä samaa mieltä. Olisipa. Minä niin jo haluaisin vähentää tätä Torniossa ramppaamista ja kuvaamista. Sunnuntaina on palaute.

Tuo ”Torniotar” on hyvä kauppa, sinne menen lauantaina kun on luppoaikaa. Palkitsen itseni lautasliinoilla ja ehkä jollain pääsiäiskoristeella tai uudella keittokulholla! Jokaviikkoinen soppamme uhkaa pahasti jäädä tällä viikolla keittämättä…

Kohti viimeistä virallista näyttöä

Kyllä nyt on rutistettu! Siinä se kuitenkin on. Kymmenen sivua miniyritykseni liiketoimintasuunnitelmaa rahoitus-, myynti- ja kannattavuuslaskelmineen.

Kaikkea sitä! Onneksi on netissä varsin perusteellinen ja hyvin ohjattu sivusto, jossa voi tuota suunnitelmaa työstää.
https://www.liiketoimintasuunnitelma.com/
mutta tuskien taival tuo oli. Ja vielä CV ja julkaisuluettelokin piti päivittää. Yhteensä parikymmentä sivua on siis nyt paketissa.

Sattui just sopivasti tälle päivälle kun tytär julkaisi (joutui julkaisemaan) Uuden Suomen etusivulla blogitekstin, josta oli kyllä ylösrakennukseksi äitinsä liiketoimintasuunnitelmaan… 😀

Ja onhan se taas hutera olo näyttöön lähdössä. Sinne ja siellä kun on taas paljon muutakin kuin tuo ylläoleva.

NÄYTTÖ 4 (viimeinen, tehtävät 17 – 20))

Suunnittelu ja kaupalliset taidot –suoritukset

17 Kirjallinen liike-/toimintasuunnitelma, jossa otetaan huomioon toimintamuoto. Liike- tai toimintasuunnitelma laaditaan ohjaamaan tulosvastuullista ammatinharjoittamista. Liiketoimintasuunnitelma on keskeinen työväline kehitettäessä menestyvää liiketoimintaa ja esimerkiksi rahoituksen hakemiseen.

18 Tutkintotilaisuudessa: Haastattelu. Henkilökohtainen suhde valokuvaajan ammatissa toimimiseen. Haastattelussa käsitellään tehtävän 17 suunnitelma.

19 Tutkintotilaisuudessa: Kuvaustyö ja siihen liittyvä tarjous, aikataulu ja kuvaussuunnitelma. (tarjous, aikataulu ja kuvaussuunnitelma on alustavasti tehty – me kuvataan lyijykyniä!!)

20 Tutkintotilaisuudessa: Kirjallisia kysymyksiä mm. aiheista ammattikäytännöt, tekijänoikeudet, valokuvaajan oikeudet ja velvollisuudet, sopimuskäytännöt, valokuvaajan ammatissa toimiminen.

 

Siis on tenttiä, haastattelua, studio- ja miljöösimultaania ja tuo pumaska! Ja täydennyksiä ja uusintoja edellisiltä kerroilta. Kaksi kokonaista sarjaakin olen kasannut. Teatteriravintolan keittiö miljöönä ja toimintana hääkimpun teko. Löytyvät tuolta: KLIKS!

Nyt pakkaamaan, aamulla kohti Torniota!

 

Toiminimi

klikkaa isommaksi!

Muistikuvia.  Se siis on toiminimeni nimi. Mitäs pidätte?

Entäs mainoksesta? Muokkailin Oulussa ilmestyneessä Kaiku-lehdessä syksyllä 1909 olleesta F. Suomelan valokuvausliikkeen mainoksesta. 😉 . Nimi on vain markkinointinimi. Sillä: kävipä nimittäin niin, että kun lähetin Patentti- ja rekisterihallitukseen rekisteröintipaperit (onnistuu 1.3. alkaen myös sähköisesti ja maksaa vain 75 euroa) asianmukaisesti täytettynä ja tarkistettuani PRH:n tietokannoista, ettei samannimistä yritystä ennestään ole, tuli muutaman päivän päästä ilmoitus, jossa oli Y-tunnus ja korjauskehotus, sillä ”Nimi on lähes sama kuin aiemmin rekisteröity Muistikuva”, joten ei kelpaa. Minä olin niin pettynyt! Kaiken kukkuraksi tuo Muistikuva-yritys ei edes ole toiminnassa ja se on perustettu joskus vuosikymmeniä sitten, joten sekaantumista tuskin tapahtuu.

