Vaikeaa on vieraiden kuvaaminen

Kesäaamuina on hyvä herätä ajoissa, niin kuin nyt vaikka viideltä.

Ennen torille lähtöä ehtii tehdä monenmoista välttääkseen lenkille lähdin. Minä ehdin, eikä lenkkiä sitten tarvinnut tehdä.

Kun sitten lähdin liikkeelle varasin aikaa viettääkseni tovin torilla, kuvatakseni. Ajattelin, että kuvasarjani ”Suomalaisuus”, etätehtävä kouluun, voisi täydentyä torilla, ehkä voisin tehdä koko sarjan siellä? – Mutta enhän minä uskalla ihmisiä, vieraita ihmisiä, kuvata – noin vaan. En osaa, en uskalla. Mutta kuitenkin kameran (ja kännykän) kanssa istahdin torikahvilaan, nauttimaan lämmöstä, katselemaan vieraiden ihmisten kulkemista, kulkemista – ohi.

Mielessäni kuulen open sanovan ”menkää lähelle, tilanteet tulevat”. Enkä uskalla mennä. Lähden ja teen ostokset torilla ja hallissa, lähden kohti palvelutaloa, ja Toripolliisiin kupeessa näen vanhan miehen, liki hampaattoman, jäänsiniseni kauniine silmineen, tekemässä vihtoja. Tavattoman hienosti häneltä homma luonnistaa. Kysyn, saanko kuvata?

Juhannustarina

– Saathan sie. Ei tämä tästä kummene. Ei parane, ei huonone, vaikka kuvaatki.
– Mie ostan vihtaparin, jos näytätte, miten oikea sidos koivuvittaksesta tehhään.
– Mistäs, tyttö, olet … ko puhut sie ja mie?
– Mie olen syntyny Oulusa, mutta äiti on Karjalan evakkoja, ja sitten mie olen tuolla Kemi- ja Torniojokivarresa liikkunu nii paljo, jotta on jäänyt tuo ´mie´. Mistäs te olette kotoisin, Oulun torille tullut?
– Ylitorniolta. Nämä lehdekset on Aavasaksalta haettu. Näien kansa mie kiertelen toreilla. Ovat isoja, hyviä —

Juhannustarina-3

Ostan vihtaparin kympillä, ostan vaikken kaupungissa edes tykkää saunoa. Saunominen kuuluu Hangasojalle, tunturipuron varteen. Mutta vihta tuoksuu ihanalle, kesälle, juhannukselle. Ja se on kaunis, käsityötä.

Ja sitten, kuitenkin. Rohkenen toiseenkin uudenlaiseen kuvaamiseen tänään. 1- ja 3-vuotiaat veljekset kävivät tänään kuvattavani. Tänään tuntui että kuvaamisella ja kuvilla on oikeasti jotain merkitystä. Jotain elämää suurempaa tarkoitusta. Olin iloinen, että osasin kuvat ottaa.

Nuoripari Aapelin kanssa olivat tänään illalla syömässä, tänäänkin. Siitäkin iloinen.

Huomenna tulee tyär. Juhla ja juhannus on!

 

 

Ruoka-asioita

Luokkakokous, kapituli, lasten tulo kotikotiin juhannukseksi (Juniori sanoi tänään: ”Meidän jääkaappi on järjestetty siten, että me vietetään juhannuksena täällä (siis kotikotona) aika paljon aikaa, ainakin ruoka-ajat.” No sehän sopii erinomaisen hyvin), mökiltä paluun jälkeistä touhuamista, ja helpotusta yhden taas kerran unohtamani asian suhteen. Tai siis etten sittenkään ollut unohtanut. Ompelija, pankki, apteekki, posti.

Juniori ja Apsu olivat tänään(kin) syömässä ja samalla sain malleja yhtä etätehtävääni varten. Se on vaatinut aika paljon hankintoja, joita tein niitäkin tänään. Mökillä otettu Miljöö-kuvasarja (Tuulentuvasta) alkaa olla muokattuna.

[kuvat kannattaa klikata isommiksi]

1-23

Jotta olenpahan saanut oikein sydämeni kyllyydestä suorittaa.

