Studiosta ruokapöytään

Nyt sataa lunta, hiljalleen, vähän. Kun iltapäivällä ajelin Torniosta kotiin, satoi Kuivaniemelle asti paljon, sakeasti, näkyvyyden peittäen, ajoradat tukkoon tuiskuttaen. Sitten yhtäkkiä kirkastui, yhtäkkiä näytti kevättalvelta. Vaikka tiedänhän minä, että ennen kuin oikeaan keväiseen aurinkoon päästään, on kestettävä helmikuu. Edessä on 28, eikun tänä vuonna 29!!, helmikuun päivää. Mutta kyllä minä kestän. Helppoa se ei tule olemaan, mutta minä kestän. Huolimatta siitä, että edelleen helmikuun on minusta täysin turha.

Tänä vuonna sietämistä helpottaa, että töitä ei ole sietämättömästi, ja että niitä kuitenkin on. Että on tiedossa mukavia ruoka- yms. sessioita. Ja olisi ryhdyttävä kunnolla järjestämään luokkakokousta, joka projekti on jo vireillä. Kenellä on ollut luokkakokous (lukioluokan kanssa)? Mitä teitte luokkakokouksessa? Oliko ohjelmaa? Vai riittikö ohjelmaksi koulukavereiden tapaaminen? Kokemuksia olisi hyvä ja tavattoman mukava kuulla.

Vaikka – anteeksi vain – olen kyllä hieman skeptinen sen suhteen, että te ihanat uskolliset blogilukijani olisitte kovin innokkaita mitään isommasti kommentoimaan, kertomaan, kirjoittamaan. Ruokamuisto-kyselyyni tuli vain KOLME vastausta. 🙁  Niistä kiitos! En kyllä usko, ettei teistä useammat kuin kolme olisi päässet ikimuistoisesti valmiiseen ruokapöytään jonkun toisen kotiin… Ehkä kyselykin oli vähän tyhmä?

Ja onhan täällä lopulta ihan mukavasti keskusteluakin ollut. Noin niin kuin yleisesti. Koivu, joka sitä ylläpiti monta vuotta, on – valitettavasti –  siirtynyt passiivisten leiriin. Tiedän, ettei hän ole Tuulestatemmattua hylännyt, mistä olen kovin iloinen. Ja uusia ahkeria kommentoijia on onneksi ilmaantunut.

No mutta: arvonta kolmen (Katri, Antti, Maisa) ruokamuisto-kyselyyn osallistuneen kesken suoritettiin tänään kun tulin kotiin: taas valmiiseen ruokapöytään. Jossa oli ruokana? – Juuri sitä kalaa, josta Maisa vastauksessaan kertoi: piparjuurilohta kurkku”suomuilla”. Olipas Pehtoori erinomaisen safkan taas tehnyt, ja Aapeli perheineen olivat ruokapöydässä. Koulussa on hulppeaa, mutta kyllä on hienoa tulla kotiinkin.

No niin, se arvonta (ei hoksattu tällä kertaa videoida): kolmesta arpalipusta nousi lappu, jossa oli nimi: ANTTI!! Onneksi olkoon, ja kiitos muistelusta. Kalenteri lähtee etelän suuntaan, kunhan postitat minulle (reija at satokangas.fi) osoitteesi.

Kun nuoripari ja pojanpoika lähtivät tuossa äskettäin, esittivät toiveenaan, että ensi sunnuntaina olisi tarjolla blinejä ja lasilliset samppanjaa. Aika paljon toivottu. 😉 Katsotaan nyt mille ryhdyn… Se voisi olla hyväkin idea, saisin samalla kuvan tulevan viikon kuvahaastetta varten! Vihdoin yksi kurssikavereistani ehdotti aiheeksi ”ruoka”. Siis myös Tuulestatemmatun Haastesivulle kuvia aiheesta ruoka.

Ruokakuvan, ja juurikin blinistä, otin eilenkin kun koulun ruokiksella lähdimme naisissa Tornion keskustan ”Mustaparran päämajaan” syömään.

20160131101654

Studiopäivä

Voipunut olo.

On ehkä vaikea käsittää, miten päivä, jolloin ´vain´kuvaillaan, voi viedä voimia. Neljän hengen ryhmissä kävimme neljä rastia läpi: jokainen vuorollaan oli ”pääkuvaaja” ja muut assistentteja. Minulla oli ryhmässä erinomaisia assistentteja. Parhaat mahdolliset. Ja toki opin itsekin assistenttina. Enkä edelleenkään voi olla enemmän hyvilläni tästä porukasta; kuinka erilaisia olemmekaan, kuinka hyvin yhteistyö kuitenkin sujuu.

Studioharkkoja-3

Ja kyllähän jo kovasti odotan, että kotiin pääsen taas kokeilemaan opittuja taitoja.

Studioharkkoja-4

 

Niin voipunut on, että en jaksanut lähteä keskustaan, vaikka monet, nuoremmat, sinne syömään ja olusille, viinille lähtivät. Monia tekosyitä, oikeita syitä, että vetäydyin tänne ”Kaunolan” peräkamariin, lähtemättömiin.

Kemin Lumilinnan kautta kouluun

Aamu Iissä huikean kaunis, pakkasaamun hiljaisuus Iijoen rannalla.

Mutta silti: lähdin hyvissä ajoin kohti Torniota, kohti koulua. Hyvissä ajoin, jotta ehdin käydä Kemin Lumilinnassa. Olen käynyt siellä kerran aiemmin: lapset olivat ala-asteikäisiä, joten siitä on kauan.

Nyt on 21. linna; ja teema on keskiaika. Ulkona oli pakkasta -15 C, linnassa – 8C. Olin siellä jo yhdentoista aikoihin, joten lukuunottamatta yhtä bussillista japanilaisia ja muutamaa italialaista, sillä ei juuri muita ollut.

Kemi Lumilinna_-6

Oli tilaa liikkua. Ja siellä on paljon tilaa. Ravintolasaleja, kappeli, liukumäki sisällä ja ulkona, ja hotelli.

Harkitsinkin vakavasti, että sen sijaan, että bunkkaan taas viikonlopun täällä Torniossa Ammattiopisto Lappian opiskelija-asuntolassa, että jos olisinkin ottanut huoneen Kemin Lumilinnan hotellista.

Kemi Lumilinna_-2

Kemi Lumilinna_-3

Oli siellä perhehuoneitakin, ja tämä kirjahyllyllinen oli minun lemppareitani.

Kemi Lumilinna_-8

Tänä vuonna Linnan teemana on keskiaika.

Kemi Lumilinna_-7

Kemi Lumilinna_-4

Kemi Lumilinna_-12

Jokainen hotellihuone on uniikki.

Linnan ravintolassa olisi ollut lounaskin, mutta totta puhuen, minulla oli vähän turhan vähän kampetta, että olisin tarennut jäädä istumaan ja syömään. Menin naapuriin Puistopaviljonkiin lounaalle. Sitäkin voin suositella, moniaita kertoja siellä syöneenä.

Mutta palatkaamme vielä Linnan kuviin (joita ei paljon täällä läppärillä ole muokkailtu. Joten kuvat ’au nauturel’)

Kemi Lumilinna_-9

Kemi Lumilinna_-10

Kemi Lumilinna_-13

Luulenpa, että palaan ensi viikolla kotikoneelta vielä näihin kuviin, näihin tunnelmiin.

Joka tapauksessa: poiketkaa jos Kemin suunnalla olette.

Puolimatkan ”krouvissa”

Iissä-8

Koulumatka on sen verran pitkä, että tällä kertaa päätin yöpyä puolimatkan krouvissa.

No ei ihan niinkään, — viikonloppu on taas lähiopetusjaksoa, joten viikonlopuksi on matkattava Tornioon. Lähdin kuitenkin jo päivää ennen. Iihin iltapäivällä ajelin. On systerin kans opeteltu tekemään sushia (kesällä olimme paljon parempia, mutta hyvin saimme tänäänkin syödäksemme) ja Lightroomin käyttöä. Ja sitä ennen vierähti pitkä tovi höpötellessä.

Iissä-6

Niksi-Pirkka-asioita 🙂 ja julkaisujuttuja suunnittelimme. Emme tällaista, mutta tässä klipissa on monta sovellettavaa ideaa… Kliks

Tullessa pysähdyin lenkille, ulkoilemaan Iin Haminassa, jossa en ole aiemmin talvella käveleskellytkään. Torstai-iltapäivän idylliä lisäsivät paikalliset potkurilla kulkijat. Olisipa minullakin ollut. Näytti tavattoman mukavalle. Ja kehtasinko kuvata. No en. Voi minua, pitäisi jo kehdata.

Iijoen rannalla on levollista, maalla on mukavaa.

Iissä-10

Korttipeliä

Suuri Asioiden Toimituspäivä.

On ollut vireillä jo syyspuolella yksi jos toinenkin korttiasia, nyt sitten toimeen.

Toukokuun lopussa minulla päättyy yliopistolla emerita-sopimus, mikä merkitsee, että ”statukseni” yliopiston kirjaston lainausrekisterissä muuttuu siten, etten en enää saa tutkijalainoja.

Korttipeliä-3

Ja sen siliän tien häipyy myös mahdollisuus lainata kaunokirjallisuutta. Mikä  tulee olemaan iso puute, joten varauduinpa siihen jo tänään, ja kävin ”uusimassa” kirjastokorttini kaupunginkirjastoon. Luulin uusimisen riittävän, mutta olen ollut niin kauan pois, ettei minua löytynyt edes vanhoista tietokannoista. Siis uusi kirjastokortti.

Korttipeliä

Toinen korttiasia joka tuli tänään – vihdoin – hoidetuksi, oli Waltti-kortin hommaaminen. Oulun paikallisliikenteen bussikortti on tarpeen, sillä aika usein nykyisin kävelen kaupunkiin (kampaajalle, kuvaamaan, tapaamisiin, hammaslääkäriin), mutta en enää viitsi kävellä kuuden, seitsemän kilsan matkaa takaisin. Joten tulen bussilla kotiinpäin. Eikä niitä kolikoita likikään aina ole automaattisesti lompakossa. Nyt siellä on kortti.

Korttipeliä-2

Autolla tehtäviä kaupunkireissuja varten sain aika vastikään hommatuksi autoon pienen kortin tai paremminkin tarran: vihdoin Parkman-systeemi otettiin Pehtoorin kanssa käyttöön. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, – nythän kyllä Kivisydän on erinomainen parkkiongelmien poistaja keskustassa.

Sieppaa

Yksi korttiasia on vielä hoitamatta: pitäisi hommata henkilökortti. Ajokortti kun ei ole ulkomailla virallinen henkkari, ja olisi usein paljon kätevämpää kun olisi pieni kortti mukana, jolloin passin voisi säilyttää turvaboksissa hotellissa, jos edes tarvisi ottaa mukaan. Ja olisipa tuossa Tornio – Haaparanta -rajalla virallinen kortti, jos nyt sattuisi tarvitsemaan. Eikä henkilökorttia tarvi uusia niin tuhkatiheään kuin nykyisin passia. Olisi vähän niin kuin hätävarana… Kyllä se tässä varmasti tulee piakkoin hommatuksi.

Samaan jonotus- ja touhupäivään meni sitten apteekkiasiat, äidin luona käynti ja hänen juoksevien asioidensa hoito, kellon pattereiden vaihto, printteripapereiden ja muiden ”toimistotarvikkeiden” täydennys, kävinpä ostamassa lankoja, josko Aapelille tekisin kevääksi puuvillaisen neuleen.