Lähetin uudet ehdotukset, niitä piti olla kolme. Yritin siten, että lisäsin vain eteen Tmi. Siis uusi yritys: Tmi Muistikuvia. Koska minusta tuossa Muistikuvissa on niin hyvin se historia ja kuvat, kirjoitettu ja kuvattu, mennyt ja konkretia, etten millään halunnut siitä luopua. Mutta eipä sekään kelvannut. Kakkosvaihtoehdoksi tolvaisemäni ”Muistojen Kuvat” meni läpi. Mutta se on niin lälläri!! Siis virallinen nimi on tuo, mutta käytän edelleen tuhannen kesken olevassa liiketoimintasuunnitelmassa, kaikissa laskuissa, tarjouksissa, nettisivuilla etc. Muistikuvia-nimeä. Niin saa tehdä – otin selvää.

Tämän minun, ainakin tässä vaiheessa, pelkän paperiyritykseni perustamiseen on liittynyt sellainenkin juttu, mitä en osannut ollenkaan odotttaa: vuorokausi sen jälkeen kun olin lähettänyt anomuksen, eikä mitään tietoa (minulle) ollut PRH:sta tullut, alkoi puhelin soida ja sähköpostilaatikko täyttyä. Vakuutusyhtiöt, operaattorit ja tilitoimistot haluavat ”neuvotella kanssani yritystoimintani vakuutus-, tietoliikenne- ja kirjanpito- sekä laskutusasioista”. Enpä ole vielä neuvotteluihin lähtenyt. 😉 Ainakin tusinan verran on tullut yhteydenottoja; ihmettelin kovasti, mistä nämä ko. yhtiöiden myyjät tietävät rekisteröinnistä tai edes vireillä olosta ennen kuin minä, ja löytyihän se tietokanta: PRH:n Virre-palvelussa taitaa noilla yritysten perustamisjutuista kiinnostuneilla olla hälytysjärjestelmänsä kytkettynä.

Kuten sanottu, mainostettu, ”Valokuvia otetaan joka päivä — kohtuullisilla hinnoilla”. Muistikuvia kerrotaan ja luodaan. Muistikuvia. Se se on.

Opiskelija viime tipassa …

No niin, onhan sitä taas saatu pieni näyttöahistus aikaiseksi – ja suurin syy siihen on, että olen jättänyt ihan liian paljon tekemistä tälle viikolle. Menen Tornioon jo torstaina, jotta voin tehdä rästissä olevaa, uusittavaksi vaadittua digitaalisen näytönosan simultaania rauhassa. Voin käyttää siihen koko torstain. Helmikuussa tekemäni ”Ihmisten arki Torniossa” kun ei mennyt jurylta läpi, joten nyt uusintayritys. Perjantaina on sitten toinen simultaani ja lauantaina tentti ja haastattelu, ja niitäkin varten pitäisi vielä lukea, ottaa harjoituskuvia ja tehdä kaikenmoista. Ja enää ei siis ole kuin kaksi päivää jäljellä.

Tänään heräsin kyllä varhain, mutta tänään on ollut velvotteita ja tekemistä joita ei voinut siirtää ”pois edestä” ~ äidin asioilla ja luona, ja sitten paistinkääntäjien kokous vielä illansuussa.

Minun toiminimeni on nyt kaupparekisterissä: kerron nimiprosessista huomenissa. … nyt on jatkettava vielä kuvauspakettien hinnoittelun tekemistä ja tarjouskirjepohjan laadintaa ja … ties mitä! Auts!

Erilainen viikonloppu takana

Iltapäivällä oltiin Apsun kanssa Kuurojenkoti Runolan pihassa odottamassa pojan äitiä palaavaksi töistä… Poika oli meillä eilisestä iltapäivästä asti, koska isänsä lähti Saksaan opintomatkalle ja äidillään eilen iltavuoro ja tänään aamuvuoro. Toinen yökyläviikonloppu mummin luona siis … Ja kuinka minullakin kyynelkanavia kirveli nähdessäni, kuinka Apsulla silmät kostuivat, kun äiti sieltä työpaikkansa ovesta ulos astui ja kyytin tuli…

Ei niin, että meillä olisi ollut vaikeaa, vain eilen illalla nukkumaan mennessä pieni ”miksi minä olen täällä, enkä kotona isin ja äidin kanssa” -katse ja olo Aapelilla, mutta hyvin me nukuttiin ja muutoin ei vanhempia muistettukaan. Ja meillä isovanhemmilla on riittänyt piirtämistä, leikkimistä, lukemista, ulkoilua ja ruoasta huolehtimista (kuinka usein ja lopulta aika paljonkin tuollainen vajaa 2-vuotias pieni poika syökään!!).