Juhannuksena meillä mennään kovin perinteisin sapuskoin, burrata lienee ainoa tulokas pöydässämme. Laitan ohjeen ja kuvan kunhan olemme nauttineet. Joten nyt ei Tuulestatemmatusta löydy vinkkejä, ei ainakaan uusia, juhannusjuhlaan.

Tässä muutama linkki vanhoihin postauksiin:

Juhannusruokaa

Mökkiruokaa ja -viinejä

Juhannustanssipaikan voisin vinkata. Sinne on tosin matkaa … Satuimmepa nimittäin viime viikolla matkalla pohjoiseen käymään – ensimmäistä kertaa ikinä – Porttikoskella. Se on Kitisen mutka, noin 15 km Sodankylästä etelään, vajaan kilometrin Jäämerentieltä metsäautotietä itään.

Siellä on järjestetty tukkilaiskisoja vielä 1980-luvullakin [hurjan näköistä touhua, ilman kypäriä ja mitään muitakaan suojia] ja juhannustanssit ainakin puolenvuosisadan ajan. Ja myös  elokuvajuhlien aikana siellä on kuulemma tanssit. Komea paikka. Lava ihan tavallisen näköinen, mutta se koski!

1-27

1-26

1-25

Ohi on ajettu kymmeniä, satoja kertoja. Toistekin varmasti pysähdytään. Ruska-aikaan voi olla komeat näkymät.

Paluu pohjoisesta

Mikä on ensimmäinen juttu kun ajaa mökiltä kotiin, ja kotipihalle tultua avaa auton oven?  – Tuoksu ja ”ilmanala”! Tuoksuu syreenit, tuoksuu ruusut. Ilmanala on kosteahko, ei ainakaan mäntykankaan, vaivaiskoivujen tontin tuoksu. Ja taas tämä vehreys ja vihreys. Ja kukkien kukoistus.

Juniori oli ollut oikein reipas, – alkaa poika oppia 😉 – ja piha ja puutarha, kukkapenkit ja yrttimaa oikein hyvässä kunnossa, varjeltuna rankkasateilta ja kuivuudelta. Ja sisällä tilavaa ja valoisaa, – niin ja siistiä (on vaan niin hienoa, että on luottoihminen, joka meillä käy siivoamassa kun me siivoamme mökillä, kiitos S.).

Mökiltä Vuotsoon asti ei ollut kuin yksi vastaantulija. Yksi. Ja matkaa on kuitenkin parikymmentä minuuttia. Tosin olimme liikkeellä aika aikaisin (lähdimme jo ennen kahdeksaa), mutta silti.

Tänään ei möksällä nautittu mitään pitkiä, ”ranskalaisia” aamiaisia, cafe-au-lait ja croissant, puuro ja smoothiet olivat joinakin aamuina kahden hengen kattauksessa, mutta eivät tänään.

1-3

Noh, Sodankylän jälkeen liikenne olikin liki vilkasta. Nopeasti taittui matka puoliksi ajaen (Pehtoori Rolloon, minä sen jälkeen), vähän tiedottajahommia välillä duunaillen, surffaillen. Mitä ennen tein pitkillä automatkoilla? – Kudoin, luin, mietin, suunnittelin. Nykyisin surffailen, kuvailen.

Louessa äkkijarrutus: tupasvillapelto käytävä kuvaamassa.  (Klikkaa kuvat isommiksi)

Tupasvillat

Kulleroitakin toki oli vielä matkalla…

1-10

Viikossa koiranputket ovat vieneet tilaa keltaisilta…

1-8

Ai, niin kotona – eilistä korvasienisaalista ryöpätessä – Aapeli tuli käymään. Toki vanhempansakin. Äitini sanoi minulle tänään hänelle soittaessani, että hänen mielestään olimme olleet kolme viikkoa mökillä, ei se kyllä minusta niin tuntunut. Paitsi että tuntui etten ollut nähnyt Aapelia kolmeen viikkoon. Että pientä voi olla ikävä, ja että pieni voi viikossa kasvaa. 😉 Noh, me Apsun kanssa puhaltelimme saippuakuplia ja kävimme katsomassa KAIKKI mummilan lamput, joten viikon ero ei enää tunnu missään.