Niin ja hautausmaalla tietysti kävin. Siellä oli jännän näköistä kun kovien pakkasten jälkeen äkillinen lauhtuminen oli huurruttanut mustat ja harmaat hautakivet ja hautamuistomerkit utuisen valkoharmaiksi. Odotetusti otin siellä myös viikkohaasteeseen kuvan: ”Loppu”- kuva on haastesivulla.  Poikkeuksellisesti laitoin kaksikin kuvaa …

Oli vaan ihan pakko!

Kun illansuussa tulee se hetki, että tuntee tehneensä tarpeeksi, istuttuaan päivän koneella, opiskellen ja kirjoitellen, ja olisi aika lähteä lenkille, voi huomata, että on viimeinen mahdollisuus, ainutkertainen tilaisuus siivota pikkuvessa. Makkarin vieressä on pikkuvessa, joka on ”minun”, ja se nyt vaan oli pakko saada se järjestykseen.

Juuri tänään tuntui olevan oikea hetki sytyttää pieni Giorgio Armani -tuoksukynttilä, jonka olen saanut kytkynä ostaessani parfyymin kesällä 2010 Roomasta. Että vajaa kuusi vuotta kaapissa, kun ”en ole raskinut”.  Laitoinpa Spotifystä musiikkiakin.

Voimia säästelemättä ryhdyin luutuamaan kaikki laatikot (= neljä) ja koko (pienen) allaskaapin, sekä seinällä olevat monet (3) hyllyt. Sen jälkeen järjestelin omiin lokeroihin koko kynsilakka-arsenaalini, joka koostuu niinkin huikeasta määrästä kuin yksi Essien ja yksi Mavalan väritön lakka, yksi Mavalan punainen helmiäislakka (kesävarpaisiin), yksi Essien vaaleanpunainen helmiäislakka juhliin. Ja sitten kynsienhoitolakka. Ja kovetuslakka, jota on koskaan käytä. En kyllä nyt ”pois näkyvistä” ollessani paljon käytä lakkaakaan. Kynsinauhavoide, viila, nipsuttimet ja sellaisia kiillotusviiloja, – mikähän niiden oikea nimi on?

Valo-12

Oikeasti todella vaikuttava on käsirasvojeni repertuaari: niitä on kolme reseptillistä, ainakin kolme perusvoidetta, pari erityisrasvaa, oman tilansa vievät öisin tarvittavat puuvillahanskat. Keinoihopaketti ja Compeed-teipit kuuluvat settiin.

Tässä välissä törmään – pitkään käyttämättöminä olleisiin – kasvonaamiotuubeihin. Ei muuta kun pakkeli naamaan, ja homma jatkuu.

Yhden laatikon vaativat kaikki purukalustooni liittyvät tarpeet: tahnat, sähköhammasharjan laturi, hammaslangat ja niiden ”telineet”, kisko koteloineen, kiskon puhdistusaineet ja kahvinsuodattimet. Miten niin kahvinsuodattimet? – Kun kisko päivällä säilytetään kotelossa käärittynä kosteaan paperiin, on kahvinsuodatin paras. Nenäliinat ja kleenexit etc pehmenevät ja hajoavat, kahvinsuodatin on pars. Se ei nukkaannu ja käyttökelpoinen pari, kolme kertaa.

Neljännes allaskaapista täyttyy hiuspehkoni aloilleen ja kiiltäväksi saavista aineista. On muotovaahtoa, tyvikohottajaa, lakkaa, geeliä, syvätehoekstrahoitoainetta, ja ties mitä. Miten niin mulla ”tukka hyvin, kaikki hyvin” -pinttymä? Hah!

Pikku laatikko sisältää allergialääkkeet, toisessa on sekalainen lääkevarasto ja Melarest, jota sitäkin olen tänä vuonna tarvinnut huomattavasti vähemmän kuin esimerkiksi viime kevätlukukaudella.

Valo-10

Sitten pienillä lasihyllyillä on muutama koru, jotka pistän sormusten, korvisten ja ranneketjun kanssa lämpimään veteen puhdistumaan. Ja tuoksut, parfyymit: nyt niitä on kolme. Ei niitä yleensäkään ole enempää. Nykyisin. Ennen oli, mutta olen oppinut ja tottunut siihen että kolme on hyvä. Ilman en osaa olla.

Että näin suuria juttuja täällä tänään.

(Jos tyttäreni näkisi tämän postauksen, hän huokaisisi hyvin syvään, ja toteaisi, ”pitäisköhän sun äiti hankkia itelles elämä”. 😀  )

 

Kuvissa eiliseltä lenkiltä (en sentään ryhtynyt vessaa kuvaamaan :))
Resonanssi – The Resonance
Oulun Energian Lamellipato ja Energiatalo, Kasarmintie 6
Suunnittelu: Leevi Lehtinen
Toteutus: Oulun Energia Oy ja Valoa Oulu!

Ulkopuolella

”You have been unsubscribed from the Yo-opettajat mailing list”
vielä on näitä sähköpostilistoja joista uloskirjautumisia pitää tehdä… Ainakin kymmeneltä olen poistunut, tohtorikoulutukseen liittyvät vielä pidän. Aika lailla olen kyllä irtaantunut, ja olen käynyt yliopistolla paljon vähemmän mitä vielä syksyllä luulin käyväni. Ihan vaan tervehdyskäynnillä, ilman mitään hoidettavaa asiaa, seminaaria, palaveria, kirjastoa etc. en ole tainnut käydä kuin kerran.

Tänäänkin tyydyin ulkopuolisen tarkkailijan osaan. Lähdin sinne suuntaan iltalenkille ja kuvailemaan valoja.

Valo-6

Tiedon valo! Oulun yliopiston kirjasto, Pegasus.

Se on oikeastaan edustavamman näköinen takaa kuin edestä.

Tien toisella puolella sitten tunnetta iltavalaistuksessa:

Valo-7

Romeo ja Julia – kasvihuoneet.

Pitäisi kyllä käydä joku kuvahaaste tai koulutehtäviä kuvailemassa tuolla sisällä. Ei ole tullut pariin vuoteen käytyä.

Kuvahaasteista puheenollen: tällä viikolla kuvataan ”Loppu”. Minulla on jo ainakin kymmenen ajatusta, mikä voisi olla loppu. Mutta siis haastesivulle kuvia, kiitos.

Iltalenkki on minulle poikkeuksellista, ja muutoinkin on ollut aika poikkeuksellinen päivä, jossa parasta oli, että tänään kahdeksan kuukautta täyttävä Aapeli oli taas minulla kun vanhempansa kävivät kaupassa. Valo se on tämä poikakin!

Valo-8

”Näin iso minä jo olen!”

Ranskalainen illallinen ja Cheval Blanc!

Lupasin vielä palata meidän viinikerhomme 24-vuotisjuhlamaisteluun, joka rakentui Cheval Blanc 2001 -viinin ympärille. Ko. viini hankittiin kerhon kellariin aika pian Sideways-elokuvan jälkeen joskus vuoden 2005 tienoilla. Se maksoi jo silloin paljon, nyt se maksaisi liki kaksinkertaisen hinnan, ja se on paljon se.

Viininmaistelu, Cheval Blanc 2001_-10

Elokuvassa ko. viinillä on vähintään pääosanesittäjien vertainen rooli, ja ko. viiniin liittyy leffaan rakennettu jippo: Milesin suurin aarre on vuoden 1961 Cheval Blanc, joka on tehty Merlot- ja Cabernet Franc -rypäleistä, ja Miles inhoaa Merlotia. 😉

Tuon huippuviinin verrokkina sokkotestissä oli kaksi aika hienoa bordeauxin (grand cru) viiniä vuodelta 2005, joka sekin on erinomaisen hyvä vuosikerta. Niiden kahden hinta oli viidennes Cheval Blancista. Miten kävi? Löysivätkö 24 vuotta kerran kuussa kokoontuneen viinikerhomme jäsenet sokkomaistelussa tuoksun ja maun perusteella tuon huipun noiden kolmen joukosta.

Viininmaistelu, Cheval Blanc 2001_-12

Muutamat löysivät, useimmat eivät. Mutta ilman soraääniä kaikki totesimme kaikki kolme viiniä erinomaisiksi, pisteet olivat 8½ ja siitä ylöspäin. Kymppejäkin vilahti.

Ennen näitä ilta oli aloitettu samppanjalla ja noiden jälkeen oli illallisen aika: ruokaviineinä oli viinejä Bourgognesta.

Sieppaa2

Kaksi (kallista) pinot noiria ja hyvähintainen Moulin-A-Vent gamay-rypäleestä. Näistäkään ei kenelläkään valittamista. Marsanny kuitenkin todettiin pienellä piste-erolla parhaaksi.

(Jos kiinnostaa niin viinipruju on täällä BO 24 v)

Ja sitten menu. Klikkaa (tämäkin) isommaksi.

Menu 24.1.2016

Paljon uutta minulle, mutta oli ilo tehdä, ja ilo oli kun vieraat antoivat ruoallekin huomiota ja onnistumisen ilo, kun mikään ei mennyt ihan pieleen. Päinvastoin keitto oli ihan huippuhyvää. Keiton ohessa oli ankanrintaa leikkeleenä ja ankan kivipiiroja (laittelin salaatin päälle paistamisen jälkeen) ja niistä kyllä tykättiin. Ihan oikealla näkyy mustakaalia.

Viininmaistelu, Cheval Blanc 2001_-9

Kivipiiroihin tutuViininmaistelu, Cheval Blanc 2001_-5stuin paistinkääntäjien sisäelin-ruokakurssilla. Ja mikä hieman noloa, ne on purkkiruokaa, mutta sitäkin suuremmalla syyllä kannattaa kokeilla. Kauppahallin Lihamestarilta saa purkin vajaalla 20 eurolla. Purkissa on valmiina myös ankanrasva, jossa piirat kypsennetään (10 minuuttia pannulla). Ja ovat hyviä. Tänään Miniäkin tykkäsi kun purkin pohjalta jämiä vielä tarjoilin kun pikkuperhe kävi tapansa mukaan sunnuntaipäivällisellä.

 

 

 

Crème ninon ja paahdettuja kurpitsansiemeniä sekä pekonia

Tämä ohje on Henri Alenin käsialaa, ja  poimin sen Hesarista (Ruoka 11.4.2013)

2 salottisipulia
1 valkosipulinkynsi
2 pientä perunaa
1 rkl voita
noin 7 dl kana- tai kasvislientä
500 g pakasteherneitä
suolaa ja valkopippuria
1 dl kermaa
tilkka kuohuviiniä

Viimeistelyyn:
2 siivua pekonia
3 rkl kurpitsansiemeniä

Kuori ja hienonna salottisipulit, valkosipuli ja perunat. Kuullota ainekset kattilassa tilkassa voita. Lisää joukkoon liemi ja anna hautua noin 20 minuuttia miedosti poreillen.

Lisää joukkoon herneet, suolaa ja hieman valkopippuria. Anna hautua muutama minuutti ja soseuta keitto tasaiseksi tehosekoittimessa. Painele keitto siivilän läpi puhtaaseen kattilaan. Kiehauta keitto.

Vaahdota kerma kevyesti. Lisää keiton joukkoon hieman kuohuviiniä ja kermavaahtoa juuri ennen tarjoilua. Leikkaa pekoni ohuiksi suikaleiksi ja paista pannulla rapeaksi. Lisää lopussa joukkoon kurpitsansiemenet. Lusikoi paistosta hieman jokaisen keiton joukkoon lautaselle.

Ei niin kovin monimutkainen, mutta kun tekee kolminkertaisen annoksen niin pientä näpertelyä oli. Mutta kyllä kannatti.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Ja sitten pääruoka. Voihan tämän periaatteessa tehdä broileristakin, ja periaatteessa ilman viiniä ja ilman suklaata, mutta eihän siitä siten tule lähellekään samanlaista, hyvää, aromaattista, uutteista, mureaa, maukasta. Broilerista ilman viiniä ja suklaata tästä tulee työpaikkaruokaloiden ruokaa, tai noh, arkisempaa joka tapauksessa. Tämä ohje on mukaelma legendaarisesta Julia Childin kirjasta.

