Tonkapapu

Tonkapapua La Maisonissa Helsingissä ja eilen kotosalla Rantapellossa.

Mitä ihmettä tämä tonkapapu kouhkaaminen nyt oikein on?

No, kaikkihan lähti viime lauantaista, jolloin olimme Helsingissä, ja illan ruokapaikaksi olin valinnut La Maisonin. Sehän todettiin kaikin puolin hyväksi paikaksi, jossa ei ylenpalttinen trendikkyys tai hillitön hifistely häirinnyt nautinnollista ruoasta ja seurasta nauttimista. Lopultakin aika simppeliä, merkillisesti puhdasta tai ehkä enemmänkin aitoa ruokaa, sen esillepanoa ja tarjoilua.

Minun valintani kaikkinensa herkulliselta menulistalta olivat nämä: alkuun paistettuja kampasimpukoita ja parsaa (kaksi lempiraaka-ainettani!) ja pääruoaksi kuhaa, persiljapyrettä ja samppanjavaahtoa (listaan oli kyllä kirjoitettu shampanja, mutta en antanut sen pilata nautintoa… 😀 ).

Ihan erityisesti pidin ja huomiotani kiinnitti parsan juuri oikea kypsyys ja oikea kypsyys myös noissa ”lastuissa”.  Rapsakkuus oli erinomaisen miellyttävä. Kuten oli myös kuhan nahassa, ja sitten kalan liha oli juuri oikeanlaista ollakseen hyvää, ei kuivaa, ei raakaa. Siis hyvää.

Kun parituntinen oli vierähtänyt, oli aika valita jälkkärit: P. halusi juustoja, Pehtoori ja Tyär (ilokseni!) valitsivat ”tonkapavuilla maustettua marenkia, marjoja ja appelsiini-mantelirahkaa”. Mie en jaksanut enää mitään jälkiruokaa, mutta kun hovimestari/ravintolapäällikkö, joka oli jo aiemmin osoittanut kykynsä sarkasmiin, omaavansa huumorintajua ja hallitsevansa hienovaraisen palvelun, tuli hakemaan tilausta, sanoin (taas kerran kaikkien muiden puolesta), että P. ottaa juustot ja nämä kaksi (mies ja tyär) valitsevat pavlovan = marenkia marjoilla, mutta kerroin hänelle myös, että olisinpa iloinen, jos minullekin tuotaisiin lusikka, että voisin miehen ja tyttären lautasilta vähän vohkia. Näinhän kukaan kunnon asiakas ei koskaan tee, mutta minä moiseen rohkenin… Ja siinä samalla menin utelemaan, mitä merkillistä on ”tonkapapu”? – Vastaus viipyi, mutta tuli sitten myöhemmin. 😀

Tovin kuluttua kaikki kolme muuta seurueen jäsentä saivat tilauksensa, vain minä jäin ilman lusikkaa… Mutta pianhan sekin tuli, ja sain ihan oman ”annoksen”. Kokonainen tonkapapu!

Jemmasin sen käsilaukkuun. Ja juuri se oli eilisen jälkiruoan (ja kohtuullisen pitkän, aiheeseen liittyvän keskustelunpätkän) kantava voima!

Alla siis eiliseltä puolikas papu, josta jo raastettu pieniin kippoihin maistiaiset. Raastetta voi käyttää esim. kermavaahtoon, marenkiin, leivonnaisiin,  – ja ties mihin.

Minun ”tonkapaputwist” piti olla olla jälkiruoan chantillyssä (sokerinen kermavaahto baban ohessa), mutta juuri tonkapapu se vaahdosta sitten unohtui, joten maistoimme papua ”au naturel”. Ja mietimme makua, tuoksua? – Mille tonkapapu tuoksuu ja maistuu? – Siinä on aniksen, kanelin, karvasmantelin tuoksua…

Jossain vaiheessa oli jo tukeuduttava netin apuun, mikä ihme tämä tonkapapu oikein on? Sivulla, jossa tätä merkillistä erikoisuutta myydään, todetaan näin:

Tonkapapu maistuu vienosti vaniljalle, neilikalle, lakritsille ja vähän karvasmantelille. Ranskalaisessa keittiössä tonkapapua käytetään mausteena vaniljan sijaan esimerkiksi suklaakonvehdeissa, Créme brûlèessä, vaniljakastikkeissa ja jäätelöissä.

Tulen ihan varmasti sitä kokeilemaan toistekin, semminkin kun minulla on niitä purkillinen mökillä (en vain ollut tajunnut, mitä olen saanut lahjaksi jo jokunen vappu sitten…).