Poika liikuttaa ja saa aika hyvin unohtamaan kaiken muun.

Tässä välissä, nyt ja edelleen pitkälle yöhön ja koko tulevan alkuviikon valmistautumista ensi viikonlopun näyttöön. Onhan tässä!

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

PS. Lauantaiseen Raatin historia -postaukseeni liittyen Kaleva on juuri koonnut kuvasivuston saaren historiasta… Ehdottomasti suosittelen vieraspaikkakuntalaisillekin: KLIKS  Maailma muuttuu…

Fenkolikeitto de luxe ja pääsiäisviinejä

Tämän viikon soppapäivä olikin vasta eilen, eikä tiistaina kuten usein. Eikä ihan minkä tahansa keitto eilen ollutkaan: Veskuyks posteili ohjeen ”Kermaiseen fenkolikeittoon” ja minähän sitten päätin, että tarjoan sitä viinikerhon tullessa meille maisteluun ja rustiikille illalliselle. Eipä ollut ihan loppuun asti mietitty valinta: keitto kun on sellainen monesta koottava versio, niin maisteluillassa yhdeksälle sen tarjolle saaminen ei ollut ihan simppeleinpiä juttuja. Ja jäipi mm. kuva valmiista keitosta ottamatta. Mutta teen varmaan aika pian uudelleen joten silloin sitten kuviakin.

Veskun ohje on pieni novelli, ja sen perusteellisuus on vertaansa vailla (tämän postauksen lopussa), mutta toisaalta siinä ei ollut mitenkään tarkkoja ainesmääriä, että oli itse sävellettävä. Niinpä kirjoitan tähän siten kuin minä tein – tästä annoksesta riitti pienet alkuruokakeitot yhdeksälle.

Fenkolikeitto de Luxe

5 fenkolia
10 salottisipulia
2 valkosipulinkynttä
3 rkl voita
3,3 dl kuohukermaa

1–2 dl jälkiruokaviiniä
5 viipaletta saaristolaisleipää
oliiviöljyä
1 valkosipulinkynsi
prosciuttoa

Leikkaa fenkolin uloimpien kerroksista pieniä noppia suunnilleen ruokalusikallinen/lautanen ja laita pieneen kattilaan. Siivuta loppu fenkoli ohuiksi siivuiksi, samoin salottisipuli ja valkosipuli. Kuullota ne voissa pehmeiksi ja lisää sitten kerma. Suolaa 1 tl ja valkopippuria – sopivasti. Jatka keittämistä ainakin parikymmentä minuuttia ja sitten sauvasekoittimella samettiseksi.

Keitä fenkolinopat jälkiruokaviinissä pehmeiksi , al dente. Nosta sivuun ja valuta.

Levitä prosciuttosiivut leivinpaperin päälle uunipellille ja käytä niitä muutama minuutti 200-asteisessa uunissa jotta niitä tulee rapeita.

Paista fenkolinopat voissa makeiksi. Ja toisessa pannussa saaristolaisleivät crostineiksi: oliiviöljyyn valkosipulia ja pieniksi kuutioiksi leikatut leipäpalat.

Paistinpannu numero yksi, voita, aiemmin pilkotut fenkolinopat paistumaan, nakellen ja paiskoen kuten Oliverin Jammie telekkarissa. Karkki pinta kantille kuin kantille.

Kuumenna keitto, mausta (suolaa, pippuria, ehkä sitruunamehua tai tilkka valkoviiniä) ja pyöräytä vielä pamixilla.

Kokoa keitto lämpimille lautasille, keiton päälle sauternes-viinissä keitetyt, pannulla voissa paistetut fenkolinopat ja saaristolaisleipäkuutiot. Oheen uunissa paahdettua parmankinkkua.

Eilisistä viineistä  vielä sananen …

Eiliseltä jäi ´tilkka´ Sagrado-viiniä (kuten myös niitä ylikypsiä toscanalaisia 🙁 ) ja maistoin sitä ihan yksikseen, ilman verrokkeja ja ilman ruokaa, ja kyllähän se oli erinomaisen hyvää. Pehmeää, tanniineiltaan pyöristynyttä, lämpimässä kasvaneista rypäleistä melkein vuosikymmenen kypsynyttä syvänväristä punaviiniä. Sitä ei taida enää kovin paljon olla Alkon myymälöissä, joten nyt hamstraamaan pääsiäistä varten.

