Vaatekaapissa

Minä olen niin sankari niin sankari! Järjestelin vaatehuoneeni; kesä- ja vaelluskamppeet laatikoihin, lämpimämmät, talvisemmat vaatteet framille. Tuulettelin, pesin, viikkasin ja järjestelin. Muutama paitapusero, bleiseri ja yhdet housut joutuivat kassiin nimeltä ”Kiertoon”. Sitten yksi yläkori on nimeltään ”Laihtumista odottavia”, – eikö kaikilla ole sellaista laatikkoa tai koria? Minulla on. On ollut aina. Se on sellainen välitila, josta vaatteet sitten seuraavalla tai sitä seuraavalla järjestelykerralla joutuvat kassiin nimeltä ”Kiertoon”. Vähän kuin vaatteiden saattohoito; ”vielä ei raskisi luopua, ei antaa periksi”.

Vaatteista

Vuosi vuodelta menee mustemmaksi, tummemmansiniseksi ja harmaammaksi garderobini; vain jokunen vaaleanpunainen läikkä villapusero- ja huivikorista pilkistää. Valkoista minulla sentään on onneksi. Laskin että minulla on seitsemän kokonaan tai osittain vaaleansinistä paitapuseroa, lieneekö jäänne onnikkakuskin uraltani? 🙂 Ja ainakin samanverran tummansinisiä villapuseroita tai -takkeja. Laskinpa senkin, että minulla on liki 20 huivia. Ja enemmän kuin puolet niistä on joko mustia tai musta-valkoisia. Melko tylsä tyyppi; en kyllä onneksi ole ihan noin musta-valkoinen ajatuksiltani. 😉

Vaatteista-2

Kyllä minä aina välillä yritän hankkia vähän jotain ”uutta ja erilaista”, niinkuin esimerkiksi tämä jännä takki/bleiseri, jonka ostin kun Jääskeläisen vaateliike Oulussa lopetti ja sain kalliin (vähän kuin poppanapintaisen) takin puoleen hintaan. Siitä on varmasti pian jo 10 vuotta. Myöhemmin löysin takkiin sopivan puseron ja huivinkin, se on mukava päällä, eikä rypisty, mutta kun se ei ole oman värinen, niin olen pitänyt sitä ehkä vain viisi kertaa. Mutta vieläkään en pistänyt pois. Vielä minä yritän.

Vaatteista-3

Mutta eikö olisi jo aika oppia, etten ostaisi mitään ”jännänväristä, pirteää” kun niitä kerran en osaa pitää. No enpä tässä kyllä viime aikoina paljon mitään vaatteita ole ostanut muutenkaan. Joka keväinen Masai, jokasyksyinen Masai. Niitä alkaa kyllä olla oikeasti liikaa. Ajattelin, että jos nyt tämän ”koti-opiskelu-ilmantyöpaikkaa” -elämän alettua koettaisin minäkin sitä, mitä eräs ystäväni tässä joku aika sitten teki; hän ei välttämättömiä alusvaatteita ja sukkia lukuunottamatta ostanut yhtäkään vaatetta kokonaiseen vuoteen. Aika hieno saavutus. Hieman mietittyäni tiesin, että ei minulta onnistuisi. Ei sittenkään.

Nyt ei kuitenkaan vähään aikaan tarvitse ostaa mitään; kaapista löytyi mieluisia vaatteita, jotka olin ihan unohtanut. Ja nyt kaikki on järjestyksessä.

Ja Tuulestatemmatun vuosittainen muotibloggauskiintiökin on taas täytetty. Olkaatte rauhassa, ystävät, tämä ei taas vähään aikaan toistu.

Lukukauden alkaessa

Aamulla oli +2 C! Se on kylmä. Silti päätin lähteä kävellen kaupunkiin. Syyskuu on ollut kävelykuukausi, jatkukoon loppuun asti sellaisena.

Ja iltapäivän ja illan olen ollut enimmäkseen tässä koneella tekemässä ennakkotehtäviä perjantaiksi. Selailemassa satojen, tuhansien, kymmenientuhansien, satojentuhansien kuvien kansioita kovalevyilläni etsien tarkoitukseen sopivia kuvia. Miettien, mitä kuvia laitan ja miten sanallisesti kerron ”suhteestani valokuvaukseen ja valokuvaan” [mitenhän te blogivieraani-ystäväni sen näette?]. Yritän itsellenikin raottaa tätä hieman epäselvää asiaa.

1

Hukun kuviin, eikä mikään tunnu kelpaavan, ja hetken päästä onkin valinnan vaikeus.

Selfie

Löysinpäs kuvistani yhden selfienkin. 😉

Ja sitten piipahdan FB:ssä katsomassa, mitä ystäville kuuluu ja onko mesessä viestejä – ja mitä näenkään? Kaikki ovat ottaneet toinen toistaan hienompia kuvia taivaanrannasta, iltaruskosta, tulenväreissä hehkuvasta iltataivaasta. Ja minä istun koneella katselmassa omia, vanhoja kuviani! Hmph! Taas väärään aikaan, väärässä paikassa.

BootsitSitten on hieman nolona kerrottava, että ostinpas tänään uudet kengät. No siinä ei periaatteessa mitään ihmeellistä, oikeasti tarvitsin syyskävelykengät, mutta että menin ostamaan sellaiset vähän kuin bootsit.

Tiedättehän, pitää yrittää olla vähän epätäti kun menee nuorten kanssa kouluun… farkkutilanteeni totesin kelpaavan, samoin jumppereita on, ja yksi Lexingtonin ihana huppari, joten siltä osin koulukamppeet kunnossa. Mutta, että sitä on hassu! No, minä olen. Ja innoissani. Oletteko huomanneet? 😀

Hajahuomioita Ligurian vaelluksen varrelta

Vielä Liguriassa… sielu (tai oliskohan vaan mieli) tulee vähän hitaampaa perässä. Päivän pyykkien, pankkiasioiden, postien, Tahvon piipahduksen, äidin luona käynnin, jääkaapin normalisoinnin, hanskojen ja lämpimän takin käyttöönoton, pyörälenkin, kaikenmoisen matkaltapaluun sälän jälkeen nyt alkaa palikat olla paikallaan. Pehtoori on – luonnollisesti – hoidellut puutarhaa, jonne minä en vielä ehtinyt. … Hiljaa mielessäni olen hyrissyt sitäkin, jotta ei tänään ollut duunia. Tänäänkään. Kandiseminaariton maanantai matkan jälkeen tuntuu etuoikeutetulta.

Matkakuvasivustoa kuten esim. La Gomera-Teneriffa ja Kitzbühel-patikkareissulta on jo olemassa, olen jo vähän aloitellut, mutta menee varmasti pitkälle ensi viikkoon ennen kuin saan valmiiksi.

Mutta tähän jotain anekdootteja, summaamista, kokemuksia, huomioita Ligurian reissusta… Tässä on vähän sitä kuvasatoa, jota yritin ottaa tavanomaisen reissukuvaamisen lisäksi. Siis teemoina olivat Italia ja ”hetket/tuokiot/yksityiskohdat”. Yhteensä kuvia on 1620, joten seulomiseen menee tovi. 🙂

Kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla.

Milano-2

Ihan ensimmäiseksi on tunnustettava moka, joka Milanossa tapahtui. Minähän odotin kovasti pääseväni sen ainutlaatuiselle hautausmaalle, cimitarioon, jossa on satoja hautapatsaita, ja muistomerkkejä. Se oli ihan hotellimme vieressä ja meillä oli KOKO sunnuntai vapaata.

Ja mitä teimme? Minä (ihan itse, en voi pistää edes Pehtoorin syyksi) ehdotin, että lähdetään päiväksi kävelemään keskustaan, ehkä jotain shoppaamaan, syömään vähän, katsomaan Duomo etc. ja että palataan sitten takaisin hotellille, ja mennään tuntia ennen auringonlaskua (= klo 18) hautausmaalle: silloin olisi hieno valo kuvata, voisimme käveleskellä ja mennä sitten kahdeksan tietämillä taas syömään jotain.

Näin päätettiin tehdä. MUTTA: kun sitten kuudelta, kirkonkellojen soittaessa iltamessuun, olimme portilla, se oli kiinni!! Hautuumaalle ei enää päässyt! Oi-joi, kuinka olinkaan pahoillani. Itselleni vihainen. Vain aitojen raoista saatoin nähdä, että menetimme paljon.

IMG_6969

Italian Riviera on edellisen käynnin (1978 ajettiin läpi) jälkeen muuttunut. Mutta niinhän mekin.

2

Le Cinque Terre ~ viisi kylää olivat ainutlaatuisia.
Ainakaan sinne ei kannata elokuussa mennä:
syyskuussakin oli yllin kyllin väkeä. Kannattaa mennä aamulla.

11-2

Syyskuu on mitä mainiointa aikaa lomailla Italiassa. Pohjois-Italiassakin on vielä rantakausi, mutta ei ole liikaa turisteja, eikä vaeltamista vaikeaksi tekeviä helteitä.

11

Liguriassakin jo ruska.

Fudis

Jalkapallo on osa arkea.

Milano

Tyyli säilyy.

Italialaiset korot-2

Italialaiset naiset osaavat kävellä korkkareilla keskiaikaisen linnan kiveyksilläkin.

Italialaiset korot

Ibidem.

Carabinieri

Italiassa on edelleen moniportainen poliisijärjestelmä. Carabineereja näkyy eniten katukuvassa.

Rannikkovartiosto

Pakolaistulva ei esimerkiksi merenrantakaupunki La Speziassa, jossa asuimme neljä yötä, näkynyt muuten kun merellä ollessa; rannikkovartioston laiva kävi tsekkaamassa läheltä suunnilleen kaikki veneet ja pienet laivat jotka rannikon tuntumassa ajelivat.

2-2

Maahanmuutto näkyy kyllä keittiöissä, siivouspuuhissa, julkisissa kulkuneuvoissa. Italialaisten ravintoloiden keittiöissä ruokaa eivät tee nonnat, vaan aasialaiset nuoret naiset.

vaellus

Tämä Tema-matkojen vaelluspatikka oli niistä neljästä järjestetystä vaellusmatkareissusta joilla olemme olleet, kaikkein kevyin. Päiväpatikat/kävelyt vaihtelivat 6 – 14 kilometriin, eikä yhtenäkään päivänä ollut pahoja. pitkiä nousuja. Silti päivät olivat pitkiä (klo 8 – 10 aamulla lähtö ja paluu hotellille klo 16 – 18.30, ja sitten vielä yhteiselle sapuskalle monena iltana, joten kiirettä piti.

IMG_6818

Paljon muuta ei ehditty kuin kulkea poluilla, istua bussissa tai laivalla. Mutta mitäpä se haittasi. Sitä vartenhan tuonne mentiin. Tämä oli hyvin merellinen vaellusmatka, mikä ei todellakaan haitannut.

 

VAT – pääsin opiskelemaan!!

Perjantaina aamulla kun olimme vielä Liguriassa bussilla matkalla Portovenerestä Colle del Telegrafoon, viimeisen patikkapäivän alkupisteeseen, tulin (taas kerran) tsekanneeksi sähköpostini: jess, jess, jess!!! Kyllä meidän koko patikkagruppomme sai pian kuulla, että minulle tuli hyviä uutisia! Sitähän sitten perjantain makustelin. Olin oikein iloinen!

Ja nyt kotiin palauduttua asia myös ”mustaa-valkoisella”:

kutsu

 

Ensi viikonloppuna alkavat valokuvaajan ammattitutkintoon (VAT) valmistavat opinnot  Torniossa, ja minä olen mukana! Haku opintoihin alkoi jo keväällä. Jo silloin olin päättänyt, että haen. Elokuun alussa kokosin hakupapereita, kävin heinäkuussa Kauppahallissa ja elokuun alussa Turkansaaressa kuvailemassa, laadin motivaatiokirjettä ja mm. uusin tämän blogin Gallerian – muistatteko?, – kaiken kaikkiaan tein yhtä sun toista ylipäätään hakeakseni, mikä ei minulle ollut ihan rutiinia. Ei ole tullut haetuksi yhtään mihinkään vuosikausiin, ei vuosikymmeniin. Enemmänkin olen ollut valitsevalla puolella. Monetkohan pääsykokeet olen ollut järjestämässä? Montaakohan tutkimusapulaista palkkaamassa, monessakohan virantäyttöprosessissa mukana valitsemassa?

No mutta. Joka tapauksessa paperit, ennakkotehtävät etc. lähetin ja  niissä koetin kovasti perustella, miksi ikäiseni, yliopistosta irtisanoutuneen naisen pitäisi päästä vielä ammattiin valmistavaan koulutukseen.

Olen mahdottoman iloinen, ja motivoitunut. Ja Pehtoorikin on hyvin helpottunut. Häntä kun on selvästikin huolettanut, miten talvi tulisi menemään, jollei minulla olisi mielekästä puuhaa… no on minulla muutakin.

