Matsutake-risotto ja muita sieniherkkuja

Laidunkauden lopettajaiset… ainakin täällä Hangasojan varressa. On palattava etelään, luovuttava kokopäiväisestä ulkonaolosta, metsäretkistä, tuntureiden huiputuksista. Tänään siis viimeiset sienten poiminnat, ja edellisten päivien sato säilöttävä. Vielä yksi sienikastike kokkailtava ruoaksi. 🙂

Kangas- ja haaparouskuista perinteisesti suolasieniä tuli yhteensä peräti kaksi litran purkkia. Niistä saa monen monta sienisalaattia, joulupöytäänkin varmasti. Ja sitten tein purkillisen pikkelsiä. On vuosikausia (-kymmeniä?) siitä kun olen tällaista aiemmin tehnyt, ja vähän mutu-meiningillä tuo purkillinen nyt sitten täyttyi. Kerron sitten joskus, ensi syksynä reseptin, jos onnistui. 😉

Huikean, yli neljän kilon matsutake- eli tuoksuvalmuska saaliin kuivasin. Sienikuivuri on jo monta vuotta ollut täällä möksällä, onneksi. Vaikka vähän noita valmuskoita jo söimmekin, tuli kahdeksan (0,8 l) pakasterasiaa kuivattuja … Wuhuu. Vähänkö hienoa!

Kaksi, aika hyvän tuloksen tuonutta, tuoksuvalmuska-kokeilua on nyt takana: ensinnäkin pieni herkku alkupalaksi, tämähän on ihan selvä lapas (= lappi-tapas)! Se valmistuu viipaloimalla sieni noin ½-1 sentin siivuiksi ja marinoimalla vartin verran öljyn ja soijakastikkeen seoksessa (puolet ja puolet). Sitten paisto kuumalla pannulla voinokareessa. Johan oli mukavan makuinen, ihan uuden makuinen aterian alku. Hyviä olivat tuorekurkun kera.

Ja sitten toinen ruokaisampi tapa tarjota matsutakea. Risotto. Matsutake-risotto. Soveltelin tattirisotosta, jätin sipulit pois, koska matsutake maistukoon!

Matsutake risotto (neljälle)

3 rkl (oliivi)öljyä + 3rkl voita
1 – 2 dl matsutakea kuutioina
3 dl risotto-riisiä
8 – 12 dl nestettä (kanalientä (Puljonki (kanaliemi) tai fondista) ja tilkka vettä ja/tai viiniä)
suolaa
voita
parmesania

Kuullota sienet öljyn ja voin sekoituksessa. Poimi sienet pois, ja lisää öljy-voiseokseen riisi. Kuullota se. Lisää vähitellen nestettä, desi kerrallaan, jotta se ehtii imeytyä riisiin. Lisää suola. Kypsennyksen loppuvaiheessa lisää sienet joukkoon.

Riisin tulee olla al´dente, mihin kuluu noin 20 – 30 minuuttia. Lisää lopuksi muutama ruokalusikallinen voita ja tarjolle laittaessa on hyvä nostaa pöytään hyvää parmesan-raastetta tai lastuja.

Mietimme kovin, millaista viiniä matsutaken kanssa sopisi nauttia; kyselimme neuvoa Saariselän Alkosta, jossa sieniviinisuosituksia ei kovin montaa ollut, mutta uskoimme sitä yhtä ja ostimme pullollisen Chiantia ja sitten kaksistaan pohdimme, josko parfyymiselle, mausteiselle sienelle olisi ”samanlainen” valkkari hyväksi, ja ostimme kaupassa olleen ainoan Gewurztraminerin (Adobe). Niitä sitten rinnakkain testasimme…

Jos risotto on pääruoka tai yksi erillinen väliruoka pitkässä menussa, kuten Italiassa usein on, ei tuo mausteinen valkoviini ole ollenkaan huono vaihtoehto, varsinkaan jos olisi ollut joku Alsacen hyvä tai pitkään lempparinani ollut Mezzacorona, mutta jos risotto on ”lisukeruoka” kuten meillä oli (viikonlopun poronfileiden rippeet) niin kyllä chianti on ehdottomasti parempi vaihtoehto. Entäs mitenhän tuohon sopisi sake? Hmm – pitänee kokeilla joskus.