On vuoden valoisin päivä, Hangasojalla aurinko ei laske, Oulussa sentään pariksi tunniksi. Kohti city-juhannusta, josta juhlan tekevät lapset, Juniori perheineen tietty. Eihän me muuten olisi palattu …

Kilpailuja ja haasteita

Tämä viikko alkoi sitten niin, että hain vartti sen jälkeen kun Saariselän Alko oli avannut ovensa, pullollisen Koskenkorvaa. Oli vaan sen tarve. Tarpeeseen tuli, vaikkei sitä vieläkään ole korkattu. – Mitä ihmettä? Kerron sunnuntaina tai ensi viikolla, kunhan saan muut palikat kohdalleen. 😀

Viikonloppuna, tai tarkemmin ottaen juhannasaattoiltana, on sitten myös arvonnan aika: siihen on siis vielä aikaa osallistua. Tällä hetkellä osallistujia on 18 ja arvaukset vaihtelevat 2,8 ja 14,1 kg:n välillä. Muutama arvaus on  ”oikea” (eli plus miinus 300 g korillisen painosta) ja ne pääsevät mukaan arvontaan. Rohkeasti mukaan arvaamaan.

BTW: kävimme tänään poimimassa TOISEN melkein yhtä painavan korillisen. Ah, onnea. Nyt on perheen ja kalaasi- ja mökkivieraiden herkkua yllin kyllin.  Kuvan sienikorista voisin laittaa kuvahaastesivulleni, jossa kesäkuun aiheena on ”Parasta kesässä”. Siellä on nyt jo muutamia kolmen kuvan sarjoja. Käykäähän kurkkaamassa ja kommentoimassa, ja lähettämässä omat kuvanne mukaan.

Arvonnoista ja kilpailuista puheenollen olen tänäkin kesänä aikeissa järjestää ”kesäkuvakisani”. Nyt jo viides. Mihinhän ajelin, mihin suuntaisin kuvailemaan? Ehdotuksia?

Tänään Hangasojan varressa oli aika kylmä ja pitkälle iltapäivään satoi. Itseasiassa sateeessa sieneen lähdimme; kolmituntisen metsäretken lopulla jo paistoi.

Hangasojan varrella

Aika maanläheistä on siis tänään ollut täällä touhuaminen.

Tämmöisiin törmäsin kun puron rannalla makroilin. Mitähän nuo vaaleanpunaiset, kakunkoristeilta näyttävät ovat? En ole ennen hoksinut.

Hangasojan varrella-5

Puolukkakin jo kukkii… Lapin kesä, tiedättehän.

Hangasojan varrella-2

 

 

Kelejä pidellessä

Apaattista, hyytävän kylmää, ja taukoamatonta vesisadetta.

Onkin tässä pari päivää saatu leuhkia upealla Lapin kesällä, – nyt ei ole enää leuhkimista. Kun jo aamulla herätessä näytti, että tarpominen tunturissa, korvasienten saalistus, gastronomiset kokeilut, luontokuvaamisen loputon riemu tai ylipäätään minkäänmallinen maisemasta nauttiminen eivät tulisi olemaan päivän ykkösjuttu, ryhdyimme epäpyhään pyhäpäivän viettoon: minä siivoamaan ja Pehtoori puiden pilkkomiseen.

Myötätuulen vuosisiivous (pl. ikkunanpesu) tuli tänään tehtyä. Hyvällehän se tuntuu tehdä puhdasta jälkeä. Nyt täällä tuoksuu puhtaalle, raikkaalle. Ja tuulenkaadoista on taas saatu ilmaista polttopuuta liiteriin kuivumaan.