Ja Tahvokin kävi illansuussa vanhempineen onnittelemassa. Ihan selvästi laulaa ”paljon onneeeeaaaa vaaaaan… ”

1-14

Ehkä teillä blogissani surffailevillakin on aihetta iloon? Toivottavasti opin ottamaan oikein hyviä kuvia, uudistumaan, haastamaan itseni, oppimaan.

Ja luulenpa, että tulette kuulemaan, millaista tässä iässä on opiskella, millaista on olla välillä ”toisella puolen” katederia.

Jo huomenna on yksi iso käytännön juttu järjestettävänä; missä asun Torniossa? Koulutus kestää vappuun 2017 ja

”lähiopetusjaksoja järjestetään noin kerran kuukaudessa. Käytännössä viikonlopun kontaktiopetus järjestetään pääpiirteissään perjantai-iltapäivisin sekä lauantai- ja sunnuntaipäivien aikana. Tiiviin koulutusviikonlopun ohjelmaan kuuluu teoriaa ja käytännön harjoituksia.”

Oulusta Tornioon ajaa alle kahdessa tunnissa, mutta ei sitä pe-su haluaisi edestakaisin ajella, varsinkaan talvikeleillä, joten olisi hyvä löytää majapaikka. Mutta ehkä pakolaistulvasta huolimatta joku majapaikka opiskelijallekin löytyy…

Pojan kanssa jo oli puhetta haalarimerkeistä ja sen sellaisesta. Me perheen fuksit! 😀

PS. 1   Tahvo (vai sittenkin vain vanhempansa? ;)) tykkäsi tuliaiskamppeistaan.

1-15

PS 2. Perjantain postaus – viikon paras patikkapäivä – on täydennetty kuvin ja jutuin.

Välimereltä Perämerelle

Liki puolentoista viikon reissu ohi. Takana pitkä päivä, jonka teemana matkalla olo.

Levollisen lauantaiaamun tunnelmaan jätimme pienen Le Grazien kylän, josta Bruno tuli meitä kyyditsemään kohti Milanon Malpensan lentokenttää. Autostradalla ei juuri ruuhkaa, pääsimme hyvissä ajoin Parmaan.

1-35

Miten viehättävä, pöyhkeilemätön keskiaikainen kaupunki se olikaan. Siellä katusoittajia, italialaisia perheitä ostoksilla, olemattoman vähän turisteja, mukavasti vähän yli 20 astetta lämmintä, – tuntuiko jo syksy tuulessa?

1-33

Duomo oli iso, paljon sivukappeleita, barokkia maalauksissa, sienalaista vaiko genovalaista tyyliä seinissä, ja viereinen kastekappeli todella vaikuttava.

1-34

Sen portailla otettiin ”luokkakuva” (tai montakin… muokkailen vielä…) mukavasta gruppostamme.

1-36

Meillä Pehtoorin kanssa ykköstehtävänä löytää vihdoin Tahvolle jotain ihanaa vaatetta. Ja löysimmehän me. Lähti vähän lapasesta; kolme asukokonaisuutta; saatiin näet halvalla (60 € koko kassillinen).

Toiseksi ostamaan muutamia parmalaisia herkkuja. Parman salaattiin kenties? Laatuluokitellulle kinkulle ja juustolle nimensä antaneesta kaupungista oli noita herkkuja etsittävä. Ja ostinpa myös palasen Culatelloa, joka on vielä hienostuneempi versio tavallisesta parman kinkusta. Ja sitten Milanon kentältä vielä Bresaolaa ja iso pala juustoa.

Puolet Parmaan annetuista kolmesta tunnista käytimme ristorantessa; reissun ensimmäiset ja ainoat pizzat nautimme. Ja ehkei nyt ihan ”paras ikinä” muttei kaukanakaan. Satuimme La Duchessa -ristoranteen, jonka menun olisi mieluusti kokeillut joskus kokonaan.

AnczvmC3LoeGptdrkftVxlHuSP-VlJF8-S4fE2o7G2Bh

Puoli kolmelta hyppäsimme Brunon dösän kyytiin, ja jatkoimme kohti Milanoa. Lauantaina liikennettä vähän ja matka sujui. Kunnes: joku happening. Pronto! Liikenne pysähtyi hetkeksi kokonaan, ja kymmenen minsan jälkeen alkoi kovin hidas eteneminen.

1

Yli tunnin ajan matelimme, – vähitellen alkoi hiipiä pieni huoli, ei missään vaiheessa paniikki, mutta lennolta myöhästyminen saattoi olla jo realistinen vaihtoehto lauantai-illan ”ohjelmanumerona”. Kun Autostradan suma (Cyproc-rekka kaatunut) selvisi, Bruno ajoi minkä Mersustaan irti sai. Ja sanoi, että ehditään.

Bravo, Bruno! Ehdittiin. Ja sitten kun vielä Check-In -tiskin virkailija löysi Oulun maailmankartalta, jotta saimme buukattua laukut suoraan jatkolennolle, oli kaikki hyvin. Tutto e posto!

Hoppu merkitsi takuuvarmasti rahansäästöä: sen verran monta käsilaukku- ja huiviliikettä ehdin kentällä nähdä, että Visa olisi voinut vingahtaa, jos olisi ollut aikaa putiikkeihin pysähtyä. Yhden Amaronen (Masi Nectar 2007) sentään ehdin ostaa: se nautitaan – jos kaikki menee hyvin – toukokuussa 2017. Silloin pitäisi olla yksi projekti päätöksessään. 😉

Kone lähti ajallaan ja myötätuulessa Alpit ylitettiin ilman melko tavanomaisia höykkyytyksiä. Nyt olemme tehneet matkaa jo kellon ympäri, ja enemmänkin.

Kuten E-opas viime metreillä tavalleen ominaisella tyylillä totesi: ”Ei ollut mikään, tylsä, tavallinen ryhmämatka”. Ei ollut, ei.

(27.9.  klo 14: Eilisen patikkajuttua ja koko postaus täydennelty…  )

Huipulle – ei hullumpaa

Päivän ohjelmassa luki näin:

Nousemme bussilla Colle del Telegrafoon, josta aloitamme noin 8 kilometrin pituisen vaelluksen Parco Regionale di Portoveneressä.

Tämän päivän mäkiseltä vaellusreitiltä avautuvat viikon vaikuttavimimat maisemat rannikolle ja merelle. Reitti on myös eräänlainen yhteenveto koko viikosta, sillä näemme alueet, joissa viikon aikana olemme patikoineet: Montemarcellon, Cinque Terren, Palmarian saaren ja Golfo dei Poetin lahden. Monet, erityisesti 1800-luvun englantilaiset runoilijat löysivät täältä inspiraationsa ja Lord Byronin väitetään uineen seudulla aataminasussa yleisön huvitteneisuuden sekaiseksi kauhuksi.

Vaelluksen loppuosuutta voidaan pitää vaativana, sillä polut ovat kapeita ja maasto kivistä ja korkeuseroa (alamäkeen) on noin 500 m. Sen päätteeksi saavumme takaisin kauniiseen  kylään.

Noinhan se on päivä kulunut.

Näimme kahdet häät…

(muistathan, että kuvat suurenevat klikkaamalla.)

1-3

Morsian ja – isä? Vai sittenkin sulhanen?

1-7

Näissä illalla nähdyissä häissä komeita pukuja…

1-2

Ja lämmintä oli.

Palmaria-4-2

Reippaat yli muiden 😉 kallion reunalla.

1-9

Noissa vesissä 1800-luvun alussa ilkosillaan uiskennellut runoilija, lordi Byron oli herättänyt tavattomasti mielipahaa ja pahennusta, mutta tänä päivänä hänen nimensä oli yhden sun toisen kadun, hotellin, pasticcerian nimessä ja koko lahti on ”Runoilijoiden lahti” Byronin ja muiden alueella asustelleiden taiteilijoiden mukaan. Me kyllä todettiin, että taisi olla aikansa ”tyrkky” koko lordi; julkisuushakuinen, joka sai kuuluisuutta pulahteluillaan. 🙂

1-13

Eihän se mikään ihan läpihuutojuttu ollut se tämän päivän patikka.

Se vaati aika lailla tarkkaavaisuutta. Askelmittarin mukaan päivän kokonaissaldo ei ollut kuin sen kymmenen kilometriä, eikä tänään(kään) voimat loppuneet, ei lähellekään, mutta kapea polku ja irtokivet, lopussa aika jyrkkä laskeutumiskulma, vaativat huolellista askeltamista.

Palmaria-23

Tauko paikalla.

1-10

”Vähän kuollut” korkkitammi.

IMG-20150925-WA0011

Esa ja Vesa (= rukoilijasirkka)

Patikka päättyi Porto Veneren kauniiseen kylään ja siellähän on kirkko, – kaksikin.

1-11

Toinen niistä on tämä: San Lorenzon kirkko! Kuinka ollakkaan tässäkin päivässä taas San Lorenzo on läsnä.

1-4

San Lorenzo on liittynyt niin monta kertaa ennenkin elämääni/elämäämme, erityisesti sen käännekohtiin, että alan jo uskoa kohtaloon. Tai pyhimykseen. Tai johdatukseen, tai siihen, että minä aina vain löydän Pyhän Laurin/Saint Laurentin/San Lorenzon juuri silloin kun jotain käänteentekevää tapahtuu.

1-6

Illalla nautimme vielä yhdessä jäähyväispäivällisen.

1-8

Oli ihan huippupäivä!!!
Monestakin syystä.

WP_20150925_15_52_53_Pro (1)

Niinpä LVNAEn enotecasta tuliaiseksi ostettu prosecco tulikin päivän vaelluksen jälkeen avatuksi!

Eikä päivän paistanut, aamulla kauniisti noussut aurinko, ollut vähäisin syy hienoon päivään.

Palmaria-25

Uuteen nousuun – Palmaria huiputettu

Aamulla suurin osa ”Gruppo finlandesesta” jo toipuneena, vain vähän voipuneena, valmiina uusiin huiputuksiin.

Palmaria-2

Matkatautimme oli koetellut noin neljä viidesosaa  ryhmästä, mutta tauti todettiin nopeaksi, sekä tulemaan että menemään. Taisimme joka tapauksessa Pehtoorin kanssa päästä suhteellisen helpolla.

Palmaria-5

Matkaohjelman mukaisesti tänään maiseman vaihto: oli aika jättää La Spezian satamakaupunki. Siihen ei paljon tullut tutustuttua, sen verran kiireistä on viikko ollut, – ja eilinen ei sitten mennyt ihan odotusten mukaisesti.

La Spezia on edelleen laivastotukikohta, mikä näkyi (ja kuului: tykinlaukauksia!!! – tiedä häntä miksi…)  Joka tapauksessa Mussolinilla oli tärkeä osansa kaupungin kehittämisessä ja hän olisi halunnut nimensäkin kaupungin nimeen… ei ehtinyt. Moisesta en ole pahoillani.

La Spezian hotelli ei ehkä jää muistoihimme ykkösmajapaikkana; sellainen ”yleisliittolainen” arkkitehtuuri ja satunnainen toiminnallisuus vähän häiritsivät, ja aamiaishuoneen kahvi/teeautomaateista varmasti jokaisella matkalaisella olisi sanansa sanottavana. Mutta toisaalta: eipä siellä paljon ehditty ollakaan. Aika vilkas alkuviikko on ollut.

 

Palmaria

Kävelimme satamaan, odottelimme laivaa, nautimme auringosta, odottelimme laivaa, juttelimme, odottelimme laivaa… Näinhän se Italiassa menee, mutta ei se haitannut: elämä ja matkanteko eilisen sateen ja taudin jälkeen tuntui hyvälle. Ihan erityisen hyvälle.

Palmaria-3

Pääsimme veneen kyytiin, ja sillä ensin kiersimme Palmarian saaren, jossa oli ollut luostarikin 1600-luvulla, ja nyt rannassa, Terrazzossa, jossa ei oikeastaan meidän lisäksemme ollut kuin saksalaisryhmä ja svenssoneita, oli hillitön musiikki, mistä lie kuului.

Saaressa rantoja kiersivät mukavat patikkareitit, nousuakin toki oli. Meidän mielestämme tuntui kuin mökkihuiputuksissa olisi Iisakkipäälle kiivetty ~ 150 m korkeuseroa…  Tänään viehättäviä polkuja, hienoja näkymiä merelle ja lahden toiselle puolelle, sinne, jossa toissapäivänä patikoimme.

Palmaria-16

Palmaria-15

Palmaria-22

Palmaria-10

Liguria 2

Tänään jo lounaseväät maistuivat.

Palmaria-11

Tässä ne minun ja Pehtoorin retkimukit, jotka Milanosta lauantaina ostettiin.
Yllätys, yllätys, minulla 24 – 105 mm Canon-objektiivi, – muovia tosin. 😉 Huikeat 12 euroa maksoi.

Palmaria-12

Palmaria-13

Näitä hilloja moni meistä ei eilen LVNIAn enotecassa pystynyt maistamaan, mutta tänään pääsimme testaamaan,
ja olihan tuo Cipolle juustojen kanssa ihan erityisen hyvää…

Paluureitti alaspäin. Tepastelu tuntui mukavalle, oli lämmin ja hyvä olo.

