Vaatekaapissa

Minä olen niin sankari niin sankari! Järjestelin vaatehuoneeni; kesä- ja vaelluskamppeet laatikoihin, lämpimämmät, talvisemmat vaatteet framille. Tuulettelin, pesin, viikkasin ja järjestelin. Muutama paitapusero, bleiseri ja yhdet housut joutuivat kassiin nimeltä ”Kiertoon”. Sitten yksi yläkori on nimeltään ”Laihtumista odottavia”, – eikö kaikilla ole sellaista laatikkoa tai koria? Minulla on. On ollut aina. Se on sellainen välitila, josta vaatteet sitten seuraavalla tai sitä seuraavalla järjestelykerralla joutuvat kassiin nimeltä ”Kiertoon”. Vähän kuin vaatteiden saattohoito; ”vielä ei raskisi luopua, ei antaa periksi”.

Vaatteista

Vuosi vuodelta menee mustemmaksi, tummemmansiniseksi ja harmaammaksi garderobini; vain jokunen vaaleanpunainen läikkä villapusero- ja huivikorista pilkistää. Valkoista minulla sentään on onneksi. Laskin että minulla on seitsemän kokonaan tai osittain vaaleansinistä paitapuseroa, lieneekö jäänne onnikkakuskin uraltani? 🙂 Ja ainakin samanverran tummansinisiä villapuseroita tai -takkeja. Laskinpa senkin, että minulla on liki 20 huivia. Ja enemmän kuin puolet niistä on joko mustia tai musta-valkoisia. Melko tylsä tyyppi; en kyllä onneksi ole ihan noin musta-valkoinen ajatuksiltani. 😉

Vaatteista-2

Kyllä minä aina välillä yritän hankkia vähän jotain ”uutta ja erilaista”, niinkuin esimerkiksi tämä jännä takki/bleiseri, jonka ostin kun Jääskeläisen vaateliike Oulussa lopetti ja sain kalliin (vähän kuin poppanapintaisen) takin puoleen hintaan. Siitä on varmasti pian jo 10 vuotta. Myöhemmin löysin takkiin sopivan puseron ja huivinkin, se on mukava päällä, eikä rypisty, mutta kun se ei ole oman värinen, niin olen pitänyt sitä ehkä vain viisi kertaa. Mutta vieläkään en pistänyt pois. Vielä minä yritän.

Vaatteista-3

Mutta eikö olisi jo aika oppia, etten ostaisi mitään ”jännänväristä, pirteää” kun niitä kerran en osaa pitää. No enpä tässä kyllä viime aikoina paljon mitään vaatteita ole ostanut muutenkaan. Joka keväinen Masai, jokasyksyinen Masai. Niitä alkaa kyllä olla oikeasti liikaa. Ajattelin, että jos nyt tämän ”koti-opiskelu-ilmantyöpaikkaa” -elämän alettua koettaisin minäkin sitä, mitä eräs ystäväni tässä joku aika sitten teki; hän ei välttämättömiä alusvaatteita ja sukkia lukuunottamatta ostanut yhtäkään vaatetta kokonaiseen vuoteen. Aika hieno saavutus. Hieman mietittyäni tiesin, että ei minulta onnistuisi. Ei sittenkään.

Nyt ei kuitenkaan vähään aikaan tarvitse ostaa mitään; kaapista löytyi mieluisia vaatteita, jotka olin ihan unohtanut. Ja nyt kaikki on järjestyksessä.

Ja Tuulestatemmatun vuosittainen muotibloggauskiintiökin on taas täytetty. Olkaatte rauhassa, ystävät, tämä ei taas vähään aikaan toistu.

Lukukauden alkaessa

Aamulla oli +2 C! Se on kylmä. Silti päätin lähteä kävellen kaupunkiin. Syyskuu on ollut kävelykuukausi, jatkukoon loppuun asti sellaisena.

