Citybreakilta kotiuduin

Kotiin palattua, illan lempeässä valossa, huomaan, että molemmat vanhemmat omenapuut ovat kukassa. Ihana. Ja Pehtoori on viimeiseen kukattomaan penkkiin hakenut runkoruusuja. Kotiin on hyvä tulla, ja tuntuu kuin olisin ollut kauemminkin pois, kauempana kuin Helsingissa vajaa kolme vuorokautta.

[klikkaa ihmeessä isommaksi]

1-4

Oli kyllä mitä mainioimmat kelit kaupunkilomaselle, aurinkoa, tuulta, lämmintä, ei hiostavaa. Paitsi juuri ennen kuin olin vähän vauhdilla lähdössä lentokenttäjunalle… ilma tuntui hiostavalle, ja halusin ehtiä ajoissa kentälle, joten aika hopusti parin päivän aikana painavammaksi käyneen kapsäkkini kanssa junalle askelsin, alkoi olla jo vähän painostavaa. Pasilassa jo satoi. Reilusti.

Säätiedotuksessa uhkailtu ukkonen oli siis jo tulossa, mutta ehdinpäs alta pois. Se kyllä vaikutti matkaseeni kuitenkin: Oulun kone lähti melkein tunnin myöhässä koskapa lentokapteeni tuli edelliseltä lennolta Helsinkiin myöhässä: ei ollut päässyt ajoissa laskeutumaan ukkosrintaman vuoksi. Mutta samapa tuo minulle, tunti sinne tänne, kun ei kerran ollut mitään erityistä, mihin olisi pitänyt ehtiä.

1

Ja sainpahan lentokentällä istuskella, lepuutella jalkoja, lukea ostamaani naistenlehteä (tuo on kyllä merkillinen sana). Jalat olivat todella jo lopen uupuneet. Päivä kului kävellessä, kuin parhaallakin kaupunkilomaturistilla. Eikä valitettavasti ollut mitkään patikkapopot jalassa.

Aamulla kävin taas saattelemassa tyttären työmatkalleen, ennen seitsemää jo oltiin Hakaniemen torilla, minä jäin kahville ja croissantille. Nyt kun olen tässä pikaisesti katsellut kuvamatkani kuvia (saldo 600 kuvaa, joista parisataa tyttärestä) niin olenpa havainnut, että olen ihan ekspertti ottamaan kuvia, joissa kuvauskohteen takana on joku tolppa, pylväs, seinän raja, joku mitä ei saisi olla!!

Henkilö miljöössään

Jokaisesta kohteesta on about 10 – 20 kuvaa, ja aina kun kuva on töistä, kotoa, kaupungilta, ja se on sarjan paras ilmeeltään, kerronnaltaan, sommittelultaan ja valoltaan, niin sitten siellä on TAAS tolppa!

No kun tyär oli humahtanut kohti Alma Mediaa ja Kauppalehden digiosastoa, minulla oli vielä ”oma päivä”. Kävelin kameran kanssa varmasti toistakymmentä kilometriä. Kävinpä jopa Kauppatorin rannassa olevassa Maailmanpyörässä, ajatuksena ottaa ”ilmakuvia” Helsingistä, ainoa vaan, etten jotenkin etukäteen ymmärtänyt, että vempaimen hyttien siniset lasit tulisivat tuottamaan ongelmia kuvanmuokkauksessa.

Ylhäältä kuitenkin näin, että Uspenskin katedraali on auki! Kuinka usein olen sinne käynyt yrittämässä. Eräälläkin arkistoeksursio- yms. retkellä sinne on pyritty; tänään pääsin.

1-2

Itsekseen kulkeminen, puiston penkille istahtaminen, ihmisten tarkkailu, ratikkapysäkillä juttujen kuunteleminen, tuokioiden kuvaaminen, Kluuvikadun Fazerin miljöössä viihtyminen, … matkan jatkaminen.

Oli minulla mukava pikku reissu.

Päivä yksin ja ilta tyttären kanssa

Kun tytär aamukuudelta TULI kuntosalilta, katsoin minäkin parhaaksi nousta ylös. Jo eilen lapsi lupautui äidilleen malliksi koulun etätehtävää varten, ja sovittiin, että aloitellaan kuvaussessiot heti aamulla, ennen töihin menoa.

Tehtävänanto kun kuului ”kuvaa henkilö omassa miljöössään”. Viiden kuvan sarjan kautta olisi saatava kuvattavan personoa esiin. Kuntosalille en kuitenkaan lähtenyt treeniään kuvaamaan, mutta työmatkalle saattelin.

1-5

Hakaniemi nyt kun on hänen miljöönsä ihan selkeästi. Jäin sitten torille aamukahville ja croissantille, olipa ihana istuskella ja katsella kun väki rientää töihin, eläkeläiset ja ukkoköörit torille. Aivan erilailla  vireää kuin viime viikolla Oulun toriaamussa. Aurinko paistoi, kesäaamussa kaupungissakin on hieno tunnelma.

1

Jatkoin lenkkiä, kiertelin rannoilla, kuvailin.

1-2

Palailin takaisin tyttären asunnolle lähteäkseni kymmeneltä vähän siistiytyneenä keskustaan. Ykkösjuttuna edelleen liikkuminen ja kuvaaminen. Pöytäliinaa meidän isolle pöydälle etsin, itselleni kesäsandaaleita – kumpiakaan ei löytynyt. Kuvia sentään satoja.

1-8

Neljän jälkeen kävelin Alma-talolle. Henkilökuvaus jatkui: tytär työpaikallaan. Ja sitten lähdimme kohti Kaartinkaupunkia, matkalla syömään kävimme ’yhillä’; panimo Brasserien sisäpihalla. Kaikki muut näyttivät testaavan talon omia oluita yms. ja vain meillä oli pienet lasilliset cavaa. Se riittti oikein hyvin. Oli vaan niin mieluisaa istua auringossa, päivitellä vielä kuulumisia, tuntoja, suunnitelmia kertoilla puolin ja toisin.

Jatkoimme matkaa, ravintola, jonka olin valinnut ruokapaikaksi (Toca), ei ollut vielä(kään) auki, joten oli puoli tuntia tapettava aikaa. Vanha kauppahalli oli tyttärelle käymätön paikka (paitsi joskus lapsena on sinne raahattu) ja nyt katsoin velvollisuudekseni viedä tämmöisenkin kulttuurin äärelle.

Puolikuudelta Toca avautui. Illastimme. Ruoka oli hyvää.

1-6

Ei suurenmoista, eikä tuonne tule uudestaan mentyä, mutta hyvää.

1-7

Eniten häiritsi se, että väkeä oli vähän, melkein kuin oululaisessa ravintolassa arki-iltana… Mutta riittihän meillä vielä juttua.

Luulenpa, että tämä(kään) ei ole ihan itsestäänselvä asia: että aikuiset lapset antavat vanhempiensa, tyttäret äitiensä, tulla elämäänsä, arkeensa, noin vain. Ja että se on helppo jakaa… Ehkä tässäkin Siperia, tai siis Meksiko, teki tehtävänsä, opetti arvostamaan tällaista, hoksaamaan, ettei ole itsenstäänselvää tavata säännöllisesti; puolin ja toisin tämmöinen tuntuu luonnolliselle, oikein hyvälle.

Käveltiin lämpimässä illassa Unioninkadulta takaisin Vetehisenkujalle. Vielä muutama potrettikuva, ja sitten päivä koettu. Hyvä päivä.