Eikö muuta kuin tattirallia ja sienien ryöppäystä tänään? – Toki. Olin aamupäivän – taas – kuvailemassa. Kaunispään rinteillä sumu oli kuvauksellinen. Ihan satumetsässä, paljakassa kuljin kameran kanssa. Viikon päästä on kouluviikonloppu, johon maisemakuvat näyttöä varten olisi oltava valmiina.

 

Tunturissa sienien ja kuvien metsästyksessä

Siellähän vois olla vaikka kuinka kauan.

Sanoi Pehtoori, kun palasi metsästä. Ja niin, – olen niin samaa mieltä. Erittäin.

Olimme tänään tunturissa, eri aikaan, yhtä aikaa, erikseen ja koko päivän.

Mie lähdin jo kahdeksan jälkeen, kohti Kaunispään huippua, tiedättehän, näyttökuvia. Maisemasarja vaatii täydennystä. Ja siellä melkein koko kalustoni kanssa tepastelin Kaunispäätä ylös ja alas. Myötä- ja vastamäkeen, eiku -valoon. Makasin rähmälläni rinteessä, koetin varvastella näkötornissa…

Maisemia kuvailin. Ja elokuun lopun aamussa valo oli kaunis. Ja ymmärsin olla kiitollinen mahdollisuudesta olla turvallani rinteessä tiistaiaamuna kello 9.15. Juuri silloin. 😀

Siellähän se aamupäivä vierähti.

Puolelta päivin lähdimme kaksistaan sieneen. Ja wuhuu: satuinpa mahtavalle apajalle. Aika pian oli kori täynnä matsutakea.

WhatsApp Image 2016-08-30 at 13.29.40

Melkein neljä kiloa oli tuota herkkua!

Pehtoori jaksoi vielä lähteä pyörällä metsästämään lisää sieniä kohti Pieravaaraa, mie jäin lähipiiriin kameran kanssa. Samalla kuivuria täyttelin.Toissaöinen pakkanen teki riekonmarjojen lehdistä punaisia, vaivaiskoivuista keltaisia, … värejä on nyt paljon, maaruska kaunis. Koko aurinkoisen (+ 16 C iltapäivällä) päivän jälkeen aika istahtaa yhdessä ruokapöytään. Tässä raaka-aineet kalkkunarullien  (fileille pestoa ja viipele proscituttoa, rullaus, päälle suolaa ja pippuria, paisto voin-oliiviöljyn seoksessa) lisukkeille. Nyt päivän ulkoilun ja liikkumisen jälkeen voipunut olo. Hyvä olo.

MTB, ja matkahaaveiden romahdus

Aamupuuron ääressä, auringon paistaessa, yöpakkasen jo hälvettyä, mittarin näyttäessä monta lämpöastetta mietimme, että mitäs tänään.

MTB-9

Yhdeksän jälkeen starttasimme mökin pihasta kohti Kulmakurua. Siellä on käyty edellisen kerran nuorina ja hyväkuntoisina, – suksilla. Sinne on mökiltä reilusti toistakymmentä kilometriä suuntaansa, joten varasimme reppuun vähän eväitä ja lähdimme polkemaan. Pitkästä aikaa maastopyöräilyä.

Täällä on viikonloppuna ollut kansainväliset, kolmipäiväiset MTB-skabat  ja maastopyöräilijöitä onkin vilahdellut maisemassa ja kylillä koko viikonlopun, ja nyt mekin sitten liityimme maastopyöräilijöiden joukkoon.

Nelostien ylitettyämme lähdimme kohti Vihaisen Seppäsen maata, mutta ennen kuin olimme lähelläkään sitä, oli edessä suo. Ajeltiin, talutettiin. Ja alkoi olla oikeasti lämmin. Yhä ylemmäs noustiin… Saariselän tunturijono alkoi hahmottua oikealla.

MTB-3

Ja aurinko paistoi siniseltä taivaalta. Pienesti muistin, että on maanantai, että lukukauden alku, ja jatkoin polkemista, syvään hengitttämistä, hyvillä mielin jatkoin.