Ja iltapäivän ja illan olen ollut enimmäkseen tässä koneella tekemässä ennakkotehtäviä perjantaiksi. Selailemassa satojen, tuhansien, kymmenientuhansien, satojentuhansien kuvien kansioita kovalevyilläni etsien tarkoitukseen sopivia kuvia. Miettien, mitä kuvia laitan ja miten sanallisesti kerron ”suhteestani valokuvaukseen ja valokuvaan” [mitenhän te blogivieraani-ystäväni sen näette?]. Yritän itsellenikin raottaa tätä hieman epäselvää asiaa.

1

Hukun kuviin, eikä mikään tunnu kelpaavan, ja hetken päästä onkin valinnan vaikeus.

Selfie

Löysinpäs kuvistani yhden selfienkin. 😉

Ja sitten piipahdan FB:ssä katsomassa, mitä ystäville kuuluu ja onko mesessä viestejä – ja mitä näenkään? Kaikki ovat ottaneet toinen toistaan hienompia kuvia taivaanrannasta, iltaruskosta, tulenväreissä hehkuvasta iltataivaasta. Ja minä istun koneella katselmassa omia, vanhoja kuviani! Hmph! Taas väärään aikaan, väärässä paikassa.

BootsitSitten on hieman nolona kerrottava, että ostinpas tänään uudet kengät. No siinä ei periaatteessa mitään ihmeellistä, oikeasti tarvitsin syyskävelykengät, mutta että menin ostamaan sellaiset vähän kuin bootsit.

Tiedättehän, pitää yrittää olla vähän epätäti kun menee nuorten kanssa kouluun… farkkutilanteeni totesin kelpaavan, samoin jumppereita on, ja yksi Lexingtonin ihana huppari, joten siltä osin koulukamppeet kunnossa. Mutta, että sitä on hassu! No, minä olen. Ja innoissani. Oletteko huomanneet? 😀

Hajahuomioita Ligurian vaelluksen varrelta

Vielä Liguriassa… sielu (tai oliskohan vaan mieli) tulee vähän hitaampaa perässä. Päivän pyykkien, pankkiasioiden, postien, Tahvon piipahduksen, äidin luona käynnin, jääkaapin normalisoinnin, hanskojen ja lämpimän takin käyttöönoton, pyörälenkin, kaikenmoisen matkaltapaluun sälän jälkeen nyt alkaa palikat olla paikallaan. Pehtoori on – luonnollisesti – hoidellut puutarhaa, jonne minä en vielä ehtinyt. … Hiljaa mielessäni olen hyrissyt sitäkin, jotta ei tänään ollut duunia. Tänäänkään. Kandiseminaariton maanantai matkan jälkeen tuntuu etuoikeutetulta.

Matkakuvasivustoa kuten esim. La Gomera-Teneriffa ja Kitzbühel-patikkareissulta on jo olemassa, olen jo vähän aloitellut, mutta menee varmasti pitkälle ensi viikkoon ennen kuin saan valmiiksi.

Mutta tähän jotain anekdootteja, summaamista, kokemuksia, huomioita Ligurian reissusta… Tässä on vähän sitä kuvasatoa, jota yritin ottaa tavanomaisen reissukuvaamisen lisäksi. Siis teemoina olivat Italia ja ”hetket/tuokiot/yksityiskohdat”. Yhteensä kuvia on 1620, joten seulomiseen menee tovi. 🙂

Kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla.

Milano-2

Ihan ensimmäiseksi on tunnustettava moka, joka Milanossa tapahtui. Minähän odotin kovasti pääseväni sen ainutlaatuiselle hautausmaalle, cimitarioon, jossa on satoja hautapatsaita, ja muistomerkkejä. Se oli ihan hotellimme vieressä ja meillä oli KOKO sunnuntai vapaata.