Viininmaistelu, Cheval Blanc 2001_-4

Coq au Vin

1 kokonainen kana (kuvan kanat ostin nekin Kauppahallista)
150 g savukylkeä
20 salottisipulia
5 valkosipulin kynttä
½ pulloa punaviiniä
5 dl kanalientä (Puljonki)
vehnäjauhoja
3 rkl voita
3 rkl oliiviöljyä
2 rkl konjakkia
1 laakerinlehti
timjamia
mustapippuria
suolaa
1 rkl tomaattipuretta
1 pkt herkkusieniä
40 g tummaa suklaata

Paloittele kana kahdeksaan osaan. Pehtoori paloitteli, oli löytänyt netistä hyvän kuvallisen ohjeen. http://www.keittotaito.com/linnun_paloittelu_kahdeksaan_osaan.html Lintusaksiapa ei paljon ole tarvittu. Nyt olivat kyvät.

Viininmaistelu, Cheval Blanc 2001_-6

Mausta palaset suolalla ja rouhitulla mustapippurilla, ja kierittele ne jauhoissa. Kuori sipulit (älä pilko vaan käytä kokonaisina), murskaa valkosipulit, ja pilko savukylki. Laita kattilaan tai valurautapataan voi ja oliiviöljy ja ruskista kanapalaset. Liekitä ne sen jälkeen konjakilla.

Ruskista toisella pannulla savukylki ja sipulit. Lisää ne kanapalasten joukkoon, ja viini ja kanaliemi. Sekoita joukkoon vielä valkosipuli, tomaattipure ja mausteet. Kypsyttele kannen alla kolmisen varttia, ja lisää sitten joukkoon suklaa. Se tekee kastikkeesta kiiltävää ja aromaattista.

Ruskista herkkusienet kokonaisina voissa, ja lisää pataan. Puolisen tuntia, vähän reilu, ja Coq au Vin on valmista.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Jälkiruokana oli perus-créme brûlée, eikä minun tarvinnut edes tohotella, kun yksi seurueemme miespuolisista jäsenistä mukisematta otti homman tehdäkseen. En ollut maustanut bruleeta millään (aika usein maustan hilla- tai vadelmasoseella), mutta tarjosimme sen ohessa tilkat ranskalaista Chambord-karhunvatukkalikööriä. Eikä se huono ratkaisu ollutkaan. … Ja se on siitä hyvä, että prosentteja ei ole kuin 16; tuollaisen viinimäärän jälkeen ei mitään väkeviä liköörejä enää tarvita.

Viininmaistelu, Cheval Blanc 2001_-8

Oli ilo tehdä, ilo oli kun vieraat tulivat nälkäisinä, nauttivat, puheensorina oli duurivoittoinen, tosin se keskeytyi välillä kokonaan (mikä minulle kertoi, että pöydän ympärillä keskityttiin makuihin :)), neljännesvuosisadan viiniystävyys on opiksi ja hyväksi.

 

(PS. ensi viikon kuvahaaste tulee huomenna…. )

BO 24 v. juhlittu

Viinikerhon 24-vuotissynttärit vietetty asianmukaisin menoin. Eikä niin huonosti menneetkään. Päinvastoin: olipa mukava ja makoisa ilta, ja ymmärtääkseni kaikki viihtyivät.

Viininmaistelu, Cheval Blanc 2001_-3

Viininmaistiaiset-6

Luulenpa, että huomenna palaan asiaan. Joka tapauksessa: hieno ja maukas ilta oli, huolimatta siitä, ettei oltu ihan minun vahvuusalueellani. 😉

Ruoka-asioita

Oulun Kauppahallissa oli vuosia, vuosikymmeniä ”Liha-Pekka”, joka oli luottolihakauppiaani ennen ja jälkeen Stockan tulon oululaiseen ruokakauppaan. Liha-Pekalta ostin karitsan jauhelihan ´keftedesejä´varten ja häneltä tilasin kun tarvitsin jotain erikoista, esim. vasikan paistia tai ankan rintafileitä. Liha-Pekka ei enää ole kauppahallissa, nyt siellä on Torin Lihamestari, ja häneltä haimme tänään maalaiskanaa, kivipiiroja ja savukylkeä

Tutut kauppiaat ovat hyväksi. Sellaiset ovat osatekijä onnistumisessa kun tehdään kelpo safkoja, onnistuneita illallisia, tai dinnereitä kuten pääkaupunkiseudulla kuuluu sanoa. Hallista menimme vielä Alkoon (tietysti) ja Stockalle. Ja pesulasta hakemaan liinan, – nou liinakriisi tällä kertaa. 😉

Koskapa tiesin iltapäivän lopun ja illan kuluvan enemmän ja vähemmän ruoanlaiton parissa, ehdotin [välttääkseni tämän päivän sapuskan teon], että mentäisiin Nallikariin lounaalle. Siellä kun on saaristolaispöytä-buffa tarjolla.., Pehtoori on ennenkin käynyt, kehunut, mutta minullapa muka ei ole ollut rääpyä… siis tänään sinne.

Lounas Nallikari-2

Ja saaristolaispöytä-lounas oli kovasti mieleeni. Ihan erityisen hyvää oli katkasalaatti, ja hmmmm… vaikkei se ehkä ”saaristolais”-teemaan ihan kuulunutkaan, niin nakkisalaatti ja mukaeltu caesar-salaaatti (?) maistuivat minulle. Kaikkinensa hintansa väärti oli tuo lounas. Pehtoori söi blinejä, eikä valittamista ollut hänelläkään.

Lounas Nallikari

Illansuu mennyt huomista prujua, kattausta ja jälkkäriä tehdessä – –

Viininmaistiaiset-2

Maistelua varten alkaa kaikki olla valmiina…

Viininmaistiaiset-3

Missä ovat Laanilan historia ja valokuvausläksyt??? Juuri nyt on niille ihan sama… 😉

Viininmaistiaiset-4

Ruokamuisto – mistä sellainen syntyy?

Ensi lauantaina meillä on ruokajuhla. Meidän viinikerho täytti marraskuussa 24 vuotta, mutta juhlat jäi pitämättä. Olemme Pehtoorin kanssa luvanneet järjestää ne meillä.

Sain vapaat kädet järjestää sellaisen illallisen kuin haluan, ja kerhon reilusti plussamerkkinen tili on käytettävissäni. Muutamia viinejä on kerhon kellariin jo hankittu aiemmin. Mm. Cheval Blanc 2001 -viini on ostettu jo kymmenkunta vuotta sitten; nyt huikea hinta on kaksinkertainen verrattuna ostohetkeen. Sille on verrokkina pari muuta Saint Emilionin viiniä ja sitten huomenna haetaan lisäksi pari burgunderia.

NoidePunaviinin ranskalaisten huippuviinien vuoksi päädyin siihen, että tarjoan ”Ranskalaisen illallisen”, siitäkin huolimatta, että ranskalainen keittiö ei millään muotoa ole vahvuuksiani. Ja menu onkin enemmän bistro kuin fine dining -henkinen. Kattausta ja plaseerauksia, jopa musiikkia olen miettinyt. Haluaisin tarjota, jollen nyt ihan ikimuistoista iltaa, niin kuitenkin sellaisen, että se jäisi mieleen. Että olisi makoisa ja mukava ilta, josta tulee hyvä olo ja mieli.

Muistatteko, tässä reilu vuosi sitten kyselin täällä ikimuistoisia viinimuistoja. Tuli hienoja vastauksia ja vastanneiden kesken arvottiin palkintokin. Nytkin olisi tuolla ainakin yksi kalenteripalkinto tarjolla kaikkien kommentoineiden kesken.

Kerro joku, ehkä paras, ruokamuistosi, joka liittyy siihen, kun olet päässyt jonkun kotiin syömään, illalliselle tai talkoisiin. Ex tempore -lounaalle tai jatkoille? Ihan mikä ruokakokemus vain, mutta sellainen, että sinut on kutsuttu valmiiseen ruokapöytään jonkun toisen kotiin. Tietysti kiinnostaa, mitä oli tarjolla, mutta myös se, miksi juuri se juttu on jäänyt mieleen? Eka vierailu anoppilassa? Naapurien surströmming-ilta? Ulkomailla jonkun kotiin syömään paikallista perinneruokaa koko suvun kanssa? Onko ruokamuisto jäänyt mieleen ruoan vai tunnelman takia, tapaamiesi ihmisten tai miljöön?  Mikä silloin oli erityistä.

Kerro kommenttilaatikossa. Jos muistoon liittyy tarina, olisi hienoa kuulla se, mutta pelkkä syy ruokamuiston ainutlaatuisuuteenkin riittää.

Kaikkien jotain kommenttteihin kirjoittaneiden kesken arvon ensi viikon lopulla (31.1.) seinäkalenterin, jossa on ottamiani kuvia Oulusta.

Punainen

Kuvat on kotistudioharkkareitani…. 🙂
Klikkaa isommaksi.

Looppi ja kamera liikuttavat

Valoa kohti! Ylös, ulos ja lenkille!

halo-3

Pakkasesta huolimatta oli jo liikahdettava, tiedostot kiinni, kamera mukaan ja Nallikariin. Joululahjaksi saamani Polar Loop on siitä hyvä, että se ilmoittaa kahden tunnin välein, että on nostettava itsensä koneen äärestä, tai mihin ikinä onkaan jumittunut. Tuntee sellaisen pienen värinän ranteessaan, ja näytölle tulee teksti ”It´s time to move”. Se ei kyllä valitettavasti edesauta sitä liikkumista mitenkään, – ihan itse on ryhdistäydyttävä ja omin voimin liikuttava.

Polar-Loop-Header

Loopista näkee päivittäisen aktiivisuuden, kalorinkulutuksen ja askelten määrän. Aika hyvin olen aktiivisuuden ja minimin 10 000 askelta saanut aikaiseksi liki päivittäin. Kunhan edes pienen puolen tunnin lenkin olen käynyt, niin tulee täyteen. Pari kertaa olen päässyt 200%:n aktiivisuuteen ja liki 20 000 askeleeseen, mutta ne on olleet pitkien lenkkien, hiihdon ja lumitöiden päiviä. Automatkapäivinä ja nyt viime ja tällä viikolla aktiivisina kirjoituspäivinä on aktiivisuus jäänyt vajaaksi. Aika pahasti vajaaksi.

Mutta on tuon pitäminen ja seuraaminen vähän aktivoinut liikkumista. Tiedättehän, minä kun olen sellainen suorittaja. Kun näen ranteesta, etten ole suorittanut, niin lähden tepastelemaan.

halo-5

Sen olen tuosta huomannut, minkä kyllä olen jo aika päiviä oppinut muutenkin, että lopultakaan liikunnalla ei kovin kummoisia kalorimääriä kulutella. Kesän jälkeen on ollut tavoitteena kevennellä ja keventyä, mitä on kyllä vähän tapahtunutkin, ja todellakin ratkaisevampaa on, mitä ja kuinka paljon syö, kuin, että kuinka paljon liikkuu. Simppeli perussääntöhän on, että on kulutettava enemmän kuin syö, mutta tämän saavuttamiseksi on lopultakin helpompi vähentää kulutettuja kaloreita kuin lisätä liikuntaa. Liikunnassa on sitten monet muut hyvät puolensa.

halo

Ja tänäänkin hyvä liikuttaja oli kamera. Menin ottamaan nimenomaan VALOkuvia: kuvahaasteessa aiheena valo. Tähtäsin auringonlaskuun ja tuulisessa Nallikarissa olikin plussana vielä pieni haloilmiö. Yhden pilarin halomuoto (pitkästä aikaa lähetin Taivaanvahtiin). Jääkiteitä oli tuulisessa säässä, kauniita ilmiöitä ne tekevät, mutta tuntuvat kyllä kylmälle. Pakkanen on erilaista tunturissa kuin tuulisella merenrannalla.

