Elmeri lähti

Toinen ovi auvautuu, toinen sulkeutuu… Näitä juttuja on tässä viime aikoina tuntunut olevan yllin kyllin. Eilenkin yksi sellainen. Eikä ihan pienimmästä päästä.

Eilen Elmeri lähti.

On tässä kevät jo mietitty, mitä sen kanssa tehtäisiin. Tytär ei sitä kaverikseen Helsingin kaksioon halunnut ja me olemme vastaisuudessa yhä enemmän mökillä, reissuissakin ehkä. Ja toisaalta vierashuoneella tullenee olemaan käyttöä, kun tytär Helsingistä käy kotikotona, kun Tahvo alkaa toivon mukaan käydä täällä yökylässä, kun saadaan ehkä pitkämatkalaisia yövieraita… Ja yhdelle pienelle konnulille vierashuoneen käyttö ”terraariona” on ollut melkoisen hassua.

On puskaradion kautta kyselty tietäisikö joku jonkun, joka haluaisi Elmerin, yritettiin netinkin kautta, mutta kun ei ole sirutusta, niin eivät Herppi.net -sivustoille ota edes ilmoitusta. Se on kuitenkin ollut meillä (tyttärellä varsinaisesti) joulusta 2003 lähtien. Ja vaikkei sen kanssa oikein aikaa ole vietettykään, niin on se kuitenkin osa meidän huushollia ollut. Niinpä ajatus nukuttamisesta ei todellakaan tuntunut hyvältä.

MG_8803-514x400

Kunnes sitten pari viikkoa minun läksiäispiknikilläni yksi työkaverini, jota voisi lievästi ottaen sanoa eläinrakkaaksi, kiinnostui Elekusta. Myös miehensä, joka tuli illan lopulla hänkin piipahtamaan meillä, tykkäsi kovasti konnulista ja aikoivat miettiä yön yli, josko kilpurin ottaisivat. Ja seuraavana päivänä jo sanoivat, että ottaisivat mielellään uuden asukin koirien ja akvaarioiden joukkoon kotiinsa.

1-15

Eilen sitten oli Elmerin muuttopäivä, ja minä vähän jo nieleksin kun kamoja pakkailin ja ajelimme toiselle puolen kaupunkia. Mutta kun näimme millainen terra Elmeri Konradille oli valmistumassa ja kuuntelimme, kuinka paljon uudet ”ottovanhemmat” kilpurin hoidosta ja elämänmenosta tiesivät, saatoimme hyvillä mielin konnan uuteen kotiin jättää. Melkein täysikäinenhän (about 15 – 16 v) tämäkin muuttaja lähtiessään oli, joten ei auta enää roikkua kiinni. 😉

Täällä on Elmerin vaiherikkaan tähänastisen elämän tarina. Ja tässä videoklippi viime kesältä.

Viinejä maisteltua

Virtuaaliviinipruuvi kakkosessa oli kaksi italaista, kohtuuhintaista viiniä, joista Passimo on tämän kevään tulokkaita Alkon hyllyillä ja Mezzacorona on ollut siellä kauan.

Viiniasiaa

Mezzacorona on 100 prosenttinen gewurztraminer-rypäleestä tehty viini. Rypäle on yleensä (Saksassa ja Ranskan Alsacessa tuotettuna) aika mausteinen, liki parfyyminen, – hyvässä ja pahassa, mutta tässä viinissä rypäleen ominaispiirre ei ole kovin voimakas. Tosin erottuu italialaisista Trebbiano tai Pinot Grigio -viineistä täyteläisyydellään. Ja minusta tämä sopii erinomaisen hyvin aasialaisen ruoan kanssa. Kiinalaiset hapanimelät wokit tai thaimaalaiset nuudelikeitot pitävät tästä viinistä. Minun mielestäni ainakin. Poikkeuksellisen hapottomalta tuo viini kyllä eilen maistellessa tuntui. Vähän lässähtänyt?