Ja mitä teimme? Minä (ihan itse, en voi pistää edes Pehtoorin syyksi) ehdotin, että lähdetään päiväksi kävelemään keskustaan, ehkä jotain shoppaamaan, syömään vähän, katsomaan Duomo etc. ja että palataan sitten takaisin hotellille, ja mennään tuntia ennen auringonlaskua (= klo 18) hautausmaalle: silloin olisi hieno valo kuvata, voisimme käveleskellä ja mennä sitten kahdeksan tietämillä taas syömään jotain.

Näin päätettiin tehdä. MUTTA: kun sitten kuudelta, kirkonkellojen soittaessa iltamessuun, olimme portilla, se oli kiinni!! Hautuumaalle ei enää päässyt! Oi-joi, kuinka olinkaan pahoillani. Itselleni vihainen. Vain aitojen raoista saatoin nähdä, että menetimme paljon.

IMG_6969

Italian Riviera on edellisen käynnin (1978 ajettiin läpi) jälkeen muuttunut. Mutta niinhän mekin.

2

Le Cinque Terre ~ viisi kylää olivat ainutlaatuisia.
Ainakaan sinne ei kannata elokuussa mennä:
syyskuussakin oli yllin kyllin väkeä. Kannattaa mennä aamulla.

11-2

Syyskuu on mitä mainiointa aikaa lomailla Italiassa. Pohjois-Italiassakin on vielä rantakausi, mutta ei ole liikaa turisteja, eikä vaeltamista vaikeaksi tekeviä helteitä.

11

Liguriassakin jo ruska.

Fudis

Jalkapallo on osa arkea.

Milano

Tyyli säilyy.

Italialaiset korot-2

Italialaiset naiset osaavat kävellä korkkareilla keskiaikaisen linnan kiveyksilläkin.

Italialaiset korot

Ibidem.

Carabinieri

Italiassa on edelleen moniportainen poliisijärjestelmä. Carabineereja näkyy eniten katukuvassa.

Rannikkovartiosto

Pakolaistulva ei esimerkiksi merenrantakaupunki La Speziassa, jossa asuimme neljä yötä, näkynyt muuten kun merellä ollessa; rannikkovartioston laiva kävi tsekkaamassa läheltä suunnilleen kaikki veneet ja pienet laivat jotka rannikon tuntumassa ajelivat.

2-2

Maahanmuutto näkyy kyllä keittiöissä, siivouspuuhissa, julkisissa kulkuneuvoissa. Italialaisten ravintoloiden keittiöissä ruokaa eivät tee nonnat, vaan aasialaiset nuoret naiset.

vaellus

Tämä Tema-matkojen vaelluspatikka oli niistä neljästä järjestetystä vaellusmatkareissusta joilla olemme olleet, kaikkein kevyin. Päiväpatikat/kävelyt vaihtelivat 6 – 14 kilometriin, eikä yhtenäkään päivänä ollut pahoja. pitkiä nousuja. Silti päivät olivat pitkiä (klo 8 – 10 aamulla lähtö ja paluu hotellille klo 16 – 18.30, ja sitten vielä yhteiselle sapuskalle monena iltana, joten kiirettä piti.

IMG_6818

Paljon muuta ei ehditty kuin kulkea poluilla, istua bussissa tai laivalla. Mutta mitäpä se haittasi. Sitä vartenhan tuonne mentiin. Tämä oli hyvin merellinen vaellusmatka, mikä ei todellakaan haitannut.

 

VAT – pääsin opiskelemaan!!

Perjantaina aamulla kun olimme vielä Liguriassa bussilla matkalla Portovenerestä Colle del Telegrafoon, viimeisen patikkapäivän alkupisteeseen, tulin (taas kerran) tsekanneeksi sähköpostini: jess, jess, jess!!! Kyllä meidän koko patikkagruppomme sai pian kuulla, että minulle tuli hyviä uutisia! Sitähän sitten perjantain makustelin. Olin oikein iloinen!

