Vanhoihin aikoihin palatessa

Kyllä, kyllä on oltu humputtelemassa. Tai siis viininmaistiaisissa. Edellisen kerran on viiniystäviä tavattu monta kuukautta sitten. Marraskuussa olimme BOn kanssa viettämässä synttäreitä ja sitä ennen lokakuussa perinteiset viininmaistelut. Yleensähän meillä on tapana tavata kerran kuussa, arkena tai viime vuosina yhä useammin viikonloppuisin, mutta nyt on ollut monta forcemajorea, pakollista peruuntumista, joten emme ole saman pöydän ääreen istahtaneet aikoihin. Tänään sen teimme. Olipas korkea aika, ja erinomaisen mukavaa.

Italian viinireissun tuliaisia saimme maistella, mikä oli mitä mieluisin tehtävä. Mukava puheensorina, paljon asioita päivitettävä.

Muutoin päivä kulunut koulujuttuja tehden, ja pitkä tovi äidin luona kun selailimme vanhoja albumeja…

Onhan se niin, että monista äitini kuvista tunnistan itseni, isäni kuvista poikani…

Vanhat kuvat ovat vielä parempia kuin uudet. Kunhan tässä ammatillisesti pätevöidyin, kunhan tässä opin, niin suosittelen lämpimästi, että skannautatte ja tallennatte vanhat kuvat minun firmassani. 😉 Vanhat kuvat ovat aarteita!

Myös lapsille ja lastenlapsille!

~~~~~~~~~~~~~~~~

PS. Soppahaasteeseen on – ilokseni! – tullut uusiakin vastauksia (nyt yhteensä kuusi), ks. vaikka tämä!! (kommenteissa Vesku1).  Palaan näihin kaikkiin osallistuneisiin torstaina, jolloin Apsu on meillä ja suorittamassa arvonnan. Siis vastausaikaa pidennetty torstaihin puoleenpäivään asti. Siihen mennessä tulleet ohjeet lupaan kokeilla (tänään tuli perinteisen lihakeiton resepti!!!!, ja on tunnustettava, että enpä ole sellaista koskaan itse tehnyt, joten tässä on minullekin haastetta) ja julkaista.

Jokaviikkoinen palsternakkamme

 

Keskivertosuomalainen syö edelleen vähemmän kuin yhden palsternakan vuodessa.

Noin lukee ”Satokauden ruokaa” -kirjassa. Se on aika vähän se. Ei meilläkään ihan joka viikko palsternakkaa syödä, mutta melkein. Tykkään käyttää sitä uunijuureksiin ja sitten se on vakio ”noppa” porkkanan ja lantun ohella, kun pääruokana on poronsisäfilettä. Pilkon (tai usein mökillä laitan nuoret tai vieraat pilkkomaan) noita juureksia nopan kokoisiksi kuutioiksi, keitän pikaisesti, sitten kierittelen voissa pannussa ja vielä pieni loraus hunajaa… Paras lisuke porolle.

Juuressoseeseen olen käyttänyt, ja aikonut tehdä palsternakkalettuja – tänään tein ensimmäistä kertaa palsternakkakeittoa. Jokaviikkoinen soppamme -päivä oli jo tänään räntäsateisena maanantaina, joka iltapäivällä muuttui huikean kauniiksi auringonlaskuineen.

Tuosta em. kirjasta luin, ettei palsternakkaa kannattaisi kuoria, koska ”suurin osa makua muodostavista yhdisteistä sijaitsee kuoressa”. Olen aina kuorinut. Tänäänkin, kun ohjeessa sitten kuitenkin niin kehotettiin. Ehkä ensi kerralla sitten en.

Sopan resepti on sekin tuosta samaisesta kirjasta, joka ilmestyi viime vuonna ja on ”jatkoa” Satokausikalenterille. Sehän on myös nettisaitti, jossa on paljon hyvää tietoa nimenomaan kasviksista ja kasvisreseptejä koko ruokavuoteen. Suosittelen.

Tämän keiton perustana on resepti vuoden 1918 keittokirjasta, joten sopii hyvin Suomi 100 -vuoteenkin. Tänään tuli muuten siihen liittyen toinen esitelmöimään pyyntö (se ensimmäinen oli yliopiston promootiopurjehdukselle toukokuussa ja tämä toinen Pohjanmiesten kerhon juhliin syyskuussa), ja minä osasin kieltäytyä! Olen niin ylpeä itsestäni. No mutta sopasta piti kirjoittaa…

Se oli hyvää, tein ihan kirjan ohjeen mukaan. Jopa kahvilla maustetun kerman. Jos teen toistekin, ehkä teenkin, niin jätän toisen omenan pois, laitan vähän vähemmän vettä, haluaisin vähän sakeampaa…

Kuvissa näkyvä ja keittoon lisäämääni Nobleza-sherryyn tutustuimme 1920-luku gaalaillassa, jossa se tarjottiin lintuliemen seurana. Sopi tähänkin hyvin ja varmasti myös sienikeiton kanssa aiotaan sitä maistella.

Palsternakkakeitto

400 g palsternakkaa kuorittuna
200 g juuriselleriä kuorittuna
2 omenaa kuorittuna
1 sipuli
2 valkosipulikynttä
2 rkl voita
2 rkl timjamia hienonnettuna
1 l vettä
suolaa ja mustapippuri
2 rkl puolikuivaa sherryä
1 rkl sitruunamehua

Kuori ja pilko juurekset ja kuullota niitä voissa viitisen minuuttia. Lisää timjami, 1 – 2 tl suolaa ja reilusti mustapippuria myllystä. Keitä miedolla lämmöllä juurekset kypsiksi. Lisää kerma ja sherry ja kuumenna. Ota kattila pois liedeltä, lisää sitruunanmehu ja soseuta sauvasekoittimella. Tarkista suola.

Yhdistä kerma (1 dl kuohukermaa) ja kahvi (½ dl espressoa tms) ja kuumenna ja sekoita sekin kuohkeaksi. Koristele keitto sillä. Paahdetut mallas/saaristolaisleipäkuutiot ja timjamia keiton pinnalle sopivat mainiosti makuu.