Viiniasiaa-2

Entäs sitten Passimo? Yhdeksän euron viiniksi se on kyllä hyvä. Me molemmat löysimme tuoksusta kirsikkaa, itse asiassa kirsikan kivien tuoksua ;)!, ja muutenkin se tuoksu eteläiseltä Italialta, lämpimältä, maanläheiseltä. Maussa on lämpöä ja makeutta, ei kuitenkaan niin paljon (ei liikaa) niin kuin joissakin apassimento-menetelmällä tehdyissä viineissä on. Sopii kesän buffet-pöytiin, grillin äärelle ja vaikka pizzaviiniksi. Ei suuria tunteita, mutta kelpo viini.

Juhannusjuhliin tai muutoin vain kesän juhlaviin ruokahetkiin tässä vielä pari muutakin vinkkiä. Ainakin Oulun Stockan Alkossa oli toista punaista apulialaista viiniä, josta olen ennenkin maininnut: Wanted Zin.  Toinen tilausvalikoiman tuote, jota kuitenkin oli sitäkin hyllyssä, on prosecco Perlage Sgàjo. Ja tilausvalikoimaa on kyllä helppo ja hyvä käyttääkin, jollei omassa Alkossa satu mieluisia olemaan.

Joku voisi kutsua työpäiväksi …

… minä en.

Suven sunnuntai, aamu ihanan aurinkoinen. Pihalla ja puutarhassa tekemistä, sisällä siistimistä, järjestelyä ja touhuamista. Ei ruoanlaittoa, eikä virtuaali-viininmaistiaisen raportointia (teen sen huomenna), mutta lähdin pyöräillen kohti Pikisaarta hyvissä ajoin. Nallikarin kautta. .. Olin siellä tovin. Auringosta, hiljaisuudesta, tyvenestä, kesästä kuitenkin, nauttien.

Kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla.

Pikisaaressa-3

Ja tietysti – pitkästä aikaa – piipahdin Ilokivillä. Olin jo kymmenen jälkeen ilokivillä ja Nallikarissa kuvailemassa. Eihän se mikään lämmin ollut, mutta kesältä näytti.

Olisin voinut jäädä sinne istuksimaan, miettimään…

Pikisaaressa

Pikisaaressa-2

Mutta oli jatkettava.

Puolelta päivin oli tarkoitus aloittaa paistinkääntäjien kapitulin workshoppi, ja aloitettiinkin. Ja oikeasti tehtiin hommia monta tuntia. Työpäivän verran. Ja kun on paistinkääntäjistä kyse, on ruokatunnilla merkityksensä. Arkkitehtikillan talolla on pihapiirissä tulipaikka, ja siinä paisteltiin nyhtöpossua hampurilaisiin…

Pikisaaressa-7

Minustahan ei paljon selfieitä näillä sivuilla yleensä näy, mutta tässä nyt tulee! 😉

Pikisaaressa-5

Pikisaaressa-4

Ja koskapa tämmöinen workshop tehdään yhteistyössä ravintoloitsijoiden kanssa, oli meillä jälkkäriksi vallan erinomainen mutakakku, jonka totta puhuen ajattelin ensin jättää väliin, ihan viime metreillä vasta kävin palaseni hakemassa. Onneksi kävin!!

Pikisaaressa-8

Pikisaaressa-9

Tätä kirjoittaessani maistelen Gewurtztramineria Alto-Adigesta… hmmm. Huomenna viiniarvioita ja juhannusviinisuosituksia. Huomiseen, ystävät!

Tärkeä vieras

Kesä on jo näin pitkällä….

1-8

Vaikkei se siltä tunnu. Eikä oikein voi sellaisia puuhailla kuin tähän aikaan kuuluisi, haluaisi.

No vapaalauantai on silti kulunut hopusti. Ison osan on vienyt ruoan hankkiminen, valmistaminen ja nauttiminen. Pikku perhe kun tuli jo tänään syömään, sillä minulla menee huominen paistinkääntäjien ”workshopissa”. Rotissöörien vuosittainen suuri juhla ”kapituli” on vuoden päästä Oulussa, ja 300 – 400 hengen kolmipäiväistä tapahtumaa on jo hyvinkin ryhdyttävä järjestämään. Siispä huominen niissä merkeissä.