Mutta tonkapavun kanssa on oltava varovainen. Tonkapavun ”juttu” on kumariini, jota on erityisen paljon mm. kanelissa. Eviran sivulla lukee näin:

Kumariini on aromaattinen yhdiste, jota esiintyy luonnossa monissa kasveissa. Elintarvikkeissa sen pääasiallinen lähde on kaneli,  — Kanelin säännöllinen käyttö ei ole suositeltavaa. Erityisesti pienten lasten ei pitäisi nauttia useita kanelia sisältäviä tuotteita päivittäin.

Muistatteko muutama vuosi sitten tämän kohun, joka syntyi kanelista, joulupuurosta ja päiväkotilapsista? Ihan samaa tonkapapu-kumariini-kaneli -juttua on tämäkin.

Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen (EFSA) on todennut kumariinin olevan maksalle myrkyllinen aine (hepatotoksinen) ja suosittelee kumariinille siedettävän päiväsaannin rajaksi 0,1 mg ruumiin painokiloa kohden vuorokaudessa. Kanelin säännöllinen käyttö ei siksi ole suositeltavaa, sillä lapsille pienetkin annokset voivat olla haitaksi. Harvinainen ja kalliimpi ceyloninkaneli (Cinnamomum zeylanicum) sisältää kumariinia huomattavasti vähemmän. (Wikipedia)

 Kumariini on siis vaarallinen liiallisesti käytettynä, mutta tästä huolimatta eilen käytin ja vastaisuudessakin käytän tonkapapu(j)a. Sen kuului siis olla osa tätä jälkiruokaa…

Enpä ole ennen babaa tehnyt. Kerran olen sellaisen saanut, nimenomaan yhdessä paistinkääntäjyyteni ”uran” huippuhetkessä, ja silloin kokemus EI ollut rohkaiseva, mutta siitä huolimatta eiliseksi sellaisen tein. Ja tein, vaikka resepti on ei-niin-minun-suosikkini-hans-välimäen -kirjasta.

Tällä(kin) jälkkärillä on merkittävä historiansa… mutta nyt tässä vaiheessa vain ohje:

Babat ja crème chantily

3,5 dl venäjauhoja
75 g voita
½ tl suolaa
1 rkl hunajaa
½ pkt hiivaa
5 kananmunaa

Sekoita kulhossa jauhot, voi, suola, hunaja ja hiiva. Lisää kananmunat yksitellen ja sekoita taikina tasaiseksi. Anna taikinan levätä hetki.

Pursota taikinaa muotteihin noin 1/3 verran ja anna kohota, kunnes pinta on muotin reunan tasolla. Paista 180-asteessa noin 12 minuuttia. Jäähdytä babat.

Liemi

5 dl vettä
2 ½ dl sokeria
muutama suikale appelsiinin kuorta
muutama suikale sitruunan kuorta
1 halkaistu vaniljatanko
½ dl rommia

Kiehauta kaikki aineet ja siivilöi liemi.

Viimeistelyyn aprikoosihilloa ja rommia.

Kuumenna liemi melkein kiehuvaksi, ja upota babat liemeen ja anna imeytyä kymmenen minuuttia.  Kääntele ja valele babaa liemellä, kunnes se on kiiltävä ja kostea. Kiillota baban pinta hillolla ja valele rommilla. Tarjoa creme chantillyn kanssa.

Ja creme chantilly on kermavaahtoa, johon on vatkatessa laitettu rutkasti tomusokeria ja yhden vaniljatangon siemenet ja sitten sitä tankopapua! Lopultakin hyvin helppoa, mutta kiitettävästi keskustelua aiheuttava ainesosa…

– ja palannen historiaan vielä.

Vappuetkot

Pöytä on katettu. Ystävät voivat tulla. Meillä oli tänään vappuillallinen ystävien kanssa.

Menu oli merkillinen sekoitus Välimeren keittiöitä: kreikkalaista, italialaista, espanjalaista, ranskalaistakin ja ties mitä keittiötä. Osin ihan purkkitavaraa, mutta kyllä sitten kuitenkin lähes kaiken värkkäilin ja kokkailin ihan alusta asti itse.

Meillä ei ole pitkääään aikaan käynyt vieraita, nuorisoa kavereineen en laske vieraiksi, ja viinikerhon viimeisin vierailu ei kyllä ollut mikään ”dinner”, se oli enemmänkin sellainen ”syödään yhdessä perjantai-iltana jotain rustiikkia kotiruokaa” -juttu. Mutta nyt saimme kaksi ystäväpariskuntaa ruokapöydän ympärille ja olin jotensakin täpinöissäni,

Pöytä on katettu. Ystävät voivat tulla. Meillä oli tänään vappuillallinen ystävien kanssa.

