Aurinko laski täällä eilen 12:24 ja nousee seuraavan kerran 7.1.2017 11:54. Luulisi, että on umpipimeää ja synkkää. Ei ole.

[klikkaamalla saat kuvat isommiksi.]

kaamos-8

Kun yhdeksän tunnin yöunien jälkeen aamukahdeksalta heräsimme oli jo vähän valoa. Sen verran, että näkyi yöllä sataneen kymmenen senttiä puuterilunta. Oli kaunista, selkeää – ja kylmää. Säätiedotus näytti, että loppuviikon on pilvistä, joten katsoin tarpeelliseksi lähteä HETI kameran kanssa Kaunispään huipulle.

kaamos-7

Lähtiessäni mökiltä kerroin Pehtoorille, että palaan pian kaveriksi tekemään lumitöitä. No en ihan heti palannut, en malttanut jättää pastellinväristä maisemaa.

kaamos-6

Huipulla ei paljon muita ollut, eikä onneksi autoja parkkipaikalla, kuten yleensä. Kaunispään Huippu -ravintolan laajennuskin on valmis, joten edes raksamiesten autoja ei näkynyt.

kaamos-11

Kokeilin kameraa, sen säätöjä, – mutta enhän pakkasessa (- 20 C) edes kunnolla kaikkia namiskoja tavoittanut, en huurulta ja kylmältä nähnyt, mutta jäi tuntuma, että ehkä säädöt alkavat olla kohdillaan.

Puolenpäivän jälkeen palailin mökkipihaan, jossa lumitöitä ja saunan lämmitystä riitti vielä meille molemmille. Kesken kaiken kiitollinen olo, eikä vähiten siitä, että on maanantai, että on Pehtoori, että on lapset, jotka chattailee, että on mökki, että on luonto, että puhdasta, että on (aika) terve, että on itsenäisyyspäivän aatto …

kaamos

~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Voisikohan kalenterikuvassa olla Korvatunturi?

5

4 Comments

  1. Aivan upeat värit! Eikä ole tarkennuksessa enää ongelmaa, huolet pois. Jotenkin tuntuu että juuri tuollaisia kuvia halusitkin tunnelmaltaan. Minä ainakin haluaisin. Se on sitä se ammattitaito. Ei noihin ole mitään lisättävää tai muutettavaa, noita voi katsella levollisena vaikka kuinka kauan. Ne vaan on hyviä.

    Tuli telkkarista juuri uusintana mainio ohjelma Purtavaa Pohjolasta jossa Strömsön edellinen mainio kokki Michael Björklund valmisti tällä kertaa kala-aterian kotimaisista peruskaloista. Makuja on vaikea tv:ssä välittää mutta se Michaelin asenne. Ai että on ikävä hänen aikaansa Strömsössä.

    1. Lämmin kiitos, Reijo! Tänään erilaisia kuvia… Mutta edelleen täällä on hienoa!

      Jäipä katsomatta tuokin telkkariohjelma. Olisi eittämättä kannattanut.

  2. No-niin-terkut täältä Sirkan (toiset sanoo Levin) mökiltä.Ollaan nyt saatu viettää täällä neljä viikkoa ja kaamos mitä ihanin.Tänään käytiin kuvaamassa ja katsomassa aurinkoa tunturissa-kylälle ei näy kuin vasta tammikuulla.Elämä täällä on ihanampaa kuin ikinä etelämpänä.Tietysti täällä syntyneenä se on minulle selvää,mutta myös ”etelän-miehelle” oikeaa elämää.
    En ikinä vaihtaisi pois tätä kotiseutua täältä-tyär voi lähteä Lapista,mutta Lappi ei lähe tyttärestä!
    Vietä ihanaa aikaa tuntureilla ja mie täällä-elämä on!
    Hyvää Itsenäisyyspäivää!

    1. Kiitos Kati, ihanasta viestistä. Varsinkin tuosta ”tyär voi lähteä Lapista,mutta Lappi ei lähe tyttärestä!” 😉 Mie niin ymmärrän tuon, – noin sen varmaan täytyy olla.

      Hyvää itsenäisyyspäivän jatkoa, ja elämää tuntureilla.

Vastaa käyttäjälle ReijaPeruuta vastaus

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.