Klikkaile kuvat isommiksi. Tammikuu voi olla kaunis.

halo-4

Pirttipäivänä koneella

Nalskussa

Ei minkään valtakunnan tarvetta lähteä lenkille tänään. Ihan surutta päivä kulunut sisällä. Pirttipäivänä Pehtoori on lämmittänyt leivinuunia, niin kuin kyllä viimeisten päivien (viikkojen) ajan joka päivä. Tuntuu, että niillä on Juniorin kanssa melkein skaba, kumpi lämmittää enemmän. No onhan se mukava. Lämpö siis. Ihana luomulta tuntuva lämpö tulee keskellä taloa olevasta leivinuunista. Ja tuoksu! Kotoisahan se on.

Minulla ei eiliseen postaukseen juuri lisättävää. Niissä merkeissä.

 

Nalskussa-2

Vuosikymmenen projekti!

Nallikarissa-2 – Kopio

Laanilan historia näyttää nyt suunnilleen tuolta. Tai minusta tuntuu siltä. Tuon kiipeilyhäkkyrän köydet ovat kuten Laanilan historian käsikirjoitus nyt. Siinä on jo alku ja loppu. Siinä on neljä selkeää päälukua, paljon sivujuonteita, sykeröä, josta ei hahmotu mitään järjellistä ja siinä on paljon isoja ja pieniä aukkoja! Ja se oleilee jossain historian aamuhämärässä vailla kiinnekohtaa yhtään mihinkään, paitsi että se lepää vakaasti paikallaan nousematta mihinkään korkeisiin kirkkaisiin tutkimuksellisiin tai edes kiinnostaviin svääreihin.

Nallikarissa – Kopio

Täällä blogissa on ollut viittauksia projektiin ja sen äärellä pidettyihin palavereihin sekä Hangasojan varrella, yliopistolla että täällä Rantapellossa. Olen varmasti usein maininnut kuluttaneeni päivän, automatkan, osan mökkireissusta, kesäisin työpäiviä jne. sen parissa. Se on ollut vireillä pian viisi vuotta. Siis minä olen ollut siinä mukana pian viisi vuotta! Melkein yhtä kauan kuin tein väitöskirjaa.

Kerronpa nyt vihdoin, mikä tämä juttu, joka on pitänyt minut tänäänkin koko päivän, pian kellon ympäri koneen ääressä.

Nallikarissa-3 – Kopio

Meidän mökkinaapuri, käytänpä hänestä nyt vaikka nimemerkkiä ”Historioitisija”, joka on nyt hyvinkin yli 80-vuotias, kertoi vuosia, vuosia sitten kokoavansa alueen paikallishistoriasta materiaalia, haastatelleensa kymmeniä kullankaivajia ja muita paikallisia. Peuranpyyntikuopat ja venäläisten partisaanileirit ja saksalaisten vankileirit meidän mökkimaisemissa ja laajemmin Saariselällä, Sodankylässä ja Inarissa kiinnostivat häntä. Hän on insinööri koulutukseltaan ja työuransa tehnyt LVI-alalla, mutta käynyt myös kansalaisopistossa historiakursseja ja on innokas lukija. Hän on koonnut materiaalia tätä hommaa varten varmasti jo parikymmentä vuotta.

Noh, viisi vuotta sitten kun naapurit olivat meillä mökillä pääsiäisenä kahvilla, annoin itseni ymmärtää, että hänen historiaprojektinsa on loppusuoralla, haastattelut tehtynä ja tekstiä yli 150 sivua. Minusta hän oli tehnyt arvokasta työtä, ja lupauduin auttamaan siten, että luen kässärin, korjailen kieltä, kommentoin ja ehkä autan vielä tutkimuskirjallisuuden etc. etsimisessä. Lupauduin myös tukemaan kirjan kustantamisessa.

En aluksi paljon paneutunut asiaan, mutta pidimme palautepalavereita, ja joka kerta Historioitsija toi lisää tekstiä, oli lisäillyt sitä jo työstämiini lukuihin, poistanut vähän, lisännyt paljon,  kävi vielä maastokäynneillä, saattoi ajaa päiväksi, pariksi eestaas pohjoiseen vielä tarkistamaan jotain juttua, vietti aikaa arkistoissa, tilasi Helsingistä eri laitoksista karttoja, asiakirjoja ja kuvia etc. Eli oli mitä paras tutkija, ja ikäisekseen tavattoman jaksava.

Nallikarissa-5

Monella lomalla otin käsikirjoituksen esiin, tein sen kanssa hommia, päivän, pari, muutaman viikon iltaisin ja sitten taas ”oikeiden” töiden viedessä ajan, Laanilan historia minun osaltani jäi kirjahyllyyn lepäämään.

Jossain vaiheessa huomasin, että tekstille ei riitä pelkkä oikoluku, pilkutus ja toimitustyö. Tosiasiassa olen kirjoittanut nyt noin 250-sivuiseksi paisuneen käsikirjoituksen kokonaan uusiksi. Lähdeviitteiden kuurnaamisessa oli Esikoinenkin jossain välissä apuna. Ihan liian myöhään huomasin, että lähdin projektissa ihan perä edellä puuhun. Olen uudelleenkirjoittanut mukaillen Historioitsijan tekstiä, vaikka olisi ollut viisainta, että olisin itse ryhtynyt työstämään tekstiä hänen kokoamastaan, varsin hyvästä ja arvokkaasta aineistosta.

Enää en jaksa tai halua ryhtyä aloittamaan hommaa alusta: tämä on saatava valmiiksi. Kyllä tästä vielä kirja tulee! Eikä enää mene viittäkään vuotta! 🙂

Nallikarissa-4 – Kopio

Sunnuntain saldo

Pakkasaamuna kun herään, on kirkas, kuulas aamu. Kotona olen,  ja tulvahtaa heti mieleen: täällä on nyt kolme sukupolvea ”minun miehiäni, minun poikiani”. Pehtoori vieressä, Juniori ja Aapeli vierashuoneessa… Hyvä mieli sellaisesta tulee.

On niin aikainen, että luulen, että ehdin käydä lenkillä ennen kuin muut edes heräävät. Mittaria katsottuani (-25,8 C) mietin, onko ulkoilma sittenkään hyväksi, mutta en anna itseni keksiä tekosyitä, miksen lähtisi edes vähäksi aikaa ulos. Kamera – ja auto – auttaa lähtemistä. Ajelen Nallikariin, sieltä sitten laaja kaarros… ja mm. bannerikuva Möljän sillasta.

Miniä kysyi äsken ruokapöydässä, oliko siellä muita? – No ei ollut. Todellakaan kukaan tervejärkinen ei sunnuntaiaamuna kahdeksan aikaan kohtuullisessa pakkasessa, viiman lisätessä pakkasen purevuutta, ole kameran kanssa merenrannassa, ”uimarannalla”, kuvailemassa. Paitsi minä, pöhkö. Oikeasti teki hyvää, ja loi päivään ryhtiä.

Olen lupaillut näitä ruokajuttuja. Ihan ensimmäiseksi tuon jo perjantaina vilahtaneen ananaksen ”tarina”. Tähän aikaan vuodesta, keveitä, kuituisia, nestettä poistavia elintavikkeita arvostavassa ilmapiirissä tuore ananas on ihan ykkösjuttuja. Minä kyllä ostin tuon komean yksilön ensisijaisesti (noloa kyllä) kuvauksellisuuden takia…  Aika säälittävää, – tiedän.

Kun kuvat oli otettu, oli ”objekti” työstettävä syötäväksi. Minttusokeri-ananas-juttu on ainakin LappItaliassa (s. 28) tullut jo esitellyksi, ja uuniananas myös, ehkä myös ananaksen paisto voissa, mutta nyt oli uusi kokeilu: paistoin ananaspalaset kookosrasvassa. Pieni erä paistui voissa. Siis vertailimme: äänin neljä – nolla kookosöljy voitti.

Ananas jälkkäri

Leikkaa ananas viipaleiksi tai ananasporalla renkaiksi, paista kuumassa kookosrasvasssa, pari minuuttia puoleltaan, paistamisen loppuvaiheessa ripottele pinnalle sokeria (kookos-, fariini-, cane- tai jotain muuta tummaa sokeria) ja paahda vielä hetki. Tarjoile jäätelön tai kermavaahdon kera. Baileys-vaahto olisi varmasti ollut excellent, meillä ei vain Baileysta ollut.

Ananas jälkkäri-2

Tämmöisiä oli käytössä…

Ananas jälkkäri-4

Kokeilehan!

Sitten lisää uusia juttuja. Tai noh, Cosmopolitan-salaatti (alakuvassa alla) nyt niin uusi ole meidän keittiössä, mutta hyvä tulokas se on. Joskus ajattelen, että se on melkein vihannes enemmän kuin salaatti: on se vaan niin rapsakkaa ja tuhtia. Sen oheen silppuan usein jääsalaattia tai jotain muuta ohuempaa.

Linnanmaalla-19

Ja sitten tuo ylempi: mustakaali! Pussissa luki, että sitä voi käyttää pestoon, salaattiin, lämpimiin ruokiin. Vaikutti vähän rucolalta, mutta maistuu kaalin ja jäävuorisalaatin välimuodolta. Hyvää oli.

Voisin kirjoittaa pitkästikin kalaruoan puolesta. Perjantaina söimme – taas kerran – kuhaa. Nimenomaan perjantairuokana se on hyvää. Valmistuu nopeasti, ja on ”vähän parempaa”, eikä kovin raskasta, kun kuitenkin sapuskalle istahtaminen venähtää illan puolelle.

Linnanmaalla-20

Oheen perunoita, salaattia ja hyvää kastiketta (hollandaise-, valkoviini-, voikastike). Siinä ei ole mitään ihmeellistä. Suurin ”vaiva” on mennä halliin ja ostaa (Pekurin Minnalta) tuore kala. Vähän on paljon.

Viineistäkin on sananen kirjoitettava. Ensin varoituksen sana: tällaisen ostin – vastoin tapojani – kauniin etiketin perusteella. Noh, ei se huono ollut, mutta turhan nuori, liki pirskahteleva, raakakin.

viini

Paljon parempi oli vanha klassikko: Museum. Jo karonkkaviininäni tunnettu Museum ei petä. Tämä on se halvempi, crianza-versio, ja sellaisena erinomainen. Sopi tänään lihapadan kanssa oikein hyvin.

1-3

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Ja sunnuntai-iltana on aika julkistaa ensi viikon haastekuvan aihe. Se on ”Valo. Vapaa aihe kunhan valo on pääosassa.” Muutaman viime viikon aikana on ollut ilo huomata, että haasteeseen osallistujat ovat ottaneet kuvan juuri ko. haastetta varten. Ei arkistojen penkominenkaan ole kielletty, hienoa on, että osallistútte millä tahansa kuvalla, mutta aina parempi (itsellekin), jos kuva on nimenomaan haastetta varten otettu. Nythän jo on valoa…

Uusiakin jäseniä toivottelen tervetulleeksi mukaan. Myös kännykkäkuvaajat ovat tervetulleita. Ja kannattaa kaikkien käydä katsomassa haastesivulle osallistuneiden kuvia, ja kuvista käytyä keskustelua, mikä on mielestäni ollut varsin asiallista, opettavaista ja avointa. http://satokangas.kuvat.fi/kuvat/Haastesivu/

Laulujoutsenia ja pojanpoika

Ei tuu mitään! Mitään en saa aikaiseksi.

