Kuukausi: helmikuu 2016

Kirja taputeltu painokuntoon!

Nyt on minun osaltani yksi palanen maailmanhistoriaa tai ehkä paremminkin pieni pala Lapin historiaa siinä vaiheessa valmis – tai ”taputeltu” kuten uudehko muotisana kuuluisi – että minä en tee sille enää muuta kuin markkinoin.

Olen kuurnannut 250-sivuisen opuksen vedokset, korjannut paljon ja olen ihan varma, että siellä olisi ihan ”teknistäkin” korjaamista vielä, mutta minä en enää halua, enkä ehdi. Ei pysty. Kirja lähtee tämän jälkeen pikaisesti taittajalta painoon, ja tarkoitus on, että kirja on kolmen viikon päästä valmis, julkkarit Kultamuseolla 26.3. klo 14, mikä kutsuna ilmoitettakoon. Se on sitte siinä.

Nykytekniikalla nämä kirjojen painatusprojektit ovat niin paljon kätevämpiä, ja myös halvempia kuin silloin kun minä niitä opettelin työkseni tekemään. Sattuipa noviisille yksi mieletön kommelluskin, jonka osa teistä ehkä muistaakin, mutta ne jotka eivät muista tai eivät silloin, kun tästä kirjoitin, vielä Tuulestatemmattuja tosia tarinoitani lukeneet, niin käykääpäs lukemassa. KLIKS

Kulta-Jaskan mökki

 

Laanilan historiassa on juttua tuosta mökistä. Tai tarkemmin ottaen sen asukista. Kulta-Jaskastakin olen kertonut aiemmin: hän asui 30 vuotta tuossa. Uudessa kirjassa hänestä kerrotaan paljon lisää. Palaan tähän vielä, nyt olen vain helpottunut. Lehdistötiedotteen voisin ehkä vielä huomenna tehdä, ja sitten palkitsen itseni.

Lähden ulos aurinkoon kuvailemaan! Varjoja ja valoa. Olemaan ulkona kauan. Ja ostamaan itselleni palkinnon. Tai ehkä kaksikin. Because I am worth it!

Mennyt järjestykseen

Minä haluan kehittyä museoksi,
se on suurenmoinen rakennus
sisäänkäynteineen ja lukemattomine huoneineen,
joissa aina riittää järjestämistä ja
luetteloimista.

Pentti Saarikoski, ”Onnen aika” 

Näin luki yhdessä niistä monista kymmenistä onnittelukorteista, joita väitöspäivänäni sain. Juuri tämä kortti, jonka antoivat kaksi keskikoulukaveriani (A. ja S.), oli tänään yksi niistä, joka kolahti ihan erityisesti, kun jatkoin kirjahyllyjen, mappien ja koteloiden perkaamista, järjestämistä ja läpikäyntiä.

En ole ihan varma, onko tämä menneisyyteni läpikäyminen välttämättä, juuri nyt, oikein hyväksi, mutta kun kerran olen alkanut tähän, niin sitten mennään katkeraan loppuun asti.

Ei vaiskaan, ei tämä – ainakaan vielä – ole ollut kovin katkeraa. Kyyneleitä olen silmäkulmistani pyyhkinyt, olen itselleni ollut vihainen, ja monta kertaa hämmästynyt, ”että tuollaistakin”.

Mutta juuri tuo Saarikosken runon pätkä sopii tähän meneillä olevaan puuhaan. Minä todella haluan luetteloida ja järjestää menneisyyttäni, tai siitä jääneitä jälkiä; kortteja, kirjeitä, kuvia. Ja niitä on tallella vieläkin (monien edeltävien seulontakertojen jälkeenkin) paljon. Ja joka kerta näitä aarteitani katson eri näkökulmasta, eri tunnoin, oma elämäntilanne uusia tulokulmia tuoden.

1-7

Siksi on tärkeää miettiä – taas kerran – mitä säilytän, mitä hävitän. Olenhan jo kertonut tästä ”sukurasitteesta” säilytellä kaikkea vanhaa. Toisaalta olen aika napakka siivoilemaan nurkista kaikkea ylimääräistä.

Olisipa mukava tietää, miten muilla? Onko sinulla tallessa kaikki vanhat valokuvat, saamasi joulukortit, rakkauskirjeet, elokuvalippujen kannat, menut, päiväkirjat? Aiotko joskus ”tehdä” niillä jotain?

Minulla on iso mapillinen menuita, joita olen meillä tarjonnut. Niitä lappusista en luovu. Enkä luovu lasten tekemistä korteista (joissa äiti melkein aina on auton ratissa tai laittamassa ruokaa?).  Yhdestäkään valokuvasta en luovu.

