Showing: 1 - 1 of 1 RESULTS
Niitä näitä

Ajatuksia menneessä, tulevassa

Maantie vaatii kulkemaan, … tai vaikka lentäen olisi päästävä liikkeelle. Matkakuume on niin kova, että ihan vähältä piti, että lähdin Stockalle Hulluille päiville jonottamaan lentolippuja Roomaan. Tai Amsterdamiin. En lähtenyt.

Lähdin kävelemään hautausmaalle, käymään kaupassa ja päätin tänäänkin tehdä italialaista ruokaa. Aapeli vanhempineen tuli syömään, joten oli hyvä syy kokkailla monta tuntia. Matkakuumeen lieventämiseksi ja nostamiseksi (?) olen myös katsellut vanhoja reissukuvia. Omia, aika mittavia matkasivustojani. Samalla vähän harkinnut, että ne tuolta poistaisin. Ehkä.

Samalla myös mietin, että olisi aika ryhtyä kokoamaan hautausmaakirjaani. Mutta pian ajatukset taas matkoissa… lähdössä, lähdöissä.

Sitten oli muutaman klikkauksen päässä, että varasin matkan Islantiin. Se on yksi niistä harvoista Euroopan maista, joissa en ole käynyt. Maan ruokakulttuuri (hainevät?) tai historia (viikingit?) eivät ehkä ole se, joka eniten kiinnostaisi, vaan luonto. Arvelen, että siellä olisi paljon kuvattavaa.

Ja edelleen se matka Japaniin syksyllä on ykköstoiveeni, – matkojen suhteen.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Tulevalla viikolla kuvaushaaste on helpompi, tai ainakin selkeämpi, kuin menneellä viikolla: uusi kuvahaaste on ´metalli´.