Oltiinpa tänään aamupäivällä Apsun ja Juniorin kanssa Nallikarissa. Ei niin, että mummilla on vähän viime tingassa näyttöön valmistautuminen, ja nimenomaan edellisten uusintojen kuvaaminen. Palautus uusinnoille on huomenna puoleltapäivin, joten eihän tässä mitään!
Henkilö miljöössä on kuvattu ja muokattu. Henkilö studiossa on kuvattu ja muokattu. KLIKS. Kyllä tässä vähän sellainen hätävarameininki on… Sellaista pienoista urheilujuhlan tuntua on kyllä ilmassa.
Ehdin vielä ennen huomista puoltapäivää vaihtaa kaikki, säätää kaikki ja unohtaa korjata piposta gamutit, suoristaa horisontit ja lopulta en saa ladatuksi kuvia OneDriveen.
Miten minusta on tullut tällainen viime hetkeen jättäjä!!
Pehtoori päätti jo viime viikolla, että häipyy ”jaloista” pois, ja lähti aamusella mökille. Sai kaverin mukaansa, hyvä niin.
Nyt jatkan harjoituksia. Huomenna on soppapäivä!
Pitkästä aikaa ajattelin ”jättää kommentin”. Ei tämä nyt oikein ole kommentti vaan lähinnä toteamus. Elikkä: minä sitten ihailen innostustasi valokuvaukseen, vaikkakin välillä ajattelen, että valokuvaajien pitäisi olla armollisempia itselleen. Tällainen ihminen, joka antaa kuvista kaunis/ ihan/ suloinen/ hurmaava yms. arvioita, ei ymmärrä/ ei näe virheitä kuvissa vaan näkee kauniin maiseman, ihanan kukan, suloisen lapsen tai hurmaavan rakennuksen. Niin, mutta se innostus! Itsellä on menossa joku ”aloitetuksi ei saa mitään, saati valmiiksi asti” -kausi. Lataan kaiken odotuksen kevääseen ja kesään ja niiden mukanaan tuomaan reippauteen :).
Anneli, kiitos toteamuksesta. Mukavasta sellaisesta.
Valokuvaamisesta: minä olisin itselleni armollisempi, jollen olisi menossa ammattitutkinnon näyttöön. 🙂 Toisaalta: miksipä ei yrittäisi vaaditun mukaisia, – sitenhän ehkä osoittaisi oppineisuutensa ja kelpoisuutensa jatkamaan kuvaamisen saralla. Oppiminen juuri on yksi innostusta lisää tekijä. En ole luova, en taiteellinen, en lahjakas, en järin älykäskään, mutta ahkera ja innokas.
Innostuksesta: kyllä sitä on. Ja sitä, tai minä puhun aina intohimon tarpeesta, on oltava, jotta joku homma tulee tehdyksi, vieläpä ilolla ja toivon mukaan mahdollisimman hyvin. Taidan olla vähän sellainen, että innostun – en niinkään herkästi – mutta sitten kun innostun, niin sitten se on menoa. Ja olen änkyrä, kuten isälläni oli tapana sanoa. Tai mielummin ajattelen, että ”kun kerran aloitin, niin sitten tehdään kans.”
Kyllä kevät ja kesä tuo reippautta meille kaikille, usko pois! Ja pakkoko sitä on aina jotain ihmeellistä tehdä, elellään. 😉
http://areena.yle.fi/1-3971724 Intohimosta kuuntelin juuri tiistaina radiosta. Jos tuo osoite ei vie Sinua siihen kohtaan jota tarkoitan, laita hakusanoiksi: intohimo, Erja Manto. Luulisin löytyvän sillä. Oli melko mukavaa kuultavaa. Nyt lähden valvomaan, jotta saan viettää sitten kolme vapaata päivää;).
Kiitos, kuuntelin tässä samalla oman intohimoisen (paniikinomaisen!) kuvien muokkaamisen ohessa. Kovin olen samaa mieltä, samasta asiasta puhutaan.
Reipasta valvomista sinulle!