Ja nyt kotiin palauduttua asia myös ”mustaa-valkoisella”:

kutsu

 

Ensi viikonloppuna alkavat valokuvaajan ammattitutkintoon (VAT) valmistavat opinnot  Torniossa, ja minä olen mukana! Haku opintoihin alkoi jo keväällä. Jo silloin olin päättänyt, että haen. Elokuun alussa kokosin hakupapereita, kävin heinäkuussa Kauppahallissa ja elokuun alussa Turkansaaressa kuvailemassa, laadin motivaatiokirjettä ja mm. uusin tämän blogin Gallerian – muistatteko?, – kaiken kaikkiaan tein yhtä sun toista ylipäätään hakeakseni, mikä ei minulle ollut ihan rutiinia. Ei ole tullut haetuksi yhtään mihinkään vuosikausiin, ei vuosikymmeniin. Enemmänkin olen ollut valitsevalla puolella. Monetkohan pääsykokeet olen ollut järjestämässä? Montaakohan tutkimusapulaista palkkaamassa, monessakohan virantäyttöprosessissa mukana valitsemassa?

No mutta. Joka tapauksessa paperit, ennakkotehtävät etc. lähetin ja  niissä koetin kovasti perustella, miksi ikäiseni, yliopistosta irtisanoutuneen naisen pitäisi päästä vielä ammattiin valmistavaan koulutukseen.

Olen mahdottoman iloinen, ja motivoitunut. Ja Pehtoorikin on hyvin helpottunut. Häntä kun on selvästikin huolettanut, miten talvi tulisi menemään, jollei minulla olisi mielekästä puuhaa… no on minulla muutakin.

Ja Tahvokin kävi illansuussa vanhempineen onnittelemassa. Ihan selvästi laulaa ”paljon onneeeeaaaa vaaaaan… ”

1-14

Ehkä teillä blogissani surffailevillakin on aihetta iloon? Toivottavasti opin ottamaan oikein hyviä kuvia, uudistumaan, haastamaan itseni, oppimaan.

Ja luulenpa, että tulette kuulemaan, millaista tässä iässä on opiskella, millaista on olla välillä ”toisella puolen” katederia.

Jo huomenna on yksi iso käytännön juttu järjestettävänä; missä asun Torniossa? Koulutus kestää vappuun 2017 ja

”lähiopetusjaksoja järjestetään noin kerran kuukaudessa. Käytännössä viikonlopun kontaktiopetus järjestetään pääpiirteissään perjantai-iltapäivisin sekä lauantai- ja sunnuntaipäivien aikana. Tiiviin koulutusviikonlopun ohjelmaan kuuluu teoriaa ja käytännön harjoituksia.”

Oulusta Tornioon ajaa alle kahdessa tunnissa, mutta ei sitä pe-su haluaisi edestakaisin ajella, varsinkaan talvikeleillä, joten olisi hyvä löytää majapaikka. Mutta ehkä pakolaistulvasta huolimatta joku majapaikka opiskelijallekin löytyy…

Pojan kanssa jo oli puhetta haalarimerkeistä ja sen sellaisesta. Me perheen fuksit! 😀

PS. 1   Tahvo (vai sittenkin vain vanhempansa? ;)) tykkäsi tuliaiskamppeistaan.

1-15

PS 2. Perjantain postaus – viikon paras patikkapäivä – on täydennetty kuvin ja jutuin.

Välimereltä Perämerelle

Liki puolentoista viikon reissu ohi. Takana pitkä päivä, jonka teemana matkalla olo.

Levollisen lauantaiaamun tunnelmaan jätimme pienen Le Grazien kylän, josta Bruno tuli meitä kyyditsemään kohti Milanon Malpensan lentokenttää. Autostradalla ei juuri ruuhkaa, pääsimme hyvissä ajoin Parmaan.

1-35

Miten viehättävä, pöyhkeilemätön keskiaikainen kaupunki se olikaan. Siellä katusoittajia, italialaisia perheitä ostoksilla, olemattoman vähän turisteja, mukavasti vähän yli 20 astetta lämmintä, – tuntuiko jo syksy tuulessa?