Mutta tänään aikaa tehdä sapuskaa. Risotto (alla milanese) kyllä onnistui erinomaisen hyvin. Pehtoorin grillaukset samoin. Jälkkäriksi ei sittenkään mansikkalappapuuroa vaan mansikkarahkaa mini-vaahtokarkeilla, Meksikon vaniljalla ja marengeilla. Ja huom. pieni marsipaanirusetti! Ensimmäinen ”koevedos”. Suunniteltiin tänään samalla myös kastajaisia, ja silloin tarvittaneen marsipaani-rusetteja.

1-12

Nuoret pyysivät jo joku viikko sitten, josko kastajaiset voitaisiin järjestää meillä. Josko? – Iloa ja elämäähän se sellainen on. Joten meillä pidetään Tahvon kastajaiset! Eikä sankaria itseään voisi vähempää kiinnostaa. 😉

1-6

Kova poika haukottelemaan. 😉

Tässä seuraavassa kuvassa on enemmän isänsä näköinen kuin koskaan ennen…

1-13

1-14

1-10

Jossain välissä kuitenkin vähän osallistui keskusteluun… Ja silmistään on niin äitinsä näköinen.

1-9

Mutta vähän epäillen katseli mummia, joka koko ajan katselee, ja välillä vielä räpsii kameran kanssa.

Niinpä kun isänsä ehdotti kotiin lähtöä…

1-5

… pojanpoika osoitti hallitsevansa some-kielen ja peukutti kotiinlähdön puolesta.

Onni on. Onni on tuo lapsi.

Ja moni muu asia.

Pienistä jutuista tulee iso ilo

Tälle päivälle monta erinomaista asiaa. Ei isoja mutta ilahduttavia, elämänlaatua nostavia juttuja. Pieniä iloja, joista kannattaa nauttia, muistaa, ja tehdä ne näkyviksi.

– En mennyt tänään töihin. Lintsasin. Ihan tuosta vaan: en mennyt töihin. Enkä tehnyt mitään töihin liittyvää kotonakaan. Tuosta vaan. Enkä edes selittele asiaa itselleni enkä kenellekään. Lintsasin ja sillä hyvä. 😉

– Muistin, kuinka touko-kesäkuu 1991 olivat ihan yhtä kylmiä kuin tämäkin kesänalku on ollut. Silloin meillä oli vauva, Pehtoori oli töissä 12 t/7 (lakko, jolloin päällikkötaso joutui tekemään lakkoilevienkin duunit/vuoroja). Vauvan ja puolitoistavuotiaan kanssa mietin, että haluaisin lämpöä, vähempää pukemista, enempi ulkoilua, aiottua yhdessäoloa, unta, —

Ja tänään hoksasin Stockalle mennessä, että siellä ihan ensimmäisenä suuntaan lastenvaateosastolle: Tahvolle alesta pöksyt ja body. Ja samalla kauppareissulla etsin itselleni Converseja. Vaaleanpunaisia.

all-star-ox-pink-paper

Ei löytynyt, ja mustathan minulla jo onkin, ja Tahvollakin on omansa. Ostin ne  – silloin vielä syntymättömälle – jo maaliskuun Helsingin reissulla… Mutta tänään, koskapa minulla jo on mustat, niin eihän se haitannut, vaikka pinkit jäi ostamatta. Ja sitä paitsi pinkin T-paidan löysin ja sen ostin 😉

Ostoksilla Ostoksilla-2

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

– Ja tänään löysin itselleni myös hupparin, – mökkielämää varten. Ja monia pieniä herkkuja huomista ja juhannusta varten.

– Tytär viesteili ilouutisia töihinsä liittyen.Onnea, lapsi!

– Alkukesän vihreä on liki päällekäyvä. Tämä valo ja vihreys ovat niin hienoja juttuja!

– Kaksi viikkoa vanha krysanteemi jaksaa olla reipas!

1

– Äidin luo mennessä, Caritaksen pihassa, unikkoja!! Ihania, punaisia, kauniisti (kylmässä) auringonvalossa kukkivia unikkoja.