Eilisen viininmaistelun pruju, jossa on viinien luonnehdinnat ja hinnat, on täällä … KLIKS Kaikki neljä portugalilaista sopivat pääsiäisen ruokapöytään, mikäli siellä on lammasta tai karitsaa, tai jotain mausteista lihapataa tai vaikka kovien, voimakkaiden juustojen oheen.

Italialaisista kaksi oli kesällä 2010 Toscanasta Montepulcianosta roudattuja. Ja minä olen niin odottanut sopivaa hetkeä niiden korkkaamiseksi: eikä ollut ensimmäinen kerta kun olen jemmannut jotain (nimenomaan Biondi-Sandi) hienoa viiniä liian kauan. Oli jo ”yli”. 🙁

Siis tämän maaottelun Portugali voitti ihan selkeästi.

~~~~~~~~~~~~

Veksuyks omin sanoin keitostaan…

 

Fenkolista ne paksuimmat ”soirot” irti, kuutioiksi. Pieniksi nopiksi. Sivuun.
Loput tai puolet, riippuen kuinka paljon tekee – fenkolia ohuiksi slaisseiksi. Oikein ohuiksi. Salottisipulia samoin. Salottisipulin määrä kaiketi sopeva jos 1/3 fenkolin määrästä.
Kattilaan voita, niin että tirahtaa vaahdoksi, slaisseiksi hienonnetut salottisipulit perään, fenkolit kohta kans. Raasta päälle valkosipulin kynsi-kaksi hienona. Paistellen pehmiäksi, ei kuitenkaan niin, että ruskistuu. Onko se se ”kullan sävyinen?”

Em. törsteet kattilassa kun pehemenny, niin kermaa perään, niin että peittyy. Suolaa ja valkopippuria aluksi hieman. Jatketaan maustamista myöhemmin. Keitellen hiljaa, että pehmenee.
Siinä sivussa toiseen kattilaan aluksi pilkotut fenkolinopat, makeaa sauternes-viiniä päälle, niin että peittyy. Pikkunen kattila näppärä, niin ei tarvi holovata tätä makiaa sauternesia aivan pölijänä. Ei sillä että sitä juuri juoda viitsisi, mutta suhteellisen arvokas viini hankittavaksi ruoanlaittokäyttöön, juuri samaisesta syystä ei jälkiruokaviinien ystävälle (hankittavaksi.)

Näitä noppia ei tarvitse olla paljon, reilu ruokalusikallinen per annos. Keitä hiljolleen sauternes-viinissä pehemiäksi, muttei ylikypsäksi mössöksi. Napakan kypsäksi. nappaa sivvuun että jähtyy. Viinin voi kattilasta kaataa pois.

Isossa kattilassa kun kerma on keittänyt salottisipulit, valkosipulit ja fenkolit pehemiäksi, törräytä sauvasekottimella aivan hienoksi. Kökköjä ei jää, jos ainekset on keittyneet pehmeiksi.

Uuniin passeli 175-200 ylä- tai grillivastuksella, parmankinkkusiivut uuniin paahtumaan mahtavan rapsakoiksi. Ei vaadi montaa minnuutia. Voi nostaa jähtymään, uuni nollille ja kuumaan uuniin ne hienoimmat syvät keittolautaset lämpiämään.

Paistinpannu numero yksi, voita, aiemmin pilkotut fenkolinopat paistumaan, nakellen ja paiskoen kuten Oliverin Jammie telekkarissa. Karkki pinta kantille kuin kantille.

Paistinpannu numero kaksi, kuutioi saaristolaisleipää samanmoisiksi kuutioiksi, kuin aiemmat fenkolinopat. Pannuun oliiviöljyä, pari liskuun painettua valkosipulia niin, että öljy maustuu. Saaristolaisnopat perään – paista leipäkuutiot rapsakoiksi – mukava valkosipulilla maustunut oliiviöljy kun imeytyy rapsakoihin saaristolaisleipäkuutioihin – on hyvvää!

Tässä vaiheessa vielä maista ja mausta keittoa kattilassa. Huomaat sen kaipaavan jotain. Maustan sitruunasta puristetusta mehusta, suolaa ja pippuria myllystä – jos kaipaa. Törräytä sauvamallin sekottimella vielä hienoksi, sekaisin, pinta vaahdoksi.

Kokoa: uunista kuuma, syvä lautanen, pohjalle keittoa kattilan pohjalta, päälle vaahtoa pinnalta, ripottele keiton päälle sauternes-viinissä keitetyt, pannulla voissa paistetut fenkolinopat, samoin ne rapsakat saaristolaisleipäkuutiot. Kylkeen yksi rapsakka slaissi uunissa paahdettua parmankinkkua.