Menu oli merkillinen sekoitus Välimeren keittiöitä: kreikkalaista, italialaista, espanjalaista, ranskalaistakin ja ties mitä keittiötä. Osin ihan purkkitavaraa, mutta kyllä sitten kuitenkin lähes kaiken värkkäilin ja kokkailin ihan alusta asti itse.

Meillä ei ole pitkääään aikaan käynyt vieraita, nuorisoa kavereineen en laske vieraiksi, ja viinikerhon viimeisin vierailu ei kyllä ollut mikään ”dinner”, se oli enemmänkin sellainen ”syödään yhdessä perjantai-iltana jotain rustiikkia kotiruokaa” -juttu. Mutta nyt saimme kaksi ystäväpariskuntaa ruokapöydän ympärille ja olin jotensakin täpinöissäni, semminkin kun oli koko päivä aikaa (pl. lenkki) tehdä sapuskaa – ja jälkkärin jo leivoin eilen.

MENU

Viininlehväkääryleitä
Täytettyjä chilejä
Marinoitu mozzarella-tomaattisalaatti
Jokirapusalsa
Samppanjapatee
Marinoidut matsutaket
Salaattia
Patonkia, petit croissant

Keftedes
Parsarisotto
Tsatsiki

Babat & chantilly tonkapaputwistillä
Macarons
Suklaata

Juustoja
Viinirypäleitä
Pähkinöitä, taateleita

Kaikki muu oli sellaista tuttua ja moneen kertaan tehtyä paitsi tuo jälkkäri; babat, chantilly ja tonkapavut! Ehdottomasti tuo ’twisti’ oli illan puhutuin asia. Se liittyy siihen eilen mainitsemaani La Maisonin illalliseen, – kerron ihan lähipäivinä, postaan kuvia ja reseptin. Jälkkäristä kuitenkin ymmärtääkseni pidettiin.

Niinhän se jo on, tässä iässä: ensin käydään vanhempien – elossa olevien – tilanne, sitten lasten (ja lastenlapsen) elämä ja sitten omat verenpaineet ja sokeriarvot, stressit, työt ja opiskelut (meistä kuudesta kaksi kuitenkin on opiskelijoita!! 😉 ). Tässä iässä, tässä vaiheessa, vapun tullessa. Olipa mukava ilta, levollinenkin.

semminkin kun oli koko päivä aikaa (pl. lenkki) tehdä sapuskaa – ja jälkkärin jo leivoin eilen.

MENU

Viininlehväkääryleitä
Täytettyjä chilejä
Marinoitu mozzarella-tomaattisalaatti
Jokirapusalsa
Samppanjapatee
Marinoidut matsutaket
Salaattia
Patonkia, petit croissant

Keftedes
Parsarisotto
Tsatsiki

Babat & chantilly tonkapaputwistillä
Macarons
Suklaata

Juustoja
Viinirypäleitä
Pähkinöitä, taateleita

Kaikki muu oli sellaista tuttua ja moneen kertaan tehtyä paitsi tuo jälkkäri; babat, chantilly ja tonkapavut! Ehdottomasti tuo ’twisti’ oli illan puhutuin asia. Se liittyy siihen eilen mainitsemaani La Maisonin illalliseen, – kerron ihan lähipäivinä, postaan kuvia ja reseptin. Jälkkäristä kuitenkin ymmärtääkseni pidettiin.

Niinhän se jo on, tässä iässä: ensin käydään vanhempien – elossa olevien – tilanne, sitten lasten (ja lastenlapsen) elämä ja sitten omat verenpaineet ja sokeriarvot, stressit, työt ja opiskelut (meistä kuudesta kaksi kuitenkin on opiskelijoita!! 😉 ). Tässä iässä, tässä vaiheessa, vapun tullessa. Olipa mukava ilta, levollinenkin.

Helsingin viikonloppu

Viime viikonlopun olimme Isolla Kirkolla, olimme Helsingissä.*

Blogihiljaisuuden vuoksi jäi sieltä postailematta, joten kerronpa nyt. Olimme lunastamassa tyttäreltä saatua joululahjaa.

Koskapa ”Lahjakortin” sisältö oli mitä mainioin, laittelen skannaukset tähän:

Kun tammikuussa sovimme tuosta viikonlopusta, näin meidät perjantaina istumassa tyttären parvekkeella tämän tultua töistä, nauttien noita luvattuja kuohuvia, ennen kuin lähtisimme hiljalleen kävelemään  kohtia tapaksia ja sitten illan tullen siirtyvämme teatteriin. Kun palaisimme, voisimme vielä – vihdoin – käydä Ympyrätalon takana olevassa Meripaviljonki-ravintolassa katsomassa Helsingin kevätillan valoja, nauttien vielä yömyssyt ja jutellen. Ihan pienesti piti säätää tuota mielikuvaa.