Palmaria-9

Saarelta ajelimme veneellä Portoveneren sivukylään La Grazieen.

Palmaria-19

Täällä meillä on vallan viehättävä pikku hotelli (kuvassa alla). Kylä on kohtuullisen unessa, mutta so what. Altaallakin kävin. Eka uinti tälle reissulle.

Palmaria-21

Illansuussa ei ohjelmaa, lussakkaa leppoilua. Unosetkin.

Palmaria-18

Portovenere mereltä päin.

Palmaria-17

Etualallla simpukkaviljelmiä.

Palmaria-6
Merellinen päivä. Nyt nauttimaan mereneläviä. On illallisen aika.

Huomenna viimeinen patikkapäivä.

Sadetta ja muuta Alta Vian varrella

Tälle päivälle oli luvannut sadetta, ja lupaus piti. Jo yöllä oli satanut, ja aamulla satoi. Se ei estänyt meitä lähtemästä puoliyhdeksältä bussilla sisämaahan Bolanoon.

Tänään muonavahvuus oli vain 14, josta sitten vielä päivän mittaan tippui osa pois, mutta palataanpa siihen myöhemmin.

Tunnin bussimatkan jälkeen noin puolen kilometrin korkeudessa olimme aloituspisteessä, ja patikka alkoi. Sateessa. Ensimmäinen tunti meni sadekamppeita riisuessa ja pukiessa. Lätäköidä kiertäessä ja rautatammia, kastanjoita, etanoita, karhunvatukoita, ”metsässä juokselleiden partisaanien” 🙂 hautakiviä katsellessa – paljon en kuvaillut.

Alta Via LVNAE

Reitti kulki Alta Vian vaellusreittiä ligurialaisilla vuorilla. Reitin varrelta näkymiä Varalaaksoon, Apenniineille ja Toscanaankin, mutta lopultakin kymmenen kilometrin reitti oli kohtuullisen tylsä, mikä oli kyllä tiedossa etukäteen.

Alta Via LVNAE-2

Alta Via LVNAE-9

Mutta ei se haitannut; juttuseuraa oli ja hiljalleen kapusimme yli 700 metriin, ja takaisin alas.

Alta Via LVNAE-7

Me kävelimme tuota reittiä vastapäivään…

Alta Via LVNAE-3

Kuten näillä Tema-matkoilla tapana on, meillä on lounastauko niistä eväistä, joita porukalla kannamme ylös. Yleensä syömme ulkona, mutta tänään yllätykseksemme pääsimme ”hüttelle”, jossa oli tehty meille villisikaa, lasagnea, fritti salviaa, kotiviiniä, ja kaikenmoista. Kuvasin tietysti koko kauttauksen …

Alta Via LVNAE-5

Alta Via LVNAE-4

Ja näiden kuvien ottamisen jälkeen liityin minäkin sitten niiden joukkoon, jotka oksentelivat. ”Gruppo finlandesestamme” oli tullut ”Rutto Gruppo” ;). Yhdellä jos toisella tauti oli alkanut jo aamuyöstä, minkä vuoksi aamulla  vuorille lähti vajaa joukko. Ja sitten patikalla ennen lounasta yhdellä jos toisella alkoi olla huono olo.  Lopultakin taisivat vain kuusi + opas olla ainoat ilman pahoinvointia.

Lounaspaikan herkut jäivät monella maistamatta. … Tauti kaatoi suomalaisia, reippaita vaellusnaisia.

Alta Via LVNAE-6

Meneehän se lounastauko näinkin. Mutta niin sitä tästä taas noustiin,
ja oli käveltävä alas kylään (noin 3 – 4 kilometriä).

Kovasti matkalla pohdimme, mistä tauti johtui: eilen meillä ei ollut muuta yhteistä ruokaa kuin aamiainen, tosin moni muukin oli minun lisäkseni syönyt Ligurian muscaleita (~sinisimpukoita). Joku heitti ajatuksen, että simpukat vain yrittävät takaisin Välimereen. 😉 Mutta tämä teoria ei oikein ole pätevä, sillä moni koskaan simpukoita syömätön oli kipeänä.

Minä koetin vähän itsekseni tupista ”ne maitohapot, ne maitohapot!!” Tälle reissulle lähdimme niiden osalta hyvin huolimattomasti varautuen, ja muistattehan tässä taannoin täällä Temmatussa käydyn keskustelun maitohappobakteereista sekä minun vankkumattoman mielipiteeni, joka perustuu empiiriseen kokemukseen, asiasta. Ja tämä nyt mielestäni hyvin vankasti tukee aiemmin julkistamaani tulosta. 😀

Hyvin jaksettiin kävellä koko lenkki; välillä metsän siimeksessä keventäen. Bussin lähtemistä odoteltiin hyvinkin aurinkoisissa tunnelmissa.

Alta Via LVNAE-13

Eikä siinä vielä kaikki. Eihän me vielä hotellille palattu, vaan ohjelman mukaisesti ajelimmme Bosoniin, jossa on Cantine Lvnae. Hieno viinitilan museo, maistelutila ja enoteca.

Alta Via LVNAE-16

Alta Via LVNAE-15

Saimmme  lyhyen, mutta perusteellisen selvityksen Ligurian tai ainakin tämän tilan viinintuotannosta ja sen historiasta. Saimme maisteltavaksi kolme viiniä, juustoja, hilloja, prosciuttoja etc.

Enpäs maistanut, tai noh, viinillä kostutin huulet, sen verran, että saatoin todeta, että kelpo viinejä nämä olivat: vermentino ja albarola ovat paikallisia valkoviinirypäleitä, joista viinit tehdään. Myös kattava liköörivalikoima oli talossa. Ostimmepa sitten 43 prosenttista Pruni-likööriä (villiluumuista), koskapa sen kerrottiin auttavan vatsavaivoihin. Myös viinikerholle ja Viininystävien matkapulloiltaan ostin tuliaiset. Mutta kyllä kovasti suretti kun ei voinut syödä, eikä maistella mitään.

Alta Via LVNAE-11

Kastanja.

Kuuden jälkeen olimmme takaisin La Speziassa, ja koskapa ohjelmassa luki, että ”Ilta La Speziassa on omaa aikaa” olimme Pehtoorin kanssa ajatelleet lähtevämme kaupungille shoppaamaan (mm. Tahvolle tuliaisia) ja syömään jonnekin. Emmepä menneet. Raahauduimme lähikauppaan: banaania, vettä, jääteetä, Actimeliä. Siinä kaikki. Pyjamabileet hotellihuoneessa; ilta huilittu, surffailtu, nuorten kanssa chattailty. Ei jaksettu edes tuohon La Spezian rantabulevardille lähteä, vaikka aikeena oli ollut…

Alta Via LVNAE-19

Toipilaita jo ollaan. Hope so. Ja toivottavasti  kaikki muutkin jo voivat paremmin.

Le Cinque Terre – viiden kylän vaellus

Le Cinque Terre-32

Kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla. Suosittelen erittäin paljon.

Patikointi Le Cinqua Terressä (Unescon maailmanperintökohde Ligurian rannikolla) oli tämän päivän ohjelmassa, ja siltä minä (ja ymmärtääkseni moni muukin gruppomme jäsenistä) odotin eniten tältä reissulta. Enkä pettynyt!

Patikka alkoi jo hotellin ovelta: hanhenmarssia vallan topakasti menimme La Spezian kaupungin keskustan läpi rautatieasemalle. Matkalla huomiota herättävän reippaat, iloiset, juttelevat, meitäkin kouluun kutsuvat yläastelaiset italialaiset lapset olivat ilo.

Le Cinque Terre-2-2

Ehdimme kuin ehdimmekin vartin yli kahdeksan lähtevään junaan.

Ensimmäinen viiden kylän ketjusta (Riomaggiore) jätettiin väliin ja jäimme junasta Manarolan asemalla.

1 Le Cinque Terre-30

Oli aamu, eivätkä saksalaiset, amerikkalaiset eivätkä japanilaiset turistit vielä olleet liikkeellä, joten saimme tutustua pieneen kalastajakylään (joka nykyisin varmastikin elää ensisijaisesti, ainoastaan? turismista) ihan rauhassa. Leppoisa, puolipilvinen aamu ja kiertelimme kallioisilla rannoilla, kävimme cappucinolla/espressolla. Ainakin minun ilokseni löytyi myös hautausmaa! Tiedättehän, niitä minä koluan kaikkialla, missä mahdollista, eikä näin rähjäistä vielä ennen ole eteen tullut.

1 Le Cinque Terre-7

 

Manarolen rannalla ihailtiin meren aaltoja, niiden ääntä ja rannan kallioiden marmoriraidoitusta.

1 Le Cinque Terre-12

1 Le Cinque Terre-11

1 Le Cinque Terre-10

1 Le Cinque Terre-9

1 Le Cinque Terre-6

(huom. lukot)

Le Cinqua Terren kylien välillä kulkee rautatie ja patikkapolkuja. Käytimme molempia.

Ah-0wn17_GY4sAZ-7FDMd9co4P926g_qAazYZLeS805B

Lippua tarvittiin siis molempiin: sekä juniin että poluille. Riggiomaressa emme käyneet, vain mereltä paluumatkalla sen näimme, mutta muut neljä kylää kolusimme – muiden turistien tavoin.

1 Le Cinque Terre-4

Ja kameran muistikortti tuli täyteen: vajaassa viikossa olen ottanut tuhat kuvaa! Jälki ei kovin raposta, mutta aina jotain. Matkasivu tulee sitten jossain välissä reissun jälkeen….

Manarolan leppoisan aamutuokion jälkeen jatkoimme junalla Cornigliaan, joka oli se kylä, josta pidin ehkä sittenkin eniten.

Sinne pääsemiseksi oli asemalta kivuttava 377 porrasta (noinkohan se oli?). Ei kuitenkaan paha. Ja ylhäällä nähtiin tällainen. Välittömästi lähetin nuorelle parille kuvan, että voisihan se Tahvokin patikoida. 😉

IMG_7356

1 Le Cinque Terre-16

1 Le Cinque Terre-18

Kylään tutustumisen ohessa nautimme lounaaksi tomaattibruschettat ja paljon naurua.

Ja sitten patikkapolulle. Luonto viehätti, meri kimmelsi, aurinko paistoi, patikoimisen ilo tuntui taas, ja sitten … osansa hämmästyksestä (ja myös muistikortin tilasta) saivat patikkapolulla kulkevat japainilaiset ja amerikkalaiset.

1 Le Cinque Terre-13

Suomalaiset kengittävät itsensä poluille näin…

1 Le Cinque Terre-22

Ja japanilaiset näin.

Amerikkalaisista en saanut kuvaa mutta kyllä me oikeasti porukalla ihmettelimme aika vaikeakulkuisille poluille tulleita (ei-niin-hyväkuntoisia), joilla oli remmisandaalit, ballerinat, converset tai nyörikengät. Ei ole terveellistä eikä järkevää sellainen.

Mutta me nautimme, kävelimme auringossa, emmekä olleet pahoillamme, vaikka aurinko aina välillä toviksi vetäytyi pilveen. Lämmintä kuitenkin oli, ihan hellerajoilla koko päivän.

1 Le Cinque Terre-20

1 Le Cinque Terre-19

1 Le Cinque Terre-21

Vernazzassa oli aikaa käydä kirkossa, tomaattisalaatilla (teen kotosalla erikseen  koostetun ruokapostauksen), miettiä, ostaisiko mukavan näköisen paidan ja kuljeksia korkealla rannalla.

1 Le Cinque Terre-26

1 Le Cinque Terre-25

1 Le Cinque Terre-24

1 Le Cinque Terre-23

1 Le Cinque Terre-3

E-opas oli tehnyt meille ihan lähtemättömän hienon kartan, jotta ymmärtäisimme ajoissa ja oikeaan paikkaan viimeisessä kylässä kokoontua. Monterosso oli viimeinen viidestä kylästä ja sieltä palasimme illansuussa La Speziaan laivalla. Reilun tunnin kyyti oli piste iin päälle.

1 Le Cinque Terre-28

1 Le Cinque Terre-29

Botskin lähtiessä Monterossosta näkyi hyvin kylän katolla oleva fransiskaaniluostari. Tuon luostarin pihalla en ajellut (autolla!!)  Giro Italiaa kuten tein Fransiscus Assisilaisen luostarin pihalla Umbriassakeväällä 2012.

1 Le Cinque Terre-2-5

Takaisin La SPeziassa olimme jo viiden jälkeen, eikä tänään yhteisillalllista. Löysimme Pehtoorin kanssa rotissööri-ravintolan: mereneläviä paremmasta päästä. Mutta kuten sanottu, teen ruokapostauksen erikseen reissun jälkeen.

1 Le Cinque Terre-2-3

1 Le Cinque Terre-17

1 Le Cinque Terre-5

1 Le Cinque Terre-40

Montemarcello – Tellaro – Lerici – tepastelua auringossa

Maanantaiaamu aukeni aurinkoisena. Juhlaa sekin.