MTB-4

Pääosin moottorikelkkareitin pohjaa etenenimme, ja reilun puolen tunnin päästä ymmärsimme, että Kulmakurulle ei pyörillä mentäisi. Mutta ihan uusissa maisemissa oli mukava kulkea, tunturipuroja (Piispanoja, Kaunispäänoja, joka laskee Tolosjokeen), joissa on paljon vettä, solina kuulostaa hyvälle.

MTB-6

Melkein parituntisen poljimme ennen kuin Saariselän kohdalla palasimme Jäämerentielle.

ssmtb-2016-kulmakuru

Meidän reitti ei ihan ollut tuossa kartassa olevan mukainen. 😀 Ikäänkuin sisäkehällä olimme.

MTB-5

Ruskaa ei vielä kovin paljoa ole, mutta kaunista on silti.

Ja liikkuminen, aika haastavakin, teki hyvää. Mutta ehkäpä huomenna tyydymme taas vain patikoimaan.

MTB-7

Reilun kolmen tunnin pyöräilyn jälkeen mökillä sellaisia kodinhoidollisia, vai pitäisikö sanoa, ”mökinhoidollisia” toimia: pesty pyykkiä, nuohooja kävi, siivoiltiin, hoideltiin viikonlopun sienisaalin säilöntää ja matsutakea kokkailin. Nyt on parikin makoisaa kokeilua takana. Palaan asiaan.

Sitten tuli puhelu, jossa ikäviä uutisia. Ei, ei mitään elämää suurempaa, mutta kyllä harmittaa, ihan hitosti harmittaa.

Minähän olen kertonut, että olemme varanneet matkan. Että pitkästä aikaa olemme vihdoin lähdössä ulkomaille. Kauan haaveena ollut matkakohteen sopiva matkanjärjestäjä valittu, ajankohta soviteltu koulun ja muiden velvotteiden väliin ja matka varattu. On jo ryhdytty perehtymään kohteeseen, jo odottaminen on ollut mukavaa, on houkuteltu naantalilaisia ystäviäkin mukaan, ja tehty varaus aikoja sitten. Japanin 12 päivän kiertomatkan (Tema-matkat) piti alkaa 2.11.

Ja nyt soittivat, että ei ole tarpeeksi osallistujia, joten matkaa EI järjestetä! Auts. Kun on niin odotettu. Niinpä tässä on monta tuntia surffailtu ja etsitty uutta matkaa, mutta eihän mihinkään enää ole tilaa, ei lentoja, ei paikkoja. Ei Madeiralle, ei Japaniin, ei Islantiin,  ei mihinkään, mihin haluttaisiin. … Harmittaa kyllä tosi paljon.

Mutta mökkielämä jatkuu.

Metsäläiset

Siihen ei mene kuin varttitunti, että olen jotensakin eksyksissä.

Aamupäivällä lähdimme metsän kautta kohti Rönkönlampea, sienikorit mukana, pienten kangasrouskujen ja herkkutattien kiilto silmissä. Rönkönlammelle olen kulkenut kesällä kävellen, syksyllä pyörällä, kevättalvella hiihtäen ja olen kulkenut sinne usein, vuosikymmenien aikana todella usein. Yhtä matkaa metsäreitille lähdimme, jossain vaiheessa vähän erkanimme; niinhän se on tehtävä, että koko maaston mahdollinen sienisato saadaan kartoitettua.

Ja jossain vaiheessa vain rupesin miettimään, että missähän mie olen. Lohduttauduin sillä, että tiesin olevani ”latupohjan” = valaistun ladun (Saariselkä – Kiilopää) ja nelostien välissä, joten ihan umpihukassa en ollut. Kangassieniä löytyi, muutama männynherkkutattikin, pari herkkutattia. Jossain välissä soittelimme Pehtoorin kanssa, (Pehtoori kun oli jo siellä Rönkönlammella, eikä minulla sen hetkisessä sijainnissani hajuakaan, missä päin se on), jotta joko palailtais mökille lounasmakkaroille, ja niin päätettiin. Ja kuin ihmeen kaupalla minä olin ensin perillä.