Tosiasiassa se meni niin, että olimme tytärtä vastassa, kun tämä pääsi töistä, ja kävelimme viheliäisessä tuulessa kohti ruokapaikkaa. Oli sovittu, että perjantain ruokapaikan varaisi tytär; hän oli kuullut kehuja tästä:  http://www.bar-con.fi/  Bar Con on Kampissa, viidennen kerroksen ”katolla”. Tapas-ravintola, jossa toki paljon muutakin kuin tapaksia ja pintxoksia. Siellä oli huikea valo, ja siellä oli hyvää ruokaa.

Sieltä sitten kohti Hakaniemeä.  Alunperin lahjaan merkityt teatteriliput vaihtuivat Mielensäpahoittajasta Helsingin kaupunginteatterin Hakaniemen ”toimipisteeseen”, jossa hulppea farssi Tenorit liemessä. Ilokseni siinä oli Taneli Mäkelä, ja toki muitakin nimekkäitä näyttelijöitä. Ensimmäinen puoliaika oli ehkä hieman väkinäistä, mutta jälkimmäinen oli sitten hyvää kohelluskomediaa. Kun teatteriesitys päättyi, palasimme kohtuullisen kylmässä illassa muutaman korttelin päässä olevaan majapaikkaamme, ”premium-kaksioon”.

Lauantaiksi ei ollut juuri suunniteltua tekemistä, noh, ajatuksena oli ollut kävellä Kaivariin Ursulaan aamiselle/brunssille, mutta eipä kylmä, kolea, sateinen aamu siihen houkuttanut. Pehtoori päätti maalata tyttären asunnosta parvekkeen ja kylppärin ovien ja ikkunoiden pokat ja tyttärellä oli viikonlopun kotitöitä, mutta minä en todellakaan jäänyt pesemään ikkunoita kuten joku kunnon äiti ehkä olisi  tehnyt, vaan lähdin Stockalle, Kapteenskaan ja Akateemiseen. Ja minä shoppasin oikein sydämeni kyllyydestä: Armani Jeansin farkut, Saint Jamesin t-paita, Lexingtonin jumpperi ja Gantin kukallinen paitapusero. Merkkiuskollinen, tai merkkijämähtänyt tai mitä hyvänsä, mutta nyt on garderobi päivitetty, enkä ennen syksyä tarvi mitään uutta, ehkä sentään uudet sandaalit (Mefisto tai Birkenstock, merkillä on väliä 🙂 ) kesällä.

Alkuiltapäivästä treffattiin Kaisaniemessä, johon on tyttären kaverin kaveri avannut olut-viini-lounasbaarin: Sori Brewing – Taproom. Oikein valoisa ja mukava paikka. Pehtoori söi oikein lounasta, me tyttären kanssa napostelimme muutaman etanan, bataattiranskalaisia ja nautimme lasilliset erinomaisen hyvää ranskalaista kuohuvaa.

Mie olin ainoa, joka lähti sen jälkeen kohti HAMia (Helsinki Art Museum), jossa oli ”Modernia elämää” -näyttely. Se ei ollut ahdistava, siellä ei ollut maailmantuskaa, kuten kuulemma on Kiasman Suomi 100 Ars -näyttelyssä, jonka esikoinen oli käynyt edellisviikolla katsomassa. Olin tyytyväinen, etten mennyt Kiasmaan, vaan Tennispalatsiin. Avara näyttely, jossa omaa historiaa, muistoja lapsuudesta, asiaa, jota olen luennoilla opettanut, suomalaista designia, oivaltavaa esillepanoa. Siellähän se oli minun ”Helminauha”-maljakkoni isosisko ja lapsuuden kesämökin keittiön tuolit. Suosittelen käymistä.

Ja suosittelenpa samalla Museokortin hankkimista. Minulla se on uusi, nyt vasta toinen käyttökerta.  Se madaltaa kynnystä mennä museoon, tulee varmasti ”piipahdettua” entistä useammin. Minun vuosittainen käyntimäärä museoissa kyllä on sellainen, että kortti tulee halvemmaksi kuin yksittäismaksut, – ja se on kätevä. Se voi muuten olla aika hyvä lahjaidea, eikö?