Lenkillä ja hautausmaalla kävin. Ruoan tein. Kutsun ensi viikonlopun juhliin sain kyhätyksi. Tyttären kanssa piiiiiitkä päivityspuhelu. Yhden jäsenkirjeen (Paistinkääntäjät) sain tehdyksi. Siinä kaikki.

Kaiholla, tai siis hyvin ristiriitaisin tuntein, muistelen viime vuoden tammikuuta, jolloin minulla oli tasan yksi töistä täysin vapaa päivä. Meni viikonloputkin luentoa tehdessä. Tai jotain opinnäytteitä lukiessa, arvostellessa.

Noh, tänään aamulla lenkillä kävin katsomassa Oulun joutsenia. Tuiran uimarannalla sulassa on nyt kolme joutsenta: ”Räpyläiskäksi” nimetty (haukuttu?) kyhmyjoutsen eleli jo viime talven tuolla, nyt se on saanut seurakseen kaksi lentokyvytöntä laulujoutsenta.

Oulujoen rannassa

Täällä juttua joutsenista enemmänkin…

Oulujoen rannassa-2

Hyytävän kylmältä vesi näytti, mutta ei se näitä häirinnyt. Ja tavattoman kesyjä tai ainakin pelkäämättömiä olivat.

Oulujoen rannassa-3

Oulujoen rannassa_

Nyt kun olisi tämän päivän postauksen aika, muutamien reseptien kirjaamisen aika, niin minä sain tänne Aapelin kaveriksi. Isänsä ja pappansa lähtivät kaupungille ”yhille”, äitinsä on ystävänsä luona, joten mummia tarvitaan. Ihana kun tarvitaan.

1-5

Me täällä ryhdymme iltapalalle, joten huomiseen, ystävät!

 

Linnanmaalla uusin silmin

Linnanmaalla, työpaikalla (ex) kävin. Tulipa rauhallinen mieli.

Entistä vakuuttuneempi olen sen suhteen, että lähdin hyvissä ajoin.

Oli mukava kuulla, että asiat etenee, mutta myös, että entistä vaikeampi on saada ne etenemään. Mukavaa on siis se, ettei minun tarvi olla yrittämässä. Monia uhkakuvia, jo toteutuneita kurjia juttuja, tuntui olevan.

Rauhallisen tunteen teki sekin, että väitöskirjan tekijä, ohjattavani, on jo loppusuoralla. Kahvituokion kimpassa vietimme, mahdollista väitöstä suunnittelimme. Molemmille tärkeä etappi on tulossa.

Oppiaineen yksi kauan odotettu väitöstilaisuuskin oli tänään, sehän se oli tähdellisin syy, miksi juuri tänään kampukselle hankkiuduin. Oli ilo kuunnella ja tuntea, että tiedän, mistä puhutaan, etten ole ole vielä unohtanut tieteellistä diskurssia, etten vieä ole ulkona tutkimuksen nykytilasta, että vielä kuitenkin voin olla osa tiedeyhteisöä.

Tosin.

Huomasin, että kamerani hakeutui käytävillä kuvaamaan vähemmän akateemisia aiheita. KTK:n opiskelijat olivat taas KLIKS tehneet opinnäyteitään…. 😉

Linnanmaalla-12

Linnanmaalla-13

Linnanmaalla-14

Alla kannanotto terveellisen ruoan puolesta – virkkaamalla!

Linnanmaalla-2

Linnanmaalla-3

Yliopistolla on menossa massiivinen yrittäjyyttä edistävä kampanja. Yllä kannanotto sen suhteen.

Linnanmaalla-4

Katutaidetta sisätiloissa ovat nuo.

Omaa visuaalista näkemystäni olen tässä minäkin koettanut toteuttaa…

Illan päälle Pehtoorin kanssa minun läksyjäni, tuotekuvausasioita, edistääksemme avasimme kuohuviinin … ja nautimme eilisiä ”etelän hedelmiä”. 🙂

Linnanmaalla-15

Linnanmaalla-16

Linnanmaalla-17

Ananas ja minttu ovat verraton yhdistelmä.

Ja kuohuviini maistuu pakkasellakin.

Mathai

Mathai-2

Yliopistonlehtorista valokuvauksen opiskelijaksi

Kerran vielä, Sam!

Olen kahden viikon aikana julkaissut blogissani enemmän omakuvia kuin laki sallii tai ainakin enemmän kuin koskaan ennen samassa ajassa tai edes vuodessa. Ja nyt vielä tämä postaus niissä merkeissä. Mutta perusteluna omakuvien paljouteen on, että näitä on opintojen vuoksi otettava, ja näiden tekemistä harjoiteltava.

Yksi etätehtävistä seuraavalle lähiopetusjaksolle on oma kuva monistettuna, ja taso/layer-tekniikkaa on hyödynnyttävä. Syvyyssuhteet ja etuala tulee ottaa huomioon. Huumoriin ja itseironiaan kehotettiin ihan erikseen. Rohkeutta ja leikkiä suositeltiin visualisointiin. …  Kuvia on tehtävä yksi tai kaksi.  Monistuskuvalle pitää sitten tehdä myös pari: oma kuva, jossa tekniikka ja ilmaisu on vapaa.

Minähän mietin ideaa sunnuntaina Torniosta kotiin ajellessa ja keksinkin sitten. Mielestäni oikein hyvänkin idean. Ja nyt alkaa tuo ensimmäinen kuva, tai kaksikin kuvaa tuohon monistusjuttuun olla valmiina. Eihän ne taaskaan teknisesti ole sellaisia kuin olisin halunnut, mutta mahdollisuutta uudelleen yrittämiseen ainakaan samalla idealla, varsinkaan samassa paikassa, ei taida olla. Potrettikuvan idea on sekin valmiina, ja muutama kymmenen otosta jo otinkin, pistän tähän näytille muutaman muokkaamattoman, mutta aion yrittää vielä uudelleen… monta kohtaa pitää vielä hioa.

Ensimmäinen vaihe oli soittaa maanantaina Linnanmaan virastomestareille ja kysyä, saanko joku aamu tulla tunniksi kampuksen suurimpaan luentosaliin (L1) kuvailemaan. – Lupasivat. Toiseksi kävin ostamassa kameraan langattoman kaukolaukaisimen: kameran 10 sekunnin itselaukaisu ei millään muotoa tulisi riittämään. Tiistai-iltana oli kolmas esivalmisteluvaihe: visualisoida valmiiksi, suunnitella ”hahmoja” ja pakata iso Mari-kassi täyteen rekvisiittaa, huiveja, kaikki rillit, Pehtoorin hattuhyllyllä (lippis ja pipo) oli käytävä, huppari, korvakuulokkeet, ja muistiinpanovälineetkin. Unohtamatta, että jokaisessa onnistuneessa kuvassa on punainen piste.

Keskiviikkoaamuna sitten Linnanmaalle, luentosali oli auki ja melkein tyhjä; vain siivooja oli paikalla. Yritin vähän selittää hänelle (in english) mistä on kyse, mutta varmaankin selitykseni oli surkea, eikä touhuni tainnut olla kovin järkevän näköistä vaikka selityksen olisi ymmärtänytkin. 🙂

Pikkuisen reilussa tunnissa räpsin pitkästi toistasataa kuvaa. Eilen iltasella ja tänään iltapäivällä olen sitten niitä perannut, muokannut, käyttänyt layer-tekniikkaa. Kuvasarjallani on nimikin: Yliopistonlehtorista valokuvauksen opiskelijaksi (Tornioon).

Oma kuva-4

Oma kuva-5

Ihan kohdalleen Tornion osoittaminen ei mennyt, mutta katsokaapas kun ylemmässä kuvassa kaulukseen tuli päivämäärä hienosti. 😉 Tämän potrettikuvan idean aion säilyttää, mutta otan vielä muutamia, josko onnistuisin paremmin.

Ja sitten se toinen kuva! Keskiviikkoaamun satoa. Klikkaa ihmeessä isommaksi.

Oma kuva-2

Tämä on se kakkoskuva.

Oma kuva-3

 

Ja nyt lähden vielä ottamaan ”studiooni” tuotekuvia. Huomenna sitten niitä, ne eivät ole yllätyksellisiä aiheeltaan. Ne liittyvät ruokaan ja juomaan: jotain reseptiaihiotakin ehkä huomenna, viikonloppuna viimeistään, julkaisen.

 

Vain vähän

Liikkeellä, muttei liikuntaa. Tai noh, Linnanmaalla oli melkoinen aamujumppa. Olin siellä kuvauspuuhissa, tulette vielä näkemään.

Sitten Bauhausista hankkimaan ”studioon” matskuja. Sieltä hankkien tulee taustojen ja telineiden hankkiminen paljon halvemmaksi kuin Rajalalta. Melkein viiskymppiä kului tänään, ja siihen hintaan sain kaksi kimppua tulppaanejakin. Päivä jatkui asioilla, ja kun yhden jälkeen kotiuduin, tuli Aapeli melkein samalla ovenaukaisulla pariksi tunniksi hoitoon.

Nyt eka kertaa oli sellainen ´vanhempia ikävä´ -katse, ja pieni itkunpoikanenkin. Kunnes sitten pieni nukahti syliini. Kymmenessä minuutissa mummilla huoli ja hillitön hellyys. Hulvahtelevat ne vielä tunteet vanhallakin.

Illan olen taas ollut Laanilan historian ja kuvien parissa … joten pahoittelen postauksen pienuutta. Kyllä tämä taas tästä vilkastuu.

1

Valehtelisinko?

Pulpetti-266x400Kahdeksas käsky kieltää puhumasta pahaa toisista ihmisistä, tai tarkemmin ottaen valehtelemasta, mutta se on rajattu vain koskemaan toisia ihmisiä: ”Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi.” BTW, siihen maailmanaikaan kun näitä käskyjä kansakoulussa ruutuvihkoon vihreällä Castell HB-lyijykynällä kirjoiteltiin, ei kukaan tullut selittäneeksi, mitä tarkoittaa ”väärä todistus”. Ainoa todistus, minkä lettipäiseen päähäni oli vielä mennyt oli juuri se koulutodistus, jota varten niin ahkerasti uskontotunnilla käskyjä opeteltiin. Kunhan nyt ulkoa päntättiin noita.

Mutta käskyissä ei ole yhtäkään, joka kieltäisi valehtelemisen noin niinkuin yleisesti. Okei, onhan vanhempien kunnioittamisasioissa ja aviorikoksen tekemättömyys -käskyissä sisäänrakennettuna, ettei pidä valehteleman. Mutta ei ihan suoraan kielletä ”Älä valehtele”.

Minä en ole kova valehtelemaan. En vaikka jo blogin nimessä väitän tänne kirjoittelevani tuulesta temmattuja juttuja. En minä täällä juuri valehtele. Joskus vähän liioittelen, vähättelen, enkä suinkaan aina kerro ”koko” totuutta, mutta en minä valehtele. Miksi valehtelisin?

Enkä juuri valehtele tai omiani sepittele ”livenäkään”, oikeassakaan elämässä.

Valehtelu on ikävää puuhaa, – kuultunakin.

Sellaista en laske valehteluksi, että sanon joskus ihmisille asioita, joita he toivovat kuulevansa, vähän kuin rohkaisen, annan ymmärtää, että joku on vähän paremmin kuin todellisuudessa onkaan. Viime kevättalvella minulla oli sellainen oma hassu ”kampanja” kuin ”kehu- joku-joka-päivä”. Yksi vain, ei sitä nyt ihan mielistelijöiksi ryhdytä.