Hieman merkillisen aamiaisen ja pikaisen supermercado-piipahduksen jälkeen olimme aamuyhdeksältä koko Gruppo Finlandese hotellin edessä valmiina lähtemään bussilla kohti Montemarcelloa. Ainoa vaan, että bussikuski ei ollut valmiina: ei ollut paikalla. Toki hän tuli, – puolisen tuntia myöhässä. Un momento, per favor! Mutta mihinkäs meillä kiire.

Lorezzinin dösällä pääsimme La Speziasta  Liguria di Levanteen, eli itään. Kartassa oikealla näkyvän nimen kärkeen ajeltiin bussilla, ja sieltä lähdimme kävellen laskeutumaan kohti Tellaron kylää. Ja iltakuuden kieppeillä päivän vaellus päättyi Lericin rantakylään, noin kymmenen kilometrin jälkeen.

Kartta

Oikein kelpo päivä; korkeuseroja noin 300 metriä. Vain. Tosin lämpö (aika ajoin lähemmäs +30 C -, mutta huom. minä en valita, päinvastoin) ja alastulot lisäsivät vaikeusastetta.

Lounas koottiin taas yhdessä kannetuista eväistä, ja tänään evästauon jälkeen pidimme esittelykierroksen: onhan  meitä oululaisia, onhan porukkaa ympäri Suomea. Ja sellainen riemullinen juttu, että tässä porukassa on yksi, jonka kanssa olen ollut Brightonissa kielikurssilla 1974 ja me asuimme silloin kimpassa!! Jokunen vuosi on kulunut, ja nyt tapaamme täällä! 🙂

Päivään  kuului leppoisia tuokioita pikku kylissä, Tellerosta ja sen  mustekala-legengasta voisi kertoa enemmänkin, mutta menköön sekin nyt vain kuvilla…

Kuuden jälkeen olimme hotellilla, hikisinä, pohkeet pinkeinä, hienon päivän kokeneina, – ja sitten oli reilu tunti  aikaa kunnes lähdimme mitä mainioimmalle illalliselle.

Koko poppoo kävelimme (mukava vähän liikkua välillä!!)  läpi La Spezian keskustan ja pääsimme meren eläviin erikoistuneesen trattoriaan syömään. Paikan isäntä osasi ottaa yleisönsä, ja hänen keittiössään osattiin simpukat. Ui-jui, johan minulle ja monelle muulle maistui.

IMG_7013

Kotkako?

Liguriauntitled-3-2

Liguriauntitled-4

Aloiteltiin helpolla.

Liguriauntitled-5

Liguriauntitled-6

Liguriauntitled-7

Meidän E-opas.

Liguriauntitled-8

Itävallassa, Virpiniemessä, Mallorcalla – näin ne patikkapolut merkitään.

Liguriauntitled-9

Kapris.

Liguriauntitled-10

Liguriauntitled-11

Passionhedelmän kukka!

Liguriauntitled-12

Liguriauntitled-14

Liguriauntitled-15

Mutkan kautta suoraan alas.

Liguriauntitled-16

Pranzo! Lounas tekeillä. Johan kelpasi.

Liguriauntitled-17

Liguriauntitled-18

Oli niitä vähän vaativampiakin pätkiä.

Liguriauntitled-19

Liguriauntitled-20

Liguriauntitled-21

Liguriauntitled-22

Liguriauntitled-23

Liguriauntitled-24

Päivä on siis  ollut hyvin täynnä tepastelua, ohjelmaa ja olemista meren rannoilla ja kukkuloilla, joten nyt ei jaksa/ehdi kuin liitellä kuvia. Huomenna on ehkä  reissun kohokohta: Le Cinqua Terre, ja niitä kohti lähdemme ennen kahdeksaa, joten kirjeenvaihtajanne kuittaa ja käy unille.

Liguriauntitled

Portofino – vaellusverryttelyä

Aamukahdeksalta meidän 24-hengen vaellusporukkamme (tosi iso, aiemmilla reissuilla ollut 12 – 18  hengen [tai kahden!!] ryhmiä) oli valmiina jättämään Milanon, ja lähdettiin bussilla autostradaa länteen. Reilun parituntisen bussikyydin puolivälissä Autogrillissä vessa- ja kahvitauko.

Eilen asettamani teeman mukaisesti kuvasin Italiaa ja yksityiskohtia. Mutta siis oikeasti: vain Italiassa voi pienellä huoltsikalla (ei mikään ABC-kolossi) olla niin paljon (ruoka)”kulttuuria”.

Portofino

Aamulehti.

Portofino-2

Kymmenen eri mallista pastaa ja pastalahjapaketteja; Suomessa on Myllyn paras sarvimakaroni ja Barillan Spaghetti – jos hyvin käy.

Portofino-2-3

Liguriassa ei ole sisilialaista limoncelloa, vaan Portofinon Limoncinoa. Oman Limoncello di Casani ohje on täällä.

Portofino-3

Huoltoasemalla myydään öljyä. Oliiviäljyä! 😉

Portofino-4

Italialaiset osaavat tuotteistaa: vanhat kunnon leffaklassikot ovat suklaakonvehtien mainonnassa mitä parhaimpia.

Portofino-5

Ja Baci. Suukot. Jos on käynyt Peruginan suklaatehtailla, ei voi välttyä näiden ostamiselta.

Päivän ensimmäinen päämäärä oli Santa Margherita Ligurian rannikolla. Sieltä lähdimme tepastelemaan; patikointi alkoi. Käveltiin Monte di Portofinon luonnonpuistossa Tigulliolahden yläpuolella. Reitti kivetty, helpohkoa oli.

Portofino-3-2

Ihan erilainen aloitus  kuin Bad Gasteinissa reilu vuosi sitten. Tämä minulle parempi. Toki välillä oli kunnon nousuakin. Ja yhden nousun jälkeen levähdyspaikalla tällainen – aurinkokellohan se. Mihin sain varmistuksen suoraan Oulusta, grazie Timoteus.

Portofino-16

Portofino-8

Tuossa talossa Madonna vietti 50-vuotiskekkereitään.

Portofino-4-3

Portofino-7

Portofinon (~kaunis, hyvä satama) yläpuolelta oli kaunis näköala alas hienoon huvipursisatamaan. Portofinon okranvärisiä taloja vihreine ovineen oli ilo Aperolin ääreltä katsella. Kortit Naantaliin ja Posiolle vihdoin saatiin aikaiseksi. Pikkukatujen varsilla oli paljon putiikkeja ja piazzalla miellyttävä tunnelma. Tunnelma oli ihan selvästi ”dolce far niente”. Turistinen, mutta so what.

Portofinosta pääsimme kuin pääsimmekin viiden  kieppeillä laivan kyytiin ja matkasimme puolisen tuntia  Rapalloon.

Portofino.

Portofino-17

Portofino-18

Portofino-12

(Kuvassa Rapallo) Rapallon sopimus. Kuka oikeasti muistaa, mitä ja milloin sovittiin? En minäkään muistanut, nyt tiedän.

Rapallossa Edo (bussikuskimme) jo odottikin, ja hän kyyditsi meidät La Speziaan. Täällä rantabulevardin takana olevassa hotellissa vietämme vietämme seuraavat neljä yötä.

IMG_6991-2

Kuuden jälkeen oltiin NH La Spezia-hotellilla, turha yritys kauppaan, ja sitten yhteissapuska hotellillla.

Viikko on hyvällä alulla.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Portofino-9

Mansikat. Onhan näitä nyt toki vielä Suomessakin syyskuusta huolimatta.

Portofino-10

Italiassa viemärien kannetkin tyylikkäämpiä kuin muualla?

Saluti da Milano

Myrskyisän, levottomasti nukutun yön jälkeen lähdimme Porvoonkadulta kuudelta. Tihkusateisen, syksyisen lauantaiaamun taksimatka lentokentälle sujui nopeasti. Nopeasti myös laukut drop boxiin ja turvatarkastuksesta läpi. Croissant ja kahvi edesauttoivat todellisuuteen heräämistä: hei, me ollaan jo matkalla!

Lentokentällä(kin) näki, että emme olekaan – kuten yleensä – koululaisten loma-aikaan reissaamassa: lapsiperheitä, crocs-tepastelijoita, satikkarattaita, kuulokkeet päässä laahustavia uupuneita teinejä ei näy kuin satunnaisesti. Lauantaista huolimatta liituraitaa, korkokenkiä, läppäreitä ja huoliteltuja aamukasvoja.

Milanon kone lähti ajallaan, eikä myrsky riepottanut. Alppien yli ”mentiin heittämällä… ”

Milano_-5

Vastatuulen vuoksi lento oli muutamia minuutteja myöhässä, laskeuduimme Malpensan kentälle kymmenen yli 11 (paikallista aikaa vasta kymmenen).

Tema-matkojen opas ja bussi olivat odottamassa ja viemässä meidät hotellille. Hotelli Hermitage on kolmisen kilometriä Duomolta, mutta oikein kelpo asumus.

Missä muualla kuin Italiassa, Milanossa, on kylppärissä pili-pali-saippuoiden ohessa laatu-parfyymi- ja partavesikoepakkaukset?

Milano_-6

Lauantai Milanossa oli vapaata, ei siis järjestettyä ohjelmaa. Hotelli on kolmen kilometrin päässä keskustasta, jonne ratikalla pääsi kätevästi, ihan Duomon juurelle. Siellä on käyty ennenkin; ja kuulumme niiden harvojen joukkoon, jotka ovat nauttineet proseccot Duomon katolla. Nyt ei siis tarvinnut sitä tehdä. Pysyimme maanpinnalla.

Milano_-2-2

Tänään oli sitten jo oikea kamera mukana. Olen vähän suunnitellut, että yrittäisin tällä reissulla kuvata – en ainoastaan maisemia ja rakennuksia, ruokia ja kukkia, kuten tavallisesti tahtoo patikkareissuilla tulla tehdyksi, vaan että kuvaisin (myös) teemoja (jo edellä yksi esimerkki ;)). Toki noita kaikkia edellä mainittuja, mutta että olisi kaksi teemaa, joiden alle kuvat sopisivat. Toinen teema on Italia.  Ja toinen teema on ”yksityiskohtia” tai ehkä ”tuokio”.

Katsotaan nyt, mitä tästä tulee. Tässä kuitenkin valikoituja otoksia tämän päivän 180 kuvan joukosta. Onhan jo aiemmin tullut mainituksi, tiettäväksi, että Italia on se minun maani. Kuvissa näkynee (mm.) niitä syitä, miksi…

Ja kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla.

Milano_-2-3

Gelato! Italialaisen jäätelön voittanutta ei ole.

Milano_-2-4

Pasta. Tässä lounaspasta: ravioleja tonnikala- ja miekkakalatäytteellä, inkivääri-kermakastikkeessa. Nautittuna iltapäivän  auringossa, Duomon takapihalla…

Milano_-2-5

Borsalino. Ei tarvinne selitystä.

Milano_-3-2

Pane e coperto. Maan tapa.

Milano_-3-3

Nämä caffeteriat, pastisseceriat, barit, espressopaikat!

Milano_-3-4

Autot! Ja kaikki, mikä niihin liittyy! En tiedä onko missään muualla Maserati- tai muiden automerkkien boutiqueita ja loungeja!

Milano_-4

Historialla on arvonsa. Ristorantessakin.

Milano_-4-3

Jotain uuttakin aina keksitään ottaa käyttöön: pyöräparkit, joista voi vuokrata sähkö- tai tavispyöriä.

Milano_-4-4

Viini. Ei kaivanne selittelyjä tämäkään.

Milano_-5-3

Tyyliä. Kauppakeskuksissakin.

Milano_-5-4

Katolinen kirkko tuo oman viehätyksensä kulttuuriin ja matkailuun, näin ulkopuoliselle ainakin. Ja pidän siitä kun kirkonkellot lauantai-illassa soivat. Syyskuisessa lämpimässä Italian illassa. Tai sunnuntaiaamussa Umbriassa tai pääsiäispäivänä Roomassa.

Milano_-8-2

Käsilaukut! Vielä!!! en ole ostanut yhtään. Siis en tällä reissulla. Minulla ei olekaan monta muualta kuin Italiasta ostettua laukkua. Onko yhtään?

Milano_-12

Kirkot.

 

Milano_-13

Museot.

Milano_-14

Tapahtumat.

Milano_-15

Aperol ja shoppailu. Molempia yksi iltapäivän lämmössä (+24 C varjossa).

Milano_-16

Sanoinhan jo autoista… Tyylistä, lämmöstä…

Jatkuu huomenna, yksityiskohtia, Italiaa… Buona notte, amici!

Hiljainen Helsinki

Tänään Helsinki erilainen kuin koskaan.

Ajatuksena oli ollut lähteä katsomaan suomalaisten mielenilmausta Rautatientorille, katsottiinkin telkkarista. Satoi kaatamalla.

Vasta yhden jälkeen lähdimme kävellen keskustaan, ja reunamille. Satoihan se vielä, mutta hyvä lenkki tuli tehtyä. Jälleen ilman järkkäriä liikkeellä, mutta kyllä kännykuvistakin selviää, että Helsinki oli kovin hiljainen.