Sitten paluu hakaniemeläiskaksioon, jossa olisi ollut hyvä aika päivittää blogia, laitella kuvia, mutta, mutta … taas se ontto olo … mies ja tyär koettivat lohduttaa, ja onneksi pian oli aika lähteä spåralla kohti Punavuorta ja Tehtaankatua. Lauantai-illan ruokapaikan valinta ja varaus oli ollut minun vastuullani, ja nyt sitten vihdoin menimme sinne La Maisoniin, jota Satu blogin kommenteissa tässä joku aika sitten suositteli, – linkittäisin siihen, kun olisi vanhat blogijutut (jo) käytössä.

Se oli tavattoman familiääri, mutta hieno paikka, jossa oli vähintäänkin hyvä palvelu. Saimme vielä P:n seuraamme, ja ilta vierähti erinomaisessa seurassa ja hyvin syöden. Jälkiruokaan liittyy tarina, johon palaan vielä, vaatii ihan oman postauksensa. 😉

Paluumatkalla jäimme ratikasta Bulevardilla sillä Casa Italia houkutti. Piipahdimme siellä, mutta silti olimme varsin hyvissä ajoin kämpillä. Ei edes kortinpeluuta, ei palapeliä, aikamme höpöttelimme, paransimme maailmaa ja oli aika unille.