~~~~~~~~~~~~

Lepolandian väki Instasssa ja kaksi muuta sähköpostitse ovat tähän asti osallistuneet huomenna illalla päättyvään arvontaan, joten nyt kyllä kannattaisi osallistua: lähetä minulle lempparikeittosi ohje ja olet mukana.


Opiskelijan sunnuntai

Torniossa ei kovin usein tule nukutuksi hyvin, mutta tänään aamukuudelta heräsin nukuttuani keskeytymättä seitsemän tuntia. ”Vieraassa paikassa” yhtä unta seitsemän tuntia, – se on hyvin se! Kämppiksen kello soi kuuden tienoissa ja hän lähti koululle kuvailemaan heti kun mahdollista (= klo 7), joten miekin nousin, mutta enpä todellakaan jaksanut lähteä paikkomaan eilisiä otoksia, – vaikka totisesti tarvetta olisi ollut.

Kävin Kaunolan (= opiskelijakämppämme) vähän pelottavassa, paljon betonisessa, kohtuullisen kosteassa ja kylmähkössä alakerrassa suihkussa, lueskelin liki ahdistavia uutisia USAsta, nautin aamurahkaa ja purkkikahvia aamiaiseksi, ja sitten pakkailin kamojani, eikä kello sittenkään ollut edes kahdeksaa, ja koulu alkaisi vasta yhdeksältä!? Sittenkin studioon vielä? Nope! Oli siis tosi hyvä aika lähteä aamulenkille rajalle.

”På Gränsen – Rajalla” on mukava kävellä, – varsinkin, jollei olisi ollut liki myrskytuuli kuten tänä aamuna. Se vielä yltyi päivän kuluessa. Pakkasta asteen verran, mutta kovin kylmä oli tuuli. Eikä pikkukaupungin/kaupunkien kaduilla ketään. Minä tepastelin, – ulkoilma, edes pieni liikkuminen, on aina hyväksi.