Töissä oli niin paljon ympärillä ihmisiä, että oikeasti aina löytyikin, sattui kohdalle joku, joka ansaitsi kuulla, että hän oli kirjoittanut parhaan esseen pitkään aikaan, tai että kahvilassa oli kiva käydä, kun siellä aina toivotettiin iloisesti huomenta, tai oli mukava koko porukan edessä kehua työryhmän sihteeriä, joka teki paperit valmiiksi perusteellisesti ja ajallaan. Jukra, se oli kyllä hyvä kampanja. Tuli itsellekin aina hyvä mieli. Pitäisiköhän tehdä taas sellainen ”helmikuussa hyvä mieli” -projekti.

Mutta siis tuosta valehtelusta vielä. On olemassa ´valkoisia valheita´. Niitä käytän joskus, silloin kun tuntuu, että tarvitsen selityksen, miksi en viitsi lähteä jonnekin, osallistua johonkin. Mutta nyt on menossa jotain, joka on saanut – tänään koko päivän koneella istuessani – pohtimaan sellaista suurta valetta, josta en jäisi kiinni ja joka päästäisi minut pälkähästä. Mutta en ole keksinyt. Enkä loppupeleissä edes varmaan uskaltaisi, osaisi, haluaisi valehdellakaan. Tai en tiedä… Sellaista minä olen tänään miettinyt. 🙂

Mitenkäs Sinä, valehteletkos? Kenelle? Onko se helppoa? Jopa vahingossa? Sepitteletkös juttuja lämpimiksesi?

Monta hommaa

Kampaaja, Laanilan historia -palaveri, paistinkääntäjien voutineuvoston kokous, laskut, posti, ja Oulun Kuvasta langattoman laukaisijan ostaminen, viherkasvien huolto ja joulun ”poisto” kotoa on ollut reissun jälkeisen maanantaina ohjelmassa. Ja jossain välissä, sauhutessa paikasta toiseen, mietin, että miten minä joskus menneinä vuosina olen ehtinyt ollenkaan töissä käydä. No en minä ollutkaan joulun jälkeen liki kahta viikkoa reissun päällä. Enkä aamuisin nukkunut seitsemään, kahdeksaan. Menin töihin seitsemäksi, viimeistään kahdeksaksi.

Toinen asia mitä tänään olen tullut pohtineeksi, että se, että miten ihmeessä voin sekä palaverissa että kokouksessa kuulla itseni sanovan, ”no voin minä tehdä…”.  Miten niin noin vain voin?

Ehkäpä se,  että osaan nykyisin monistaa itseni, auttaa asiassa.

Tämmöisen taidon opin viikonloppuna.

Reijat  (1)

Meidän piti tunnissa ottaa kuvat ja sitten toinen tunti oli aikaa tehdä kuvista omakuva jonka työnimenä oli Seppo, Seppo, Seppo, Seppo. Minulla tässä ajatus että Reija, Reija, Reija, Reija olisi ollut osin sisällä ja ainakin yhden ajattelin pistää kiskomaan ovea auki, mutta kun tuo Media-talo oli kiinni, joten en päässyt sisälle ja niin sitten idea läsähti tämmöiseksi.

Nyt haluaisin vain tehdä kuvia, kokeilla kaikkea opittua, rakentaa ”studion” kotiin, … mutta kun ei nyt vielä ole aikaa. Miten minä taas olen saanut tällaisen ”sitteku”-tilanteen aikaiseksi?

Kotiinpaluu

On hyvä olla kotona. Joulun jälkeen lähdettiin pohjoiseeen, tänään olen palannut Ouluun, josta joulu on jo kaukana. Onneksi täälläkin lunta ja pakkasta.

Ja onneksi täällä on perhe. Tiedättekö, että täällä oli pullantuoksuinen koti, kun palasin! Kuinka moni nainen on sellaisen kokenut tullessaan opiskelujen jälkeen kotiin?

Pehtoori oli tänään leiponut pullaa! Ja kuten jo edellisten etäopetusjaksojen jälkeen sain tänäänkin kotiin ajeltuani istahtaa valmiiseen ruokapöytään, ja jälkkäriksi oli tuoretta pullaa! – Kyllä on opiskelullani paljon hyväätekeviä vaikutuksia. Kotiinpaluun riemussa vähäisin syy ei ollut tämä: ”Ota syliin!”

1-3

Tuntuu, että kahden viikon eron aikana Aapeli on kasvanut ihan hirmuisesti. Vauvasta on kasvanut pikku poika, joka istuu omassa syöttötuolissaan (luonnollisesti sellainen on myös mummilaan ostettu jo aika päiviä sitten) ja juttelee entistä  enemmän. Sanoo jo äiti. Ja Pehtoori on kuulevinaan, että sanoo ´pappa”. En ole mustis moisesta (no en!!!) !

1-2

Koti tuntuu isolle, valoisalle. Tavarat on paikallaan, täällä osaan tehdä ruokaa, tiedän mistä hakea lukemista, täällä on hyvä  ja tämä on koti.  Ja täällä oli tänään Aapeli.

1-4

1

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Viikonlopun anti valokuvaukselle oli – taas – huikea. Aina vain enemmän olen innoissani, huolimatta siitä, että aina vain surkeammaksi kuvaajaksi ymmärrän itseni. Ja aina vain paremmalle tuntuu opiskelijaporukka ja opetus.

Me teimme viikonloppuna koulussa omakuvaharjoituksia, valomaalauksia studiossa, ja jo aavistuksen sukelsimme tuotekuvauksen maailmaan. Siis: ensi viikon kuvahaaste on ´tuotekuvaus´. Kannattaa ehkä hieman surffaillla, katsoa, millaisia kuvia ”tuotekuvaus” pitää sisällään.

Alla ensimmäinen studiokuvauskokeiluni. Ruokaa? – Se ei yllättäne ketään. 😉 Pliis, klikkaa isommaksi. …

Rypäle (1)

Opiskelija-asuntolaelämää

Lähiopetusjaksolla Torniossa on asuttava jossain. Muutamat meistä kulkevat Oulussa eestaas kolme päivää, mutta se ei ole minun juttuni se. Päivät ovat pitkiä ja kotona ei ehtisi kuin nukkua ja taas lähteä. Kolme edellistä jaksoa olen asunut Haaparannan puolella, koska opiskelija-asuntolaan ei ole saanut paikkoja.

Kaunola_

Täksi viikonlopuksi sitten sain. Kuvan vasemmassa reunassa on erillinen kolmen huoneen ”Kaunola”, josta sain oman huoneen. Meitä on tässä asunnossa yhteensä neljä opiskelijaa.

Hinta edullinen (30 €/yö/henk.) ja fiksumpi tämä on kuin Haaparannan Vandrarhem. River Motellin kanssa samoihin menee. Siisti ja lämmin.

Kaunola_-2

Mukavan retroa sisällä, yhteiskeittiö ja alakerrassa sauna ja pesutilat. Tärkeä tekijä on,  että tämä on koulun vieressä. Ja onhan tämä mukavaa vaihtelua, opiskelijaelämän yksi säie minulle. Edellisen kerran olen asunut opiskelija-asuntolassa kesällä 1979 tai 1980, jolloin asuin pari viikkoa Kajaanissa. Kävin siellä Kesäyliopistossa suorittamassa vanhojen käsialojen kurssin ja renessanssin kulttuurihistorian. Silloin kämppiksenä oli vähän maanis-depressiivinen, liki itsetuhoinen ikäiseni (lue: nuori) tyttö. Nyt on paremmat kämppikset.

Kaunola_-4

Mutta naapurit ei ole hyvät!! Eilen kahdeksan jälkeen tullessamme luennoilta kuului päärakennuksen  puolelta kohtuullisen isosti, kohtuuttoman huonoa musiikkia = Suomi-räppiä. Eikä se loppunut.

Yhdentoista aikaan laitoin korvatulpat ja onnistuin kuin onnnistuinkin nukkumaan. Muut kolme olivat valvoneet puolikahteen. Ehtineet jo soittaa vartiointiliikkeeseen, josta oli soitettu poliisit paikalle. Meteli oli jossain vaiheessa tauonnut alkaakseen uudelleen. Minä heräsin neljältä kun naapurit tulivat kapakasta? tai heräsivät? – Ei musiikkia, mutta kohtuullisen kuuluvaa keskustelua. Jäin hereille ainakin tunniksi. Argh! Eikä me neljä oltu ainoat hieman univelkaiset opiskelijat tänään: myös miesten huoneisiin, asuntolan isolle puolelle oli metakka kuulunut.

Päivä jaksettiin kuitenkin taas opiskella ja tänään päästiin eka kertaa studioon! Jee. Harjoitukset jatkuu huomenna, Luoja paratkoon, että saadaan ensi yönä nukkua.

Kaunola_-5

Tämmöinen avain oli minun lapsuudenkotini ruokakomerossa. Tämmöinen on täälläkin.

Metsäläisestä opiskelijaksi

Lueskelin tässä viikolla Siiri Mgga-Miettusen kirjan ”Haile Selassie ja Lass´uulan Niila. Tarinoita Kutturan kairoilta”. ”Siirin kirjan” ja ”Siirin elämän” olen lukenut jo aiemmin, ja syksyllä kun tapasimme Siirin Savottakahvilan syysmarkkinoilla, ostimme tämän hänen uusimman kirjansa. Tässä on pieniä tarinoita, elämänmakuisia kertomuksia Koilliskairan ihmisistä sodan aikana ja sen jälkeen.

Pienet jutut ovat muutaman sivun mittaisia, lyhyin tarina on ”Kutturan poika armeijassa”.

Jouni kertoo:

Mie sain Hiukkavaarasta lommaa neljä päivää. Lähin tietenki kotia. Ensimmäisen päivän iltana tulin junalla ja postiautolla Purnumukhan. Toisena päivänä kävelin Purnumukasta kotia sen neljä peninkulmaa.

Nukuin yön kotona.

Kolmantena päivänä kävelin takasin Purnumukhan. Neljäntenä päivänä istuin postiautossa ja junassa. Tulin ajoissa kasarmille.

Illalla sängyssä mietin, että oli se vain mukava kävellä yksin mettässä.

Niin, että mökkireissut loppuvat pitkän matkan takia aina vähän kesken. Vaikka nytkin oltiin jo toistaviikkoa yhteen putkeen.

Olisin kyllä vielä voinut olla ihan hyvin vielä, vaikka vielä toisen viikon mökillä. Hiljaistahan siellä on, eikä juuri kontakteja. Kaksistaan oltiin lauantaista asti, eikä siinä mitään vikaa. Edes radioa ei auki pidetty. Minulla joka päivä monta tuntia kirjoitusprojektia, ja kuvajuttujakin, Pehtoorilla lukemista, ristareita, telkkaria, puuhommia, saunanlämmitystä  ja sitten tietysti ulkoiltu. Ja nukuttu.

Tänään aamulla kuitenkin lähdettiin, pudotin Pehtoorin Rovaniemellä kyydistä, jatkoi siitä junalla Ouluun, minä autolla Tornioon. Kouluviikonloppu on tämä.

Matkalla harvinainen valoilmiö! Aurinko! Kännykuvan  matkalta otin.

20160108112809

Palaute etätehtävistä saatu, ei ihan murska-arvioita Puistola-setistä ;), ja paljon uutta taas opittu. Ja naurettu. Porukassa on muutama vallan hyvän tilannekomiikan ja muutama satiirin mestari. ..