Kuten meillä täällä tapana on, käymme mökkireissun aikana yhden kerran ulkona, kylillä syömässä. Tänään oli sitten sen tavan vuoro. Eihän nyt, tähän aikaan vuodesta kovin montaa ravintolaa Saariselällä ole auki, eikä me nyt kummoisia oltu vaillakaan, mutta pizzaa teki mieli (kesälomameininki?). Sitäpä oli tarjolla parissakin ns. paremmassa ravintolassa (Tunturihotellin Pirtti ja Lumi). Lumi-ravintolan sivulla lukee näin:

Ei ole tuulesta temmattua: NELJÄN TUULEN PIZZAT saapuneet meille. Pizzauunit hehkuvat kuumana lounasaikaan klo 12 – 17.

Ja vielä koskapa Lumi-ravintolan pizzojen nimet olivat linjassa meidän mökkiasumisen kanssa, valitsimme sen. Luonnollisesti.

”Neljän tuulen pizzoista” (= Kevättuuli, Kesätuuli ja Syystuuli ja sitten vielä Omatuuli) valitsimme ”Omattuulet” ja oikein kelpoja olivat.

DSC_0487

Tänään oli sitten se hetki, että Pehtoori sai/joutui olemaan mallinani: ”Mitäpä sitä ei vaimon harrastuksen vuoksi tekisi?” -tupinaa kuului samalla kun mies takkatulen ääressä joi olutta.

Nyt sade on jo tauonnut, lämpö ulkona ei ole laskenut enää alle alemmas kuin + 7 C-astetta ja elämme toivossa, että huomenna pääsemme tunturiin ja metsään – muutakin kuin hyötyliikkumaan lähdemme.

Patikkakausi avattu

Hiljalleen alkaa työleirin hommat olla tehtynä, toki niitä riitti tällekin päivälle, mutta mikään ei enää pitänyt meitä pois tunturista – patikoimaan oli jo päästävä. Ennen puoltapäivää oli tilanne otollinen lähteä. Aloitimme helpolla; halusin vain takuuvarman näköalan korkealta. Siis Kiilopäätä (438 mpy) kohti. Helposti meni, ehkä silläkin, että otin liki 100 kuvaa matkalla ylös ja alas, oli syynsä helppouden tunteeseen. Aina huilailin välillä kun kuvailin.

Sää mitä mainioin: Koilliskairassa on paistanut tai ollut puolipilvistä koko päivän.

Pilvipoutaa Koilliskairassa_-2

Kun nousee tarpeeksi korkealle ei ole itikan itikkaa. On vain leppeä tuulenvire. Ihana ulkonaolemisen riemu.

Pilvipoutaa Koilliskairassa_-3-2

Aika paljon oli patikoijia, perheitä, lapsiakin, saksalaisia, muitakin ulkomaalaisia, Kiilopään rinteillä. Toki se on yksi suosituimmista kohteista täällä.

Pilvipoutaa Koilliskairassa_-11

Pilvipoutaa Koilliskairassa_-15

Palattua pihapiirissä vielä mäntyjen istutusta, moottorisahailua, notskimakkaraa, kuvia (= etätehtävien tekoa), nuorison kanssa viesteilyä, kunnes oli aika aloittaa pikkujuhannuksen vietto. Koko viikko on tullut polteltua pientä kokkoa, pihalta ainakin kymmenen kottikärryllistä risuja, oksia, lehtiä, tuulenkaatojen pätkiä etc. mutta nyt kokon lisäksi juhannusjuomaa. Sodankylän Alkosta ostimme tullessa pullollisen Freixentin Ice Cavaa, ja tänään oli aika se poksauttaa. Hyväähän se tuollainen puolikuiva kuohuva juoma on, tosin ei se mitään suurensuurta makunautintoa tarjonnut.

Nämä ”ice”-cavat, -samppanjat, -proseccot ovat nyt kovasti ´in´. Jo viime kesänä testasimme Mötikän (Moet & Chandon) Ice Champagnen. Nämä kuuluu tarjoilla jäiden kanssa, ei-flute-tms.-kapeista-kuohuviinilaseista, vaan valkoviini- tai isoista samppanjalaseista. Tähän Freixenettiin olisin laittanut mansikoita (vaikka pakasteesta) ja mintun- tai sitruunamelissan lehtiä, jos sellaisia täällä Koilliskairassa olisi ollut tarjolla. Ei ollut, mutta niiden kanssa tästä saisi varmasti mukavan kesäjuoman lämpimiin iltapäiviin, aperitiiviksi, tai ihan vaan hellejuomaksi, jos sellainen tälle kesälle kohdalle sattuu.