Sunnuntaina iltapäivällä Ouluun, jossa Apsu oli isänsä kanssa vastassa. Kuvastakin näkee, että poika on oppinut sanomaan ´mummi´, eikä enää munmummuuuumunmuummmuuu, vaan mummi. Oli hyvä palata.

~~~~~~~~~~~~~~

* Otsikkokuvassa ensimmäinen kokeiluni infrapunaväreistä, ja sitten vielä kopioin kuvan, käänsin ja kiersinkin. Asettelin kuvat vastakkain ja samaan kuvaan. Aika hyvähän siitä tuli.

Tuulestatemmatun paluu

Tuulestatemmattuja juttuja taas tiedossa! Blogihiljaisuus on ohi. Kituviikko tämä on ollut!

Kymmenen vuotta – joka päivä! – elämässäni on ollut blogia. Ja yhtäkkiä ei ollutkaan!

Kuin olisin ollut sairas, eristetty, eristyksissä.

Viime viikon tiistaina jokin jumitti: ERROR 500 on vaivannut koko viikon. Olen ollut aika monta kertaa yhteydessä palvelimen ylläpitäjään (SJR.fi), ja toisin kuin ennen, tämä ongelma ei ratkennutkaan noin vain. Eikä minulle sieltä mitenkään aktiivisesti kyllä vastailtukaan. Ette voi kuvitella, kuinka ontto olo on ollut. Olenpa tässä ajatellut, että olenko kuin pahaiset teinit, joilla ei ole elämää, jollei sitä ole somessa. Eikö asiat tapahdu minulle, jollen niitä kirjaa ylös? Enkö koe ja maista ruokaa, jollen ota siitä kuvaa – ja julkaise?

Totta puhuen olen tässä kevään mittaan jo aiemmin miettinyt, että ehkä lopetan Tuulestatemmatut-jutut, kun miljoona kävijää tulee täyteen, mihin menee kai suunnilleen reilu vuosi tai ehkä lopetan jo loppuvuodesta, kun blogini täyttää kymmenen vuotta. Lopettamismietteitä ovat synnyttäneet kävijämäärän lasku (neljästäsadasta päivittäisestä kävijästä noin 250 – 350 kävijään), mikä on pannut miettimään, että kannattaako enää, kun ei ole lukijoita ja ettenkö enää osaa tehdä kiinnostavia juttuja – mutta sitten: onhan teitä kuitenkin vielä monta sataa! Lopettamismietteisiin on vienyt sekin, että vuorovaikutus on käynyt entistäkin vähäisemmäksi, esimerkiksi verrattuna siihen, mitä se vielä jokunen vuosi sitten oli … kuitenkin kaipaan kommentteja.

Sitten tässä tietokanta- ja yhteysongelman aikana kasvoi pelko, että kaikki blogitekstini ovat niin korruptoituneet, etten saa niitä enää näkyviin: 3000 A4-sivua tekstiä, 15 000 kuvaa, parin tekeillä olevan kirjan tekstejä (Vuotuisjuhlat ja Jokaviikkoinen soppamme), muistot, reissuraportit, kommentit, 10 vuotta elämäni päivittämistä … kaikki mennyttä! Mutta nyt näyttää siltä, että kaikki on pelastettu. Kyllä oli eilen suuri helpotus!

Onko yhdelläkään lukijalla ollut pieni tyhjä paikka päivässä? Onko kukaan edes kaivannut?  Olen saanut muutamia kyselyjä sähköpostin, FB:n ja whatsappin kautta, ja muutama on soitellutkin. Sellainen lämmittää tietysti, – kertoo, että Tuulestatemmatun jämähtäminen on huomattu. 😉 Toivottavasti kaikki palaatte!

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Nyt on siis menossa vanhan blogin (ja kaiken muun satokangas.fi -sivuston muutto webhotellista toiseen. Kymmenvuotinen yhteistyö SJR-palveluntarjoajan kanssa loppuu pian; minä lähden sieltä menemättä tässä tarkemmin välirikkomme yksityiskohtiin. Muutto maksaa, ja vaatii aika lailla pakkaamista ja purkamista. Mutta uusi sija Tuulestatemmatulle on siis löytynyt.

Rakennan sivuston uudelleen, ja ainakin väliaikaisesti tämä osoite (www.tuulestatemmattua.fi) on se, joka kannattaa bookmarkkeihin laittaa. Blogin ulkoasu muuttuu (taas), vähän kerrallaan ja pääsette/joudutte sitä seuraamaan, ja seuraamaan myös, miten opin uudenlaisen tavan tehdä www-sivuja. Kaikki palaute ja kommentointi opetteluni jäljestä on matkan varrella erinomaisen suositeltavaa.

Tämä on siis nyt vain ensihätään kyhätty layout.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Liki kymmenvuotisen blogiurani aikana olen jättänyt hyvin harvoina päivinä postaamatta edes jotain, ja muistelenpa, että koskaan ei ole jäänyt väliin kahta peräkkäistä päivää, ja nyt väliin jäi toista viikkoa! Nyt on siis 10 päivää ”tilittämättä”. Ei niin, että kovin tapahtumarikas viime viikko olisi ollutkaan, mutta ainakin Jokaviikkoinen soppamme ja muutamat aika hienot kuvat ovat jääneet julkaisematta. Ja olimmepa viikonlopun Helsingissä, josta pari ravintolakokemusta ja muuta mainittavaa juttua odottavat vielä julkituloaan.