WP_20150918_14_06_34_Pro

WP_20150918_14_56_13_Pro

WP_20150918_15_01_48_Pro

Myös kaupoissa hiljaista, taksitolpilla vain paljon autoja. Siis ei edes taksit ajossa.

Kun tyär neljän jälkeen kotiutui, lähdimme naapuritaloon syömään. Sen alakerrassa on Soul Kitchen -ravintola. Ei ihan mikä tahansa lähiravintola, ilmeisen suosittu. Emmekä mekään pettyneet.

Myrskyn noustessa, satten vihmoessa, lähdimme seitsemäksi Linnanmäelle: Peacock-teatterissa menee Billy Eliot -musikaali.

WP_20150918_18_40_11_Pro

Se oli viihdyttävä, liikuttava, vaikuttava, antoi ajattelemisen aihetta, herätti iloa ja ihailua. Kannatti mennä. Helsinki on ollut hyvä meille. Parasta tietysti, että täällä on tytär, mutta huomenna vaihdamme maisemaa. Ei haittaisi vaikka nyt rankka tuuli, myrsky, hellittäisi, – täällä yhdeksännessä kerroksessa se tuntuu aika voimakkaana.

Huomiseen!

OLO – työkavereiden läksiäislahja nautittu

OLO-8

Lensimme eilen puolelta päivin Helsinkiin. Oli hyvä yhdistää ensi viikon patikkareissuun työkavereilta kesän alussa saamani läksiäislahja – lahjakortti ravintola Oloon. Ehdittiin työnseisauksen alta Finnairin kyydillä pääkaupunkiin.

Pohjois-Espalla sijaitseva Olo on palkittu ja kehuttu monilla foorumeilla, Michelin tähdelläkin merkitty. Tuskin omalla rahalla oltaisiin koskaan raskittu ravintolan Matka-menua lähteä syömään. Varauksen tein jo kuukausi sitten, ja silloin tuli mieleen, että kun kerran tyttären luo tullaan bunkkaamaan ja tällä on synttärit tässä lähipäivinä, niin voisin antaa hänelle illallisen lahjaksi, jotta voisimme lähteä kolmestaan juhlimaan.

Menimme tytärtä töistä vastaan, ja tällä oli tieto, että Vanhalla ylioppilastalolla on ”Mikä viini” -tapahtuma, joten kävimme siellä aperitiivisamppanjat nauttimassa. Mukava tapahtuma kaikkinensa, ei liikaa väkeä, ja kuudella eurolla sai Roederin vintage 2006 samppanjaa lasillisen.

Kiertelimme keskustassa odotellen OLOn aukeamista. Kaksi yli kuusi olimme siellä ja makumatka alkoi.

Emme ole ihan varmoja, montako ruokalajia niitä oli, yritin toki kuvata kaikki. Järkkäri ei sentään ollut mukana, eivätkä pienet annokset kännykuvissa pääse oikeuksiinsa, mutta uskokaa pois että 16 (!!?) huikeaa gourmet-annosta olivat iso nautinto. Pipertelyähän nuo useimmat olivat, mutta se ei merkinnyt mitäänsanomatonta makua, vaan mahtavaa makusinfoniaa, jossa voluumit nousivat loppua kohti.

Kuvat suurenevat klikkaamalla.

OLO

Alussa tuli pienenpieniä annoksia melko tiuhaan, kaikki tietysti esiteltiin, samoin kuin ne viisi viiniä, jotka valittuun pakettiin kuuluivat.

AiYx_1wqq-2aYDYMAn-FY43wdzsNfQZ0-Ox6tIfY8c5l

Naurista ja osterinlehteä.

AomGUKDphJ_osF_w-tDg0BS7l4AsUQGMoeeaa87sAMd7

Ruiskeksi ja taimenen mätiä, tilliä ja sitruunaa. Tämä jo antoi lupauksen huikeasta makumatkasta, joka oli alkamassa.

AtqYV91W5wE0Vi7jrPtZUwFRX6G6zrs_wq1sIu-GpXbK

Puikulaperunaa ja herkkutattia.
(”Tattikeitto” oli tuon palleron sisällä, hmmmm. Sienifriikki tytär piti tästä vielä enemmän kuin monista muista …)

AqqCr6c69C5xepJmluk-eUd4sMHZIZe13QWKQuvsEvmD

Noissa piiraissa oli sisällä haudutettua possua ja hapankaalta, kuorrutus Västerbotten-juustolla. (Siis olen ollut ihan ruokatrendin huipulla Västerbotten innostukseni kanssa. 😉 )

AnTsPx9qCbgLexbvJesuZDcLZt4jzP_OvinDul1oMfJN

Siikaa, savustettua munanvakuaista ja sinappikermaa.

Al6EmFZRFDgGU-fj0QmXh9tqcBooGPJlfhqfp_C5ZWtf

Emmer-mannaa ja kuivattua poron sydäntä.
(Mannan alla sienisiirappi. Tässä annoksessa tekstuuri ihan poikkeuksellisen erinomainen.)

Ah9KFPd99wpUwWxRyiyuvmOc1R-ODU408IizfPKB26Sx

Retiisiä ja vuohenjogurttia.
(sen voi tarjoilla näin kauniisti!)

OLO-2

Tämä varsin rustiikisti tarjottu mallasleipä linnunmaksapateineen ja kirnuvoineen oli hyvää, tietysti.

WP_20150917_19_33_58_Pro-2

Kuningasrapua, vahapapua ja heraa.

Tässä esimerkki kuinka kuva vääristää: kuningasrapua! Ah onnea. Tämä oli yksi parhaista makupaloista.

OLO-4

Kuhaa (ja päällä sen suomuista tehty grumble!), hernettä ja lipstikkaa

OLO-5

Härkää ja purjoa (liha oli tartar, sipuli oli vaikea syödä).

OLO-6

Vasikan kateenkorvaa, kaalia ja kanttarellia.

Olisikohan tämä ollut koko matkan kohokohta?

Ensimmäinen jälkiruoka on veistoksellinen.

OLO-7

Omenaa monessa muodossa. Tämä oli ehkä huikeasta ulkonäöstään huolimatta ”tavallisin”, ei ollut oikein minun makuuni.

OLO-9

Kun tämä viidestoista!! ruoka, toinen jälkiruoka, tuotiin, ajateltiin, että miksi noin iso ”köntsäys” vielä, ei mahdu. MUTTA: se oli ihmeellinen. Se häipyi kun pistettiin suuhun. Tarjoilijalta kysyttiin, mitä se oli, kuin että, se oli kuin ilmaa, niin kuultiin että se oli ”ilmautettu” pumpulla. Höyhenen kevyt rakenne, mutta aika intensiivinen maku.

OLO-10

Ja lopuksi ihanat suklaapallerot hiekkalaatikolla. Suklaahiekkakin syötiin.

Perfetto!

IMG_0011

OLO-12

Kolmen ja puolen tunnin jälkeen jätimme OLOn ja suuntasimme kohti Kalliota. Iltapalaa ei tarvittu, mutta ei ollut myöskään epämiellyttävän täysi olo. Oli erinomaisen hienon ja hyvän lahjaillallisen jälkeinen raukeus ja hyvä mieli.

Sanat eivät riitä kertomaan —

Olemme juuri palanneet Olosta.

Sanat eivät riitä kertomaan; huomenna yritän, kännykuviakin on tiedossa.

Läksiäislahjani nautimme, tämä ei unohdu kuten ehkä Aalto-malja olisi tehnyt.

Tästä aloitettiin… ja tätä seurasi monta…

WP_20150917_18_15_52_Pro

Ennen en ole [kuten viime lauantainakin väitin] ymmärtänyt kateenkorvan päälle. Nyt ymmärrän!

WP_20150917_20_31_12_Pro__highres

Mutta kaikkinensa…. palaan huomenna ….  Olemme siis olleet Olossa!!!

Hieman epävarmasti kohti matkaa

Melkein on pakattu. Melkein varmaa on, että lauantaina aamulla lähtee Helsingistä kone kohti Milanoa, ja että olemme kyydissä. Vielä varmempaa on, että huomenna lähdemme Helsinkiin.

IMG_0186

Suhteellisen varmaa on, että mukana on ihan liikaa vaatteita, mutta että jotain tärkeää puuttuu. Haastetta pakkaamiseen tuo sekin, että aluksi ollaan pari päivää Helsingissä, jossa ei oikein samat vermeet passaa kuin Välimeren pikkukylissä ja vuoristossa; toisaalta meneehän se perjantaina liikkuminen Helsingissäkin patikoinniksi: ratikatta kun on paikasta toiseen siirryttävä.

Vuoden tauko ulkomaanmatkailussa [edelleenkin on vaikea pitää kahden päivän Norjan piipahdusta ulkomaanmatkana] on ollut poikkeuksellisen pitkä. Sitäkin mukavammalta tuntuu lähteä. Ja Italiaan vielä. Italiassa on oltu viimeksi Umbrian kolmen viikon taloreissulla toukokuussa 2012. Liguriassa on käyty joskus nuorena (v. 1978?); ajettu Italiasta Ranskaan, eikä muuta.

Liguria

Nyt siis lennämme Milanoon, siellä ollaan lauantai. Milanossa on oltu ennenkin. Vietettiin siellä pidennetty viikonloppu helmikuussa 2007. Ja tiedättekös, sitä reissua uhkasi joku lentolakko. Kuitenkin Finnairin plussapisteilla mentiin käymään. Italian kielen kurssi oli silloin meillä aluillaan ja minulla joululahjaksi saatu ihan uusi, ensimmäinen digijärkkäri. Ja käytiin ensimmäistä kertaa elämässä kahden Michelin tähden ravintolassa. Se oli ajalta ennen blogia, mutta matkakuvat ja lyhyt selonteko on olemassa. (Milanon kuvien jälkeen olen sentään edes vähän kehittynyt kuvaamisessa. 😉 . Käy vaikka katsomassa. KLIKS.)

Silloin kirjoitin matkapäiväkirjaan (joita olen toki pitänyt ennen blogiakin, itse asiassa aina):

Ennen lounasta Leonardo da Vincin L´Ultima Cena (Viimeinen ehtoollinen), joka on Da Vincin koodin jälkeen niin suosittu nähtävyys Santa Maria della Grazien luostarin ruokasalin seinällä, että sinne oli parasta varata etukäteen netin kautta aika 15 minuutin ihastelua varten. Se oli vaikuttavampi kuin odotin, vaikka odotinkin – tietysti – aika paljon. Kuvatahan siellä ei tietenkään saanut. Luostarin kirkostakin pidin.

Nyt emme siis aio käyttää lauantaita Viimeisen ehtoollisen äärellä, emmekä Michelin tähden ravintolassa, vaan hautausmaalla! Milanossa on ihan poikkeuksellinen cimitario, ja sinne haluaisin.

Liguria 2

Sunnuntaina sitten siirrymme Välimeren rantaan pieneen (?) satamakaupunkiin La Speziaan, josta käsin patikoimme neljä päivää. Ensi viikoksi sinne on luvannut lämmintä, mutta sateita ja ukkoskuuroja. (Oikealla tuossa sivupalkissa on La Spezian säästickeri.) Katsotaan nyt mitä tuleman pitää. Viitat ja gore-texit on jo laukussa. Loppuviikosta sitten siirrymme tuossa ylläolevassa kartassa niemenkärjessä näkyvään Portovenereen, jossa ollaan kaksi yötä. Ja päivät tietty patikoidaan.

Toscana 2 078

Tämä on nyt neljäs ulkomaanmatka, jossa on viikon patikkaohjelma: Kitzbühel 2011 (YouTravel), La Gomera ja Teneriffa (Tema-matkat) 2012 ja Bad Gastein (Alppimatkat) 2014 kesällä. Sitten on käyty kahdesti omatoimi-patikkareissulla: Madeira syksyllä 2013 ja viime syksynä nuorenparin kanssa Mallorcalla. Ensi viikolla ensimmästä kertaa Italian vaellusmatka tiedossa, ja tämä on Tema-matkojen järjestämä.

1-32

Mutta joka tapauksessa Italian Liguria, patikointi ja lomamatka syyskuussa lukukauden alkuhäslinkien ollessa kiivaimmillaan tuntuu ihan tavattoman mukavalle jo ajatuksena. Ja Stadissakin paljon hienoja juttuja tiedossa, pysykäähän kuulolla! 🙂

Vaiheessa

1-31

Laiturin reunalla.

Vähän sellainen reunallaolo on.

Taas. Vielä. Edelleen. Nyt jo.

Aamulla auringosta huolimatta viileähköä. Kävelin Linnanmaalle. Opiskelijan kanssa palaveri, ja seuraajan ja muutaman muun työkaverin kanssa vielä neuvonpitoa. Pieniä, isoja iloja oli kun opiskelijoita näin: ”Jee. Ookko tulossa takasin?” Halauksiakin. Kesän kuulumisten kertomista. Iloisia tervehtimisiä. Ne minä näin. Ehkä oli toisenkinlaisia katseita, en tiedä. Tänään oli eka kertaa sellainen olo, että kyllähän töissä oli enimmäkseen mukavaa.