Pilvipoutaa Koilliskairassa_-14

Eurooppalaisen tuulahduksen jälkeen ruoaksi aito lappilaista safkaa: puikulaperunoita ja savurautua. Ei tämä elo ja olo tästä paljon parane.

Hiljalleen Lapissa

Sade on tauonnut. On ihan hiljaista. Tekisi mieli mennä unosille, mutta jos nyt (klo 18.20) menen, niin koko yönä en nuku kunnolla.

Ihan aamulla oli vielä kaunista, ei aurinkoista, eikä kesäistä, mutta levollista. Pian alkoi kuitenkin ripsiä, emme antaneet sen häiritä, vaan lähdimme metsään. Metsä on hyväksi, – se on muotiakin. Mutta ei me muodin vuoksi, vaan korvasienten, liikkumisen, hengittämisen. Kutturantien varressa, Rönkönlammen suunnassa ja Aholammen takamaastossa kävimme tepastelemassa. Ja sitten jo satoikin oikeasti.

Satuttiin poroaitaukselle. Että voi räkkäaikainen poro olla ruma! Sitä paitsi ne ovat liikenteessä vaarallisia: poukkoilevat itikoita pakoon, varomatta, ymmärtämättä mistään mitään…

Mökillä_-3-2

Lihansyöjäkasvikin sattui  kohdalle: siniyökönlehti ei kyllä ole kovin pelottava ”sukumäärityksestään” huolimatta.

Mökillä_-17

Aholammella on kämppä, jossa järjestetään tilauksesta illanviettoja, etc. Nyt oli kiinni. Karun näköistä oli.

Mökillä_-4-2

Hyvällä tavalla karun näköistä.

Mökillä_-5-2

Pehtoori kävi taas kirkolla (Ivalossa) täydentämässä maalivarantoja, ja minä maalailin. Puolen päivän jälkeen oli pilvipoutaa, ja lämmintä. Ja eläimiä. Pieniä, iniseviä eläimiä. Mutta kyllä me mahduimme yhtä aikaa sokkelin juureen ja notskipaikalle.

Ja minulla mökin pihapiirin maisemointiprojekti jatkuu. Veinpä maisemoinnin niin pitkälle, että maalasin meidän pihaharjatkin. Nyt on lakunväriset harjat molempien mökkien uusilla harmaaksi maalatuilla terasseilla. Pienestä se on kuulkaa mökkieläjän, virattoman, liki toimettoman riemu revittävä. Arjen estetiikkaa, – väittäisin.

Nyt odotellaan pilvien poistumista, eilisen illan kaltaista kaunista iltavaloa. Allaoleva kuva otettu eilen noin kymmenen aikoihin iltasella. Illan valo on lempeä.

[klikkaa isommaksi – näet valon]

Mökillä_-15

Tuossa naapuripitäjässä, Sodankylässä, (mehän ollaan juuri ja juuri Inarin puolella) on menossa elokuvafestivaalit. Siellä oli eilen ollut dokkariensi-ilta Peter von Baghin elämästä ja lainaus Baghilta:

Menneisyys on keskellämme kaiken aikaa. Ja me… olemme kaiken aikaa matkalla menneisyyteen.

Voisin laittaa tuon sähköpostini allekirjoitukseen, ottaa sieltä pois sen (jo vuosikymmenen olleen) Juicen ”täytyyhän ihmisen aikaansa seurata” -aforismin. Tuo Baghin lausahdus kuvaisi elämäntilannettani paremmin kuin Juicen runo. Kai.

Sodankylästä puheenollen: tiesittekö, että se on pinta-alaltaan niin suuri, että KAIKKI maailman ihmiset mahtuisivat sinne. Kaikki, ja jokaisella olisi puoli neliömetriä tilaa. Onhan tästä ollut puhetta: laaja Lapinmaa. Oikeasti se on laaja.