Pikkukaupunkia ei poltettu viime sodan aikana, eikä kaikkea ole uuden alle hukutettu, joten pieniä idyllisiä katuja on moniakin, eikä niiden varrella niin kovasti tuullutkaan. Reippaaksi tunsin itseni. Rajalla vielä tarkastelin maisemaa ja miljöötä. Mielessäni parin viikon päästä oleva näyttötutkinnon simultaanitehtävä: on hyvä olla kuvauspaikkoja, miljöitä, maisemia, tunnelmia tiedossa…

Päivä kului sitten sisällä, luokassa. Opimme paljon uusia photarijuttuja, joilla on mahdollisuus manipuloida tai ”vain” muokkailla kuvia, leikkiä ja luoda, mutta paljonpa ei niitä nyt ehdi kokeilla ja harjoitella, sillä seuraavat pari viikkoa menevät kolmanteen näyttöön valmistautuessa, siihen kuvatessa ja paljolti ”perinteisesti” muokatessa, mutta tulette vielä näkemään kaikenmoista kikkailua…

Kotiin palattuani olivat kolmen sukupolven pojat minua odottelemassa: Apsu huuteli jo ovella ”munmummuuuuu”, Pehtoori oli tehnyt erinomaista kalaruokaa ja laskiaispullia!! ja Juniori kertoili kevään ekskursionsa järjestelyistä. Opiskelijalla oli hyvä palata kotiin.

Soppamannekiini tuunaa kuvia

Yhden asian päivä. Photoshopin päivä.

Minun ”Jokaviikkoinen soppamme” -ideaankin liittyen päätin tehdä tämän päivän harjoituksen soppateemalla.

Varjothan noista kuvista puuttuu, ja paljon muitakin ongelmia niissä on, mutta minä olen harjoitellut. Minä tosiaan olen.

 

Ja nyt lähden kylille syömään.  En purkkitomaattikeittoa.

Taas Torniossa

Siinä ne on: samanlaiset melkein joka kerta.  VATtilaisen viikonloppueväät, – ja lähtöoletuksena on, että huomenna lähden iltasella kaupungille syömään. On taas lähiopetusviikonloppu Torniossa, nyt jo viidestoista. Tämä on viimeinen varsinainen valokuvauksen opetukseen liittyvä viikonloppu. Maaliskuussa on vielä yksi opetusjakso, mutta silloin käydään läpi liiketoimintasuunnitelmaa ja ammatillistumista, toiminimen ja yrityksen perustamista, ja kaikkea taloudellista, mikä liittyy ammattivalokuvaajan tuottavaan toimintaan pyrkimiseen.

Ja sitten on edessä vielä epälukuinen määrä näyttöviikonloppuja: kahden viikon päästä vuorossa digitaalinen kuvankäsittely (5+1) ja sitten maaliskuussa liiketoimintasuunnitelma + siihen liittyvät ennakkotehtävät ja simultaani (4+1). Ja uusintoja. Niitä saa tehdä vaikka kuinka kauan. Luulen, että teen vaikka kuinka kauan. Joskin nyt olen jo sitä mieltä, että joskus saan ne kaikki suoritetuksi. Simultaanit olisi toivottavaa saada mahdollisimman nopsaan läpi: muita uusintoja varten ei tarvitse tänne Tornioon asti tulla, vaan tehtävät voi lähettää postissa.

Minulla tuntuu olevan jo ihan selvästi sellainen jäähyväisfiilis.

Lähdin aamupäivällä hyvissä ajoin kotoa hurruuttelemaan 140 matkan tänne pohjoiseen, myötävaloon, sulan kelin vähäisessä liikenteessä. Ensin Haaparannalle hakemaan Coopista eväät, Systemistä viinejä ja sitten oli vielä aikaa käveleskellä jokirannassa. Vielä kerran kävin kuvailemassa tämän lempparitaloni, josta olette nähneet ennenkin kuvia. Moniakin. Vähän kuin sillekin kävin heittämässä jäähyväiset.