Yhdellä meistä oli kuvia laamoista. Tiedättehän, niitä eläimiä. Minulle tuli kuvia katsellessa mieleen, miksi niitä joku Pohjois-Suomessa pitää? Syödäänkö niitä? Tehdäänkö niistä ruokaa, villaa, miksi niitä pidetään? – Menen moista äänen kyselemään. Ja etupenkistä tuli vastaus: niistä tehdään laamapaitoja!

😀 😀 😀

Ja löysipä vieruskaverini pian netistä vastauksen, mistä laamapaita-sana oikein tulee…

”…Laamapaidan historia ja nimi juontavat 1800-luvun lopun Saksaan. Lääkäri Johann Heinrich Lahmann halusi luoda materiaalin, joka kestäisi käyttöä ja säilyttäisi joustavuutensa ja lämmittävät ominaisuutensa pesusta toiseen. Näin syntyi ”Lahmann-neulos”; materiaali, jonka lämpö ja hengittävyys perustuu kuitujen väliin jäävään ilmaan. Pehmeät puuvillavaatteet levisivät nopeasti ympäri Eurooppaa ja saavuttivat suuren suosion. Suomalaisten suussa Lahmannin alusvaatteet kääntyivät laamapaidoiksi ja -housuiksi – keksijänsä nimeä mukaillen…”

 

Koulussa oppii paljon. 😉

Kaamos ohi, pakkasia pitelee

Virallisesti tänään on kaamos täällä Hangasojan rannalla ohi. Aurinko nousi tänään klo 12:13, ja päivän pituus oli kokonaiset seitsemän minuuttia. Kuukauden aurinko on ollut taivaanrannan alapuolella, mutta taas nousee. Sitä varten mentiin tänäänkin Kaunispäälle (autolla kylläkin), oikein vartoomaan auringon näkemistä, mutta pilvessähän se taivas tänään oli. Lauhtuu nimittäin. Kolmeenkymmeneen pakkasasteeseen ja allekin jo putosi tänään. Eilen illalla meidän terassin mittari meni pohjaan: varmaan joskus lapsuudessa on tullut koettua yhtä kova pakkanen, mutta en kyllä muista.

11-2

Olemme tässä parin viime päivän aikana tehneet empiirisiä havaintoja pakkasesta ja sen kestämisestä. Ainakin meidän mökkipihassa ja -tiellä on ihan sama, onko pakkasta – 32 tai viisi astetta enemmän. Tuntuu, että kaikki yli 30 asteen luvut ovat yhtä kylmiä. Ilma ja maisema on tavattoman teräväpiirteinen, kirkas. Korkeapaine vie kaiken tuhnun ilmasta. Jos vähänkään tuulee (niin kuin tänään Huipulla), niin pakkanen tuntuu todella jäätävältä, eikä massiivinen kerrospukeutuminen auta! Hengittäminen vaikeutuu, kamera toimii hyvin ”metallisesti”, autolla ei tarvitse jarruttaa, kun lopettaa kaasun painamisen, auto pysähtyy. Kovin pitkiä lenkkejä ei olla tehty, mutta ulkoiltu kuitenkin, täällä kurujen kupeessa on hyvä.

On tässä katseltu kun netissä ja somessa on toinen toistaan hienompia pakkaskuvia ja kokeiluja, kuten esimerkiksi tämä: miten saippuakupla jäätyy!,

Frozening bubble.

Ja tämä: miten teevesi jäätyy: Jäätäviä teekuvia!

No mekin sitten leikkimään pihapiirissä. Ja keiteltiin vettä, värjättiin kaarnikkamehulla, laiteltiin valoja, otettiin videota kännyllä ja otettiin still-kuvia kameralla. Voi hyvä tavaton! Ainakin hauskaa oli. Kuvausassistenttini toimessa, olkaapas hyvät! 😀

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Vesi jäätyy

Tässä vaiheessa jo yksi untuvatakki oli litimärkä, toinen jo käytössä, hanskat ja pipo kosteana, joten totesimme, että on paras siirtyä sisätiloihin takkatulen (ja läppärin) ääreen.

Pakkasessa kuvaamiseen, tai ylipäätään siellä liikkumiseen, yksi vinkki: kädenlämmittimet!

11

Molempia saa ainakin Partioaitasta. Kertakäyttöiset ovat noin euron kappale, uudelleenlämmitettäviä on kolme paketissa ja paketti maksaa 7,50 euroa. Itse pidän enemmän noista pienistä, kertakäyttöistä (pieni valk. pussi yläreunassa, Grabber). Sellainen hanskaan niin hyvin tarkenee, ja välillä voi jopa tehdä avokäsin säätöjä, kun hanskassa on taas lämmin. Noita on myös kenkiin ja esim. laskettelumonoihin laitettavia, mutta meillä on molemmilla vinkkelit, joten varpaita ei palele. Näillä pakkasilla myös rillien huurteenesto (saa mm. Instrusta) on kuvaushommissa ollut avuksi.

Pakkasta Kaunispäällä_

 

Loppiainen, Kölnin tuomiokirkko ja Tre kronor – miten liittyvät yhteen?

Kansanperinteen mukaan
”Loppiaisena vetehinen kertoo avannolla kuuntelijalle koko elämän.”

Loppiaisena, loppiaisen historia-8

Tuolla minä Hangasojan sulan rannalla, mökkipuron reunalla koetin kuunnella viestejä tulevaisuudestani, mutta paljoa ei  –37 asteen pakkasessa kuulunut, ei muuta kuin pakkasen paukkuminen. Se todella paukkuu, – hyvin isosti paukkuu mökin seinissä ja metsässä.

Loppiaisena, loppiaisen historia-5

Nyt kun ulkoilu ei niin kovasti vie aikaa, nyt kun Ruotsi on nuorten MM-lätkässä jätetty neljänneksi ja nyt kun on loppiainen, voisin kertoa* miten loppiainen, Kölnin tuomiokirkko ja Ruotsin kolme kruunua liittyvät yhteen. Ja liittyypä tähänkin tarinaan yksi Kasperi. 😉

Miksi loppiaista vietetään?

Loppiaista on vietetty jo 200-luvulta lähtien, ja aluksi nimenomaan Jeesuksen syntymäjuhlana (ks. sen ajoituksesta täältä), ei suinkaan joulun ”loppumisena”. Myöhemmin loppiaista on vietetty Jeesuksen kastejuhlapäivänä, ja kolmaskin raamatullinen syy sille on: Kaanaan häät. Ne on ne juhlat, joissa Jeesus aloitti julkisen toimintansa, ja näin viiniharrastajan näkökulmasta aloitti varsin mielenkiintoisella tavalla: muutti veden viiniksi. Vaikuttava aloitus.

Keskiajalla loppiaisjuhlan luonne muuttui, ja sen aiheeksi tuli kolmen tietäjän saapuminen Betlehemiin katsomaan Jeesus-lasta ja tuomaan hänelle lahjoja. Caspar, Melchior ja Balthazar eli kolme viisasta miestä lähtivät uhraamaan Jeesuksen luo. Kuten tiernapoikien laulussakin todetaan:

Tähti se kulukeepi itäiseltä maalta, itäiseltä maalta,
sanomaton kirkkaus se ulos loisti
ja se tähti oli Jumalalta ulos lähetetty, ulos lähetetty
ja he riensivät uhraamaan kultaa, pyhää savua ja mirhamia,
ja mirhamia.

Itämaan kolme tietäjää tunnetaan Keski-Euroopassa nimellä kolme kuningasta ja heidän tunnuksenaan on kolme kruunua. Ainakin uuden ajan alussa (1500-luvulta lähtien) siellä oli tapana, että nuoret miehet pukeutuivat loppiaisena kuninkaiksi ja kiersivät talosta ja kylästä toiseen laulamassa, ja saamassa palkkioksi pieniä lahjoja, oluttuopillisen tai muutaman kolikon.

Kolmeen tietäjään liittyy siis ensimmäinen juonne. Toinen liittyy Kölnin kauniiseen tuomiokirkkoon, jota keskiajalla rakennettiin pitkään ja hartaasti. Sinne talletettiin kolmeen itämaan kuninkaaseen liittyvä pyhäinjäännös, jota pidettiin aikanaan Pohjois-Euroopan merkittävimpänä. Kaikki Kölnin tuomiokirkkoon pyhiinvaelluksen tehneet saivat kantaa mukanaan kolmen kruunun kuvaa tunnustuksena ja muistona käynnistä (vrt. jääkaappimagneetit! 😉 ).

Ja nyt sitten, miten kruunut siirtyivät myös Ruotsiin, jopa lätkäjoukkueiden pelipaitoihin? – Selityksenä on esitetty, että kruunut symboloisivat Länsi-Göötanmaan, Itä-Göötanmaan ja Svean muinaisia kuningaskuntia. Miksei niinkin, mutta varmemmin todennettu selitys liittyy Albrekt Mecklenburgilaisen (noin 1338–1412) valtaannousuun Ruotsissa. Hänen myötään päättyi pitkään vallassa olleen Bjälbo-suvun pitkä valtakausi ja Albrektin valtaantuloon liittyi uuden kuningashuoneen perustaminen. Se tarvitsi myös tunnuksen, heraldisen kuvion, jota käyttää.

Albrektin oman saksalaisen herttuakunnan vaakuna ei sopinut Ruotsin hallitsijan tunnukseksi, joten oli keksittävä jotain muuta. Noh, koska myös Albrekt oli tehnyt pyhiinvaelluksen Kölnin kirkkoon, itämaan tietäjien pyhäinjäännöksen luo, hänellä oli oikeus käyttää kolmea kruunua.

Ja vuosisadasta ja kuningashuoneesta toiseen, tre kronor on säilynyt. Yhtä lailla se on Bernadotten sukuun syntyneen Estellen tyynyliinoissa kuin lätkäjoukkueen pelipaidassa,

tre kronor

*Tämäkin juttu liittyy niihin viime vuoden ”Vuotuisjuhlien historialliset juuret” -luentooni. Nyt siihen liittyvät paperit, tiedostot ja kirjat eivät täällä mökillä ole mukana, joten ihan muistitiedon varassa tuon lyhennetyn, mutkatsuoriksi-version tuohon kokosin. Tarkistelen kotosalla …

Jäähyväiset DA:lle ja selfiet!

Tänään on Downton Abbeyn  viimeinen jakso.  Se on yksi niistä televisiosarjoista, jotka ovat olleet elämässäni tärkeitä …

No, viime vuosina en ole paljon muita sarjoja katsonutkaan, enkä telkkaria juuri ollenkaan. On illat menneet enemmän netin ja kirjojen maailmassa. Ja valokuvien. Ja töiden. Mutta on niitä ollut monia mieleenjääneitä, kaikki jaksot ja tuotantokaudet katsottuja, sarjoja: Batman, Me Tammelat, The Monkies, High Chapparal, Peyton Place, Mennään bussilla, Coronation Street, Goldizt, Pieni talo preerialla, Onnen päivät, Mennyt maailma, Levyraati, Ihmeidentekijät, Puhtaat valkeat lakanat, Hovimäki, Bon Appetit, Sopranos, Gilmoren tytöt… Mitä kaikkia? Varmasti jäi jotain ”elämää suurempia” tuosta pikaisesti mieleentulleiden luettelosta pois. Mikä on ollut sinun ”The Telkkarisarja”? Mikä on oikeasti vaikuttanut sinuun ja tekemisiisi, ketä/mitä olet fanittanut?

Nyt tulee kyllä ikävä Crawleyn perhettä, upeasti tehtyä pukudraamaa, jossa historian mentaliteetti, ajankuva ja miljööt ja niiden muutokset on huolella rakennettu, kuvattu ja näytelty.  BBC on kyllä tehnyt kuusiosaisen sarjan Leo Tolstoin ´Sodasta ja rauhasta´, joka on kuulemma hieno ja pukudraamana vähintään DA:n tasoinen, mutta se on Venäjällä… Noh, ehkä se syksyllä alkaessaan tuo jotain lohdutusta ja edes vähän paikkaa DA:n jättämää tyhjiötä.