– Söimme kaksin karitsan kyljyksiä ja maistoimme viikonlopun viinipruuvin Passimon.

1-2

1-3

– Lopultakin on tullut liikuttua aika lailla.

– Perjantai tuntuu lerppuilusta huolimatta perjantaille. (enkä sano että tuntuisipa kesältäkin… En nyt urputa säästä kun kerran aika lailla muutoin kaikki hyvin.)

 

Mansikkaa ja raparperia ja kaikkea siltä väliltä

Tämä päivä alkoi raparperipiirakalla (ja mansikoilla), jotka vein koulutustoimikunnan kokoukseen. Enhän minä tiennyt, että kokoukseen tulivat myös koulutusrehtori delegaatioineen, enkä sitä, että koulutusdekaani halusi pitää minulle puheen. Mutta sitäkin suuremmalla syyllä oli mukava, että minulla oli raparperia ja mansikoita tarjottavaksi. Sain allekirjoituksin mukavan valokuvaushistoriaan ja Turun historiaan liittyvän kirjankin. Aika hyvä valinta kirjalahjaksi tässä minun elämäni risteyksessä…

Ilta-2

Aamun – aamupäivän – kokouksen jälkeen en paljon muuta ehtinytkään. Tarkastelin kypsyysnäytteitä, kirjailin suorituksia, tein illaksi powerpointeja. Ja iltapäivällä sitten tohtoriopiskelijan kanssa tapaaminen. Minulla on elokuun jälkeenkin sidos yliopistoon; yksi tohtorikoulutettava vielä minun elämässäni, mikä edesauttaa vaiheittaista siirtymistä pois yliopistomaailmasta, pieni säie vielä kiinni.

Ilta-4

Illansuussa sitten ihan erilainen ”koulutustilaisuus” Nallikarissa: olin luvannut pitää tervetuliaisinfon uusille paistinkääntäjäjäsenille. Pidinkin. Ja sitten nautimme kelpo illallisen.

Ja sattuipa pöytäämme melkein kaikki uudet jäsenet. Ja mukavaa oli. Ei pysähtyneitä, vaivaantuneita tuokioita. Ruoka – ja viini – yhdistävät kummasti. Meillä riitti hyvin neljä tuntia keskustelua ruoasta. ”Ajattelemattomuus” on hyväksi.

Ja kuinka ollakkaan ilta päättyi siihen, mistä päivä oli alkanut: mansikkaa ja raparperia.Mansikkalappapuuro! Minä ainakin aion kokeilla, – kokeileeko joku muukin?

Ilta-3

Joka tapauksessa. Nallikariin kannattaa mennä.

Ilta-5

 Ja muistattehan että on virtuaalipruuvi viikonloppu! ks. testattavat viinit täältä KLIKS

Työnjako

Raparperinlehti-3

Illan tullen menin takapihalle ja aika hyvänkokoiseksi kasvaneen raparperin katkoin ja silppusin. Piirakan tein. Ison piirakan. Vien huomenna töihin. Tiedekunnan koulutustoimikunnan (minulle viimeinen) kokous on huomenna. Ajattelin keitellä ennen kokousta kahvit ja tarjota sitten piirakkaa, ja kokouksen jälkeen tiedekunnassa muillekin.

Raparperinlehti

Nämä päivät ovat pieniä ja isoja jäähyväisiä, viimeisiä kokouksia, viimeisiä vastaanottoja, viimeisiä palavereita. Hyvästejä ja heippaamisia. Luopumista. Kiitoksia. Edelleen hämmästelen monia kommentteja, lähtönikö se saa ihmiset sanomaan sellaista, mitä en ikinä olisi uskonut, en tajunnut.

Maanantaina oli ”työnjako” professorin kanssa. Tohtoriopiskelijoiden ohjausvastuun siirtoa (yhtä poikkeusta lukuunottamatta, – tulette vielä kuulemaan) ja maisterivaiheen opiskelijoiden opinto- ja ohjausasioihin perehdyttämistä. Eilen oli vuorossa kollegalle kandiseminaarin ”siirto”. Kahdentoista vuoden kokemuksen koetin kiteyttää pariin aaneloseen ja pariin tuntiin. Jo käytäntöjen ja materiaalin siirtämiseen meni rutkasti enemmän aikaa.