Kaunolaankin (neljän hengen opiskelija-asuntola, jossa useimmat viikonloput täällä olen asunut) taisin majoittua viimeisen kerran. Näyttöviikonloppuina kun haluan asua yksikseni.

Näitä viikonloppuja tulee kyllä varmasti ikävä, ja meidän oivallista opiskelijaporukkaa. Vaikka meillä kaikilla kyllä tuntuu olevan kyllä ”kisaväsymystä”, kaikki tulevat matkan takaa: lähimmät naapurikunnista ja kaukaisimmat Polvijärveltä. Vähintään kerran kuussa puolitoista vuotta, ja kuvattavaa vain riittää.

Kevättä talvessa

Oli synkkä ja myrskyinen yö. Todella hurjasti riepotti pitkin yötä, satoi vettäkin. Tammikuun lopussa. Ja minä kuuntelin, katselin sitä. Moniakin tunteja. Sellainen on ärsyttävää, jollei nimenomaan ole myrskytuulella, jollei osaa ottaa sitä mielenkiintoisena kokemuksena, jollei vähääkään välitä valvomisen seurauksista ja heittäydy vaikka takkahuoneen tuolille lukemaan.

Minä en. EN ollut myrskytuulella, ei olisi voinut enempää tuskastuttaa valvominen, mikä olikin varma tae, ettei unesta ollut tietoakaan. Ja tiedättehän ne suden hetkien ajatukset!

Aamulla kuitenkin ihanan kevättalvinen ilma. Oli ihan tyven, oli lämpöasteita, linnut lauloivat ja aurinko nousi siniselle taivaalle. Matkalla Caritakseen pysäköin auton ainakin viisi kertaa, lähdin kiertelemään ja kuvailemaan, Oulun sillat sarjaan talvikuvatäydennystä.

Syntyipä sellainen harhainen olo, että helmikuu on jo takana.

Keskellä talvea uudessa elämässä

Ennen keskiviikko oli opetuspäivä, vastaanottopäivä, koulutusneuvostopäivä, pitkä päivä. Ainakin tämän tammikuun se on meillä Aapeli-päivä.

Kun isänsä aamupuolikahdeksalta pudottaa vastikään sängystään nostetun, puuroaamisella ruokitun, puetun ja autoon kannetun vielä unihiekkaa silmissään olevan pienen pojan mummilan tuulikaappiin, ei talossa ole enää mitään tarvetta katsella Photoshop-tutoriaaleja Youtubesta, ei pestä pyykkiä, ei lähteä salille tai lenkille, ei tehdä yhtään mitään muuta kuin lukea Herra Hakkaraisia, katsella aamupiirrettyjä kahvimuki ja poikanen sylissä, leikkiä olohuoneen lattialla autoilla ja lähteä ”tarhan puistoon” pulkkamäkeen.

Lounaan jälkeen aika päiväunillle, – mikä onkaan ihanampaa kuin viereen nukahtava pikkuinen.

Nyt alkuviikolla paistinkääntäjien vuosikertomus (minä tein kuin teinkin sen InDesignilla – vei paljon enemmän aikaa kuin olisi wordilla tehden mennyt, mutta tulipahan tehtyä ensimmäinen ”julkaisu” toissaviikon kurssin jälkeen), nettisivupäivitykset, jäsenkirjeet etc., palaverit, kampaaja, kuvauksia ensi viikon lähiopetusjaksolle, siirsivät pitkään aikeissa ollutta tapaamista vielä vähän eteenpäin, eli tälle päivälle. Hyvä kun edes nyt. Muitakin entisten opiskelijoideni ”kohtaamisia” viime päivinä. Luovat omalla tavallaan taas perspektiiviä tähän elämäntilanteeseeni.

klikkaa kuva isommaksi… 

Tänään Pauluksen päivänä on ”talven napa” vanhan kansan sää- ja vuosikalenterin mukaan. Yhdenlaisen ”aurinkokellon” kuvasin eilisellä Nallikarin kierroksellani.