Matsutake Tatti Sienimetsä_-2

Lounastauon jälkeen, sään suosiessa, kun ei satanut, mutta ei todellakaan ollut turhan lämmin (+ 8 C) päätimme lähteä autolla Kutturantien varteen, ja jatkaa sienestystä siellä. Ja taas: varttitunnin jälkeen hoksaan olevani ”jossain”. Mutta nelostien äänet kuuluivat, ainakin aina välillä, joten reippaasti tepastelin pitkin jänkhää.

Ja olipa kyllä kaunis metsä. Aluskasvillisuutta hyvin vähän, lähinnä ”kokolattiamattomaista” pehmeää jäkälää, ei mitään ”vitikkua”, oli hyvä hengittää, liikkua, olla. Metsässä kävely on vaan niin mukavaa. Ja näillä leveysasteilla metsässä on myös rinteitä, ylä- ja alamäkiä, mikä sekin oululaista tietysti viehättää.

Ja juuri kun whatsappailen aamulla lähteneiden mökkivieraiden kanssa, huomaan jalkojeni juuressa matsutake-apajan! Nämä meidän viikonloppuvieraathan ovat sieniasiantuntijoita, ja juuri he opettivat meidät löytämään ja tunnistamaan matsutakeja, ja mehän otimme opista vaarin; löysimme yhteensä pitkästi yli puoli kiloa tätä merkillistä sientä. Kun sen tuoksun on kerran kokenut, sitä ei unohda, eikä sitä voi mihinkään muuhun sotkea.

Matsutake Tatti Sienimetsä_

Mitähän tuolla sienisadolla tekisin? Onko kokemuksia, hyviä matsutake-reseptejä jaossa? Miten sen säilön? Kaksistaan kun emme koko tuota tuoksuvaa, varsin arvokasta valmuskarivistöä aio käyttää. Maksavat tuosta Japanissa 200 – 1000 euroa kilolta, mutta eipä tässä nyt oikein myyntimatkalle viitsisi lähteä. Ajateltiin täällä Hangasojan varressa vielä tovi viivähtää, siitäkin huolimatta, että ystävät aamiaisen jälkeen kohti Oulua lähtivät. Mieluusti olisimme kyllä heidät seuranamme pitäneet.

Onneksi lupailee mukavaa keliä tulevalle viikolle: sienimetsät ja patikkapolut odottavat!

 

 

Juhlapäivä sateisessa Lapissa

Ei aina voi paistaa. Tänään ei voinut.

Emme antaneet lannistaa. Levollisen, pitkähkön aamiaisen jälkeen lähdimme ulos. Vedenpitävää ylle, ja tihkuun. Tänään ei huipulle, kurujen pohjia kävelimme, samalla vähän tatteja metsästimme. Hyvä on luonnossa kulkea. Vaikka sataa.

Lapaslounas täydennettynä – taas – vieraiden tekemällä sienilisukkeella. Kyllä kelpasi.

Tatteja-4

Ja kun kerran jo viime lauantain olimme oppineet, että hyvä (kasvis)lounas on syytä nauttia samppanjan kera, oli sitä tänäänkin tarjolla. Noh, ehkä isompi syy oli hääpäivämme. Kolmaskymmenes kolmas.

Tatteja-2-2

Iltapäivällä satoi jo rankasti, oli syksy. Takkatulen ääressä, kuvia katsellen, päikkäreiden ja saunan myötä oli hyvinkin lauantaiolo. Hyvä olo.

Valmistelin meille sitten ”juhlaillallisen”, sellaisen, joka täällä niin usein, niin monille on tarjottu. Lapakset syötiin siis jo lounaalla, pääruokana oli – mitäpä muuta kuin poronfilettä, muhennettua korvasientä, porkkana- ja lanttunoppaa hunajalla glaseerattuna, paistettua sipulia ja palsternakkaa, ja (uutena) voissa paistettuja, marinoituja avomaankurkkuja. Ja jälkkäriksi leipäjuustopaistosta ja hilloja. Mielettömän yksinkertaista. Mutta siinäpä se.