Tänään olen Violet Crawleyn, Granthamin leskikreivittären, ohjeiden mukaisesti rohkaistunut, luottanut itseeni ja astunut epämukavuusalueelleni, tehnyt toviksi rauhan itseni kanssa, ja ottanut omakuvia.

12241792_1085286581511946_9161903414022198074_n

Vähän kuin siedätyshoitona jo ennakkoon ottanut selfieitä. Ensi viikonlopun lähiopetusjaksolla kun on ”omakuva”-harjoituksia..

20160105073527Päivän pakkasesta (mittarissa aamukahdeksan lukema) huolimatta otin mukaani Tomafoin ja kameran sekä jalustan, ja lähdin taas Kaunispäälle kuvailemaan.

 

Tunsinpa itseni jälleen kerran järin viisaaksi, kun tunturin laella kuvailin tonttua ja itseäni!! Vitkalaukaisimen 10 sekunnin varoaika piti käyttää tarkoin. Kuvahaasten punainen ja jouluinen kuva tulivat otetuksi, ja niitä selfieitäkin.

Tomafoi-4

Kameran, objektiivien ja jalustan ja tontun kanssa vanhan palovartijan mökin/”Ylämajan” kahvilan portailla ja ikkunanpielien tienoilla touhutessani kävi yksi jos toinenkin turistipariskunta kyselemässä, josko ottaisin heistä heidän kamerallaan kuvia. Ainakin japanilainen, venäläinen, ja espanjalainen (espanjankielinen) nuoripari tuli kuvatuksi. Ja Tomafoi pääsi jonkun tuntemattoman ensi vuoden joulukorttikuvaan.

Omakuva-4

Omakuva-2

Ja aina heti kuvan ottamisen jälkeen pipo takaisin päähän ja toppaliivi ylle. Kaunista, ja kylmää, on siis tänäänkin ollut. Sellaisena jatkunee. Noh, mökissä on lämmin ja pariksi pirttipäiväksi riittää kyllä puuhaa.

Sieppaa

 

Talvikävelyreitti Saariselän keskusta – Kaunispään huippu

Talvikävelyreitti-kartta: Saariselän matkailukeskus – Kaunispään tunturin huippu

Reitti lähtee läheltä Saariselän Pyhän Paavalin kappelia, jonka parkkipaikalle voi jättää auton tai vaihtoehtoisesti jäädä läheisellä Skibussin pysäkillä pois. Reitin alkuun on lyhyt matka Saariselän keskustan hotelleista.

Reitti kulkee loivasti nousten Kaunispään (438 mpy) etelärinnettä. Alkumatkan tie kulkee läpi loma-asutuksen, jonka alkupäässä on paljon rivitalo/lomaosakkeita, mutta huippua kohti mennessä rakennusten määrä käy vähäisemmäksi, ja puurajalla on enää vain suomalaisten yritysten sekä venäläisten kelolinnoja.

Erityisesti kaamosaikaan voi nähdä Lapin valon erityislaatuisuuden: sinisävyistä maisemaa pohjoisessa ja vielä nousemattoman auringon huikeaa väriloistoa taivaanrannassa etelässä, – tuntureiden yläpuolella. Suoraan etelässä näkyy Kiilopään tunturi kun taas lännessä Nattaset hallitsevat maisemaa.

Kaunispään laella on Huippu-niminen kahvila-ravintola, jolla on paistinkääntäjien kilpi merkkinä tasokkaasta ruoasta ja jossa on tarjolla maankuulut, valtavat munkkirinkilät. Erityisesti kannattaa kokeilla paikallista, luomu-variksemarjamehua, joka tunnetaan myös nimellä kaarnikka- tai raakkumehu. Kahvilan kaarnikkakakun resepti on tarkoin varjeltu, joten sitäkin suuremmalla syyllä sitäkin kannattaa maistaa.

Kahvilassa on yleensä enimmäkseen turisteja, mutta myös puolipaikallisia voi tavata kännyköineen ihailemassa maisemaa ja räpsimässä kuvia.

49b3f972-5a11-42dc-b6e2-4399716d0b61

Kaunispään sekä sen viereisen Iisakkipään tunturin huipulle nousee useita hiihtohissejä. Laskettelurinteitä on yhteensä 14, joista seitsemän on valaistuja ja joista kaksi on lasten rinteitä. Vaikeusasteiltaan rinteet ovat keskitasoisia.  Hissit toimivat myös – 20 C:n pakkasella.

Erikseen on mainittava alueen latuverkosta, joka käsittää huollettuja latukilometrejä yhteensä yli 200, joista valaistuja on 34 km.

Kaunispään huipulta palataan joko kävellen autotietä tai laskeutuen takaisin em. kävelyreittiä. Sen alku kulkee maailman pisimmän pulkkamäen reunamia ja nousemattoman auringonlasku iltapäivällä huikaisee kauneudellaan sen monta kertaa ennenkin nähneen.

 ~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Tuommoisen matkaopastekstin keksin tänään. Kaamos on tänään ollut kylmä, mutta kaunis.

Kuvat kannattaa katsoa toistamiseen klikaten ne suuremmiksi.

Kameran kanssa mökkipihassa

Ihan on viikonpäivät hukassa, ja tahtoo olla kellonajatkin. Mökillä ei kuulu herätä puolikuudelta!

Viikkohaasteen julkistamisen aika on tänään.  Näin se kuuluu: ”Aihe vapaa kunhan kuva on jouluinen ja siihen liittyy punainen väri”. Minä olen kyllä jo vähän kyllästynyt kuvailemaan jouluisia juttuja, joten haastan kuvaamaan mitä tahansa, kunhan kuvan nimi on ´punainen´, ja saa se toki olla jouluinenkin. Sellaisia minäkin nyt sitten kuitenkin tuota (koulun viikko)haastetta varten tänään jo koetin ottaa. Tomafoin vein toisen naapurimökin nilin oven nupin päälle istuskelemaan… Kumpi kuvista on parempi?

Klikkaa isommaksi, ”valaistuvat” nuo kuvat siten.

Jouluinen, punaista-3

Jouluinen, punaista-2

Oli hyvä ilma olla ulkona. Aika musta-valkoista, harmaan sävyjä, mutta pakkasta vain – 7 C, joten aamuisen hiihtolenkin jälkeen tuli jäätyä kuin vahingossa pihalle. Pikkuisen jo kauhulla ajattelen loppuviikoksi luvattuja – 40 astetta! Menee ihan kirjoitushommiksi koko viikko!

Vaikka sentään reilun tunteroisen lenkin tein, ladulla kukaan ei mennyt ohi (toisin kuin eilen 🙂 ), mutta ei myöskään tullut ketään vastaan. Kovin autiota oli metsätaipaleella. Poroja vain oli, poikkeuksellisen paljon sekä ladulla että metsässä. Kertoo mistä? – En todellakaan tiedä.

Saunan lämmityshuki oli tänään Pehtoorilla, ja käytinpä tilaisuutta hyväkseni ja koetin kuvailla myös toiminta-kuvia.

Pehtoori saunanlämmityksessä

Pehtoori saunanlämmityksessä-2

Pehtoori saunanlämmityksessä-3

Pehtoori saunanlämmityksessä-4

Pehtoori saunanlämmityksessä-5

Pehtoori saunanlämmityksessä-6

Pehtoori saunanlämmityksessä-7

Eihän nämä nyt kyllä vielä kelpaa, huomenna jatketaan. Sauna kyllä lämpesi, mutta kuvissa on parantamisen varaa.

 

Hiihtopäivä

Hiihtämässä-2

Vuoden toinen päivä. Usein se on työpäivä. Tänään se oli hiihtopäivä. Ja valokuvauspäivä. En ole siitä pahoillani.

Ystävät lähtivät aamiaisen jälkeen. Siitä olen kyllä hieman pahoillani.

Tänään me nousimme aika aikaisin aamiaispöydästä: tavallisesti puuron ja sen sellaisen äärellä vierähtää tunti, usein toinenkin. Tänään hätäisesti kolme varttia. Ja sitten K & M siivosivat pikkumökin, pakkasivat autonsa ja huristelivat Ouluun. Vähän harmittaa kun jäi vähän vajaaksi loppuvuoden kokkailut, mutta mie petrailen ens kerralla. 😉 *   Me jäimme Pehtoorin kanssa rannalle, Hangasojan rannalle, eikä ihan heti täältä alas liu´uta.

Alunperin toiveena ja haaveena oli, että Juniori, Miniä ja Aapeli tulisivat ensi viikolla tänne, koska pojalla ei ole töitä eikä koulua, mutta eivät saaneet koiruleita hoitoon, joten eivät sitten päässeetkään lähtemään pohjoiseen. Nyt tulee pisin eropätkä pojanpojan kanssa. Ja juuri tänään Apsu oli ollut jo lähtöasemissa konttaamaan, eikä me olla näköetäisyydellä. 🙁 Luojalle kiitos videoklipeistä ja whatsappista! Ja toiveissa oli myös, että naantalilaiset olisivat näissä maisemissa näinä päivinä, että heidät saataisiin vierailulle, että tavattaisiin, mutta tällä kertaa aikataulut eivät tangeeranneet . . .  🙁

Olemme siis kaksin. Kohti etelää lähdetään vasta perjantaina, jolloin minulla on Torniossa koulupäivä. Viime etäopetusjaksolta sieltä suoraan tänne, nyt täältä suoraan sinne.

Lauantain kunniaksi teimme pienoisen viikkosiivouksen, – paino sanalla ´pienoisen´.

Tein yhden läksytehtävän. Yhden kuvan muokkaaminen oli tehtävänä, ja sain moiseen kulumaan tunnin. Tunnin! Yhden kuvan muokkaukseen tunti, eikä siitä sittenkään tullut sellainen kuin mallikuva edellytti. Mutta minä yritin!

Iltapäivän aluksi oli aihetta lähteä ulos ja liikkumaan. Pehtoori tepastelemaan, minä ladulle.

Hiihtämässä-5

Naapurimökin liiterin seinustalla on näin vakuuttava rivi suksia (kiitos, että sain käydä kuvailemassa). Mitkä valitsisin?  – Tutuimmat ovat keskellä olevat Järviset. Sellaisilla tuli pentuna hiihdetyksi, – ja paljon. No tänään kuitenkin omat ”minigripit” (= nanogrip?) ja vajaan kympin lenkki.

Hiihtämässä-4

Tämmöisiä lavastekuvia… viikkohaastehan se on mielessä: ”mennyt aika”.

Hiihtämässä-3

Nyt tuntuu hyvältä että tuleva aika, ensi viikko, on täällä, eikä Linnanmaalla. Huolimatta siitä, että historiankirjoitusprojektia on täälläkin tiedossa koko viikoksi! Mutta välillä voin tästä pirtin pöydän äärestä lähteä ladulle… jos huvittaa.

~~~~~~~~~~~~~~

Yksi pieni mielenkiintoinen juomakokeilu meillä eilen iltasella oli. Siitä on kerrottava. Ja JOS sinulla sattui jäämään joululta Blossan vuosikertaglögiä, niin sen voi käyttää vaikka kesäjuhlissa: Pari senttiä glögiä (kylmänä) kuohuviinilasin pohjalle, ja päälle jääkylmää Fresitaa (ja jäitä jos on, meillä ei ollut kuin jäisiä karpaloita). Kyllä, kyllä kuulostaa epäilyttävältä, mutta maistui mesimarjalta, kuohuvalta, hyvältä. Suosittelemme äänin 4 – 0.

Bloss 15 Fresita