Varmasti olisin joka ikinen päivä todennut, että lenkillä oli kylmää, hyytävää, että ei voi olla näin kurja keli, kun vappuun on suunnilleen viikko aikaa. Todennut, kuinka haudalta ei vielä voinut ottaa lyhtyä kuten usein isän syntymäpäivänä tapana on ollut, sillä maa oli vielä niin jäässä, ettei se irronnut. Varmasti olisin kertonut, kuinka meillä oli Apsun kanssa mukavaa, kun oltiin yksi päivä rattaiden kanssa liikkeellä ja toisena päivänä kun tarkasteltiin kaikki lähitienoon viemärien kannet. Paljon palstatilaa olisivat saaneet tämän blogikriisini vaiheet ja vatuloinnit. Mutta nyt: nyt kohti Tuulestatemmatun uutta elämää!

Tervetuloa!

Tuulestatemmattua on muuttanut

Tosia ja tuulestatemmattuja juttuja päivittäin on luettavissa uudessa osoitteessa.

Nämä vanhat postaukset pystyttiin pelastamaan ja on nyt siirretty uudelle palvelimelle. Mistä olen ihan tavattoman hyvilläni!

Koko sivusto on remontin alla… mutta Tuulestatemmattuja juttuja on luvassa taas joka päivä.

Siis tervetuloa tänne www.tuulestatemmattua.fi



Tuulestatemmatun paluu

24Tuulestatemmattuja juttuja taas tiedossa! Blogihiljaisuus on ohi. Kituviikko tämä on ollut!

Kymmenen vuotta – joka päivä! – elämässäni on ollut blogia. Ja yhtäkkiä ei ollutkaan!

Kuin olisin ollut sairas, eristetty, eristyksissä.

Viime viikon tiistaina jokin jumitti: ERROR 500 on vaivannut koko viikon. Olen ollut aika monta kertaa yhteydessä palvelimen ylläpitäjään (SJR.fi), ja toisin kuin ennen, tämä ongelma ei ratkennutkaan noin vain. Eikä minulle sieltä mitenkään aktiivisesti kyllä vastailtukaan. Ette voi kuvitella, kuinka ontto olo on ollut. Olenpa tässä ajatellut, että olenko kuin pahaiset teinit, joilla ei ole elämää, jollei sitä ole somessa. Eikö asiat tapahdu minulle, jollen niitä kirjaa ylös? Enkö koe ja maista ruokaa, jollen ota siitä kuvaa – ja julkaise?

Totta puhuen olen tässä kevään mittaan jo aiemmin miettinyt, että ehkä lopetan Tuulestatemmatut-jutut, kun miljoona kävijää tulee täyteen, mihin menee kai suunnilleen reilu vuosi tai ehkä lopetan jo loppuvuodesta, kun blogini täyttää kymmenen vuotta. Lopettamismietteitä ovat synnyttäneet kävijämäärän lasku (neljästäsadasta päivittäisestä kävijästä noin 250 – 350 kävijään), mikä on pannut miettimään, että kannattaako enää, kun ei ole lukijoita ja ettenkö enää osaa tehdä kiinnostavia juttuja – mutta sitten: onhan teitä kuitenkin vielä monta sataa! Lopettamismietteisiin on vienyt sekin, että vuorovaikutus on käynyt entistäkin vähäisemmäksi, esimerkiksi verrattuna siihen, mitä se vielä jokunen vuosi sitten oli … kuitenkin kaipaan kommentteja.

Sitten tässä tietokanta- ja yhteysongelman aikana kasvoi pelko, että kaikki blogitekstini ovat niin korruptoituneet, etten saa niitä enää näkyviin: 3000 A4-sivua tekstiä, 15 000 kuvaa, parin tekeillä olevan kirjan tekstejä (Vuotuisjuhlat ja Jokaviikkoinen soppamme), muistot, reissuraportit, kommentit, 10 vuotta elämäni päivittämistä … kaikki mennyttä! Mutta nyt näyttää siltä, että kaikki on pelastettu. Kyllä oli eilen suuri helpotus!

Onko yhdelläkään lukijalla ollut pieni tyhjä paikka päivässä? Onko kukaan edes kaivannut?  Olen saanut muutamia kyselyjä sähköpostin, FB:n ja whatsappin kautta, ja muutama on soitellutkin. Sellainen lämmittää tietysti, – kertoo, että Tuulestatemmatun jämähtäminen on huomattu. 😉 Toivottavasti kaikki palaatte!

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Nyt on siis menossa vanhan blogin (ja kaiken muun satokangas.fi -sivuston muutto webhotellista toiseen. Kymmenvuotinen yhteistyö SJR-palveluntarjoajan kanssa loppuu pian; minä lähden sieltä menemättä tässä tarkemmin välirikkomme yksityiskohtiin. Muutto maksaa, ja vaatii aika lailla pakkaamista ja purkamista. Mutta uusi sija Tuulestatemmatulle on siis löytynyt.

Rakennan sivuston uudelleen, ja ainakin väliaikaisesti tämä osoite (www.tuulestatemmattua.fi) on se, joka kannattaa bookmarkkeihin laittaa. Blogin ulkoasu muuttuu (taas), vähän kerrallaan ja pääsette/joudutte sitä seuraamaan, ja seuraamaan myös, miten opin uudenlaisen tavan tehdä www-sivuja. Kaikki palaute ja kommentointi opetteluni jäljestä on matkan varrella erinomaisen suositeltavaa.

Tämä on siis nyt vain ensihätään kyhätty layout.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Liki kymmenvuotisen blogiurani aikana olen jättänyt hyvin harvoina päivinä postaamatta edes jotain, ja muistelenpa, että koskaan ei ole jäänyt väliin kahta peräkkäistä päivää, ja nyt väliin jäi toista viikkoa! Nyt on siis 10 päivää ”tilittämättä”. Ei niin, että kovin tapahtumarikas viime viikko olisi ollutkaan, mutta ainakin Jokaviikkoinen soppamme ja muutamat aika hienot kuvat ovat jääneet julkaisematta. Ja olimmepa viikonlopun Helsingissä, josta pari ravintolakokemusta ja muuta mainittavaa juttua odottavat vielä julkituloaan.