Ja loppuilta pelaillen. Sybarit-peli oli minusta eilen oikein mukava peli (voitin), mutta tänään en ollutkaan niin varma (hädin tuskin pääsin pluspisteille). Eikä Compatilibilitykään (uusi versio linkin takana) meiltä Pehtoorin kanssa oikein sujunut. Mutta so what? Erinomaisen mukavaa on tällainen leppoisa olo täällä…

 

 

Uusia juttuja

Pohjoiseen-5

Kuinkahan mones kymmenes kerta oli kun tänään huiputettiin Iisakkipää! Sinnehän me useimmiten ystävät ensimmäiselle patikalle täällä viedään. Niin tehtiin tänäänkin. Aurinkoa ja kumpupilviä, kuinka se oli iloinen asia. Ja olihan meille ihan erilainen Iisakkipään kierros kuin koskaan ennen: jos mukana on kasvitieteen proffa ja eläintieteen proffa (emerita/emeritus) niin tuttuakin tutumpi patikkapolku saa ihan uuden tarkastelunäkökulman. Onhan opittu ihan hurjasti tänään. Ja nautittu patikoinnista, ystävyydestä, ruoasta, leppoisasta olosta, viinistä. Viinistä luonnollisesti, onhan meitä illan pöydän ääressä istunut neljä kymmenestä viinikerhomme jäsenestä.

Pohjoiseen-3-2

Ja sieniä! Niitähän on poimittu kuin ohimennen, matsutakea syötiin väliruokana. Ja tekivätpä vieraat ”ohimennen” tattipiirakan (herkkutatteja meidän mökkitontilta), joka kyllä peled-siian kanssa maistui oikein hyvälle. Erinomaiselle.

Pohjoiseen-6

Niin, ja mainitsinhan, että meillä oli ihan huippukeli tänään. Olipa mukava päivä.

Paluu pohjoiseen

Hiphei! Täällä sitä taas ollaan! Lappi kutsui, niin kuin on viimeisen vuoden aikana aika usein tehnyt. Periaatteessa yksi viikko kuukaudesta on mökkimaisemissa vietetty. Nyt oli hyvä välämä tänne tulla. Ruskaretken aika. Sieniretken aika. Kuvausretken aika. Pitkien yöunien aika. Ystävien aika. Kaksinolon aika.

Viime kerran kokemus myöhään lähtemisen vaikutuksesta matkan teon nihkeyteen oli yksi syy sille, että olimme päättäneet lähteä ajoissa. Aamuviiden jälkeen olinkin jo hereillä, ja seitsemän jälkeen oltiin tienpäällä. Hyvä oli ajella, ei enää pohjoisen teillä asuntoautoja, eikä muuta kesälomaliikennettä. Kemin jälkeen pitkiä pätkiä sai ajella ihan tyhjillä teillä.

Pieni odottamaton stoppi tuli Käyrämön jälkeen, ennen Tiaista. Olipa malmirekan peräkärry mennyt linkkuun, ja osa siitä ojanpenkalla. Siispä tie poikki. Eipä meillä onneksi hoppu, eikä tuossa mennyt kuin reilu vartti, korkeintaan puoli tuntia.

Pohjoiseen

Se mikä näkyy tässä kuvassakin, ja mitä matkalla ihmettelimme, oli nuo aurauskepit. Ne oli jo paikallaan. Nytkö jo? Rovaniemeltä mökille asti. Joko on talvi niin lähellä, että aurauskepit on laitettu paikalleen. No on täällä jo aika viileää (+12 C) ja syksyistä.

Hassusti tuntui mökille tultua, että tämä oli ´paluu´, eikä käymään tuleminen. Olemme palanneet tuntureiden kupeeseen, pohjoisen rauhaan.

Olimme sopivasti myöhäisen lounaan aikaan perillä, ei muuta kuin notskiin tulet, ja tulojärjestelyt. Ja sitten metsään pieni retki. Onhan siellä sieniä, paljon. Kangassieniä ja punikkitatteja ainakin. Eikä ihme, sieniähän nousee sateella. Koko iltapäivän on tihuuttanut, ei pahasti, mutta kuitenkin. Silti ruskan värit jo näkyvät. Koivut ovat keltaisia, maaruskaakin vähäsen.

Pehtoori lämmitti rantasaunan, mie vähän tein ruokaa, tai noh, sulattelin sitä porolasagnea ja sen sellaista.

Pöytä on katettu neljälle.

Pohjoiseen-2

Saamme tänne ystäviä, ensikertalaisia meidän möksällä, eivätkä paljon ole Lapissakaan käyneet.