1-33

Duomo oli iso, paljon sivukappeleita, barokkia maalauksissa, sienalaista vaiko genovalaista tyyliä seinissä, ja viereinen kastekappeli todella vaikuttava.

1-34

Sen portailla otettiin ”luokkakuva” (tai montakin… muokkailen vielä…) mukavasta gruppostamme.

1-36

Meillä Pehtoorin kanssa ykköstehtävänä löytää vihdoin Tahvolle jotain ihanaa vaatetta. Ja löysimmehän me. Lähti vähän lapasesta; kolme asukokonaisuutta; saatiin näet halvalla (60 € koko kassillinen).

Toiseksi ostamaan muutamia parmalaisia herkkuja. Parman salaattiin kenties? Laatuluokitellulle kinkulle ja juustolle nimensä antaneesta kaupungista oli noita herkkuja etsittävä. Ja ostinpa myös palasen Culatelloa, joka on vielä hienostuneempi versio tavallisesta parman kinkusta. Ja sitten Milanon kentältä vielä Bresaolaa ja iso pala juustoa.

Puolet Parmaan annetuista kolmesta tunnista käytimme ristorantessa; reissun ensimmäiset ja ainoat pizzat nautimme. Ja ehkei nyt ihan ”paras ikinä” muttei kaukanakaan. Satuimme La Duchessa -ristoranteen, jonka menun olisi mieluusti kokeillut joskus kokonaan.

AnczvmC3LoeGptdrkftVxlHuSP-VlJF8-S4fE2o7G2Bh

Puoli kolmelta hyppäsimme Brunon dösän kyytiin, ja jatkoimme kohti Milanoa. Lauantaina liikennettä vähän ja matka sujui. Kunnes: joku happening. Pronto! Liikenne pysähtyi hetkeksi kokonaan, ja kymmenen minsan jälkeen alkoi kovin hidas eteneminen.

1

Yli tunnin ajan matelimme, – vähitellen alkoi hiipiä pieni huoli, ei missään vaiheessa paniikki, mutta lennolta myöhästyminen saattoi olla jo realistinen vaihtoehto lauantai-illan ”ohjelmanumerona”. Kun Autostradan suma (Cyproc-rekka kaatunut) selvisi, Bruno ajoi minkä Mersustaan irti sai. Ja sanoi, että ehditään.

Bravo, Bruno! Ehdittiin. Ja sitten kun vielä Check-In -tiskin virkailija löysi Oulun maailmankartalta, jotta saimme buukattua laukut suoraan jatkolennolle, oli kaikki hyvin. Tutto e posto!

Hoppu merkitsi takuuvarmasti rahansäästöä: sen verran monta käsilaukku- ja huiviliikettä ehdin kentällä nähdä, että Visa olisi voinut vingahtaa, jos olisi ollut aikaa putiikkeihin pysähtyä. Yhden Amaronen (Masi Nectar 2007) sentään ehdin ostaa: se nautitaan – jos kaikki menee hyvin – toukokuussa 2017. Silloin pitäisi olla yksi projekti päätöksessään. 😉

Kone lähti ajallaan ja myötätuulessa Alpit ylitettiin ilman melko tavanomaisia höykkyytyksiä. Nyt olemme tehneet matkaa jo kellon ympäri, ja enemmänkin.

Kuten E-opas viime metreillä tavalleen ominaisella tyylillä totesi: ”Ei ollut mikään, tylsä, tavallinen ryhmämatka”. Ei ollut, ei.

(27.9.  klo 14: Eilisen patikkajuttua ja koko postaus täydennelty…  )

Huipulle – ei hullumpaa

Päivän ohjelmassa luki näin:

Nousemme bussilla Colle del Telegrafoon, josta aloitamme noin 8 kilometrin pituisen vaelluksen Parco Regionale di Portoveneressä.