Mutta kauan en kampukselle jäänyt notkumaan. Ennen puoltapäivää jo palailin pitkän reitin kautta auringosta ja valosta yllin kyllin nauttien. Caritaksessa kävin, ja Partioaitassa. Molemmat liittyivät edessä olevaan matkaan.

Tänään kävi ruoka”vieraitakin”.

1-28

Näiden pienten popojen omistajalla tosin omat eväät mukana. Että se poika jo jokeltelee, omaa ääntänsä kuunnellen kiljahtelee, nauraa ääneen.

1-29

~~~~~~~~~~~~~~~~

Sitten ”yleisön pyynnöstä” tähän vielä se lauantainen poronpaistia italialaisittain.

Vitellon tonnato LappItalia-henkeen eli poronpaistia savulohikastikkeessa olisiko se sitten ”Renna con salmone affumicato” 🙂 ? – Ohje on Tero Myllykankaan (PORO-kirjasta), ja hän nimeää näin: ”Vitello Salmon”, mikä ei kyllä ole ihan oikein sekään.

Suunnilleen Myllykankaan ohjeen mukaan joka tapauksessa tein ja homma eteni näin:

Huoneenlämpöiseen paistiin ”otetaan pinnat kiinni” kuumalla paistinpannulla, minkä jälkeen hieroin suolaa pintaan. Laitoin paistin paistipussiin ja sitten  125-asteiseen uuniin, ja paistoin kunnes paistilämpömittari näytti 52 astetta. Otin paistin uunista, peittelin foliolla ja annoin jäähtyä (itse asiassa se oli sitten vielä yön yli jääkaapissa). Aamulla paistin leikkaus noin sentin paksuisiksi viipaleiksi, vähän maldon-suolaa pinnalle, ja sitten kerrostin viipaleet savuloikastikkeen kanssa. Paisti sai makuuntua koko päivän kylmässä ja illalla se maistui tuhdin Prioratin punaviinin ja fenkoli-kurkku-vuohenjuustosalaatin erinomaisesti.

Savulohikastike

2 keltuaista
2 rkl sinappia
suolaa ja pippuria
2 rkl valkoviinietikkaa
3 dl rypsiöljyä
200 g savulohta perattuna

Sekoita ainekset öljyä ja lohta lukuuntottamatta blenderillä, lisää öljy ohuena nauhana ja lopuksi lohi. Ensi kerralla taidan laittaa vähemmän öljyä, mutta varmasti teen toistekin.

Syksyä ulkona

Aamulenkillä Iissä, iltakävelyllä Oulussa. Ja aurinkoa koko päivä.

Metsätaipaleella pehmoista sammalta, puolukoitakin olisi ollut ihan poimittavaksi asti. Ja kangassieniä. Mutta eihän minulla mitään veitsiä, koreja, ämpäreitä, eikä totta puheen aiettakaan mitään keräilytaloutta ollut ryhtyä harrastamaan. Kunhan tepastelin. Pohjakuntoa pitäisi vielä petrata ennen Italian vaelluksen alkua.

Kaikki kuvat kannattaa klikata isommiksi.

1-20

Allaolevia en olisi kyllä poiminutkaan, mutta olivat mukavan näköisiä.

1-22

Aamupäivällä systerin kanssa – taas kerran – lupailimme toisillemme että näistä Ii-vierailuista on tehtävä tiuhemmin toistuvia,  – ja sitten hankkiuduin takaisin kotiin.

1-26

1-27

Liki koko kaunis iltapäivä kului minulla tietokoneen kanssa värkätessä. Ja lopulta: seitsemän portin USB-hubi se sitten auttoi. Insinöörimieheni osasi auttaa näissä teknisissä asioissa niin paljon, että kävi tuon hubin ostamassa. Kauppalappu oli ehdottomasti oltava mukana; meidän perheessä nämä tietskariasiat ovat kyllä minun heiniäni. Tai piuhojani.

Illansuussa olleen voutineuvoston kokoukseen menin markkinoiden kautta, ja käveleskelinpä sitten kauniita rantoja laajemminkin. Puolukoita ei tullut sitten edes ostetuksi, kävelyllä kun olisi vähän vaikea raahata laatikkoa, kameran lisäksi. 😉 Ehkä huomenna voisin hakea. Pehtoori oli appiukon kanssa käydessää onneksi ostanut omenoita. Josko huomenna laittaisin syksyn ekat uuniomput.

1-24

Syksyn merkkejä siis monenlaisia.

1-25

Piste Iin päälle

IMG_6319-2

Iissä olen. Istun sisareni talon lasiverannalla, ja katselen Iijokea. On sunnuntai-ilta, ja minä olen ”reissussa”. Juhlaviikkoni jatkuvat.

Vielä äsken paistoi, ilta kyllä jo viilenee. Mutta päivällä paistoi siniseltä taivaalta: oltiin Iin keskustassa kävelemässä. Hautausmaalla (tietysti), nahkiaismertoja etsittiin kuvattavaksi, Iin Haminassa kierreltiin ja lopuksi vielä käytiin Kauppilan ympäristötaideteoksia katsomassa = käveltiin ”Ruustinnan” polku, jonka varrella oli  mitä mukavimpia ja toinen toistaan källimpiä ideoita taideteoksissa.

IMG_6366-2

Tämä oli minun mielestäni ehkä paras: ”Aika palaa”. Hiiltynyt aurinkokello?

Kaikkein parasta taisi sittenkin olla, että reitin varrella oli ”Leipäkivienheittopaikka”! Ja että tätäkin projektia on tuettu Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston varoin! Oikeasti olin revetä riemusta kun tuon näin. Niin hieno juttu, ja niin absurdi.

IMG_6355

Ja tässä se paikka on!

IMG_6379-3

Uimarannan takaa löytyivät nämä.

IMG_6321-2

Hautausmaalla yllätyksekseni hoksasin, että Lotta-kenraaliksi tituleerattu Fanni Luukkonen on haudattu Iin Kruununsaaren hautausmaalle.

IMG_6328

Iin Haminaan kannattaisi pysähtyä monenkin ohikulkijan. Olen käynyt siellä usein, mutta aina se viehättää. Pitkähkön tovin siellä kiertelimme.

IMG_6337

Kävimme myös katsomassa sen kupeessa olevan ”metsätaidenäyttelyn”. Ja sitten oli Iin pappilan pihapiirissä käytävä ja otettava tämä alla oleva kuva.

IMG_6352

Tuon komean pappilan vasemmassa reunassa oli minun työpisteeni perjantaisin 1990-luvun puolivälissä: tutkin ja kirjoitin Iin seurakunnan historiaa ja seurakunnan arkiston vanha osa oli pappilan päädyssä olleen kirkkoherranviraston yhteydessä. Siellä minä ”tutkimusvapaaperjantait” vietin. Ei hassumpi työpiste.

Liki pari tuntia tuo meidän kierros systerin kanssa kesti, ja sitten palauduimme tänne Iijokisuistoon. Ryhdyimme hiljalleen tekemään ruokaa; erinomainen kokki, sisareni, ei ole koskaan tehnyt itse sushia, joten sen tekoon ryhdyttiin. Hyvää, erinomaista sanoisin!, tuli. Ja systeri oli tehnyt jälkkäriksi tyrni-pannacottaa. Ui-jui.

20150913120243

Minähän sanoin, että juhlaviikkoni jatkuvat. Tuo oli piste iin päälle.

Mukava, lussakka, rauhallinen päivä, jollaisen aiomme viettää taas toistekin.

IMG_6424

Viiniruokaa ja viinejä hyvässä seurassa

Jos näillä leveysasteilla kasvaisi, jos meidän pihalla olisi, voisin väittää, että pihalla nyt yöllä tuoksuu kuusama. En edes tiedä, miltä se tuoksuu, mutta äsken ystäviä pimeällä pihalla hyvästellessä oli kostea, tuoksuva ilma ja tuli mieleen, että tuntuu kuin tuoksuisi kuusama….

Hieno inkkarikesän päivä ja ilta on ollut tänään. Enin osa siitä sisällä, kuitenkin. Mutta ei se haittaa. Aamusella värkkäilin ruokia… Esivalisteluja iltaa varten, ja sitten kohti Lasarettia, jossa ruokakurssi.

Ruokaa sisäelimistä -kurssi oli todella mielenkiintoinen. Raaka-aineina oli mm. ankanmaksaa (tuoretta, ei purkkitavaraa), broilerinmaksaa, kivipiiroja (uusi herkku minulle), lampaanmuniaisia, kateenkorvaa (jonka hienoutta minä en vieläkään ymmärrä), vasikanmaksaa (jonka kalvojen poisto oli mun pääjobi ;)), kieliä.

Tiedättekö, mitä tarkoittaa kun voi hiljenee? – Kun pistät voinokareen valurautapannulle, se kihisee ja sulaa, sitten kun siitä ei enää lähde ääntä ”se hiljenee”, ja silloin on hyvä ryhtyä paistamaan maksaa. 😉

Ehdin olla mukana vain kolme ensimmäistä tuntia, joten kaikkea en päässyt kokemaan ja maistamaan, mutta esimerkiksi kivipiiraa kylläkin.

1-18

Miltähän se maistui? – Ehkä sellainen prässätyn maustetun riista- ja naudanlihan välimuoto. Pidin kovasti.

Kesken oli lähdettävä kohti Kontinkangasta, ja hyvinhän se meni. Ja illanpäivän lopulla sitten kotiin viimeistelemään illallisruokaa. Botrytis Oulusensis, 24-vuotias viinikerhomme, kokoontui meillä.

Pääruokana oli uusi kokeilu. Tiedättehän vitello tonnaton? Italialainen vasikan(kalkkunan) paistiliha ”hukutetaan” tonnikalakastikkeeseen. Nyt tein siitä LappItalia -version. Eilen paistoin poronpaistin matalassa lämmössä niin, että se jäi roseeksi (55 C paistimittarissa). Kun se oli yön yli jäähtynyt, Pehtoori viipaloi sen (noin 1/2 – 1 cm) ja minä tein kastikkeen, en tonnatoa vaan salmonea. Siis savulohesta. Sille erinäisiä tykötarpeita. (Kirjoittelen ohjeen tässä joku päivä.)

1-17

Entäs maistelussa olleet viinit?

Olin valinnut valkkareiksi Pinot gris/grigio -viinejä. Kallis uusseelantilainen ja amerikkalainen ja italialainen… Kyllä se kallis voitti, ja yleiskommenttina oli, että pinot gris on kelpo rypäle.

Punaviinit olivat ”kellaristamme” Torresin viinitalon parhaimmistoa. Perpetua, Salmos ja legendaarinen Mas La Plana (2007).

1-14

Tuo viimeinen on ollut esikuva ja edelläkävijä ranskalaisten viinituotannon (nimenomaan ”bordeaux blendin”) valta-aseman kaventamisessa. Olemme testanneet sen ainakin kerran, jollemme kahdesti, aiemminkin, ja kyllähän se illan parhaaksi todettiin. Hurjan kallis ilta oli, mutta viinikerholla on rahaa. Joka kuukausi jokainen meistä kymmenestä laittaa 20 euroa kerhon tilille, ja nyt taas on ”kertymiä”. Nautimme enimmät pois.

Ja mikä oli mieluista? – Viini- ja muu tarjoilu loppui kymmenen jälkeen, mutta vieraat viihtyivät yli puolen yön. Juttelimme, söimme, maistelimme, nauroimme. Ihan huippuilta.

Ei kirjoitettavaa

Nyt on vaikea päättää mistä kirjoittaisi,

  • siitäkö, kuinka on vaan niin hurjan hienoa nämä säät. Syksystä olen pitänyt aina, mutta onhan nyt ihan ylivertaisen hienot kelit

 

  • siitäkö, kuinka harmittaa, etten sittenkin yöllä (enempää) valvonut, Juniori oli nimittäin valvonut ja kuviaan on nyt Taivaanvahdissa: KLIKS Hienot revontulet on Pateniemessä näkynyt. Täällä ( KLIK )  timelapse samoista reposista kuvattuna goprolla. Osaa se poika jo. 😉

 

  • siitäkö, kuinka oli ihan mahdottoman hienoa tavata Turussa opiskellut kielten opettaja. Hänet minä muistan kauan.

 

  • siitäkö, miltä tuntui nähdä kun pojanpoika kerrassaan hermostui kesken sapuskan, sekä kesken meidän aikuisten sapuskan että omansa. 😉

 

  • vai kirjoittaisinko sittenkin siitä, kuinka tänään, keskellä päivää pyöräilin kymmenen, itseasiassa toistakymmentä kilometriä pitkin Oulun rantoja, – muka kuvaamassa. Lähdin liikkeelle kameran kanssa tarkastamatta, onko akussa vielä voimaa… Ei ollut. Mutta kyllä osasin nauttia näkymistä ilman kameran etsintäkin…

 