Raparperinlehti-2

Ja tänään sitten seuraajanikin kanssa iltapäivällä aloitimme työhön perehdyttämistä. On niin tavattoman hyvä, että hän on ollut jo kahteen kertaan tekemässä isoa osaa niistä jutuista, jotka hänelle nyt minun lähtiessäni kasautuvat. Eniten hiljaista tietoa on siirrettävänä opinto-ohjausasioissa. Ja niissä opsien ja jatkuvasti muuttuvien käytänteiden opettamisessa, joita hänen ei esim. toissavuonna sijaistaessaan tarvinnut hoitaa, koska professorina ollessani vastasin niistä ihan kuten aina ennenkin. Mutta luottavaisin mielin pestini hänelle jätän.

On tässä paljastettava sellainen juttu, että seuraajanikin pitää blogia, eikä ihan mitä tahansa blogia. Hänen postauksensa eivät ole sellaista satunnaista sekamelskaa kuin nämä minun päivittäiset höpinäni. Ja on turha etsiä blogistaan juttuja yliopistoelämästä tai historiasta. Reissupostauksia siellä kyllä on, mutta nekin – kuten koko blogi – ovat ruokapainotteisia. Ja ”Rosmaniinin” postauksissa ei olekaan kyse mistään pienimuotoisesta kotiköksäilykokeilujen kirjaamisesta kuten Tuulestatemmatun sivuilla, vaan hänen bloginsa on edelleen yksi Suomen suosituimmista ruokablogeista eli Pastanjauhantaa. 😉

Tähän on liitettävä läksiäisruno, jonka latinan lehtorimme viime viikon läksäreissäni esitti… Runon toisen variantin suomennoksessa nimittäin vahingossa viitataan myös seuraajani nimeen…

Reiïa, Te svavem colimvs hoc carmine parvo
libera qvae fies – ingeniosa satis!

Reija, vaalimme sinua viehättävää tällä pikkurunolla,
kun tulet vapaaherrattareksi – kylliksi kekseliäs!

ja vain vähän varioimalla siihen tuli myös viittaus tulevaan ”toimenkuvaani”.

Reiïa, Te svavem colimvs hoc carmine parvo
libera qvae fies – ingeniosa avia!

Reija, vaalimme sinua viehättävää tällä pikkurunolla,
kun tulet vapaaherrattareksi – mummona kekseliäs!

Nämä pienet latina-tuulahdukset ovat olennainen osa historiatieteiden virallisia ja epävirallisia juhlia, ja sellaisina mukavia, akateemisia, humanistisiakin. Olen aina kovasti pitänyt niiden mukanaolosta.

~~~~~~~~~~~~~~

Mutta siitä raparperipiirakasta piti vielä sanomani. Sen ohje ei ole Pastanjauhantaa-blogista, vaan omasta ensimmäisesta keittokirjastani. Vähän varioin tuota vanhaa ohjetta, ja käytin mm. kookossokeria (puolet) pohjaan, joten siitä tuli tumma ja maku on voimakkaampi ja minusta parempi kuin pelkästään tavallisella sokerilla.

Kookos-raparperipiirakka
(piirakkavuoka, kaksinkertainen annos uunipellillinen)

Pohja:
2 munaa
1 dl sokeria (½ kookossokeria)
1 dl sulaa margariinia
1 dl kevytkermaa
2 dl vehnäjauhoja
1½ tl leivinjauhetta
1½ tl vaniljasokeria
½ litraa raparperipaloja

Kuorrutus:
1 muna
½ dl sokeria
2 rkl voisulaa
2 dl kookoshiutaleita

Vaahdota munat ja sokeri.
Lisää sula rasva ja kerma.
Lopuksi jauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri.
Taikina piirakkavuokaan ja raparperipalat päälle.
Uuniin 200 Co noin 15 – 20 minuutiksi.
Sitten kuorrutus päälle,
ja toiset 15 – 20 minuuttia uunissa.

Raparperinlehti-4