1-8

Oletkos sinä luopunut? Haluaisitko luopua?

~~~~~~~~~~~~~~

Nyt kun meillä on taas aurinko, on meillä varjojakin. Ensi viikolla kuvataan varjoja/varjoa. Ja saatesanoissa lukee ”tee siitä iso”. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.

Lauantai liikkuen ja herkutellen

Aktiivisuusmittari ranteessa näyttää 140 %. Hieman kummeksun, että noinko olen ollut toimelias tänään, vaikka tuntuu, etten ole oikein mitään ehtinyt.

Hyvä on, kävelimme iltapäivällä kaupunkiin, Cantinaan, pizzalle. Tuleehan siitä liikkumista ja askelia. Ja pizzasta hyvä ja kylläinen olo. Hyvästä pizzasta hyvä olo. Ja kävelemisestä, ja leppoisasta lauantaista, helmikuun hiipumisesta.

Cantinan pizza

Muutoin päivään on kuulunut jo eilen aloitettu kirjahyllyjen ja rompevaatehuoneen perkaus. Palaan vielä asiaan tässä viikolla,.. ollaan Miniän kanssa lähdössä kirppishommiin, joten siksikin asia ajankohtainen.

Mutta ruoka- tai oikeastaan herkkuasiaa vielä tänään tähän. Tein aamupäivällä appelsiini-sitruunakakun, jota äsken siivut Mövenpickin-vaniljajätskin kanssa nautimme.

Sitruunakakku (2)

 

Tämäkin ohje on Sikke Sumarilta. Ja huom. tässä on ainesta pääsiäisen jälkkäriksi. Olennaista on, että tarjolla on myös jätskiä tai tuhtia kermavaahtoa. Eikä ole pahitteeksi että on sellainen sitruunafriikki kuin mie. Ja jo eilen ollut macadamia-öljy on taas tarpeen, joten ”synergia-etua” on tässä kakussa. Helppoa kuin heinänteko, joskin pieni kummallisuus tässä on: appelsiini ja sitruuna keitetään!

Appelsiini-sitruunakakku

1 iso sitruuna
1 iso appelsiini
1 ½ dl macadamiaöljyä
4 munaa
2 ½ dl sokeria
175 g mantelijauhetta
2 tl leivinjauhetta

Päällystä 24 cm kakkuvuoka leivinpaperilla ja kuumenna uusi 180 asteeseen. [Tein kahteen pienempää irtopohjavuokaan, toinen meni pakkaseen, ja kulkeutunee mökille jossain vaiheessa.]
Pese sitrukset hyvin harjalla, laita ne kattilaan, peitä vedellä ja keitä kuorineen kaikkineen puolisen tuntia. Ota pois vedestä, anna jäähtyä. Halkaise hedelmät, ja poista siemenet ja keskeltä kalvot. Jauha pamiksilla pyreeksi.

Vatkaa sokeri, munat ja öljy vaahdoksi. Lisää vaahtoon mantelijauho, jossa on leivinjauhe sekoitettuna ja lisää sitten mukaan sitruspyre. Kaada taikina vuokaan ja paista 50 – 60 minuuttia.

Sitruunakakku (1)

Buon appetito!

Hyvin syöty

Tällaisina helmikuun perjantaina, kun siihen aikaan, kun ennen tulin töistä, olemme Pehtoorin kanssa syöneet erinomaisen päivällisen ja nauttineet pullollisen punaviiniä, olen iloinen, että sittenkin tunnen ansainneeni perjantain. Ja sen hyvän päivällisen.

Jo eilen etsin ohjeita, joilla tämän päivän safka olisi tarkoitus toteuttaa. Ja Sikke Sumarin kirja ”Ruokaa rakkaudella” oli nyt se opus, joka tarjosi ohjeet tähän päivälliseen.

Perjantain parempi päivällinen-4

Mausteista karitsan ulkofileetä (vai filettä?) ja fetaperunoita.

Olennaista ovat mausteet. Eivätkö aina?

Karitsan ulkofileet

600 g karitsan ulkofilettä
suolaa ja pippuria

Mausteseos
1 tl kuminansiemeniä
1 tl fenkolinsiemeniä
1 tl korianterinsiemeniä
½ tl chilihiutaleita (laitoin vähän vähemmän peperinchinoa)
timjamia
4 rkl hunajaa

Paistamiseen voita ja oliiviöljyä

Murskaa siemenet morttelissa ja lisää hunaja.
Mausta fileet suolalla ja pippurilla
Paista fileet hunaja-mausteseoksen, voin ja oliiviöljyn kansa ruskeiksi ja kypsiksi (mittari + 58 C). Jos haluat ihan umpikypsiä, niin sitten vielä toviksi (~5 min. 150 C) uuniin.