  • ehkä sananen kuuluisi mainita siitäkin, että huomenna on meidän vuoro järjestää viinikerholle maistiaiset. Olen valinnut teemaksi ””Paluu maistelujen alkutaipaleille”. Olemmehan kokoontuneet pian jo neljännesvuosisadan; ehkä on hyvä muistutella mieliin, mistä lähdettiin liikkeelle. Menun teemana on ”Lapista tulossa, Italiaan lähdössä”, joten hyvin LappItalia -henkinen on huominen illallinen. Mutta ennen kuin siihen asti päästään, minulla on kaksi juttua hoideltavana: paistinkääntäjien ”Ruokaa sisäelimistä” -kurssi ja sitten vielä iltapäivällä OYSin keikka. Joten vähän hoppu päivä lienee huomenna. Mutta melkein kaikki on jo valmiina.

 

  • siitäkö, että vielä vuosi sitten en olisi uskonut tapaavani oppiaineen toista professoria kaupungilla perjantaina keskipäivällä, aurinkoisena syyskuun puolivälin perjantaina, istuskelemassa vaimossa kanssa kahvilla uudessa ”Letkunpuiston” Makiassa. En olisi uskonut, että he siellä istuskelevat,enkä sitä, että minä taluttelen pyörääni ohi ja jäämme toviksi juttelemaan. Noin vain me kaikki ”poissa töistä” keskellä kirkasta syyskuun päivää.

 

  • siitäkö, että taas kerran!!! meidän lomamatkalle lähtöämme uhkaa lakko! Aina!

1-13

Maailmassa on vielä hyviäkin ihmisiä!

Onneksi maailmassa on hyviä, rehellisiä, ystävällisiä ihmisiä! Onneksi on. Muutoin minun kaltaiseni asioita hukkailevat ihmiset olisivat lopullisesti hukassa.

Kun loppu hyvin, niin kaikki hyvin, ja lopultakin mukava päivä. Sitä paitsi saimme äidin ulos syömään! Pehtoori, minä, Murmeli (joksi äitiäni siis perhepiirissä kutsutaan) ja sisareni olimme Nallikarissa. Äidin parin kuukauden välein tehtävän sairaalarutiinikäynnin jälkeen menimme kuin menimmekin ulos syömään, mitä ei ole tapahtunut varmaan kolmeen vuoteen. Monen onnistuneen asian yhteisvaikutuksesta nyt kuitenkin tämmöinen ilon aihe saatiin onnistumaan.

Pehtoorin ja sisaren tilattua sinisimpukoita, meinasi iskeä annoskateus. Eikä Pehtoorin jälkkäriksi tilaama pähkinäbrowniekaan näyttänyt luotaantyöntävältä. Vain vähän reunasta nyrhäistyäni tiesin, että täyttä hyvää on. Jos ensi kerralla tuonne kävelisi ja sieltä kotiin myös, niin voisi harkita sortumista… 😉

ArdkSw07iF_My-KPPJdac7_Fz40jW4CESVXU33EcUeEU

Meri oli kaunis, ja syksy. Ja kuten FB:sta äsken luin: ”Oulussa tuulee aina, tänään oli pystytuuli”.  Tyven oli.

Maailma on melkoisen myllerryksen kourissa, eikä Suomessakaan kaikilla eläminen ole millään muotoa hyvällä mallilla, ja jos ajattelee maailmaa, johon pojanpoika on vastikään syntynyt ja mitä hän vielä tulee näkemään, kokemaan, mihin joutumaan… Tulevaisuus ei välttämättä näytä vain hyvältä, ei ainoastaan auvoiselta.

Tässä tilanteessa tuntuvat hieman naiivilta, oman navan ympärillä pyörimiseltä nämä minun juttuni, päivitykseni, ajatukseni. Mutta kuitenkin: kaunis syksy, hyvät, rehelliset ihmiset, suomalainen – vielä kuitenkin – toimiva terveydenhuolto, ravintolapäivällinen ”ihan ilman syytä” läheisten kanssa, meren äärellä, ja nyt levollinen ilta. En ainakaan valita.

Liituraidasta verkkareihin?

 

1-10

Unia. Olen nähnyt koko kesän ja vielä viime yönäkin paljon unia. Ihan tavattoman pitkiä, todentuntuisia unia. Tai sitten ihan päättömiä melskauksia ja kaukana mistään todellisuudesta. Ei, älkää säikähtäkö, en todellakaan aio niitä ryhtyä niitä täällä selittelemään. Mutta sitä minä olen ennenkin sanonut, että olipa unissakin kaukosäädin, jolla voisi vaihtaa kanavaa tai sulkea kokonaan. Olen niin väsynyt noihin uniin, ja usein niiden jälkeen ihan uuvuksissa.

Kävin tänään Linnanmaalla. Poikkesin lenkillä viemässä yhden paperin, allekirjoitukseni piti olla… Suunnilleen vain kävelin verkkareissa kampuksen läpi. Sekin tuntui unenomaiselta. Muutamien opiskelijoiden kanssa kohtaaminen ja tovin rupattelin. ”Verkkareissa sua ei ole kyllä ennen näkynytkään.” 🙂

Opettajien ulkonäköpaineista olen täällä blogissa joskus ennenkin kirjoitellut.

Kyllähän minulla aina oli edes yritys siistinpuoleisesti pukeutua, välillä vähän virallisemminkin. Viimeiset kymmenen vuotta menin töihin yleensä meikattunakin, – kevyesti mutta kuitenkin. Vähän peitevoidetta syntymämustien silmänalusten alle, ripsiväri ja huulipuna nyt ainakin. Talvella sipaisu poskipunaa tai aurinkopuuteria. Ja joka aamu pesen ja föönään hiukset. Edelleen. Mökillä vasta illalla saunan jälkeen. Mökillä en juuri koskaan meikkaa, kaupungissa kyllä lähes joka päivä, ainakin jos on jonnekin meno. Se nyt vaan on tullut sellainen tapa. Ja onhan se parempi olo, kun ei ole kovin homssuinen. Tukka hyvin, kaikki hyvin. 😀

Paluu pohjoisesta

Jäähyväiset Hangasojalle. Mutta eivät lohduttomat.

[Ehdottomasti kannattaa klikata kuvat isommiksi.]

1

1-4

1-5

Aamuvarhain olin purolla, mutta ”no-hard-feelings”. Nyt on lupaus, että pian taas päästään takaisin. Ja että tässä välissä on paljon mukavaa.

Kotimatka liki Rovaniemelle asti keltaisin reunuksin.

1-7

1-8

Lounastauko Rollossa. Kävimme (taas) Choco Delissä. Paitsi ostamassa konvehteja, myös nauttimassa cappucinot ja pullat. Ja hankkimassa nuorelle parille kakkupalaset tuliaisiksi.

20150908112716

Onneksi ostettiin: tulivatkin liki samalla ovenaukaisulla meidän kanssa meille. Tahvo tuli vähäksi aikaan hoitoon. Oi-joi, kuinka pieni oli reilussa viikossa kasvanut, muuttunut. Mutta hyvin me tultiin juttuun. Ikävä oli jo ollutkin.

Ja sitten vielä illan päälle pyörähdin harrastuksien parissa. Sellainenkin harvinaisuus kuin etelä-korealainen viini tuli siinä maistetuksi. Eikä se ollut edes huono. 😉 Etelä-Korea!  Moneskohan viinimaa minulle, ehkä kuudeskymmenes. Eiku useampi niitä on. Lasken joku päivä.

Isoja ja pieniä uusia asioita

Mökillä on sellainenkin mukavaa, että kun yöllä sataa vettä, nimenomaan kun sataa kovasti. Se kuulostaa mukavalle, kun sade ropisee kattoon. Unen läpi kyllä tulee myös ajatus, että kova sade voi olla este ulkona olemiselle, tunturiin ei houkuta kaatosateessa lähteä. Niin kuin ei sitten houkuttanutkaan: aamulla nimittäin satoi vielä ihan reilusti. Ja lämmintä oli viiden asteen huitella. Istuimme pitkään kaurapuurolautasten ja kahvimukien äärellä. Esknaapurit pakkasivat autonsa ja lähtivät kohti pohjoista.

Ruska Saariselällä-6-4

Minä olin muutaman tunnin kovin maanantaiaamuisessa ”työn touhussa”, sähköposteja, suunnitelmia ja paistinkääntäjä-asioita ja sen sellaista. Iltapäivällä oli monen tunnin sateeton pätkä. Pehtoori lenkille, minä jäin tuunailemaan, maisemoimaan pihapiiriin. Kuvailemaan.

Ruska Saariselällä-7-3

Olisi nyt hyvät mahiksen kuvailla ruokia, ainoa vaan ettei meillä enää täällä ole paljon mitään safkaa. Eilisiä rääppiäisiä kuitenkin kannoin pihalle – ihan vaan harjoituksen vuoksi… 🙂

Eilisen Kaiserschmarrenin lopuista vielä tällainen irtosi.

Ruska Saariselällä-4-6

Ruska Saariselällä-5-5

Sitten yksi vakio lapaksista: mätimousse.

Ruska Saariselällä-3-6

Ja sitten tässä uusi kokeilu, johon idea reilun viikon takaisilta synttäri-illallisilta.
Sienisalaatti uudella tavalla.

Ruska Saariselällä-26

Täällähän ei nyt sieniä ole, ei tatteja, ei kangassieniä, ei karvarouskuja, ei mitään sieniä, joten sienet on kaupan vakiovalikoimasta. Muutoin homma tehdään tavalliseen tapaan (sieni- ja sipulihakkelus maustetaan mustapippurirouheella, tarpeen vaatiessa suolalla, vatkataan kerma tömäkäksi vaahdoksi ja sekoitetaan kaikki nuo edelliset), mutta jujuna tässä uudessa versiossa on että sekaan pilkotaan leipäjuustoa. Sentti kertaa sentti kuutiot sekoitetaan sienisalaatin sekaan. Ruisleivän tai ruissipsien kera oivallista, miksei myös (uuni)perunoiden kanssa.

Ruska Saariselällä-2-7

Tiedättekös, mikä minua tänään on kuitenkin viime kädessä kaikkein eniten hämmästyttänyt? Aiheuttanut epäuskon tunteen? Myös ilon. – Viesteilimme Juniorin kanssa, ja mitä hän kertoo tekevänsä? – ”Hyssytän Tahvoa samalla vaunuissa ku teen ruottin läksyjä.” Mietikääpä sitä! Minä ainakin mietin. 🙂  Ja nyt menen sytyttämään kynttilät takan reunalle, ehkä takkaankin tulen, ja lukemaan. Romaania.

Elämä on.

Tunturien juurella

Niinhän ne täällä mökkielossa päivät kulkevat: liikkumista, ruoantekoa ja -nauttimista, saunaa, sään mukaan elelyä, lepoa, lukemista (ei, ei kanditöitä, eikä väikkäreiden kässäreitä :))  ja höpöttelyä.

Eilisellä yksinäisellä aamulenkillä törmäsin kotiporoperheemme nuoreen.

Ruska Saariselällä-10

Ruska Saariselällä-16

Ruska Saariselällä-11

Eilisen suhteellisen poutaisen päivän jälkeen olimme aamusella huolissamme kelistä: säätiedotus oli luvannut suunnilleen taukoamatonta sadetta ja kun me saimme vieraaksemme oululaiset eksnaapurit, jotka ovat matkallaan kohti Jäämerta, toivoimme, että olisi voitu tunturiin lähteä. Ja lähdettiinkin sadeviitat, sontikat, goretexit mukana ja yllä.

Ruska Saariselällä-17

Ruska Saariselällä-5-3

Ruska Saariselällä-23

Ruska Saariselällä-24

Ruska Saariselällä-25

Kävimme ensin Ahopään Poropolun tepastelemassa (ja kuvailemassa), minkä jälkeen ajeltiin Kaunispään Huipulle kahville. Käytiin myös Savotta-Kahvilan pihapiirissä olleilla markkinoilla: ja tavattiin Siiri!!

Ruska Saariselällä-4-3

Ostimme kolmannen kirjansa; kaksi edellistä luettu ja elämäänsä ihmetelty. Oli hienoa tavata tämä Kutturasta lähtenyt ja kirjoittanut Siiri. Tovin rupattelimme, oli oikeasti hassua ja hienoa tavata tämä liki legendaksi tullut nainen.

Palattuamme mökille ei vieläkään satanut (toisin kuin kaikki mahdolliset säätiedotukset olivat uhkailleet), joten päätimme tehdä vielä pikkupatikan Rönkönlammelle. Pakkasin Pehtoorille repun (makkaraa, juotavaa, puukko, sinapit, jälkkärisuklaat) ja sitten lähdimme.

Ruska Saariselällä-19

Poikkeuksellisen paljon väkeä oli patikkapoluilla ja Rönkönlammella. Tulistelimme, makkarat paistoimme myöhäiseksi lounaaksi, ja lähdimme takaisin kohti Hangasojaa.

Ruska Saariselällä-6-3

Joka tapauksessa päivän liikuntasuoritus tuli hyvinkin tehtyä, eikä juurikaan satanut. Tihuutti ja oltiin pilvessä, mutta ei satanut. Oli vallan hyvä hengittää, liikkua, olla, kuvata, jutella, kulkea ja monta muuta verbiä. 😉