Tämän päivän mäkiseltä vaellusreitiltä avautuvat viikon vaikuttavimimat maisemat rannikolle ja merelle. Reitti on myös eräänlainen yhteenveto koko viikosta, sillä näemme alueet, joissa viikon aikana olemme patikoineet: Montemarcellon, Cinque Terren, Palmarian saaren ja Golfo dei Poetin lahden. Monet, erityisesti 1800-luvun englantilaiset runoilijat löysivät täältä inspiraationsa ja Lord Byronin väitetään uineen seudulla aataminasussa yleisön huvitteneisuuden sekaiseksi kauhuksi.

Vaelluksen loppuosuutta voidaan pitää vaativana, sillä polut ovat kapeita ja maasto kivistä ja korkeuseroa (alamäkeen) on noin 500 m. Sen päätteeksi saavumme takaisin kauniiseen  kylään.

Noinhan se on päivä kulunut.

Näimme kahdet häät…

(muistathan, että kuvat suurenevat klikkaamalla.)

1-3

Morsian ja – isä? Vai sittenkin sulhanen?

1-7

Näissä illalla nähdyissä häissä komeita pukuja…

1-2

Ja lämmintä oli.

Palmaria-4-2

Reippaat yli muiden 😉 kallion reunalla.

1-9

Noissa vesissä 1800-luvun alussa ilkosillaan uiskennellut runoilija, lordi Byron oli herättänyt tavattomasti mielipahaa ja pahennusta, mutta tänä päivänä hänen nimensä oli yhden sun toisen kadun, hotellin, pasticcerian nimessä ja koko lahti on ”Runoilijoiden lahti” Byronin ja muiden alueella asustelleiden taiteilijoiden mukaan. Me kyllä todettiin, että taisi olla aikansa ”tyrkky” koko lordi; julkisuushakuinen, joka sai kuuluisuutta pulahteluillaan. 🙂

1-13

Eihän se mikään ihan läpihuutojuttu ollut se tämän päivän patikka.

Se vaati aika lailla tarkkaavaisuutta. Askelmittarin mukaan päivän kokonaissaldo ei ollut kuin sen kymmenen kilometriä, eikä tänään(kään) voimat loppuneet, ei lähellekään, mutta kapea polku ja irtokivet, lopussa aika jyrkkä laskeutumiskulma, vaativat huolellista askeltamista.

Palmaria-23

Tauko paikalla.

1-10

”Vähän kuollut” korkkitammi.

IMG-20150925-WA0011

Esa ja Vesa (= rukoilijasirkka)

Patikka päättyi Porto Veneren kauniiseen kylään ja siellähän on kirkko, – kaksikin.

1-11

Toinen niistä on tämä: San Lorenzon kirkko! Kuinka ollakkaan tässäkin päivässä taas San Lorenzo on läsnä.

1-4

San Lorenzo on liittynyt niin monta kertaa ennenkin elämääni/elämäämme, erityisesti sen käännekohtiin, että alan jo uskoa kohtaloon. Tai pyhimykseen. Tai johdatukseen, tai siihen, että minä aina vain löydän Pyhän Laurin/Saint Laurentin/San Lorenzon juuri silloin kun jotain käänteentekevää tapahtuu.

1-6

Illalla nautimme vielä yhdessä jäähyväispäivällisen.

1-8

Oli ihan huippupäivä!!!
Monestakin syystä.

WP_20150925_15_52_53_Pro (1)

Niinpä LVNAEn enotecasta tuliaiseksi ostettu prosecco tulikin päivän vaelluksen jälkeen avatuksi!

Eikä päivän paistanut, aamulla kauniisti noussut aurinko, ollut vähäisin syy hienoon päivään.

Palmaria-25

Uuteen nousuun – Palmaria huiputettu

Aamulla suurin osa ”Gruppo finlandesesta” jo toipuneena, vain vähän voipuneena, valmiina uusiin huiputuksiin.