Kääri fileet folioon, anna levätä tovi (5 – 7 min.) ja leikkaa tarjolle.

Perjantain parempi päivällinen

Perjantain parempi päivällinen-2

Tee oheen feta-perunoita (ohje 4:lle hengelle)

200 g feta-juustoa
½ kg perunoita
macadamiaöljyä
oliiviöljyä
suolaa ja pippura

Leikkaa perunat tikuiksi ja huuhtele ne kylmässä vedessä. Tärkeää on kuivata perunatikut huolella: tarkoitus on että ne paistuvat, eivätkä kiehu.

Perjantain parempi päivällinen-5

Paista perunat reilussa macadamiapähkinä-oliiviöly-seoksessa. Mausta perunat suolalla ja pippurilla. Varaa aikaa paistamiseen. Kun perunat ovat ruskistuneet, kaada ylimääräinen rasva pois ja murustele juusto joukkoon. Ripottele pinnalle timjamia.

Meillä oli tämän kanssa vähän ”väärä” viini (olisi ollut shirazin/syrahin paikka): mutta ei kalifornialainen cabernet sauvignon Bogle missään tapauksessa ollut huono. Se olisi varmasti naudanlihan tai juustojen tai takkatulen ääressä vielä parempi kuin karitsan kumppanina. Kaikkinensa oikein paljon pidin sen mausta.

Muutoin sellainen ristiriitainen rajalla olemisen tunnelma…

Sukupolvien välissä

Tänään sitten sellainen aamu, että me molemmat Pehtoorin kanssa lähdimme hakemaan äitejämme, ja molemmat lähdimme tahoillamme heitä käyttämään OYSissa. Siinäpä ne aamupäivät kuluivat. On tässä viime aikoina juteltu, että onkohan oikeasti niin, että omissa vanhemmissaan näkee itsensä vanhenevan, itsensä vanhana?

Vanhemmista puheenollen: serkkuni lähetti isänsä jäämistöstä nipun kirjeitä minulle, ja heti nipun päällimmäisenä oli kirje, jonka isäni oli lähettänyt vanhemmilleen. Kirjoittaessaan kirjeen isäni oli sen ikäinen kuin meidän Juniori on nyt ja minä olin sen ikäinen kuin meidän pojanpoika on nyt. Tuntuu hassulta lukea kirjettä, jossa isäni kirjoittaa isälleen minusta vauvana.

Aapeli on nyt yhdeksän kuukauden, ja äitinsä, miniä, lähetti  kuvan juuri kun olin kaupungissa päivän ensimmäisessä kokouksessa, ja minä mokoma satuin aukaisemaan kännykän: oli paha pysytellä coolina tätä kuvaa katsellessa!

8407c16c-76f6-460d-a5a6-e612d036a189

Aapeli on!

Illansuussa oli vielä tälle päivälle toinen kokous, joka oli toinen paistinkääntäjien kokous tälle viikolle. Kyllä nämä miljööt ja eväät aina Linnanmaan neukkarit ja viinerit voittaa.

1-2

Ennen kokoukseen menoa ehdin käväistä Valveella, jossa on valokuvanäyttely ”Maaseudun tulevaisuus”.

Maaseudun Tulevaisuus -lehti juhlii satavuotista historiaansa valokuvanäyttelyllä, joka piirtää komean kuvan Suomen maaseudusta.

Pohjoisen maaseutua ja arjen historiaa tutkineena ja opettaneena, valokuvausta intohimoisesti harrastavana ja nyt jo opiskelevana tuo näyttely kyllä kolahti. Uskon että monelle muullekin ikäpolveni ihmiselle siinä on paljon tuttua, ajatuksia herättävää, oivaltavaa, muistikuvia avaavaa.

MT 100 v

Se on hieno näyttely, johon on vapaa pääsy. 13.3. asti. Menehän.

Positiivisia juttuja

Panoraama Pikisaari-2

[Pikisaari-kuva kannattaa klikata isommaksi.]

Tuiran terveyskeskuksessa kävin tänään verikokeissa ja EKG:n ottamassa. En muista, milloin olen TK:ssa viimeksi käynyt. Työterveyden piirissä, kun olen nämä asiat viimeiset vuosikymmenet hoidellut. Ja yksityiselläkin. Pihalle mennessä kyllä tulvahti muistoja, .. kuinka monta kymmentä (?) kertaa lasten ollessa pieniä, tarha- ja ala-asteikäisiä siellä tulikaan käytyä. Juniorilla oli yhtenä talvena kuusi korvatulehdusta ja sitten molemmilla erinäisiä muita lääkäriä vaativia juttuja sattui.