Tänään kohtaaminen metton kanssa: kuva vain ei ole eilisen poron kohtaamisen veroinen.

Ruska Saariselällä-14

Päivän lopulla, rantasaunan jälkeen istahdettiin tähän mökkipöydän ääreen, avattiin punaviinipullo (sitten myöhemmin toinenkin), nautittiin porolasagnea ja jälkkäriksi olin pitkästä aikaa tehnyt Kaiserschmarrenin. Tänään hillojen ja vaniljakermavaahdon kera. Se oli hyvää. Sopi päivän patikkateemaan…

Ruska Saariselällä-22

Ei oikeastaan ihme, jotta nyt jo unettaa.

Makron kanssa tunturissa

Tässä kun ollaan nyt niin luontokuvaajaa, niin luontokuvaajaa*, niin olihan se aamulla tunturiin lähtiessä otettava välillä makro-objektiivi (100 mm) mukaan.

* Eilen illalla Ylen ”pääuutislähetyksen” sääosuudessa oli taustalla näkynyt ottamani kuva. Muutaman kerran aiemminkin on kuvani näkynyt telkkarissa, ja yksi jännä juttu näihin julkaistuihin kuviin liittyy. Minä en olisi sitä itse hoksannut, mutta Pehtoori hoksautti ja sanoi, että lähetä kännykuvia, ei mitään taideotoksia.

Olen nimittäin lähettänyt muutaman kerran omasta mielestäni tosi hyviä räpsyjä (mm. se Papinjärven aamusumukuva, täältä pohjoisen tuntureilta pakkaskuvia etc.) mutta niistä ei ole näkynyt sääkuvissa yhtäkään. Nuo hyvät otokset olin ottanut järkkärillä, ja vielä säätänyt lightroomilla, mutta nope: ei ylitä julkaisukynnystä.

Eilen lähetin kolme kuvaa, kaksi järkkärillä otettua ja sitten juuri sen joka näkyi telkkarissa, joka oli otettu kännykameralla. Ja voilá, se pääsi telkkariin. Se oli siis tämä kuva.

20150904034456

No joka tapauksessa tänään katse alas. Maaruskaa ja pieniä yksityiskohtia.

Ruska Saariselällä-3-2

Punainen riekonmarja ja harmaa kivi ovat kaunis pari.

Ruska Saariselällä-4-2

Pienellä on paikka.

Ruska Saariselällä-5-2

Mustikoita on. Vielä.

Ruska Saariselällä-6-2

Yhtäkkiä keltainen kukka.

Ruska Saariselällä-7-2

Sarat (?) lainehtivat kuten revontulet.

Ruska Saariselällä-8-2

Riutunut.

Ruska Saariselällä-9-2

Ruska Saariselällä-10-2

Ruska Saariselällä-11-2

”Anna mulle tähtitaivas” (tai päivä tunturissa)

Ruska Saariselällä-13

Nämä vaan ovat niin kauniita.

Hieno syyskuun lauantai tänään takana.

Viraton kairankulkija

Ruska Saariselällä

 

Tänään tunturiin.

Tiedättekös miltä tuolla kuulostaa? – Ei miltään. Hienolta! Siellä ei kuulu mitään.

Ajeltiin Kiilopään juurelle, Suomen Ladun majalle, ja siitä lähdimme kuuden kilometrin polulle. Olen ennenkin sanonut, että se tuntuu pidemmältä. Ja meillä meni siihen tänään yli kaksi tuntia! Ehkä syynsä silläkin, että otin yhteensä 128 kuvaa! Eikä yhdessäkään ole kuin häivähdys siitä kauneudesta, uljaudesta, paljoudesta, taivas-kattona-olosta, joka tuolla oli. Kannattaa klikkailla isommaksi…

Ruska Saariselällä-2 Ruska Saariselällä-3

Ruska Saariselällä-4

Kiilopään juurelta kohti Ahopään huippua. Se on hyvä reitti juuri näin ruskan aikaan, koska polku kulkee enimmäkseen paljakassa, puuttomalla tunturin laella, joten sieltä näkee kauas. Reitti on enimmäkseen aika kivikkoista, ihan rakkaakin, varsinkin alaspäin mennessä vierivät kivet eivät ole mukavia. Noh, pitkospuita ja kelpo polkujakin riittää.

Ruska Saariselällä-6

Ruska Saariselällä-7

Maaruskaakin jo on.

Ruska Saariselällä-5

Ruska Saariselällä-8

Ja tupasvillojakin vielä. Reitti on monipuolinen.

Ruska Saariselällä-9

Tänään olen ollut ”viraton kairankulkija” – – siitähän olen haaveillut jo monta vuotta. Miten se kuuluukaan tässä yhteydessä sanoa: ”Nyt elän unelmaani”!

Joka tapauksessa hieno patikkapäivä.

Metsä on hyväksi!

Viime viikolla (viikonloppuna?) oli lehdessä (Hesari, Nyt-liite? YLE, – joku kuitenkin) artikkeli, jossa THL:n lääkäri totesi (mm.), että liikunnan vaikutusta terveyteen on liioiteltu ja samalla hän totesi, että on mitä luultavinta, että ystävän kanssa metsään meneminen lenkille tai ylipäätään siellä liikkuminen takaa ne terveysvaikutukset, jotka liikunnalla ylipäätään voidaan aikaansaada.

Me ollaan tänään Pehtoorin kanssa harrastettu metsässä liikkumista koko päivä, – terveysvaikutuksia luulisi olevan jemmattavaksi asti.

Aamukahvipöydässä (huomattavan myöhään, kymmenen tunnin yöunien jälkeen!!) levitimme kartan mökin pöydälle. Vaihtoehtoja patikkareissulle pohdimme, välillä jo maastopyöräretki vilahteli ajatuksissa, lyhyttä, napakkaa nousua pähkäilimme, myös keskittyminen mahdolliseen sieni/puolukka/mustikka/kuvasatoon oli esillä ja kolmantena, varsin yksimielisenä ajatuksena oli tehdä pitempi kierros, jolle otettaisiin eväät mukaan, tulisteltaisiin Vellisärpimällä tai jotain…

Aikamme pohdittuamme juttu menikin niin, että liki sanoitta siirryimme liiterin nurkalle jatkamaan eilen illalla aloitettua klapien siirtoa liiteriin. Eilen Pehtoorin tilauksen jälkeen mökkipihaan kun tuli kolme (heitto)kuutiota koivuklapeja, joita jo iltasella iso osa liiteriin ladottiin, mutta joita oli vielä polvitreeniksi asti tänään kannettavana. Minä kannoin, Pehtoori järjesteli. Siten se meillä menee: minä olen kotonakin pihahommissa kärrääjä, kantaja, ja Pehtoori se järjestyksen ylläpitäjä.

Noh, tunnin huhkimisen jälkeen klapit liiterissä; seuraaviksi pariksi vuodeksi rantasaunan lämmitys on nyt turvattu. Ja siitähän se tuli turvallinen olo! Tässä iässäkö sitä jo ollaan?! Puuvarastot ovat elämää suurempi asia? Lieneekö suoraa seurausta ansiotyöstä luopumisesta? 🙂 Täällä Hangasojalla kun tämä puuvarastojen keräys on ehdottomasti seniorikansalaisten juttu: kuten jo aiemmin kerrottu on: Polttopuut eivät ole leikinasia.

Siispä siirryimme metsään jatkamaan heinäkuun lopulla aloitettua metsurointia. Tuulenkaatoja oli näköpiirissä vielä vaikka ja kuinka.

1-2-2

1-3

1-4

En tiedä, montako runkoa, rankaa, kaadettiin ”lopullisesti”, karsittiin, kannettiin (minä kannoin :)) ”lanssipaikalle”, Pehtoori hakkasi takkapuiksi, rahtasi liiteriin, minä tein ison nuotion (ihan omat myöhäiset venetsialaiset!), jossa poltin karsitut oksat, latvukset, lahoimmat puut.

Ja  monta kertaa siinä välissä taas hiljaa mielessäni ajattelin: ”Tämä on mukavaa, elämä on, muistaisinpa tämän kauan, liikkuminen on hyväksi, tekeminen on hyväksi – vaikka totta totisesti, – hitto, että minua jo väsyttää! Siitä huolimatta meillä kaikki hyvin. On muistettava.”

1-5

Vähän överiksi oli tämä  metsurointi kyllä mennä; aika puhki olin kun neljän tietämillä saunaa lämmittelin. Surkea kunto vai ahkera päivä? – Molempia, ja pikkuisen meillä molemmilla taas kerran lähti lapasesta koko touhu. Mutta nyt ei ikkunoista eikä pihapiiristä näy tuulenkaatoja, liiterin takaseinät on täynnä saunapuita ja ulkona kuivamassa takka- ja notskipuita. Mistäpä sitä tällainen virkaheitto (kuten hallintopäällikkö minua ystävällisesti nykyään tituleeraa) enemmän olisi tyytyväinen.

Ruskareissu keskellä viikkoa

Onko ruska? – Kyllä puissa on jo. Osa koivuista on keltaisia, oransseja. Maaruskaa ei juuri vielä näy. Jokunen pakkasyö, niin sitten varmasti riekonmarjat ja mustikanvarvut jo hehkuvat punaisina.

Ruskaretkelle-4

Jo vain, met olemma mökillä.

Hyvissä ajoin kun aamulla lähdimme, emmekä isommasti pysähdelleet, olimme perillä jo iltapäivällä. Matkalla kaupassa käynnin lisäksi pieni stoppi loppusuoran alussa: Porttipahdan ylittävän sillan kupeessa on lätty-/matkamuisto-/tonttumetsäpaikka, jonka nimi jostain käsittämättömästä syystä on Zippi & Suhaus. Vuosikymmeniä on siitä ohi ajeltu (liian lähellä mökkiä, että koskaan olisi tarvinnut edes vessassa käydä), mutta tänään Pehtoori kaarsi pihaan: hillaletun mieliteko taisi olla ratkaiseva tekijä.

WP_20150902_13_14_56_Pro

Maistoin minäkin, ei valittamista,  – vaikka rapeutta ehkä kaipasinkin. 😉

Ruskaretkelle

Tonttupuistoa enemmän meitä kiinnosti, että siellä oli myynnissä, mukaan otettavaksi, savustettua siikaa. Peledsiikaa (istutettu tekojärveen) ja kaksi sellaista sitten ostimme tämän päivän sapuskaksi. Ne olivat oikein hyviä, niiden oheen tein munakokkelia ja kurkku-jukurtti-pähkinä-majoneesi-chili-mössöä sekä salaattia. Helppoa ja hyvää oli.

Mökin pihaan ajellessa, tällaiset ponkaisivat liiterin takaa:

Ruskaretkelle-13

Meidän tullessa ”K´kotiporoilla” loppui rauhallinen mutustaminen meidän pihapiirissä.
Pihalla oli iloinenkin yllätys.

Ruskaretkelle-2

Sisäänmenokivien välissä kasvaa kaunis sammal; en turhaan ole kaikkien lomien lopuksi jämämaitoja, -kermoja, -jukurtteja liuskekivien väliin kaadellut. Maitotuotteiden kun sanotaan edesauttavan sammalen kasvua. Tiedä häntä, mutta nyt tuossa kasvaa samettista sammalta, mistä olen oikein iloinen.

Auringostakin saimme illansuussa nauttia, ja minä lähdin sen kunniaksi Kakslauttaseen kuvailemaan.

Ruskaretkelle-5

Ruskaretkelle-14

Ruskaretkelle-10

Ruskaretkelle-11

Ruskaretkelle-9

Kakslauttanen on (nykyisin) hotelli-ravintola-iglukylä, jossa ymmärtääkseni käy paljon nimenomaan japanilaisia. Se on Jäämerentien ja Kiilopään tien risteyksessä, ja sen nimi Kakslauttanen on aika jännä, eikö? Äkikseltään voisi luulla, että nimi viittaisi veden (joen) yli meneviin lauttoihin, mutta eihän se niin mene.

Kakslauttanen-sana tulee ajalta, jolloin näillä meidän mökin tienoilla mm. ja erityisesti peuranpyynti oli tärkeä elinkeino (nimenomaan hangaspyynti ~ Hangasoja). Syystalvella, metsästyskauden lopulla peuranpyynnin saaliit kerättiin yhteen paikkaan. Tehtiin ”kakslauttanen” = hirren/kelon päälle tehtiin lankuista levy, ja sen päälle laitettiin saalislihat. Sitten taas lauta ja sen päälle kiviä. Näin saalis suojattiin pedoilta, ja se voitiin lumikelien tultua käydä hakemassa. Kakslauttanen, juuri tuo paikka oli hyvä saaliiden keräämiseen, säilömiseen ja sitten talvikelillä hakemiseen.

Meidän saalis tällä mökkireissulla ei ehkä kasva kovin isoksi: kävin lähimetsässä, eikä sienisatoa juuri näy. Mutta me olemme mökillä! Se on jo paljon se. 🙂