Palmaria-2

Matkatautimme oli koetellut noin neljä viidesosaa  ryhmästä, mutta tauti todettiin nopeaksi, sekä tulemaan että menemään. Taisimme joka tapauksessa Pehtoorin kanssa päästä suhteellisen helpolla.

Palmaria-5

Matkaohjelman mukaisesti tänään maiseman vaihto: oli aika jättää La Spezian satamakaupunki. Siihen ei paljon tullut tutustuttua, sen verran kiireistä on viikko ollut, – ja eilinen ei sitten mennyt ihan odotusten mukaisesti.

La Spezia on edelleen laivastotukikohta, mikä näkyi (ja kuului: tykinlaukauksia!!! – tiedä häntä miksi…)  Joka tapauksessa Mussolinilla oli tärkeä osansa kaupungin kehittämisessä ja hän olisi halunnut nimensäkin kaupungin nimeen… ei ehtinyt. Moisesta en ole pahoillani.

La Spezian hotelli ei ehkä jää muistoihimme ykkösmajapaikkana; sellainen ”yleisliittolainen” arkkitehtuuri ja satunnainen toiminnallisuus vähän häiritsivät, ja aamiaishuoneen kahvi/teeautomaateista varmasti jokaisella matkalaisella olisi sanansa sanottavana. Mutta toisaalta: eipä siellä paljon ehditty ollakaan. Aika vilkas alkuviikko on ollut.

 

Palmaria

Kävelimme satamaan, odottelimme laivaa, nautimme auringosta, odottelimme laivaa, juttelimme, odottelimme laivaa… Näinhän se Italiassa menee, mutta ei se haitannut: elämä ja matkanteko eilisen sateen ja taudin jälkeen tuntui hyvälle. Ihan erityisen hyvälle.

Palmaria-3

Pääsimme veneen kyytiin, ja sillä ensin kiersimme Palmarian saaren, jossa oli ollut luostarikin 1600-luvulla, ja nyt rannassa, Terrazzossa, jossa ei oikeastaan meidän lisäksemme ollut kuin saksalaisryhmä ja svenssoneita, oli hillitön musiikki, mistä lie kuului.

Saaressa rantoja kiersivät mukavat patikkareitit, nousuakin toki oli. Meidän mielestämme tuntui kuin mökkihuiputuksissa olisi Iisakkipäälle kiivetty ~ 150 m korkeuseroa…  Tänään viehättäviä polkuja, hienoja näkymiä merelle ja lahden toiselle puolelle, sinne, jossa toissapäivänä patikoimme.

Palmaria-16

Palmaria-15

Palmaria-22

Palmaria-10

Liguria 2

Tänään jo lounaseväät maistuivat.

Palmaria-11

Tässä ne minun ja Pehtoorin retkimukit, jotka Milanosta lauantaina ostettiin.
Yllätys, yllätys, minulla 24 – 105 mm Canon-objektiivi, – muovia tosin. 😉 Huikeat 12 euroa maksoi.

Palmaria-12

Palmaria-13

Näitä hilloja moni meistä ei eilen LVNIAn enotecassa pystynyt maistamaan, mutta tänään pääsimme testaamaan,
ja olihan tuo Cipolle juustojen kanssa ihan erityisen hyvää…

Paluureitti alaspäin. Tepastelu tuntui mukavalle, oli lämmin ja hyvä olo.

Palmaria-9

Saarelta ajelimme veneellä Portoveneren sivukylään La Grazieen.

Palmaria-19

Täällä meillä on vallan viehättävä pikku hotelli (kuvassa alla). Kylä on kohtuullisen unessa, mutta so what. Altaallakin kävin. Eka uinti tälle reissulle.

Palmaria-21

Illansuussa ei ohjelmaa, lussakkaa leppoilua. Unosetkin.

Palmaria-18

Portovenere mereltä päin.

Palmaria-17

Etualallla simpukkaviljelmiä.

Palmaria-6
Merellinen päivä. Nyt nauttimaan mereneläviä. On illallisen aika.

Huomenna viimeinen patikkapäivä.