Julkisesta keskustelusta on tullut sellainen ennakkoasenne, että terveyskeskusten palvelut ovat huonoja, ruuhkaisia, etc. Mutta tämän yhden kokemuksen perusteella olen jo luopunut tuollaisesta asenteesta. Ensinnäkin ajanvaraus toimi aivan erinomaisen hyvin netin kautta, – muistanpa niitä kolmen vartin lankapuhelimessa roikkumisia, kun yritti varata kipeälle lapselle lääkäriaikaa. Toiseksi tänään kaikki toimi ajallaan. Minulla oli aika kahtakymmentä vaille, pääsin verikokeeseen 19 minuuttia vaille. Ja sieltä suoraan ilman jonotusta EKG:n ottamiseen, – muistinpa nekin kerrat kun kuumeisen lapsen kanssa saattoi joutua odottamaan parikin tuntia, ja sitten jonottamaan ehkä vielä labraan vaikka nielunäytettä varten, ja sitten taas takaisin lääkärille.

Sairaus- ja terveysasioita on tässä lähiaikoina, lähipiirissä ollut niin paljon, että muistaa taas olla iloinen omasta ja ihan lähimpien terveydestä. Ainakin melko hyvästä terveydestä 🙂 .  Pitäisi kyllä muistaa useamminkin, silloinkin kun ei ole mitään huolta lähelläkään.

TK:sta Matinpäivä lounaalle ja seminaarin pitoon Puistolaan. Kyllä on niin mukava, että doctorandin kanssa asiat ovat jo loppusuoralla. Jo karonkastakin oli puhetta.

Illansuussa lähdin päivän toiselle kuvauslenkille. Aamulla oli ikävä tuhnusää, joten eipä juuri kuvien taso riemastuttanut, mutta iltasella muutama panoraamakokeilu ihan kelvollisia. Aika hitaastihan tuollaisten 8 – 12 kuvan yhdistämiset tapahtuu, mutta helposti.

20160224-IMG_1201-Pano

 

Talvi-Matti ja karkauspäivä

Huomenna on Talvi-Matti. Matin päivä jakaa talven, siitä siirrytään kevättalveen. Tänä vuonna on karkauspäiväkin. Aina viime vuosituhannen lopulle, siis vuoteen 1998 asti, Suomessa Matin päivä ja muut helmikuun lopun nimipäivät siirtyivät karkausvuosina yhdellä eteenpäin. Aina vuoteen 2000 asti karkauspäivä oli Matin päivän yhteydessä, eikä kuun lopussa.

Kaiku 7.2.1880

Ja ainakin karkausvuosina Matin päivänä järjestettiin iltamia ja tansseja. Oulussa ilmestyneessä Kaiku-lehdessä ilmoitettiin 7.2.1880, että ”Suomalaiset iltahuwit (neljännet)” olisivat nimenomaan karkauspäivänä 24. päivänä ”sosieteettihuoneessa”. Se oli nykyisen kaupungintalon (entisen Seurahuoneen) paikalla ollut puurakennus, joka sekin paloi Oulun palossa 1882.

Hesarissa ilmoitettiin vuonna 1908, että helmikuun viimeisenä oli iltakonsertteja ja iltamia, ja ”Laskiaishypyt”.

Hesari 29.2.1908

Miksi se on karkauspäivä? Ei, se ei johdu siitä, että miehet juoksevat karkuun, kun naisilla on ”oikeus” kosia. Suomalainen karkauspäivä-nimitys on aika poikkeava muista kielistä, ja sen taustalla on vanha ajanlaskun mittausväline eli sauva tai levy, jossa oli reikä jokaista viikon tai kuukauden päivää kohti. Kustaa Vilkuna kirjoittaa Vuotuinen ajantieto -kirjassaan:

Joka päivä reikään pistettyä tikkua siirrettiin vuorokauden vaihtuessa askel eteenpäin paitsi karkauspäivänä, jolloin se otettiin ylos, mutta painettiin jälleen samaan reikään takaisin; se siis vain hypähti paikallaan, ”karkasi” ja putosi jaloilleen. – – Nykysuomessa ”karkaus” tarkoittaa pakenemista, mutta vanha kirjakieli ja viron kieli osoittavat, että sen vanhin merkitys on ´hyppy´, ´hypähdys´, mitä viron ´karg´nimenomaan tarkoittaa.

Englannin kielessä karkauspäivän nimi on muodostunut samalla tavalla: ´leapyear´ ~ ´hyppyvuosi´.

Tämän hyppyvuoden helmikuu on todellakin jo voiton puolella.