Varmasti olisin joka ikinen päivä todennut, että lenkillä oli kylmää, hyytävää, että ei voi olla näin kurja keli, kun vappuun on suunnilleen viikko aikaa. Todennut, kuinka haudalta ei vielä voinut ottaa lyhtyä kuten usein isän syntymäpäivänä tapana on ollut, sillä maa oli vielä niin jäässä, ettei se irronnut. Varmasti olisin kertonut, kuinka meillä oli Apsun kanssa mukavaa, kun oltiin yksi päivä rattaiden kanssa liikkeellä ja toisena päivänä kun tarkasteltiin kaikki lähitienoon viemärien kannet. Paljon palstatilaa olisivat saaneet tämän blogikriisini vaiheet ja vatuloinnit. Mutta nyt: nyt kohti Tuulestatemmatun uutta elämää!

Tervetuloa!

Lyhyt juttu pääsiäismunien pitkästä historiasta

Pääsiäisen perinteissä kuten oikeastaan kaikissa kristillisissä juhlissa ja niiden perinteissä on juonteita pakanallisista juhlista.  Pääsiäinenhän on lähellä kevätpäiväntasausta, joten on vähintäänkin luontevaa, että germaanien tapa uhrata pelloille ja nimenomaan maanviljelyksen Ostara-jumalattarelle lintujen munia ja jäniksiä siirtyi aikanaan muuntuneena kristilliseen pääsiäiseen.  [Ostara-jumalattaren (Eostre) mukaan on nimetty myös naishormoni estrogeeni.]

Lintujen munat, samoin kuin keltainen ja vihreä väri, ovat olleet kautta maailman sivu hedelmällisyyden, uuden elämän synnyn ja kevään tulon symboleja, mitä tukee mm. se, että Afrikasta on löytynyt kymmeniätuhansia vuosia vanhoja koristeltuja munia.  Juutalaisessa kulttuurissa ennen kuin Kristuksen ylösnousemuksesta tiedettiin mitään, annettiin munia lahjoiksi uutenavuonna ja syntymäpäiväjuhlissa.

Ja onhan meidän suomalaisten omassakin perinteessä vahva syntytarina, joka liitetään muniin: kalevalaisessa maailmansyntyrunossa sotkan munalla on keskeinen osa.

Kristilliseen pääsiäisjuhlaan munat ja nimenomaan munien värjääminen liittyy Maria Magdalenan legendaan: hänen kerrotaan menneen keisari Tiberiuksen luo kertomaan Jeesuksen ylösnousemuksesta ja antaneen keisarille punaiseksi (elämän väri) värjätyn munan.  Ensimmäiset kirjalliset merkinnät maalattujen pääsiäismunien antamisesta on 900-luvulta. Lähteen mukaan Tessalonikin luostarissa igumeeni antoi munkeille pääsiäisyönä maalatut pääsiäismunat.

Ortodoksien pääsiäismuniin on usein maalattu kirjaimet XB eli HV, mikä on lyhennys slaavinkielen sanoista Hristos Voskrese – Kristus nousi kuolleista. Koristeltuja lasi- ja posliinimunia on tehty Euroopassa 1600-luvulta lähtien; koristeltujen pääsiäismunien vei 1800-luvun lopulla omalle korkealle tasolleen pietarilainen kultaseppä Carl Fabergé, jonka kultaisista koristemunista maksetaan nykyään huutokaupoissa miljoonia. Nämä avattavat koristemunat lienevät olleet yksi tekijä pääsiäisen yllätyssuklaamunille; aina 1970-luvulle asti sormukset olivat melkein ainoita yllätyksiä, joita munissa oli. Kindermunista me 50-luvulla syntyneet lapset emme osanneet haaveillakaan, mutta Fazerin Mignon-munia oli jo 60-luvulla. Itse asiassa niillä on tänä vuonna 121-vuotissynttärit.

Omaan lapsuuden perinteisiin kuului, että kananmunia kopsautettiin (pitsattiin, kuten äiti opetti) yhteen, ja se jonka muna meni rikki, oli häviäjä. Mies ei tällaista ole tehnyt eikä kuullutkaan, – tarkistin ja tuo onkin alun perin karjalainen tapa. Siis ei ihme, että mie tiesin ja Pehtoori ei.

Lahjamunien ja koristeltujen munien lisäksi pääsiäisen ruokavalioon kuuluvat munat. Sille on sekä uskonnollinen että käytännöllinen syy. Laskiaisesta pääsiäiseen katolisissa maissa paaston aikana kananmunista kieltäydytään, minkä vuoksi niitä agraaritalouden aikana kertyi varastoon, ja pääsiäisenä sitten niitä riitti yllin kyllin ja oli korkea aika käyttää ne, etteivät pilaantuisi.

Suomessa kanojen pito maalais- ja kaupunkilaistaloissakin yleistyi vasta 1800-luvun jälkipuoliskolla, ja tuolloin kanat eivät edes munineet talvella, niin kuin lehmätkään eivät lypsäneet, joten vasta keväällä munia oli edes saatavilla. Tähän liittyy myös nykyinen leikki, jossa pääsiäismunat piilotetaan lapsilta. Ennen kanojen yleistymistä munia etsittiin luonnosta ja se oli usein lasten tehtävä. Munien sattumanvarainen löytäminen ei riittänyt. Keksittiin ”uuttu”, eräänlainen tekopesä/ansa, johon toivottiin luonnonkoloissa pesivien lintujen munivan, jotta niistä oli helppo munat ryövätä.